Lunta tulvillaan

Marjakuusi kumartaa lumikuorman alla illan hämärässä

Jos joku ehti surra lumetonta talvea, niin nyt on kääntynyt itku pitkäksi iloksi. Täksi illaksi on jälleen luvassa lumisadetta, etelärannikolle jopa sankkaa sellaista. Joka päivä on voinut kuntoilla lumikolan ja -lapion kanssa riittämiin, eikä tarvetta muunlaiseen lenkkeilyyn ole kaivannut. Onneksi lumi on kuitenkin melko keveää pienen pakkassään vuoksi. Saattaa olla, että hangen pinta humahtaa puoleen heti, kun tulee suojasää. Mutta nyt on kaunista kuin postikortissa. Pihan kolaamisen ohessa täytyy tiputtaa lumet myös marjakuusen oksilta. Hyvin se on kestänyt kaksi edellistä lumitalvea, yhtään oksaa ei ole katkennut. Silti haluan helpottaa sen oloa heiluttelemalla pitkävartista harjaa kuusipoloisen oksia lumesta vapauttaakseni.

Eilen päätin vihdoin sulattaa molemmat pakastimet. Olivathan ne sulaneet Tapaninpäivän sähkökatkon vuoksi, mutta silloin niiden siivoaminen ja inventoiminen jäi vähän puolinaiseksi. Nopeasti vain sisältö pihamaalle ja virrat pois niin kaappipakastimesta kuin arkustakin. Kovin paljon ei tavaraa takaisin laitettavaksi jäänyt, sillä sähkökatkon jälkeen piti heittää ruokia pois ja sen jälkeen ei pahemmin ole kaappeja täytetty. Ajateltiin, että tällainen kunnon inventaario olisi ajankohtainen. Ja lisäksi olimme päättäneet asentaa kaappipakastimen ja jääkaapin alle muoviset kaukalot mahdollisten vesivahinkojen varalle. Arkkua ei sitten laitettu edes takaisin päälle, sillä sinne ei riittänyt sisältöä. Toivottavasti ensi kesänä tulee puutarhasta sen verran hyvä sato, että on taas pakastimiin laitettavaa. Tällaiset must-hommat, kuten pakastinten sulatus, eivät ole niitä miellyttävimpiä, mutta kun ne on saanut pois päiväjärjestyksestä, on olo sitäkin upeampi. Tulipa tehtyä! 

Ja kun lauantaipäivän vauhtiin olin päässyt, silitin myös pinon pyykkiä ja samalla vaaleammat verhot keittiöön. Jouluverhotkin saivat mennä kaappiin odottamaan ensi talvea. Näistä keittiön kesäkauden verhoista olen alusta lähtien tykännyt kovasti. Nekin on jo ties kuinka monta vuotta vanhat, aikanaan Ikeasta hankitut. Miten sitä tuleekin tällainen keväänodotustunnelma aina, kun olen siivonnut joulun pois. Nytkin taivaalta sataa taas lunta ja ulkona on erittäin talvista ja minä jo haaveilen keväästä. Ja sen saa aikaan verhot - tai olisiko se toisin päin. Kevääseen valmistautuminen alkaa verhoista.

Työhuoneen pöydälle on kasautunut kaikenlaisia korjaushommia. Pyyhkeiden irronneita ripustuslenkkejä, ratkenneita saumoja ja irronneita nappeja. Vuosia, vuosia sitten, en edes muista kuinka monta vuotta sitten ostin naisten joulumarkkinoilta pyyhemollan, joka oli varustettu kahdella käsipyyhkeellä. Olen tykännyt tuosta pyyhemollasta ja lisäksi siinä olleet pyyhkeet ovat kuivanneet käsiä hyvin. Jo jonkin aikaa olen katsellut pyyhettä sillä silmällä, että se alkaa näyttää aika kulahtaneelta. Käsipyyhkeitä tulee pestyä aika usein, eikä nekään ikuisuuksia kestä. Ostin varmaan puoli vuotta sitten pyyhemollaa varten uuden vaaleansinisen pyyhkeen, josta oli tarkoitus ommella uudet "mekot" mollalle, vaan en ole saanut aikaan. Jokin ahkeruuspuuska lienee tänään iskenyt ja istahdin ompelukoneen ääreen hoitaakseni tuon rästitehtävien kasan pois päiväjärjestyksestä. Ja ihan viimeisenä tartuin rohkeasti pyyhemolla-projektiin. Ensin piti tietenkin purkaa vanha pyyhe pois ja sitten ommella uusi tilalle. Leikkasin tavallisen käsipyyhkeen kahtia ja siitä tuli ne kaksi mekkoa mollalle. Toista reunaa piti hieman rypyttää, jotta saisin mekon hyvin istumaan mollalle. Taisi tänään olla erityisen hyvä päivä, sillä ompelukone ei temppuillut laisinkaan ja mollan mekot onnistuivat hyvin. Oikein hyvin.

Kävin tuossa hetki sitten leipomassa muutaman Runebergin tortun. Viime helmikuussa päätin ensimmäisen kerran elämässäni kokeilla noita runoniekan nimikkoleivonnaisia. Kumma, että aina etukäteen kuvittelen asioiden olevan niin monimutkaisia tai peräti vaikeita, etten edes ryhdy niitä itse kokeilemaan. Näin kävi ristipistojen kanssa ja sama juttu noiden Runebergin torttujen kanssa. Kunnes viime talvena bongasin jostain ohjeen ja ryhdyin toimeen. Eihän minulla ollut - eikä ole vieläkään - sopivan korkeaa muottia, mutta ei hätää. Tavallisen paperimuotit passaavat mainiosti. Tuleepahan hieman pienempiä torttuja ja sitäkin enemmän. Onnistuivat silloin vuosi sitten hyvin ja niinpä laitoin ohjeen odottamaan aikoja myöhempiä. Kaivoin siis tuon reseptin jälleen esiin ja ryhdyin toimeen. Ei ollut arrakkipunssia eikä rommia, mutta korvasin ne Cointreaulla. Ei tietenkään sama, mutta hyvältä maistuu. No, ei kyllä ollut paistonkestävää, kiinteätä vadelmahilloakaan, mutta jotenkin tuo nyt pysyy tuossa kasassa. Teen sitten oikeaoppisempia ja ulkomuodoltaan fiinimpiä, kun itse Runeberginpäivä on ajankohtainen.

Tänään olen ollut niin ahkera, että suon loppupäivän itselleni lötköttelyä kirjan parissa. Vedän ystävältäni joululahjaksi saamat kirkkaanpunaiset villasukat jalkaan ja kellahdan olkkarin sohvalle. Ja odottelen iltapäiväkahviaikaa, jolloin maistellaan Ukkokullan kanssa noita runollisia torttuja. Mikäs sen mukavampaa!

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Jotkut ihmiset jaksavat marista siitä että ruusuissa on okaita.

Minä olen kiitollinen siitä että okaissa on ruusuja.

-Alphonse Karr-

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *