Ei ollenkaan tylsää

Nyt on niin kuuma, että uusien kukkien istutus saa odottaa. Enkä ole vielä täysin päättänyt niiden uutta sijoituspaikkaakaan. Etupihalle - takapihalle - etupihalle...  Eilen tuli taas räpsittyä kuvia kukista, lähinnä niiden kukinnoista. Minkä sille mahtaa, että ne kiehtovat vuodesta toiseen. Sammalruusukin kukkii jälleen, samoin etupihan jaloruusu Kimono. En vain lakkaa ihmettelemästä kukkien kauneutta; pionin tai ruusun kukinto tai mikä tahansa kukka. Kun sitä läheltä katsoo, ei voi olla ihastelematta tätä luonnon järjestystä.

Jalokallioisen ostin viime kesän lopulla Honkkarin alennusmyynnistä. Mielessäni olen sekoittanut sen Kaunokaiseen eli Bellikseen, jonka kukinto on samantapainen, mutta tämä jalokallioinen on huomattavasti korkeampi. Nyt kukka odottaa siirtoa suotuisampaan paikkaan, pois etupihan tuija-aidan läheisyydestä. Se ansaitsee paremman paikan.

Viimekesäinen tarjousostos, Sammalruusu on melko matala, mutta kukkii innokkaasti. Luulin sen varren ja kukkanupun pientä sammalpeitettä kirvoiksi, vaan onneksi eivät olleet. Muissa ruusuissa kirvoja on kyllä liikaakin.

Jaloruusu Kimono

 

Kimono on kiitollinen kukkija, uusia nuppuja muodostuu ahkeraan, eikä se ole kovin kärsinyt kirvoistakaan. Kirvoja kyllä sen nupuissa on, mutta silti nuput eivät tuhoudu ja kukat aukeavat ajallaan täydellisinä. Pientä moitetta itselleni siitä, etten ole ottanut kaikkien kasvieni tarkkoja nimiä muistiin. Latinankielisten nimien tietäminen auttaa taimikaupoissa, sillä aina ei suomenkielistä nimeä ole esillä. Ehkei kaikilla kasveilla edes sellaista ole.

Ketoneilikan (Dianthus deltoidea) yksittäinen kukka on pieni, mutta punaisena loistaa pitkälle.

Ketoneilikka on kiitollinen kuivan paikan maanpeitekasvi. Minun pihallani se ei ole laajentunut yhtä tehokkaasti kuin esim. Sammalleimu, mutta mukavan tiiviinä se kasvaa aurinkoisessa rinteessä.

Kärhöni on nupuilla.

Kuvan kärhö majaili yhden kesän terassilla isossa ruukussa. Kasvoi ja kukoisti. Syksyn tullen siirsin sen maahan, sillä edellinen kärhö ei ruukussa talvehtinut. Pikkupuutarhaani pystytin metallisen ruusukaaren, jonka toiseen pylvääseen istutin myös ruukussa kesän viettäneen Alppikärhön (Clematis alpina). Luulin kumpaisenkin heittäneen henkensä, vaan ei. Toukokuussa mullasta tunki ensi alppikärhö ja sitten tämä yksilö, jonka nimestä ja väristä en ole varma. Saattaa olla, että se on Jackmanii, tai sitten Rouge Cardinal tai sitten joku muu. Alppikärhö teki jo muutaman sentin pituisena yhden kukan ja sen jälkeen se on puskenut pituutta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia kukkia näistä nupuista avautuu.

Helokki

Olopihan kukkapenkkiäni voisi kutsua gottage garden -tyyppiseksi. Siellä on vähän sitä sun tätä. Pari kesää sitten sain jonkinlaisen siisteyskohtauksen ja järjestelin kasveja ryhmittäin siten, että yhtä kukkaa olisi vain yhdessä kohdassa. Turhaa oli, sillä monet kukat näyttävät päättävän ihan itse, missä haluavat kasvaa ja kukkia. Ja sitten on niitä, jotka tuppaavat kasvamaan siellä sun täällä. Kuten akileijat, sormustinkukat ja unikot. Tästä turhaakin turhemmasta työrupeamasta oli kutienkin se hyöty, että opin tykkäämään sekasortoisesta penkistäni uudella tavalla. Mm. tämän Kultahelokin siirsin mielestäni hyvälle paikalle sillä seurauksella, ettei sitä viime kesänä näkynyt laisinkaan. Pelkäsin jo tappaneeni sen, mutta nyt tämän yksilön lisäksi penkissä könöttää kaksi ihan uutta vartta nuppuineen. Hienoa!

Sulkaneilikka

Sulkaneilikan sain kymmenen vuotta sitten vanhemmiltani heidän muuttaessa omakotitalosta kerrostaloon. Isä ei tiennyt kukan nimeä vaan kutsui sitä Kartanoruohoksi. Jotta osaisin istuttaa kasvin oikeanlaiseen paikkaan, ryhdyin metsästämään sille nimeä. Sataprosenttisen varma tuosta Sulkaneilikka -nimestä en ole, mutta neilikoiden sukuun se kyllä kuuluu. Se viihtyy hyvin auringonpaahteessa ja toimii myös maanpeitekasvina. Kiitollinen kasvi.

Tässä on seuraava työmaa odottamassa sijoitustaan. Hissukseen alkaa tulla ajatuksia, mutta onneksi tämä helle hidastaa niin ajatustyötä kuin estää lapiohommatkin. Kenties tulee tarkemmin mietittyä, minne näitä tyrkkää. Sieltä kylämarkkinoiltahan nämä mukaan tarttuivat. Katselin sopivia perhoskukkia pihalleni, ja mukaan tuli sitten muutakin. Fillarilla oli hauska kiikuttaa perennakasvit kotiin, mutta ehjänä tultiin kaikki.
 

Rodoja minulla on ollut hamasta alusta alkaen, mutta aina olen onnistunut ne tappamaan. Pihamme istutussuunnitelmaan rodoja oli piirretty ympäri taloa. Onneksi emme noudattaneet suunnitelmaa, sillä jokainen pensas olisi taatusti kuollut lumitalvien katolta pudotettavien taakkojen alle. Talon puistonpuoleisessa päädyssä on mukavan varjoisaa. Ainakin nyt, kun tuomi on kasvanut isoksi. Myös maaperä tuntuu suosivan rodon kaltaisia kasveja, joten sinne istutin pari vuotta sitten tämän puolikuolleen näköisenä kaupasta halvalla ostamani kasvin. Ja kuten kuvasta näkee, se on alkanut siellä viihtyä. Kukkia ei tänä keväänä tullut, mutta uusia lehtiä se on alkanut pukkaamaan ja näyttäisi nyt tekevän ensi kevääksi nupun alkujakin. Tässäkin jännitettävää tiedossa.

Minun kasvitietoni ei ole ammattilaisen tasoa. Ei lähimaillekaan. Ahkerasti kuitenkin haen tietoa kirjoista ja nykyisin enenevässä määrin myös netistä. Kulkiessani teillä ja turuilla vilkuilen  ympärilleni ja nähdessäni mielenkiintoisia kasveja, otan selvää niiden nimistä ja kasvuolosuhteista. Jos tykkään ja kasvi sopii suunnitelmiini, saatan sen hankkia. Voi tietysti ihmetellä, kuinka en näinä omakotivuosina ole tämän enempää oppinut. Onpa tullut käytettyä aikaa paljon muuhunkin ja paneutuminen pihaan on ajoittain ollut varsin löyhää. Aina on kuitenkin sisimmässä virinnyt into ja kiinnostus puutarhaan odottaen vain sopivaa hetkeä päästä valloilleen. Joinakin kesinä tuo into on pullahtanut enemmän, joinakin kesinä vähemmän. Mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän haluan paneutua pihaani. Myös ilmastomuutos, luonnon saastuminen ja ihmisen ympäristölleen aiheuttamat kielteiset vaikutukset pitävät minua tehokkaammin omassa puutarhassa. Halu pienentää hiilijalanjälkeä ja pyrkimys elää hivenen terveellisemmin onnistuvat kohdallani helpommin tällä tontillani. Kun mieli tekee viikoksi kahdeksi Roomaan tai johonkin muuhun kiinnostavaan kulttuurikohteeseen, voi korvikkeeksi tunkea hanskansa multaan. Ihan samahan se ei ole - hyvällä mielikuvituksella kelpaa kyllä.

Viileässä jaksaa ahertaa

Helteessä on ollut parin päivän viileämpi tauko. Sinänsä ihan kesäisen lämmintä, mutta liki 30 asteen auringonpaahteen jälkeen 10 asteen pudotus pilvisiin päiviin tuntuu merkittävästi. Näin parhaaseen kasvukauteen jo muutaman päivän laiskottelu tuppaa äkkiä näkymään puutarhassa. Sieltä ne rikkaruohot nostavat päätään ja monia perennoja täytyy tukea tai muuten niiden oloa kohentaa. Maanantaina siivosin Pikkupuutarhaani. Kevätkaihonkukat luikertelivat käytäville, ruusupensaat ja töyhtöangervot sekä pajuangervot kaatuilivat niin, ettei enää erottanut kulkureittejä. Hain kellarista vihreää aitaverkkoa, jolla sain mainiosti tuettua korkeuksiin huojuvat perennat. Surutta leikkelin kaihonkukkien versoja ja samalla noukin sieltä täältä joitakin rikkaruohoja. Täytyy todeta, että tiiviisti alustan täyttävä maanpeitekasvillisuus ja ahkera nyppiminen tuottavat vuosien mittaan palkintonsa. Aina löytyy jokunen väärään paikkaan tunkeutunut voikukka tai muu rikka, mutta mitään suurta ongelmaa niistä useimmissa paikoissa puutarhassani ei enää ole.

Sidoin myös olohuoneen ikkunoiden eteen rönsyilevää villiviiniä sen verran paremmin, etteivät kasvavat oksat kokonaan peitä näkymää ulos.

Eilen en tehnyt päiväseltään mitään, mutta iltapäivän jo kääntyessä illan puolelle intouduin lapiohommiin. Töyhtöangervo on levinnyt tontillamme sinne tänne. Yksi komea yksilö kasvaa metsikön puolella, leppään nojaten. Pienempiä poikasia löytyi omenapuiden alta. Niitä sitten siirsin pariin kukkapenkkiin, sillä aion lähipäivinä kärrätä haketta omenapuiden alle. Kun siis tapani mukaan laitan hakkeen alle kasteltua sanomalehteä, pysyvät hedelmäpuiden alustat siisteinä. Säästyn rikkaruohojen kitkennältä ja myös ruohonleikkuu on helmpompaa, kun ei tarvitse varoa vahingoittavansa puita. 

Puutarhastani metsän puolelle karannut Töyhtöangervo nojaa leppoisasti lepän runkoon.

Tämä Töyhtöangervon lapsukainen kasvaa Lumimarjapensaan vierellä. Siitä se saa vielä hetken komistua ja sitten siirrän sen johonkin parempaan paikkaan - jota en vielä ole keksinyt.

Kiemurapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että joko se kasvaa pituutta tai saa jäädä nykyiselleen. Leveyttä en sille enää lisää, koska sen hoitaminen on näin kapeana helpompaa.

Lapio kun oli käteen tarttunut, siirsin samalla vadelmapensaiden alle eksyneet kaksi Nauhuksen lasta talon puistopäätyyn rodojen seuraksi. Siellä on mukavan varjoisaa ja entisestään jo kaksi nauhusta odottamassa. Sopivasti hikisenä ja kädet mullasta mustana päädyin vielä perkaamaan kasvimaalta juolavehnää. Tilli, salaatti ja punajuuri olivat tukehtua rikkaruohoihin.

Punajuuressa on hauskat punaiset lehtiruodit.

Nyt salaattia syömään.

Tilliä joutaisi nyppimään ruokiin ja pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Kylämarkkinoilta ostetut perennat odottavat vielä istutusta. Täytyy vielä pohtia, minne niitä tyrkkään. Päässä risteilee ideoita, mutta jalostukoon hetken. Puutarhani alkuvuosina mietin, miten ihmeessä ihmiset voivat puhua kasviensa jakamisesta ja jopa pois antamisesta. Mielessäni näin isoja aukkoja kukkapenkeissä ja taimikaupan huikeisiin summiin päättyviä kuitteja kukkarossani. Jotenkin kuvittelin pienessä päässäni, että puutarhaan aina vain ostetaan uusia ja uusia kasveja täyttämään paikkoja. No nythän olen saanut todeta, että kasvit kasvavat monin eri tavoin. Toki ne nousevat ylös kohti aurinkoa, mutta leviävät sivuille, taakse ja eteenkin. Jotkut tekevät juuriversoja, jotkut siementävät ja mikä mitenkin. Ennen kuin huomaakaan, puutarha pursuaa vihreyttä. Isossa puutarhassa on mahdollisuus rakentaa uusia kukkapenkkejä, pensasryhmiä ja mitä kukin keksiikään. Pienessä puutarhassa tila voi nopeastikin täyttyä. Jotkut tykkäävät uudistaa puutarhaansa säännöllisin väliajoin. Puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat täynnä vinkkejä uusista tiloista. Muodissa on rakentaa erilaisia "huoneita" puutarhaan ja monet näyttävät suorastaan kilpailevan erikoisilla ratkaisuilla. Onneksi jokainen saa toteuttaa itseään omien toiveidensa ja rahkeidensa mukaisesti. Ja onneksi kasvien kanssa touhutessa tieto ja taito lisääntyy kaiken aikaa. Jos jokin juttu ei toimi, sen voi muuttaa. Jollei tänä kesänä, niin joskus myöhemmin.

Velttoilua

Pahin helle lienee hellittänyt, mutta aika lämmintä on edelleen. Kaikkialla on hiljaista; joko naapuristo on lomalla tai uimarannassa. Edes varisten raakkumista ei kuulu. Taivaalle auringon eteen on muodostunut pilviharso, mutta edelleenkään ei näytä siltä, että ukkonen olisi tulossa, vaikka sellaista on ahkerasti luvattu. Toki saisi välillä sataa, puutarha janoaa vettä. 

Sormustinkukat kukkivat, samoin töyhtöangervot kohottavat kermanvalkoiset pitsiröyhynsä kohti taivasta. Luulin jo kadottaneeni Kultahelokin, mutta uskollisesti se on ponkaissut muiden kukkien seasta aurinkoon. Kävin myös tänään kylän torilla markkinoilla. Tuli jälleen ostettua muutama perenna: Iso päivänkakkara, Syysleimu "Diana", Punapäivänhattu, Komea käenkukka, Päivänlilja ja mikähän se kuudes oli? Enpä nyt muista. Kasvit odottavat istutustaan varjoisessa paikassa vesiastiassa. Ne olivat aika kuivia ja nyt on liian kuuma istutushommiin.

Kun riittävästi istuu pihalla kukkiaan tuijottamassa, syntyy runsaasti uusia ideoita ja parannusehdotuksia. Pioneja tukiessani huomasin, että olopihan kukkapiha on varsin vaikeahoitoinen. Liian leveä, jotta tarvittaessa pääsisi reunimmaisia kukkia hoitamaan tallomatta jotain tärkeää. Niinpä aion tehdä pienen polun - tai paremminkin entistä ehomman reitin kukkieni keskelle. Oikeastaan taidan jakaa ison kukkapenkin kahtia jonkinlaisella kivipolulla. Silmissäni jo näen suunnitelman, mutta toteutukseen ryhdyn sään vähän viilennyttyä. 25 asteen lämmössä on parempi syventyä dekkariin ja antaa kukkien elää omaan elämäänsä.

Kyllästysaineella käsitelty sähkötolppa pilkottiin myöhempää käyttöä varten. Ei vain ole keksitty, mitä se myöhempi käyttö voisi olla.

Huoltopolun tekemiseen voisin tietenkin käyttää näitä puupölkkyjä, mutta jostain syystä ne eivät minua viehätä. Pölkyt ovat odottaneet käyttöideoita pari vuotta, jollei enemmänkin. Ehkä ne saavat lojua tässä hamaan loppuunsa saakka. Luultavasti päädyn kuitenkin kivipolkuun, kunhan keksin, mistä saan vähän hiekkaa. Kenties lähden kottikärryjen kanssa läheiselle hiekkakuopalle.

Tästä pitäisi kärrätä omenapuiden ja marjapensaiden juurille katetta. Kun katteen alle laittaa kasteltua sanomalehteä, ei juurikaan tarvitse rikkaruohoja kitkeä.

Kaikki tontiltamme tuleva oksa ja risu joutuvat silppuriin ja haketta käytän niin kompostiin kuin mm. marjapensaiden ja omenapuiden juurille. Ensin laitan kasteltua sanomalehteä, jonka peitän tällä oksahakkeella. Vuosien mittaan olen upottanut puutarhaamme kärrytolkulla haketta, eikä milloinkaan ole tarvinnut oksia polttaa tai kaatopaikalle kärrätä. Eikä myöskään kaupasta ostaa värillistä koristehaketta. Mahdollisesti se kaupasta ostettava on tasalaatuisempaa ja kauniimpaa, mutta tämä kelpaa meille mainiosti. Mikä maasta tulee, se maahan menee.

Herukkasadosta tulee jälleen runsas.

Herukat alkavat jo punertaa ja niitä tulee jälleen runsaasti. En vain tiedä, mitä niille tekisin. Ei meillä juoda järin paljon mehuja eikä punaherukasta loputtomiin keksi leipomistakaan. Joskus olen tehnyt siitä vispipuuroa ja sitäkin useammin hilloketta tai hyytelöä aamupuuron höysteeksi. Silti en kaikkia pensaista tulevia marjoja itse tarvitse. Kenties ryhdyn kauppaamaan niitä naapureille. Kerääminen on kuitenkin sen verran tylsää hommaa, ettei ihan huvikseenkaan viitsisi sitä tehdä. Pakastimessa on vielä viime vuoden marjoja, jotka täytynee keittää hyytelöksi. Myös karviaisia tulee jonkin verran, mutta niitä on mukava popsia vaikka kirjaa lukiessa.

Kaikelle löytyy käyttöä. Myös näille tarpeettomille dvd:eille.

Rikkoutuneet tai tarpeettomat romput ovat erinomaisia linnunpelättejä. Hiljaa tuulessa pyöriessään ne välkehtivät ja auringon niihin osuessa pelottavat aika tehokkaasti etenkin räkättejä. Räkätit eivät nappaa marjoja pensaista lennossa vaan taapertavat pensaiden alla napsien marjoja alas taipuvilta oksilta. 

Öisin nukkuminen on pätkittäistä, kun helteinen ilma on vihdoin saanut tämän kivitalonkin seinät lämpiämään. Ikkunat ovat aamusta iltaan auki, mutta mitään viileyttä ei niistä sisään tule. Joitakin hyttysiä ja muita ötököitä kylläkin. Silti en valita. Syksy tulee ennen kuin huomaammekaan ja talvella on taas pakkasta ja kylmä. Nyt on kesä ja lämmin, niin pitää ollakin. Ja loma-aikaan on lupa velttoilla. Räsymatot on kaikki pesty, kuivuneet ja odottavat suursiivousta. Ennen en niitä lattioille levitä. 

Aamupäivällä lötköttelin pihakeinussa, taisin torkahtaakin. Patiosta on näiden lämpimien ilmojen myötä tullut yksi huone lisää. Luultavasti niitä käytetyimpiä huoneita. Siellä syödään, siellä istutaan ja ihmetellään...ja siellä otetaan päivätorkut. Tänään luin aamulehdenkin pihalla. Illoistakin kannattaa nauttia, sillä kesäillassa on ihan oma tunnelmansa. Eilen kastelin kukkia ja niin vain tulin nyppineeksi yhtä sun toista perennapenkissä ja keränneeksi koivusta pudonneita oksia. Siinä puuhaillessa kuuntelin luonnon ääniä. Mustarastaan lurittelua. Joku koirakin kaukana haukahteli, ja selvästi valmistauduttiin hiljentymään yötä varten.

Helteisiä hetkiä

Viikko on kulunut 9-vuotiasta veljentyttöä "hoitaessa". Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja hellettä on riittänyt. Nurmikko on kasvanut kohisemalla, mutta sen enempää aikaa kuin jaksamistakaan ei ole ruohonleikkuuhommiin ollut. Hullu kai itseään lähtee kiduttamaan ruohonleikkurin ohjaimissa liki 30 asteen lämmössä.

Mustarastaan pesä tyhjentyi alkuviikosta. Yllättäen maanantai-iltana viimeinenkin mustarastaslapsi istui pesän reunalla ja hetken perästä sekin oli lähtenyt koettelemaan siipiään suureen maailmaan.

Hei rakkaat sisaret, odottakaa minuakin!

Lasten kanssa puuhatessa pääsee itsekin palaamaan lapsuuden leikkeihin. Levitimme vilttimme ensin alapihan nurmella, mutta muurahaiset osallistuivat leikkeihimme sen verran aktiivisesti, että siirryimme puupatiolle auringonvarjon alle. Sinne tehtiin barbien koti. Anneli ja Onneli pitivät kahvikutsut ystäville. Barbit saivat nimensä Marjatta Kureniemen "Anneli ja Onneli" -kirjasta, jota luimme iltalukemiseksi.

Onneli vilkuttaa

Leikkimökissä on helteellä tukahduttavaa ja yleensä lapset haluavat oven olevan kiinni. Kaiketi niin on jotenkin kodikkaampaa. Jollain verukkeella sain sentään hetkeksi oven auki odotellessani herkullista hiekkaruokaa muovimansikalla koristeltuna.

Leikkimökki on läpikäynyt muodonmuutokset. Huonekalut löysivät uudet paikkansa.

Torstaina kävimme pienen ystäväni kanssa Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin esitystä "Ronja ryövärintytär". Katsomo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja koska kyseessä oli koko perheen esitys, myös lapsia oli runsaasti yleisönä. Näytelmä oli hyvä. Erityisesti ihastelimme puvustusta ja lavasteita. Kekseliäsyyttä oli käytetty runsain mitoin ja paikoin nimenomaan hauskat lavaste- ja pukuideat saivat yleisön nauramaan hersyvästi.

Palasimme lautalla Kauppatorille auringon laskiessa Tuomiokirkon taakse. Lautalla oli paljon myös Suomenlinnaa ihastelemassa käyneitä turisteja, jotka kilvan kohottivat kännykkäkameransa kohti Kauppatoria vangitakseen hienon auringonlaskun.
 

Aurinko laskeutuu vähitellen Tuomiokirkon taakse

 

Vanhemmat kotona

Mustarastasisä tai -äiti oli pesällään huolehtimassa katraastaan. Pesässä alkaa tulla ahdasta, sillä poikaset yksistään täyttävät tilan. Juusokin on vihdoin huomannut uuden elämän köynnöksessä ja nyt sitä ei saa laisinkaan päästää sellaiselle etäisyydelle, että pääsisi napsimaan piakkoin pesästä putoilevia poikasia. Nyt tuo katti kuorsaa taas lempituolillaan, mutta illan tullen se kuitenkin haluaa lähteä hetkeksi ulkoilemaan. Saapi mennä alapihalle.

Äitiiii!!! Älä istu meidän päälle!

 

Krooh...Ja uni maistuu

Johan sitä tuli tarpeeksi harrastettua juhannuslaiskottelua, joten aamupäivällä päätin siivota alapihan pensasruusut. Tai paremminkin lähinnä juhannusruusujen alustan. Siellä kasvoi erisortin rikkaruohoja. Ja kaikkialle leviävää akileijaa ja rohtoraunioyrttiä. Toki kukista tykkään, mutta omilla paikoillaan. Juhannusruusut olivat alaosistaan rämettyneitä ja pitkiä honteloita varsia, joiden päässä oli lehtitupsu. Koska kukinta on ohi, leikkasin muutamia vanhimpia oksia ihan alas asti. Muut pensasruusut ovat vielä kelvollisessa kunnossa, joten tällä siistimisellä saavat olla lopun kesää rauhassa.

Etualalla Punalehtiruusua, sen takana Juhannusruusua ja oikealla puolella luultavasti Mökinruusua. Takimmaisen pensasruusun nimen olen totaalisesti unohtanut.

Syreeninrankoja odottamassa käsittelyä eli pienemmiksi pilkkomista ja oksien hakettamista.

Eilen selasin nettikeskusteluja ja puutarhapalstoja löytääkseni oikeat ohjeet syreenien leikkaamiselle. Syreenimme ovat pitkiä ja komeita, kukkivatkin tänä vuonna valtavasti. Niiden alaosa on kuitenkin paljasta runkoa ja kukat korkealla latvustossa. Kymmenisen vuotta sitten muistan ylettyneeni vaivatta haistelemaan kukintoa, mutta nyt se ei enää ole ollut mahdollista. Ohjeita löytyi runsaasti ja monenlaisia. Leikkaa keväällä, leikkaa juhannuksena, leikkaa elokuussa. Älä leikkaa silloin tai tällöin. Tein varovaisen yhteenvedon ja päätin leikata nyt. Leikkasin muutaman vanhimman rungon kokonaan pois ja joistakin napsin korkeimmat latvat lyhemmiksi. Osa syreeneistä jäi likimain ennalleen, mutta valoa koko pensaikolle tulee nyt enemmän. Koska vielä on kesää jäljellä, uskon syreenien ehtivän kasvattaa uusia versoja ja kerätä voimaa talvea varten. Ja jos kuolla kupsahtavat, sen sitten tekevät. Otin sen riskin.

Käsissä ja jaloissa on taas uusia mustelmia ja naarmuja päivän urakoinnista, mutta mieli on hyvä. Suihkun jälkeen on jalat rasvattu ja iltapäiväkahvitkin nautittu. Nyt on loppupäivä varattu dekkarin lukemiselle.

Keskikesän rauhaa

Saatiinpa harvinaisen hyvä juhannussää. Pilviä kyllä kulki taivaalla ja ajoittain ne peittivät auringon, mutta pihalla tarkeni istua jopa t-paidassa. Sieltä täältä kaikui joitakin ihmisääniä, mutta suurin osa naapuristosta lienee lähtenyt mökeilleen tai kesälomalle. Köynnöshortensian mustarastaspesässä nököttää ainakin viisi poikasta, jotka kasvavat hurjaa vauhtia. Vanhemmat lentävät pesän ja metsikön väliä kaiketi ruokaa lapsilleen hankkimassa.

Auringon siirtyessä puiden taaksen, oli kyllä otettava hyttyssavu käyttöön. Tosin alkukesän ärhäkkäästi hyökkäävien hyttysten lauma on selkeästi pienentynyt. Kenties koleat sadesäät ovat vaikeuttaneet niiden lisääntymistä. Vuosiin en ole hyttyssavuja tai muitakaan karkoitteita käyttänyt, joten yllätyin käyttämäni hyttyssavun hajusta. Ei laisinkaan paha, kuin lähistöllä savuava nuotio.

Pakko oli ostaa oman kylän mansikoita, kun niitä aatonaattona kaupan edustalla myytiin. Hinta oli kyllä hurja - 5 euroa/litra. Maku näissä Sonata -nimisissä mansikoissa on huippuhyvä. Namnam. Pohdin, söisimmekö mansikat jäätelön kanssa, mutta pyöräytin sitten kakkupohjan ja vatkasin kermaa.

Tavakseni on tullut valokuvata yksittäisten kukkien lisäksi myös pihamaata eri suunnista useaan kertaan kesän aikana. Näin on sitten faktaa siltä varalta, jos talvella tulee uusia ideoita. Tai jos perheen kanssa syntyy kinaa esimerkiksi sääoloista kussakin kesän vaiheessa.

Kasvimaa ei kuulu minun ykkösreviiriini. Ukkokulta sinne istuttaa milloin herneitä ja milloin jotain muuta. Joskus siellä viljeltiin perunoita. Yhä vieläkin nousee muutama perunanvarsi, vaikka maahan ei olisi yhtäkään kylvetty. Oman maan sipuli on herkkua ja ne ovatkin nousseet mukavasti mullasta.

Pioni Sarah Bernhardt

Tyypillisesti pionien kukinta-aikaan sataa kaatamalla. Vielä en ole keksinyt tehokasta tukisysteemiä pioneilleni. Olen käyttänyt metallisia marjatukia ja tänä vuonna lisäsin myös vihreää kasvilankaa, jotta painavia kukintoja kannattelevat varret pysyisivät edes jotakuinkin pystyssä. Pionini ovat olleet toistakymmentä vuotta samassa  paikassa, ja lisääntyneetkin mukavasti. Nyt niitä raaskii jo leikata maljakkoonkin ilman, että kukkapenkkiin jää pahasti silmään pistäviä tyhjiä aukkoja. En ole kyllä aivan tyytyväinen kukkapenkkiin, jossa Pionit majailevat. Penkki on liian iso ja kukkien hoitaminen on vaikeaa. Muutama kesä sitten tein kivipolun, jotta en talloisi kukkia. Nyt kivien välistä nousee kukkia ja väkisinkin tulee jotain vahingossa survottua kenkien alle. Minun puutarhanhoidossani jälkiviisaus on vahvasti vallalla. Monet jutut toteuttaisin nyt eri tavoin, mutta kokonaan alusta alkaminen on liian työlästä. Joitakin kohtia olen toki uudistanut. Joskus myös tuntuu, että vuosien mittaan mieli muuttuu. Mikä aikanaan näytti hyvältä, ei sitä enää tee. Mutta sehän on sitä puutarhan rakentamista. Puutarhan, joka ei koskaan ole valmis...

Ja taas sataa

Ei tämä blogisysteemi vieläkään ihan kunnolla toimi, mutta nyt sain sentään kuvia siirrettyä. Tänään tulee taas vettä, tullut jo tunnin verran. Lämpötilakin putosi kaksi astetta eli nyt mittari näyttää +14 astetta. Oikein viihtyisä juhannus näköjään tulossa. Kerrassaan mukavaa, ettei tarvitse ajaa sen enempää omalle kuin kenenkään toisenkaan mökille värjöttelemään ja leikkimään kimppakivaa hyttysiä tappamalla.

Eilen pihaa siivotessa huomasin syksyllä maan tasalle leikkaamieni hernepensaiden versovan uutta kasvua taponlehtien lomassa. Tuumasin honteloita tupsulatvoja leikatessani, että jos kuolevat niin sitten kuolevat. Eivät olleet mitään pensaita vaan sinne tänne horjuvia risuja. En edes tullut kirjasta tarkastaneeksi, kestävätkö hernepensaat maahan leikkaamista. Näköjään kestivät.

Sieltä nousee kauniin vehreitä hernepensaan (Caragana arborescens) versoja.

Kuunliljat kuuluvat ehdottomasti lempikasvivalikoimaani. Aikanaan istutin kuunliljoja tähän reunuskasviksi ja aivan sattumalta kulmaan tuli isompilehtinen versio. Varmaankin se pitäisi jo nostaa ylös ja jakaa, mutta eipä tuo näytä huonosti voivan. Kuunliljat ovat helppoja ja kiitollisia kasveja. Tämäkin paikka on melko aurinkoinen ja toisinaan jopa kuuma paikka, mutta siinä ne viihtyvät vuodesta toiseen. Kuunliljat kasvavat tiiviisti, eikä väliin juuri rikkaruohoja kasva.

Jossain ohjelmassa kerrottiin, että ahomansikka on erinomainen maanpeitekasvi. Näin on. Alkuvuosina kitkin sitä tarmolla pois penkeistä, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Ahomansikoiden kerääminen omasta pihasta tuntuu ylelliseltä. Niiden maku tuonee yhdelle jos toisellekin muistoja lapsuudesta. Omat ahomansikkani ovat mukavan pulleita ja viime syksynä keräsin joulua varten hyvän sadon pakastimeen. Riitti niitä syötäväksi suoraan penkistäkin. Tässä aurinkoisessa rinteessä ahomansikoita kasvaa runsaimmin, mikä aiheuttaa minulle päänraapimista. Sekaan on noussut apilaa ja juolavehnää peittäen vähitellen rinteeseen istutetut sammalleimut ja muut kasvit. Luultavasti peitän rinteen mustalla muovilla loppukesästä päästäkseni eroon rikkaruohoista - samalla sitten menetän mansikatkin. Vielä en tiedä, mita aikanaan paikalle istutan.

Varjoyrtti (Pachysandra terminalis)

Myös varjoyrtti kuuluu suosikkeihini. Tämä ikivihreä varjon kasvi on kauniin värinen, kukinto varsin vaatimaton valkoinen "tupsu". Minun varjoyrttini kasvavat syreenien alla paikassa, johon ei aurinko pahemmin paista. Ne ovat vuosien aikana levinneet mukavasti, eivätkä vaadi sen kummempia huoltotoimenpiteitä.

 

Tarha-alpi (Lysimachia...) nuppuisena.

Tarha-alpi aloittelee kukintaansa. Tarha-alpi leviää näköjään helposti, sekin on helppo ja vaivaton. Kukkii kauniin keltaisena vuodesta toiseen.

Tämän perennan nimeä en taas muista. Merkillistä, miten aina talven aikana unohdan kasvieni nimet. Osa nimistä pulpahtaa päähäni samassa tahdissa kasvien työntyessä esiin kevätmullasta. Jotkut nimet joudun kerta toisensa jälkeen keväisin kaivamaan puutarhakirjoistani. Niin tai siitä päiväkirjasta. Kukka on noin 25 cm:n korkuinen ja minulla se kasvaa hyvin aurinkoisessa paikassa.

Jalopähkämö (Stachys grandiflora) aloittelee kukintaansa.

Jalopähkämöä sain muutama vuosi sitten naapuriltani. Siitäkin tykkään kovasti. Alkaa pahasti tuntua siltä, ettei minulle keljuja kukkia olekaan. Tämänkin tyrkkäsin aikoinaan nykyiselle paikalleen ja siinä se on kasvanut, kukoistanut ja laajentanut reviiriään. Monesti mietin, että kenties tykkäisin sellaisista hienoista penkeistä, joissa kukin kasvi on omalla reviirillään. Muutama lajike aseteltuna pienimmistä isoimpaan ja kukkien kukin toisensa perään. Omat penkkini ovat enemmänkin gottage garden -tyyppisiä sitä-sun-tätä -kukkapenkkejä. Akileija ja unikot ovat lennättäneet siemeniään yltympäriinsä ja vaikka kerran yritin niitä asetella omalle sektorilleen, en siinä onnistunut. Eli minulla kasvaa mm. akileijaa jopa omenapuiden ja ruusupensaiden alla. Joskus mieltäni häiritsi kovasti tietynlainen sommittelemattomuus, mutta nyt sillä ei enää ole väliä. Hauskaa, että ylipäätään kasvit viihtyvät ja kukkivat.

Keijunkukka (Heuchera sanguinea)

Tämä pieni kukka on keijunkukka. Se ole suuren suuri, mutta tomerarsti se nousee varjoliljan vierellä ja punainen väri näkyy uskomattoman kauas.

Sopiva sää

Jostain syystä en saa liitettyä tekstiin ainuttakaan kuvaa. Täytyy tutkia, mistä johtuu.

Eilinen päivä oli sään puolesta sopiva puutarhatöille. Ensi töikseni leikkasin pitkähköksi venähtäneen nurmikon. Ilahduin, kun laikkukohtiin oli jo kasvanut uutta nurmea. Kenties loppukesästä pureudun muihin sammaloituineisiin kohteisiin uudella tarmolla. Sammaleen poisto pelkällä lihasvoimalla oli aika työlästä, mutta näköjään se kannattaa.

Kun nurmikko oli siististi leikattu, siirryin trimmaamaan tienvieren ojia. Siellä rehottaa vuohenputki ja voikukat. Jollei niitä pidä kurissa, kasvaa kohta meidänkin pihassa enimmäkseen noita rikkaruohoja. Kenties olisi ollut terveellisempää laittaa pitkät housut, sillä shortseissa paljaisiin sääriin sattui ikävästi, kun trimmeri sinkoili pikkukiviä melkoisella voimalla.

Kunnon siivousurakan päätteeksi haravoin vielä hiekkakäytävät ja nyhdin jopa muutaman rikkaruohon kulkiessani kukkapenkkien ohi. Pihakoivusta tulee uskomattoman paljon roskaa ja tämän kesän tuulisina päivinä myös kuivuneita oksia. Ymmärrän nyt, miksi hautausmaiden hiekkapäällysteisiä kulkuväyliä haravoidaan niin ahkerasti; kivituhkan alle laitetusta maanrakennuskankaasta huolimatta hiekalla alkaa varsin nopeasti kasvaa kaikenlaista vihreää. Kenties ihan kauniitakin kasveja, mutta totisesti väärässä paikassa.

Ja taas sataa...

Ja niin alkoi taas sade. Hieman jo kyllästyttää, kun ulkona ei voi puuhailla kastumatta. Itse asiassa mietin tässä, kumpi on hankalampi: sade vai hyttynen? Suurina määrinä yhtä ärsyttäviä kumpikin. Jollei sada, hyttysjoukkio pörrää iholla ja saa aikaan huitomista ja lätkimistä. Illalla sitten raapimista. Kunnon sateessa en näe mitään, kun silmälasit ovat huurteessa ja valtaisat pisarat vyöryvät ohi näkökentän. Jos paidanhihalla pyyhkäisee laseja, ne muuttuvat tahmaisen harmaiksi. Märät vaatteet liimautuvat ihoon, työhanskat muuttuvat raskaiksi ja vihdoin myös vilu iholla vie mielenkiinnon siihen, mitä ikinä pihalla on aikonut tehdäkään.

Tämä Fiskarsin voikukkarauta - tai mikä sitten onkaan - on hintansa väärtti. Sillä lähtee niin voikukka kuin moni muukin rikkaruoho. Juurineen. Voikukkia ja muita pitkäjuurisia kasveja nyhdettäessä on oltava sopivan rauhallinen ja maltillinen, jotta juuri tulee kerralla kokonaan. Olen opetellut taktiikan, jolla saan rikkaruohon singottua suoraan lähistöllä seisoviin kottikärryihin. Samaisella vehkeellä ilmastoin myös nurmikkoa tekemällä siihen reikiä.

Tämän kesän toinen hittityökalu. Talikolla saa nostettua rikkaruohot mukavasti kottikärryistä kompostiin tai minne niitä sitten laittaakin.

Juhannuksen lähestyessä

Huomenna alkaa juhannusviikko ja säätiedotus lupailee tyypillistä koleutta ja märkyyttä. Aurinko oli kyllä näytillä, mutta nyt se on palannut pilviverhon taakse. Paisteessa tarkenee, etenkin, jos tekee jotain, mutta pihakeinussa istuskelu kirjan parissa ei tunnu kovin kotoisalta. Pitää vetää pitkähihaista ja lätkiä hyttysiä. Vettä on tosiaan tullut ajoittain kuin saavista kaataen. Luonto on saanut pyytämänsä, mutta eikö nyt olisi aika auringon ja lämmön.

Pilvisellä säällä sentään valokuvat onnistuvat paremmin. Kiertelin kuvaamassa kukkiani. Jos on erikoisia kukintoja, on myös hauskoja nuppuja.

Tuoksukuusaman nuput ja kukat ovat oikeastaan aika vaatimattomat, mutta ne tuoksuvat hyvälle.

Värililjan nuppu on kuin ananaksen alku. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään liljakukkoa.

Pionien kukat ovat avautumassa. Nyt on korkea aika käydä tukemassa varret, jotta kukkien paino ei niitä kaataisi - ja sade. Nupuissa on aina jokunen muurahainen, mutta nyt niitäkin on varsin paljon. Toivottavasti eivät popsi hienoja kukkiani.
 

Pelargonian nuput "kuuntelevat tai kurkkivat" jotain mielenkiintoista.

Raparperin kukinto tuo mieleen jonkun liskon nahan. Muistelen kuulleeni, että kukinto on katkaistava, jotta se ei vie voimaa itse raparperilta.

Toukokuussa noukin nurmesta voikukkia ja pääsinkin hyvään tulokseen. Nyt nurmella leviää rönsyleinikki. Se tunkee pitkiä rönsyjään ja valtaa alaa nurmelta. Kuljin tunnin verran voikukkaraudan kanssa rönsyleinikkejä kitkemässä, mutta sehän on loputonta. Mikähän olisi luonnonmukainen vihollinen rönsyille. Myrkkyjä en lähde ostamaan. Voikukkarautaa käytettäessä tulee nurmikkoon pieniä kuoppia. Olen täyttänyt niitä hiekan ja mullan sekoituksella ja lisännyt vielä nurmisiementä. Meidän nurmikkomme on tiivistynyt ja sammaloitunut. Myös puutarhan ja ympäristön puut ovat kasvaneet ja varjostavat nurmea liikaakin.

Mustarastas on tehnyt pesänsä talon päädyn köynnöshortensiaan. Siellä se hautoo muniaan. Montako niitä lienee. Luonto-oppaan mukaan munia voi olla 4-5 ja sekä naaras että uros kumpikin hautoo. Jospa tämä on se sama mustarastas, joka niin kauniisti luritteli kevään ja alkukesän pyykkitelineen vieressä seisovan pihlajan latvassa. Koitan taata mustarastaalle pesintärauhan, mutta toisinaan on kurkattava, vieläkö se hautoo.
 

Alakuvassa oikealla sijaitsevassa köynnöshortensiassa mustarastaamme pesä sijaitsee. Vastapäätä on puistoalue, josta se pääsee helposti noutamaan ravintoa itselleen ja tuleville pienokaisilleen.