Pitääkö aina liioitella?

 
Ymmärrän, että joulukortteja askarrellessa työpöydälle muodostuu liukuhihnatehdas. Onhan se nyt huomattavan kätevää väsätä 60 samanlaista joulukorttia pötkössä pinoon odottamaan postitusta. 

Mutta onko myös neulekransseja väsättävä liukuhihnamentaliteetilla? Pitääkö aina liioitella? Pitää liioitella silloin, kun tekeminen on kivaa. Näiden neulekranssien kanssa kävi samalla tavoin, kuin välillä puutarhassa. Mopo karkasi täysin.

Ensimmäiset kranssit tein joulun alla. Yhden jo annoin naapurin Maritille "joulukukkana", kuten olen aiemmin kertonut. Ohje on Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogista. Muokkasin isompaan renkaaseen tarkoitettua ohjetta sen verran, että sain tehtyä pienempiä renkaita.

Olen siis tehnyt neljä isoa ja kuusi pienempää neulekranssia. Isompiin käytin Novitan Isoveli-lankaa. Pienempiin taasen enimmäkseen keinokuitulankoja, joita on syystä tai toisesta kertynyt laatikkoon. Yhden (alimman rivin oikeanpuoleinen) styrox-renkaan kohdalla Novitan Hile-lanka loppui kesken ja sen enempää ajattelematta jatkoin toisella jämälankakerällä. Vasta seuraavan päivän valossa huomasin värieron, mutta olkoon. Rusettikoristeet on vain löyhästi solmittu. Ne voi kranssin saaja halutessaan ottaa pois tai vaihtaa.

Kranssien tekeminen oli kivaa, eikä stressannut yhtään. Silti niiden valmistuttua oli mukava nollata itsensä ja kutoa yhdet tavalliset nilkkasukat. Lankana näissä on Novitan punaista 7veikkaa ja varsissa punasävyistä Polarista. 

Ihan huomaamatta omassa käytössä olevat villasukat alkavat olla kovin käytetyn näköisiä. Niinpä ajattelin laittaa nämä uudenkarheat villasukat omiin jalkoihin.

Pirjo Iivosen Jämälankasukkia-kirjasta tein keväällä muutamia malleja. Kokeilin silloin myös tätä Miss Farkkua, jolla ohjeella tein nyt ruskeat nilkkasukat vaaleanpunaisin somistein. Lankana jälleen 7veikka.

Varren pitsikuvio koostuu 8 silmukasta. Ohje on laadittu 12 s/puikko silmukkamäärälle, joten lisäsin pitsikuvioon muutaman lisäsilmukan saadakseni varresta hiukan tavallista reilumman. Ei se ohjeen silmukoillakaan kiristä, mutta tällä kertaa halusin väljemmän lopputuloksen.

Samalla Miss Farkku -ohjeella tein myös punamustat sukat, jotka laitoin alulle jo ennen joulua. Toinen sukka jäi vaiheeseen innostuttuani neulekransseja väsäämään. Nyt on punainen Miss Farkku saanut kaverinsa valmiiksi.

Seuraavaksi olisi tarkoitus keskittyä aivan tavallisiin perussukkiin. Lankoja on taas kertynyt niin paljon, että määrän vähentämiseksi niitä on syytä myös käyttää. Pitsikuvioita on kyllä kiva kokeilla, joten katsotaan, miten pysyn perussukkalupauksessani.

Adoptiokissa on kipitellyt lumisissa portaissa.

 Viime aikoina ulkoilut ovat jääneet vähiin, kun kaiken aikaa on niin paljon muuta tehtävää. Talvessa on se hyvä puoli, että lumiset pakkaskelit ajavat ihmisen käyttämään auton sijasta jalkojaan, jos vain aikaa patikoimiseen on riittävästi. Ulkona seisova auto on rapsutettava lumesta ja jäästä ja mielellään vähän lämmitettäväkin ennen liikenteeseen lähtöä. Samassa ajassa olen jo kävellyt puoliväliä kylää asioideksani vaikkapa postissa. Kylän keskustassa käymiseen menee aikaa jo enemmän, mutta sunnuntain aamulenkki sujuu tunnissa. Ja vieläpä kauniin lumisissa maisemissa.

Loppiainenkin on viimein taputeltu ja nyt voimme aloittaa konkreettisesti tämän vuoden arjen. Toivottavasti siitä tulee meille kaikille antoisa. Runoilija Tommy Tabermannin sanoissa on meille hyvä ohje:

Ihmeitä ei pidä odotella.
Ihmeitä pitää tehdä.

-Tommy Tabermann-

Laiskanpulskeaa olemista

 

Joulunpyhät alkaa olla tältä erää juhlittu. Hiukan on tuntunut omituiselta, kun kaikki tavanomaiseen jouluun liittyvät ihmiskontaktit ovat olleet minimissä. Toisaalta joulu on kerrankin ollut täydellistä lepoa ja laiskanpulskeaa olemista.

Krookukset kuvittelevat kevään olevan käsillä.

Ukkokullan kanssa on syöty ja juotu jouluisia ruokia siihen malliin, että nyt voikin jo siirtyä johonkin vähemmän perinteiseen ja kevyempään. Joulupäivänä teimme pitkän lenkin, jonka varrella näimme ihmisiä reippailemassa. Frisbee-radallakin oli porukkaa runsaasti. Paluumatkalla alkoi leijailla kevyttä lunta.

Päivät ovat olleet pilvisen pimeitä ja lämpötila on seikkaillut parin pakkasasteen ja yhden plusasteen välillä. Maata kattaa ohut lumikerros, joka jopa hieman paksuuntui sunnuntain lumisateessa. Valosarjat ja kynttilät ovat piristäneet tavallistakin enemmän.

Tapaninpäivänä eksyin National Geographicin tv-kanavalle katsomaan professori Bettany Hughesin esittelemiä maailmanhistorian upeimpia aarteita faaraoiden Egyptissä ja Vesuviuksen laavasta ylös kaivetussa Pompeijissa. 

Pompeijissa ja Vesuviuksella kävimme helteisenä kesänä 1993. Kaupungin asukkaiden katastrofaalinen kohtalo järkyttää sitäkin enemmän, kun on itse käynyt paikan päällä katselemassa myrkyllisiin kaasuihin tukehtuneiden ihmisten kipsivaloksia. Pompeijin kiertämisen jälkeen ajoimme vielä bussilla kilometrin korkeuteen Vesuviuksen rinteelle ja kävelimme siitä vajaan 300 metrin matkan huipulle kurkkimaan tulivuoren kraatteriin. Unohtumaton kokemus.

Historia on aina kiinnostanut minua kovasti ja niinpä professori Hughesin matkassa kulkeminen niin Pompeijissa kuin Egyptissäkin tempasi minut mukaansa (ohjelmat uusitaan tammikuun alussa). Jo pikkutyttönä löysin kodin  kirjahyllystä C.W. Ceramin kirjan Muinaisaarteita etsimässä. Erityisen innokkaasti luin kirjan 16. luvun, jossa kerrotaan yhdestä vuosisadan merkittävimmistä arkeologisista löydöistä. Siitä, kuinka Howard Carter löysi Tutankhamonin haudan. Hauta oli lähes koskematon ja hautavarustus yksi parhaiten säilyneitä. 

Ceramin kirja on painettu v. 1951. Moneen asiaan on kirjan julkaisun jälkeen saatu lisää tietoa. Kirjan edellisestä lukukerrasta taitaa olla jo 20 vuotta aikaa, ellei enemmänkin. Niinpä ajattelin lukea sen vielä alkuvuodesta uudelleen, sillä faaraoiden historia on minusta yhä kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjan viimeisimmässä eli Auringon sisaressa olen nyt melkein puolivälissä. Yli 900-sivuinen, kovakantinen kirja on hankala käsitellä niin istualleen lukien kuin sängyssäkin. Jollei tarina olisi kovin koukuttava, olisin aikaa sitten tehnyt opuksesta kasviprässin. Joulusuklaiden mussuttaminenkin on jäänyt vähemmälle, kun molemmat kädet ovat tarpeen kirjan pitelemisessä.

Joulun alla innostuin tekemään neulekransseja, eikä tekemisen halu ole mihinkään kaikonnut. Isoimpaan kranssiin käytin luonnonvalkoista Isoveli-lankaa. Kahteen pienempään laatikosta löytynyttä akryylilankaa, jonka käytin kaksinkertaisena saadakseni riittävän paksun neulekerroksen piilottamaan alla olevan styrox-renkaan. 

Nyt olen tehnyt kaksi isoa ja neljä pientä neulekranssia. Yhden annoin naapurin Maritille. Muillekin löytyy kyllä saajansa. Ehkä teen vielä muutaman lisää, jos vain löydän lisää styrox-renkaita.

Neulekranssien valmistuttua sukkapuikot osuivat taas hyppysiin. Miss Farkku -mallineule löytyy Pirjo Iivosen Jämälankasukkia -kirjasta. Ajattelin tehdä tällä ohjeella toisenkin sukkaparin.

Valkoinen amaryllis kukkii ylenpalttisesti.

Pari kertaa olen vieraillut mm. Impectan sivustolla siemeniä katselemassa. Tilausta en ole tehnyt, mutta ei se kaukana ole. Kellarissa kävin jo järjestelemässä tilaa kasvilampun alle sijoitettavalle pöytälevylle. Ei sillä vielä mitään kiirettä ole, mutta olenpa senkin suhteen ajoissa liikkeellä. Samalla tuli muutenkin järjesteltyä kellaria ja ihmeteltyä vuosien aikana kertynyttä tavaramäärää. Jokunen kama löysi jo tiensä jätesäkkiin ja tulevat saamaan seuraa.

Punainen amaryllis kurkistelee.

Joulua on joka vuosi kiva odottaa ja valmistella. Yhtä kivaa on joulun jälkeen siirtyä uusiin ajatuksiin ja tunnelmiin. Niitä maistellessa toivotan kaikille mukavia välipäiviä!

 

Terassiasetelma ja neulekranssi

 

Jouluun kuuluu hyvä mieli ja ilon tuottaminen. Naapurin Marit on todella taitava tekemään pienestäkin asiasta ison ilon. Hän on erityisen taitava poimimaan ihmisten puheista ja tekemisistä yksityiskohtia, joista sitten rakentaa niin nimipäivä- kuin muitakin kivoja muistamisia.

Sammalta hankin ehkä vielä mullan pintaa verhoamaan.

Pari päivää sitten Marit toi meille oman joulupakettinsa ja -kukkansa. Hän oli ostanut minulle jouluruusun ja punaisia tulppaaneja sipuleineen. Olin juuri lukenut Mama's Garden -blogin Minnan postauksen ihastuttavan jouluisista terassi-istutuksista. Ilmeisesti Marit lukee myös ajatuksia, sillä tuomisillaan hän soi minullekin mahdollisuuden luoda mieleinen asetelma.

Istutin jouluruusut ja tulppaanit isoon muoviruukkuun, jonka sijoitin sisäänkäynnin terassille. Ruukku on metallitelineessä, ei siis aivan lattiatasolla. Talon toisella puolella olisi ehkä ollut enemmän tilaa niin terassilla kuin pergolassakin, mutta emme me siellä tällaiseen pimeään aikaan oleskele tai edes kulje. Sisäänkäynnissä voin ihastella ja hoitaa istutuksia. Siinä ne ovat myös kaikkien kotiimme tulevien nähtävissä.

Viime päivinä lämpötila on ollut yötäpäivää +4-5 asteessa, joten sen enempää jouluruusulla kuin tulppaaneillakaan ei ole hätää. Seuraan lämpötilaa ja jos mennään reilusti pakkasen puolelle, nostan ruukun lämmittämättömään autotalliin. Toivottavasti saan jouluruusun pysymään hengissä kevääseen. Mikäli leuto sää jatkuu reilusti joulun yli, saatan siirtää jouluruusun maahan.

Tarkoitukseni oli kutoa pitkästä aikaa sukat ihan itselle. Vaan kuinkas taas kävikään? Ihastuin Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin hienoihin neulekransseihin. Sattumoisin työhuoneen hyllyssä oli yksi  25-senttinen ja kaksi 20-senttistä styrox-rengasta. Ensin kudoin "villatakin" isolle renkaalle luonnonvalkoisesta Isoveli-langasta. Onnistui täydellisesti, joten siitä vain ohjetta muokkaamaan, jotta sain sopivat "villatakit" myös pienemmille renkaille. Käytin toiseen harmaata Isoveli-lankaa ja toiseen valkoista Hile-lankaa, jossa on hieman kimalletta mukana. Somistin kranssit nauhoilla.

Näiden kranssien tekeminen on mukavaa ja lopputulos kiva. Ruokakaupassa käydessä pitikin sitten poiketa Tokmannille hakemaan lisää styrox-renkaita. Isoja oli vain yksi, joten ilman muuta ostin sen ja kumppaniksi kahden pienemmän renkaan paketin.

 
Ei kahta ilman kolmatta eli kehutaan saman tien vielä Navettapiian Puuhamaa -blogista löytämääni vinkkiä. Navettapiika oli koristellut oman huonekuusensa valosarjalla ja punaisilla palloilla. Postausta lukiessani muistin, että minullakin on tallessa ohut ja kevyt valosarja, josta saisin mainion koristuksen omaan huonekuuseeni. Ehkä ripustan oksille vielä pari pikkuista punaista palloa. Muuta joulukuusta meillä ei tänä vuonna olekaan.

Joulu onkin tässä ja nyt. Joulutoivotukseni olen jo teille lukijoilleni esittänyt, mutta mikä estää toistamisen eli

Hyvää Joulua kaikille!