Pelaguuraaskut ja flunssaa

Kaiken aktiivisuuden ja jaksamisen taivaantuuliin lennättänyt lentsu jyllää sellaisella voimalla, että siitä riittäisi virustautia useammalle vuodelle. Olen perusterve ihminen. Äärimmäisen harvoin päätäni särkee tai vatsaani vääntää. Joka talvi joku flunssa tulee ja menee, mutta yleensä niin maltillisena, etten juurikaan sängyn pohjalle kaadu. Nyt olen niistänyt paketillisen nenäliinoja, köhinyt keuhkoni pihalle ja rintalihakseni helliksi. Harvoin käytössä ollut kuumemittari ei enää toiminut, enkä uuden hankintaa muistanut Ukkokullan kauppalistaan merkitä. Hurjien vilunväristysten ja vuorotellen hiestä märäksi käyneiden lakanoiden perusteella voisin kuvitella kuumettakin olleen.

Viikon lepäämiseen ja makaamiseen kyllästyneenä päätin käydä hakemassa kellarista loput sinne jääneistä talvetettavista. Jouduin tekemään kaksi reissua saadakseni kaikki ruppanat pelaguut sisälle. 14 pelaguusta kahdelle voisin vaikka heti jättää hyvästit. Osa keikkuu siinä rajalla, mutta onneksi muutama on ihan selvästi virkeä. Edellisvuosien kokemuksen perusteella annan tässä vaiheessa jokaiselle mahdollisuuden. On käynyt niinkin, että se kaikkein kurjimman näköinen on jostain kerännyt voimaa ja innostunut kasvamaan. Ja myös päinvastoin eli hyvinvoivan näköinen onkin luovuttanut.

Tässä vaiheessa en tehnyt pelaguille juuri mitään. Toki rapsin jo kellarissa kaikki kuivuneet lehdet pois. En käynyt mitään leikkaamaan, enkä myöskään vaihtamaan multaa tai ruukkuja. Muistan joskus aiempina vuosina saaneeni pyyhkeitä siitä, että heti sisälle tuotuani ryhdyin mullanvaihtoon ja ulkomuodon siistimiseen. Pitää kuulemma antaa kasveille ensin aikaa tottua valoon ja lämpöön ja vasta kasvun kunnolla alettua, on huoltotöiden vuoro. Kokeillaan nyt sitten tätä ohjetta. Mielelläni kuulen muiden kokemuksia ja vinkkejä.

Kävely pihan poikki kellariin ja pelaguiden kantaminen sisälle oli sellainen voimainponnistus, että pihisin pitkään sohvanpohjalla voipuneena. Voin hyvin kuvitella, miten jokin pitkä ja vakava sairaus vie ihmiseltä kaiken lihasvoiman ja saa pienenkin tekemisen tuntumaan ylivoimaiselta koetukselta. Kun jo pelkästään viikon raju flunssa on tehnyt minulle samoin. Eniten tässä taitaa harmittaa se, että flunssa tuli ja sotki aikatauluni ja suunnitelmani totaalisesti. Niin kuin se tietenkin tekee aina.

Vielä yksi amaryllisvana aikoo kukkia.

Olen seurannut flunssakeskustelua niin somessa kuin tuttavapiirissäkin. Kovasti tuntuu influenssa ja flunssa menevän sekaisin. Ja se, missä ja miten flunssa tarttuu ja leviää 

Sain jokin aika sitten kutsun nimipäiväkahville, jotka flunssan vuoksi peruutin. Tuttava soitti ja kysyi, olenko vielä kipeä. Ilmoitti sitten, ettei halua tautia minulta eli en ole hetkeen hänen luokseen tervetullut. En kyllä ollut menossakaan ja ymmärrän, ei kai kukaan vapaaehtoisesti halua edes räkätautia. Puhelun lopuksi tuttavani totesi lähtevänsä ajankulukseen kiertelemään kauppoihin. En viitsinyt sanoa, että marketeissa on ihan yhtä suuri mahdollisuus saada flunssatartunta, sillä flunssapotilas alkaa tartuttamaan toisia jo ennen oireiden alkamista. Kuka tahansa vastaantulija siis saattaa olla potentiaalinen flunssan tartuttaja. 

Lisätietoa mm. flunssan leviämisestä löytyy esim: Terveyskirjasto-Duodecim.

Viikon tulppukimppu on nyt hankkimatta, kun en ole päässyt kauppaan. Olen siis katsellut vanhoja leikkokukkakuvia, seurannut ikkunasta pilvien kulkua taivaalla ja tiiraillut lintulaudan elämää. Yleensä mustarastaat ruokailevat maassa, mutta toisinaan ne pyrähtävät puunoksalle. Yksi pullukka yksilö näyttää kököttävän pitkiäkin aikoja syreenissä. Ehkä se on mieltynyt syreeniin päiväunipaikkana.

Jotkut ovat jo kuulleet mustarastaan luritusta. Itse en. Mustarastaan laulu on yksi kevään saapumisen kauneimpia elementtejä. Sitä odotan innolla. Iloa viikkoonne!
 

Pian, aika pian kuitenkin...

Valkoinen kerrottu amaryllis jäi tänä jouluna hankkimatta, mutta tämä ihana Rozetta tuo kyllä aikalailla lohtua siihen puutteeseen. Kaksi ensimmäistä vanaa kukkivat jo hyvissä ajoin ennen joulua ja nyt kolmas vana on avautunut kahden kukan voimin. Toiset kaksi kukkaa ovat vielä hieman nupulla.

On se vaan niin kaunis, että voisin istua sitä ihastelemassa pidemmänkin tovin.

Punaisiakin amarylliksiä on vielä nupulla. Nämä nuppuvaiheet ovat minusta niin kiehtovia ja kuvauksellisia.

Seuraavaksi on muutama sana talvetettavista pelaguista ja pari kuvaakin niistä. Tässä vaiheessa herkkähermoiset voivat sulkea silmänsä tai peräti koko postauksen ja keskittyä odottamaan kevään korvilla kauppoihin ilmestyviä ihastuttavia, täydessä kukassa loistavia pelaguita. Jos ette kuitenkaan noudata varoitustani, voin lohduttaa, että näistäkin tulee upeita, jos onni suo ja kasvattaja jaksaa odottaa.

Monet ovat julkaisseet kuvia hyvinvoivista pelaguista, jotka eivät ole uupuneet talven koitoksissa. Vastapainoksi laitan kuvan omista pelaguistani, jotka viettävät talvea kellarissa. Aika raaskuja ovat, mutta edelleen hengissä, mistä tässä vaiheessa suuresti iloitsen. 

Kerrottakoon, että tällaisia pelaguuni ovat joka kevättalvi ja osin vielä muuttuvat surkeammiksi, kun tuon ne sisälle. Jonkin aikaa ovat sen näköisiä, että aina ohi kulkiessani mietin niiden nakkaamista kompostiin. Valon voimalla osa alkaa työntää uutta versoa ja joka vuosi osa lannistuu ja luovuttaa.

Meidän kellarissa on ihan liian lämmin ja suurimman osan vuorokaudesta pimeää. Siksi multa kuivuu herkemmin ja näitä talvetettavia täytyy kastella hieman enemmän, kuin jos olisivat viileässä. Tämä taitaa olla neljäs talvi, kun talvetan pelaguitani. Yleensä osa selviää ja takuuvarmasti joku aina heittää henkensä.

Siirsin syksyllä kellariin myös pari purkkihortensiaa.Kolme tavallista purkkihortensiaa on talvehtinut maassa kaksi talvea, mutta katsotaan, selvisivätkö tästä talvesta. Yksi niistä kolmesta maahan kaivetusta on myös kukkinut. Sisällä en saa purkkihortensioita talven yli menestymään, enkä ole ajatellut jokaista kesäkukaksi saatua tai hankittua hortensiaa maahan kaivaakaan. 

Vaikka hortensia on nyt hyvin rupsahtaneen tai suorastaan puolikuolleen näköinen, on siihen ilmestynyt tuoreita lehtiä. Kellarissa on tilaa talvettamiselle, joten ainakin kannattaa yrittää. Jokainen selvinnyt kasvi on myönteinen kokemus. 

Talvetusaiheesta postasi hiljan myös Kati 100%outdoor -blogissaan.

Meidän chilinpoikanen kasvaa anopin ikkunalla.

Seuraava haaste talvetettaville on siirto sisälle ja valoon. Kysyy hiukan luonnetta sietää ruskeita lehtiä pudottelevia, eikä todellakaan ulkonäöltään niitä fiineimpiä rankoja muutaman viikon ajan ihan silmiensä alla. Mutta joka kevät on yhtä ihastuttavaa nähdä noiden onnettoman oloisten raaskujen hissukseen virkistyvän ja aloittavan uuden kasvun kohti kesää. Ja pian ne jo tunkevat pikkuruisia karvaisia nuppujaan ilmoille. Silloin voi jo sanoa onnistuneensa. Jälleen yksi talvi ylitetty. No, nyt kiirehdin asioiden edelle, sillä ihan vielä ei olla tuossa vaiheessa. Mutta pian, aika pian kuitenkin.