sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Joulu appelsiinipuiden katveessa


Olen viettänyt uusia kokemuksia ja mielen lepoa tarjonneen kahden viikon loman appelsiinipuiden katveessa, Espanjan Aurinkorannikolla. Kaipasimme Ukkokullan kanssa irtiottoa arkisiin asioihin ja etäisyyttä perinteiseen jouluhössötykseen. Halusimme myös valoa ja hivenen enemmän lämpöä. Manner-Euroopan lämpimin paikka joulukuussa on Espanjan Aurinkorannikko - sinne siis. Siellä emme ole aiemmin käyneet. 


Vaikka matka-ajatus oli muhinut jo pidempään, käytännön toteutus jäi turhan myöhäiseksi. Varauksia tehdessämme törmäsimme "loppuunmyyty" -sanaan liiankin usein. Tilaa kyllä oli, mutta vähän jouduimme tinkimään paikasta. Lentokoneessakin jouduimme eri riville, mutta pääsimme sentään peräkkäisille paikoille.

Fuengirola oli oivallinen valinta siinä mielessä, että sieltä on erinomainen junayhteys mm. Malagaan. Parasta, että suhteellisen lyhyen matkan päässä on lukuisia mielenkiintoisia paikkoja. Majoituimme apartementos-hotelliin. Käytössämme oli makuuhuone, keittiö-olohuone, kylpyhuone ja huoneiston levyinen parveke. 


Lento Malagaan oli elämäni ryskyttävin kokemus. Turbulenssiä oli lähes koko matkan ja hetken jo ajattelin ruuvien irtoavan koneesta. Laskeutuessa alla näkyi vain silmänkantamattomiin merta. Sukeluslomako tästä oli tulossa, mietin. Maa oli koneen etualalla, joten se tuli näkyviin koneen ollessa jo hyvin alhaalla. Kone laskeutui kovassa sivutuulessa ja heilahti pelottavasti sivulle. Pääsimme ihan turvallisesti maahan. Ei siis pidä katsoa liikaa Lentoturmatutkintaa, joka saa ajatukset liitelemään väärille poluille.



Saapumispäivänä taivas oli pilvessä ja vettä tihkutti. Myös seuraavana päivänä satoi välillä ja tuuli navakasti. Sen jälkeen aurinko paistoi lähes joka päivä ja vaikka olisi ollut pilvistäkin, ei satanut. Lämpötila vaihteli +15 ja +23 asteen välillä. Aamuisin ennen auringonnousua oli viileämpää, noin +12...+13 astetta. Samoin illalla auringonlaskun jälkeen ulkosalla istuessa kaipasi pitkähihaista.


Malagan Calle Margues de Larios sunnuntaina 22.12. asteita +22

Ennen matkalle lähtöä olin seurannut Espanjan säätiedotuksia. Pakkasin mukaan vaatteita, joita käytän kesällä vastaavissa lämpötiloissa. Paikalliset kulkivat toppatakeissa ja karvavuorisissa saapikkaissa. Näinpä joillakin pipoja ja käsineitäkin. Turistin erotti helposti kevyemmistä vaatteista. Britit varsinkin kulkivat shortseissa. Ymmärrän, että jos on tottunut +40 lähenteleviin lukemiiin, vajaa +20 tuntuu kylmältä. Lämminverisenä ihmisenä kuorin villatakkini reppuun harva se päivä ja pitkälahkeiset housut tuntuivat ihan liialta. Loppulomaa kohden huomasin alkavani pukeutua paikallisten tapaan. Niin se seura tekee kaltaisekseen.


C-1 linjan juna kulkee Malagan ja Fuengirolan välillä.

Malagan lentokentältä pääsee näppärästi junalla kaikkiin kohteisiin Malagan keskustan ja Fuengirolan välillä. C-1 -linja kattaa neljä vyöhykettä ja samalla lipulla voi matkustaa myös neljä vyöhykettä kattavalla C-2 -linjalla, joka kulkee Malagan keskustan ja Aloran (Malagasta hieman pohjoiseen) välillä. Vaunuissa olevilta näytöiltä on helppo seurata seuraavia pysähdyspaikkoja. Ne myös kuulutetaan espanjaksi ja englanniksi.



Lippujärjestemä on uudistettu syksyllä. Automaateissa oli mahdollisuus valita kieleksi myös englanti, mutta jonkun verran lippujen ostaminen vaati sähellystä. Järjestelmä näytti olevan outo vielä paikallisillekin. Isommilla asemilla on myös henkiökohtainen lipunmyynti (jos se vain on auki). Yleensä asemilla oli keltaiseen liiviin pukeutunut henkilö, joka hyvin ystävällisesti neuvoi ja auttoi. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta sen puuttuessa taluttivat ihan henkilökohtaisesti oikeaan paikkaan. Ostettua lippua ei kannata rypistää tai heittää pois. Se leimataan myös junasta poistuessa eli lippu avaa portit asemalaiturilta ulos. Lippuun voi myös ladata uutta rahaa, jolloin säästää 0,50 €.


Myös Fuengirolan kaupunkibusseilla tuli ajeltua useamman kerran. Lomamatkoilla tulee muutenkin käveltyä enemmän kuin tarpeeksi, joten joskus on helpompaa ajaa tutuiksi tulleet matkat julkisilla. Bussilla ja junalla matkustaminen oli edullista. Bussimatka maksoi 1,15 €. Pysäkkejä oli tiheästi ja ahtaisiin katuihin nähden bussit kulkivat yllättävän nopeasti.

Vuorille menossa

Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton päästäksemme liikkumaan laajemmalle omin voimin. Auton vuokraamiseksi jouduimme tekemään vähän enemmän töitä, sillä vapaita vuokra-autoja ei vain ollut. llmeisesti joulun aikaan sekä paikalliset että turistit liikkuvat enemmän. Lopulta saimme hotellimme kautta auton ihan kohtuulliseen hintaankin.

Yksi lukuisista liikenneympyröistä.

Espanjassa on samat liikennesäännöt kuin meilläkin. Alkuun tuntui, että silmät pitää olla niin selässä kuin olkapäilläkin. Liikenneympyröitä on paljon ja mm. niissä on vain rohkeasti tungettava autonsa muiden joukkoon. Suojateillä liikkujia väistetään hyvin. Valtateillä liittymissä ei ollut laisinkaan kiihdytyskaistaa ja usein liikenteen mukaan haluavat tunkivat itsensä väkisin kiihkeään liikennevirtaan unohtaen pakollisen väistämisvelvollisuutensa. Kaupunkien kapeilla kaduilla ja kiemuraisilla vuoristoteillä pieni auto oli näppärä. Pysäköiminen on oma operaationsa ja vapaata paikkaa joutui välillä etsimään. Bensan hinta oli vähän suomalaista halvempaa, dieselissä ero oli suurempi.


Pikkuteiden lisäksi ajoimme jonkin verran isoilla valtateillä, jotka meillä vastaavat ehkä moottoriliikenneteitä. Niillä ajaessa kannatti olla tarkkana, ettei jossain kohdin vahingossa siirtynyt moottoritielle. Moottoritiet ovat hyväkuntoisia ja nopeudet niillä korkeampia. Ne ovat kuitenkin maksullisia, eivätkä tarjoa paljon nähtävää. Yhden kerran jouduimme vahingossa moottoritielle ja pois päästäksemme oli ajettava useampi kilometri sopivan liittymän löytääksemme. Selvisimme 2,90 eurolla.



Vaikka huoneistossamme oli keittiö riittävine välineineen, emme paria kertaa lukuunottamatta tehneet itse ruokaa. Hotellin aamiainen oli runsas ja edullinen. Kaupasta haimme lähinnä juotavaa, hedelmiä ja pikkupurtavaa. Ruokakaupoissa hinnat olivat selvästi suomalaista edullisempia. Varsinkin hedelmissä, vihanneksissa ja kaloissa valikoima oli todella runsas. Miksi ihmeessä unohdin kuvata kalatiskien erikoisuuksia.




Ruokapaikkoja oli joillakin kaduilla ja aukioilla vieri vieressä. Jouluna rantakatujen ravintoloista moni oli kiinni. Halusimme tutustua espanjalaiseen keittiöön ja niinpä mm. tapakset, paella ja andalusialainen erikoisuus gazpacho eli kylmä tomaattikeitto tulivat kokeilluiksi. Gazpachon maku ja koostumus vaihteli kokin mukaan. Parhaimmillaan se on samettisen pehmeää ja makuaisteja hivelevää herkkua.

Gastrobar Don Julian, Fuengirola

Kuvan Don Julianissa söimme todella herkullisen paellan, jonka esillepano ja tarjoilu oli hieno kokemus sekin. Paellaa söimme toisessakin paikassa ja siellä se taisi olla pakasteesta sulatettu. Sellaistakin kuulemma on tarjolla.

Ravintoloissa syöminen ei ole Espanjassa kallista, mutta kyllä sielläkin kalliita paikkoja löytyy. Kaikki pikaruoka- ja kahvilaketjutkin oli hyvin edustettuina. Palvelu ravintoloissa oli ystävällistä ja aika nopeaakin. Usein ruokalistat oli myös englannin kielellä.



Kahteen viikkoon mahtuu niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, etten edes yritä tunkea kaikkea yhteen postaukseen. Kiva, jos jaksoit kahlata tämän loppuun. Lisää on tulossa.

PS. Iso kiitos kaikille ahkerille kommentoijille. Yritin palattuani vastata jättämiinne kommentteihin. Teidän blogeissanne en sen sijaan ole vielä ehtinyt vierailla. Matkalla netin käyttö jäi välttämättömään, sillä hotellin wi-fi oli täysin onneton ja tarkoitukseni oli viettää myös somelomaa.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2020 teille kaikille!

47 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Appelsiinipuita oli kaikkialla, katuja reunustamassa ja varjoa tuomassa, pihoissa ja ties missä. Maaseudulla kulkiessamme oli niitä oikeita appelsiiniviljelmiä, jossa korjattiin satoa. Oli myös sitruuna-, mandariini- ja oliivipuita. Joku sanoi, että nuo katujen varsilla kasvavien appelsiinipuiden hedelmät olisivat kuivia ja mauttomia. En maistanut, vaikka mieli teki.

      Poista
  2. Hei, olit tehnyt niin ihmisläheisen matkakertomuksen ja -esittelyn, että tunsin kulkevani itsekin Fuengirolan ja Malagan kaduilla. Kiitos!(ps. en ole ikinä käynyt etelänlomilla!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. Matka oli hieno ja lisää juttua on tulossa. Pakko hehkuttaa herkkuja kaikille muillekin.

      Poista
  3. Ihanan rentouttava loma teillä oli, vaikka lento olikin noin pelottava.
    Kun katson kuvia, tuntuu hassulta, että olimme samoihin aikoihin, samoissa paikoissa. Monta tuttua kohdetta löysin.
    Espanja on kiva ja helppo paikka matkustaa, vaikka tuo liikenne on välillä hieman liiankin villiä. Siellä pitää osata ottaa tie haltuun. Minulle se on vähän liikaa ja annankin miehen ajella.
    Olenkin katsellut täällä Marbellassa, että bussilla pääsisi tosi hyvin kulkemaan ja todellakin vähän yli eurolla. Eli auton rattiin ei välttämättä tarvitse hypätä.
    Odotan jatkoa matkakertomuksillesi. Kävitkö missään puutarhakohteessa tai puistossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella antoisa loma ja paljon tuli nähtyä. Kerron kohteista myöhemmin. Liikenne oli välillä vähän villiä, mutta hyvin sinne sekaan solahti. Vuorilla meni korvat alituiseen lukkoon, vaan maisemat korvasivat senkin haitan moninkertaisesti.
      Kävimme Malagan kasvitieteellisessä puistossa (Jardín Botánico-histórico La Concepción). Suosittelen, vaikka keväällä se varmasti olisi kukkeampi. Malagassa hienoa kasvillisuutta oli myös Gibralfaron linnan rinteillä ja alapuolella oli pieni ruusupuisto. Mijas buebloon kannattaa myös mennä. Siellä oli mukava pienimuotoinen botanica turisti-infosta ja kaupungintalosta etuvasemmalla, rinteiden reunalla. Kasvien nimetkin oli hyvin merkitty. Mijas pueblo oli ylipäätään aivan ihastuttava paikka. Sitäkin suosittelen lämpimästi. Meillä se jäi viimeiseen autovuokrapäivään ja siksi aika oli kortilla, mikä on sääli.

      Poista
  4. Näyttää mukavalta. Kelpaisi minullekin joulu appelsiinipuun katveessa ainakin kerran elämässä. Olet ainakin ladannut aurinkoa ja valoa lopputalveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mukava reissu. Aurinkoa ja valoa tuli tankattua koko kevääksi, toivon mukaan. Valohan se tuolla etelässä parasta olikin. Liikuntaa tuli harrastettua päivittäin melkoiset määrät.

      Poista
  5. Teillä onkin vuosi alkanut oikein rakkauslomalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silläpä juuri. Oli nimittäin joulukuussa pyöreiden vuosien hääpäivä, joka oli yksi syy lomailla oikein kunnolla.

      Poista
  6. Ihana reportaasi! Huh mikä alku, turbulenssi ei tunnu mukavalta ja sitten se lentoturmatutkintojen katselu :-DDD
    Onneksi perillä oli kuitenkin mukavaa ja saitte autonkin. Säätkään eivät ilmeisesti olleet ikäviä. Äitini, joka viettää talvet Ranskan Rivieralla, on raportoinut, että siellä on ollut harvinaisen harmaata, myrskyisää ja koleaa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapteeni kuulutti koneessa, että koko viikko on ollut poikkeuksellisen turbulenssista menoa. Sinänsä en kyllä pelkää lentämistä, päinvastoin.
      Reissu oli tosi antoisa ja arki unohtui täydellisesti. Säät olivat odotettua paremmat. Sitäpaitsi asennoiduimme niin, että sataa tai paistaa, se ei meitä haittaa. Ensimmäisenä viikonloppunamme oli ympäri Etelä-Eurooppaa myrskyä ja tulvia. Ihmeellisesti ne kiersivät Aurinkorannikon.

      Poista
  7. On ollut varmasti tehokas irtiotto kotimaan arjesta.
    Innolla jään odottamaan jatkoraporttia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdimme lomailemaan ja se myös onnistui. Tosin meidän lomamme ei koskaan ole paikallaan löhöämistä, vaan kaikenlaista tuli nytkin nähtyä ja koettua. Ehkä jopa kyllästyt vielä matkajuttuihini.

      Poista
  8. Vähän erilainen joulu! Ihana appelsiinipuu. Muistan lapsuudestani jonkun runon appelsiinipuusta :) Tyttäreni perheineen vietti vuoden Fuengirolassa aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli erilainen joulu, vaikka kyllä Espanjassa joulu oli voimakkaasti läsnä.
      Minullakin on korvamatona joku runo tai laulu appelsiinipuusta, mutta en saa sitä kunnolla esille.
      Fuengirolassa ja ympäristössä asuu ja lomailee paljon suomalaisiakin. Se ei kyllä erityisemmin näkynyt tai kuulunut katukuvassa.

      Poista
  9. Kiva, jos erilainen joulu valossa ja lämpimässä osui tarpeeseen! Tuo menomatkan lentomatka kuulosti turbulensseineen tosi pelottavalta, rytkytys on vähintäänkin epämiellyttävää. En ole koskaan käynyt tuolla, joten kiinnostava oli lukea tämä kokonaan ja kaikilta osin. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosina lomailu on ollut harvinaista herkkua, joten tämän otimme ilolla ja pienellä jännitykselläkin vastaan. Onnistui hienosti.
      Turbulenssi ei kuulemma ole vaarallista, vaikkakin ikävää. Saimmepahan kokovartalohieronnan kaupan päälle.
      En ole Espanjan Aurinkorannikolla käynyt minäkään. Kuulin ennen matkaa monenlaisia mielipiteitä, negatiivisiakin. Lähdimme matkaan avoimin mielin ja kokemus oli kaikkinensa hyvin postiviinen.

      Poista
  10. Kiitos Suvi! Lisää kuvia on tulossa, kunhan saan niitä vähän järjesteltyä. Toivottavasti et pitkästynyt tämän postauksen kahlaamiseen.

    VastaaPoista
  11. Oi, onpa teillä ollut hyvä loma. Minä joudun vain haaveilemaan lomasta ulkomailla joulun aikaan, mies kun ei missään nimessä halua silloin pois kotoa, minä voisin kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli tosi mukava. Aiemmin en ehkä olisi jouluna halunnut lähteä mihinkään. Nyt taas kesä on sellainen, jolloin haluan olla kotona ja omassa pihassa. Meillä ei ole nyt pieniä lapsia lähipiirissä, joten joulusta puuttuu omanlaisensa taika.

      Poista
  12. Tässä tulikin mukavasti tietoa, jos vaikka lähtis tuolla käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Löysin ennen matkaan toisten blogeista paljon hyödyllistä tietoa, joten ajattelin antaa vastavuoroisesti itsekin jotain.

      Poista
  13. Kiva virtuaalinen pikavisiitti Espanjan aurinkoon! Odotan mielenkiinnolla, tuleeko myöhemmin mahdollisesti puutarhakuviakin... Saitko houkuteltua Ukkokullan puutarhoihin tai puistoihin? Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee puutarhakuviakin. Otin kuvia todella paljon ja niiden järjestelemisessä on hommaa. Sain houkuteltua Ukkokullan kasvien äärelle, mutta tietenkin jouduin hiukan hillitsemään omia intohimojani.

      Poista
  14. Kiva postaus, joka sai matkahaavet syttymään:)
    Syksy ja joulukuu ovat kyllä olleet niin vetisiä ja harmaita, että tuollainen reissu varmaan antoi virtaa tähän uuteen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että matkapostaukseni innostaa. Minun ei tarvitse nähdä kuin lentokone, niin matkakuume iskee.
      Lämpö, valo ja värien rikkaus antoi virtaa, jolla taidan pärjätä meidän kesään.

      Poista
  15. Kiva nähdä lomakuvia ja lukea matkakertomusta.
    Joulu täällä eteläisessä Suomessa ei säitten puolesta ollut mitenkään jouluinen, lähinnä harmaa ja sateinen. Tuollainen lomareissu antaa varmasti virtaa pitkälle tätä vuotta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on hyvä aika poistua kotoa, kun kesällä sitä ei raaski puutarhan vuoksi tehdä. Ehkä nyt jaksaa seuraavat harmaat päivät paremmin, kun on tullut tankattua valoa, värejä ja lämpöä.
      Juuri nyt meillä maisema on valkoinen, mutta luvattujen plussien vuoksi se taitaa olla ohimenevää.

      Poista
  16. Ihania lomakuvia. Me vietimme myös viime vuonna joulun etelässä ja mukavaa vaihtelua se olikin Auton vuokraus oli meillekkin vähän hankalaa samasta syystä. Olisi pitänyt vuokrata se jo täältä käsin mutta me ei tajuttu koska aina niitä on ollut reilusti saatavilla. No mekin onnistuimme saamaan myöskin auton kuitenkin ja matkasimme myös kolme päivää omin kyydein. Kiitos kuvista odotan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auton vuokrauksesta meinasi tulla painajainen, kun ravasimme lentokentän parkkitalon kerroksesta toiseen eri vuokraamojen konttoreissa. Jokaiselta sama vastaus eli ei ole autoja ennen loppiaista. Aina olemme auton saaneet vuokrattua paikan päältä, joten tämä oli yllätys, johon emme olleet osanneet varautua. Onneksi hotellin kautta lopulta onnistui.

      Poista
  17. Kiinnostava loma! Mekään emme ole käyneet koskaan tuolla, ei oikeastaan ollenkaan mantereella eikä edes Kanariansaarilla. Paljon olisi vielä katsottavaa.
    Minun muutamat jouluni ulkomailla ovat olleet Afrikassa. Onhan sielläkin appelsiinipuita, mutta ekan joulun muistan kun istuin pihalla ison joulutähden alla! Meillä oli onneksi luminen joulu, jota ei koko Suomessa ollut. Lisäkertomuksia odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Espanjassa vain muutamassa rajakaupungissa pikaisesti, joten oli kiinnostavaa tutustua maahan paremmin. Nähtävää olisi ollut seuaaviksikin viikoiksi.
      Afrikka on minulle täysin käymätön alue. Joulusi siellä ovat varmasti olleet erilaisia.
      Lisää tarinaa on tulossa.

      Poista
  18. Jotain sellaista oli siinä runossa appelsiinipuusta, että: "Oranssit ne onnellisna putoilivat puista, tytön luoko vierivät, sit en oikein muista" jostain lapsuuden kirjasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin netistä löytää runoa, mutta toistaiseksi ei onnistunut. Muita appelsiinirunoja ja -loruja kyllä löytyi.

      Poista
  19. Mukavia lomakuvia!
    ..mikäpäs on köllötellessä appelsiini puun alla:)))
    ..ja appelsiinitkin taitavat olla puusta suoraan otettuna herkullisia:))
    HYvää alkanuttta uutta vuotta!,Sinulle Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, samoin sinulle hyvää vuotta 2020!
      Eipä tullut suoraan puusta appelsiinia maistettua. Joku sanoi, että nuo katujen varsilla kasvavien appelsiinipuiden hedelmät olisivat hiukan puisevia. Espanja on iso appelsiinien tuottajamaa, joten herkullisiakin versioita sieltä löytyy.

      Poista
  20. Kaharen viikon loma tuntuu jo johonaki. Siinä aijas pystyy jo oikiasti irtautumahan arijesta ja kerkiää tulemahan kotoikäväki. Toivottavasti jäi hyvät muistot. Mäki oon tuala ollu, aikoja sitte. Hyvää uutta vuatta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjesta irtaantuminen onnistui täydellisesti, eikä koti-ikäväkään ehtinyt vielä iskeä. Sen verran paljon oli näkemistä ja tekemistä. Jäipä seuraavaksikin kerraksi, jos nyt toiste innostumme tuonne menemään. Kenties.

      Poista
  21. Oi että, ihana loma costa del solilla, aurinko tähän vuodenaikaan täällä pohjolassa on useimmiten tuontitavaraa.

    Tuttuja paikkoja kuvissa, itse en olekaan nyt aikoihin sinne päässyt vaikka meillä onkin siellä Los Pacosin huipulla mainio tukikohta.

    Autolla siellä on oikein näppärä liikkua eikä ollenkaan niin kaoottista kuin ensin kuvittelee. Paikalliset tosin tilaisuuden tullen hienovaraisesti kouluttavat vuokrafirmojen autoilla ajelevia mutta kaikkiaan liikenne on siellä paljon joustavampaa. Itse kurvailen siellä kolhuisella caddylla joka on espanjan kilvissä ja sillä sulautuu hyvin liikennevirtaan.

    Joukkoliikenne on varsin toimivaa ja todella edullista kuten kerroitkin. Itsekin suosin sitä siellä mahdollisuuksien mukaan.

    Larioksen jouluvalot ovat aivan huikeat, on siellä komeaa myös pääsiäisen santa semanan aikaan, kannattaa silloin poiketa jos mahdollista.
    Paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa löytyy muuten espanja.com nettisivuilta.

    Innolla odotan seuraavaa matkakertomuksesi osaa, maistoin jo gazpachon maun *mmmmmmm*
    Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin hyvinkin viettää Aurinkorannikolla lomiani useammin. Sen verran positiivinen ja kiva kokemus tämä ensimmäinen reissumme sinne oli.

      Vuokra-automme oli aivan uusi, eikä siinä ollut mitään firman nimeä. Ukkokulta on ajanut paljon ulkomailla, joten pian solahdimme liikenteen sekaan. Paikallisten pysäköintitaitoa ihailin. Niin pieneen rakoon auto saatiin mahtumaan, että itselle jäisi kyllä sormi suuhun - ainakin aluksi.

      Larioksen valoja meille kehuttiin, mutta pimeän aikaan emme Malagaan osuneet. Ylipäätään kaikkialla oli panostettu hienosti katujen joulukoristeluun ja -valaistukseen. Espanja.comin sivut löysinkin. Hotellin wifi oli onneton, enkä muistanut ennen lähtöä tarkastaa operaattorini eu-pakettia, joten ison laskun pelossa en käyttänyt kovin paljon nettiä.

      Olen tosi innostunut matkastamme ja postauksia on tulossa. Varmaankin porukka kyllästyy ennen kuin saan tärkeimmät postattua.

      Poista
  22. Teillä on ollut mukava loma, kiitos kokemusten jakamisesta. Tuolla Aurinkorannikolla emme ole käyneet, tuntuu mukavalta paikalta. Kaksi viikkoa on kiva aika, ennättää irrottautua mukavasti ja nauttia lomasta. Jatko-osaa odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdessa viikossa ehtii siirtää itsensä lomatunnelmiin ja ehtii myös kokea kaikenlaista ilman, että on koko ajan menossa.
      Aurinkorannikko yllätti positiivisesti. Kyllä siellä ihan espanjalaisen kulttuurin löysi.

      Poista
  23. Hei!
    Hyppäsin 'Vanhan rouvan' luota tänne ja jämähdin lukemaan. Mukavasti kirjoitettu lomakertomus upeilla kuvilla, kiitos! Meinaan jatkaa lukemista sopivassa rakosessa. Ajattelin jättää tassunjäljen käynnistäni.
    Loppiainen loppui kolme minuuttia sitten, joten mieluisaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stansta, olet lämpimästi tervetullut virtuaalimatkalle ja ylipäätään blogiini.
      Loppiainen lopetti joulun, joka meillä oli tällä kertaa hyvin epäjoulumainen. Vähätkin joulukoristeet on kiikutettu kellariin ja kevätliina vaihdettu keittiön pöydälle.

      Poista
  24. Mukava kertomus,olen ajatellut lähteä kanssa ensi marraskuussa.
    mikä hotelli teillä oli,tykään asustella abartamentoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme apartementos hotell Myramarissa, lähellä isoa kauppakeskus Myramaria. Ihan hyvä ja iso hotelli. Vähän kulahtaneet kalusteet, mutta siisti ja toimiva huoneisto. Respan palvelu toimi todella hyvin, aamiainen oli runsas ja monipuolinen. Hotellissa on myös sisällä uima-altaat. Bussien 1 ja 4 pysäkki oli lähellä. Varmasti parempiakin apartementoshotelleja löytyy, mutta olimme varauksen kanssa turhan myöhään liikkeellä. Olimme ihan tyytyväisiä paikkaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!