Naistenpäivän iltana

Lämmin kiitos kaikille kannustavista sanoistanne. Taidan olla luonteeltani aikamoinen murehtija, mutta vähitellen elämän aallokossa olen oppinut jakamaan vaikeita asioita muiden ihmisten kanssa. Vertaistuesta saa paljon voimaa ja perspektiiviä ymmärtää asioita monelta kantilta. Yllättäen löytää samoja kokeneita aivan läheltä ja sen myötä paljon käytännön tietoa, josta on runsaasti hyötyä ihan yksinkertaistenkin ongelmien ratkaisemiseen. 

Arkeen on pakko palata ja itse asiassa tavanomaisen päivän pyörittäminen pitää tehokkaasti ajatukset kurissa ja mittakaavat oikosessa. Nyt eletään jokunen aika kurjassa epätietoisuudessa ja tietenkin myös hoitojen aloittamista odotellessa. Ensipäivien järkytyksen jälkeen tilalle on tullut käytännön asioiden järjesteleminen ja toisaalta myös kova usko vaikeuksien selättämiseen.

Meidän pihalla on vielä runsaasti lunta. Viikko sitten ajelin kunnan eteläosissa ja siellä kevät oli paljon pidemmällä. Kotikunta on pitkä ja me asumme lähes sen pohjoisrajalla. Merenrantaan tulee matkaa 50 km. Näin kerran kartan, jossa meidän kylämme oli merkitty erityisen sateiseksi alueeksi.   

Vesisateet ovat sulattaneet lunta erinomaisesti, mutta vielä kaivattaisiin jokunen upea aurinkopäivä. Nythän on luvassa erittäin lämpimiä kevätpäiviä. Paikoin sellaista oli kuulemma jo tänään, mutta meillä kyllä pilvet täyttivät taivaan ja ulkona tuuli navakasti. Hiekkakäytävät alkavat pikapuoliin olla paljaina, joskaan eivät kuivina. Lumikelloja meidän pihamaalla on vielä tovin mahdotonta nähdä.

Katsellessani hiukan kateellisena monia ihanan sulaneita pihoja blogeissanne, lohdutan itseäni toteamalla, että kovinhan tämä kevät on varhainen. Tulkoon varhainen kevät, ei siinä mitään. Tosiasia on kuitenkin, että varhaisen kevään nautintoja takuuvarmasti häiritsevät pelko yöpakkasista, sankoista lumisateista ja kunnon takatalviolosuhteista. Kaikista uhkakuvista huolimatta käyn päivittäin levittelemässä yläpihan lumikasoja ja hakkaamassa jäisiä paikkoja avoimiksi. Tähystelen lumesta paljastuneita istutuspaikkoja millimetrin tarkkuudella, josko jotain mielenkiintoista sieltä mullasta pilkistäisi. Naapurit saavat jälleen tiirailla verhojen raosta meikäläisen hullua hommaa. Ei haittaa. Jokavuotista keväthulluuttahan tämä on.

Turvepelletteihin kylvetyt purjot itivät pikavauhtia ja ihan jokainen siemen. Aika vaivatonta noiden turvepellettien kanssa touhuaminen, joten ihan täytyy laittaa vakavaan harkintaan niiden laajempikin käyttö. Melko kalliitahan ne ovat, mutta toisaalta minun taimikasvatukseni ei pyöri kovin suurissa mittakaavoissa, joten pikkurahoista joka tapauksessa on kyse. Pienissä tiloissa mukavuudellakin on oma arvonsa.

Salkoruusuistakin on jo taimia näkyvillä. Samoin yksi Punatähkä, jota pidän ihmeenä. Löytämäni Punatähkien siemenpussin päivämäärä on vuodelta 2006. Viime vuonna ostetut Syyssyrikän siemenet sen sijaan eivät ole osoittaneet elonmerkkejä. Eivät tehneet niin viime vuonnakaan. Peliä ei tietenkään vielä ole menetetty. Jatketaan odottelua.

Kukkien kylvämisen suhteen taidan noudattaa monien blogistien toimintamallia, eli jatkan kasvatusta kesäisissä olosuhteissa kasvarissa ja pihamaalla. Sen sijaan hyötypuolen siemeniä täytyy kylvää tänne sisälle.

Taistelu jouluruusun puolesta jatkuu. Mäntysuopaliuos ja vesisuihkuttelu ei tuottanut surmaa kirvoille vaan ne jatkoivat mellastustaan. Niinpä kävin ostamassa Spruzitia, josta sain useita vinkkejä. Nyt en ole kirvoja löytänyt, mutta tarkkailu jatkuu edelleen. Kukka on kyllä varsin kärsineen näköinen, vaan se ei suuremmin haittaa, koska uusia versoja työntyy mullasta. Ehkä jouluruusua voisi jo totuttaa ulkoilmaan, kun siellä on niin leutoa. Toisaalta haluan käydä tämän kirvasodan loppuun saakka ja ilman muuta voittajana. Siksi kukka pysyköön valvovan silmäni alla toistaiseksi.

Tässäpä päällimmäiset aatokset. Aion kohta sulkea koneeni ja palata perheen pariin. Kaikki kolme poikaani eli Ukkokulta, Peräkamaripoika ja Juuso ovat kokoontuneet olohuoneeseen. Ja siellä odottaa myös sukkapuikot, joilla on meneillään uuden mallineuleen opettelu.

Hyvää Naistenpäivän iltaa kaikille ihanille naisille. Pidetään lippu korkealla!
 

Lainaa vain

Mä muistan, kun synnyit, tulit ja huusit niin. 

Huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin. 

Mä toivon, että pärjäät yli yön huomiseen. 

Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain. 

Lainaa vain, lainaa vain.

Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

- Pätkä Maaritin laulusta Lainaa vain - 

Esikoisemme, 33-vuotias poikamme leikattiin eilen. Keskiviikkona saimme tietää hänen sairastuneen vakavasti. Vaikka emme vielä aivan varmasti tiedä sairauden astetta, ovat paranemismahdollisuudet vaikeimmissakin tapauksissa hyvät. Seuraavat viikot lienevät tuskalliset, kun odotamme tarkempia tietoja ja tuloksia sekä hoitojen alkamista.

Mikäpä voisi enempää äidin sydäntä raastaa, kuin kuulla lapsensa sairastuneen. Kahta syvemmältä sielua sattuu, kun tietää, miten suuria haavoja tulee jäämään pojan mieleen. Vaikka iho toipuu ja leikkaushaavat umpeutuvat, on pelko pojan mieleen istutettu ehkä loppuelämäksi. Niin myös meidän vanhempien mieleen.

Olemme jälleen saaneet huomata, miten mikään tässä elämässä ei ole itsestään selvää eikä koskaan voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Tästä on mentävä ja mennäänkin eteenpäin. Olkoon tämä yksi epäoikeudenmukaiselta tuntuva isku elämässä, mutta ei anneta sen olla mitään muuta. Olen ennenkin saanut todeta, että elämä kantaa, kun sille antaa mahdollisuuden. Siihen luotan edelleenkin.

Vapaapäivän taimikylvöjä

Tänään oli tarkoitus käyttää vapaapäivä omenapuita leikkaamalla ja kenties myös tuija-aidalle olisin näyttänyt vähän saksia. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä ulkona sataa vettä oikein kunnolla. Pikkaisen harmittaa tehtävämuutos, mutta minkäs säälle teet. Tietysti ulkona oleminen on pukeutumiskysymys, mutta työskentely kastelevassa sateessa ei ole mikään nautinto. Jätän siis tällä kertaa väliin.

Ryhdyinpä sitten kylvämään siemeniä multaan. Punatähkää, Punahattua punaisena ja valkoisena, Maurinmalvaa, Salkoruusua ja löysinpä vielä muutaman Syrikän siemenkin. Niitä en saanut viime keväänä itämään, josko nyt olisi parempi tuuri.

Laitoin myös vähän tomaattia; Ailsa Craigia, Tigerellaa ja pientä keltaisenväristä päärynätomaattia. Ehkä niillä ei vielä ole kiire, mutta aloitinpa kuitenkin.

Kylvöjä tehdessäni mietin, että olisi pitänyt olla kaukoviisaampi ja säästää enemmän kaikenlaisia elintarvikepakkauksia. Jonkin verran laitoin talven aikana talteen mm. viinirypälerasioita, mutta en riittävästi. Koulimisvaiheeseen minulla on kyllä kellarissa muovisia pikkupurkkeja ja noita turveruukkuja. Siemenkylvössä käy minusta monenlaiset purkit. Aiemmin olen pyöritellyt sanomalehdistä taimipotteja, mutta lehtipotit noiden turveruukkujen ohella tuppaavat kuivumaan liian nopeasti. Silloin ei parane laisinkaan laiskotella kylvösten suihkuttelemisessa ja kastelemisessa.

Väsäsin myös laminoituja taimilappuja. Ehkä sitä samassa ajassa kirjoittelisi kertakäyttölusikoihin tekstejä. Tietokone oli kuitenkin jo auki laskujen maksamista varten ja siinä ohessa naputtelin ja tulostin tekstit, leikkasin laput ja laitoin ne laminointitaskuihin, sitten taskut laminointilaitteen läpi ja lopuksi lappujen leikkaus toisistaan irti. Mietin jopa siemenpussien laminoimista, mutta ehkä teen sen vasta, kun pussit ovat ihan tyhjiä ja luultavasti vain perennoille, joiden tiedot haluan säilyttää.

Puisiin taimikyltteihin en enää panosta, sillä niille kävi jo yhden kesän aikana huonosti. Teksti kyllä pysyi, mutta itse puu tummeni ja paikoin jopa mätäni käyttökelvottomaksi.

Rentoakankaali pilkistää tuijan alta.

Kun tuo valoisien taimikasvatuspaikkojen määrä täällä sisätiloissa on niin suppea, mietin, olisiko parempi kylvää ja kasvattaa perennoja vaikka kesän aikana ulkosalla. Oletteko kokeilleet ja millaisilla tuloksilla? Jos kasvattaisi sisällä vain kesäkukkaset ja hyötykasvit kesää ja kasvaria varten? Niin kivaa, kuin taimikasvatus onkin, alkaa se aina loppukeväästä tympiä. Ei enää millään jaksaisi katsella epämääräisiä purkkeja jokaisella mahdollisella valoisalla paikalla. Hiukan ennen taimien kasvariin ja ulos siirtämistä tuntuu, kuin koti olisi täynnä liian pitkään passattaviksi jääneitä vieraita. 

Ehkä ei ihan näin maaliskuun ensimmäisinä päivinä kannattaisi tuskailla lumen paljoudella omassa pihassa. Kun kuitenkin harva se päivä näkee ihania kevätkuvia naapurikunnan pihamailta ja jopa oman kotikunnan eteläosista, alkaa vähitellen tuntua siltä, kuin omalle pihalle olisi iskenyt ikirouta. Lumi ja jää sulaa hurjaa vauhtia, vaan ei meikäläisen mieleen riittävän nopeasti.

Kohta on lähdettävä Juuson kanssa lenkille, vaikkakin ulkona sataa edelleen ihan kunnolla. Tiedän, että Juuson pitää saada haistella kaikki naapurikissa Leevin jalanjäljet ja jokainen tuttu männynrunko metsikössä, joten Juuson rituaalien läpikäyntiä odotellessani voin taas edistää kevättä ja hakata pihamaan jäätä rikki. Varsinkin, kun vesisade on sitä pehmentänyt.

 Kaikkihan varmaan jo tietävät, että maaliskuuhun ja siten myös kevääseen on viikonvaihteen aikana siirrytty. Vielä on matkaa pihahommiin, joten nautitaan lepohetkistä vaikkapa mukavasti rötkötellen - Juuson tapaan.

 

Jouluruusutaisto

Luulin jo häätäneeni jouluruususta kirvat, vaan ei. Eilen niitä löytyi jälleen. Jouluruusu pääsi viileään suihkuun ja pesin sen jokaisen lehden. Sitkeästi tämä kasvi pyristelee kohti kevättä, uusia versoja nousee hissukseen. Tästä tuli nyt varsinainen jouluruusutaisto, sillä enpä aio minäkään antaa periksi kirvoille. Tutkin päivittäin lehdet ja suihkuttelen niitä. Jos kukka heittää henkensä, ainakin olen tehnyt parhaani. Ihan vähällä en nyt luovuta, kun näin pitkälle ollaan jo päästy.

Osa kellarissa talvehtineista pelaguista otti ja kuoli. Osa on hyvissä voimissa ja uutta lehteä pukkaa mukavasti. En ole vielä vaihtanut pelaguille multaa, sillä ajattelin antaa niiden rauhassa päättää, miten suhtautuvat uuteen eloon. Jälleen sain todeta vanhaan sananlaskuun: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" sisältyvän viisauden. En nimittäin merkinnyt pelaguiden nimiä purkkeihin syksyllä niitä kellariin viedessäni. Nyt täytyy sitten odottaa kukkia ilmaantumista, nähdäkseni, mikä pelaguu missäkin purkissa kasvaa.

Uuden kylvön pelaguu-vauvat siirsin kylvömullasta isompiin purkkeihin ja kunnon multaan, vaikka nuo varsinaiset lehdet ovatkin vielä aika pieniä. Rypälerasioissa multaa oli vähän ja näytti, kuin taimien kasvu olisi tyystin pysähtynyt. Päätin, että nyt on pelaguutaimien koulimisen aika. Taas yllätti laiskuus, sillä purkit loppuivat kesken, enkä jaksanut lähteä lisää niitä kellarista hakemaan. Viimeiset taimet saivat tyytyä kaverin kanssa yhteiseen purkkiin. Lohdutin niitä toteamalla, että kesällä sitten saavat ihan oman astiansa, kunhan kasvavat ensin terhakkaasti.

Kun kerran taloudessa on laminointilaite, täytyy sille keksiä myös koko rahan edestä töitä. Taimilappujen lisäksi väsäsin suihkupulloihin omat lappunsa. Täällä sisällä harvemmin tarvitsen muuta kuin vettä suihkuttamiseen, mutta puutarhassa suihkupulloja on useampia. Etikkaliuoksella suihkuttelen rikkaruohoja hiekkakäytäviltä, mäntynesteellä kirvoja ruusuista. Nokkosvettäkin on hiukan isommassa ruiskupullossa.

Aika monessakin blogissa on ollut kuvia likimain lumettomista pihamaista ja joillakin jopa vihreitä piippoja pulpahtelee siellä täällä. Eilen en tullut ottaneeksi yleiskuvia pihasta, mutta hiekkakäytävät ovat aikalailla tuon kuvan mukaisia. Paikoitellen jäätä on edelleen tiukasti varjoisimmissa paikoissa. Sen sijaan aurinkoisemmissa paikoissa jää on hapertunut sen verran, että sain sen pintaa rikotuksi ja maata näkyviin. Aurinkoisella paikalla tarkoitan kylläkin sellaista paikkaa, johon aurinko paistaisi, jos se paistaisi. Viime aikoina ei juurikaan ole paistanut.

  
Tänään on helmikuun ja samalla myös tämän talven viimeinen päivä. Huomenna alkaa virallisesti kevät, vaikka sään puolesta siltä on tuntunut jo pidempään. Valon määrä on lisääntynyt huikeasti. Nautitaan siitä. Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
 

Työteliäitä päiviä

Viime päivät ovat olleet varsinaista hulinaa. Viikonloppuna isänsä kanssa saunomaan tullut Peräkamaripoika jäi auttamaan meitä muutaman puun kaadossa. Talon päädystä piti kaataa yksi iso tuomenhaara, sillä sen oksat lepäsivät talon katolla. Onneksi tuomi on kasvattanut monta runkoa ja niissä riittää keväistä ihasteltavaa tulevillekin vuosille. Tuo tuomi ei ole kertaakaan verhoutunut tuomenkehrääjäkoin seitteihin. Viime keväänä oli jokunen merkki koista, mutta hyvin vaatimattomassa määrin.

Rymäytimme nurin myös kompostin takaa pystyyn lahonneen lepän. Monta vuotta sitä säästeltiin tikoille nakuteltavaksi, mutta nyt se alkoi olla jo sen verran kallellaan, että isompi myrsky olisi saattanut rojauttaa sen pihamaalle. Aika moneen osaan lahopuu kaadettaessa pirstoutui pitkin metsikköä ja keräilin niistä osan odottamaan jatkokäsittelyä.

Alapihalta kaatotuomion sai tykkylumen sinne kaartanut leppä. Itse puu kasvoi kunnan maalla, mutta painava lumi taivutti ison puun puutarhaamme, eikä se siitä enää noussut. Puuta kaatoa varten valmisteltaessa huomasimme, että se oli tyvestä halki ja olisi saattanut milloin tahansa rojahtaa omenapuiden päälle. Tyven halkinaisuus ei näkynyt päälle päin, mutta se selvisi, kun puu romahti maahan pojan sahattua vain muutaman viillon. Tipalla oli, etten jäänyt alle. Olin matkalla kiinnittämään köyttä latvuston ympärille, jotta voisimme ohjata puun kaatumissuuntaa. Silloin poika huusi, että "NYT SE KAATUU". Tuli hiukan kiire. Aikamoinen voima tuntuu tykkylumella tosiaan olevan.

Myös yksi kohtalaisen pieneltä näyttävä kuusi sai lähtötuomion, koska se kasvoi liian lähellä omenapuita. Pojat kyllä esittivät vastalauseensa, mutta jos pitää valita omenapuu tai kuusi, valitsin omenapuun. Vaikka puu ei kovin korkeaksi vielä ollutkaan kasvanut, riitti siinä havuja ylenmäärin.

Olen täällä blogistaniassakin monessa yhteydessä esittänyt hartaan toiveeni saada kylppäriin remontti. Kylppärissä ei ole vesivahinkoja ja kyllähän se toimii, mutta toki se alkaa olla aika kulahtaneen näköinen. Ukkokulta on sitä mieltä, että jollei mikään ole rikki ja tilaa voidaan käyttää siihen, mihin se on tarkoitettukin, mitään remppaa ei ole tarvis aloittaa. Minkäs siinä sitten teet - muuta kuin jatkan sitä lottovoiton odottelua. 

Vanhaan lavuaariin ilmestyi jokin aika sitten hiushalkeama, joka laajeni ja laajeni. Viime viikolla lavuaarista lohkesi jo isompi pala lasitusta, joten mikään ei enää auta. Ukkokultakin myönsi, että vaihdettava se on. Ja kun lavuaari meni uusiksi, meni kaappikin. Standardit ovat muuttuneet ja vanha allaskaappi oli alkujaankin aika huono hankinta. Helposti pääsimme yksimielisyyteen uudesta kalusteesta ja niin se yhteistyymin käytiin ostamassa ja kotiin kantamassa.

Laatikoiden etusarjoissa on vielä suojamuovit paikallaan.

Eilinen ilta meni uutta allaskaappia kootessa ja tänään se saatiin ripustettua seinälle. Allaskin on jo paikallaan ja seuraavaksi on vuorossa putkien ja hanan asentaminen. Peilikin menee uusiksi, sillä vanha peili oli jo hiukan kulunut, eikä se mitoiltaan sovi uuden allaskaapin kanssa.

Hiljaa mielessäni olen kiitellyt itseäni siitä, että kaukonäköisenä taloa rakentaessamme halusin pesutilojen seinät valkoista kaakelia ilman mitään kukkaboordeja tai väriraitoja. Valkoisia laattoja jaksaa katsoa vastedeskin, vaikka toki olisin mielelläni ottanut uudet kaakelit seinille. Isompi remppa vaatisi huomattavasti isomman budjetin ja todennäköisesti ammattimiehet tekijöiksi. Siihen ei nyt ole mahdollisuutta. 

Käytännöllisyys puhui myös uuden allaskaapin valinnassa. Päätin, että värin tulee jatkossakin olla valkoinen. Siihen ei kyllästy, se ei pimennä ja loppujen lopuksi se on myös helppo pitää puhtaana. Vastoin suunnitelmia, päädyin vieläpä korkeakiiltoiseen valkoiseen, koska siinä vasta puhdistusrätti luistaa. Vaikka korkeakiiltoisuus ei olekaan kuulemma enää laisinkaan trendikästä. No, enpä ole trendikäs minäkään.

Ulkona lauhat säät jatkuvat. Mittari on kaiken aikaa plussalla. Monena päivänä jopa useita asteita. Välillä sataa vettä, välillä on vain pilvistä. Aurinkoa ei juurikaan täällä päin ole näkynyt. Lumen pinta on kaikkea muuta kuin valkoinen ja paikoin vanha maa jo pilkottaa. Minkäänlaisia sipulikasvien piippoja ei meidän puutarhassamme ole näkyvissä, sillä lunta kyllä riittää. Sitä on kolattu etenkin yläpihalla juuri niihin paikkoihin, joissa kevään mittaan sipulikukat kukkivat. Eilen kyllä näin erään kylällä olevan vanhemman rakennuksen seinustalla narsissien vihreitä lehtituppaita.

Elelemme helmikuun viimeisiä päiviä ja kovasti ajatus ja mieli on jo keväässä. Enkä taida olla ainut.

Litsis lätsis

Välillä sataa silkkaa vettä, välillä alijäähtynyttä vettä ja välillä taasen valtaisia tiskirättejä. Mittari on muutaman asteen plussan puolella ja puut huojuvat navakassa tuulessa. Taisi täällä etelärannikolla varsinainen talvi jäädä kokonaan välistä, vaikka lunta onkin satanut melko runsaasti.

Sateiden ja lämmön johdosta yläpihan hiekkakäytävät alkavat hissukseen paljastua. Sen verran tämä kausi on hankalaa, että öisin käytäville sulanut lumi jäätyy ja aamulehden hakuun sisältyy aina jännitystä; kaadunko liukkaalla pihalla vai pysynkö pystyssä?

Jos sulaminen jatkuu tätä vauhtia, kohta on käsillä ne ajat, jolloin kevään edistäminen on ajankohtaista. Silloin meikäläinen kulkee lapion ja muiden työvälineiden kanssa pitkin pihaa levittämässä lunta kasoista laajemmalle sulamisen nopeuttamiseksi. Varjoisista paikoista täytyy eritoten käydä naputtamassa kovan lumen pintaa, jotta kasat haurastuisivat vikkelämmin.

Terassilla on vielä lunta ja jäätä, vaikka sitä on aika ajoin käyty tyhjentämässä. Muutama aurinkoinen päivä saisi tumman puun hehkumaan lämpöä ja loputkin lumet kaikkoaisivat.

Puutarhasta alkaa vähitellen paljastua sinne talven ajaksi kätkeytyneitä paikkoja. Jokainen päivä on uuden löytämistä.

Tuuliset säät ovat pudottaneet havujen neulasia ja puiden kaarnaa hangelle. Tätä aikaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua kovin puhtoiseksi.

Yläpihan käytäviltä kolattu lumi kasaantuu aina talven mittaan alapihalle johtaviin portaisiin. Alapihalle kun ei juurikaan talvella ole asiaa, sinne sopii työntää lumet säilöön ja siellä niillä on tilaa rauhassa sulaa. Aurinkoisesta paikasta huolimatta tässä on usein kevään viimeiset lumet pihallamme, sillä kolattu lumi on tiivistynyt tiukkaan ja sen sulaminen kestää kauan. Kutsumme tätä paikkaa talvisin lentokentäksi, sillä runsaslumisina talvina yläpihalle tulee ikäänkuin jatke, joka laajenee ja laajenee sen myötä, miten paljon sinne joudutaan lunta kolaamaan. Nyt paikka ei näytä laisinkaan siltä, että sinne voisi edes kuviteltuja lentokoneita laskeutua. Vesisateet ovat syövyttäneet lumen muhkuraiseksi.

Vielä pari viikkoa sitten kasvihuoneen oven edessä oli lunta niin paljon, ettei ovea voinut avata. Polku kasvihuoneelle ei ole syntynyt siksi, että kasvarissa pitäisi talvellakin käydä. Ei, Juuso haluaa mitata tonttiaan talvellakin, eikä sille tahdo mitkään rajat riittää. Emme jätä sitä pimeinä talvi-iltoina yksin ulos, vaan sitä ulkoilutetaan pitkin pihaa, kuin koiraa konsanaan. Eikä Juuso kyllä kylmällä ulkona erityisemmin viihdykään. Eikä märällä, kuten nämä viime päivien ilmat.

Vaikka ulkona on märkää ja harmaata, se ei harmita laisinkaan. Koko ajan on ihanan odottavainen olo. Kevät etenee ja pian pääsee jo tutkailemaan, mitä mistäkin kohtaa pihaa pilkistää. Vielä tulee kylmiä päiviä, pakkastakin todennäköisesti. Sellaista se on joka kevät, mutta päivät pitenevät, valo lisääntyy ja lumi sulaa. Tämä se vasta on elämää!

Mukavaa sunnuntaipäivää ja alkavaa viikkoa kaikille!
 
 

Villasukkia

Päivitin villasukkatekosiani, mutta en saanut sivua näkymään. Päivitykset löytyvät klikkaamalla  yläbannerin alta Villasukkatuotanto -sivua tai tästä.

Metsikön huminaa

Norsunjalkoja

Enin osa kuluneesta viikosta on ollut pilvistä harmautta ja välillä silkkaa vesisadettakin.  Jotenkin se harmittaa vähemmän kuin tammikuussa, koska jokainen taivaalta satava pisara tuntuu sulattavan muutenkin vajonnutta lumihankea ja vie meitä lähemmäksi kevättä. Pihasta osa on jäätikköä, jota saa päivittäin käydä hiekoittamassa, ettei siellä kävellessään kaadu nurin. Paikoin jo hiekkakäytävä pilkottaa esiin.

Metsässä ei tämän talven aikana ole paljon lunta ollutkaan, mutta nyt sekin vähä alkaa olla mennyttä. Nämäkin kuvat ovat jo muutaman päivän takaisia, joten lumen määrä on tästäkin vähentynyt.

Ketunleipiä

Sanon aina, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. Vesisade on kuitenkin säätila, joka saa minut pysymään sisällä. Silmälasien käyttäjälle sade asettaa suoranaisia näkemisen esteitä, kun lasit huurtuvat ja kastuvat pisaroista. Vaikka taskussa olisi kokonainen puntillinen nenäliinoja lasien pyyhkimistä varten, on homma sen verran ikävää, että jätän suosiolla väliin. Kaipuu ulkoilemaan lisääntyy päivä päivältä ja välillä teenkin pieniä pyrähdyksiä pihamaalle. Siihen se sitten jääkin ja kaihoisasti ajattelen kevättä ja kesää, jolloin pihalla riittää aina puuhaamista.

Milloinkahan romahtaa?

Naapurimetsikkö on täynnä pystyyn lahoavia puita, joita sitten myrskyt kaatavat konkeloiksi ja muutaman viikon takaisen tykkylumitapahtuman vuoksi yksi lepistä taipui meidän puutarhaan. Samoin talon päädyn puoleisella osuudella kasvaa tuomia. Yksi niistä on haarautunut ja oksat roikkuvat jo meidän katolla. Näitä on tarkoitus lähipäivinä ryhtyä kaatamaan pois. 

Metsikkö on kutistunut rakentamisen myötä pieneksi viherkaistaleeksi, jota lähiseudun asukkaat käyttävät lähinnä läpikulkupaikkana. Valitettavasti osa ihmisistä piittaa ympäristöstään varsin vähän ja se näkyy kaikenlaisena roskaamisena. Lasipulloja, juomatölkkejä, muovipussseja, tupakka- ja karkkipapereita. Niitä tulee välillä kerättyä taskut pullolleen Juuson kanssa metsikössä kävellessä. Alkuvuosina naapuriyhteistyötä oli sen verran mukavasti, että huolehdimme yhdessä metsiköstä. Nykyisin asukkaat ovat vaihtuneet ja vieraantuneet, joten metsikkö on oman onnensa nojassa. 

Kunnalla ei ole ollut kiinnostusta ja resursseja metsikön hoitamiseen. Metsikköön on tulossa kevytrakenteiset yhteyskäytävät lähelle rakennettavalle korttelikentälle. Rakentaminen on viivästynyt kunnan huonon rahatilanteen vuoksi. Viimeisen tiedon mukaan rakentaminen aloitettaisiin ensi vuonna, mikäli loppuvuodesta päätettävässä budjetissa rahaa siihen riittää. 

Alue on niin pieni, ettei sitä metsäksi voi kutsua. Siispä puhun aina metsiköstä. Elättelen toivoa, että polkujen rakentamisen myötä kaadettaisiin huonokuntoiset lepät ja liian tiheässä kasvaneet puut, jotta muutamat männyt saisivat kunnolla tilaa kasvaakseen. Samoin komeat kuuset ansaitsevat paikkansa. Toivon metsikön siistimistä myös siksi, että jos siitä tehdään selkeästi puistomainen metsikkö, se ehkä vähentää lähiasukkaiden tapaa käyttää aluetta puutarha- ja pihanrakennusjätteiden kaatopaikkana. Kyllä minäkin sinne lehtiä haravoin, mutta vastapainoksi kerään pois maatumattomia roskia ja välillä myös kaatuneita lepänrankoja sekä oksia haketettavaksi.

Joku kaatoi kuusen, mutta jätti latvan

Jotkut ovat käyneet karsimassa ja kaatamassa puita, jotta ne eivät varjostaisi omaa tonttia. Metsikön puut ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että aurinko paistaa meidänkin puutarhaamme merkittävästi vähemmän. Silti en näe tarpeelliseksi parturoida metsikköä paljaaksi, enkä luopua valtavista kuusista. Ne ovat kunnioitettavan komeita ja ansaitsevat tulla säästetyiksi.

Millainen on lemmikkisi ruokapaikka

Monissa kissatalouksissa vieraillessani olen huomannut, että lemmikkien käytössä olevat astiat ovat kaikenkirjavia. En tarkoita, että omalle kissalle tai koiralle pitäisi hankkia maailmallakin tunnettuja brändiastioita tai kotimaisten hopeaseppien takomia perintölautasia. Lähinnä ajattelen sitä, millaisesta astiasta eläimen olisi helpointa ruokansa nauttia. Myös astioiden puhtaanapitämisellä on suuri merkitys.

Juuso ainakin sotkee välillä syödessään aika lailla. Raksut lentelevät pitkin nurkkia ja märkäruokakin löytää tiensä kupin ulkopuolelle. Emme anna Juusolle kovin isoja annoksia kerrallaan, mutta silti siltä tuppaa aina jäämään vähän ruokaa kuppiin. Nopeasti ruoka kuivuu kupin pohjaan ja sitä saa hinkata pois. Myös ruokakupin muodolla on merkitystä, sillä kissan on selvästi helpompi saada ruoka suuhunsa hiukan levenevästä kulhosta, kuin esimerkiksi tasapohjoisesta (kuten kuvan oikealla oleva vesikuppi). 

Juuson ruokapaikka.

Juusolla on omat ruoka-astiansa. Ostin aikanaan sekä noita lasisia pikkukulhoja että keraamisia valkoisia kulhoja vartavasten Juusolle. Maksoivat vain muutaman kymmenen senttiä kappale ja niitä on sen verran, että vähintään yksi on puhtaana muiden ollessa käytössä ja tiskikoneessa. Raksuja Juusolla on yleensä aina, samoin vettä. Märkäruokana Juuso syö tällä hetkellä 100 gramman annospusseja, jolloin annan kerrallaan joko puolet tai kolmanneksen pussin sisällöstä. Se riittää, eikä ruokaa mene niin paljon hukkaan. Jos laittaisin koko pussillisen, suurin osa siitä jäisi kuivumaan. Kuivunut ruoka ei välttämättä mene niin hyvin kaupaksi, joten turha sitä on laittaa liikaa lautaselle odottamaan. Tietenkin, jos olemme pidemmän päivän poissa, annamme kerralla isomman annoksen ja yleensä kuppi on tyhjä kotiin palatessamme.

Juuson ruoka-astioiden alla käytän ribbitabletteja. Näin ruokakupit pysyvät paremmin paikallaan, eivätkä kolise pitkin lattiaa. Samoin tabletti on helpompi laittaa pyykkiin, kuin kynsiä kuivunutta kissanruokaa parketista. En myöskään tykkää, että Juusolla on kaiken aikaa erilaisia ruokavaihtoehtoja tarjolla. Raksut ja yhdensorttinen märkäruoka kerrallaan. Jollei vähään aikaan kelpaa, korjaan pois. Ei kissa tarvitse jatkuvaa buffettilounastarjoilua.

Karvaisen eläimen kun ottaa lemmikikseen, on syytä tottua myös ylimääräisiin karvoihin. Juuri nyt tuntuu Juusolla olevan jonkinsortin karvanvaihtoviikot meneillään, sillä irtokarvaa on sen nukkumapaikoillakin tavallista enemmän. Pitäisi harjata sitä säännöllisesti, mutta se sietää varsin lyhyitä harjaussessioita kerrallaan.

Juuso nukkuu enimmäkseen takkahuoneeseen sijoitetussa isossa nojatuolissa. Eihän siihen tuoliin kellään muulla juurikaan ole asiaa, mutta silti suojaan tuolin fleecepeitolla. Sellainen on helppo pitää puhtaana ravistelemalla, imuroimalla ja laittamalla aika-ajoin pesukoneeseen. Ja se peiton saa nopeasti otettua pois, jos istumapaikkoja tarvitaan syystä tai toisesta lisää, eikä esimerkiksi vieraiden tarvitse pois lähtiessään hinkata housuntakamuksestaan sinne tarttuneita kissankarvoja. Totuus on, että kissan säännölliseen nukkumapaikkaan jää karvojen lisäksi myös rasvainen läiskä. Havunneulasten, hiekan ja kaiken muun ulkoa kantautuvan roskan lisäksi. On helpompi suojata huonekaluja tilapäisillä ratkaisuilla kuin verhoiluttaa sohvia uudelleen. Samoin Juuson toiseen suosikkipaikkaan eli sen omaan koriin, laitan froteepyyhkeen, joka sekin on helppo välillä nakata pesukoneeseen.

En ole mikään siivousfriikki, mutta toki pidän siisteydestä ja järjestyksestä. Siivoaminen ei ole lempiharrastuksiani, joten pyrin keksimään mahdollisimman paljon imurointia ja puunauksia vähentäviä ja elämää helpottavia kikkoja.  

Millainen on sinun lemmikkisi ruokailupaikka? Miten helpotat käytännön toimia lemmikkisi arjessa?