Ergonomia hakusessa

 
Puutarhan kukoistamiseen tarvitaan monenlaisia toimia. Ruohonleikkuussa kävelen reippaasti leikkuria työntäen, välillä vähän pakitankin. Joskus myös kallistan leikkuria osuakseni paremmin kanttausuria lähenteleviin ruohotuppaisiin. Meillä on nurmikkoa vain alapihalla, jossa joutuu kyllä aika paljon kiemurtelemaan. 

Yleensä leikkaan myös muutaman metrin aidan etelä- ja länsipäässä kunnan puoleista nurmikkoa, koska kunnan miehet eivät koskaan tule niin lähelle tonttiamme. Rikkaruohot eivät tee eroa, kasvavatko ne minun vai kunnan puolella. Mieluummin leviävät puolin ja toisin. 

Nurmikon leikkaamisessa menee runsas tunti. Kiivaimpina kasvuaikoina nurmikko on leikattava jopa kaksikin kertaa viikossa. Tai ainakin kaksi kertaa puolessatoista viikossa. Mielestäni pitämällä nurmikon siistinä, koko puutarha näyttää hoidetummalta.

Kasvukaudella pihassa riittää tekemistä niin paljon, että kyläkävelyt jäävät vähemmälle. Nurmikonleikkuu on erinomainen vastine suoraselkäiselle reippailulle. 

Nurmikonleikkuu ei suinkaan ole ainoa ahkeroinnin muoto puutarhassa. Päinvastoin. Etenkin tänä keväänä olen kaivanut, harannut, kärrännyt, kantanut, kitkenyt, kyykkinyt ja askeltanut niin portaita kuin ala- ja yläpihan väliä tavallista enemmän. Metsäruusu-urakka laittoi lihakset ja nivelet koville. Iltaisin sohvalle istahtaessa joka paikkaa särki ja kivisti. Ihmeen hyvin selkä on kestänyt. Onhan se jäykkä ja joissain asennoissa kipeäkin. Tekeminen ei ole onneksi estynyt.

Kaivamisessa ja muissa multahommissa ergonomista asentoa on vaikea löytää. Istualleen ei kuoppia kaiveta. Ainakaan isompia. Mullan voi toki kaataa säkistä kottikärryihin ja sieltä haluamaansa paikkaan vaikka pienempi annos kerrallaan. Tätä tapaa käytänkin, jos multaa ei tarvita kerralla suuria määriä. Minulla on pari Orthexin muovista vesikauhaa, jotka koen oivallisiksi apuvälineiksi mullan annostuksessa.

Kasvihuoneessa on kaksikin eri korkuista pallia, joilla istuen aika kuluu rattoisasti varkaita nyppien ja tomaatteja ja kurkkuja katsellen. Mielelläni istun sadepäivänä kasvarissa avoimesta ovesta lavakauluksia ja aidan takaista puistoa ihmetellen.

Kesäkukkien ruukutustyömaa 18.5.

Kesäkukkien ruukutus on alkukesään kuuluva toimenpide, johon olen vuosien myötä löytänyt itselleni sopivan paikan ja tavan. On minulla istutuspöytäkin, mutta se on liian pieni kaikille tarvittaville tavaroille. Se myös vaatii seisomista.

Terassin kupeessa on Vatukkalaatikoksi nimeämäni rakenne, jossa kasvaa mitäpäs muuta kuin vatukoita. Kuvassa ne eivät ole vielä korkeita. Myöhemmin kyllä. Vatukkalaatikon reuna on sopivan korkuinen ja levyinen istumiseen. Levitän maahan pressun, josta on työn päätyttyä helppo ravistaa mullat pois. Vieressä on tarvittava määrä tyhjiä ruukkuja, multaa, kanankakka-merilevärakeita, kastelukannu ja tietenkin ruukutusta odottavat kukat. 

Tässä kuvassa on  meneillään daalioiden siirto isoihin muoviruukkuihin, joissa ne saavat tämän kesän viettää terassilla.

Mullasta painavien ruukkujen siirron hoidan kotti- ja nokkakärryillä. Nokkakärryt ovat näppärä siirtoväline, koska ruukkua tarvitsee nostaa vain muutaman sentin. Tai ei ollenkaan, jos vain saa nokkakärryn alatason ujutettua sopivasti ruukun alle. Sitten vain kallistus ja ruukun kärräys paikalleen.  

Puuvajan tiskipöytä on siitepölystä harmaana.

Alapihan Vasenrinteen puistopäädyssä on puuvaja. Puuvajaan laitettiin tutun keittiörempasta saatu kaksialtainen tiskipöytä. Sen alla on hylly tarvikkeille. Tämä on näppärä paikka ruukutuksille ja muille toimenpiteille. Pöydän ääressä on seisottava, mutta korkeus on oikein sopiva. Vajaa multasäkki mahtuu hyvin toiseen altaaseen, josta on helppo vesikauhalla lisätä multaa toisessa altaassa olevaan ruukkuun.

Eniten käytössä olevat pienet puutarhavälineet roikkuvat kesän ajan "seinällä".  Lisää niitä on kellarissa. Tämä ruukutuspaikka on kiva niin paisteella kuin sateessakin. Rimaseinän läpi valoa tulee sopivasti ja luonnonääniä voi vapaasti kuunnella. Mullat on helppo lakaista vatiin ja viedä kompostiin tai ripotella muualle. Toisessa altaassa on vesitulppakin, joka tosin ei enää vettä pidä. Rei'istä voi pudottaa roskat alle laitettuun vatiin.

Ruukutuspöytää vastapäätä, toisella seinällä roikkuu tarvittavia työvälineitä. Lapio, talikko, harja, harava ja heilurihara tavallisemmin. Sekä multasäkki sekajätteeseen meneviä roskia varten. Eihän sitä työn tuoksinassa lähdetä yksittäistä roskaa yläpihan astiaan viemään.

Lisää työvälineitä on kellarissa. Koskaan ei meiltä ole mitään varastettu. Kerran naapuruston kaksi alakouluikäistä tyttöä kävi nyhtämässä Vasenrinteestä kukkia ja terassin kulmalla olevasta ruukusta kesäkukkia. Jäivät kiinni ja tulivat vanhempiensa kanssa pyytämään anteeksi. Kaiken varalta en kuitenkaan säilytä edes kesäaikaan esimerkiksi trimmeriä puuvajassa. Talvella vien muutkin työvälineet kellariin.

Tänään pidän puutarhatöistä vapaapäivän ja keskityn välillä sisähommiin. Ulkona tuulee hurjan kovaa. Pyykkiä narulle viedessäni syreeneistä lensi lehtiä ja kukkaterttuja. Pihan yli lensi kaksi kurkea äänekkäästi "laulaen". Ne ovat huudelleet lähijärven rannalla usean päivän ajan. Netin mukaan kyse on tavallisemmin pariutumiskauden reviirihuudosta. 

Maailman mytologiassa kurki on mm. onnen, pitkän iän ja viisauden symboli. Kurjen huuto ei ole kaunista, mutta mielelläni sitä kuuntelen.

 Olisi kiva kuulla, millaisissa paikoissa te muut ruukutatte.

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Pitkäperjantain aamulenkki

Sepelkyyhky - kuva netistä

Pitkäperjantai alkoi hienosti. Juusoa ulos viedessä ei moottoritieltä kuulunut liikenteen jylinää, kuten normaalisti arkiaamuina, ei ihmisten ääniä missään. Vain rikkumatonta hiljaisuutta, jonka yhtäkkiä leikkasi metsiköstä kuuluva Sepelkyyhkyn huuto. Ensimmäisen kerran tänä keväänä sen kuulin. Joka kerran Sepelkyyhkyn huudon kuullessani muistan ne ensimmäiset keväät tällä kylällä asuessamme, kun kuvittelin pöllön huhuilevan lähimetsässä. No, ei ollut pöllö, vaan sepelkyyhky.

Taivaalla vellovista tummista pilvistä huolimatta lähdimme Ukkokullan kanssa lenkille. Miten vähän onkaan tämän talven ja kevään aikana ehditty yhteisille kävelyreissuille. Aina on olevinaan jotain menoa ja jollei ole, taivaalta tulee vettä tai räntää siinä määrin paljon, ettei viitsi suotta lähteä itseään kastelemaan. Hyvin ehdimme tepastella vakioreittimme läpi ja jonkin aikaa vielä kotonakin olla, ennenkuin sade ryöpsähti maahan.

Palokärki - kuva netistä

Aika lähellä kotia kuului Palokärjen ääniä. Emme sitä nähneet, enkä tuskin olisi pystynyt vakiolinssilläni sitä kuvaamaankaan. Pari kertaa olen nähnyt palokärjen oman pihan tuntumassa. Kunnollisen zoomin puutteessa lintujen kuvaaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Zoomia toki kameraani haikailen, mutta ei minusta lintukuvaajaa tule sittenkään. Suotta sitä kaikkea yrittää oppia ja osata.

Kurki - kuva netistä

Hienot luontoelämykset eivät suinkaan palokärjen ääneen loppuneet, vaan lähemms isoa metsää päästyämme kuulimme Kurjen huudon ja näimme yksinäisen linnun lentävän pitkäperjantain taivaalle ääniä töräytellen.

Kodin jo siintäessä lähistöllä huomasin ojanpientareella nuppuisia leskenlehtiä. Tarkemmin katsoen niitä oli enemmänkin, mutta viileä sää pitää kukat nuppuisina ja hyvin maastoutuneina pientareen muihin väreihin.

Tulppaanin piippoja

Tunnin aamukävelyllä bongasin lisäksi yhden kaljapullon, yhden oluttökin ja viisi pölykapselia. Osa pölykapseleista roikkuin tienvieren puunoksilla, jonne ohikulkijat olivat niitä nostelleet mahdollisten etsijöiden löydettäviksi.

Omassa pihassa taasen löytyi uusia piippoja ihasteltavaksi. Hienosti ne pinnistävät itsensä ylös läpi lumen ja jään.

Narsissin piippoja

Lisäksi totesin aamulenkillä ympärilleni tähyillessäni, että kylän kaikki lumet näyttävät asettuneen meidän pihaan. Muualla oli likimain paljasta. No, myös rajanaapurin alapiha on vielä aikalailla lumipeitteen alla, joten ehkä se hiukan lohduttaa tätä ankaraa kevään odottamisen tuskaa. Onneksi tuota maassa lepäävää lunta ei enää ole kovin paksulti ja uskon muutaman aurinkoisen päivän haihduttavan sen nopeasti. Kunhan nyt tulisi niitä aurinkoisia päiviä.

Juusokaan ei pidä laisinkaan lumesta. Sen verran yläpihan kävelyalueet ovat lumesta sulaneet, että kissa löytää tassuilleen paljasta hiekkaa asteltavakseen. Satuin ikkunasta ulos katsoessani näkemään, kuinka Juuso oli löytänyt kukkapenkistä lumesta vapaan alueen ja siellä se kaivoi täydellä vauhdilla kunnon vessakuoppaa itselleni. Mielessäni jo saatoin kuvitella, kuinka pienet sipulit lensivät ilmojen halki uusiin paikkoihin Juuson tassujen antaessa niille mukavasti vauhtia.

Tässä kuvassa Juuso kulkee perässäni toivoen pääsevänsä nopeasti takaisin sisälle lämmittelemään polkuanturoitaan ikkunalaudalle. Häntä pörheänä mamman luo ja äkkiä taas kohti kotiovea. Poika sai tahtonsa läpi.