Tästä se taas lähtee

Ilotulituksen kuvaaminen ei mennyt ihan nappiin.

 

Uusi vuosi ja loppiainen on juhlittu, kumpikin varsin rauhallisissa merkeissä Ukkokullan kera. Tällä kertaa en mennyt edes ulos tähtäilemään ilotulitusta, vaan napsin ikkunasta muutaman suhruisen otoksen. Koko tienoo oli välillä harmaana savusta, kun ihmiset lennättivät taivaalle kymmenittäin komeita raketteja. Pauketta kesti tasaiseen tahtiin iltakuudesta yöyhteen ja sitten se  loppui kuin seinään.

Jouluun saakka siirsin tietoisesti kasvi- ja puutarha-aatokset tuonnemaksi. Nyt tammikuun koittaessa saa täydestä sydämestä kohdistaa katseen kevääseen. Hyvä lähtölaukaus tulevan kasvukauden avaamiselle on inventoida siemenvarastot. Viime kesänä pyrin käyttämään systemaattisesti siemeniä vanhemmasta päästä. Yli-ikäisiä ripottelin istutusalueille siinä toivossa, että joku niistä aloittaisi siellä uuden elämän.

Omasta siemenvarastosta löytyy edelleen runsaasti kylvettävää tulevana keväänä. Listasin niitä, joita täytyy hankkia lisää. Sehän innosti katsomaan, onko jotain jo tarjolla.

Kuva nettikaupan tarjonnasta.

Seuraavat siemenet pudotin nettikaupan ostoskoriin. Enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta vilkaisu loppusummaan teki stopin hamstraukselle. Hinnoista voidaan olla ja ollaankin montaa mieltä. Minua kyllä hirvittää, kun 4 kpl kasvihuonekurkku Cordoban siementä maksaa 8,95 €. Tai 7 kpl Sungold-tomaatin siementä 6,35 €.

Solanum lycopersicum - Kirsikkatomaatti F1 ’Sungold’
Solanum lycopersicum - Kirsikkatomaatti F1’Supersweet 100’
Cucumis sativus - Kasvihuonekurkku F1 ’Cordoba’
Cucumis sativus - Kurkku ’Beit Alpha’
Brassica oleracea - Ruusukaali ’Igor’ F1
Brassica oleracea - Lehtikaali ‘Westlandse Winter’
Tagetes patula nana - Ryhmäsamettikukka ‘Honeycomb’
Tagetes patula - Ryhmäsamettikukka ‘Mr Majestic’
Lathyrus odoratus - Tuoksuherne ‘Franciscus Cupani’
Lathyrus odoratus - Tuoksuherne ‘Old Spice Miss Willmot’
Lathurys odoratus - Tuoksuherne ‘Old Spice Painted Lady’
Papaver somniferum - Oopiumiunikko ‘Hungarian Blue’
Papaver somniferum - Sulkaunikko ‘Crimson Feathers’
Cosmos bipinnatus - Punakosmoskukka ‘Velouette’
Cosmos bipinnatus - Punakosmoskukka ‘Double Click Rose Bonbon’
Dahlia - Koristedaalia ‘Cafe au Lait’

Kaikkia suunnittelemiani siemeniä ei vielä ollut nettikaupassa. Tsekkasin tarjonnan useammasta paikasta. Joitakin aion tilata, kunhan siementarjonta täydentyy. Ja tottakai, siementelineiden ilmestyessä kauppoihin, ne tulee tutkittua tarkkaan.

Vielä kylvöillä ei ole kiire, joskin suunnitelmia on lupa tehdä jo nyt. Itse asiassa kylvösuunnitelma onkin seuraava lista, jonka aion laatia. Kasvihuone ja lavakaulukset nukkuvat talviuntaan usean viikon ajan. Sen sijaan esikasvatustiloja järjestin viime kesän kellarisiivousrupeaman yhteydessä siten, että ne ovat nyt selkeämmät ja tilavammat. Ensimmäisenä taidan kylvää paprikat ja kelloköynnökset.

Mustarastaat ovat pyörineet kesät talvet pihassamme usean vuoden ajan. Nyt niitä on erityisen paljon. Yhtenä päivänä kellariin mennessäni laskin samanaikaisesti pienellä alalla 6 mustarastasta tepastelemassa ruokinta-automaatin alla.

Oheinen mustarastaskuva on napattu työhuoneen ikkunasta. Ulkosalla en näin lähelle lintua pääsisi ilman zoomia.

Leikkimökkirinteen aroniat alkaa olla putsattu puhtaaksi sinne jääneistä marjoista. Alapihan hanki on koristeltu aronian punaisilla täplillä. Ilmeisesti linnut pudottavat nokastaan marjoja paikasta toiseen siirtyessään. Kuvan marjat ovat suoraan aroniapensaiden alla. Jäljistä päätellen linnuilla on ollut kunnon karkelot.

Syksyllä harmittelin, kun niin paljon hyviä aronioita jäi pensaisiin. En vain saanut kaikkia mahtumaan omaan pakkaseen. Toisaalta on hyvä, että ne kelpasivat linnuille. Meidän tuurenpihlajat eivät pienikokoisina vielä tuottaneet montaakaan marjaterttua.

Pätkä väliaikaista verkkoa aidan jatkeena sulkee kottikärryjen kulkuaukon.

Peurat ovat taas kulkeneet pihamaallamme. Yhtenä yönä niitä oli käynyt useampi alapihalla napostelemassa tuijaa. Paljon muuta syötävää ei nyt ole, kun useimmat pensaat ja puut on verkotettu ja hanki peittää matalammat kasvit.

Puistoreunaa saavat kulkea, kunhan eivät loiki aidan yli meidän puolelle. 150-senttinen aita ei peuroja estä, jos ne haluavat yli tulla. Elän toivossa, että ne tyytyvät tepastelemaan ohi omassa rauhassaan, eivätkä intoudu loikkausharjoituksiin.

Kiukuspäissäni viritin (taas) verkkoaidat talon kumpaankin päätyyn. Kellaripäädyn verkon tarkoitus on ohjata peurojen kulku puiston puolelle. Päivällä verkko on hieman rullalla, jotta talonväen kulku pihan kautta kellariin sujuisi. Illalla verkko vedetään kiinni kellarin kaiteeseen.

Tässä samantyyppinen viritys peurojen alapihalle kulun estämiseksi. Ylimääräinen aitaelementti sulkee rajanaapurin autokatoksen ja meidän tukimuurin välisen solan. Aitaelementistä lähtee verkkoaita syreenien välistä kohti leikkimökkiä. Tuosta tukimuurin oikealta puolelta peurat tykkäävät kulkea alapihalle. Kesällä siinä kasvaa tiheä tuoksuvatukkaryhmä.

Kulkusolasta lähtevä verkkoaita ulottuu leikkimökin seinän ohi aina talon kulmaan saakka. Näin peurat eivät pääse tätäkään kautta ylä- tai alapihalle. Näin talviaikaan ei pihalla tuijien lisäksi paljon syötävää ole. Mielessäni kuvittelen esteillä totuttavani peurat valitsemaan jonkun muun kulkureitin, jotta ne eivät kasvuaikaankaan tulisi tontillemme. Kevään tullessa popsivat pahimmassa tapauksessa taas sipulikasvini. Aion kyllä ruiskuttaa lumen alta esiin tulevat piipot Trico Gardenilla, kunhan se on ajankohtaista.

 
Joulukukista on riittänyt valtavasti iloa. Kaksi valkoista amaryllistä on kumpikin kukkinut muhkeina ja kuukausi sitten ensimmäiset vanansa avannut vaaleanpunainen Rozetta kukkii nyt jo neljättä vanaa. Kunhan joulutähdet ja amaryllikset väsähtävät, onkin kenties jo leikkotulppaanien aika.

Lumitöitä on tullut jonkun verran tehtyä ja lisää on varmasti luvassa. Se ei minua lannista, sillä tästähän se taas lähtee, vain ja ainoastaan kohti valoa ja lämpöä.

Piippokaipuuta hankien keskellä

Yksi jos toinenkin on jo löytänyt piippoja pihastaan. Intianminttu peräti sinivuokon nupun. Saaripalstan Saila on joka vuosi ensimmäisten joukossa postaamassa ihanista piippolöydöistään. Sailan puutarha sijaitsee "etelämeren" saarella, joka on minun hankien keskellä uinuvasta näkökulmastani oikea peppipitkätossumainen satupaikka. Pikkuisen olen tähän aikaan vuodesta kateellinen edellä mainittujen bloggaajien sinivuokon nupuista ja iiriksen kärjistä, mutta lohdutuksekseni voin sentään silitellä pelaguiden untuvakarvaisia lehtiä työhuoneen ikkunalaudalla.

Lunta meillä ja meidän nurkilla riittää, vaikka toisille jaettavaksi. Kuka haluaa? Annan ihan ilmaiseksi. Hanki on tosin vajonnut melkoisesti helmikuun ennätyslämpiminä päivinä ja muutamien sadekuurojen pehmentämänä. Maaliskuun alun reiluissa pakkasissa lumen pinta on kantanut minuakin ja alapihalla käyskentely on tuntunut, kuin vetten päällä kävelyltä.

Jokunen pälvipaikka on toki meidänkin pihassa. Sulkaneilikka kurkottelee kohmeisena lumen keskellä ja havujen ympärille on sulanut laaja kuoppa. Olen käynyt potkimassa kovaa lunta sulapaikkoihin, jotta havujen tyvi ei liian aikaisin paljastuisi paisteelle.

Pikkupuutarhan kivikin on paljastanut puolet itsestään. Kuukausi sitten koko kivi oli vain valkoinen kummitusmöhkäle hangen keskellä.

Pikkupuutarhan norjanangervo on taipunut poikki lumen painosta. Se ei haittaa, sillä kyseinen pensas on muutenkin leikkauksen tarpeessa. En ole osannut päättää, leikkaanko keväällä vai syksyllä ja niin homma on siirtynyt ja siirtynyt. Lumi teki ratkaisun puolestani. Kunhan käytäviltä lumi sulaa, käyn siistimässä pensaan.

Anteeksi kuvan laatu, obiska ei ihan riitä marjakuuseen saakka.

Pihamme lintubaarit ovat olleet koko talven ahkerassa käytössä. Välillä on niska ihan jumissa, kun keittiössä istuessani tarkkailen tinttien touhuja. Säännöllisinä vierailijoina ovat tali- ja sinitiaiset, pikkuvapuset, viherpeippo, tikat sekä maassa käyvät syömässä mustarastaat ja keltasirkkujen suuri porukka. Kävipä yhtenä päivänä pyrstötiainenkin. Yleensä niitä on useampi yhtä aikaa, mutta nyt ainokaisen kaverit olivat jossain muualla.

Oravia on välillä kaksikin kisailemassa hangella ja kiipeilemässä marjakuusessa. Oravat ovat kuin suomalaisen puutarhan marakatteja roikkuessaan pää alaspäin ulottuakseen syömään talipötköstä.

Marakatti ruokailemassa (heijastumat ovat keittön ikkunalasista).

Siellä se ahmatti on taas tyhjentämässä lintubaarista pähkinöitä ja siemeniä. Tuo muovinen automaatti vetää neljä litraa siemeniä ja pari kertaa viikossa se pitää käydä täyttämässä. Osittain oravien aktiivisten käyntien vuoksi, mutta paljon tuossa käy lintujakin. Kaikkihan ne ruokaa tarvitsevat, niin linnut kuin oravatkin. Kiva on ollut talven mittaan lintujen ja oravien touhuja seurata. Omanlaistaan teatteria sekin.

Kaktukset kukkivat toista kierrostaan. Kukkia on vähemmän, kuin joulun aikaan, kuten tavallista. Kunhan kesä koittaa, nekin pääsevät ulos lomailemaan.

Kaikki neljä itänyttä kelloköynnöstä on koulittu. Ensimmäisten lehtien välistä on jo muodostumassa köynnösten oikea olomuoto. Vielä en ole heittänyt pois itämättömiä kelloköynnöspotteja. Toivon edes muutaman kylvetyn siemenen heräävän vielä henkiin. 

Paprika

  
Lisääkin kylvöjä jo tein. Multaan meni samettikukkia, tomaatteja ja yhtä sun toista muuta. Ehkei ihan kuukalenterin mukaan otollisin kylvöaika, mutta tulevat päivät ovat liian kiireisiä. Pesuhuoneen lattialla on jo varsinainen pottiarsenaali. Itämisen ja koulimisen jälkeen pääsevät kellariin kasvamaan.

Näitä kasvilamppuja on nyt kellarissa kaksi.

Viime kevään tanakoista tomaatintaimista innostuneena ostin toisenkin kunnollisen kasvilampun, jonka Ukkokulta asensi kellarin kattoon roikkumaan. Pelkäsin ikkunattomassa ja vähän viileässä (+14 - +15) kellarissa kasvattamisen olevan kasvien kannalta vaikeaa, vaan erehdyin. Koskaan aiemmin taimeni eivät ole olleet niin hyväkuntoisia. Ainoa huono puoli taitaa olla se, että kun enää ei tarvitse pohtia riittämätöntä ikkunalautatilaa, tuppaa kylväjän mopo karkaamaan liiallisuuksiin. Viime keväänä ei sentään vielä niin käynyt, mutta miten käynee tänä keväänä? Aika näyttää.

Iloista laskiaissunnuntaita!

Pii paa puu, terve maaliskuu!
Räystähältä vesi pirskuu,
iloisena tintti tirskuu.
Kissat innostuu, onhan maaliskuu.

 

Iloista laskiaissunnuntaita!

 

Tomaattisia ajatuksia

Sormustinkukat kurkkivat kevättä

Helmikuun puolivälin föhn-tuulessa ja auringonpaisteessa lauantaita viettäessä voi hyvin ryhtyä ajattelemaan tomaatteja. Vaikka sormustinkukan vihreät lehdet jo kurkkivat vauhdilla sulavan lumen sylistä, on tomaattien ulkoiluun vielä runsaasti aikaa. Parin-kolmen viikon kuluttua niiden kylvö on jo ajankohtaista, joten rapisuttelin tomaatinsiemeniäni ja pohdin, mitä niistä kylvän. Seikkailin aika monen blogin tomaattipostauksissa ja keräsin vinkkejä ja suosituksia hyviksi tomaateiksi.

Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt enkä kirkossa kuuluttanut, mutta tässä kärkeen nousseita lajeja:

Kirsikkatomaatti 'Rosella'
Kirsikkatomaatti FI 'Sungold'
Kirsikkatomaatti 'Artisan Golden Bumble Bee'
Kirsikkatomaatti 'Ildi'
Luuutomaatti 'Yellow Submarine'
Päärynätomaatti 'Yellow Pearshaped'

Kirsikkatomaatti 'Garneder's Delight'
Kirsikkatomaatti 'Supersweet 100' F1
Kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'
Runkotomaatti 'Ailsa Craig'
Runkotomaatti 'Tigerella'
Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands'

Runsaan viiden neliön kennokasvarini on ahdas ja niin keväisin kuin syksyisinkin melko viileä paikka. Kahden polttimon lamppuöljylämmittimeni yhdistettynä harsoihin suojelee pahimmilta halloilta, mutta ei tarjoa kummoisia kasvihuonelämpötiloja aroille kasveille. Viime kesä oli poikkeuksellisen antoista tomaattivuosi ja kaikki tomaatit kypsyivät kasvarissa. Yhtäkään ei tarvinnut tuoda loppukesästä sisälle kypsymään.

Kirsikka- ja luumutomaatit kypsyvät kaikkein parhaiten ja antavat runsaimman sadon. Siksi panostan enemmän niihin isokokoisten runkotomaattien sijasta. Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands' teki viime kesänä paljon tomaatteja, joista suurin osa oli kuitenkin pikkurilliäkin pienempiä helmimäisiä palluroita, joista ei syötäväksi ollut. Ne, jotka amppelitomaatissa kasvoivat ja kypsyivät, olivatkin sitten makoisia. Kun kerran siemeniä pussissa edelleen on, annettakoon Hundreds&Thousandsille mahdollisuus.

Kesäisten kuvien selaaminen on aina yhtä tunnepitoista. Jokaisen kuvan myötä voi aistia vaikkapa tomaatin tuoksun ja tuntea sormissaan tomaatinvarren miedon karheuden. Silmänsä sulkemalla liitää hetkessä kasvihuoneen lämpöön ja jännään suljetun maailman ilmapiiriin. Onpa tuleva kesä sitten millainen tahansa, on se aina yhtä odotettu ja tervetullut.

Mittarin päivämäärä on yhden päivän edellä ja kelloaika täysin hunningolla.

Pitipä vielä mainita, että harvoin sitä helmikuun puolivälissä lähes +10 asteen lämmössä tomaateista unelmoidaan. Näillä lukemilla lumi sulaa hurjaa vauhtia. Tuskin silti vielä talvi on päättynyt, joten taidan varautua lumisateisiin ja vähintäänkin yöpakkasiin.

Varmuuden vuoksi kävin huputtamassa pienimmät havut, rhodot ja mahoniat. Aurinko, tuuli ja lämpö yhdistettynä jäästä koppuraiseen maahan on huono yhdistelmä ikivihreille.

 
 Tomaattisia ajatuksia ja leppoisia helmikuun päiviä teille kaikille!

Vetten päällä kävelyä

Pakko myöntää, että tällainen lämmintä rakastava kesäkissa on iloinnut ja nauttinut helmikuun ja maaliskuun alun auringonpaisteisista päivistä. Tiukoista pakkasista huolimatta. Poikkeuksellisen pimeän syksyn jälkeen päivä toisensa jälkeen siniseltä taivaalta loistanut aurinko on piristänyt ja virkistänyt. Ulkona liikkuessa tuntui, kuin omat akut latautuisivat jokaisesta auringonsäteestä. Olen imenyt valoa ja vähän jo lämmittävääkin kevätvaloa itseeni ihan vastaisuuden varalle. 

Täällä etelässä ei talvisin enää ole kovin yleistä päästä järvien ja meren jäälle liikkumaan. Nyt tätä harvinaista herkkua on ollut tarjolla runsain määrin. Oman kylän kolmesta järvestä keskeisimmälle on vapaaehtoisvoimin tehty 4 kilometrin mittainen hiihto- ja luistelurata. Koko järvi on täynnä sinne tänne risteileviä polkuja ja kulkijoiden jälkiä. Sen verran vähän jäälle on lunta kertynyt, ettei ole tarvinnut tarpoa umpihangessa tai haitata hiihtäjien menoa. 

Kyläyhdistys oli rakentanut jäälle napakelkan, joka on ollut etenkin lasten keskuudessa kovassa käytössä laskiaistapahtuman jälkeenkin. 

Ymmärrän hyvin lämpimistä maista saapuneiden turistien kummastelevan, miten ihmeessä voi järven jäällä kävellä. Vaikka tällainen syntyperäinen suomalainenkin hyvin tietää töppösten alla olevan vankkaa jäätä, on silti jotenkin maagista kulkea keskellä järveä ja katsella sieltä käsin samoja rantoja, joilla yleensä seisoo ulappaa tähyillen.

Vesi on kiehtova elementti. Myös talvella ja jäisen kannen alla levätessään. Kuinka mielelläni asuisinkaan veden äärellä. Ymmärrän hyvin, ettei kukaan halua omaan rantaansa vieraita töllistelijöitä sen enempää talvella kuin kesälläkään. Siksi on tärkeää, että vesistöjen rannoille jätetään aukkoja ja yleisiä paikkoja, joita käyttämällä rannattomat ihmiset pääsevät nauttimaan veden tarjoamista mahdollisuuksista.

Hönkäyksiä, huppuja ja hiiriä

Chilikylvökset ovat möllöttäneet mustina runsaan viikon. Tänään löysin ensimmäiset mullasta työntyvät versot. Ehdin jo manata, etteikö yksikään siemen idä. Kenties se manaaminen auttoi. Täytyy jatkossa manata vähän lähempänä mullan pintaa, jos vaikka ylimääräiset hiilidioksidihönkäykset edesauttaisivat itämistä.

Eksyin netissä Chilivaarin sivuille tankkaamaan lisätietoa idätyslautan toiminnasta. Moni muukin on sitä kokeillut, joten pitihän minunkin. Vielä ei aiheesta sen enempää. Kokeilu on vasta aluillaan. 

Plantsussa kävin muutama päivä sitten etsimässä vermikuliittia. Ei kuulu heidän valikoimiinsa kuulemma. Tyhjin käsin en kaupasta lähtenyt, sillä muutama pikkuinen verenpisaran pistokas tarttui mukaan. Ne pitäisi pikimmiten istuttaa isompiin purkkeihin, mutta koska pari viikkoa kestänyt räkätauti on sotkenut ohjelmiston niin tehokkaasti, menee moni asia väkisinkin istutushommien ohi. Ja sen vermikuliitin sain Plantsun viereisestä rautakaupasta.

Ilokseni löysin toisesta kellarissa talvehtineesta verenpisarasta ihan uutta eloa. Toin verenpisarat sisälle ma 6.2. Toisessa oli jo silloin vähän vihertävää versoa, joka tosin kuivui parissa päivässä. Ajattelin joutuvani sanomaan hyvästit raaskuille, mutta saattaapi olla, että ainakin toinen selviää. Aika näyttää.

En ihan ehtinyt niiden aurinkoisten päivien aikaan varjostusverkkoja havuilleni laittamaan. Nyt on viisi viime kesänä istutettua tuijaa verkotettu. Samoin kaksi hiukan vanhempaa tuijaa ja kaksi runkotuijaa. Suojasin myös viime talven ankaruudesta hiukan kolhiintuneena selvinneen mahonian ja muutaman rhodon. Isompia tuijia en ole enää muutamaan vuoteen suojannut ja hyvin ovat selvinneet. Viime talvestakin, joka kuritti havujakin ihan kunnolla.

Leikkimökin päädyssä kasvavissa syreeneissä riippuu linnuille niin siemenautomaatti kuin talipallotelinekin. Ihmettelin lumeen ilmestyneitä pyöreitä reikiä, kunnes yhtenä päivänä työhuoneen ikkunasta katsellessani huomasin pikkuisen metsähiiren kulkevan hangen pinnalla pudonneita siemeniä keräten ja vikkelästi takaisin koloonsa vilahtaen. Ihmekös Juuso välillä ryntää suoraan varaston ovelta kohti leikkimökin nurkkaa. Olen nähnyt Juuson nappaavan likimain koskemattomasta hangesta kynsiinsä hiiren. Sen sijaan leikkimökin alle kipittäessään hiiret ovat turvassa. Juuso kun ei sinne mahdu.

Auton takaikkuna kukki yhtenä pakkasaamuna

Ulkona talitintit laulavat jo kovin keväisesti. Aurinkoisella säällä voisi jo kuvitella olevan maaliskuu. Tähän saakka talvea on jotenkin jaksanut. Ihan sama, onko helmikuussa pakkasta viisi vaiko kymmenen astetta, kun ei kevät kuitenkaan silloin tule. Valon lisääntyessä ja maaliskuun lähestyessä kärsimättömyys kasvaa. Kevään toivoisi alkavan juuri nyt. Maaliskuu on oikeastaan kamalin kuukausi, kun silloin kevättä odottaa kenties eniten ja kuitenkin minä aamuna tahansa maa saattaa olla ihan kunnolla valkoisenaan lumesta. Vaikka kieltämättä pakkasaamut huhti-toukokuussa viiltävät sydäntä vielä maaliskuutakin enemmän.

Kuvassa ei suinkaan ole viherpeippoja. Ei, sen kaikki huomaavat. Ilahduin vaan niin kovin bongatessani meidän pihassa ensimmäisen viherpeipponi. Kahdesti peräti. Eihän viherpeippo mikään harvinaisuus ole ja varmaan niitä meidän pihassa on aiemminkin ollut. En vain ole huomannut. Vaatimattomat ovat meikäläisen huvit. Ei haittaa.
 

Metsikön huminaa

Norsunjalkoja

Enin osa kuluneesta viikosta on ollut pilvistä harmautta ja välillä silkkaa vesisadettakin.  Jotenkin se harmittaa vähemmän kuin tammikuussa, koska jokainen taivaalta satava pisara tuntuu sulattavan muutenkin vajonnutta lumihankea ja vie meitä lähemmäksi kevättä. Pihasta osa on jäätikköä, jota saa päivittäin käydä hiekoittamassa, ettei siellä kävellessään kaadu nurin. Paikoin jo hiekkakäytävä pilkottaa esiin.

Metsässä ei tämän talven aikana ole paljon lunta ollutkaan, mutta nyt sekin vähä alkaa olla mennyttä. Nämäkin kuvat ovat jo muutaman päivän takaisia, joten lumen määrä on tästäkin vähentynyt.

Ketunleipiä

Sanon aina, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. Vesisade on kuitenkin säätila, joka saa minut pysymään sisällä. Silmälasien käyttäjälle sade asettaa suoranaisia näkemisen esteitä, kun lasit huurtuvat ja kastuvat pisaroista. Vaikka taskussa olisi kokonainen puntillinen nenäliinoja lasien pyyhkimistä varten, on homma sen verran ikävää, että jätän suosiolla väliin. Kaipuu ulkoilemaan lisääntyy päivä päivältä ja välillä teenkin pieniä pyrähdyksiä pihamaalle. Siihen se sitten jääkin ja kaihoisasti ajattelen kevättä ja kesää, jolloin pihalla riittää aina puuhaamista.

Milloinkahan romahtaa?

Naapurimetsikkö on täynnä pystyyn lahoavia puita, joita sitten myrskyt kaatavat konkeloiksi ja muutaman viikon takaisen tykkylumitapahtuman vuoksi yksi lepistä taipui meidän puutarhaan. Samoin talon päädyn puoleisella osuudella kasvaa tuomia. Yksi niistä on haarautunut ja oksat roikkuvat jo meidän katolla. Näitä on tarkoitus lähipäivinä ryhtyä kaatamaan pois. 

Metsikkö on kutistunut rakentamisen myötä pieneksi viherkaistaleeksi, jota lähiseudun asukkaat käyttävät lähinnä läpikulkupaikkana. Valitettavasti osa ihmisistä piittaa ympäristöstään varsin vähän ja se näkyy kaikenlaisena roskaamisena. Lasipulloja, juomatölkkejä, muovipussseja, tupakka- ja karkkipapereita. Niitä tulee välillä kerättyä taskut pullolleen Juuson kanssa metsikössä kävellessä. Alkuvuosina naapuriyhteistyötä oli sen verran mukavasti, että huolehdimme yhdessä metsiköstä. Nykyisin asukkaat ovat vaihtuneet ja vieraantuneet, joten metsikkö on oman onnensa nojassa. 

Kunnalla ei ole ollut kiinnostusta ja resursseja metsikön hoitamiseen. Metsikköön on tulossa kevytrakenteiset yhteyskäytävät lähelle rakennettavalle korttelikentälle. Rakentaminen on viivästynyt kunnan huonon rahatilanteen vuoksi. Viimeisen tiedon mukaan rakentaminen aloitettaisiin ensi vuonna, mikäli loppuvuodesta päätettävässä budjetissa rahaa siihen riittää. 

Alue on niin pieni, ettei sitä metsäksi voi kutsua. Siispä puhun aina metsiköstä. Elättelen toivoa, että polkujen rakentamisen myötä kaadettaisiin huonokuntoiset lepät ja liian tiheässä kasvaneet puut, jotta muutamat männyt saisivat kunnolla tilaa kasvaakseen. Samoin komeat kuuset ansaitsevat paikkansa. Toivon metsikön siistimistä myös siksi, että jos siitä tehdään selkeästi puistomainen metsikkö, se ehkä vähentää lähiasukkaiden tapaa käyttää aluetta puutarha- ja pihanrakennusjätteiden kaatopaikkana. Kyllä minäkin sinne lehtiä haravoin, mutta vastapainoksi kerään pois maatumattomia roskia ja välillä myös kaatuneita lepänrankoja sekä oksia haketettavaksi.

Joku kaatoi kuusen, mutta jätti latvan

Jotkut ovat käyneet karsimassa ja kaatamassa puita, jotta ne eivät varjostaisi omaa tonttia. Metsikön puut ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että aurinko paistaa meidänkin puutarhaamme merkittävästi vähemmän. Silti en näe tarpeelliseksi parturoida metsikköä paljaaksi, enkä luopua valtavista kuusista. Ne ovat kunnioitettavan komeita ja ansaitsevat tulla säästetyiksi.