Haagan alppiruusupuistossa

Kävimme tänään pikavisiitillä Helsingin Haagassa sijaitsevassa alppiruusupuistossa. Edellisen kerran kävin siellä kaksi vuotta sitten ja silloin kukinta oli parhaimmillaan. Nyt jo hieman ohi, eikä ehkä niin komeaa tänä vuonna laisinkaan.

Seuraavan tekstin lähde: "Alppiruusujen ja atsaleojen lumoa Haagassa"

(Lainaus alkaa) "Haagan Alppiruusupuisto eli tuttavallisesti rodopuisto, on ainutlaatuinen helmi Helsingin puistojen kirjossa. Tänne kannattaa ehdottomasti viedä Helsinkiin tulevat vieraat kukinnan aikaan. Puisto on samanaikaisesti yleisölle avoin puisto ja yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Tämä on ainutlaatuinen ratkaisu maailmassa.

Puisto on kaksiosainen. Eteläosassa kasvavat ikivihreät alppiruusut. Lehtensä pudottavat puistoatsaleat on istutettu alueen pohjoispäähän, voimalinjan toiselle puolen.

Alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Atsaleat aloittavat kukintansa ensin ja osa niistä kukkii vielä alppiruusujen jo lopetettua, juhannuksen jälkeen. Kukinta ei ole yhtä runsasta joka vuosi. Yleensä yltäkylläistä kukintaa seuraa vaatimattomampi vuosi. Männyt luovat katon pensaiden kukkaloistolle. Kukinta-aikaan tämä upea nähtävyys houkuttelee paikalle tuhansia helsinkiläisiä ja puutarhaentusiasteja.

Vanhimmat alppiruusut on istutettu 1975, jolloin paikalle tehtiin yhteistyössä rakennusviraston kanssa Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue. Kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö (kaupunginpuutarhurina 1975–1995) oli hankkeen primus motoreita. Happamasta maasta pitävät alppiruusut istutettiin alkujaan luonnontilaiselle suolle. Alueelle rakennettiin myös käytäviä. Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki istuttivat alun perin 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.

Missään muussa puistossa Helsingissä ei ole kukkien katselulavaa, mutta täällä on! Puiston eksoottista kukintaa voi ihailla kahdelta pensaiden yläpuolelle nousevalta lavalta, alppiruusupuiston puolella lava on eräänlainen katselukäytävä. Näin jo korkeiksi kasvaneiden pensaiden huikea kukkaloisto avautuu koko komeudessaan. Alueella kulkee myös pitkospuita. Puiston rakenteita korjattiin ja opastaulut uusittiin vuonna 2009. Opastaulut ovat suomen lisäksi myös englanniksi ja ruotsiksi ja pitkospuukäytävät ovat esteettömiä.

Pitkäaikaisen havainnoinnin jälkeen on eri puolilla maata kasvavista alppiruusuristeymistä valittu kaupalliseen tuotantoon toistakymmentä suomalaista alppiruusulajiketta. Helsingin Alppiruusupuistosta tuotantoon päässeet lajikkeet ovat ’Haaga’, ’Helsinki University’, ’St. Michel’, ’P.M.A. Tigerstedt’, ’Axel Tigerstedt’, ’Pekka’, ’Eino’ ja ’Mauritz’. Niiden emopensaita kasvaa puistossa edelleenkin. Vanhimpien alppiruusujen havainnointi on jo lopetettu ja koealue toimii puistona.

 

Atsalea-alue

Keväällä 1996 Alppiruusupuistoa laajennettiin pyörätien pohjoispuolelle, jonne istutettiin tuhansia, uusia keltaisia alppiruusuja sekä suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa. Atsaleaistutukset saivat alkunsa vuonna 1986 käynnistyneestä atsalean jalostusohjelmasta.

Myös nämä taimet ovat osa laajempaa risteytysaineistoa. Atsalea-alueella kasvaa noin 1500 puistoatsaleaa. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin, usein kesäkuun alkupäivinä yhtä aikaa ensimmäisenä kukintansa aloittavien keltakukkaisten atsaleoiden kanssa.

Puistoatsaleat pudottavat lehtensä talveksi, toisin kuin ikivihreät alppiruusut. Pensaat ovat siromman oloisia kuin alppiruusut. Kukat ovat keltaisia, punaoransseja, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Puistoatsaleat eivät myöskään ole yhtä vaateliaita kasvupaikkansa suhteen kuin alppiruusut. Kukkiakseen ne tarvitsevat alppiruusuja aurinkoisemman kasvupaikan.

 Puistoatsaleoiden jalostuksen tavoitteena on ollut saada aikaan talvenkestäviä lajikkeita. Jalostusaineistosta havainnoidaan ilmastollisen kestävyyden lisäksi kasvutapaa, kokoa, kukintaa ja ruskaväritystä. Ensimmäiset kotimaiset puistoatsalealajikkeet tulivat markkinoille vuoden 2010 paikkeilla.

Keltainen on erityisen tavoiteltu alppiruusujen kukkien väriksi, mutta meiltä talvenkestävät lajikkeet ovat tähän asti puuttuneet. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin kesäkuussa. Suurikokoisten kukkien väri on vaalean- tai vihertävän keltainen.

 Vuonna 2010 Alppiruusupuiston atsalea-alueella alkoi aivan uudenlaisen istutusalueen, metsäpuutarhan rakentaminen. Metsäpuutarhan pensaiksi on valittu mm. erilaisia hortensioita (Hortensia spp.), atsaleoita ja muita kukkivia varjopensaita.

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kaksi alppiruusujen sukuun kuuluvaa lajia. Lapinalppiruusu (R. lapponicum) on harvinainen tunturikasvi. Suopursu (Rhododendron tomentosum) on vahvasti tuoksuva varpu, joka viihtyy soilla ja rämeillä. Se kukkii luontaisena Alppiruusupuiston reuna-alueilla ja kiinnostaa varsinkin ulkomaisia alppiruusujen harrastajia. Suopursu menestyy hyvin puutarhakasvinakin. Sitä on muinoin käytetty varpuna, jolla on karkotettu luteet nurkista, pidetty liinavaatekaapissa hyvä tuoksu. Nippu suopursua kaulalla auttoi pysymään hereillä kirkonmenoissa.

  
Mikä on rodo ja mikä atsalea?

Suomessa puhutaan yleisesti vain alppiruususta, kun tarkoitetaan siniviolettikukkaista, ikivihreää, puistoalppiruusua, Rhododendron catawbiensea tai sen muutamaa puna- tai valkokukkaista lajiketta. Harvat muistavat, että alppiruusu on kokonaisen kasvisuvun nimi. Alppiruusuja ovat puistoalppiruusun lisäksi lehtensä pudottavat puistoatsaleat ja joulun aikaan kukkakaupoissa myytävät ruukkuatsaleat. Näiden lisäksi sukuun kuuluu lähes 900 lajia. Jalostustyön tuloksena on lisäksi olemassa lähes 5000 rekisteröityä pensasmaista alppiruusulajiketta.

Alppiruusujen merkittävimmät esiintymisalueet ovat Himalajan vuoriston itäosat sekä Indokiinan, Korean, Japanin ja Taiwanin vuoristot. Useita lajeja esiintyy myös Pohjois-Amerikassa ja muutamia Euroopassa. Eteläisimmät esiintymisalueet ovat joillakin trooppisilla lajeilla Borneossa ja Uusi-Guineassa. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta lajit puuttuvat.

Koska suurin osa alppiruusuista on kotoisin runsassateisilta vuoristoseuduilta, ja ne tarvitsevat runsaasti vettä menestyäkseen. Alppiruusut viihtyvät happamilla, eloperäisillä ja kuohkeilla kasvupaikoilla. Juuristo on hyvin pinnassa, ja se on hienorakenteinen ja pienialainen. Näin ollen juuristo vaurioituu helposti.

Alppiruusu on mykorritsakasvi eli sillä on sienijuuri. Alppiruusun kanssa elävä symbioottinen sieni huolehtii paljolti kasvien ravinnonsaannista, erityisesti fosforista. Sienijuuret parantavat isäntäkasviensa kuivuudensietoa ja antavat vastustuskykyä tauteja vastaan. Lannoita niukasti! Voimakas kemiallinen lannoitus haittaa sienijuuren toimintaa ja voi pitkän päälle olla haitallista kasvustolle. Alppiruusujen lannoitukseen tulee käyttää vain kloorivapaata lannoitetta.

Juuriston kuivumista ja kuumenemista suojaa metsän aluskasvillisuus. Aluskasvillisuus ei kuitenkaan saa olla liian voimakas- ja tiivisjuuristoista, jottei se kilpaile alppiruusun juurien kanssa.

Alppiruusut tarvitsevat yleensä suojapuuston suojaamaan lehdistöä kuivattavalta auringonpaisteelta ja tuulelta. Suojapuuston tulee olla syväjuurista, jotta se ei kilpaile alppiruusujen kanssa. Liika varjostus on kuitenkin haitaksi. Ns. ”vaeltava varjo” lienee ihanteellinen.

Alppiruusujen oksat ovat hauraita, joten ne katkeavat herkästi. Alppiruusut kestävät leikkausta yllättävän hyvin. Niiden rungoissa on uinuvia silmuja, jotka saattavat lähteä kasvamaan, kun kasvia leikataan. Ne saattavat myös muodostaa uusia versoja tyveltä.

Alppiruusut voivat kasvattaa siementaimia: Haagan alppiruusupuiston siementaimien kukinta voi olla minkä värinen tahansa. Myös kasvutapa vaihtelee. Alle 0,5 metrin korkuisia siementaimia voidaan siirtää lepoaikana juuripaakullisina. Kukka-aiheet muodostuvat loppukesän ja varhaissyksyn aikana.

Atsaleat – Rhododendron japonicum, viihtyvät aurinkoisemmilla kasvupaikoilla kuin ikivihannat alppiruusut. Aurinkoisilla paikoilla niille muodostuu myös parempi ruska ja kukinta.

’Haaga’ on nimetty puiston kotikaupunginosan mukaan. Suosittu ’Haaga’ kasvaa 1,5–2 metrin korkuiseksi pyöreälatvuksiseksi pensaaksi. Vaaleanpunaisten kukkien nielussa on tummahkoja täpliä ja kukan keskiosa näyttää siksi voimakkaamman punaiselta.

’Pekka’ on nimetty Helsingin entisen kaupunginpuutarhurin Pekka Jyrängön mukaan. ’Pekka’ kasvaa lähes puumaiseksi, leveäksi pensaaksi, joten se soveltuu hyvin julkisiin kohteisiin tai suurille pihoille.

’P.M.A. Tigerstedt’ on nimetty alppiruusujalostusohjelman käynnistäjän, emeritusprofessori Peter Tigerstedtin mukaan. ’P.M.A. Tigerstedt’ kasvaa yli kaksimetriseksi ja on yleensä runsaskukkainen. Valkoisten kukkien nielussa on punaruskea pilkutus." (lainaus loppuu).

Laitoin lainatun tekstin ihan sitä varten, että myöhemmin voin tarkistaa täältä itseäni kiinnostavia asioita sen sijaan, että lähden etsimään sopivaa sivustoa googlettamalla. Aivan varmasti tulen Haagan alppiruusupuistossa käymään vastaisuudessakin. On se sen verran ainutlaatuinen paikka.

Nyt taas muistan, miksi niin mielelläni käyn rhodopuiston tapaisissa paikoissa ihan yksikseni tai ainakin jonkun likimain täydellistä puutarhaa puhuvan ihmisen kanssa. Vaikka rhodopuisto ei alueena suuren suuri ole, olisi siellä riittänyt katseltavaa ja nautittavaa. Sekä tietenkin kuvattavaa. Keskity siinä sitten rhodojen ihailuun ja niiden kuvaamiseen, kun toinen tepastelee jossain äärettömyydessä sen näköisenä, että eiköhän noita kuvia jo tullut räpsittyä. En sentään kellosta aikaa katsonut, mutta mahtoiko meillä mennä paljon varttia enempää puiston läpi kulkemiseen. Oli tosi kiva, että Ukkokulta ylipäätään kanssani sinne lähti, mutta pikkaisen taas harmitti, kun puiston katselusta tuli aika lailla läpihuutojuttu.

Alppiruusupuistossa vierailusta on jo monen monta tuntia aikaa, mutta yhä saatan tunnistaa sen huumaavan tuoksun, joka leijaili atsalea-alueella. Ehkä siellä ei pitkään pystyisi niitä tuoksuttelemaan, mutta toisen mokoman olisin niiden parissa kyllä mielelläni aistejani viritellyt.

Oikein mukavaa kesäkuista viikkoa teille kaikille!
 

Puutarhatyöt kutsuvat

Helteet ovat ohi ja sää saattaa tuntua hetkittäin aika kylmältä. Silti on lämpimämpää, kuin monesti normikesäpäivänä. Viileämmistä keleistä on ainakin se ilo ja hyöty, että taas jaksaa jotain puutarhassa tehdäkin. 

Auringon porottaessa helteisesti täydeltä taivaalta on hetkittäin ollut sellainen olo, että kaikki karkaa käsistä. Toki sitä on jaksanut kierrellä puutarhassa ihailemassa toinen toistaan vilkkaampaa tahtia ilmestyviä kukkia, mutta isommat kärräämiset ja kuopimiset on ollut pakko jättää vähemmälle.

Ensimmäinen iris on aukaissut kukkansa

Usein olen kääntänyt lehtikompostit siinä vaiheessa kevättä, että keskeltä on löytynyt vielä jäisiä paakkuja. Tänä keväänä olen vain tyytynyt pikaisesti ohittamaan kompostit ajatuksella, että kyllä, kyllä, käännän ja tyhjennän, kunhan kerkeän. Viime vuotisen biojätekompostin sentään sain lauantaina kärrättyä ruusupensaille. 

Tuoreen kompostin kärrääminen puutarhan kasveille tässä vaiheessa on hiukkasen hankalampaa, kun kaikki kasvaa jo kohinalla, eikä oikein viitsisi peittää hyvässä kasvussa olevia kukkia kompostimullalla. On vain yritettävä tyrkätä multaa aukkopaikkoihin.

Myös rikkaruohot ovat villiintyneet rehottamaan ihan silmissä. Samoin esimerkiksi pikkupuutarhassa käydessäni totesin kevätkaihonkukan aloittaneen käytävänvalloitusprojektinsa, joten karsintakeikka sielläkin on lähitulevaisuuden ohjelmistossa.

Norjanangervojen kukinta meni ohi hujauksessa ja sen jälkeen pensaat aloittivat hurjan pituuskasvun. Talon päädyn angervorivistö vei jo melkoisen osan kulkuväylästä, joten tasoitin reunaa pensassaksilla. Taas on pohdittava, milloin leikkaan angervot tapille.
 
Pensasrivi näyttää uuden kasvuston ansiosta vihreältä ja rehevältä, mutta todellisuudessa viherrys on lähinnä oksien latvoissa ja koko pöheikkö on läheltä katsottuna varsin risuuntuneen näköinen. Paria oksaa raottamalla saattaa havaita, että puska on sisältä valtaosin ruskeaksi kuivuneita oksia pullollaan. Jo viime vuonna tyydyin leikkaamaan jonkun pitkäksi venähtäneen oksan sieltä täältä, vaikka tiesin koko rivistön kaipaavan radikaalimpaa kohennusta.

Koivuangervo – Spiraea betulifolia

Paras olisi tietenkin leikata pensaat nyt mataliksi, jolloin ne ehtisivät kasvaa syksyyn mennessä ihan mukavasti ja keväällä olisi taas kukinta tiedossa. Toisaalta silloin joutuu tuijottamaan tylsän näköistä paljautta parhaan pihalla oleskelukauden ajan. 

Virpiangervo - Spiraea chamaedryfolia 

Joskus olen kokeillut sitäkin, että leikkaan joka toisen angervon matalaksi, mutta silloin vasta ne jäljelle jäävät oudoilta näyttävätkin. Yleensä laitan angervot mataliksi syysaikaan, jolloin tosin menetän keväisen kukinnan, mutta pääsen kuitenkin heti keväällä nauttimaan niiden aloittelevasta vehreydestä. Samanlaisen pohdinnan eteen joudun viiden vuoden välein. Aina yhtä hankalaa.  

Pihalla pyöriessä ilmaantuu sieltä täältä aina uusia tehtäviä jo muutenkin pitkään listaan. Vuorimäntyjen kasvustoja täytyy käydä jossain välissä lyhentämässä. Muistan kuulleeni ohjesäännön, jonka mukaan typistys tulisi tehdä juhannukseen mennessä. Tämän kevään villissä menossa ohjeen aikamäärää voi varmaankin varhaistaa viikolla tai kahdellakin.

Laukka - tämän kuvan jälkeen jo täysin avautunut

Hommaa riittää, mutta enpä tunne niistä stressaantuvani. Viihdyn todella hyvin piha-askareiden parissa ja jokainen suoritettu tehtävä on ikäänkuin puutarhan parhaaksi. Aika kuluu kuin siivillä ja ajatukset lentävät milloin missäkin. Illalla ehkä kroppa on kankea ja kivistäväkin, mutta silloin tietää tehneensä jotain konkreettista ja rakentavaa. Mieli on korkealla ja taas seuraavana päivänä palaa pihamaalle iloisin mielin ja suurella halulla suorittaakseen jonkun ennalta suunnittelemansa tehtävän tai aloittaakseen ihan uusia projekteja. Kunpa kaikki työ olisi näin antoisaa ja mukavaa, kuin mitä puutarhatyöt ovat. 

Juuso tuumailee, että mamman olisi aika leikata nurmikko

Parasta on tietenkin kannustava ja hyväntuulinen seura ja sellainenhan minulta jo löytyykin.
 

Pergola käytössä, joskaan ei täysin valmis

Pergola valmistuu, hitaasti, mutta varmasti. Katto siinä on ollut valmiina jo muutaman viikon ja sen suojissa olemme voineet istuskella. Sadetta on ollut niin vähän, ettei tosin sadesuojaa ole juurikaan tarvittu. Eipä tarvitse murehtia pehmusteiden kastumista ja ne saavatkin nyt olla jatkuvasti paikallaan.

Eilen valmistui rännit, joita ei alunperin rakenteeseen edes oltu suunniteltu. Ne vähäisetkin sateet kuitenkin ropisivat voimalla valokatteelta pihahiekoitukselle, joka taasen roiskui puupatiolle sotkien sen oitis kuraiseksi.

Nyt pergolan ulommaiselle sivustalle on laitettu rännit, joista vesi toivon mukaan valuu syöksytorvea myöten vieressä olevaan pensaikkoon. Rännien kiinnittämisen jälkeen ei vielä sadetta ole tullut, mutta pienimuotoinen koekäyttö ainakin näytti johtavan vedet sinne, minne oli tarkoitettukin.

Puiston puoleinen seinä on harvaa rimoitusta, mutta kummasti se suojaa tuulelta. Seinän takana sijaitsevassa istutuslaatikossa kasvaa tuoksuvatukkaa, joka tässä vaiheessa on vielä aika matalaa, mutta kesän mittaan sen latvukset heiluvat jo korkealla. Istutin sinne eilen viiniköynnös Zilgan ajatuksella, että se joskus köynnöstäisi pergolaa vihertäen.

Pergolaan on tulossa valaistus ja sähköpistokkeet - jollain aikavälillä, toivottavasti ennen loppukesän pimeitä iltoja. Olen kyllä valaisimet jo ostanut, mutta Ukkokullalle ei parane aikatauluja kovin tiiviisti laatia. Tulee vain pettymyksiä.

Pihan puoleinen pitkä sivu jaettiin kahtia ja toiseen osaan rakennettiin takaseinän kaltainen rimaseinämä puoleen väliin.

Ylä- ja alapation välinen lattian suojalauta puuttuu edelleen. Se laitetaan paikalleen, kunnes pergolan valaistusta varten vedettävät piuhat on asennettu. Kuvasta näkyy (tosin kuvakin on vinossa), että pergolan kattorakenne viettää talosta nähden pihamaata kohden sen verran, että sade- ja sulamisvedet eivät jää valokatteen päälle.

Pergolan puutarkenteet on tarkoitus petsata tummemmaksi, jotta pergola paremmin istuisi talon puuosien väritykseen. Petsauksella ei ole sinänsä kiire, enkä olisi siihen ehtinyt paneutukaan. Tärkeintä on ollut, että saamme sateelta suojaisan paikan ja paljon sitä on jo ehditty aamukahvitteluun ja ruokailuihin käyttääkin.

Ei tule sade läpi, se on jo huomattu

Valokate päästää hyvin auringonpaisteen läpi. Entiseen kangaskatokseen verrattuna kaipasin kaikkein aurinkoisimpina päivinä hieman valosuojaa. Yritin virittää isoa auringonvarjoa pergolan viereen, mutta se ei toiminut laisinkaan ja lopulta kannoin koko auringonvarjon kellariin. 

Ostin tukevia koukkuja, joita ruuvasin pergolan tukirakenteeseen amppeleita varten. Amppelit jäävät sopivasti valokatteen alle, joten sade ei pääse hakkaamaan kesäkukkia aivan litimäriksi. Kattoon laitoin koukun tuikkukynttiläastiaa varten. Toistaiseksi on ollut niin valoisaa, ettei tuikkuja ole poltettu. Pergolan valaistuksen myötä kynttilöillä tulee jatkossa olemaan rooli lähinnä tunnelmantuojana.

Talon puoleisellle sivulle ei ainakaan toistaiseksi ole ajateltu rimoitusta. Ehdotin kyllä puoliseinää ruokailunurkkaukseen, mutta se on tässä vaiheessa mietinnän alla. Grilliä voisi siirtää enemmän oikealle. Grilliä ei palovaaran vuoksi suositella käytettäväksi lähellä taloa eikä katoksissa, joten se olkoon avotaivaan alla.

Tässä vielä rännit ja pari muutakin juttua puuttuu

Alkuperäinen idea oli rakentaa L:n muotoinen valokate patioiden päälle. Varmaan se olisi onnistunut, mutta toteutus vaati enemmän mietintää ja vaativiakin ratkaisuja. Rännit ja valokatteen jiirikulma pohdituttivat. Samoin se, että valokatteen uloin reuna näytti tulevan liian matalalle, jotta kaadot olisi saatu asianmukaisiksi. Meni liian vaikeaksi ja pelkäsin jo, että toteutus siirtyy sinne hamaan tulevaisuuteen, jonne moni muukin juttu on hautautunut.

Nyt, kun pergolaa on päässyt päivittäin käyttämään, olen siihen todella tyytyväinen. Sateelta suojaisaa ruokailutilaa on entistä kangaskattoista versiota tuplasti enemmän, eikä rakennelmaa tarvitse kahdesti vuodessa edes osittain purkaa kellariin suojaan. Valokatteen päältä joutuu ehkä talvella lunta pudottamaan, sen aika näyttää. Tykkään kovasti ja ainoa, mitä harmittelen on se, ettei pergolaa rakennettu jo vuosia aiemmin. 
 

Ruusuista ensimmäinen

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Ruusuista ensimmäisenä kukintansa aloitti Teresanruusu. Helteinen sää ilmeisesti nopeutti kukintaa ja tämä ensimmäinen ehti ilahduttaa tasan yhden päivän. Aamulla se avasi nuppunsa ja illalla varisikin jo pinkkeinä terälehtinä maahan.

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Nuppuja on sentään lukuisia eri vaiheissaan, joten iloa riittää tuleviksikin päiviksi. Kun lisäksi ilmojen on luvattu viilenevän, kukinta kestänee pidempään.

Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis Tornedal

Hyvänä kakkosena kirittelee Tornionlaaksonruusu. Siinäkin on paljon nuppuja, joiden kimpussa mahtava määrä kirvoja. Ruusuressukka.

Metsäruusu - Rosa majalis

Kolmanneksi ehtinee metsäruusu, jonka nupuissa on jo pinkki väri näkyvissä. Metsäruusu on näköjään yhtä kiitollinen kukkija vuodesta riippumatta. Viime kevään viileydessä se kukki ja kukki ja nuppujen määrästä päätellen kukinta tulee olemaan runsasta nytkin.

Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia

Juhannusruusu ei paljon metsäruususta jälkeen jää. Sen asuinpaikka on ehkä vähän varjoisampi ja siksi nuput vielä pullistelevat tähtihetkeä odotellen. Juhannusruusuni on vähän huonovointinen, joten nostan sille hattua kaksikin kertaa siitä, että se kaikesta huolimatta jaksaa kukillaan minua ilahduttaa.

Suviruusu - Rosa pimpinellifolia Poppius

Suviruusu sen sijaan on surkeaakin surkeampi. Ikäänkuin jokin toukka olisi syönyt sen lehdet tai sitten ne ovat muuten käpristyneet ja surkastuneet. Vain pensaan alimmaisessa oksassa on normaalin näköisiä lehtiä. Nuo tummat pampulat ovat nuppuja, mutta eivät hyvin voi nekään. Suviruusussa ei ole niin paljon kirvoja, kuin esimerkiksi valamonruusussa. 

Juuso kiittää kaikkia saamistaan onnitteluista ja rapsutuksista. Juhlasankari on vähän väsynyt saamastaan huomiosta ja eteinkin helteisestä säästä. Päikkärit maistuvat leikkimökin terassille asetetun räsymaton viileydessä. 

Kerrottu ahkeraliisa kukkii sisäänkäynnin laatikossa. Sen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja iloista juhla-aikaa niille, joiden perheessä vietetään lakkiaisia tai valmistujaisia.
 

Juuso 15 v

"Mitä! Minäkö vanhus? Vastahan täytän 15 vuotta ja olen kissa parhaassa iässä."

Tällainen pikkukissa olin elokuussa 2001 (skannattu pienestä paperikuvasta). 

 

Kissan 15 vuotta vastaa ihmisen iässä 76 vuotta. 

Sinusta Juuso on ollut aivan valtavasti iloa. 

Toivottavasti saamme pitää sinut vielä monen monta vuotta.

Onnea ihanalle karvaiselle kaverillemme!