Ergonomia hakusessa

 
Puutarhan kukoistamiseen tarvitaan monenlaisia toimia. Ruohonleikkuussa kävelen reippaasti leikkuria työntäen, välillä vähän pakitankin. Joskus myös kallistan leikkuria osuakseni paremmin kanttausuria lähenteleviin ruohotuppaisiin. Meillä on nurmikkoa vain alapihalla, jossa joutuu kyllä aika paljon kiemurtelemaan. 

Yleensä leikkaan myös muutaman metrin aidan etelä- ja länsipäässä kunnan puoleista nurmikkoa, koska kunnan miehet eivät koskaan tule niin lähelle tonttiamme. Rikkaruohot eivät tee eroa, kasvavatko ne minun vai kunnan puolella. Mieluummin leviävät puolin ja toisin. 

Nurmikon leikkaamisessa menee runsas tunti. Kiivaimpina kasvuaikoina nurmikko on leikattava jopa kaksikin kertaa viikossa. Tai ainakin kaksi kertaa puolessatoista viikossa. Mielestäni pitämällä nurmikon siistinä, koko puutarha näyttää hoidetummalta.

Kasvukaudella pihassa riittää tekemistä niin paljon, että kyläkävelyt jäävät vähemmälle. Nurmikonleikkuu on erinomainen vastine suoraselkäiselle reippailulle. 

Nurmikonleikkuu ei suinkaan ole ainoa ahkeroinnin muoto puutarhassa. Päinvastoin. Etenkin tänä keväänä olen kaivanut, harannut, kärrännyt, kantanut, kitkenyt, kyykkinyt ja askeltanut niin portaita kuin ala- ja yläpihan väliä tavallista enemmän. Metsäruusu-urakka laittoi lihakset ja nivelet koville. Iltaisin sohvalle istahtaessa joka paikkaa särki ja kivisti. Ihmeen hyvin selkä on kestänyt. Onhan se jäykkä ja joissain asennoissa kipeäkin. Tekeminen ei ole onneksi estynyt.

Kaivamisessa ja muissa multahommissa ergonomista asentoa on vaikea löytää. Istualleen ei kuoppia kaiveta. Ainakaan isompia. Mullan voi toki kaataa säkistä kottikärryihin ja sieltä haluamaansa paikkaan vaikka pienempi annos kerrallaan. Tätä tapaa käytänkin, jos multaa ei tarvita kerralla suuria määriä. Minulla on pari Orthexin muovista vesikauhaa, jotka koen oivallisiksi apuvälineiksi mullan annostuksessa.

Kasvihuoneessa on kaksikin eri korkuista pallia, joilla istuen aika kuluu rattoisasti varkaita nyppien ja tomaatteja ja kurkkuja katsellen. Mielelläni istun sadepäivänä kasvarissa avoimesta ovesta lavakauluksia ja aidan takaista puistoa ihmetellen.

Kesäkukkien ruukutustyömaa 18.5.

Kesäkukkien ruukutus on alkukesään kuuluva toimenpide, johon olen vuosien myötä löytänyt itselleni sopivan paikan ja tavan. On minulla istutuspöytäkin, mutta se on liian pieni kaikille tarvittaville tavaroille. Se myös vaatii seisomista.

Terassin kupeessa on Vatukkalaatikoksi nimeämäni rakenne, jossa kasvaa mitäpäs muuta kuin vatukoita. Kuvassa ne eivät ole vielä korkeita. Myöhemmin kyllä. Vatukkalaatikon reuna on sopivan korkuinen ja levyinen istumiseen. Levitän maahan pressun, josta on työn päätyttyä helppo ravistaa mullat pois. Vieressä on tarvittava määrä tyhjiä ruukkuja, multaa, kanankakka-merilevärakeita, kastelukannu ja tietenkin ruukutusta odottavat kukat. 

Tässä kuvassa on  meneillään daalioiden siirto isoihin muoviruukkuihin, joissa ne saavat tämän kesän viettää terassilla.

Mullasta painavien ruukkujen siirron hoidan kotti- ja nokkakärryillä. Nokkakärryt ovat näppärä siirtoväline, koska ruukkua tarvitsee nostaa vain muutaman sentin. Tai ei ollenkaan, jos vain saa nokkakärryn alatason ujutettua sopivasti ruukun alle. Sitten vain kallistus ja ruukun kärräys paikalleen.  

Puuvajan tiskipöytä on siitepölystä harmaana.

Alapihan Vasenrinteen puistopäädyssä on puuvaja. Puuvajaan laitettiin tutun keittiörempasta saatu kaksialtainen tiskipöytä. Sen alla on hylly tarvikkeille. Tämä on näppärä paikka ruukutuksille ja muille toimenpiteille. Pöydän ääressä on seisottava, mutta korkeus on oikein sopiva. Vajaa multasäkki mahtuu hyvin toiseen altaaseen, josta on helppo vesikauhalla lisätä multaa toisessa altaassa olevaan ruukkuun.

Eniten käytössä olevat pienet puutarhavälineet roikkuvat kesän ajan "seinällä".  Lisää niitä on kellarissa. Tämä ruukutuspaikka on kiva niin paisteella kuin sateessakin. Rimaseinän läpi valoa tulee sopivasti ja luonnonääniä voi vapaasti kuunnella. Mullat on helppo lakaista vatiin ja viedä kompostiin tai ripotella muualle. Toisessa altaassa on vesitulppakin, joka tosin ei enää vettä pidä. Rei'istä voi pudottaa roskat alle laitettuun vatiin.

Ruukutuspöytää vastapäätä, toisella seinällä roikkuu tarvittavia työvälineitä. Lapio, talikko, harja, harava ja heilurihara tavallisemmin. Sekä multasäkki sekajätteeseen meneviä roskia varten. Eihän sitä työn tuoksinassa lähdetä yksittäistä roskaa yläpihan astiaan viemään.

Lisää työvälineitä on kellarissa. Koskaan ei meiltä ole mitään varastettu. Kerran naapuruston kaksi alakouluikäistä tyttöä kävi nyhtämässä Vasenrinteestä kukkia ja terassin kulmalla olevasta ruukusta kesäkukkia. Jäivät kiinni ja tulivat vanhempiensa kanssa pyytämään anteeksi. Kaiken varalta en kuitenkaan säilytä edes kesäaikaan esimerkiksi trimmeriä puuvajassa. Talvella vien muutkin työvälineet kellariin.

Tänään pidän puutarhatöistä vapaapäivän ja keskityn välillä sisähommiin. Ulkona tuulee hurjan kovaa. Pyykkiä narulle viedessäni syreeneistä lensi lehtiä ja kukkaterttuja. Pihan yli lensi kaksi kurkea äänekkäästi "laulaen". Ne ovat huudelleet lähijärven rannalla usean päivän ajan. Netin mukaan kyse on tavallisemmin pariutumiskauden reviirihuudosta. 

Maailman mytologiassa kurki on mm. onnen, pitkän iän ja viisauden symboli. Kurjen huuto ei ole kaunista, mutta mielelläni sitä kuuntelen.

 Olisi kiva kuulla, millaisissa paikoissa te muut ruukutatte.

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Kanttaus kannattaa

Lamprocapnos spectabilis - Särkynytsydän

Vuosia alapihamme oli lähinnä nurmikkoa. Marjapensaat ja omenapuut kasvoivat paikallaan ja nykyisten lavakaulusten tilalla oli isokokoinen kasvimaa. Nurmikko oli helppo leikata, mutta aikaa siihen meni. Melko tylsääkin oli toista tuntia ravata leikkurin kanssa pihaa päästä päähän. Lasten kasvaessa yhtenäiselle nurmikolle ei ollut entisenlaista tarvetta. Ei tarvittu tilaa pallopeleille eikä eväsretkiviltin levittämiselle. Surutta napsin nurmikosta lohkoja istutusalueiksi. Syntyi uusia ja uusia kukkapenkkejä; Kiemurapenkki, Päivänliljapenkki, Hortensiapenkki, Kurgaani, Ovaalipenkki jne. Piti saada paikkoja, joihin istuttaa kivoja kasveja.

Kriikunapolku kulkee Hortensiapenkin halki

Istutusalueiden rajaamisessa kokeilin erilaisia menetelmiä. Ensimmäiset kukkapenkit ympäröin kivillä. Se oli ihan nätin näköistä. Kuin helminauhat olisivat somistaneet penkkejä. Kummasti nurmikko kiemurteli kivien väleistä kohti kukkapenkkejä ja osoittautui varsin työlääksi nostella jokainen kivi pois paikaltaan saadakseen pois niiden alle ja ympäri luikertelevat rikat ja nurmikon. Yksi kerta uurastusta kesässä ei riittänyt, eikä aina kaksikaan.

Vasemmalla Ruusupenkki, oikealla Hortensiapenkin pää.

Luovuin pian kivistä ja tein nurmikon ja istutusalueiden väliin syvänteen, jonne upotin maarakennuskankaan kaistaleen peittäen sen kivituhkalla. Ajatuksena oli, että ruohonleikkurin toiset pyörät kulkisivat kivituhkapintaa pitkin ja nurmikon reunan saisi näin siististi tasattua. Mutta, mutta. Kyllä ne rikat kasvavat kivituhkassakin, samoin nurmikolta heinä lähti jälleen luikertamaan kohti multavaa kukkapenkkiä. Jokaista istutusaluetta en edes ehtinyt kangas-kivituhka -yhdistelmällä ympäröimään, kun jo siitä menetelmästä luovuin.

Päivänliljapenkki

Istutusalueiden kanttaus oli toki minulle tuttu termi, vaikka itse en ollut sitä kokeillut. Tuumasta toimeen siis. Käytin kanttaamiseen tavallista pistolapiota ja apuna laudanpätkää, jolla sain suunnan pysymään suorana. Myöhemmin ostin kanttausraudan, mutta jostain syystä tykkään mieluummin kantata lapiolla. 

Alkuun työstä syntyi ämpäreittäin kompostitavaraa, kun kantatessa irtoavat nurmituppaat oli kiikutettava pois. Ensin siis pala nurmea pois ja sitten pienellä haralla multa möyheäksi. Sentti sentiltä ja kukkapenkki kukkapenkiltä etenin, kunnes kaikki istutusalueet oli kantattu. Hedelmäpuita ja marjapensaita myöten. Uudet istutusalueet olen oitis rakentanut kanttausta käyttäen.

Vasemmalla Kurgaani, oikealla Kiemurapenkki.

 
Parina ensimmäisenä kesänä kanttauksia piti huoltaa aika tiiviisti, sillä näkymättömiä rikkoja ja ruohonpaloja jäi väkisinkin kanttausuriin. Nykyisin kanttaukset pysyvät siistinä melko vähällä työllä. Kun myöhään syksyllä ja varhain keväällä tekee työn kunnolla, voi kesän aikana kuljeskella lähinnä nyppimässä rikan sieltä toisen täältä.

Naapurin mielestä nurmikon leikkaaminen on hankalaa, kun pitää kiemurrella lukuisten kukkapenkkien välissä. Makuasia, nurmikonleikkuu on minulle yksi välttämättömyys monien muiden joukossa. Ruohonleikkurin kanssa kulkiessani ajatukset kulkevat omia teitään ja samalla teen havaintoja ympärilläni. Siinä ohessa saattaa syntyä ideoita. Eipä tarvitse kulkea tylsää suoraa, vaan matkassa on miellyttäviä mutkia. Vasta leikattu nurmikko ja siististi kantatut istutusalueet saavat koko puutarhan näyttämään hetken fiiniltä. Makuasia sekin, mutta minusta kanttaus kannattaa.

Puistopääty eli entinen Metsäpuutarha

Yläpihalla ei kanttauksia ole. Kulkuväylät erottaa istutusalueista kestopuinen lauta. Kun lakkaan köyhtymästä laitan yläpihan istutusalueita reunustamaan kunnon kivireunuksen. Vieläpä niin, että kaarran pehmeämmin kaikki nyt terävät kulmat. Yläpihalla on kymmeniä ja taas kymmeniä metrejä reunustettavaa. Se tarkoittaa muhkeaa summaa kivimateriaaliin investoituna ja lisäksi aikamoisen määrän työtunteja. Koska köyhtymiselle ei satunnaisesta lottoamisesta huolimatta näy loppua, joutunen edelleen tyytymään lautareunuksiin. Eivät haittaa minua. Jos jotakuta haittaa, ei kannata tulla meille reunuksia katselemaan.