torstai 1. heinäkuuta 2021

Upea päätös kesäkuulle: kahden tunnin sade!

 

Kesäkuu sai komean päätöksen, kun iltapäivällä taivaan harmaannuttaneet pilvimassat laskivat vesimassan meidän kylälle. Toivottavasti myös moneen muuhun paikkaan. Sade tuli ihan reippaaseen tahtiin ja sitä kesti pari tuntia. 

Kastelin ennen sadetta kasvimaan ja ruukkukukat sekä poikkeuksellisesti annoin sadettimen pyöriä tunnin verran myös pikkupuutarhassa. En koe tehneeni yhtään turhaa työtä, sillä sadevesi imeytyy huomattavasti paremmin jo valmiiksi kosteaan maahan.

Clematis Rouge Cardinal

Äärimmäinen kuivuus on vaivannut puutarhaani lähes koko kesäkuun. Yksi ainoa ukkosmyrsky toi mukanaan meluun ja myllerrykseen nähden varsin vähäisen määrän sadetta. Jatkuva helle, usein tuulen maustamana, on vienyt lopunkin kosteuden joka paikasta. 

Helle on sen verran uuvuttavaa, ettei oikein tee mieli kaivaa tai kärrätä. Rikkaruohoista osa kärsii kuivuudesta nekin, mutta esimerkiksi ratamoa on ilmestynyt liiaksi saakka kanttausuriin. Ruohokin yrittää valloittaa istutusalueita. Sen saa tiukasti nyhtäisemällä juurineen pois, mutta monet muut rikat ovat ilmeisesti kuivuutta paetakseen kasvattaneet juuret syvälle maahan. Kitkentä vaatisi järeämpiä aseita, jotta osa rikasta ei jäisi maahan jatkamaan kasvuaan.

Hydrangea serrata ´Blue Bird´ - Safiirihortensia

Ilonaiheita puutarhasta toki löytyy helteen  keskelläkin. Safiirihortensia on tuuheutunut hienosti ja muutamista kärjistä löysin nuppujakin. Istutin kuukausi sitten sen taakse revontuliatsalean, jolle olen käynyt säännöllisesti lorottamassa kastelukannullisen vettä. Safiirihortensia on siinä ohessa saanut osansa. Ehkä se siksi kiittää minua nupuillaan.

Sempervivum - Mehitähti

Mehitähdet eivät helteitä säikähdä. Ne ovat kukkineet kauniisti Oikearinteessä. Kukinta alkaa niidenkin osalta olla pian ohi. Muutaman mehitähden istutin kesäksi ruukkuun. Ehkä istutan ne piakkoin maahan, jotta ehtivät hyvin juurtua. Oikearinteessä on niitä varten tyhjää tilaa, jonka ahomansikka meinaa vallata. Kaipa se kuvittelee tilan olevan juuri sitä varten.

Anemone coronaria - Kruunuvuokko


Jokakesäisistä vannomisista huolimatta kesäkukkaruukkuja on taas kertynyt liiaksi asti. Minkäs sille mahtaa, kun kaikki kaunis houkuttelee ja saa unohtamaan kastelukannujen kantamisen työläyden. Kruunuvuokkoja istutin kahteen isoon ruukkuun. Toisessa kasvusto on vihreän rehevää ja kukkia nousee tasaiseen tahtiin. Toiseen ruukkuun tuli pieniä vaaleanvihreitä toukkia, jotka kiusasivat kruunuvuokon lehdet keltaisiksi. Kippasin ruukusta mullan pensaiden tyvelle ja otin mukulat talteen.

Geranium pratense Splish-Splash - Kyläkurjenpolvi

Kurjenpolvet ovat kärsineet kuivuudesta. Olen pitänyt niitä helppoina ja kaiken kestävinä kasveina, mutta nyt lähes jokaista niistä jurppii kuumuus ja kuivuus. Ovaalipenkin yleensä rehevä kyläkurjenpolvikasvusto muuttui oudon väriseksi, eivätkä tehneet ainuttakaan nuppua. Samaa kyläkurjenpolvea kasvaa myös toisessa paikassa, jossa ne eivät ole koko päivää suorassa paahteessa. Siellä lehdet ovat normaalin vihreitä ja  kukkiakin on ihan kiitettävästi.


Tavallisesti laitan mansikoita pakastimeen vasta heinäkuun puolella. Usein siinä kuun puolivälin tienoilla. Nyt media on rummuttanut mansikan pääsadon varhaisesta kypsymisestä. Kylän lähellä oleva kasvattaja myy mansikoitaan myös meidän kaupan edustalla. Koska marjat kypsyvät kiivaaseen tahtiin, kasvattaja myy mansikoita edulliseen laatikkohintaan. Kävin hakemassa kaksi 5 kg:n laatikkoa hintaan 25 €/ltk. Varsin edullisia ja kertakaikkiaan hyvälaatuisia ja makoisia marjoja. Laitoin ostamani marjat saman tien pakastimeen. Aion hakea vielä syöntimarjoja. Tuoreinahan niitä kannattaa herkutella.

Tuoksuherneet kukkivat

Olen käynyt lukemassa blogejanne ja ihmetellyt sekä ihastellut, miten jotkut jaksavat rakentaa ja laittaa puutarhoihinsa kaikenlaista hienoa. Yleensä pidän itseäni aktiivisena touhuajana, enkä kauaa jaksa paikallani istua. Nyt minut on vallannut valtaisa laiskotus, suoranainen jaksamattomuus. Osittain mehut puutarhatyöskentelyltä ja bloggaamiselta on vienyt kommentointiongelmat, mutta iso merkitys on myös helteen uuvuttavuudella. Ei huvita istuttaa mitään uutta, kun huoli entistenkin selviytymisestä tässä kuivuudessa painaa mieltä. 

Vuoden vaihteesta saakka olen setvinyt ensin vanhempieni muuttoa hoivakotiin ja pian sen jälkeen äidin kuolemaan liittyviä asioita. Paperityöt ovat viittä vaille valmiita. Elän toivossa, että ensi viikolla voisin vihdoin laittaa pisteen perunkirjoitusprosessille.


Vaikka moni kasvi on kesän loistonsa jo ohittanut, ihasteltavaa riittää tulevillekin päiville. Ja kesähän jatkuu nyt heinäkuun merkeissä. 

Ihania kesäpäiviä kaikille ja leppoisaa lomaa sitä viettäville!


22 kommenttia:

  1. Kyllä sade on näinä päivinä niin tervetullutta. Kaikkialla on niin kuivaa ja vettä täytyy kantaa kasveille ahkerasti. Viime viikon ukkosmyrsky antoi vettä 20 ml, mutta sen vaikutus on jo mennyt.
    Mansikoita minäkin ostin eilen Jyväskylän Palokasta, laatikon hinta oli 29,90. Makoisia olivat marjat ja niillä herkuttelin pitkin iltaa, vaikka suurimman osan laitoinkin nyt pakastimeen.
    Ihanaa kesää Sinulle ja voimaantumista sitten, kun sen aika on! <3 Varmasti isot muutokset elämässä, äidin kuolema ja siihen liittyvät paperityötkin lisäävät väsymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sademittarin mukaan vettä tuli eilen 27 mm. Nyt taas aurinko loimottaa taivaalta täysillä, joten uuden sadetilauksen voisi laittaa vetämään.
      Sait mansikat käypään hintaan. Meidän kaupalla tämän päivän hinta oli 30 €/ltk. Toivottavasti ihmiset ostavat mansikoita niin pakastimeen kuin syötäväksikin, ettei sato mene hukkaan.
      Kiitos Piipe, tämä vuosi on ollut kaikin puolin raskas ja se alkaa selvästi tuntua myös väsymyksenä. Eikähän se tästä taas ala helpottaa.
      Ihanaa kesää sinullekin!

      Poista
  2. Meillä satoi kesäkuussa sopivin väliajoin ja puutarha on todella rehevä. Yleensä tulee vasta elokuussa tunne, että viidakko on liian rehevä, nyt sama tunne tuli jo kesäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ollut ihannekesä. Juuri sellainen, jolloin välillä sataa, välillä paistaa. Ihan varmasti puutarha kukoistaa.

      Poista
  3. Onpa hienoa, että olette saanut kunnon sadetta. Sadetta täälläkin kaivataan. Raikastaisi ilmaa. Kovin on ollut lämmintä, saa nähdä jatkuvatko helteet heinäkuussakin. Me kävimme mansikoiden itsepoiminnassa viime viikolla. - Mukavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen sade ilahdutti ja raikasti niin puutarhaa kuin minuakin. Nyt mittari hipoo taas +30, joten ainakin heinäkuu alkoi kesäkuun merkeissä. Helteistä on ollut siellä länsirannikollakin, mitä säätiedotuksista olen katsonut.
      Nautihan heinäkuusta!

      Poista
  4. Te onnenlliset! Sadetta tosiaan kaipaa yks jos toinen pihapiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti kuivuus vaivaa laajemminkin. Katsoin kartasta, että eilinen saderintama osui melko kapealle alueelle. Eiköhän laiteta sadetanssitalkoot pystyyn.

      Poista
  5. Sinulla on ollut muita hommia riittämiin, paperihommat vievät aikaa ja energiaa. Puutarhahommissakin olet tehnyt paljon, ylläpitohommat vievät joskus tosi paljon aikaa. Sitä voi sokeutua omalle työmäärälleen.

    Onneksi saitte sadetta. Meille lupailtiin eilen sadetta tälle päivälle. Pisaraakaan ei ole tullut tänään vettä. Yhtä kuivaa ei ole ollut kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommia on tosiaan ollut riittämiin. Olet oikeassa, että sitä helposti sokeutuu tekemisilleen. Tunnustan olevani turhankin vaativa itseäni kohtaan. Se kostautuu helposti stressaantumisena.
      Sade oli niin tervetullutta ja lisääkin toivoisin. Sadepilvet purjehtivat satunnaisina ohitse. Ehkä joku niistä tulee laskemaan lastinsa sinun puutarhasi ylle.
      Mukavia heinäkuun päiviä!

      Poista
  6. Hienoa, että sait vihdoin sadetta puutarhaan! Meillekin ennuste näytti sateen mahdollisuuden tälle päivälle, mutta ei ole satanut. Kohta voisi olla taas vesi tarpeen, jos lämpöennusteet toteutuvat.
    Minullakin ensimmäiset Rouge Cardinalin nuput avautuivat tänä aamuna köynnöskaaressa, kyllä ne ovat kauniita!
    Ei ole ihme, että helteet vievät voimat, nauti nyt levosta ja vielä ehtii touhuta kelvollisimmilla säillä.
    Minä pohdin ruukkujen suhteen samaa, ehkä ensi vuonna vähennän niitä, näyttävät kesät muuttuvan kuivemmiksi ja kuumemmiksi?
    Toivottavasti saatte perukirjoituksen päätepisteeseen, on ainakin yksi asia poissa tehtävälistalta tai mieltä painamasta.
    Kiitos, samoin sinulle rentouttavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on kuiva kesä. Pitää jatkuvasti tasapainoilla toiveidensa kanssa, ettei mene narinan puolelle. Lämpö ja aurinkokin on mukavaa, mutta puutarhan kannalta sade aina välillä virkistää.
      Rouge Cardinal ansaitsee kaikki kehut. Ihan varmasti sinunkin laittaa kohta parastaan.
      Olen varannut ajan pankkiin maanantaille. Sieltä vielä soitettiin ja varmistettiin, että minulla on varmasti kaikki paperit kasassa, ettei tule turhaa reissua. Ystävällistä palvelua.
      Aurinkoisia ja välillä myös sateisia heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  7. Ihanat kuvat jälleen!

    Kuumuus ottaa veronsa ja silloin kannattaa sopeuttaa oma toimintansa sen mukaiseksi. Kyllä niitä viileitäkin kelejä taas tulee, jolloin on ihan kiva ahkeroida ja touhuta ulkona.

    Toivottavasti saat perusnkirjoituksen pian päätökseen. Se on raskasta puuhaa, näin mieheni kohdalta vierestä seuranneena tuumin.

    Iloa alkaneeseen heinäkuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Ihan varmasti viileitä ja sateisiakin kelejä vielä tulee. Olen turhankin hätähousu, kun olisi niin mukava pureutua puutarhahommiin.
      Sivusta seuranneena olet varmasti huomannut perukirjoituksen vaatiman paperisodan. Olen maanantaina menossa pankkiin, josta ilokseni soitettiin ja varmistettiin, että kaikki paperit on varmasti kasassa. Prosessi näyttäisi saavan vihdoin loppusilauksen.
      Ruikutuksesta huolimatta nautin näistä ihanista kesäpäivistä. Mukavaa lomaa ja valokuvauksellisia heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  8. Ilolla eilisen sateen vastaan otimme :) Eikä tosiaan ollut mikään pikainen kuuro, vaan monta tuntia kesäistä sateen ropinaa ilman virtaavia puroja.

    Ei mikään ihme, että siul on veto pois. Henkinen kuorma on ollut raskas, vaikuttaa pitkän aikaa ja siitä toipumiseen pitää antaa aikaa. Tämä helle kun vie voimat muutoinkin, illalla ei jaksa innostua mistään tässä kuumuudessa. Päivän aikaan sitä suunnitteLelee tekevänsä vaikka mitä, muta kun saa työkoneen suljettua on ihan naatti.

    Leppoisaa heinäkuuta ja elokuussa sitten ollaa reippaampia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin virkistävää kuunnella sateen ropinaa. Istuin jonkin aikaa terassilla ihan vain katselemassa sateen lorinaa rännissä. Halvat on huvit meikäläisellä.
      Sepä se, päivällä ei ehdi eikä illalla jaksa. Nyt on vain nautittava lämpimistä päivistä ja jätettävä uurastus viileämpiin päiviin. Kiitos tuosta mukavasta tavoitteesta: ollaan elokuussa reippaampia. Ei mitenkään ylitsepääsemätön urakka.
      Mukavia heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  9. Onnittelut sateesta. Meillä ei ole satanut 1,5 viikkoon ja seuraavia sateita on ennusteen mukaan vasta ensi viikolla luvassa, kuivaa on. Hhyvä kun osaat vain olla, sinulla on ollut rankka vuosi eikä nämä helteet yhtään auta jaksamisessa. Sait edulliset mansikat. Kävin aamulla vuosien tauon jälkeen poimimassa itse mansikat, 2 ämpärillistä, hinta oli 4e/kg. Oli kyllä hyvät mansikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennusteet ovat olleet kovin heilahtelevia. Pari päivää sitten ensi viikon alkuun luvattiin sateita. Tänään niitä luvattuja sateita ei näkynyt enää ollenkaan. Meillä satoi kesäkuussa kahdesti, joista se ukkosmyräkän sade jäi aika vaatimattomaksi.
      Olen tyytyväinen mansikoiden hintaan ja laatuun. Eipä kovalta kuulosta tuo sinunkaan maksamasi hinta, vaikka niiden eteen jouduit vähän uurastamaan. Itse poiminnassa on oma viehätyksensä.
      Mukavia heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  10. Sade tuli varmasti tarpeeseen! Yllättävän nopeasti maa kuivuu tällaisilla helteillä ja kannettu vesi ei kovin paljon auta eikä sitä jaksa kaiken aikaa koko pihalle lorottaakaan, kalliiksikin tulee. Siispä lisää sadetta saa taas tulla muutaman päivän tauon jälkeen. Itselläni koko mennyt vuosi on ollut haastavaa, voimat ovat olleet monesti koetuksella ja puutarha on saanut osansa tuosta voimattomuudesta. Aina ei jaksa aloittaa projekteja ja istutella uutta. Kipinä syttyy taas ajallaan. Ollaankohan me liian ankaria itsellemme, vaikka pitäisi hyvällä omallatunnolla olla lupa laiskotella! Hienoa, että sinulla mansikat on jo talvea varten pakkasessa! Kivaa alkavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade tuli tosiaankin tarpeeseen. Koko puutarhaa ei kantamalla tai letkuttamalla millään pysty riittävästi kastelemaan. Siinä on laitettava alueet tärkeysjärjestykseen ja toivottava niiden muiden selviävän omin voimin.
      Vaikka puutarha on erinomainen terapeutti, ei sielläkään väsyneenä jaksa puurtaa. Tunnistan tuon mainitsemasi voimattomuuden, joka leijuu tällä hetkellä ympärilläni suorastaan käsinkosketeltavana. Halua olisi tarttua työvälineisiin, mutta ei vaan jaksa. Tiedän tilanteen olevan ohimenevää. Odottaminen on vain rasittavaa sekin. Kyllä me olemme liian ankaria itseämme kohtaan, tiedän ja tunnustan senkin.
      Mansikat menivät näppärästi pakkaseen. Kaksi rasiaan ja yksi suuhun -tyylillä.
      Mukavaa ja voimaannuttavaa heinäkuuta sinulle ystäväni!

      Poista
  11. Ilman muuta lähettäisin, jos se vain olisi vallassani. Itse asiassa toivoisin tännekin lisää sadevettä.
    Mukavia heinäkuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  12. Sadealueet ovat siis vaihtaneet paikkaa sinne etelämpään. Hyvä niin. Meillä kun sitä vettä tuli koko alkukesän reilusti yli tarpeen. Nyt on ollut muistaakseni ainakin viikon verran poutaa ja kuution sadevesisäiliökin on päässyt vajumaan puolilleen. Minulle riittäisi, että tässä seuraavan kahden viikon aikana sataisi sen verran, että säiliö tulisi taas täyteen. Puutarhalla ei ole vielä mitään hätää, mutta ruukkuja pitää aina kastella.
    Meidän mansikat on tilattu ensi maanantaille. Hintaa en edes tiedä, kun otettiin aikaisempina vuosina hyväksi havaitulta tilalta. Toisella tilalla näytti olevan tällä viikolla 33e/laatikko, varmaan suunnilleen sama hinta on kaikilla lähiseudun tiloilla.
    Sinullakin näyttää olevan kärhökausi jo korkattu. 'Rouge Cardinal' on kaunis kärhö samettikukkineen. Huomasin tänään 'Multi Bluen' availevan ensimmäisiä kukkiaan. Pitää käydä kohta katsomassa, joko ovat täysin auki.
    Ihan luonnollista on, jos ei tee mieli pörrätä paikasta toiseen ja häärätä hiki hatussa puutarhassa. Välillä laiskottaa, välillä iskee inspiraatio. Kyllä sitä ehtii viileämmilläkin säillä puuhailla eikä aina ole tarvis silloinkaan. Sinulta on vienyt varmasti mehuja vanhempiesi tilanteen setvimiset, muutot ja perunkirjoitus. Ajatustyö ja stressi vievät joskus voimia jopa enemmän kuin fyysinen puurtaminen. Hyvä, jos saat nyt perunkirjoituksenkin päätökseen, niin pääset irti isosta taakasta. Toivotaan, ettei tule enää mitään mutkia matkaan.
    Aurinkoista ja sopivan sateista heinäkuuta!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!