Suorakylvöä vai esikasvatusta?

Kylvösuunnitelmaa tehdessäni seikkailin netissä. Hiukan hämmentävää, kuinka erilaista tietoa löytyy niinkin yksinkertaiselta kuulostavien asioiden ollessa kyseessä, kuin vihannesten kylvöajoissa. Kun siihen nettitietoon vielä liittää siemenpussukoiden faktat, onkin pää ihan sekaisin.

Lehtikaalia olen kasvattanut jo muutaman kesän ajan ja aina kylvänyt sen suoraan kasvimaalaatikkoon. Aika monessa ohjeessa kuitenkin neuvottiin kylvämään lehtikaalin huhtikuussa ja esikasvattamaan sen sisällä. Samaan ohjeeseen törmäsin pinaatin kanssa. Senkin olen suorakylvänyt ja hyvin on ehtinyt satokuntoon.

Fenkolia (venkolia) en ole aiemmin kasvattanut. Pussin ohjeen mukaan fenkolin voi kylvää suoraan kasvimaalle. Netissä taas parikin sivustoa ohjeistaa esikasvattamaan.

Taimikasvatustilani ovat varsin rajalliset, eivätkä muutenkaan erityisen suotuisat. Niinpä haluaisin kylvää kaiken mahdollisen suoraan ulos, jos se vain kasvin puolesta passaa. Kertokaapa omista kokemuksistanne ja käytänteistänne.
 

Lajitteletko latinaksi, suomeksi vai peräti savoksi?

Piakkoin on taas käsillä hetket, jolloin käsissä pyöritellään siemenpusseja ja päässä kasvien nimiä. Itse asiassa olen jo aloittanut pussien rapistelun, kuten aika moni muukin. Lähdin hommaan vähän takaperin seikkailemalla ensin monissa netin siemenkaupoissa ja vasta ensimmäisen tilauksen tehtyäni ryhdyin katsomaan, mitä omista varastoistani löytyy.

Nakkasin aikamoisen pinon tyhjiä siemenpusseja roskiin kummastellen samalla, minkä vuoksi niitä talletan. Onhan minulla kuitenkin tiedossa, mitä ja milloin olen kylvänyt. Muutenkin siivosin pussukkalaatikoita. Onnekseni hyllystä löytyi yksi ylimääräinen tyhjä laatikko, johon siirsin omasta puutarhasta kerättyjen siementen pussit. Tein vielä uudet välilehdet jokaiseen laatikkoon. Vihanneksille lajeittain ja kukkien siemenille aakkosittain. Koska itse kerättyjä siemeniä on sen verran rajallinen määrä, niille laitoin nimillä varustetut välilehdet. 

Olisin hommannut lisää siementen varastoimiseen soveltuvia laatikoita, mutta harmikseni noita käteviä laatikoita ei enää viimeksi Ikeassa käydessäni ollut. Olivat muuttaneet mallin toisenlaiseksi ja laatikoiden koko- ja värivalikoimakin oli taas aivan erilainen. Musta väri sopisi käyttööni, sillä kesän mittaan noihin laatikoihin tuppaa tulemaan multaisia sormenjälkiä, jotka etenkin valkoisissa laatikoissa näkyvät liiankin hyvin. Kansia harvemmin laitan kiinni, joten hiukan liian korkeat välilehdet jäi typistämättä.

Kaikki siemeniä myyvät yritykset eivät enää postita luetteloita kotiin, vaan niitä voi selata joko verkkokaupassa tai lataamalla tiedoston omalle koneelle. Jälleen kerran manasin verkkokauppaohjelmistojen kirjavuutta. Joidenkin kauppojen sivuilla on helppo liikkua ja tieto löytyy näppärästi. Jotkut taasen ovat osanneet piilottaa jopa olennaiset asiat niin tehokkaasti, että päätään raapien aikaa saa mahdollisten ostosten parissa kulumaan melkoisesti. Osa toimittaa kattavan tilausvahvistuksen sähköpostiin ja siitä näkee, mitä ja miten paljon on tilannut. Joiltakin tulee vahvistuksena vain, että tilaus on otettu vastaan ja siinä sitten mietit seuraavalla viikolla, että mitä tulikaan tilattua. Ellei ole muistanut jokaista ostosta heti muistiin kirjata.

Impectan postituslistalta olen jossain vaiheessa pudonnut pois, joten tilasin heiltä uuden siemenluettelon. Se tuli todella nopeasti ja pääsin ihastelemaan paksun kirjasen melkoista antia. Luettelon ohessa tuli myös 40 kruunun lasku, mitä hieman ihmettelin, mutta päätin kuitenkin sen maksaa. Eihän se ole kuin nelisen euroa. 

Vaan maksaminen osoittautuikin odotettua vaikeammaksi. Verkkopankki ei hyväksynyt maksua, koska tilinumero ei ollut IBAN-muodossa. Tilinumeroa ei voinut muuttaa IBAN-muotoon, koska Ruotsin kruunu ei ole EU-valuutta. Pankista apua kysyessäni, sain kuulla, että kruunuissa olevan laskun voi maksaa vain valuuttamaksuna. Se taasen olisi kaikkine kuluineen tullut kustantamaan minulle yli 30 euroa. 

Laitoin Impectalle sähköpostilla kysymyksen, voisiko laskun hoitaa jollain helpommalla keinolla tai löytyisikö heiltä eurotili. Jo samana päivänä sieltä tuli vastaus ja anteeksipyyntö. Heiltä oli vahingossa lähtenyt luettelon mukana lasku, jonka siis saatoin hävittää.

Päädyin tekemään tilauksen kotimaisesta firmasta, vaikka erittäin kilpailukykyisiä ulkomaisia vaihtoehtoja löysin Hernepensaselämää -blogin Jorin postauksesta. Ihan kaikkia haluamani siemeniä en saanut yhdestä paikasta. Jokavuotisen kesäkukkasuosikkini maurinmalvan siemenet on edelleen löytämättä. Harmi, etten ottanut viime kesänä siemeniä omastani. Nyt jäi sitten mietittäväksi, kyttäänkö puuttuvia kauppojen siemenhyllyistä vai tilaanko jostain toisesta verkkokaupasta. Usein vain yhden tai muutaman pussin tilaaminen tulee suhteessa kalliiksi, sillä postimaksut nostavat pussukan hintaa.

Tilattujen siementen saavuttua laitoin ne laatikoihinsa odottamaan kylvöjä. Joku bloggari kertoi laittaneensa siemenpussit järjestykseen kylvöajan mukaan. Hetken mietin, mikä olisi minulle sopiva lajitteluperuste; latinankielinen, suomenkielinen tai kenties joku muu. Löydänkö kesämalvikit helpommin K:sta, vai onko latinan Lavatera sittenkin parempi? Päädyin latinankieliseen lajitteluun, sillä vaikka monen kasvin kohdalla en nimiä latinaksi osaakaan, on se yleismaailmallinen ja monella tapaa pätevä systeemi. Varsinkin netistä jotain hakiessa saa enemmän ja parempaa tietoa kasvien latinankielisillä nimillä.

Viime aikoina olen tuhrannut aikaa enemmän kaikenlaiseen saamattomaan haahuiluun, kuin että olisin tehnyt jotain konkreettista ja asioita eteenpäin vievää. Tarkoitus on laatia kylvösuunnitelma niin esikasvatettaville kuin suoraan ulos kylvettävillekin. Päätän myös joka kevät tehdä jonkinlaisen suunnitelman kesäkukkaistutuksista ja -hankinnoista. Viime keväänä olin jo hyvällä alulla, mutta en vienyt suunnitelmaa maaliin saakka. Impulssiostokset ovat toki mukavia, mutta ei ne kesäkukatkaan ostettuina niin halpoja ole, etteikö mietitty ennakkosuunnitelma olisi vähintäänkin taloudellisesti hyödyllinen. Suvikummun Marja oli tehnyt kesäkukkapostauksen, jollaisesta voisi olla itsellenikin apua.

Viikonloppuna ryhdistäydyin sen verran, että sain päivitettyä luettelon siemenistäni. Samaa listaa käytän myöhemmin kylvöjen merkitsemiseen. Keväällä ja syksyllä olen yleensä tehnyt myös työlistan, johon kirjaan isommat ja pienemmät tehtävät sitä mukaa, kun niitä päähän ilmaantuu. Kaikki eivät luonnollisestikaan toteudu. Osa siirtyy keväästä syksyyn ja sieltä seuraavalle keväälle. Osa sulaa kokonaan pois. Minulla tällainen listaaminen sopii. Kun asiat on kirjattu ylös, niille on helpompi järjestää aikaa ja ne tulevat helpommin tehdyiksi. Enemmän minua häiritsee päässä vellova kaaos ja alituinen pohtiminen "mitä minun pitikään tehdä?". Kun asiat on mustana valkoisella, ne on ikäänkuin jo puoliksi tehtyjä.

Posti toi ilahduttavan viestin Rivaripihan Sannalta, joka oli tehnyt uudenvuodenlupauksen laittaa hyvä kiertämään. Sen lupauksen tuloksena sain raikkaan kortin kera pussukan kesäkukkien siemeniä eli ruiskaunokkia, valkoista kesämalvikkia, kosmosta, unikkoa ja aurankukkaa. Lämmin kiitos Sanna siemenistä. Pienet teot ilahduttavat enemmän, kuin osaamme kuvitellakaan.
 

Ajankulua ja ongelmanratkaisua

Hilda Flodinin veistokset Pohjola talon sisäänkäynnissä Helsingin Aleksanterinkadulla.

Joulun aikaan huomasin, että minulla on ongelma. Saattaa toki olla useampikin, mutta yksi vaivaa juuri nyt ylitse muiden. Tykkään nimittäin todella paljon kutomisesta ja etenkin villasukkien kutomisesta. Maailmaa ei kuitenkaan voi villasukilla täyttää, vaikka harrastuksen laajuudesta päätellen varsin moni niin on ajatellut. Sukulaiset ja tuttavat eivät määräänsä enempää villasukkia halua. Myyminen on turhauttavaa, sillä toisten mielestä pilkkahintaan ei saa myydä ja toisten mielestä hinta on aivan liian kova. Vaikka hinta olisi mikä, aina se on jonkun mielestä jommassa kummassa ääripäässä.

En ole ammattilainen, enkä sellaiseksi pyrikään. Jatkossa lahjoitan, minkä lahjoitan ja loput taidan myydä siihen hintaan, että materiaalikustannusten lisäksi viivan alle jää hivenen hyvänmielen palkkiota. Jos jonkun mielestä edullisilla hinnoilla halveksun käsityöläisyyttä ja poljen muiden käsityöläisten hintoja, niin olkoon se heidän tulkintansa. Kutominen on kivaa monellakin tapaa, mutta ei ole myöskään mitään mieltä kutoa ja purkaa vain siksi, etteivät kaapit ja laatikot täyttyisi valmiista töistä. Töistä, joita kukaan ei liian kalliilla osta ja joita ei liian halvalla saa myydä. Lahjoittaisin kaikki, mutta sen verran on tienestit tiukassa, että jostain pitää saada myös rahaa uusiin lankoihin.

Ostin itselleni joululahjaksi muutaman käsityökirjan ja Merja Ojanperän "Kauneimmat villasukat" on yksi niistä. Päätin aloittaa kuluvan vuoden vähän erilaisella villasukkaotteella eli pyrin opettelemaan uusia malleja. Sitä toki olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt yritän pureutua vaikean näköisiin malleihin. Ojanperän kirjassa on tosi kauniita sukkamalleja. Enimmäkseen naisille, mutta muutama myös miehille sopivia. Ohjeet ja kaaviot ovat selkeitä ja osin kuvien lisäksi myös sanallisesti selitettyinä.

Vasemalla Vadelmaiset, oikealla Kukkapolku-sukat.

Ensimmäisenä haasteena aloitin Kukkapolku -nimiset sukat, jotka kuvassa oikealla. Kirjan mallisukat löytyvät ylemmän kuvakollaasin oikeasta reunasta. 

Vasemalla oleviin Vadelmaiset -sukkiin löysin ohjeen Kardemumman talo -blogista. Käy kurkkaamassa, jos haluat ohjeen ja nähdä, millaiselta kuvio näyttää jalassa. Malli on todella helppo ja nopea ja todellakin viehättävämpi, mitä minun vaisu kuvani kertoo. 

Kukkapolku-sukkien ohje kaaviokuvineen näytti vaikeammalta, mitä sitten olikaan. Sen verran poikkesin ohjeesta, että käytin lankana valkoisen sijasta luonnonvalkoista ja sijoitin sukan varteen vain yhden virkatun kukan yhdeksän sijasta. Siihen on parikin syytä eli en ole nykyisin kovin innostunut virkkaamaan ja toiseksi tuo kukkien ompeleminen sukanvarteen on vielä ärsyttävämpää kuin lankojen päätteleminen.

Opetus: älä kuvaa valkoista kohdetta valkoista taustaa vasten.

 
Seuraavaksi otin työn alle Helmi-Orvokki -sukan, joka löytyy kirjakuvakollaasin vasemmasta reunasta. Laatikossani ei ollut harmaata eikä beigeä lankaa, joten toteutin omani yhdistämällä valkoiseen syklaamia. Ja tälläkin kertaa jätin valmiista sukasta virkatut kukat kokonaan pois. Tämäkin oli helppo malli. Tosin jalkapöydän päälle tuleva pitsikuvio vaati tarkkaavaisuutta ja ohjeen seurantaa. Käytin apuna nauhalla kaulaan ripustamaani kerrosrivilaskuria. Muuten olisin seonnut ohjeessa keskeytysten sattuessa. 

Kummankin sukan ohje on naisen jalankoolle 37, joten olen työstänyt mallia vähän isommaksi. Kukkapolku-sukassa kudoin yhden ylimääräisen pitsikuvion vaaleanpunaisine raitoineen ennen kärkikavennuksia ja Helmi-Orvokissa tein muutaman ylimääräisen sileän kerroksen pitsikuvion jälkeen. Myöhemmin totesin, että viimeisen pitsikuvion olisi voinut kutoa kokonaisuudessaan, ohjeessa se tehdään vain puoliksi.

Joulunpyhinä, ennen Ojanperän kirjan ottamista käsittelyyn, päätin tuhota suureksi pussilliseksi patoutunutta jämälankerien massaa. Lukemattomia eri värisiä ja pikkuruisia lankakeriä, joille olen pitkään miettinyt käyttötarkoitusta. Kaivoin esiin digitaalisen keittiövaa'an ja lajittelin langat toisiinsa sopiviin väriryhmiin. Punnitsin langat siten, että sain aina kahteen kerään suunnilleen saman määrän lankaa. 

Aloitin punasävyisistä langoista ja rauhoitin värit tekemällä sukkaan mustan resorin, kantapään ja kärjen. Kudoin saman aikaisesti molempia sukkia, jotta näin tarkemmin, miten pitkälle kustakin kerästä sukkaa valmistuu. Se on tärkeää etenkin silloin, jos haluaa likimain täsmälliset määrät samaa lankaa molempiin sukkiin. Liukuvärjätyistä langoista oli välillä todella vaikea löytää samaa aloituskohtaa, eikä se täysin aina onnistunutkaan. 
 

Toiset jämälankasukat kerrostuivat oranssi-keltaisista sävyistä. Vähän tuli vihreää ja harmaan sävyjäkin mukaan, kun samassa langassa oli useampia värejä. Jälleen yksivärinen resori, kantapää ja kärki rauhoittaa sekamelskaa.

Lilat sukat olivat tosi helppo nakki, sillä niissä lankajämä koostuu valtaosiltaan lilasta ja olisiko tuo raitalanka sitten vaahtokarkkia tai jotain muuta liukuvärjättyä raitalankaa. Liloja pikkukeriä oli jostain syystä kertynyt useampi kappale ja uskaltauduin kokeilemaan, riittäisikö niistä sukan pääväriksi. Riittihän se juuri ja juuri. Vajaan kerroksen verran jäi lankaa eli tarkalle otti.

Ruskeat, vihreät, siniset ja harmaat jämälangat odottavat vielä käsittelyä.

Pikkuisia lankajämiä ei missään nimessä kannata hävittää. Uskokaa huviksenne, mutta neljästä grammasta kutoo monen monta kerrosta ja muutamasta pikkuisestakin kerästä valmistuu äkkiä kokonainen sukka ja sille pari. Myös ihan sikinsokin räsymattotyyliin valituin tai valitsemattomin sävyin tulee hauskan näköisiä sukkia. Eikä kukaan kiellä tekemästä kahta erilaista sukkaa. Olihan Peppi Pitkätossullakin jaloissaan sukat eriparia.

Nämä eivät ole jämälankasukat, vaan ohjeen näin Facebookin Voihan villasukka -ryhmään jonkun lataamassa videossa ja mallin nimi on Flying Swallows (Lady in Red -blogissa ko. malli on nähtävissä alkuperäisen ohjeen mukaan toteutettuna). On muuten ihan helppo ja nätti malli, varsinkin toteutettuna esimerkiksi liukuvärjätyllä langalla. Menin mallia muuttamaan ja tulos on jotain ihan muuta. Koska valmiin työn purkaminen on äärimmäisen turhauttavaa, annoin olla. Tulipa kokeiltua Novitan Eero-lankaa, joka oli tarjouksessa ja josta löytyi kiva puolukanpuuron väri.

Joulupukki toi minulle myös tällaiset lapaset. Sain kyllä selvityksen, miten malli on toteutettu, mutta eihän se päähän jäänyt. Tarkoitus on jollain ajalla perehtyä aiheeseen paremmin. Moni taitava puikkojen heiluttaja varmaan osaa jo tästä kuvastakin mallin päätellä.

Uusi sukka on jo tuloillaan. Välityö. Seuraava luultavasti taas Merja Ojanperän kirjasta.

Huonekuusen latva

Loppiaisen nettiseikkailun tuloksena tilatut siemenpussukat ovat saapuneet. Jossain välissä pitäisi ehtiä laatia syvällisempi kylvösuunnitelma, sillä sen aika ei ole jossain tulevaisuudessa, vaan joidenkin lajien osalta jo käsillä. Tarkoitus on siis siirtyä takaisin perusasioihin eli puhumaan puutarhaa kaikkien sinne tänne seikkailujen jälkeen.
Saamattomuutta ilmassa, mutta eiköhän se taas tästä pois puhallu.
 

Lukutaito on silkkaa onnea

Pirkko Elämää ja elämyksistä -blogista heitti kaikille tartuttavaksi Helmet 2017 -lukuhaasteen, joka on hyvin kiinnostava ja koukuttava. Ideana on lukea 50 haasteessa listattuun kohtaan sopiva kirja, voi itse päättää käyttääkö kirjaa yhteen vaiko useampaan kohtaan. Ei siis tarkoita, että pitäisi lukea 50 eri kirjaa, koska yksi kirja voi kattaa useamman kohdan.

Meneillään on tämän vuoden toinen viikko ja olen saanut luetuksi vasta yhden kirjan, jonka aloitin jo joulun aikaan. Minulla on tapana ottaa ylimääräisiä paineita mitättömistäkin asioista, joten päätin olla lähtemättä mukaan haasteeseen. Aikaa ei vain nykyisellään ole riittävästi lukemiseen, vaikka se yksi lempiharrastuksiani onkin. Luen lähinnä iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista. Lukeminen on välillä hyvää unilääkettä, mutta hyvä kirja voi myös pyyhkäistä unet kokonaan pois, kun yksinkertaisesti on pakko lukea eteenpäin nähdäkseen, miten tarina kehittyy.

Pääasiassa luen kotimaista proosaa ja dekkareita. Nyt on sellainen vaihe päällä. On ollut monenlaisia vaiheita; joskus olen lukenut pötköön jonkun yksittäisen kirjailijan teoksia toinen toisensa jälkeen, joskus kirjapino on koostunut lähes pelkästään runoista ja aina lukemistoon on kuulunut myös erilaiset tietoteokset. 

En muista, minkä ikäisenä opin lukemaan. Ensimmäisiltä luokilta muistan sen, että kun oli tehnyt tunnilla tehtävänsä, sai opettajan luvalla käydä hakemassa luokan seinällä olevasta hyllystä itselleen luettavaa. Kirjaa ei voinut viedä kotiin, vaan se piti palauttaa takaisin hyllyyn välitunnille lähtiessä. Kirja oli kuitenkin varattu sitä lukevalle oppilaalle, kunnes hän oli lukenut sen loppuun. Ajatuksena oli varmasti rauhoittaa tilanne luokassa, jotta kaikki tekisivät tehtävänsä loppuun. Oli sillä toisaalta myös kirjoihin tutustuttamisen ja lukemiseen kannustava vaikutus. 

Aloitin kouluni Pohjois-Espoossa, jossa lähin kirjasto toimi samassa koulurakennuksessa. Silloin lapsilla ei ollut lupa lainata aikuisten kirjoja ja muistan, kuinka pitkään vielä teini-iässäkin kirjaston hyllyn äärellä mietin, onko tätä tai tätä kirjaa nyt laisinkaan lupa lainata. Lapsuudenkodissani kirjoja ja lukemista arvostettiin, enkä muista koskaan kuulleeni moitteita siitä, että olisin liikaa viettänyt aikaani nenä kiinni kirjassa. Sillä sitä tein todella paljon. Kirjastossa kävin ahkerasti ja joka kerran lainasin vinon pinon luettavaa.

70-luvun lopulla löysin kirjakerhot, joita tuolloin oli useita. Tunnetuin niistä lienee Otavan, Tammen ja WSOY:n vuonna 1968 perustama Suuri suomalainen kirjakerho. Siihen liityin ensimmäisenä ja pian myös kahteen-kolmeen muuhunkin. Harvoin otin niitä jäsenlehdessä ennalta esiteltyjä kuukaudenkirjoja, sillä ne sai yleensä nopeasti kirjastostakin ja usein ne olivat toki myydyimpiä kirjoja, mutta eivät välttämättä kaikkein kiinnostavimpia. Useimmiten tilasin kirjoja, jotka lukemisen lisäksi koin tärkeäksi saada omaan hyllyyn. Joihin saatoin milloin tahansa palata uudelleen.

Kirjakauppojen alennusmyynnit olivat lukevalle ihmiselle alkuvuoden herkkua. Kenties ovat sitä edelleen, vaikka kirjojen suosio onkin huomattavasti hiipunut. Postilaatikkoon tipahti jo hyvissä ajoin alekirjalista, jonka perusteella saattoi tehdä ennakkotilauksen ja varmistaa suosituimpien kirjojen saamisen. Oli se vaan juhlaa hakea kirjakaupasta pino kirjoja, joiden parissa saattoi herkutella pitkän aikaa. Ja yleensä sieltä kirjakaupasta samaan syssyyn lähti muutama muukin kirja, jota ei ollut älynnyt ennakkolistasta itselleen varata.

Lasten syntyessä kirjat eivät meidän perheestä minnekään kadonneet, vaan esille ilmaantui uusi kirjaryhmä. Lapset aloittivat kirjoihin tutustumisen ensin paksusivuisilla kuvakirjoilla, josta aste asteelta siirryttiin vaativimpiin kirjoihin. Lasten kanssa mentiin kirjastoon jo ennen, kuin kumpikaan oli oppinut kävelemään. Kirjoja luettiin iltasaduksi ja päiväunille rauhoittumiseksi ja ihan vain iloksi. Kirjat ovat aina olleet hyviä lahjoja niin syntymäpäivinä kuin jouluisinkin. Kirjan kanssa kasvaminen on tuottanut hedelmää, sillä Poika on intohimoinen ja monipuolinen lukija. Tyttärellä aikaa lukemiseen on vähemmän.

Vuodesta 1980 olen kirjannut kaikki lukemani kirjat. Lista löytyy kirjailijan mukaan aakkostettuna ja kronologisessa järjestyksessä. Niinpä voin helposti katsoa, olenko jonkun kirjan lukenut ja toisaalta tiedän, mitä ja kuinka paljon olen kulloinkin lukenut. Kävin listaa läpi ja hämmästelin joitakin 90-luvun vuosia, jolloin olen lukenut jopa 28 kirjaa kuukaudessa. Vastaavasti sitten löytyy lukuisia kuukausia vuosien mittaan, jolloin en ole saanut loppuun ainuttakaan kirjaa. Nykyisin tahti näyttää olevan aika tasaisesti 3-5 kirjaa kuukaudessa.

Sain juuri luettua Riikka Pulkkisen "Paras mahdollinen maaiilma" (Otava. 2016). Alku lähti vähän jähmeästi liikkeelle, mutta tarinan edetessä se imaisi mukaansa ja viimeisten sivujen kohdalla olin jo täysin tarinassa mukana aistien henkilöiden tunteet. Takakannen sulkiessani meni hetki palata omaan itseensä ja todeta olevansa omassa sängyssä. Hyvillä kirjoilla, hyvillä tarinoilla on sellainen vaikutus. Sitä tunnetta tavoitellessa joutuu ehkä lukemaan pinon vähemmän hyviä kirjoja, mutta se kannattaa. Ehdottomasti.

Muutama sana lukutaidosta ja lukemisesta:  

Lukutaito avaa aidan uuden maailman ja luo pohjan monen muun taidon oppimiselle. Ilman lukutaitoa elämä olisi monin verroin vaikeampaa, nyky-yhteiskunnassa suorastaan mahdotonta. Kiistattomien hyötyjen lisäksi lukeminen on aivan upea harrastus. Hyvä kirja tarjoaa elämyksen omalla kotisohvalla. Lukeminen viihdyttää ja rentouttaa ja saa meidät ajattelemaan ja tuntemaan sekä parhaimmillaan ymmärtämään muita ihmisiä. Voimme samaistui muihin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Voimme myös oppia ymmärtämään toisten ihmisten ajatuksia, tunteita ja käytöksen syitä.

OECD:n PISA-hankkeessa käytetään seuraavanlaista lukutaidon määritelmää: ”Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.” Nykyisin mekaanisen lukutaidon ohella pidetään tärkeänä myös niin kutsuttua funktionaalista lukutaitoa, jossa lukija osaa tulkita ja arvioida lukemaansa riippumatta tekstilajista. Maaliskuusssa 2016 yhdysvaltalainen yliopisto (artikkeli ei kerro nimeä) listasi maat paremmuusjärjestykseen lukutaidon perusteella. Jos listaus olisi tehty käyttäen Pisa-menetelmää, kärjessä olisivat olleet Singapore, Etelä-Korea ja Kiina. Kun tutkimuksessa huomioitiin lukutaidon lisäksi myös kirjastojen käyttö ja kirjastojen koko ja kirjojen saatavuus, putosivat Tyynenmeren valtiot melkoisesti Suomen pitäessä kärkisijansa 60 listatun valtion seurassa kirkkaasti. 

Lukutaito ei ole maailmassa itsestäänselvyys. Maapallon väestön yli 15-vuotiaista 800 miljoonaa eli 16 % on lukutaidottomia. 98 % maailman lukutaidottomista elää kehitysmaissa, usein köyhyydessä ja monet heistä sodan haavoittamina. Lukutaitoa ei ole juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin. Maailman lukutaidottomista aikuisista (yli 15-vuotiaista) naisia on 64 %.  11 maassa yli 50 % aikuisista on lukutaidottomia (Afganistan, Benin, Burkina Faso, Keski-Afrikan tasasvalta, Tsad, Norsunluurannikko, Etiopia, Guinea, Liberia, Mali ja Niger). Eniten lukutaidottomia on Intiassa, jossa lukutaidottomia aikuisia asuu yhteensä 286 miljoonaa.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Kukka & kaali -blogin Pauliinalla on todella lämmin sydän ja ihastuttava taito pukea ajatuksensa sanoiksi. Hän laittoi liikkeelle haasteen, joka kuuluu seuraavasti:

 Jutun juoni on lyhyesti tällainen

Kehu blogiystäväsi ja varmista, että hän myös saa kehusi.

Kehumasi blogiystävä saa jatkaa ketjua kehumalla omaa blogiystäväänsä jne.

Lisätiedot:

Mitään velvollisuuksia ei ole: ei tarvitse kiittää kehuista eikä jatkaa ketjua.  

Sinun ei tarvitse tietää ketä on kehuttu, sillä samaa saa kehua moneenkin kertaan.
Saa kehua niin montaa kuin haluaa, pitkästi tai lyhyesti. 

Blogiin saa laittaa linkin tai olla laittamatta. 

Uusia ketjun alkujakin saa laittaa maailmalle niin monta kuin haluaa.
Sekään ei ole kiellettyä, että kehaisee siinä sivussa puolison, lapset, kissat, koirat, kanat ja kukot, ihan mitkä vaan.

Pauliinan kauniit sanat kirvoittivat kyyneltulvan, joka vain yltyi Pirkon Vaarin torpan puutarha- blogista ottaessa osaa haasteeseen. Monta päivää olen pyöritellyt tätä haastetta mielessäni ja miettinyt. Laittoipa Pauliina eteeni todella vaikean pohdinnan, sillä ongelma ei ole, ketä kehuisin, vaan miten tehdä se. 

Tuntuu äärimmäisen vaikealta nostaa joku yksittäinen henkilö muiden joukosta, koska jokainen on omalla tavallaan tärkeä ja kehujen arvoinen. Yhtenä päivänä saa lämpimän sanan toiselta ja toisena päivänä taas joltain toiselta. Jonkun blogissa ihastuttaa kuvat, jonkun toisen blogissa taasen sanat. Koskaan ei voi kaikkia miellyttää, ja yllättäen jonain päivänä juuri sellainen henkilö sanoo jotain kaunista ja palkitsevaa, jolta on kaikkein vähiten osannut sellaista odottaa. 

Aktiiviset bloggarit jäävät ilman muuta paremmin mieleen ja siksi heitä on myös helpompi kehua. Joku toinen postaa harvemmin, mutta niitä postauksia oppii jopa suorastaan odottamaan, eikä heitä unohda - vaikka moni harvemmin postaava niin tuntuu usein ajattelevankin - vaan jokaisen postauksen lukee innostuksella ja ilolla siitä, että tämäkin bloggaaja on palannut "langoille".

Olen usein ihmetellyt, miksi some-maailmassa niin yleinen ja ikävä trollaaminen ja vihapuhe ei ole rantautunut näihin puutarhablogeihin. Täällä täytyy olla todella fiksua porukkaa ja myös uskomattoman paljon luontaista hyvyyttä ja empatiaa. Kommentoidessani toisten postauksia mietin aina, miten pukisin sanani myönteisiksi ja kannustaviksi. Ja miten välttäisin edes tahattomasti ketään loukkaamasta. Aina se ei varmastikaan onnistu - etenkään yhden käden nakkisormilla tabletin ääressä, mutta se on kuitenkin vilpitön tarkoitukseni. 

"Etsi aina maailmassa kaunista ja hyvää.

Kaunis kasvaa sydämessä aina kultajyvää."  

Näin sanotaan vanhassa kiiltokuvakirjan värssyssä. Jonkun mielestä hivenen naivia ehkä, mutta annos positiivisuutta kantaa pidemmälle ja kevyemmin. Hyväksytään toistemme erilaisuus ja annetaan kaikenlaisten kukkien kukkia myös symbolisesti.

Kivipellon Saila ratkaisi postauksessaan omalta osaltaan tämän haasteen todella kauniisti ja auttoi samalla minua päättämään, mitä teen. Niinpä en siis kehu ketään yksittäistä henkilöä, blogia, kissaa tai kanaa. Ihan kaikki olette kehumisen arvoisia, siispä Veikko Lavin sanojen siivittämänä:

Jokainen ihmnen on laulun arvoinen

Ihmisiä on kuin muurahaisia,

ne loputonta polkuansa taivaltaa.

On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia,

niin ettei heitä toisistaan voi erottaa.

Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen,

niin kahta samanlaista eipä ois'.

Ken katsoo kauneuteen eikä hyvyyteen,

häneltä monta ystävyyttä jääkin pois.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Jokainen elämä on tärkeä.

Jokainen ihminen vain elää hetken sen,

sen minkä kohtalo on hälle määräävä.

tee kuni saituri, mi aarteen piilottaa.

Ei kaupittele koskaan muille kalleintansa hän,

pois hopeoistaan kaikki tahrat kiillottaa.

Lämmitä siis kalleintasi, ystävää,

kun suuri aarre sulle suotu on.

Niin myöhäistä on hälle polttaa kynttilää,

kun kerran hautakumpu umpeen luotu on.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Jokainen elämä on tärkeä.

Jokainen ihminen vain elää hetken sen,

sen minkä kohtalo on hälle määräävä.

Näiden laulun sanojen myötä muistan lämmöllä myös maanantaina pois nukkunutta kummisetääni, isäni isoveljeä, joka kahden kuukauden kuluttua olisi täyttänyt 91 v. Hyvää matkaa sinulle, Oiva-setä!

Pian, aika pian kuitenkin...

Valkoinen kerrottu amaryllis jäi tänä jouluna hankkimatta, mutta tämä ihana Rozetta tuo kyllä aikalailla lohtua siihen puutteeseen. Kaksi ensimmäistä vanaa kukkivat jo hyvissä ajoin ennen joulua ja nyt kolmas vana on avautunut kahden kukan voimin. Toiset kaksi kukkaa ovat vielä hieman nupulla.

On se vaan niin kaunis, että voisin istua sitä ihastelemassa pidemmänkin tovin.

Punaisiakin amarylliksiä on vielä nupulla. Nämä nuppuvaiheet ovat minusta niin kiehtovia ja kuvauksellisia.

Seuraavaksi on muutama sana talvetettavista pelaguista ja pari kuvaakin niistä. Tässä vaiheessa herkkähermoiset voivat sulkea silmänsä tai peräti koko postauksen ja keskittyä odottamaan kevään korvilla kauppoihin ilmestyviä ihastuttavia, täydessä kukassa loistavia pelaguita. Jos ette kuitenkaan noudata varoitustani, voin lohduttaa, että näistäkin tulee upeita, jos onni suo ja kasvattaja jaksaa odottaa.

Monet ovat julkaisseet kuvia hyvinvoivista pelaguista, jotka eivät ole uupuneet talven koitoksissa. Vastapainoksi laitan kuvan omista pelaguistani, jotka viettävät talvea kellarissa. Aika raaskuja ovat, mutta edelleen hengissä, mistä tässä vaiheessa suuresti iloitsen. 

Kerrottakoon, että tällaisia pelaguuni ovat joka kevättalvi ja osin vielä muuttuvat surkeammiksi, kun tuon ne sisälle. Jonkin aikaa ovat sen näköisiä, että aina ohi kulkiessani mietin niiden nakkaamista kompostiin. Valon voimalla osa alkaa työntää uutta versoa ja joka vuosi osa lannistuu ja luovuttaa.

Meidän kellarissa on ihan liian lämmin ja suurimman osan vuorokaudesta pimeää. Siksi multa kuivuu herkemmin ja näitä talvetettavia täytyy kastella hieman enemmän, kuin jos olisivat viileässä. Tämä taitaa olla neljäs talvi, kun talvetan pelaguitani. Yleensä osa selviää ja takuuvarmasti joku aina heittää henkensä.

Siirsin syksyllä kellariin myös pari purkkihortensiaa.Kolme tavallista purkkihortensiaa on talvehtinut maassa kaksi talvea, mutta katsotaan, selvisivätkö tästä talvesta. Yksi niistä kolmesta maahan kaivetusta on myös kukkinut. Sisällä en saa purkkihortensioita talven yli menestymään, enkä ole ajatellut jokaista kesäkukaksi saatua tai hankittua hortensiaa maahan kaivaakaan. 

Vaikka hortensia on nyt hyvin rupsahtaneen tai suorastaan puolikuolleen näköinen, on siihen ilmestynyt tuoreita lehtiä. Kellarissa on tilaa talvettamiselle, joten ainakin kannattaa yrittää. Jokainen selvinnyt kasvi on myönteinen kokemus. 

Talvetusaiheesta postasi hiljan myös Kati 100%outdoor -blogissaan.

Meidän chilinpoikanen kasvaa anopin ikkunalla.

Seuraava haaste talvetettaville on siirto sisälle ja valoon. Kysyy hiukan luonnetta sietää ruskeita lehtiä pudottelevia, eikä todellakaan ulkonäöltään niitä fiineimpiä rankoja muutaman viikon ajan ihan silmiensä alla. Mutta joka kevät on yhtä ihastuttavaa nähdä noiden onnettoman oloisten raaskujen hissukseen virkistyvän ja aloittavan uuden kasvun kohti kesää. Ja pian ne jo tunkevat pikkuruisia karvaisia nuppujaan ilmoille. Silloin voi jo sanoa onnistuneensa. Jälleen yksi talvi ylitetty. No, nyt kiirehdin asioiden edelle, sillä ihan vielä ei olla tuossa vaiheessa. Mutta pian, aika pian kuitenkin.