lauantai 28. helmikuuta 2015

Jouluruusutaisto


Luulin jo häätäneeni jouluruususta kirvat, vaan ei. Eilen niitä löytyi jälleen. Jouluruusu pääsi viileään suihkuun ja pesin sen jokaisen lehden. Sitkeästi tämä kasvi pyristelee kohti kevättä, uusia versoja nousee hissukseen. Tästä tuli nyt varsinainen jouluruusutaisto, sillä enpä aio minäkään antaa periksi kirvoille. Tutkin päivittäin lehdet ja suihkuttelen niitä. Jos kukka heittää henkensä, ainakin olen tehnyt parhaani. Ihan vähällä en nyt luovuta, kun näin pitkälle ollaan jo päästy.


Osa kellarissa talvehtineista pelaguista otti ja kuoli. Osa on hyvissä voimissa ja uutta lehteä pukkaa mukavasti. En ole vielä vaihtanut pelaguille multaa, sillä ajattelin antaa niiden rauhassa päättää, miten suhtautuvat uuteen eloon. Jälleen sain todeta vanhaan sananlaskuun: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" sisältyvän viisauden. En nimittäin merkinnyt pelaguiden nimiä purkkeihin syksyllä niitä kellariin viedessäni. Nyt täytyy sitten odottaa kukkia ilmaantumista, nähdäkseni, mikä pelaguu missäkin purkissa kasvaa.


Uuden kylvön pelaguu-vauvat siirsin kylvömullasta isompiin purkkeihin ja kunnon multaan, vaikka nuo varsinaiset lehdet ovatkin vielä aika pieniä. Rypälerasioissa multaa oli vähän ja näytti, kuin taimien kasvu olisi tyystin pysähtynyt. Päätin, että nyt on pelaguutaimien koulimisen aika. Taas yllätti laiskuus, sillä purkit loppuivat kesken, enkä jaksanut lähteä lisää niitä kellarista hakemaan. Viimeiset taimet saivat tyytyä kaverin kanssa yhteiseen purkkiin. Lohdutin niitä toteamalla, että kesällä sitten saavat ihan oman astiansa, kunhan kasvavat ensin terhakkaasti.


Kun kerran taloudessa on laminointilaite, täytyy sille keksiä myös koko rahan edestä töitä. Taimilappujen lisäksi väsäsin suihkupulloihin omat lappunsa. Täällä sisällä harvemmin tarvitsen muuta kuin vettä suihkuttamiseen, mutta puutarhassa suihkupulloja on useampia. Etikkaliuoksella suihkuttelen rikkaruohoja hiekkakäytäviltä, mäntynesteellä kirvoja ruusuista. Nokkosvettäkin on hiukan isommassa ruiskupullossa.


Aika monessakin blogissa on ollut kuvia likimain lumettomista pihamaista ja joillakin jopa vihreitä piippoja pulpahtelee siellä täällä. Eilen en tullut ottaneeksi yleiskuvia pihasta, mutta hiekkakäytävät ovat aikalailla tuon kuvan mukaisia. Paikoitellen jäätä on edelleen tiukasti varjoisimmissa paikoissa. Sen sijaan aurinkoisemmissa paikoissa jää on hapertunut sen verran, että sain sen pintaa rikotuksi ja maata näkyviin. Aurinkoisella paikalla tarkoitan kylläkin sellaista paikkaa, johon aurinko paistaisi, jos se paistaisi. Viime aikoina ei juurikaan ole paistanut.

  
Tänään on helmikuun ja samalla myös tämän talven viimeinen päivä. Huomenna alkaa virallisesti kevät, vaikka sään puolesta siltä on tuntunut jo pidempään. Valon määrä on lisääntynyt huikeasti. Nautitaan siitä. Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
 

27 kommenttia:

  1. Kyllä sinä kirvat päihität, uskon niin. Terveen vihreiltä näyttävät jouluruusun lehdet.
    Pelaguutkin jo hyvällä alulla.

    Mukavaa kuunvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Hyvässä mallissa on sun pelakuut. Hattua nostan, kun siemenestä niitä saat kasvamaan. Mä vaan tyydyn kaupan taimiin.
    Mun ystävän jouluruusujen purkissa oli ihme toukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia, yllätyin, kuinka helppoa pelaguita on itse siemenestä kasvattaa. Siinä itävät, kuin moni muukin.

      Poista
  3. Mulle kävi samoin en laittanut värilappua syksyllä purkkeihin. Nyt olen koettanut tutkia ottamista sisäkuvista, missä purkissa näyttäis olen mitäkin, mutta ei sekään onnistunut tuon parvekeruukun kanssa, missä on kolme kasvia. Miten päin astia oli kuvattaessa??? Niinpä.
    Laminointikone on taatusti kätevä, siistit laput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei noista mokista edes näytä mitään oppivan. Viime vuonna kävin pelaguiden merkintöjen samalla tavoin ja nyt uudelleen. Mikä ihmeen hoppu sitä ihmisellä syksyisin on?

      Poista
  4. Hyvinvoivalta tuo jouluruusu näyttää, kyllä sinä varmasti saat ne kirvat häädettyä. Niitä lehtiä kannattaa huuhdella vielä, vaikka niitä kirvoja ei näkyisikään. Ne ovat kuitenkin ehtineet munia sinne lehtien pinnalle ja niistä munista kehittyy hetken kuluttua uusia kirvoja!
    Minulla oli jouluna kaksi jouluruusua sisällä. Vein ne risuverstaalle, jossa niihin tuli myös kirvoja. Ruiskautin tuurilla yhdestä pullosta niihin torjunta-ainetta. Uskoin pullossa olevan viimekesäistä Spruzitia, jolla ruiskuttelin miljoonakellojen kirvoja. Oli tuuria tällä kertaa, pullo sisälsi sitä mitä pitikin, vaikka nimi puuttuikin pullon päältä. Kirvat kuolivat. Toinen jouluruusuista voi hyvin, toinen sai ilmeisesti liikaa kasteluvettä, koska lehdet ovat homeessa.
    Ei haittaa kovin paljon, niitä jouluruusuja on pihalla jo muutenkin liikaa.....
    Mukavaa viikonloppua ja aurinkoista maaliskuuta sinulle! Juusolle rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti olisi jo aiemmin pitänyt uusia jouluruusun pesu, mutta hyvä, että nyt huomasin. Tarkkailen kukkaa päivittäin ja ajattelin tosiaan pestä lehdet uudemman kerran, kunnes kirvoja ei enää löydy. Uusia vesoja ilmaantuu mukavasti, joten se innostaa jatkamaan kasvin hoitamista. Pitänee hankkia tuota Spruzitia tai jotain muuta ötökkäainetta tulevaisuuden varalle.

      Poista
  5. Lykkyä tykö kirvajahtiin. Sinnikkyys palkitaan.

    VastaaPoista
  6. Kurjia nuo kirvat. Josko kokeilisit Bayer Gardenin Provado-tabletteja, niillä saan häädettyä kiinanruusun kirvat. Voisit varmaan pitää jouluruusua ulkonakin jo vallankin jos ei ole pakkasta, hiljalleen totuttaa, kirvat ei viileästä tykkää. Onnea taistoon! Tuo laminointilaite vaikuttaa hyvältä hankinnalta! Onpa terhakka pelakuu ja pelakuuvauvat! Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, toinen harkittava ötökkäaine. Täytyy tutustua tuohon Provadoon, sillä näitä kirvajuttuja näyttää olevan harva se vuosi.
      Täällä on ollut sen verran leutoa, että voisinkin alkaa totuttaa jouluruusua hissukseen ulkona olemiseen.

      Poista
  7. Jouluruusu on niin pirteän näköinen kyllä sinä saat voiton niistä kirvoista. minäkin talvisäilöstä nostin pelargoonit hyvin kaikki säilyi ,nyt pukkaa uutta kasvua kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valolla on ihmeellinen voima kaikkiin kasveihin. Onnea pelaguidesi uudelle kasvulle.

      Poista
  8. Tosiaan tuo valoisuus on ihan ihmeellistä! Antaa lisää energiaa, vaikka aurinko ei ole jaksanut nyt paljon paistaakaan.

    Mullakin kirvat on vallanneet jouluruusut. Yhden heitin roskiin, mutta tammikuussa saadusta versiosta olen häätänyt kirvoja ihan vaan sormilla napsimalla. Jonkun ajan päästähän ne voi jo istuttaa ulos maahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan aiemmin edes tiennyt, että jouluruusu on niin kirva-altis. Saattaapa olla, että edelliset epäonnistumiset kasvin säilyttämisessä ovat johtuneet nimenomaan kirvoista. En ole vain huomannut niitä tarkemmin tutkia.

      Poista
  9. Napakan näköisiä, niin jouluruusu kuin pelakuutkin. Sain toissa jouluna joulukukaksi jouluruusun ja toivoin saavani sen pidettyä hengissä kevääseen, että voisi istuttaa ulos, no ei se selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono tuuri minullakin on aiemmin ollut jouluruusujen kanssa. Nyt tuli kuitenkin sellainen tunne, että ihan helpolla en periksi anna.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjotin niin vauhdilla ton kommentin et tuli tosi monta kirjotusvirhettä.... Kokeillaan uudemman kerran:
    Mullakin on muutamana keväänä tullut kunnon kirvaepidemia autotallin kaikkiin talvetuksiin.
    Olen saanut ne kuitenkin häädettyä Neudorffin ötökkäaineella. Sitä voi laittaa ulko- ja sisäkasveille. Mäntysuopa ei tuntunut ihan tepsivän.
    Terhakoilta nuo pelargoniasi näyttävät. Ihanaa kun alkaa maaliskuu! Varmasti valokin lisääntyy ja kasvit ja me ihmiset saamme uutta virtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntysuopa ei näköjään ole kovin tehokas kirvajahdissa. Taidan hankkia jotakin ötökkäainetta.

      Poista
  12. Meidän possaollessamme oli tullut lisää lunta. Kilometrin päässä meiltä ei lunta lainkaan.
    Jouluruusut vielä meillä on lumen alla. Oikein hyvää alkavaa kevätkuukautta sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suuria eroja pienelläkin alueella on lumitilanteessa. Meidän kotikuntamme on pitkä ja eteläosassa vaikuttaa meri. Täällä pohjoisemmassa kolkassa taas tuntuu lunta aina tulevan enemmän.
      Maaliskuussa ollaan tukevasti.

      Poista
  13. Hyvää kevään korvaa tänne! MInulla myös jouluruusu sinnittelee, olen samaa mieletä, että jos on tähän saakka selvinnyt, niin kyllä pitää sitten selviytyä loppuun asti, kyllä se maa kohta on sen vverran pehmeää, että jouluruusun voi laittaa ulos. HYvä idea tuo suihkupullojuttu, puutarhassa tosiaan tarvitsee monen moisia luomuaineita toisinaan, ja on hyvä, ettei eri aineet mene sekaisin, saatika että pitäisi pestä suhkupullo joka välissä. Miinäkin kylvin tänä vuonna pelakuita, eivät ole vielä itäneet. Ilma on toisaan keväinen, ja tuoksu myös. Nythän on valoisaa jo ihan pitkästi, kun miettii, kuinka joulukuussa päivän piteneminen tuntui kovin kaukaiselta, kun se piteni aluksi 5 minnuuttia viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät pitenevät hurjaa vauhtia. Kyllä tämä valoisuus on upea juttu. Tämän kuun lopulla siirrytään taas kesäaikaankin.

      Poista
  14. Neudorffin aineita olen minäkin käyttänyt kirvoja vastaan. Toivottavasti jouluruusu selviytyy!

    VastaaPoista
  15. Kirvat on ikäviä, oli ne sitten sisällä tai ulkona :( Onneksi meillä on keinoja häätämiseen, Neudirfilla on hyvät aineet, suosittelen!
    Ihanan terhakoita on sinun pelargoniat, niin kellarista tulleet kuin pienenpienet alutkin. Täällä yksi pelakuu hullu huutelee <3

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!