maanantai 27. joulukuuta 2021

Välipäivien pakkasissa

 

Joka vuosi käydään varsinkin mediassa keskustelua, tuleeko meille valkea joulu. Oli se toiveena tai ei, nyt saimme koko maahan lumisen maiseman juuri sopivasti jouluaattona. Hangessa ei tarvitse polvia myöten kahlata. Luonto on kuitenkin kuorrutettu puuterilumella, jonka aatosta lähtien paistanut aurinko saa näyttämään satumaiselta.


Auringonsäteet ulottuvat myös sisälle. Joulutähden lisäksi kaikki muutkin joulukukat ja viherkasvit saavat kylpeä kirkkaassa valossa.

Pakkanen on paukkunut kovimmillaan etelärannikolla -19 asteessa, kuten Tapaninpäivän aamuna. Keväällä kaadettu mänty on kuivunut ulkosalla niin hyvin, että sen kalikat syttyvät helposti ja tuottavat takassa mukavasti lämpöä.


Aattona herkuteltiin niin suolaisella kuin makeallakin. Edellisenä jouluna vietimme koronan vuoksi Ukkokullan kanssa kahdenkeskisen joulun. Nyt olemme kaikki saaneet vähintään kaksi rokotetta, joten uskalsimme kokoontua aattoaterian ääreen koko perheen voimin.

Kävimme viemässä äidin haudalle kynttilän. Tarkoitukseni oli ajoittaa käynti sen verran myöhäisemmäksi, että olisin nähnyt satojen kynttilöiden loisteen hautausmaalla. Samaan aikaan osui muutakin tekemistä, eikä kylmyyden vuoksi tehnyt mieli jäädä haudoille odottamaan pimeyden laskeutumista.


Saamme vuoden viimeiseksi viikoksi kivaa seuraa, kun veljenvaimon Roope-kissa tulee lomahoitoon. Toivottavasti aluksi aina arka Roope rohkaistuu, jotta saamme häntä edes vähän rapsuttaa ja jakaa viimeisimmät kissamaailman kuulumiset.

Keittiöremontti potkaistaan liikkeelle ma 17.1. Siihen mennessä kaapit on saatava tyhjiksi ja eteiseen sekä olohuoneeseen väliaikaistilaa tiistaina 18.1. saapuville uusille keittiökalusteille. Pölyn ja remppamiesten askelten vuoksi lattioita on syytä suojata myös muualla, kuin keittiössä. Niinpä korjaan pois vähäiset joulukoristeet alkavalla viikolla ja ryhdyn siirtämään tavaroita keittiöstä ympäri kotia ennakkoon katsottuihin väliaikaispaikkoihin. Olen laatinut siirtosuunnitelman niin tavaroille kuin huonekaluillekin. Suunnitelmasta on hyötyä myös tavaroiden sijoittelussa takaisin. Tietääpä, mistä mitäkin kippoa ja kapustaa metsästää.

Hiukan jo vatsanpohjassa jännittää. Omanlaisensa matka on pian alkamassa.


Joulunpyhät ovat vielä kesken. Tuntuu hyvältä mennä kohti uutta vuotta ja keväistä valoa.


19 kommenttia:

  1. All my life I've never seen anything that works as fast as the Dr.Okosodo spell. I am from New Jersey and my name is Angela after contacting Dr.Okosodo so I started to believe the saying that every coin has two sides. When my lover abandoned me, he swore never to return to me, but thank God, through Dr. Okosodo's help, I have my lover back to me within 48 hours and I also want other people who are with the heart. party get in touch with Dr. Okosodo through these details below which are via email: ( Drokosodo647@gmail.com ) or via ( Whatsapp at +2349050443678 ), then you can see the wonders of Dr.Okosodo

    VastaaPoista
  2. Ihana, luminen joulu ollut ympäri Suomen. Todella kauniit näkymät!
    Wau, alkaapa sun tuleva uusi vuosi vauhdikkaasti 😊
    Ennen ja jälkeen kuvat toiveissa 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kuin akvarellimaalauksessa olisimme joulun viettäneet. Ja tämänkin päivän.
      Todella vauhdilla. Olen jos aloittanut astioiden ja tavaroiden läpikäynnin ja siirtämisen sivuun.
      Tarkoitukseni on laittaa kuvia keittiörempasta.

      Poista
  3. Todella kaunis joulu on ollut❣ Onnistunutta keittiöremppaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin lumisessa postikortissa asuisimme. Tänäänkin kerrassaan huikaisevan kaunista.
      Kiitos, onnistumista mekin odotamme ja toivomme.

      Poista
  4. Monen toiveissa oli varmasti valkea joulu ja sen onneksi saimme. Ulkoillessa ja lenkillä käydessä auringonpaisteinen ja luminen maisema on antanut oman kauniin lisämausteensa liikuntaan.
    Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmyydestä huolimatta kaunis luonto on houkutellut ulkoilemaan. Täällä etelärannikolla tällaiset postikorttimaisemat ovat joulun aikaan aika epävarmat.
      Kiitos, samoin sinulle Kruunuvuokko!

      Poista
  5. Kauniita kuvia :) Pakkasta on ollut, meillä vähän liiankin kylmää välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse, huomenna pitäisi jo olla leudompaa.

      Poista
  6. Tulin juuri Ritan kanssa 8,6 km lenkiltä ja talvinen maisema on kerrassaan kaunis. Reipas pakkanen narskuu jaloissa ja tuntuu poskipäissä, mutta aurinko ja kimmeltävät hanget näyttävät niin kauniilta.
    Lapsillamme on kaikilla jo kaksi rokotetta ja meillä isännän kanssa kolme (samoin miehen äidillä), joten mekin päättelimme, että uskallamme istua samaan pöytään. Tytär tuli aattona Jyväskylästä ja hän teki vielä aattona varmuudeksi testin, että uskalsi liittyä seuraan.
    Tuleva keittiöremontti on aika mullistus hetken aikaa, mutta lopputulos on varmastikin ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurteinen maisema kutsui minutkin tänään kävellen kirjastoreissulle. -16 asteen pakkanen tuntui ulos lähtiessä rapsakalta, mutta paluumatkalla oli jopa vähän hiki.
      Kiva, että teidänkin joulu sujui turvallisesti läheisten kanssa. Edellisjouluun verrattuna joulu tuntui taas juhlalta, eikö vain.
      Keittiöremppa on pitkän haaveen toteuma. Sen eteen jaksan oikein hyvin hetken aikaa retkielämää.

      Poista
  7. Voin olla puolueellinen, mutta minusta lumiset maisemat kuuluvat jouluun. Musta joulu tai edes suojasää eivät tunnu läheskään niin jouluisilta kuin tällainen perinteinen pakkassää ja lumiset maisemat. Meillä tosin oli pakkasta vähän liikaakin, mutta olipahan vain kaunista. Auringosta emme saaneet nauttia ihan niin paljoa kuin olisin toivonut; tähän aikaan vuodesta sitä ei hirveästi metsän takaa näy ennen kuin taas pimenee. Ei siis tarvinnut kuskata kasvejakaan vielä eteläikkunalle.
    Teillä on tulossa hirmuinen mullistus, jonka palkintona on toivottavasti toimiva ja kaunis uusi keittiö. Odotan kovasti sinunkin raporttiasi remontin etenemisestä, sillä meillä on tulossa keittiöremppa myös muutamien vuosien sisällä.
    Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta lumi kuuluu jouluun. Täällä etelärannikolla se on ollut viime vuosina yhä epävarmempaa. Usein talvi saapuu vasta joulun jälkeen. Nyt aurinko on paistanut komeasti ja siten lisännyt niin valon määrää kuin lumisen luonnon kauneutta.
      Kunnon mullistus on alkamassa. Keittiömme on ollut tähänkin saakka toimiva, mutta ikä näkyy monin tavoin.
      Kiitos, samoin sinulle mukavia vuoden loppupäiviä!

      Poista
  8. Teillä eletään jännittäviä aikoja. Ensin Roope ja sitten keittiöremppa. Lopputulosta on kiva odotella, vaikka keskeneräisyys onkin rasittavaa. Hyvin suunniteltuna saat homman varmasti pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jännän äärellä ollaan.
      Roope on toistaiseksi vain pikaisesti vilahdellut ohi. Enimmän osan aikaa se nukkuu vierashuoneen päiväpeitteen alla. Kurkkii silmät suurina kun käyn sitä rapsuttamassa ja sille juttelemassa.
      Keittiön kokoluokan remppaan en ole aikoihin tottunut. Eiköhän myllerryksen keskellä kykene elämään uutta odotellessa.

      Poista
  9. On varmasti ihanaa kun kauan odototeetu homma nytkähtää käyntiin, vaikkakin siinä oma rulijanssinsa on. Lopputulos palkitsee varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsanpohjassa jo kutkuttaa sekä remppa että lopputulos. Suhtaudun koko prosessiin positiivisesti. Hyvä siitä tulee.

      Poista
  10. Remppaintoa! Ajattele, nyt saat ihan luvan kanssa käydä kaikki kaapit ja laatikot läpi.

    VastaaPoista
  11. It is very important to have good thoughts in mind to write a beautiful post, and your mind seems very clear, only then you have written such a beautiful post, this post is worthy of praise, the praise of this post will be less. Clothing
    Bussiness Dropshipping
    establish good relationship
    Gurgaon VIP Girl
    Gurugram Party Girl
    Gurgaon Dating Girl
    VIP Girl Gurgaon
    health tips for students

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!