sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Mustarastaan laulaessa


Ei haittaa, vaikka tänään on pilvistä ja sateista. Lumi jatkaa sulamista ja kevät edistyy. Eilen oli huikean hieno kevätpäivä. Tuntui, että ihan ensimmäinen todellinen ja aito kevätpäivä. Olihan niitä lämpimiä päiviä ennen tätä lumi- ja pakkauskauttakin, mutta ehkä kovin varhain saapunut lämpö sai omalla tavallaan keväästä nauttimisen tuntumaan jotenkin varkaissa olemiselta. Nyt voi jo ihan luvalla ajatella, että tästä se kevät aukenee.


Perjantaina menin aamupäivällä kolaamaan pihasta lunta. Aivan, lumitöitä ryhdyin tekemään. Lunta oli satanut sen verran paljon, että kunnolla sai märkää loskaa työntää edellään ja samalla piti varoa, ettei pihan hiekkapinta lähtisi kaikki mukaan. Enpä ehtinyt pitkään lumitöitä tehdä, kun taivaalta alkoi satamaan aivan valtaisia vesipisaroita. Ne kastelivat niin tehokkaasti, että katsoin paremmaksi palata sisälle. Hyvillä mielin tervehdin vesisadetta, sillä se sulatti lunta ja parin tunnin kuluttua aurinko alkoikin pilkistellä pilvien lomasta.


Eilen oli aamusta alkaen aurinkoista ja lämmintä. Kaikkialla litisi ja lotisi ja linnut sirkuttivat. Navakka tuulikin edesauttoi lumien sulamista ja tänään yläpihan kulkuväylät ovat kaikki sulana. Kukkapenkeissä ja alapihalla lunta on edelleen, mutta muutama eilispäivän kaltainen aurinkoinen sää, niin lumet ovat tiessään.

Juuso ei suinkaan ole kuumissaan auringonpaisteesta. Ei, se etsii tuoretta ruohoa pureskeltavakseen ja löysikin ihan minimaalisen kokoisia vihreitä ruohonversoja leikkimökin alta ja vuorimännyn juurelta. Ehkä se myös löysi naapurin kissan merkit tai jäljesti hiiriä, koskapa oli niin innoissaan noista auringonläikistä (kylläpä muuten on kameran säädöt poskellaan, kun tuo lumi on polttanut vasemman alakulman ihan valkoiseksi).


Juuso on aivan reporanka pitkän ulkoilusession jälkeen ja simahtaa niille sijoilleen. Tuossa pikkusohvalla se ei ole juurikaan nukkunut, mutta paikasta on näköjään tullut sille uusi hitti. Eilen Peräkamaripoika oli vaihteeksi Ukkokullan kanssa saunomassa ja istahti sohvalle uutisia katsomaan ennen saunan valmistumista. Juuso kipitti sohvan eteen ja tuijotti poikaa niin ankarasti, ettei hänen auttanut muu, kuin nousta pois sohvalta. Ja sinnehän Juuso hyppäsi kiertyen kerälle nukkumaan. Täytyyhän talossa joku järjestys olla.


Ajattelin lepuuttaa muutaman päivän kipeitä käsiäni, mutta eihän kutomattomuudesta mitään tullut. Kun on päässyt sukkaneuloosin valtaan, on todella tyhmän tuntuista istua illalla sohvalla tekemättä mitään - siis käsillään. Pakko oli kaivaa taas puikot ja langat esiin ja tällaiset sukat syntyivät pienen lepotauon jälkeen. Tai siis tekemättömyyteen turhautumisen ansiosta. Joku nimesi nämä jo Suffeli-sukiksi.


Teinpä myös tällaiset vauvantossut (valitan kuvan epätarkkuutta). Koska en ainakaan toistaiseksi ole ehtinyt opettelemaan kukkien virkkausta, väsäsin tupsut koristeiksi. Ehkä tupsuista tuli vähän liian suuret, mutta olkoon siinä. Noiden tossujen tekeminen oli niin helppoa ja nopeaa, että mahdollisesti teen toisetkin. Ihan vaikka siksi, että malli jäisi takaraivoon. Ohjeen löysin netistä täältä


Isälle tehtiin perjantaina pallolaajennus ja huomenna hän jo mahdollisesti pääsee kotiin. Huominen menee siis omaishoitohommissa, mutta josko tiistaina pääsisi pihamaalle. Luvassa on aika hienoa säätä tuleville päiville, joten pihamaa kutsuu. 

Parhaillaan tänne työhuoneeseen kuuluu mustarastaan luritus. Se tuntuu niin kauniilta, että ihan taas sydämenpohjassa läikähtelee. Kyllä taas jaksaa arkista aherrusta, kun on päässyt kevättä haistelemaan. Mustarastaan laulua ihastellessa toivotan teille kaikille mukavaa alkavaa viikkoa.
 

27 kommenttia:

  1. On se linnunlaulu niin hienoa kuultavaa taas pitkästä aikaa. Eilen oli täälläkin hieno auringonpaiste, tänään jo pilvistyi ja satoi.
    Miten kivat suffeli-sukat ja vauvantossut oot tehnyt. Söötit on tupsullakin.
    Hienoa puutarhaviikkoa (ainakin tänne on luvattu aurinkoa) ja toipumista isälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, isä on toipumassa. Puutarhaviikko näyttää hienolta, mutta pihalle ehtiminen on siinä ja siinä.

      Poista
  2. Oi, olipa sinulla hehkeät ruusut tuolla bannerissa :)
    Meilläkin on muutamana iltana mustarastas lauleskellut, se on kyllä niin ihanaa, että melkein liikuttuu sitä kuunnellessaan. Vähän myöhemmin keväällä voi kuulla laulurastaan laulavan illalla kuusen latvassa. Se on melkein kauneinta ikinä!
    Niin suloiset vauvan tossut, tupsut ja kaikki! Herkulliset ovat suffelisukatkin :)
    Täälläkin oli kuulemma satanut lunta poissaollessamme, mutta taas on ihan lumetonta!
    Varmaan maistuvat herkullisilta kevään eka tuoreet ruohot (eivät tosin taida kissat maun vuoksi niitä ruohoja popsia...)
    Kevätpuuhiin pitäisi taas huomenna itsekin ryhtyä, kaunista säätä on tännekin luvattu. Pitää kierrellä pihalla katsomassa, mitä kaikkia uusia piippoja on ilmestynyt.
    Toipumista isällesi ja antoisaa puutarhurointia sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuukos laulurastaskin pihakuusen latvassa? Mustarastaalla on ainakin sellainen tapa. Kevätiltaisin on kiva hakea kuivaa pyykkiä narulta ja samalla kuunnella kuusen latvassa keikkuvan mustarastaan laulua.
      Isä on toipumassa, mutta puutarhaan saakka en ole vielä ehtinyt.

      Poista
  3. Minulle ei tullut sukista mieleen suffeli vaan mansikkatoffee, jotain makeaa kuitenkin :) Minustakin tuntuu, että nyt kun viime viikon takatalvi on ohi, se varsinainen kevät pääsee alkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkatoffeekin kuulostaa mukavalta. Pitäisiköhän keksiä kaikille sukille jokin nimi, voisi kuulostaa aika hauskalta.
      Minusta tuntuu, että nyt takatalvi on mennyttä ja kevät on tullut.

      Poista
  4. Ihanat vaavelin tossut! Meillä sateli tänään hattaroita, eilen oli mahtavan keväinen päivä, oli ihana lenkkeillä aikaisin aamulla, mutta ei vielä kuulunut muuta kuin kanahaukan nau'unta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo mustarastaan laulu on kauniimpaa kuin kanahaukan ääntely, mutta useimmat lintujen äänet saavat kuitenkin ilahtumaan.

      Poista
  5. Kiva kuulla,että huolet ovat ainakin vähän siirtyneet syrjään. Ihanat töppöset! Tosiaan joku roti se pitää talossa olla ;)

    VastaaPoista
  6. Nyt on kyllä niin voittajan olo kun kevät tuntuu tulleen jäädäkseen. Juuso pitää jöötä talossa :)

    VastaaPoista
  7. Suloiset pikku tossut

    Kottaraisetkin saapuivat eilen mustisten seuraksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olekaan vielä kottaraisia nähnyt. Tosin lintujen tarkkailu on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

      Poista
  8. Jaksamista omaishoitoon.
    Juusoa piti nimppareista viime viikolla onnitella, mutta niin vaan unohdin. Lähetän nyt kuitenkin silu-siluja ja rapsutuksia söpöliinille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Emme ole oikein tottuneet Juuson nimipäiviä viettämään, kun Juuso nimenä tuntuu edelleen vähän oudolta. Meidän lapset aikoinaan kinastelivat, tehdäänkö kissasta Juuso vai Alpo. Jostain syystä Juuso sitten jäi pysyväksi.

      Poista
  9. Mustarastaan laulu on niiin kaunista.
    Juuso tietää kyllä, kuka huushollissa komentaa:)
    Todellakin suffelisukat! Kivat!
    Tsemppiä sinne isällesi toipumiseen ja sinulle huoltamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Välillä ne tulevat tosi tarpeeseen. Itseämme saamme syyttää Juuson pomottamisesta, mutta kukapa voisi kissaansa vastustaa.

      Poista
  10. Tänää laskin meidän pihapiirissä oli 7 mustaarastasta ruokailemassa,mahtavaa
    Sukat ja töppöset ovat niin kauniit. Aurinkoisia päiviä Between :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 mustarastasta yhtäaikaa, huikeaa. Meillä mustarastas syö aina maassa, kuuluuko se sen ominaisuuksiin?

      Poista
  11. Viehättävät vauvan töppöset ja suffelisukat ovat nimensä mukaiset. Juuso pitää jöötä talossa ja tanhuvilla, eipä ole hyvä kenenkään mennä paikkaan jonka Juuso on itselleen valinnut.
    Tänään täällä kaunis ja lämmin keväinen päivä, tosin tuulta jonkin verran. Piippoja ei vielä montakaan, mutta toivottavasti edes jotain maasta nousee.
    Tsemppiä omaishoitajalle ja hoidettaville, kevättä kohti.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätttä kohti mennään ja hyvältä se tuntuu. Kompostilla käydessäni näin sivusilmällä uusia piippoja ilmestyneen, mutta en ole ehtinyt niitä kuvaamaan. Josko loppuviikosta, jolloin on myös luvattu kaunista säätä.

      Poista
  12. Juuso on aivan syötävänä ihana ja töpsykkäät on suloiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso ON syötävän ihana. Mutta harvoinpa olen nähnyt kissaa, jota en voisi pistellä poskeeni pelkästä ihastuksesta.

      Poista
  13. Onnea ! Voitit siemenarvonnassani !

    VastaaPoista
  14. Noiden tossujen ohje olikin ihan helppo. Käväisin katsomassa tuolla Nemiran sivuilla mistä ohje olikin. Ja hyvät ohjeet olikin hän laittanut sinne.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!