sunnuntai 18. elokuuta 2019

Tahvosilla tavattiin

Hydrangea arborescens 'NCHA2' Pink Annabelle® - Pallohortensia


 

Kuultuani mahdollisuudesta tutustua Raaseporin Pohjankurussa sijaitsevaan Puutarha Tahvosiin en epäillyt hetkeäkään ilmoittautumista. Puutarha Tahvoset Oy on 1956 perustettu koriste- ja hyötykasvien tuotantoon ja tukkumyyntiin keskittynyt taimisto, jolla ei ole myymälää yksittäisille asiakkaille. Siksi tilaisuus päästä taimistolle oli houkutteleva.



Tutustumisretkelle kokoontui joukko bloggaajia, jotka kaikki olivat jo muista tilanteista minulle tuttuja. Kevyen salaatin ja herkullisen porkkanakakun lomassa Kotipuutarhan Maija Stenman aloitti toivottamalla meidät tervetulleiksi, jonka jälkeen hän johdatti meidät syysistutuksen hyödyliisiin näkökulmiiin. Mieleeni jäi päällimmäiseksi Maijan lausahdus "keväällä istuttavat ovat tunneihmisiä, syksyllä istuttavat järki-ihmisiä" (kaiken aikaa istuttavat ovat sitten puutarhahulluja). 


Seuraavaksi Tomi Tahvonen kertoi lyhyesti Puutarha Tahvosista, joka on alueella suuri työllistäjä. Työntekijöitä on ympärivuotisesti yli 50 ja kesäkaudella toistasataa. Taimiston tuotanto tapahtuu 100 hehtaarin alueella, tuotevalikoimaan kuuluu yli 800 eri kasvilajiketta, joista 85 % on omaa tuotantoa.

Ympäristöystävällisyys on huomioitu tuotannossa. Vesi ja ravinteet kerätään talteen ja kierrätetään uudelleen käyttöön. Kasvijätteet kierrätetään maanparannusaineeksi. Vuonna 2015 valmistui oma hakelämpökeskus.


Tomi Tahvosen jälkeen Mari Kaartokallio Kekkilästä kertoi erilaisista multatuotteista ja miksi puutarhassa käytetään katteita. Mullan laadulla on iso merkitys kasvien menestymiseen. Olen kyllä kaupoissa käydessäni nähnyt, miten runsaasti erilaista multaa on nykyisin tarjolla. Kekkilä onkin tehnyt myyjille opaskirjasen, jonka avulla he voivat paremmin auttaa asiakkaita löytämään sopivan tuotteen.


Kahvin jälkeen olimme valmiita siirtymään pihalle, jossa Ruduksen Iia Suikki kertoi, miten tärkeää pihapintojen rakentamisessa on huomioida hulevedet. Ruduksen uutuustuote hule- ja nurmikiveksi on Riimukivi, jossa on useita erilaisia ladontavaihtoehtoja. Saumauksessa voi käyttää mielikuvitusta ja soran tai kivituhkan lomaan voi istuttaa maksaruohoja ja mehikasveja.


Riimukivellä voi tasaisten pintojen lisäksi maisemoida esimerkiksi vaikeahoitoisen rinteen.


Ennen taimistokierrosta Tomi Tahvonen esitteli joitakin kasviuutuuksia ja myös aiemmin myyntiin tulleita kasveja. Endless Summer -hortensiat ovatkin jo monille tuttuja. Muita tuotesarjoja ovat mm. Easy Elegans -ruusut, First Editions -kokoelma sekä uusimpana Proven Winners -kavit, jotka ovat helppohoitoisia ja joissa lehtien ja kukkien raikas väri vaihtuu kasvukauden aikana.


Katseltavaa ja keskusteltavaa olisi esittelykasvienkin yhteydessä riittänyt melkoisesti, mutta mieli paloi kierrokselle. Koska aikaa oli rajallisesti ja alue valtava, kiersimme havukasveja sivuten koriste- ja hyötypensaat, ruusut, perennat ja köynnökset. Kasvien keskelle päästyämme joukko hajaantui, sillä niin paljon kiinnostavaa ja läheltä katsottavaa oli ympärillä.


Taimitarha on todella siisti ja kaikki hienossa järjestyksessä. Taimet on alueillaan aakkosjärjestyksessä, mikä helpottaa niiden keräilyä. Alueet on katettu mansikkakankaalla rikkaruohojen estämiseksi. Kastelujärjestelmä tuo vettä läheisestä järvestä. Mainittakoon, että alue on aidattu 2,5 metrin korkuisella panssariaidalla, joka sekään ei aina ole estänyt peurojen loikkaamista kasvillisuutta syömään.


Englantilaisia puutarhaohjelmia katsoessani olen ihaillut ja ihmetellyt sikäläisten taimien kokoa ja näyttävyyttä. Löytyy sellaisia kotimaastakin. Sen huomasimme Tahvosilla. Taimet olivat erittäin hyväkuntoisia ja kookkaita. Tahvosten taimia löytyy monista laadukkaista puutarhamyymälöistä. Jälleenmyyjät voi käydä tsekkaamassa Tahvosten kotisivuilta.


Tutustuminen Tahvosten taimitarhaan oli antoisa, mutta mukavaa oli myös nähdä bloggaajakavereita. Ihmisten intohimoa kuvastanee se, että vierailijoita oli tullut niinkin kaukaa, kuin Siilinjärveltä ja Kokkolasta saakka. Siihen nähden oma tunnin matka ei tuntunut missään.

Bloggaajatapaamiset ovat hienoja kohtaamisia ja parhaimmillaan Tahvosten kaltaisissa kasvimaailman paikoissa. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa tietoa, ideoita ja kokemuksia samaa kieltä puhuvien kanssa. Kasvien välissä blogikaverin kanssa kykkiessä tunsi olevansa oikeassa seurassa.


Sanna Tahvonen kuskasi pienellä peräkärrytraktorilla retken varrella bloggaajille kertyneitä ostoksia. Viimeiset ostokset tehtiin vielä lähtöpaikalle kootuista esittelykasveista.

Tapahtuman järjestivät:

ja

Lämmin kiitos heille kaikille. 
Kiitos myös bloggaajakavereille. Oli todella kiva nähdä teitä kaikkia. 
Oikein hyvää loppukesää niin järjestäjille kuin bloggaajillekin!
 

Tyhjin käsin en minäkään tapahtumasta lähtenyt. Niin paljon oli houkutuksia, että valinta muodostui äärimmäisen vaikeaksi. Mukanani oli pitkä lista, josta sitten toteutui:

Achillea millefolium 'Red Velvet' - Punakärsämö (kuvassa oikealla)
Clematis 'Warszawska Nike' - Jalokärhö
Clematis Texensis-ryhmä 'Princess Kate' - Tarhalyhtykärhö
Heuchera 'Hans' - Keijunkukka
Physocarpus opulifolius 'UMN Harpell' - Purppuraheisiangervo (kuvassa vasemmalla)

Meinasi ihan unohtua, että Tomi Tahvoselta vierailijat saivat vielä "matkaevääksi" laatikollisen Pekka-omenaa. Olipa ihana päätös mukavalle retkelle.

 

34 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen tapahtuma! Herkku tuo viimeinen kuva, jossa ostoksesi ovat yhdessä. Nehän on nyt pakko istuttaa vierekkäin, kun toimivat kuin unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava tapahtuma.
      Eivätkö olekin herkullinen yhdistelmä. Epäilen kyllä, ettei niitä kannata istuttaa vierekkäin, sillä pensaan korkeudeksi tulee 1,5-2 m ja punakärsämön korkeudesta huolimatta se jää äkkiä jalkoihin. Harmi, etten älynnyt ostaa useampia punakärsämöitä. Olisi voinut yhden laittaa pensaan viereen ja siirtää sitten myöhemmin tilan käydessä ahtaaksi toisaalle. Vaan mikäpä minua estää tekemästä niin noidenkin kanssa.

      Poista
  2. Tällainen juttu on kuin hortensiahullun unelmaa♥ Kaikkien näiden vuosien jälkeen istutin talon päädyn kukkapenkkiin Endless Summerin, koska eteen on istutettu monista syistä johtuen serbbiankuusi ja se varjosti liikaa mm. leimuja etc. Päätyyn tulee siis köynnöshortensiaa, joka jo kaartuu kivasti länsinurkalta ja penkkiin kevään sipulikukat, muutamia villikukkia (akileija, lehtosinilatva) ja nyt kukkii jo yksi Endless Summer siinä ja toisen hankin vielä köynnöhshortensian juurelle.

    Wim's Red lupailee hyvää eli suositus♥

    Luulin ensin noita punaisia pensaita että ovat Amber Jubilee...

    Ti en menekään Viherlandiaan Tahvosille, vaan Plantageniin:)

    Hyvänmielen ostoksia!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiahullu oli vaarassa tulla ihan kipeäksi Tahvosilla, jossa hortensiat olivat nyt kukassa ja niitä oli paljon.
      Istutussuunnitelmasi kuulostaa hienolta. Vim's Red minulla jo onkin, samoin Vanille Fraise. Niiden loisto alkaa olla ajankohtaista.
      Tämä ostamani purppuraheisiangervo on uutuus. Taitaa olla vähän punaisempi, kuin Amber Jubilee.
      Kyllä, hyvänmielen ostoksia.

      Poista
  3. Siellähän te olitte meikäläisen kesäkodin nurkilla, harmi vain että sinne ei pääse ihan tavallinen taimien ostaja.
    Muistaakseni joskus on ollut joku teemapäivä tms jolloin Tahvosilla on ollut ns avoimet ovet, en ole varma onko se jokavuotinen tapahtuma.
    Mukavia ostoksia olet tehnyt ja omenalaatikko vielä kotievääksi, hieno homma. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahvosilla on joka vuosi kesäkuun alussa avoimet ovet kaikille asiakkaille. Täytyykin muistaa ensi vuonna, sillä Tahvosille kannattaa kyllä mennä ostoksilla. Onneksi tuotteita saa jälleenmyyjiltä.
      Omenalaatikko oli mukava yllätys, kun omista puista ei tänä vuonna montaa syöntiomenaa tule. Tykkään kovasti omenista ja niitä on kiva rouskutella.

      Poista
    2. Jos sattuisi olemaan avoimien ovien aikaan reissussa tuolla suunnalla, niin ehdottomasti olisi käytävä katsomassa ja kokemassa! Jälleenmyyjiltä olen heidän tuotteitaan ostanut.

      Poista
  4. Tämä oli tosiaan ihana tapahtuma ja paikka todella mielenkiintoinen. Minä en tajunnut etukäteen tehdä listaa siitä, mitä haluaisin tuolta ostaa, ja paikalla iski kyllä runsaudenpula, upeita kasveja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Tuo Annabelle sentään tarttui minunkin matkaani. Oli tosi kiva tavata! Oikein hyvää loppukesää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava nähdä sinua. Kaukaa tulijoita ei ole tilaisuus kovin usein tavata.
      Älä sure, minulla oli lista ja silti menin paljouden äärellä tyystin sekaisin. Kun hintojakaan ei ollut näkyvissä ja käteisellä oli maksettava, piti varautua rahan riittämiseen. Tahvosilla on kesäkuun alussa avoimet päivät, joten ehkä menen sinne ensi vuonna. Houkutteleva paikka. Tomi Tahvonen sanoi, että vaikka jälleenmyyjät ottavat myyntiin aika rajallisen valikoiman, heidän kauttaan voi tilata haluamiaan kasveja. Olen tilannut Oulujoen taimistolta ruusuja ja se toimi hienosti.
      En yhtään ihmettele, että sinä ja monet muut ostivat Annabellen. On se niin kaunis. Ehdin ostaa sellaisen kuukausi sitten. Muuten se olisi lähtenyt minunkin mukaani.
      Toivottavasti tapaamme uudemman kerran jossain mukavassa tilaisuudessa. Hyvää elokuuta sinulle!

      Poista
  5. Oli todella oikein mukava tapahtuma ja ihanaa, että tavattiin taas pitkästä aikaa, kun sen Vakka-Taimen-retken aikaankin sinulla oli päällekkäinen juttu.
    Todella vaikuttava alue tuo Tahvosten taimisto! Vuosia sitten, kun viljeltiin mansikoita, käytiin sieltä ostamassa mansikan taimia.
    Ne kesäkuun alun taimipäivät ovat houkutelleet, mutta silloin on aina kiireistä aikaa töissäkin, mutta taidan kyllä ensi keväänä pitää silloin vapaapäivän,
    200 km:n taimistoreissu on ihan kevyt juttu kun on kasveista kysymys :DD
    Minun ostoslistassani olivat mustaherukan taimet, ne ostinkin ja listan ulkopuolelta Annabellen, keräpensaan ja aivan hurmaavan kääpiöversion Limoncello-japaninhappomarjasta.
    Oi, vasta tuossa sinun perhoskuvassasi huomasin tuon syrikän, sen olisin varmasti ostanut jos olisin huomannut sen siellä. Aikamoista vauhtia mentiin se taimistokierros, ei millään ehtinyt kaikkea rekisteröidä :)
    Aurinkoisa loppukesän päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava tavata. Olen jo vuosia seurannut sinun ja monen muun blogia ja harvoin tavatessakin tuntuu, kuin vanhan tutun tapaisi.
      Minulta on jotenkin mennyt ihan ohi Tahvosten kesäkuun avoimet päivät. Nyt aion laittaa siitä merkinnän ensi vuoden kalenteriin. Alkukesästä valikoima on varmaan runsaampi ja kun tietää mihin on menossa, osaa ehkä miettiä hankinnat paremmin jo ennakkoon. Vaikka ehkä sen runsauden edessä jälleen sekoaa.
      Teit kivat ostokset. Keräpensas varsinkin on jännä kasvi. Sen olisi kannattanut ostaa jo hauskan nimen ja kukinnon vuoksi.
      Reipasta juurtumista uusille kasveillesi ja mukavia elokuun päiviä koko Suvikummun väelle!

      Poista
  6. Tahvoset on vaikuttavan kokoinen paikka, olen joskus käynyt. Varmasti oli valinnan vaikeus ostoksissa! Mutta ikinä en ole missään bloggaajatapaamisessa ollut. Toivottavasti jonain päivänä hoksaisin jonkun tapahtuman, johon pääsisi mukaan katsomaan, oletteko ihan oikeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahvoset on kaikin puolin positiivinen paikka. Toivottavasti pääsen sinne toistekin.
      Bloggaajatapaamiset on mukavia tapahtumia. Kannattaa osallistua, jos vain kohdalle sattuu. Ihan oikeita ihmisiä me kaikki olemme ja mikä parasta, heti ensitapaamisella kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Yhteinen harrastus on oivallinen liima.

      Poista
  7. Huikea paikka! Oikea puutarhahullun unelma. Teit hyvät hankinnat! Isot peukut kärhöille ja 'Hansille'. Purppuraheisiangervo ja punakärsämö sopivat väreiltään täydellisesti yhteen. Upean värinen syrikkä! Aurinkoista sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, puutarhahulluus nousi uusiin lukuihin kaikkien herkkujen äärellä. Sinun blogistasi bongasin Hansin ja päätin sen heti tilaisuuden tullessa hankkia. Kerrankin onnistui näin nopeasti.
      Eikö olekin hieno parivaljakko väriensä puolesta. Kokoero kasvun myötä voi kyllä muodostua esteeksi kovin läheiselle rinnakkaiselolle.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Varmasti vaikuttava käynti. Hyvät ostokset teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hieno paikka. Olisi ollut vaikka mitä ostettavaa, mutta pitihän sitä jättää toiseenkin kertaan.

      Poista
  9. Nuo tapaamiset ovat mukavia, vielä keväällä kutsun tullessa olin innolla lähdössä mukaan, mutta päätin pian kuitenkin, että matka on vähän liian pitkä... taimia löytynee lähempääkin, mutta teitä bloggaajia olisi ollut mukava tavata! Ostoksesi ovat hienot ja varmasti oli haastavaa pitää ostokset järkevyyden rajoissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaamiset on aina mukavia ja yhteinen kiinnostuksen kohde lisää mukavaa tunnelmaa. Taimia löytyy varmasti lähempääkin. Oli kuitenkin hienoa nähdä paikka, jossa niitä kasvatetaan ja vielä kaikin puolin laadukkaalla tavalla.
      Oli kyllä vaikea valita valtavan tarjonnan äärellä. Jäipä hankittavaa tuleville reissuille.

      Poista
  10. Oli mukava tavata pitkästä aikaa. Pekat on hyviä, kohta on syöty puoli laatikkoa, saa nähdä jääkö hillonkeittoon mitään. harmittaa kun meillä on nurmikko täynnä kärsämöä, en ole uskaltanut laittaa mihinkään punakärsämöitä etten vahingossa kitke niitä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata. Meilläkin omppulaatikko tyhjenee melkoista vauhtia. Oma sato on tänä vuonna niin vaatimaton, että oli Pekka-laatikko ilahdutti erityisen paljon.
      Ostamani punakärsämö kasvaa aika korkeaksi, joten ehkä sitä ei ihan ensimmäisenä tule kitkettyä - toivottavasti.

      Poista
  11. Varmasti ihana tapahtuma. Lähellä olisi ollut jos olisin tiennyt. Hyvät hankinnat teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva tapahtuma ja Tahvosten taimisto hieno paikka.
      En tiedä, millaisella jakelulla tapahtumasta kerrottiin, mutta aika moni siitä oli kuullut. Toivottavasti sinulle tarjoutuu tilaisuus myöhemmin. On aina kiva saada blogille kasvot.

      Poista
  12. Oi, varsinainen puutarhurin mekka! Minullakin on muutama Endless Summer horttu, pitää varmaan pari vielä hakea lisää, Hankkijalla ovat nyt 13,90 kpl.

    Tahvosilla on kyllä hyvät ja terveet taimet, yhtään pettymystä ei ole kohdalleni onneksi osunut.

    Hienon Hansin hommasit, se on todella punainen ja kukkii koko kesän, minä olen omastani iloinnut jo ainakin viisi kesää ja se vaan pörhistyy, varaa sille kunnolla tilaa niin ei tarvitse aina olla pilkkomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin puutarhurin mekka. Kaikin puolin vaikuttava paikka. Tahvosten taimet on ensiluokkaisia, jatkossa panostan niihin.
      Kiitos Hansin istutusvinkistä. Jo taimi on oikein tuhdin kokoinen. Pitääkin miettiä istutuspaikka huolella, jotta sillä on tilaa pörhistyä meilläkin.

      Poista
  13. Vau! Olette olleet puutarhailun ytimessä <3 Kiitos blogipäivityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa, ytimessä oltiin ja oikein kunnolla. Oli niin paljon herkkuja ympärillä, että tuli pyörittyä silkasta ihmetyksestä. Aina välillä elämässä on tapahtumia, jotka jäävät voimakkaasti mieleen. Tämä oli sellainen.

      Poista
  14. Olipa hieno päivä! Kiva tavata pitkästä aikaa taimien merkeissä. Tahvoset on puutarhurille oikea karkkikauppa, onneksi se ei ole auki yleisölle kuin kerran kesässä :) Kesän taimipäivä kyllä houkuttelee entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hieno päivä ja kiva tavata sinua ja muita. Tahvosten käynti jää karkkikauppana mieleen. Laitoin jo merkinnän ensi vuoden kalenteriin kesäretkestä heidän avoimille päiville.

      Poista
  15. Näitä koosteita päivästänne on ollut kiva lukea eri blogeista; kiinnostava päivä näyttää olleen! Minä osallistun Mustilan taimipäivään lauantaina, toivottavasti sieltäkin löytyisi kiinnostavia taimia ja kaunista katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila on kyllä hieno kohde sekin. Sinne teen vielä itsekin retken jonain päivänä. Mitä muiden käyntejä Mustilassa olen seurannut, uskon sinun löytävän kivoja ostoksia.

      Poista
  16. Oli tosi mukava päivä ja oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Kiva, että sinäkin ehdit opiskeluiltasi mukaan.

      Poista
  17. Ehkä olisi pitänyt sittenkin ostaa tuo 'Pink Annabelle', oma saalis jäi aika laihaksi. En ikinä osaa tehdä päätöksiä heti, vaan olisi pitänyt päästä uudelle kierrokselle, kun näki ensin mitä kaikkea taimistolla oli. Oli kuitenkin mahtava päivä ja oli ilo nähdä sinuakin!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!