torstai 12. kesäkuuta 2014

Iloisia yllätyksiä puutarhassa

Metsäruusu Rosa majalis, syn. R. cinnamomea, ruots. kanelros

Ruusupensaiden kukinnan ehti tänä vuonna aloittaa metsäruusu. Siirsin tämän pensaan alun muutama vuosi sitten autiotontilta, jossa se oli jäämässä tieprojektin ja uudisrakennuksen jalkoihin. Pensaana se on aika villi ja tuppaa leviämään sinne tänne. Nurmikon keskellä leviämisestä ei ole haittaa, koska alut voi ajaa nurmikon ohessa nurin. 


Metsäruusuni on jo aika iso ja korkea pensas. Nyt se on täynnä nuppuja ja avautuvia kukkia.


Ruusunnuppujen myötä paikalle ilmestyivät myös kirvat. Niistä pääsee onneksi mäntysuopaliuoksella.

Juhannusruusu Rosa pimpinellifolia
Juhannusruusu ei paljoa metsäruusulle hävinnyt ja nyt se tuoksuu pihalla ihanasti. Tai tuoksui eilen. Tänään nimittäin sataa kaatamalla, eikä mieli tee mennä märkään maailmaan tassuttelemaan.

Akileija Petticoat Pink

Viime keväänä kylvin parinkin eri akileijan siemeniä. Huonosti itivät ja ne pari onnetonta taimirääpälettä istutin kuitenkin kukkapenkkiin. Pari päivää sitten istuin pihapöydän ääressä ja ihmettelin, mikä kumma siellä pilkistää. Petticoat Pink on sittenkin päättänyt ilahduttaa puutarhaani ja tehnyt useampia nuppuja. Kyllä taas läikähdytti sydämessä.

Akileija Red Hobbit
 
Niin ikään viime kesänä ostin kirpparille omia kasvejaan myymään tulleelta rouvalta tällaisen hassun näköisen akileijan. Nimeä hän ei sille tiennyt, mutta Sailan blogipäivityksestä taisin löytää sille nimen eli luulisin tämän olevan Red Hobbit. Onhan tämä aikamoinen narrihattuinen veijari. Myös hän ilahdutti minua kovasti, sillä en ollut laisinkaan varma, selviääkö vähän huonovointinen taimi seuraavaan kesään.

Tähkäesikko Primula vialii

Keväällä istuttamani tähkäesikko on vielä vähän vaatimattoman näköinen ja kokoinen, mutta toivottavasti hän viihtyy ja vankistuu pihassani. 


Tänään sataa, koko päivän ja aika rankasti. Säätiedotus lupaa sadetta myös huomiseksi, joten nyt täytynee pureutua sisähommiin, jotka ovat kyllä jääneet lapsipuolen asemaan. Pihamaa kutsuu heti, kun sää vain sallii ja vaikka kuinka toteaisi, että nyt on aika vähän lekotella, yllättäen löytää taas itsensä jonkun puskan juuresta nyppimästä.

Täytyy oikein tähän listata, mitä on tullut alkuviikon aikana tehdyksi kaiken pakollisen ja kodin ulkopuolella tapahtuneen lisäksi:
  • maanantaina tein rapskulehtilaattoja
  • leikkasin naapurin aidan vieressä olevat angervot tapille, sillä ne ovat alaosistaan niin risuttuneet, ettei oksissa ollut enää mitään vihertävää
  • pilkoin alapihan betonirenkaassa polttamista odottavat tatarin juurakot pienemmiksi
  • leikkasin ruusupensaista kuivia oksia
  • ruiskutin jaloruusuihin ja ruusupensaisiin linnottautuneita kirvoja mäntynesteliuoksella
  • laitoin marja- ja koristepensaille tukia
  • istutin kasvihuoneessa vankistumassa olleita kesäkukkia ruukkuihin (hämähäkkikukkaa, zinniaa, cosmosta, samettiruusuja)
  • kitkin mullasta esiin ponnahtaneita tatarin taimia ja ruiskutin jämät etikalla
  • leikkasin nurmikon, joka on lämmössä ja kosteudessa innostunut kovin kasvamaan
  • täytin vesialtaan, josta on näköjään haihtunut vettä
  • kitkin rikkaruohoja kukkapenkeistä
  • kylvin kehäkukan ja persiljan siemeniä Juuson taivaan tuuliin kuopimien tilalle
  • istuin kasvihuoneessa nyppimässä tomaateista varkaita
  • kesäkukkiakin on tullut kasteltua
Ja kaikkea tätä touhutessa päässä liikkuu kaiken aikaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Kaikkia ihania blogeja lukiessani löydän uusia mielenkiintoisia kasveja, joita alan heti suunnitella omaan pihaani. Toiveissa on kukkivia puita ja pensaita sekä aina vaan lisää kukkia. Nurmikko väistyköön vähitellen ja tilalle runsaita istutuksia sinne tänne polveilevine polkuineen. Unelmia on ja pitääkin olla. Osa jää toteutumatta ja osa taas paranee hautuessaan.

Selkä ei ihan kaikesta tykkää ja tuppaa kiukuttelemaan, joten yritän hillitä itseäni ja ajatella, että välillä voi vähän hengeähtää. Hyvää istutusaikaa on loppukesästäkin, yritän itseäni muistuttaa.


Lapsi on myös toivonut synttärilahjaksi äidiltä hiukan puutarhatalkoopanostusta. Tänään olikin tarkoitus käydä kaivamassa joitakin kasveja omasta pihasta lapselle vietäväksi, mutta kaatosateen vuoksi homma siirtyi myöhemmäksi. Kävimme runsas viikko sitten lapsen luona kartoittamassa talkooavun laatua ja määrää. Aktiivisesti kartoituksessa mukana olivat myös tyttären kissat Nemo ja Loki. Kuvassa Nemo. Aika herkullinen, vai mitä!

20 kommenttia:

  1. Akilleijat ovat niin ihania. Tänään onkin oiva lepopäivä noista puutarhahommista =) Nyt kun on ollut pitkään niin puutarhurointia suosivia kelejä niin pääsee jälleen lueskelemaan oikein antaumuksella muiden juttuja ja ihastelemaan kaikkia aikaansaannoksia. Pitkä tuo sinunkin työlistasi tuntuu olevan, mutta niin antoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniina päivän on tosiaan vaikea irrottautua tietokoneen ääreen. Nyt on ollut niin hektistä aikaa tuolla pihamaalla, että luultavasti monet kukkajutut täytyy raportoida talvi-iltojen pimeydessä. Hyvä niin, onpahan silloinkin jotain puutarhaan liittyvää touhuamista.

      Poista
  2. Oi miten ihana hobitti ! Niin ja kaikki muutkin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hobitti on tosiaan ihana. Niin vallattoman oloinen kuin vaan akileijat voivat olla.

      Poista
  3. Ihan aluksi täytyy kertoa, että meillä porottaa aurinko täydeltä terältä ja on huisin lämmintä. Tulleeko sitten sade tänne päin illemmalla. Olet ollut hirvveen ahkera, ja tuo on just hyvä että vaikka on tarkoitus lepäillä, kohta on jossakin nyppimässä. Tosi kauniita akileijoja, niitäkin on hurjan paljon erilaisia. Nemo ottaa rennosti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei tämä kaatosade ainakaan tällaisenaan tule teille saakka. Voisi sitä vähempikin sade riittää. Vaan eipä tarvitse istutuksia kastella.
      Levätään sitten talvella, kun lumihangessa on vaikea mitään nyppiä.

      Poista
  4. Oi, olet saanut paljon aikaiseksi!
    Allekirjoitan niin ton; "Unelmia on ja pitääkin olla. Osa jää toteutumatta ja osa taas paranee hautuessaan."
    Jännä, miten moni unelma liittyy puutarhaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mä tääl sekoilen näitten kommenttieni kanssa. Yritin vaan sanoa vielä et meilläkin sataa kaatamalla.

      Poista
    3. Puutarhasta on vaikea pysyä poissa ja vaikea on myös olla sitä ajattelematta. Taidan olla ihan täysin höyrähtänyt puutarhahommiin, mutta kun se on niin mukavaa.
      Ah, mukavaa, että muutkin sekoilevat kommenttiensa kanssa. Ja näin sateessa monet unelmat pääsevät oikein kunnolla muhimaan.

      Poista
  5. Meilläkin mökillä juhannusruusu on jo kukassa, metsäruusu sen sijaan ei vielä. Sitä leikattiin keväällä, joten voi olla, että kukinta ei ole kovin runsasta. Kivat akileijat!

    VastaaPoista
  6. Vaikka olen mielestäni ollut ahkera niin tuonpituiseen listaan en kyllä yllä :)
    Kauniit kukkakuvat ja Nemohan on vallan upea kissa!
    Sunnuntaina tein täälläkin hienoja kirppariostoksia, erilaisia kuunliljoja ja iiriksiä, nyt ne ovat maassa. Taimia myyvälllä rouvalla oli vaikka mitä mutta pysyin järjissäni :)
    Meilläkin lapsi toivoi syntärilahjaksi taimia ja istutusapua. Oli kiva toive toteuttaa!

    VastaaPoista
  7. Ihania akillejoja ! Oletpa ollut ahkerana todella .
    Herkullinen kissa kerta kaikkiaan ♡ Ihana !♡

    VastaaPoista
  8. Oi Nemo, kaunis valkotassu!

    Kovasti olet puuhastellut, huh! Ihailtavaa innostuneisuutta! Mulla on vähän suvantovaihe menossa, ihmeellistä kyllä. Olispa ihana sellainen puutarha, jossa olisi polut kasvien keskellä nurmikon sijaan!

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniita kukkia. Ja hurjan paljon siellä saatu aikaan.

    VastaaPoista
  10. Ihanat kukat.
    Nuo akleijat, aivan ihania. Mulla ei tuonvärisiä ole vaikka paljon onkin. Kylläpä niitä on monenlaisia
    Mukavaa viikkoa sinne teille ♥ ♥

    VastaaPoista
  11. Ajatella, että ruusutkin kukkivat jo! Suloinen on tuo metsäruusu, myös tähkäesikko on hauskan näköinen. Pitääkin laittaa listalle. Ahkerana on sielläkin oltu :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Akileijat ovat kyllä mielenkiintoisia monine muotoineen. Metsäruusu on tosi herttainen!

    VastaaPoista
  13. Oi, oletpa ollut ahkerana!!! Ihania akileijoja

    VastaaPoista
  14. Mahottomasti puutarha tuötä teettää aina sais olla jotain tekemässä. Ihanasti teillä kukkii. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!