Haaste Kruunuvuokolta ja Uudenkaupungin kukkamessuilta

Myös Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista sain 11 kysymyksen haasteen. Vaikka tämä on jo kolmas samanlainen haaste, vastaan kuitenkin, sillä muiden tekemiin kysymyksiin vastaamalla tulee samalla pohdittua tarkemmin omia ajatuksia, mielipiteitä ja toiveita.

1. Minkä haaveen toivoisit elämässäsi toteutuvan?

•  Moni iso haave on toteutunut: lapset, oma koti, Ukkokulta. Ei minulla oikeastaan ole isoja haaveita, pieniä ja vähän isompia toiveita, kuten kylppäriremppa, matka vaikkapa Barcelonaan tai Roomaan. Onhan noita toiveita, mutta ne toteutuvat tai sitten eivät. Joidenkin toteutumattomuus saattaa vähän aikaa harmittaa, joidenkin toteutumattomuus taas saattaa myöhemmin osoittautua hyväksikin asiaksi.

 2. Onko lasisi puoliksi täynnä, vai puoliksi tyhjä? Toisin sanoen oletko optimisti vai pessimisti?

•  Uskon, että jokainen lapsi syntyessään on positiivinen, mutta ympäristö vaikeine kokemuksineen saattaa muokata hänestä pessimistin. Tiedä häntä, tämä on ihan oma tulkintani asiasta. Olen kyllä melankoliaan taipuvainen, mutta olen opetellut katselemaan maailmaa valoisammasta näkökulmasta. Erityisesti hyvin pessimistisen ihmisen seurassa muutun suorastaan yltiöpäisen optimistiseksi.

3. Onnistunein matkasi?

•  90-luvulla reissattiin joka kesä koko perheen voimin jonnekin ulkomaille. Yhtenä kesänä vuokrattiin auto Saksasta ja mökki (joka oli kyllä viimeisen päälle varustettu talo) Sveitsistä. Lennettiin sitten Saksaan noutamaan auto ja sillä ajettiin Sveitsin puolelle. Mökiltä tehtiin trippejä mm. Garda-järvelle Italian puolelle. Parina kesänä vuokrattiin matkailuauto Saksasta ja kierrettiin ympäri Eurooppaa. Nämä omatoimimatkat ovat jääneet mieleen ja niitä muistellaan lämmöllä.Tuli nähtyä ja koettua paljon sellaista, mitä ei ehkä muuten olisi ollut mahdollista kokea.

 4. Oletko meri- vai järvi-ihminen?

•  Lapsuuden kesiin kuului järvessä polskiminen, lämpiminä aikoina jopa useampaan kertaan päivässä. Milloinkaan en ole asunut järven tai meren äärellä eikä kesämökkiäkään ole ollut, vaan veteen päästäkseen on pitänyt erikseen jonnekin mennä. Muutaman vuoden Ukkokullalla oli moottorivene, josta kuitenkin viime kesänä luovuttiin, koska liian pitkä matka lähimpään venerantaan rajoitti veneen käyttöä. Omakotitalo järven rannalla olisi ihana asia, mutta jäänee toteutumattomaksi.

 5.  Mieleenpainuvin muistosi?

•  Kummankin lapseni syntymä. Ehdottomasti ihanimmat asiat elämässäni.

 5. Mikä vuodenaika on sinulle tärkein?

•  Kevät ja kesä, toukokuun alusta elokuun loppuun. Minusta on ihanaa, kun on valoisaa ja linnut laulavat. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin istua omalla pihalla, haistella juuri leikatun nurmikon tuoksua ja katsella omin käsin istutettujen kukkien kukkimista. Kenties siinä istuessaan voi vähän suunnitella uusia istutuksia ja nauttia keveän tuulen vireestä, tepastella pihasandaaleissa kokeilemaan, joko narulle ripustettu lakanapyykki olisi kuivaa ja samalla kuunnella pihapuun latvassa laulavaa mustarastasta.

 6. Kannatko missä määrin huolta ympäröivästä luonnosta?

•  Kannan vähän liikaakin huolta ja ehkä juuri siksi, koska tunnen itseni niin voimattomaksi. Yritän tehdä edes jotain osaltani mm. kompostoimalla biojätteet ja lajittelemalla muut roskat sekä kierrättämällä, kun se vain on mahdollista. En myöskään osta kaupasta muovikasseja vaan minulla on aina kassi tai pari omasta takaa. Yritän myös katsoa, mitä kaupasta ostan ja tavoitteeni on ylipäätään vähentää ostamista. Sen suhteen on edelleen runsaasti oppimista, sillä tykkään kaikesta kauniista ja sorrun helposti...

 7. Mikä saa sinut onnelliseksi?

•  Tavallisen arjen sujuvuus, lasten onnistumiset heidän omassa elämässään ja monet pienet ilonaiheet. Kun on selviytynyt vakavasta sairaudesta ja joka päivä pöydässä on ruokaa ja ympärillä oma koti ja läheiset ihmiset. Ei siihen onnellisuuteen lopultakaan kovin kummoisia aiheita tarvita.

 8. Suunnitelmiasi alkaneelle vuodelle?

•  Harvemmin teen tulevaisuudelle mitään suuria suunnitelmia. Pienet tavoitteet on helpompi saavuttaa ja ellei saavuta, ei tule suurensuurta pettymystäkään. Ehkä enemmän liikuntaa ja ulkoilua sekä vähemmän herkuttelua. Josko saisin vihdoin aloitettua parin huoneen maalauksen, kun se maalikin on jo ajat sitten ostettu. Onhan noita suunnitelmia, mutta millään ei ole ehdotonta aikataulua.

 9. Mielestäsi paras asumismuoto, kerros- rivi vai omakotitalo?

•  Olen kokenut kaikki asumismuodot. Kerrostaloasumisesta on sekä hyviä että huonoja kokemuksia, rivitaloasumisesta vain huonoja (joka viikonloppu juhlivat naapurit ja taloyhtiö, jossa yhteisten alueiden hoitamisesta tuli ongelma ensimmäisen kesän jälkeen ja aina oli joku asukas jonkun toisen hampaissa). Omakotiasukkina on takana kohta 27 vuotta ja tämä on kyllä mieluisaa. En kuitenkaan sulje mahdollisuutta joskus muuttaa kerrostaloon parempien yhteyksien ja palvelujen ääreen, mikäli sairaus tai jokin muu vie voimat. Omakotitalossa on kuitenkin valtavasti työtä eikä se aina niin halpaakaan ole.

 10. Mikä on lähinnä sydäntäsi; kirjat, musiikki, elokuvat tai joku muu?

•  Kirjat ilman muuta. Nykyisin tulee ahmittua kotimaista proosaa ja pohjoismaisia dekkareita. Tietokirjoja lainaan kirjastosta ja ostan itselleni; lähinnä puutarhakirjoja, käsityö- ja askartelukirjoja sekä välillä myös valokuvaukseen ja tietotekniikkaan liittyviä kirjoja. Silloin tällöin tulee luettua jokunen elämänkerta tai vaikkapa historiateos. Aina pitää joku kirja olla yöpöydällä.
• Nuorena harrastin lukemisen lisäksi myös leffoja. 70-luvulla kuuluin parhaimmillaan kahteenkin leffakerhoon ja viikon aikana tuli käytyä 2-3 kertaa leffassa. Viime vuosina käytiin useasti Ukkokullan kanssa katsomassa etenkin kotimaisia uutuusleffoja, mutta naapurikylässä ollut leffateatteri lopetti, joten nyt varmaan käynnit harvenevat.

 11. Lempiharrastuksesi?

•  Talvella lukeminen ja käsityöt. Kesällä vietän kyllä vapaa-aikani yleensä pihamaalla. Jollen muuta siellä keksi niin kuljen vahtimassa kukkien kasvua.

PUUTARHANI AARRE 

 

 

Savea ja papuja -blogin pitäjä antoi vinkin Uudenkaupungin Kukkamessujen heittämästä tammikuun haasteesta "Puutarhani aarre", joka kuuluu seuraavasti:

Mikä kukka on sinun silmäteräsi puutarhassa? Vai siintääkö haaveissasi jokin aarre, jota halajat pihallesi tai parvekkeellesi?

Kerro kuvin ja tekstin kera omassa blogissasi, postaa linkki tämän viestin kommentteihin. Haaste on voimassa tammikuun loppuun saakka. Kaikkien haasteeseen vastanneiden kesken arvomme VIP-lippupaketin (neljälle hengelle) Uudenkaupungin Kukkamessuille; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintoina mm. Kukkamessujen iki-ihania tuotteita; kasseja ja mikrokuituliinoja.

Todella vaikea tehtävä määritellä jokin tietty kasvi omassa puutarhassa toista tärkeämmäksi. Monenmoista on tullut hankittua ja osa noista hankinnoista on jopa kadonnut hamaan aikojen hämäryyteen. Pensaista olen kovasti tykännyt, koska ne kasvavat nopeasti näyttäviksi istutuksiksi ja noista pensaista erityisesti Norjanangervo ja pensasruusut ovat minun mieleeni. Alkuvuosien istutettuihin kuuluu Juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia), jonka taimen Ukkokullan äiti toi oman äitinsä pihamaalta Hämeenläänin Koskelta. Juhannusruusu on kiitollinen hoidettava ja se kukkii hienosti joka kesä. Toisinaan runsaammin ja toisinaan vähemmän, mutta aina kukkii kuitenkin. Ainoa siihen liittyvä haitta on sen leiväminen juuriversojen avulla, joten minäkin olen joutunut oman ruusupensaani siirtämään paikkaan, jossa sen leviämisestä ei ole haittaa. Työntäköön ihan rauhassa versojaan nurmikon puolelle, sieltä ne katoavat vikkelästi leikkurinterän nieleminä. Koskaan ei Juhannusruusuuni ole tullut härmää, mutta sateisina kesinä kukinnot kyllä avautuvat ja lakastuvat nopeammin.

Toinen mielikasvini on varhain keväällä kukkiva Jouluruusu (Helleborus). Sen sain muutama vuosi sitten eräältä naapurilta ja uskollisesti vaaleat nuput nousevat joka kevät mullan ja karikkeen seasta kukkiakseen aika pitkäänkin. Myöhemmin olen istuttanut vierelle kaupasta joulukukaksi hankittuja jouluruusuja, jotka ovat selvästi kotiutuneet, mutta nähtävästi kasvilta menee jonkin aikaa ennen kuin se osoittaa myös viihtyvänsä uudella paikallaan.

Tämä "Puutarhani aarre" -haaste on kaikkien noudettavissa ja linkki on vielä uudemman kerran tässä:

Uudenkaupungin Kukkamessut 25.-26.5.2013.

11 kysymystä tuplasti

Sain 11 kysymyksen haasteen parista blogista ja ensinnä vastaan Mökkipuutarhassa -blogin kysymyksiin:

1. Paras puutarhasi maanpeitekasvi

• Sain vuosia sitten naapurilta sekä Kevätkaihonkukkaa että Taponlehteä ja kumpainenkin on kotiutunut meille hyvin. Olen levittänyt niitä vähän sinne sun tänne. Taponlehti tuntuu viihtyvän hyvin varjoisilla paikoilla.
  

2. Luonnonkivipengerrys vai muurikivi?

•  Kumpikin puolustaa paikkaansa sopivassa ympäristössä. Meillä ei ole pahemmin kumpaakaan, kun muurikivi on niin kallista ja luonnonkiviä ei tontilta ole montaa löytynyt.

3. Suosikki puutarhakirjasi

•  Suomalainen ruusukirja (Alanko-Joy-Kahila-Tegel) on tullut luettua pariinkin kertaan. Siitä huokuu innostus ruusuihin ja lisäksi kirja on selkeästi suomalaisten asiantuntijoiden tekemä kirja suomalaisiin oloihin.

4. Haittaako sinua jos nurmikossa kasvaa sammalta?

•  Toisinaan haittaa ja toisinaan ei. Viime vuosina meidän nurmikkoomme on tullut hyvinkin voimakkaasti sammaloituneita paikkoja, joita aina välillä innostun kohentamaan. Lopulta sitten totean, että anti olla ja tyydyn jatkamaan suunnitelmaani vähentää nurmikon määrää.

5. Töissä huomasin että useimmat eivät pidä vuorenkilvestä eikä pensashanhikista, löytyykö näille paikka pihastasi?

•  Löytyypä hyvinkin ja kumpaistakin. Aikanaan istutin pensashanhikkia naapurin aidan läheisyydessä olevaan jyrkkään rinteeseen. Luin, että se menestyisi vähän varjoisammassakin paikassa, mutta ei se kyllä meillä menestynyt. Sen jälkeen olen pyöritellyt pensaita parissakin paikassa ja nyt niitä kasvaa Varaparkkipaikan reunustalla. Syksyllä pensashanhikit kyllä kukkivat kiitollisen pitkään ja ovat kuin pieniä aurinkoja muuten jo harmaaksi käyvässä maisemassa.
• Vuorenkilpien sitkeydestä ja monikäyttöisyydestä tykkään. Tuntuu, etteivät ne kaipaa muuta kuin luvan kasvaa ja olla möllöttää ja niiden avulla voi naamioida kaikenlaisia kumpuja ja muita vaikeita kohteita. Yksittäisinä kasveina ne eivät ole kovin kauniita, mutta isossa joukossa ja etenkin keväällä niiden kukintaa on jo tottunut odottamaan.

6. Puutarhasi pahin riesa, onko sitä?

•  Tienvarren ojan puolelta on alkanut tulla vuohenputkea ja se vasta varsinainen riiviö on. Leviää vimmatusti ja on todella vaikea hävittää. Sain sitä myös eräältä tutulta parin perennan myötä ja vastedes kyllä putsaan saamani taimet mahdollisimman hyvin.

7. Elokuva, josta pidät

•  Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander (1982). Kävin aikanaan katsomassa sen ystäväni kanssa leffateatterissa ja sittemminhän siitä on tullut suomalaiseen jouluun kuuluva tv-traditio. Myöhemmin olen samalla tavoin vaikuttunut Lars von Trierin elokuvasta Dancer in the Dark (2000), jonka pääosassa esiintyi islantilainen laulaja-näyttelijä Björk.

8. Onko elintarvikkeiden alkuperä ja valmistusmaa tärkeä tehdessäsi ostopäätöksen? 

•  Alkuperä ja hinta vaikuttavat ilmanmuuta. Onpa jäänyt jokunen tuote kokonaan ostamatta nimenomaan alkuperämaan vuoksi.

9. Painatko torkkua kun herätyskellosi soi vai nousetko heti ylös?

•  Kokemuksesta tiedän, ettei parane painaa torkkua. Olen nimittäin kerran sen tehnyt ja nukkunut tehokkaasti pommiin. Eli nousen ylös, vaikka kyllä se välillä on todella vaikeaa.

10.Tämä on sama kuin Pirkon kysymys. Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?  

•  Tämä on niitä elämäni vaikeita kysymyksiä, sillä olisi helpompi vastata, mihin en halua matkustaa. Italiassa on tullut matkattua useampaankin kertaan, mutta kovasti tekisi mieleni vaikkapa lentää Milanoon ja lähteä sieltä autolla Garda-järven ympäristöön. Ehdottomasti kävisin Isola Bellan saarella, jossa on upea barokkilinna puutarhoineen ja kenties jatkaisin matkaa kohti alppeja.

11. Mikä asia sai sinut tänään hymyilemään?

• Eiköhän se jälleen ollut meidän karvakorvainen Juusomme, joka hyppäsi Hesarin päälle, eikä sitten osannutkaan päättää, mille sivulle lösähtäisi rapsutuksia kerjäämään. Kenties tuo lehden uusi tabloid-koko hämäsi sitä.

 

Myös Garden of My Dreams -blogista tuli 11 kysymystä, joihin vastaukset tässä:

1. Lempivärisi puutarhassa?

•  Valkoinen ja liila jostain syystä houkuttelee, mutta kukka kuin kukka saattaa olla mieluinen väriin katsomatta.

2. Harrastuksesi?

•  Aina on joku kirja meneillään. Jollei ole luettavaa, on kyllä tosi hankala olo ja lopulta on pakko lähteä kirjastoon. En myöskään osaa istua ilman käsitöitä ja ristipistoja onkin tullut harrastettua. Kirjoittaminen on myös kuulunut aina arkeeni, eri aikoina eri tavoin. Samoin kamera kulkee aina mukana, vaikka luultavasti minusta ei koskaan mitään loistavaa kuvaajaa tulekaan. Nykyisin tuppaa aika kulumaan blogin kirjoittamiseen ja kuvien kanssa turaamiseen. Ja heti kun säät sallivat, harrastan päätoimisesti puutarhaa...

3. Seuraatko tv-sarjoja?

•  Yritän olla sitoutumatta mihinkään pitkään sarjaan, jotta ei harmittaisi katsomatta jäävät osat. Tällä hetkellä seuraan Yle-FEMiltä viime viikolla alkanutta 3. kauden Rikos-sarjaa, perjantai-illan sympaattista naisdekkari Vera Stanhopea ja tietenkin lauantai-iltojen saksalaisia dekkareja.

 4. Löytyykö puutarhastasi vesiaihetta?

•  Tällä hetkellä vesiaihetta ei ole, ellei huomioida raparperinlehti-vatia, johon kertyy sateella vettä. Aiemmin yläpihalla oli allas suihkuineen, mutta vieressä nököttävä koivu tuotti niin paljon roskaa ja likaa altaaseen, että sen siivoaminen alkoi tuntua työläältä. Allas tarpeineen on edelleen kellarissa, jos vaikka jonain päivänä...

5. Lempiherkkusi?

•  Suklaa!!! Levynä, pötkönä, paloina, piirakassa, kakussa, jälkkärissä - ihan miten vain ja milloin vain. Sitten on pitkä väli ja siellä pilkottaa rahka.

 6. Ruusu vai neilikka?

•  Leikkokukkana taitaisin nykyään valita neilikan. Leikkoneilikka kestää tavattoman pitkään maljakossa ja valikoimaa riittää. Puutarhassa olen tykästynyt pensasruusuihin ja niitä on tarkoitus hankkia lisääkin. Vanhemmiltani sain runsas 10 vuotta sitten kasvin, jota he kutsuivat kartanonruohoksi. Löysin sille nimeksi Sulkaneilikka ja siitä tykkään kovasti. Olen saanut sen leviämään ja se kukkii kauniin vaaleanpunaisin kukin.

 7. Häiritseekö sinua kaamos-aika?

•  Ei se häiritse, mutta toki odotan kovasti valon lisääntymistä ja jos valita saisin, niin valon kyllä ehdottomasti ottaisin. Kevät ja kesä ovat minun aikaani; valoisat kevätaamut linnunlauluineen ja pyykin viikkaaminen kesäiltana mustarastaan lurittaessa puun latvassa. Niitä kannattaa odottaa!

 8. Minkä kasvin haluaisit puutarhaasi?

•  Ai-jai. Tätä vastausta taitaa olla parempi olla avaamatta laisinkaan, sillä sille ei loppua ole näkyvissä. Lisää pensasruusuja, kärhöjä, havukasveja. Ja mitä enemmän näen kaikkien puutarhablogien ihania ideoita, sen vaikeammaksi valinta menee. Ei auta muu kuin kirjata toiveet listaan ja toteuttaa sitä ajan kanssa.

 9. Keräätkö marjoja?

•  Kerään toki. Omista pensaista herukat ja karviaiset, luonnosta mustikat ja muut. Nyt on kyllä pakastin niin täynnä herukoita, ettei taida kevät niiden kuluttamiseen riittää.

10. Muotopuutarha vai Cottage Garden?

•  Muotopuutarha ehkä sopisi tällaiselle perfektionistille, mutta kyllä tuo oma puutarha kallistuu enemmän sinne Cottage Gardenin puolelle.

 11. Tämä on sama kuin Pirjon kysymys, Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?

•  Vastaan tähän samoin kuin tuossa edellisessä satsissa eli Italiaan olisi suunta.

Tämä kysymyshaaste on näköjään kiertänyt aika tehokkaasti, joten kiitän lämpimästi omasta puolestani ja annan kaikille vapauden vastata vaikkapa näihin samoihin kysymyksiin, joihin itse vastasin. Ehkäpä palaan tähän haasteeseen myöhemmin, mutta nyt ajattelin pistäytyä katselemaan siementarjontaa.

 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

Jälkiä lumessa ja elämässä

Sää on muuttunut hieman talvisemmaksi, sillä mittarissa on -8 pakkasastetta ja eilen satoi sen verran uutta lunta, että pihaa täytyi käydä kolaamassa. Käytin äidin labrassa ja sitten kiikutin molemmat vanhemmat kauppaan. Isä kuikuili uutta kahvinkeitintä, mutta tällä hetkellä alennusmyynti näyttää tyhjentävän hyllyjä ja niitä taidetaan täyttää vasta alen päätyttyä. Aika surkeat valikoimat oli kaikessa muussa, paitsi tietenkin päivittäistarvikkeissa. Ja nehän sitten ovat normaalihintaisia. Ruoka alkaa olla aika kallista. Joku tuumasi radiossa, ettei nyt yksi maitolitra kenenkään taloutta kaada, vaan entäs jos pitää ostaa useampi litra päivää kohti, eikä kukaan pelkällä maidolla elä. Muutakin ihmisen pitää elääkseen syödä.

Katselimme Pojan kanssa viikonloppuna Hesarin asuntoilmoituksia ja totesimme, että omistusasuntojen hinnat karkaavat ainakin täällä pääkaupunkiseudulla käsistä. Kuinka monella on varaa maksaa uudesta kaksiosta jopa 400.000 euroa? Tai kuinka monen perheen budjetin sotkee 160 euron vuokrankorotus, kuten Helsingin Herttoniemessä on tulossa? 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että myisimme talomme ja muuttaisimme kerrostaloon paikkaan, jossa olisi niin hyvä julkinen liikenne, että voisimme luopua autosta. Tällöin täytyisi mennä merkittävästi nykyistä asuntoa pienempään, mikä toisaalta olisi muutenkin tarkoituksenmukaista, kaksi ihmistä ja kissa pärjäävät pienemmässäkin. 70- ja 80-luvun asunnoissa alkaa kaikissa olla monenmoista remppaa meneillään tai tulollaan ja se lisäisi elämisen hintaa ja mutkistaisi olemista muutenkin. Siis uudempi pitäisi olla. Mitä uudempi sen kalliimmat ovat yhtiömaksut. 

Kun aikani pyörittelen vaihtoehtoja mielessäni ja katselen mahdollisuuksia niin lehdistä kuin netistä, totean, ettei taida olla mitään kiirettä tästä talosta pois. Nyt on tilaa ja piha, josta olisi todella vaikea luopua. Tämän talon hyvät ja huonot puolet ovat erinomaisesti tiedossa ja niihin huonoihinkin voi itse pitkälti vaikuttaa tarvitsematta kinastella vaikkapa naapureiden kanssa. Kylppäri kaipaa remppaa, mutta vielä sen kanssa pärjää. Töitä omakotitalossa riittää, eikä sen kunnossapito aina ihan halpaakaan ole. Vielä kuitenkin viitsimme ja jaksamme; ja olisiko meistä enää kerrostaloasukeiksi ja parvekepörrääjiksi näiden runsaan 27 vuoden jälkeen?

Toissa päivänä olimme Ukkokullan kanssa lenkillä. Minulla oli tietenkin repussani kaksi kameraa, jos vaikka jotain mukavaa tulisi kuvattua. Ukkokulta ryhtyi kulkemaan nenä puolen metrin päässä tien pinnasta ja kehui, kuinka hienoja jälkiä lumesta löytyy. Totesin, että nuohan ovat autonrenkaan jälkiä, johon hän vastasi, että "niin ovat ja sinähän voit laittaa niitä blogiisi ja kysellä lukijoilta, kuka tunnistaa jäljen jättäjän". No, joo. Onhan se mukava, että parisuhteessa riittää huumoria. Joku saattaa ihan tosissaan kyetä sanomaan, menikö tästä Nokialainen vai kenties Good Year. Minä en, mutta eipä se suuri tappio ole.

Moni täällä blogimaailmassakin on puhunut joulun jälkeisestä painonpudotuksesta ja elämäntaparemontista. Minä en ole ehtinyt puhumaan ja ajattelinkin, että jos teen muutokset hissukseen, ne saattaisivat paremmin onnistua. Kun yleensä tulee kovaan ääneen julistettua, että nyt pudotan vaikka viisi kiloa, alkavat kaikki tutut ja kylänmiehet vahtaamaan, milloin ja miten se viisi kiloa putoaa. Teemalta on tullut torstaisin kaksi osaa dokumentista, joka käsittelee amerikkalaisten lihavuutta. Siellä lihavuus on valtava ongelma ja monet lihavat ovatkin sitten todella lihavia. Ihmisiä, joiden elopaino lähentelee 300 kiloa. Mutta hekin ovat joskus olleet normaalipainoisia, jopa hentoisia ja hoikkia. Ohjelmassa väitettiin, että amerikkalaisten lihavuuden syynä nro 1 on makeat juomat: mehut, limut, energiajuomat. Dokumentista on vielä tulossa kaksi osaa ja aion kyllä ne molemmat katsoa, vaikka ohjelma vetää meikäläisenkin hiljaiseksi. Jää kyllä poukkoilu jääkaapilla muutamana iltana väliin.

Niin vain porukan mielipide vaikuttaa, vaikka tällä kertaa ei kysymyksessa olekaan syöminen. Kaivoin sitten minäkin siemenluettelot esille, vaikka olin päättänyt, ettei mitään postimyyntiostoksia vähään aikaan. Vielä en ole mitään tilannut, mutta useassa sivussa alkaa jo olla kulmia käännettynä. En ole mikään mestari idättämään. Tuppaan laittamaan itämiset alulle liian aikaisin ja väsähdän hoitamiseen jopa ennen karaisuvaihetta. Minun taimistani ei sitten millään tule tanakoita kasveja vaan haalean värisiä ja onnettoman oloisia anorektikkoja. Lisäksi sellaista sopivaa idätysvaloista paikkaa meiltä löytyy vähän. Juuri tänään nostin kiinanruusun pois ikkunalaudalta, kun alla hohkaa sähköpatteri kuumuutta. Ei siitä mikään kasvi tykkää. Jalat palaa ja  samanaikaisesti nuppi on jäässä.

Tosin viime vuonna ostin ihan vain piruuttani pussillisen pelargonian siemeniä ja niistä kasvoi lopulta kaksi hienoa yksilöä, jotka kumpainenkin vieläpä kukkivat kauniisti. Nyt ne ovat autotallissa odottamassa ensi kesää, mutta pelkäänpä ressukoiden paleltuvan, kun siellä on kuitenkin aika kylmä. Sen verran onnistuminen jäi mieltä kaihertamaan, että josko sittenkin jokusen siemenen multaan laittaisi..

Ylempänä oikealla oleva kuusi ei ole meidän pihasta vaan kävelyreitin varrella erään talon kulmalta sen kuvasin. Asukkaat ovat karsineet alimmaisia oksia. Joka kerran ohi kulkiessani mietin, kuinka paljon ikää tuolla kuusella onkaan. Sitäkin olen pohtinut, onko kuusta joskus kasvuvaiheessa muotoiltu vai kasvaako se luonnostaan pyöreänmallisesti. 

Tässä vasemmalla on kuva meidän Rajamännystä. Siinä näkee hyvin vuosien kulumisen ja puun kasvamisen noiden vuosien aikana. Tuo mänty oli samanlainen metrin nappula kuin lapsemme alkaessamme rakentaa taloamme. Lapset ovat kasvaneet, joskaan eivät männyn lailla, ja maailmalle lähteneet. Aikanaan yletyin riipimään männyn kuivuvia alaoksia, mutta nyt siihen tarvittaisiin varsin korkealle ulottuvat tikkaat. Niinpä niitä kuivuneita oksia aina välillä tuulen mukana putoaa maahan. 

Pitäisi myös keksiä männynneulasille jokin hyödyllinen käyttömuoto, sillä aika tavalla tällainen iso mänty niitä tuottaa. Kompostissa neulaset maatuvat todella hitaasti.

Ulkona tuulee kovasti; pimeydessä ei puiden heiluminen näy, mutta tuulikello taas kilkuttaa terassilla ja viirikukko narisee katolla. On perjantai-ilta ja koti on siivottu vaihteeksi varsin perusteellisesti. On aika lähteä keittämään iltapäiväkahvia ja sytyttämään muutama kynttilä talvi-illan iloksi.

 

Juuso-kissan talvipäivä

Eiköhän tämä ulkoilu jo riitä, voisin ihan hyvin palata takaisin sisälle. Täällä on niin kylmääkin ja tassuja palelee. Mitä ihmettä! Nyt tuo mamma haki kameran ja taas pitäisi istua nätisti sen mallina. Minä kun en yhtään tykkää kuvattavana olemisesta, enkä varsinkaan näin jäätävässä lumessa seisomisesta. En kyllä käännä naamaani, vaikka mamma kovin yrittää minua houkutella. Kyllä se kohta kyllästyy, kun sinnikkäästi tässä nuolen tassujani, enkä millään ilveellä käänny kuvattavaksi.

Ei, ei se mamma kyllästy. Nyt se loikki toiselle puolelle ja maanittelee ja kissittelee, että katsoisin kameraan. Jaha, taidanpa aikani kuluksi sukia nämä karvat oikoseksi. Tulee hissukseen tuota luntakin, joten saahan tässä aikaa kulumaan. Eikös se nyt tajua, että meikäläisellä tätä karvaa riittää vaikka useamman päivän tässä niitä putsaisin.

Välillä voin toki höristää korvia ja pysähtyä kuuntelemaan, josko läheisen syreenin oksalle ilmestyisi lintu tai oravanpoikanen. Jollei ole lintua tai muutakaan ötökkää, aina voin tirkistellä naapurin aidan yli seuraavaan naapuriin, jossa ihmislapset telmivät koiransa kanssa.

Ja kun karvat on viimein saatu sopivasti mallilleen, taidankin ryhtyä naukumaan, että olisi jo aika päästä ruokakupin ääreen ja sen jälkeen ikkunalaudalle patterin läheisyyteen lämmittelemään. Kyllä mamman pitäisi naukumisesta ymmärtää, että nyt on kissan hermot lopussa.

Käsittämätöntä kissojen kidutusta tuo mamma harrastaa. Juoksentelee ympäri tonttia lapion ja kolan kanssa. Ja kun lumet on saatu luotua, pitää vielä kipittää sisälle noutamaan linnunruokaämpäriä. Onko siinä nyt laitaa, että linnutkin laitetaan tällaisen komean kissan edelle ja kauhotaan siemeniä lintujen automaatteihin, kun tässä olisi erään karvaisen otuksen vatsa aivan valmiina vastaanottamaan lihaisia paloja kastikkeessa ja vielä lisukkeeksi muutama narskuvan herkullinen raksu.

Ei voi olla totta! Nyt se mamma lähti vielä postilaatikkoa kaivelemaan ja taatusti jää tuon naapurin rouvan kanssa höpöttämään. Eihän siinä mitään, jos mamma muistaa minusta jutella, mutta kun sillä on tapana käydä läpi kaikki sääjutut ja pahimmassa tapauksessa vielä puutarha-asiatkin puida. Eihän tästä pääse polkuanturoita lämmittämään kuuna päivänä.

Nyt se mamma tepastelee tänne päin, mutta minäpä teenkin sille tempun. Enpäs menekään suoraan sisälle vaan tahdon kiertää talon ja nuuskia jokaisen lumesta pilkistävän oksanpätkän siltä varalta, että joku naapuriston kissoista olisi käynyt minulle terveisensä jättämässä. Vasta tuon lenkin jälkeen päätän lähteä sisälle opettaakseni mammaa tekemään niin kuin minä haluan ja silloin kun minä haluan.

Ohhohhoijaa! Nyt on maha täynnä ja viikset suittu. Otankin tässä pienet iltapäivätirsat ennen siirtymistä pehmeämpään paikkaan. Pääsee nuo lihaisat palat painumaan paremmin tuonne vatsanpohjalle, jotta sitten taas jaksan jolkotella kohti uutta ruokakupillista. Tässä ikkunalaudalla on hyvä loikoa, kun patteri hohkaa lämmintä ja tästä näkee joka puolelle. Ei pääse yllättämään sen enempää tutut kuin vieraatkaan. Ikkunaankin voin taas jättää muutaman uuden nenänjäljen, kun mamma näkyy pyyhkineen entiset pois. Johan niitä melkoisen rivin sainkin tuohon ikkunaruutuun läntättyä.

Jahas, joku on mennyt vaihtamaan kirjaston sohvan jouluisen torkkupeiton tällaiseen ruskeaan fleeceen. Tämä ei ole tässä ennen ollutkaan, joten täytyy tutkia joka kantilta. Täällä peiton uumenissa onkin aika mukavan oloista. Tulee ihan mieleen oman emon ja velipoikien lämpöinen kylki. Hyvä piilokin tämä tuntuu olevan. Nyt ei kukaan tiedä, mihin olen mennyt.

Pienenä karvapallona minulla olikin tapana mönkiä milloin mihinkin outoon paikkaan ja perhe oppi epäilemään jokaista kumpua matossa tai sängynpeitteessä kissanpiiloksi. Ettei vain vahingossa astuisi tai istuisi päälleni. Lakanoiden vaihtaminen se vasta kivaa on, kun mamma pölläyttää yhden ja toisenkin lakanan ja pääsen oikein urakalla mönkimään mamman sängyssä. Tosin nykyisin alkaa jo tuota ikää olla sen verran, ettei aina huvita edes mamman vuoksi sitä lakanapiiloa leikkiä. Kun on päässyt mukavaan asentoon herkullisia hiiriunia katselemaan, ei sitä ihan heti jaksa hyvin lämmitetystä paikasta poiskaan lähteä.

Mukava oli fleeceinen piilo, mutta illan mittaan alkoi taas vatsa kurnia siihen malliin, että piti peiton alta pois mönkiä ja keittiöön jolkottaa. Jokunen pala gouda-juustoa olisi paikallaan, miksei myös vähän kalkkunaa. Parasta, mitä tiedän, on kuitenkin vielä hiukan lämmin broileri. Ai, että se tuoksuu jo uunissa ollessaan niin herkulliselta, että pitää ihan kahdelle tassulle nousta omaa annostaan anelemaan. Siinä ei kauaa viikset tutise, kun tuon herkun suihini mutustelen. Sen jälkeen voinkin taas täydellä vatsalla kömpiä sohvalle unia vetelemään. Vaikka välillä selälleni kellahtaisin ja unissani tassut kohti kattoa viskaisin. Niin on mukavaa ja turvallista unen läpi kuunnella mamman jorinoita ja odottaa iltaa pimenevää. Silloin voisin jälleen istahtaa ikkunalaudalle pihamaalle uskaltautuvia jänöjusseja vahtaamaan. Niitä kun ei tällaisen mamman seuralaiseksi päässeen kissan tarvitse elääkseen jahdata.

Päivän puuhistaan kertoili: 

alkukesästä 12 vuotta täyttävä 

Juuso-kissa

jonka emo on tavallinen tallikissa

ja isäksi epäillään tallin lähistöllä liikuskellutta villiintynyttä kollikissaa

Jouluvalot pois ja lukemaan

Tänään päivä valkeni harmaana ja taivaalta satoi hiljakseen lunta. Eilisen miltei kymmenen asteen pakkanen oli lauhtunut yhteen pakkasasteeseen. Päivällä tein yhdet lumityöt, jotta kolattavaa ei ehtisi kertyä niin kovin paljon ja toisaalta myös saadakseni hyötyliikuntaa mukavassa talvisäässä. Iltapäivällä lumisade sakeni, mutta määrällisesti sitä ei kuitenkaan ole metritolkulla edelleenkään tullut. Huomiselle onkin luvattu plusasteita, joten mahdollisesti on taas saapaskeli tiedossa.

 
Sain lapselta joululahjaksi lahjakortin Otavan kirjakauppaan ja sepä vasta olikin mieluinen lahja. Hän on jo monena vuotena saanut työnantajaltaan samanlaisen lahjakortin, mutta ei ehdi töiltään ja opiskeluiltaan harrastaa lukemista, joten äiti on saanut olla onnellisena sijaiskäyttäjänä. Eilen päätin lähteä tuhlaamaan eli hyppäsin bussin kyytin ja matkustin Helsinkiin. Kirjakaupassa pyörin varmaan tunnin osaamatta päättää, mitä ostaisin. 

Olen varsinainen kirjafriikki ja kun ympärillä oli niin paljon ihania kirjoja, muodostui valitseminen ongelmalliseksi ja aikaavieväksi. Kaikkea mieleistä kun ei sillä lahjakortillakaan ollut mahdollista ostaa. Huomasin myös, että kustantajan omassa kaupassa kirjat maksavat useamman euron enemmän kuin esimerkiksi muissa kirjakaupoissa. Viidestä seitsemään euroa hintaerona on oikeastaan aika mittava. Lisäksi kaupassa ei ollut kirja-alea eikä juuri mitään tarjouksiakaan. 

Onneksi Otavan ja Liken valikoimista sentään löytyy paljon haluttavia vaihtoehtoja. Myyjät varmaan jo ihmettelivät, kun pörräsin vuoroin tietokirjojen, vuoroin romaanien ja pokkarien välissä nostellen milloin minkäkin opuksen käsiini ja vaihtaen sen sitten johonkin toiseen. Olin myös ehtinyt varata kirjastosta jo useammankin syksyn uutuuden - ja lukeakin osan, joten eipä niitä kannattanut sitten enää kaupasta ostaa. Loputa päädyin Juha Itkosen Hetken hohtavaan valoon, Pirjo Hassisen Savonia-palkinnon saaneeseen Populaan ja Arne Dahlin Jälkijäristys -pokkariin sekä Jouko Rikkisen Värien puutarhaan. Ja täytyy sanoa, että olen kovasti tyytyväinen valintoihini.

Puutarhakirjoissa ei ollut kovin suurta valikoimaa ja niitäkin vähiä pyörittelin käsissäni aika pitkään. Mieli olisi tehnyt hyötypuutarhaa käsittelevää kirjaa, mutta lopulta päädyin kuitenkin tuohon Rikkisen väri-iloitteluun. Käytännön ihmisenä tuppaan yleensä tekemään päätökseni pohjaten järkisyihin ja hankintojen hyödyllisyyteen. En yhtään epäile, etteikö Värien puutarha tarjoaisi käytännöllisiä ja hyödyllisiä vinkkejä, mutta tällä kertaa ostopäätös tapahtui ihan pelkästään noiden upeiden kuvien perusteella. Kuvat ovat kerrassaan upeita ja niin teksti kuin kuvatkin ovat Jouko Rikkisen omaa käsialaa.

Kirjojen suhteen olen kyllä varsinainen hömelö. Miten ihana onkaan pyöritellä uutta kirjaa käsissään, availla kansilehtiä ja lukea kirjailijan esittelyä kunnes sitten on aika ryhtyä lukemaan itse tekstiä. Hyvä kirja tempaa mukaansa ja sitä saattaa olla vaikeaa laskea iltasella yöpöydälle päästäkseen nukkumaan. Ei, pitää lukea vielä yksi luku ja kenties toinenkin, kunnes uni painaa silmissä ja tietoisuus seuraavan aamun herätyksestä kolottaa takaraivossa ja lukeminen on keskeytettävä alkaakseen jälleen viimeistään seuraavana iltana. Hyvä kirja myös herättää paljon ajatuksia ja tunteita sekä innostuksen tutustua jonkin uuden kirjailijatuttavuuden muuhun tuotantoon. Hyvä kirja on sujuvaa ja rikasta kieltä, virheetöntä kielioppia ja taidokkaasti rakennettuja lauseita. Hyvä kirja voi myös sisältää mielenkiintoista tietoa ja kartuttaa elämänviisautta.

Kirjahyllyt eivät tunnu olevan tänä päivänä sisustuksissa muotia. Meillä kirjahylly on aina ollut ja luultavasti tulee olemaan jatkossakin. Siinä suhteessa on vallan yksi lysti, onko se muotia tahi ei. Lukeminen on meidän perheessä tärkeä harrastus ja siihen on olennaisesti liittynyt myös joidenkin kirjojen hankinta omaan hyllyyn. 

Nykyisin ihmisillä on aina niin julmettu kiire, että ehkei kaikilla ole lainkaan aikaa lukemiseen. Varmasti myös netti ja muu media vie aiempaa suuremman osan vapaa-ajasta. Kirjastossa on kuitenkin aina paljon ihmisiä, vanhempia lapsineen ja nuoriakin. Tilastot myös osoittavat, ettei elektroninen kirja ole Suomessa ollut mikään myyntimenestys vaan edelleen halutaan mennä kirjakauppaan tai kirjastoon hakemaan painettu sana omiin käsiin. Kirjat ovat kalliita, mutta uutuuskirjan hinta tippuu hyvinkin nopeasti murto-osaan. Kovin moni suomalainen kirjailija tuskin elää leveästi jos ollenkaan pelkästään omalla kirjoitustyöllään. Suomessa kirjan myyntisesonki ajoittuukin enimmäkseen isänpäivään ja jouluun, jolloin pakettiin laitetaan syyskauden uutuudet. 

Kuulun kahteen kirjakerhoon, kumpaankin olen kuulunut noin 30 vuotta. Toivoisin, että kirjakerhoissa uutuudet tulisivat nopeammin valikoimiin ja että ylipäätään valikoima olisi laajempi. Kuukaudenkirja on ilman postimaksuja kohtalaisen edullinen, mutta postimaksut nostavat hinnan likellä kauppojen tarjoushintoja. Muut kirjakerhojen valikoimiin kuuluvat kirjat ovatkin sitten lähes tulkoon samoissa hinnoissa kauppojen kanssa. Ennen kirjakerhoissa oli jäsenetuja, joiden vuoksi niistä kirjoja kannatti ostaa, mutta vähitellen edut ovat supistuneet ja nyt olenkin jo miettinyt, kannattaako kirjakerhossa enää ollakaan. Toisaalta kuukausittain postissa tuleva jäsenlehti antaa kuitenkin lisätietoa tarjolla olevista lukumahdollisuuksista. Toki sitäkin puollta voisi olla runsaasti enemmän.

Ulkomailla reissatessamme olen kiinnittänyt huomiota ihmisten tapaan lukea julkisissa liikennevälineissä. Esimerkiksi Budapestissä ollessamme metrolla matkaajat pitivät itsensä yhdellä kädellä pystyssä ja toisessa kädessä oli yleensä avonainen kirja. Metron pysähtyessä jatkettiin sujuvasti asemahallin liukuportaille nenä edelleen kiinni kirjassa. Torinossa ja monessa muussa Euroopan kaupungissa on asemahalleissa ja pysäkkien tuntumassa pieniä lehtikioskeja, joissa myydään myös edullisia pokkareita. Suomi taitaakin olla niitä harvoja maita, jossa edelleen ostetaan enemmän kovakantisia kirjoja kuin pokkareita. Nykyisin onneksi uutuuksistakin ilmestyy pokkari kohtalaisen nopeasti. Tosin hinta voisi olla huomattavasti edullisempi. Vanhoja pokkareita saa jo viidellä eurolla, mutta viime vuonna ilmestyneen kirjan pokkariversion hinta on edelleen kympistä ylöspäin.

Tänään otin myös yhtä lukuunottamatta ulkona olevat jouluvalot pois. Lumisateessa käärin johtoja ja irroittelin ajastimia. Sitten kannoin kaikki sisälle sulamaan, jotta voisin pakata ne hyvin odottamaan ensi joulua. Siinä varaston pallilla valonauhoja kääriessäni mietin, tapahtuuko johdoille jonkinlainen pullistuminen paketista pois otettaessa. Koittakaapa vaan itse tunkea jonkin aikaa esillä ollut valonauha samaan pakettiin, jossa sen kaupasta ostitte. Jos vielä itse valonauhan saattekin pakettiin sopimaan, ei muuntajalle jää enää laisinkaan tilaa. 

Kerrankin oli riittävästi aikaa ja tarmoa käyttää jouluvalojen pakkaamiseen, jotta sain ne siedettävästi käärittyä. Löytyvät sitten tulevan joulun alla huomattavasti paremmin, kuin jos olisin tunkenut isoon säilytyslaatikkoon ja tupannut kellarin hyllylle. Laitoin jopa laatikon kylkeen lapun, jonka avulla sisältö paljastuu etsijälle ensisilmäyksellä.

Jäljelle jääneen jouluvalon laitoin terassilla seisovaan isoon kynttilälyhtyyn ja ajastin niin, että se valaisee sisäänkäyntiä auringonlaskun jälkeen iltamyöhäiseen, mutta sammuu yöksi, eikä enää syty myöskään aamusella. Kun tämän valon on aika lähteä kellariin, onkin päivä varmasti jo paljon tätä nykyistä pidempi.

 
.

Raparperinlehtilaatoista vielä...

Aika monet ovat jo aiemmin tehneet näitä raparperinlehtilaattoja ja -vateja, mutta ajattelin kuitenkin laittaa ohjeen niiden tekemiseen tähän. Materiaali on edullista ja valmistaminen helppoa. Kuten moni on jo maininnutkin, lehtenä voi käyttää muitakin kasveja, raparperista saa luonnollisesti aika kookkaan lehden. Itse olen tehnyt vain vateja, mutta ensi kesänä olisi tarkoitus tehdä laattoja. Niihin aion laittaa vahvikkeeksi kananverkkoa, kuten tuossa alempana olevassa ohjeessa kehotetaan.

BETONIVADIT

 Tarvikkeet:

Säkillinen hienobetonia
Hengityssuojain
Kumihansikkaat
Ämpärillinen vettä
Ämpäri betonin sekoitusta varten (minä sekoitin kottikärryissä)
Sekoituskauha
Mittakauha
Alustalevy, hiekkaa, muovia
Raparperin lehti

Tee näin:

Aseta alusta maahan. Kasaa hiekasta raparperinlehden alle keko, jonka avulla saat vatiin koveran muodon. Aseta lehti keon päälle pohjapuoli ylöspäin.

Sekoita betoni ja muista käyttää hengityssuojainta ja kumihanskoja! Mittaa tyhjään ämpäriin hienobetonia noin neljä litraa. Lisää vettä hiljalleen, koko ajan sekoittaen.

Valmis massa on löysää, ja puuromaista. Pystyt muotoilemaan kämmenelle pallon, mutta kättä ravistamalla se hajoaa.

Peitä raparperin lehti kauttaaltaan 2-3 cm paksuisella betonikerroksella. Ole huolellinen reunojen muotoilussa. Voit tehdä kerralla useamman lehtivadin.

Peitä märkä betonilehti muovilla ja laita reunoille kiviä painoksi. Kostuta kuivuvaa betonia suihkepullolla pari kertaa päivässä. Anna kuivua kaksi vuorokautta. Nosta sitten betonilehti hiekkakasan päältä, käännä ympäri ja irroita lehti betonipinnasta. Saatat tarvita irroittamiseen pinsettejä, tiskiharjaa ja teräslastaa avuksi.

Voit tehdä myös suoria betonilehtiä, esimerkiksi astinlaatoiksi. Tällöin lehden sisälle kannattaa laittaa tukimateriaaliksi esimerkiksi kanaverkkoa.

* * *

Niin se vain meikäläisen askeleet tuppaavat nykyisin tulemaan tänne työhuoneen perukoille ja tietokoneen ääreen. Ulos olisi pitänyt mennä, mutta siellä on niin totaalisen liikkumattoman näköinen sää ja ainakin postilaatikon ympärillä aamusella varsin liukasta. Pakkasta on muutama aste, taivas harmaassa pilvessä, eikä tuulenvirettäkään. 

Lueskelin tuossa muiden blogeja ja aika monessa nousi esiin jonkinlainen vetämättömyys, haluttomuus aloittaa uusia projekteja ja aikaansaamattomuus. Liittyisiköhän moinen alavireisyys tähän vuodenaikaan? Joulu vaatii monelta aikamoisia ponnistuksia ruoanvalmistuksineen ja koristeluineen. Kun koko mennyt vuosi on ollut melkoisen sateinen ja siten tavallista harmaampi, saattaa tässä vaiheessa itse kunkin voimavarat olla aika vähissä. Vuodenvaihteen leuto sää sulatti jo monin paikoin komeiksi kasvaneita lumihankia ja vähäiset auringonsäteet saivat keväiset ajatukset viriämään. Mutta vielä ei ole kevät, ei alkuunkaan. Ainakin pari kuukautta täytyy vielä sinnitellä talvessa ja keskittyä lähinnä kesän odottamiseen paremman puutteessa. 

Sitä kevättä ja kesää odotellessa minä ainakin siirryn vähäksi aikaa kesken olevan dekkarin ääreen.

Ihmeitä ei pidä odotella 

ihmeitä pitää tehdä.

- Tommy Tabermann -

Raparperinlehtilaatoista kukkakuvio pihalle

Bongasin tämän ohjeen Oma Piha -lehden Puutarhakalenterista 2013/2014 ja laitan ohjeen tähän, jos joku muukin innostuisi tuollaisen kukkakuvion pihaansa väsäämään.

Romanttinen kukkalaatoitus raparperinlehtilaatoilla

Tarvikkeet
perustukseen 0-16 mm:n mursketta
itse valettuja raparperinlehtilaattoja
nyrkinkokoisia mukulakiviä
yleissementtiä
0-8 mm:n mursketta (tai hiekkakin käy)
kumipäinen vasara
suodatinkangasta
vesivaaka (vatupassi)

Valmista ensin raparperinlehtilaatat. Perusta murskekerroksella (0-16 mm). Laita tiivistetyn murskeen päälle suodatinkangas. Sekoita kottikärryissä 4 osaa 0-8 mm:n mursketta ja 1 osa sementtiä kuivana keskenään. Tee suodatinkankaan päälle 10 cm paksu murske-sementtipatja ja asettele lehtilaatat paikoilleen. Täytä laattojen välit mukulakivillä, naputtele ne kumivasaralla paikoilleen ja tarkista kaltevuus vatupassilla. Täytä kivien välit murske-sementtiseoksella, harjaa tasaiseksi ja lopuksi kastele huolellisesti kevyellä vesisuihkulla. Anna kuivua pari päivää ennen käyttöönottoa.

Pikkupakkasessa kukista joristen

Aivan aluksi toivotan tervetulleiksi uudet lukijani Millanin, Annelen ja Leena Lttin sekä kaikki muut, joita en ole aiemmin muistanut huomioida. Tuntuupa kivalta, että ihmiset haluavat kirjautua blogini vakiseuraajiksi. Tämähän on aivan ylellistä elämää.

Tänään paistoi aamulla aurinko ja nyt illan tullen näyttää kuin päivän aikana taivaalle purjehtinut pilvimassa olisi jälleen väistymässä pois. Mittarissakin on -4 asteetta pakkasta, joten kävelylenkki jäi tänään tekemättä. Postilaatikosta lehteä hakiessani totesin tien sen verran liukkaaksi, että päätin keskittyä mm. pyykin pesemiseen, kameran tyhjentämiseen ja tämän tietokoneen ääressä naputteluun.

Niin, ja nuo yläkuvassa olevat tulppaanit kuvasin eilisellä kauppareissulla kukkakaupan edustalta.

Eilisellä kävelyreissulla muistin vihdoin kuvata paikallisen skeittipuiston reunustalla olevaan sähkötolppaan nakatut lenkkarit. Ja muistin myös googlettaa mahdolliset syyt luopua tällä tavoin melko hyväkuntoisistakin kengistä. Tähän ilmiöön olen törmännyt viime aikoina monissa paikoissa ja se on jäänyt mietityttämään. Vielä kun pääsisi näkemään, millä ilveellä lenkkarit saadaan lentämään noinkin korkealle. Ehkä se vaatii vakaata kättä ja tarkkaa silmää tai sitten toistuvaa kokeilua ja onnenkantamoisia.

Näin ilmiöstä kerrottiin useallakin taholla netissä:

Tarinoita ja syitä tähän urbaaniin legendaan löytyy monia. Traditioon ei ole yksiselitteistä syytä, mutta tässä muutama vaihtoehto. Erään amerikkalaisen legendan mukaan lenkkareilla ilmoitetaan, että alueella myydään huumeita. Toinen tarina on kytköksissä tähän, ja sen mukaan jengit ilmoittavat lenkkareilla reviirinsä. Eikä kahta ilman kolmatta - roikkuvat kengät ovat ripustetettu kuolleen jengiläisen muistolle. Lenkkareiden ripustaminen voi olla myös merkki erilaisista nuoruusriiteistä. Nuorten miesten on tavattu heittävän kenkiään yläilmoihin poikuuden menettämisen tunnossa. Myös armeijan ja koulun loppumista on symbolisoitu lenkkitossuilla.
Joidenkin mukaan lenkkitossuilla on varoitettu matalalla lentäviä lentokoneita sähkölangoista. Legendaan liittyy myös hyvin yksinkertainen selitys. Vanhat ja kuluneet lenkkarit on voitu toki heittää sähkölangalle myös puhtaasta heittämisen ilosta.

Toinen kävelylenkkini varrella jo pitkään kiinnostusta herättänyt kohde on valtava tammi, joka on muutamassa vuodessa kohdannut matkansa pään. Viime kesänä siinä oli eloa enää yhdessä pienessä oksassa, joka luultavasti ei pysty suurta puuta hengissä pitämään. Sääli, puuta on tullut ihailtua yhden jos toisenkin kerran ja nyt mietityttää, mikä sen tappoi. Vahingoittiko viereiselle tontille nousseiden rivitalojen rakentamisessa käytetyt koneet sen juuristoa? 

Kylässämme on vanhoilta ajoilta jäljellä useitakin komeita kiviaitoja. Helsingin läheisyys, maantie Turkuun ja lukuisat järvet ovat tuoneet asukkaita kylään jo vuosisatoja sitten. Tupia ja taloja kiviseen maastoon rakennettaessa ja peltoja raivattaessa kivet koottiin aidaksi sen sijaan, että ne olisi kiikutettu kaatopaikalle, kuten nykyään tehdään. Tosin entiseen aikaan ei tainnut olla edes keskitettyjä kaatopaikkoja. Ai, että tykkäisin tuollaisesta kiviaidasta ja kivistä ylipäätään. Meidän tontilla kun niitä ei liiemmin ole.

Löysin uudesta puutarhakalenteristani tällaisen laatoitusidean, jonka rakentaminen on nyt jysähtänyt takaraivooni sen verran tukevasti, että on ihme, ellei se toteudu. Olen kovasti tykästynyt noihin raparperilehtijuttuihin ja tuon idean toteuttamalla pääsisin askeleen lähemmäs pihamme hiekka-alueiden päällystämistä. Ihannehan olisi tietenkin saada jostain niin paljon rahaa, että pystyisin ostamaan esimerkiksi liuskekiviä, mutta tämä unelma lienee etupäässä lottovoiton varassa. Siis aika epätodennäköinen ottaen huomioon, että menneenä vuonna suurin voittoni oli yhden euron kenovoitto yhden euron panostuksella. Tai sitäkin suurempi voitto taisi tulla niinä viikkoina, kun en lotonnut laisinkaan.  

Miten on, rakkaat blogiystäväni, kirjaatteko uudet puutarhaan ja pihaan liittyvät ideanne paperille vai pysyvätkö ne muistissanne siihen, kunnes saatte ne toteutettua? Harmittelen, etten ole omia ideoitani laittanut mihinkään ylös ja kyllä ne tuppaavat haihtumaan taivaan tuuliin. Jäljelle jää vain muisto siitä, että jokin hyvä idea on kulkenut pääni läpi. Pitäisi aina heti laittaa paperille pienetkin älynväläykset siitä huolimatta, toteutuvatko ne koskaan. Eihän se haittaa, vaikka jokunen kasvi jäisi hankkimatta ja istuttamatta, jos pöydänkulmalta löytyy paperi täynnä monenlaisia harkittavia ideoita.

  
Ystävältäni syksyllä saatu Kuparilehti on innostunut kasvamaan ja kukkimaan. Uusia nuppuja ilmestyy harva se päivä samoin kuin lehtiruusukkeita. Kukka riippuu jo mukavasti amppelissaan, vaikka saadessani se oli melko vaivaisen näköinen. Täällä työhuoneessa kyllä riittää valoa kukille ja ikkunalautakin on muita huoneita korkeammalla eli alla oleva sähköpatteri ei pääse suoraan paahtamaan kukkapurkkiin. Jos nyt pääsisin suunnittelemaan ja rakentamaan taloa, tekisin kunnolliset ja levetä ikkunalaudat tai peräti sellaiset ikkunasyvennykset kuin vanhoissa kivitaloissa on. Meidän talossa ei ollut ainuttakaan ikkunalautaa ja niitä on sitten jälkikäteen lisätty tarpeen mukaan.

Samaiselta ystävältä saamani Posliinikukka sen sijaan olla nyhjöttää jo kolmatta vuotta. Onhan sille hiukan tullut kokoa ja uutta kasvustoa, mutta kovin se on hidaskasvuinen. Ainuttakaan kukkaa siihen ei ole ilmestynyt. Pitää varmaan viedä se nuuskimaan ystävän omaa posliinikukkaa, joka kasvaa ja kasvaa ja kukkii kukkimistaan. Ihanin tuoksuvin kukin. Mutta toki minä iloitsen oman kukkani syvän vihreistä ja kiiltävistä lehdistä. Kyllä se näyttää elossa olevan ja saakin jatkaa nyhjöttämistä nykyisellä paikallaan kirjaston ikkunalaudalla.

Jos jostakin viherkasvista pidän niin kahdesta Soihtuköynnöksestäni. Ensimmäisen sain pikkaraisena taimena anopiltani. Ei aikaakaan, kun se aloitti kukkimisensa ja on kukkinut taukoamatta jo pari vuotta. Kun anoppi kesällä muutti Tampereelta Espooseen, sain häneltä omaa soihtuköynnöstäni suuremman köynnöksen. Olisiko peräti omani äitikasvi. Sille ei löytynyt anopin pienestä asunnosta sijaa ja niinpä se löysi uuden kodin luotani. Tuo köynnös vaurioitui hiukan muuttotohinoissa ja pudotti osan nupuistaan. Mutta ei huolta millaistakaan. Meillä tämäkin köynnös kukkii yhtä ahkerasti kuin lapsokaisensa ja jaksaa ilahduttaa minua päivästä toiseen. Leikkasin köynnöksestä muutaman muutossa vaurioituneen oksan ja yksi niistä kukkii parhaillaan maljakossa, johon laitoin sen veteen juurtumaan. Piakkoin se pitää istuttaa multaan ja antaa jollekulle, joka sen haluaa ottaa vastaan. Ehkä meille sentään kaksi Soihtuköynnöstä riittää, kun ei noita valoisia paikkojakaan niin paljon ole.

Tänään olen vihdoin päättänyt jälleen aloittaa ristipistotyöt. Tuumasin, jotta voisin kirjoa näin alkuun muutaman pienen ruusun tai jonkin muun kukan ja tehdä niistä onnittelukortteja. Postilaatikosta löytyneestä Ateljé Margarethan luettelosta löysin kolme minulle uutta Labores Hogar -ristipistolehteä, jotka tietenkin oli pakko tilata.  

Vasemman peukalon ojentajanivel on edelleen kovin kipeä, samoin oikean käden selkämyksessä olevan patti, mutta tylsistyn istumaan ilman käsityötä. Ensi viikolla otan jälleen yhteyttä terveyskeskukseen ja yritän saada soittoajan "omalle lääkärille", joka kuulemma tulee silloin lomalta töihin. Turha noiden eurolääkäreiden juttusilla on käydä keräämässä buranareseptejä ja elmukelmuhoitokehotuksia, kun niistä ei mitään olennaista hyötyä näy olevan. 

Peräkamaripoika on kohtapuoliin tulossa Ukkokullan seuraksi saunomaan. Ajattelin laittaa pellillisen joulutorttuja uuniin, kun tuota taikinaa ja luumusosetta vielä kaapeista löytyy. Poika kun mainitsi, ettei ole ainuttakaan joulutorttua joulun aikaan saanut. Miten lie unohtunut!