lauantai 1. heinäkuuta 2023

Ei kesää ilman pioneja

Pionit Sarah Bernhardt, Karl Rosenfield ja Festiva Maxima. Taustalla perhoangervo.

Usein kuulee puhuttavan, kuinka pionit ovat vaikeita kasvatettavia. Oman kokemukseni mukaan ne eivät sitä ole. Istutuksen jälkeen voi mennä vuosi, pari, kolmekin ennen ensimmäistä kukintaa. Sen jälkeen ei mitään erityisiä toimenpiteitä pionien menestymiseksi tarvita. Paitsi tuet niille on hyvä laittaa, koska sadekuuron yllättäessä painava kukinto vähintäänkin taipuu tai saattaa kokonaan katketa. Jokin kummallinen viehtymys rankkasateilla on osua juuri pionien kukinnan aikaan. Paitsi ilmeisesti tänä vuonna.

Paeonia lactiflora 'Sarah Bernhardt'

 
Ensimmäiset puutarhaan istuttamani pionit olivat vaaleanpunainen Sarah Bernhardt, valkoinen Festiva Maxima ja voimakkaan punainen Karl Rosenfield. Espoolaisen Tolppolan taimiston (huomasin, että vuonna 1953 perustettu taimisto on nyt pysyvästi suljettu) myyjä niitä suositteli. Pionit asuivat muutaman vuoden lähempänä taloa, kunnes siirsin ne nykyiseen paikkaansa Syreenipenkkiin.

Paeonia lactiflora 'Festiva Maxima'


Alkuvuosina pioneissa oli kukkia niin vähän, etten koskaan raaskinut ottaa ainuttakaan leikkokukaksi maljakkoon. Pionit eivät leviä sen enempää juurivesoilla kuin siemenillään yhtä voimakkaasti kuin monet muut perennat. Niillä on oma, hiukan aristokraattinen tapansa olla ja elää. Kunhan jaksaa odottaa omien pionikasvustojen vakiintumista, alkaa nuppujakin olla enemmän. Ja sen myötä voi jo kukan jos toisenkin napsaista maljakoon. Jos niin haluaa.

Paeonia lactiflora 'Festiva Maxima'

Festiva Maximan sisemmissä terälehdissä on hienoja viininpunaisia sävyjä.

Paeonia lactiflora 'Karl Rosenfield'


Karl Rosenfield on luonnossa punaisempi kuin tässä kuvassa. Vuorokaudenaika ja kameran säädöt vaikuttavat kuvien väreihin. Tämän kesän aikana olen kokenut kuvaamisessa vaikeuksia, kun aurinko paistaa aina täydeltä taivaalta. Silloin värit toistuvat voimakkaampina ja varjoja on enemmän. Lisäksi aurinko häikäisee silmiäni, jolloin kuvatessa saa tähdätä kohdetta useamman kerran. Aurinkolasien kanssa en osaa kuvata ollenkaan.

Paeonia lactiflora 'Immaculee'


Immaculeen ja Jan van Leeuwenin ostin 2009 käydessäni Taivassalossa Pionien kodissa. Aluksi kaksikko asusti puutarhassani sisäänkäynnin puolella. 2012 syntyi alapihalle Kurgaani, johon myös nämä pionit muuttivat.

Pionit Immaculee ja Jan van Leeuwen Kurgaanissa


Kurgaanin keskellä kasvava riippahernepuu on vallannut alaa ja kallistunut kaakkoon. Leikkaan pientä puuta siten, että se säilyttäisi sateenvarjomaisen muotonsa. Puu on kasvanut kuitenkin niin paljon, että varsinkin toisella puolella kasvavalla Immaculeella alkaa olla ahtaat paikat. Etenkin viime ja tänä kesänä pionin varret ovat venähtäneet korkeiksi ja nuput kurkkivat käytännössä riippahernepuun oksien lomasta.

Pioni Immaculee kurkkii riippahernepuun oksista.

Kuivuudesta on ollut jotain hyötyäkin, sillä alapihan istutusalueilla on nyt useampikin aukkopaikka, joihin voin ajatella siirtäväni Immaculeen Kurgaanista. Nyt en todellakaan ala siirtoa tekemään, vaan pionit saavat kukkia rauhassa. Kunhan saamme jossain vaiheessa sateita - ja saammehan me - perustan valitsemani paikan pioneille ja muutto alkakoon.

Leikkasin riippahernepuun sisällä olevat Immaculeet maljakkoon. Enemmän minä niistä iloitsen keittiön pöydällä, kuin tunkemalla pääni pienen puun lehvästön sisälle.

Paeonia lactiflora 'Jan van Leeuwen'

Jan van Leeuwenistä pidän kovasti. Sitä katsellessa tulee väkisinkin mieleen pannulla  paistuva kanamuna iloisine keltuaisineen. Tämä saa jatkaa eloaan Kurgaanin talon puoleisella laidalla. Riippahernepuu kallistuu toiseen suuntaan, eikä näin ollen häiritse pionin elämää.


Aika monessa pionissa nuput ovat tänä vuonna kuivuneet pikkuisiksi rusinoiksi. Seikkailin netissä etsimässä syytä. Eräässä jutussa mainittiin, että yöpakkanen on yleisin syy nupun kuivamiseen. Vaikka se ei edes ole vielä näkyvissä yöpakkasten aikaan. Myös kastelu kylmällä vesisuihkulla kuumana päivänä saattaa aiheuttaa vastaavan vaurion. Se ei ole syynä, sillä en ole kastellut pionejani. Edellisen kasvukauden ravinnetasollakin voi olla syynsä. Korkea ravinnetaso (kanankakka) saattaa ehkäistä kukintaa. Olen kyllä lannoittanut pioneja kanankakalla, mutta taisi jäädä viime vuonna lannoittamatta.

Paeonia lactiflora 'Bowl of Beauty'


Alapihan Ruusupenkkiin keväällä 2020 istutettu Bowl of Beauty on innostunut tänä vuonna kukkimaan uhkeana. Monta korkean varren päässä keikkuvaa kukkaa tarjoaa kauneutta myös naapureille, sillä heillä on tälle alueelle parempi näkyvyys. Minun pitää erikseen tepastella portaat alas ja Hortensiapenkin sivua eteenpäin nähdäkseni nämä lautasen kokoiset kukkijat. No, tiedän niiden olevan siellä. Harvassa ovat ne päivät, jolloin en yhtäkään kierrosta puutarhassa tekisi.

Paeonia lactiflora 'Louis van Houtte' ???


Tämän pionin olen saanut oman kylän puutarhaihmiseltä Louis van Houttena. Viime kesänä se ei kukkinut ollenkaan. Minusta sen terälehdet ovat olleet aiempina vuosina vaaleammat.

Paeonia lactiflora 'Red Charm'


Messuilta Alexander Fleminginä ostettu Red Charm (luultavasti) teki tänä vuonna kaksi kukkaa. Kumpikin aika matalalla varrella. Ehkä kuivuus on syynä siihenkin.

Paeonia lactiflora 'Coral Charm'

Coral Charm on minun mielitiettyni. Sen ympärillä pörrään kameran kanssa ahkerasti tyytyväisenä hyristen. Coral Charm on viihtynyt hyvin. Olopihan Pionipenkkiin istutetut kaksi Coralia tekivät tänä vuonna useamman kukan, jolloin kukintaakin riitti pidemmäksi aikaa. Pikkupuutarhan Kivipenkissä asustaa kolmas Coral Charm. Siellä se ehti kukkaan olopihan yksilöitä aiemmin. Coral Charm vaihtaa väriä kukinnan edistyessä. Ennen terälehtien putoamista ne ovat muuttunut hennon persikkaisiksi. Joskus lähes valkoisiksi.

Paeonia lactiflora 'Bartzella'


Olopihan Pionipenkissä on vielä yksi pioni nupulla. Bartzella kukkii aina muita myöhemmin. Tältä 2017 istutetulta pionilta meni pitkään ennen ensimmäistäkään kukkaa. Muistiinpanojeni mukaan Bartzella kukki ensimmäisen kerran vasta 2021. Aivan sataprosenttisen varma on tästä ole, mutta lähelle menee kuitenkin. Nyt on kaksi nuppua vahdittavana.

Paeonia lactiflora 'Coral Charm'

Kuolanpioni ja ruusupioni ehtivät kukkia jo aikaa sitten. Ruusupionista en tainnut ottaa tänä vuonna yhtään kuvaa. Kurgaanin ja Hortensiapenkin välissä on kaksi 2021 istutettua Shirley Templeä. Niissä ei ole nupun nuppua. Ei myöskään yläpihan Syreenipenkin Alexander Flemmingissä tai Madame Emile Debatenessä.

Kurgaanissa kasvaa myös pikkuruinen tillipioni. Sen ostin 2016 Türistä. Aiemmin se kasvoi Kiemurapenkissä, jossa meinasi kuitenkin hukkua isompien helmoihin. Siirsin sen Kurgaaniin. Tillipioni on kukkinut pihassani kerran. Yhtenäkään kesänä se ei ole kasvanut edes kaksikymmensenttiseksi, vaikkei siitä korkeaa koskaan tulekaan.. Nyt suunnittelen sen siirtämistä joksikin aikaa ruukkuun vahvistumaan. Kunnes keksin uuden ja mahdollisesti paremman istutuspaikan.

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saadut nimettömät pionit istutin vuosi sitten niinikään Syreenipenkkiin. Ne ovat elossa ja vehreinä, joskin nuputtomina. En odottanutkaan, että vielä tänä vuonna kukkisivat. Pääasia, että ovat hengissä tässä surkeassa kuivuudessa.

Immaculeet maljakossa

 

Pehmeälle niittyvuoteelle
saan hetkeksi painaa pään,
kun aurinkoiselle nurmelle
jään toviksi lepäilemään.
Tunnen olon onnellisuutta,
ei kiire ole mihinkään
tätä suvisen luonnon ihanuutta
nyt hetkeksi ihailemaan jään.

Leppoisaa lomaa lomalaisille, hyvää viikonloppua kaikille! 



25 kommenttia:

  1. Hienoja, upeita! Coral Charmin väri on kyllä aivan erityinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Coral Charm on tosi viehättävä. Jaksan ihmetellä sen kauneutta vuosi toisensa perään.

      Poista
  2. Pionit ovat upeita ja ne todella kestävät kuivuutta ja vaikka minkälaisia olosuhteita. Tänä vuonna meillä osa varsista on todella korkeita, osa kukkii täysillä ja osa vähän himmailee. Ikinä ei voi etukäteen ennustaa miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, pionien käyttäytymistä ei vain voi ennustaa. Unohdin kehua myös pionien lehdistöä, joka on alusta loppuun kaunis ja vehreä. Enpä muista niistä koskaan olleen harmia.

      Poista
  3. Niin ihania kaikki. Sinulla onkin runsaasti erilajisia pioneja puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat nämä entiset ja lisääkin tekisi mieli. Ehkä hankinkin muutaman pionin lisää, kun koen ne helpoiksi ja kestäviksi.

      Poista
  4. On näitä sinullakin useita ihanuuksia. Nyt tuli tänään kovat sateet ja saa nähdä miten omien pionien on käynyt . Onneksi on vielä nuppuja . Muutamia on minulla mitkä tänä vuonna eivät ole tullut kukkaan , taitaa olla neljä .Aikaisempina vuosina ovat kukkineet kyllä , ihmeellisiä on pionien tiet .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin laittamassa juuri kasvarin oven kiinni. Vilkaisin pioneja ja kovasti ovat runnellun näköisiä. Osa on sentään vielä nupulla, joten ne pärjäävät. En valita, sillä vesi tuli tarpeeseen, vaikka pionien kukinta siinä kärsikin.
      Pionien sielunelämä on omanlaistaan. Siitä ei pääse perille vuosien kokemuksellaan.

      Poista
  5. Ihanat pionit! Coral Charm on minustakin äärimmäisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Coral Charm on tyylikäs, mielenkiintoinen, kaunis. No, olen aika puolueellinen sitä kehumaan, kun se on kestosuosikkini.

      Poista
  6. Olen samaa mieltä pionien helppoudesta, niillä on paljon hyviä ominaisuuksia. Oli kiva ihastella kuviasi. Meillä sataa tänään, katsotaan mikä on lopullinen kertymä mittarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa pionien negatiivinen puoli on kukintojen raskaus tämänpäiväisen kaltaisissa kaatosateissa. Vettä on tullut täälläkin, mistä olen kovasti iloinen. Että sitä on kaivattu.

      Poista
  7. Näin on, näyttäviä ja upeita.

    VastaaPoista
  8. Minullakin pionin nuput lupailevat ihanaa kukkaloistoa. Minulla on noita aivan vaaleanpunaisia pelkästään.
    Upeita nuo tummanpunaiset pionit. Nämä taitavat olla lempikukkasiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat upeita kukkijoita, joita ei voi eikä tarvitsekaan vastustaa. Mukavaa, että pionisi kohta avautuvat ilahduttamaan sinua.

      Poista
  9. Pitäisikö nyt kiittämän ja kumartaman pioneja sateista :)

    Coral Charmin väri ja olemus hurmaa myös täällä <3 Jos en saa mistään hankittua Caroline Constabel itoh pionia niin sitten tämä Coral saa kunnian sijaistaa Carolinea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade kuritti pioneja rankasti. Siitä huolimatta kiitän ja kumarran, sillä sateet tulivat todella tarpeeseen. Joskus täytyy laittaa koko puutarhan etu yhden lajin edelle.
      Kävin googlettamassa Caroline Constabelin. On kyllä hieno pioni.

      Poista
  10. Pioneilla on varmasti näppinsä pelissä sateiden haltijan kanssa (ovat ehkä valitettavasti riidoissa), koska aina se sade tulee ja runtelee upeat kukinnot. Mutta miten usein onkaan sade tullut toivottuna ja mielipaha katkenneiden ja maahan kaatuneiden kukintojen vuoksi ei olekaan sitten niin kovin suuri. Minusta pionit ovat vallan huolettomia kasvatettavia, nuppujen kuivumisesta ei ole mitään käsitystä, mutta joidenkin kohdalla olen nähtävästi tehnyt istutuksen liian syvään, kun joku varsi alkaa kesän edetessä nuutumaan ja mätänee tyvestään. Sinulla kasvaa samoja lajikkeita joita löytyy minunkin puutarhastani ja suosikki Choral Charm on myöskin sama! Ostin aikoinaan uuden pionin Bowl of Beautina, mutta sehän olikin ihan jokin muu, ei kovin kummoinen. Sekös harmittaa, kun ensin odottaa useamman vuoden uuden kasvin kukkimista ja saa todeta, että olen tullut huijatuksi. Nyt on suuri maljakollinen pioneja ilahduttamassa sisätiloissa ja jäädään odottelemaan uusia puutarhan kukkijoita. Mukavaa alkavaa heinäkuun viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku salainen sadesopimus pioneilla on, koska nytkin onnistuivat saamaan aikaan oikein kunnon sateet viikkokausien odotuksen jälkeen. No, raaskiipa niitä nyt poimia maljakkoon sadepäivien iloksi. Minulla kuivuneet nuput ilmestyivät pioneihin, jotka ovat vuosia kukkineet hyvin eli tuore vaiva. Toivottavasti ei enää ensi kesänä ilmesty.
      Pionit ovat aika kalliita, eikä siksikään toivo saavansa jotain bingo-tuotetta ostamansa sijaan. Messupionien kanssa taitaa olla sama juttu kuin niiden messusipuleiden. Arvaukseksi menee. Paitsi jos ostaa luotettavalta myyjältä. Niitäkin löytyy. Olisin toivonut messuilta hankitun Alexander Flemmingin olevan nimensä mukainen. Red Charm ei hassu ole sekään, mutta pikkuisen kaivelee kasvattaa sijaista.
      Näiden sateiden jälkeen saamme varmasti taas uusia kukkia. Alkaa olla kärhöjen vuoro. Leppoisia sadepäiviä ja aurinkoa siihen lomaan sinullekin!

      Poista
  11. Ihanat ovat pionisi. Minulla tulee useammalle pionille siirtoja. Joku on istutettu liian lähelle kirsikkapuuta ja tekee nyt kukkaa kirsikan oksien väliin jne. Kaikkea sitä aina innoissaan pienten kasvien kanssa puuhailee, kun ei tule ajatelleeksi kaikkea kymmenen tai edes viiden vuoden päähän. Nyt varmasti sielläkin on satanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin sitten pionin siirtoprojekti samasta syystä kuin minulle: ahtaaseen paikkaan istutettu. Kaunishan pioni voi olla kirsikanoksien välissä, mutta mieluummin sille tarjoaa ihan oman esiintymispaikkansa.
      Vettä on saatu lauantaista lähtien paljon ja usein. En yhtään valita. Tarpeeseen tulee joka tippa.

      Poista
  12. Mäki oon pikkuhilijaa lämmenny piooniille, vuasi vuarelta enemmä. Vaikeeksi niitä oon kans luullu, mutta kovin helapoolta lopuksi vaikuttavat.
    Joo, sarekausi alakas samas ku pioonit aloottivat. Saa nähärä kuinka niiren käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien vaikeus lienee jokin lentävä legenda. Jollain on ollut ongelmia niiden kanssa ja siitä huhu on lähtenyt liikkeelle. Mukava huomata, että kokeileminen kannattaa ja johtaa jopa uusiin kasvihullutuksiin.
      Meillä on satanut lauantaista lähtien lähes koko ajan, välillä rankasti. Tänään myös tuulee laittaen kaiken vaakatasoon. Pionien paras kukinta sai pahan kolauksen. Nyt on parempi poimia vielä nuppuisia maljakkoon sen sijaan, että jättää pihalle sateen hakkaamaksi. Olen tosi tyytyväinen näistä sateista, joten pionien kurjuus on pieni hinta. Pelastuipa moni muu kuolemalta.

      Poista
  13. Kaunis kattaus pioneja. Niitä onkin toinen toistaan upeampia lajikkeita ja puutarhansa saisi varmasti täytettyä pelkästään eri pioneja keräilemällä. Kommenteista selvisi, että teillä on siis vihdoin satanut. Pitääpä tutkia seuraava postauksesi, jos vaikka siellä olisi asiasta enemmän. Nyt olen vain pikapikaa koettanut kahlata postauksia läpi ja päästä ajan tasalle itse kunkin puuhista.

    VastaaPoista
  14. Vaikka kukkatuntemukseni on suorastaan noloa - niin pionin tunnistan ja ihailen!!
    Toistan itseäni kun sanon, että Olet sinä varsinainen hortonoomi ja oikea kukkakuiskaaja!! Ihanaa, kun kuvaat näitä iloksemme ja opiksemme...
    Nautinnollista juoda aamukaffet postauksesi kera!!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!