keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Kolme kuvaa kuukaudessa: M niinkuin Maaliskuu

Ikkunanäkymä maanantaina 18.3.2024

Mieltä madaltavaa mömmöä eli maanantaina lumimaisema kevättä odottavan aamussa

Äkkiä ajatellen kuvittelisi olevan helppoakin keksiä sanoja kunkin kuukauden alkukirjaimella. Vaan ei ole. 

Maanantaina vilkaisu ikkunasta ulos aiheutti äänekkään pettymyksen älähdyksen, kun yön aikana satanut lumi valkaisi maiseman. Mielihän siinä madaltui moista mömmöä katsellessa. Johan maaliskuun kääntyessä loppua kohden odottaisi vähän enemmän kevään merkkejä. Eikä suinkaan niiden vähäistenkin peittymistä kylmällä lumella. 

Mustarastaat sentään jo aloittavat lurituksiaan, mikä saa mömmöistä madaltuneen mielenmaiseman piristymään.


 
Matto ja pari pyyhettä piristykseksi

Pidentyneet päivät ja lisääntyvä valo aiheuttaa kohennustarpeita kotioloissa. Menee vielä tovi ennenkuin pääsee pihassa piippoja metsästämään. Puhumattakaan, että lapion saisi iskettyä maahan uusien kasvien istuttamiseksi. 

Vuosi vuodelta harrastan yhä vähemmän shoppailua. Ylenmääräinen tavaramäärä ahdistaa. Mitä järkeä on jatkuvasti hankkia uusia esineitä, kun kirpparit ja kaatopaikat pullistelevat kenellekään kelpaamatonta kamaa?

Pikkuvessassa matto tuntuu mukavalta jalan alla lattialämmityksestä huolimatta. Vanha matto on hyvässä kunnossa ja mieluinen. Sitä pitää välillä pestäkin, joten ostin uuden maton vaihdokkaaksi. Froteepyyhkeet kestävät iäisyyden, mutta nekin tulevat joskus tiensä päähän. Niitä olen nyt uusinut. Vanhat pyyhkeet menivät viime syksynä eläinsuojeluyhdistykselle. Pikkuvessan uusi matto sai pyyhekaverit sävysävyyn.


Marimekon mukit serveteille kaveriksi 

Tykkään serveteistä. Niiden avulla kattauksesta saa helposti arkenakin kauniin. Kahvit ja teet juodaan meillä nykyisin lähes yksinomaan mukeista. Samaa kertovat sukulaiset ja ystävät. Todella harvoin tulee pöytään laitettua kahvikuppeja asetteineen. Muki on kätevä ja käy juomalle kuin juomalle. 

Monille on tuttua kaikenkirjavien mukien runsas määrä kaapissa. Meillekin kertyi matkamuistomukeja, mainosmukeja, lasten nimikkomukeja. Kaiken värisiä ja kokoisia. Viime vuosina olen laittanut mukeja kovalla kädellä kiertoon. Vain joitakin esimerkiksi muistoihin liittyviä mukeja olen säästänyt. 

Kätevimmiksi olen kokenut valkoiset Teema-mukit. Sopivat kokonsa ja värinsä puolesta lähes kaikkiin tilanteisiin. Ovat myös yhdisteltävissä muihin astiasarjoihin. Kestäviä ja pestäviä. Tarvittaessa mukeja saa helposti lisääkin. Nykyisin melkein marketista kuin marketista.

Iät ja ajat sitten kyllästyin siihen, että kukin haki janoonsa kaapista aina uuden lasin tai mukin. Yletöntä tiskimäärää vähentääksemme siirryimme nimikkomukeihin. Teema-mukeja muistuttavat vihreät mukit toimivat yli 10 vuotta janomukeina. 

Nyt näistä hyvin palvelleista mukeista on jäljellä enää pariton määrä. Yhdestä lohkesi pala reunasta, toisesta irtosi korva. Oli siis aika hankkia uusia janomukeja. Sellaisia, joiden ulkonäkö ilahduttaa niin paljon, että niitä jaksaa katsoa tiskipöydälläkin. Sattumoisin sain Marimekolta etusetelin, jonka päätin käyttää uusiin Unikko-mukeihin. Saman kuvioisia servettejäkin kotoa löytyi jo valmiiksi.

Tätä postausta tehdessäni huomasin haasteen alulle laittajan Kristiina K:n ihastuneen samaisiin Unikko-mukeihin. Piti tulla ihastelemaan mukejasi postauksessasi, vaan en ehtinyt.


Kristiina K:n haaste menee näin:

Tein haasteesta tällä kertaa sellaisen että joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. 

Kuvat voivat esittää esim. maisemia, rakennuksia, tapahtumia, esineitä, eläimiä, ruokalajeja, juhlia........ 

Kun joka kuukausi julkaistaan vain kolme kuvaa, niin kiireisimmällekin on helpompi ehtiä mukaan. Ja kun lisäksi tietää jo etukäteen seuraavan kuukauden kirjaimen jolla kuvien aiheen tulee alkaa, niin on helpompi suunnitella kuvien ottoakin.
 
Nuo valitsemasi kolme kuvaa voit sitten näyttää meille muille kuukauden lopulla. Itse ajattelin näyttää omat kolme kuvaani aina kuun viimeinen päivä.
 
 
 

25 kommenttia:

  1. Mukava maaliskuinen juttu! Maaliskuu on niin tätä: maata näyttää, maata peittää, ja mieli menee siinä mukana. Itse kaipaan kahvitteluun värikkyyttä, joten meillä on arkikäytössäkin kauniita vanhoja Arabian kuppeja. Olit saanut juttuusi mukaan myös M-mustarastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna oivallisesta muistutuksesta. Mustarastas meinasi unohtui, vaikka eilen kuuntelin pihalla ihastuneena niiden liverryksiä.
      Lumiaamukuva on runsaan viikon takaa, mutta tänä aamuna näkymässä paljon samaa. Lunta oli tullut onneksi paljon vähemmän ja plussasäässä sulaa vauhdilla.
      Minulla on erilaisia värikausia. Toisinaan kaipaan räväkkyyttä, toisinaan taas seesteisyyttä.

      Poista
  2. Täälläkin aamu valkeni lumisateen kanssa, huokaus. Sellaista se on ja foregan ennustus ei näytä yhtään parempaa seuraavalle 10 vuorokaudelle.
    Kun shoppailu on kääntynyt yhä vähäisemmäksi, on uusi harkittu ostos sitäkin mukavampi. Kauniit kupit ja pehmeä matto jalkojen alla on mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloituskuva on runsaan viikon takaa. Eilisen kevättunnelman jälkeen yöllä oli taas satanut lunta. Ei sentään kovin paljoa ja nyt siitä suurin osa on jo sulanut. Tänne on huomiseksi luvassa aurinkoa ja +9. Saapa nähdä, toteutuuko.
      Toisinaan on uutta hankittava. Harkituista ostoksista nauttii enemmän ja pitkään.

      Poista
  3. Mömmöä tulee taivaalta, mutta onneksi on vasta maaliskuu ja kyllähän se vanha lumi sulaakin lumen uuden alla hiljalleen! Lämmintä täälläkin toivotaan, piipot täällä vielä nukkuvat lumimassan alla. Mutta mustarastas on aloittanut laulunsa ja se on selvä kevään merkki, samoin joutsenet ja peipot - kyllä se sieltä tulee ja onneksi lumi tulee nyt eikä toukokuussa, vaikka voi sitä silloinkin vielä tulla, mutta ei manata!
    Hyvät mukit ovat ihan ykkösiä! Meillä on kummallakin omat janolasit jotka vaihdan kerran päivässä ja mukit lämmintä juotavaa varten. Meilläkin tehtiin muki-inventaario ja vain kivat jätettiin, tilaa tulee kaappiin. Uuden hankinta minullakin on pitkän harkinnan tulos ja periaate on että yksi sisään ja yksi ulos, tavara ei pääse lisääntymään. Kauniit mukit hankit kyllä!
    Jälleen mukavat M-sanat! Mukavaa Pääsiäisviikkoa ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivinä sulaminen on edistynyt hyvin. Huomiseksi tänne luvataan aurinkoa ja +9 astetta. Löysin eilen runsaasti uusia piippoja. Ajattelin, ettei pilvisten päivien ja pakkasöiden vuoksi mikään jaksa nousta, vaan nousipa kuitenkin. On sitä vietetty lumisia vappujakin, joten hätäkös tässä vielä on.
      Säännöllisesti vaihdettavat janolasit ja -mukit säästävät kummasti tiskiä. Kaupassa jotain kivaa hipelöidessäni esitän itselleni kysymyksen: "tarvitsenko tätä todella"? Aika usein päädyn jättämään tavaran hyllyyn, enkä ole jälkeenpäin katunut.
      Toivon sinne aurinkoisia ja lämpimiä pyhiä pääsiäiseksi!

      Poista
  4. Meille ei viimeyönä satanu lunta yhtään. Monena edellisenä yönä ripsauksen. Paksu hanki vielä on, vaan lokkien ääniä ja joutsenetkin töräyttelivät, kun pesäpaikkansa kävivät tarkastamassa. Mustarastaita ei vielä oo.
    Mukeista meilläkin juuvaan kahvi ja vieraillekkin laitetaan kahvipöytään. Sitten kun vähän juhlavampoo halutaan on kupit pöydässä.Teema muki on käteenkäypä ja siinä valakosessa mukissa meillä, lehmä muistuttaa mistä maito tulee!
    Kyllä miullakin ostoissa on harkintoo, mitä tosiaan tarviin.
    Vessassa on matto kiva jalanalla ja vaihtomattojakin tarvitaan, kun pestäkin pittää välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiran mukaan joutsenia ja hanhia on tullut aika runsaasti. Meillä mustarastaita on ollut pihassa runsaasti läpi talven. Nyt ne laulavat innokkaasti puiden latvoissa. Eilen kuulin sepelkyyhkyn huhuilua.
      Juhlavampaan pöytään katan edelleen kahvikupit asetteineen.

      Poista
  5. Pyyhkeet ja matto näyttävät kauniisti ja ilostuttavat arkea. Tuli mieleen, että olen ollut aikeissa vaihtaa alakerran veskiin maton. Se on samanlainen, mutta eri värinen.
    Minä tykkään käyttää aina ihan eriparimukeja. Mies on välillä eri mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyhkeitä ja pikkumattoja vaihtamalla saa helposti piristystä arkeen. Minulla on samanlaisia "pampulamattoja" myös vihreänä, kirkkaanpunaisena ja beigenä.
      Eriparimukit eivät ainakaan mene helposti sekaisin. Kahden ihmisen taloudessa vaara on vähäisempi. Kummankin mukilla on oma paikkansa.

      Poista
  6. Voihan mömmö sentään, onneksi tilanne on tuosta kuvan ottamisen maanantaista varmasti kohentunut sielläkin!
    Ihanan väriset, pehmeän roosat matto ja pyyhkeet. Silmä lepää. Joskus on mukavaa ostaa kotiin pientä ja kaunista. Vaihtomattoja on minullakin kylpyhuoneeseen ja saunaan. Pitää olla, kun yksi menee pesuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajastettujen postausten ongelma näkyy tässä postauksessa. Kuvat ja tarinat saattavat olla julkaisuhetkellä auttamattomasti vanhoja.
      Tilanne on todellakin nyt ihan toinen kuin runsas viikko sitten. Tosin tänään oli taas maa valkoisena yöllisen lumisateen vuoksi, mutta se on jo sulanut pois. Eilen löysin lukuisia uusia piippoja.
      Pikkuiset matot ja pari pyyhettä eivät paljon maksa. Pitää sitä vessassakin olla nättiä.

      Poista
  7. Mattoja, mömmöä ja mukeja - maaliskuu on melkein mpaketissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuun M on pian paketissa. Siirrytään suosilla H-kirjaimeen.

      Poista
  8. Kivat maaliskuun kirjoitukset mömmöä riittää vielä meilläkin
    Minäkin ostin uusia pikku pyyhkeitä kotia niinkuin mökille .
    Mattoja sensiaan ei meillä kotona ole mutta mökillä kyllä vaikka siellä on lattia lämmitys ja kotona ei .
    Aika kiva ajatus että Marimekon servetit saivat kaverikseen mukit 😀 .
    Marimekon mukeja meillä ei ole yhtään . Minä rakastan astioita ja niitä löytyy molemmista paikoista aika runsaasti
    vaikka olen niitä minäkin karsinut kovalla kädellä . Jos ostan tai hankin uutta yritän toisesta päästä laittaa pois .
    Kohti huhtikuuta 😀 .

    VastaaPoista
  9. Mukit minunkin mieleeni 💛 Tykkään astioista muutenkin.
    Pyyhkeitä just lähdössä kiertoon, yhdet uudet pinkit ostoslistalla.
    Juu, pinkkiä meillä on paljon 💗💕🌸
    Nätit nuo teidän pyyhkeet ja matto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin söötit pyyhkeet ja matto! Väri taitaa olla ns. vanha roosa.
      Astioilla saa kivasti eloa arkeen. Kauniista astioista nauttii samalla kun täyttää niistä vatsansa.

      Poista
  10. Tosi mukava postaus. Ja onpa virkistävää pitkästä aikaa kirjautua Bloggeriin ja nähdä, miten moni vielä bloggaa! Meillä on ollut lumetonta, mutta edellisyönä oli tullut ohut kerros tuoretta lunta. Se kyllä suli päivän mittaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiva kuulla sinusta. Meitä "vanhoja" täällä vielä ahkerasti bloggaa. Sinua juuri muutama päivä sitten ajattelin katsellessani sivubannerin blogilistaa. Hienoa, jos jaksat taas aktivoitua blogin suhteen.

      Poista
  11. Hyvin sait kuvat, vaikka tunnuit epäilevän. Kerrontasi oli mukavaa luettavaa mömmömasennuksesta huolimatta.
    Kyllä nämä uudet lumisateet tai räntä vievät entistä pois, vaikka hetkellisesti harmittaisikin.
    Mukista juon myös kahvini ja teen, kaakaon, mutta veden lasista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Suomalaiselle tyypillisestä itsensä madaltamisesta on vaikea päästä eroon. Ensin pitää epäillä, että kaikki kuvat ovat silkkaa roskaa. Ja sitten huomaakin, että onhan niistä johonkin.
      Lumisateet ovat välillä vieneet uskon kevään saapumiseen. Onneksi epäusko haihtuu samantien kun aurinko ilmaantuu taivaalle. Tänään kävin jo aloittamassa pihan rapsuttamisen. Hyvältä tuntui.
      Maistuuko vesi paremmalta lasista juotuna? En ole tullut ajatelleeksi, vaan pitääpä kokeilla.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Seuraavaksi ryhdytäänkin miettimään H-alkuisia sanoja huhtikuun kunniaksi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!