keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sada sada sada aina vain....

Laukka - Allium 'Purple sensation'

Pikkuhiljaa alkaa kauhistuttamaan, että tässäkö tämä kesä taas on. Vesisadetta, vesisadetta ja vesisadetta. Jos kesää olisi puoli vuotta vuodesta, ei jokunen sadepäivä haittaisi laisinkaan. Päinvastoin, varmasti kunnon kuuroja suorastaan kaipaisi. Mutta kun meillä on kesä muutenkin niin lyhyt, toivoisi auringon valoa ja lämpöä mieluummin vaikka liikaa kuin liian vähän.

Siemenestä kasvatetut Kaunokaiset (Bellis) ovat heittäytyneet villeiksi

Tänään on satanut kahteen saakka taukoamatta. Nyt jopa aurinko välillä pilkistää pilvien välistä ja sitten tulee taas vettä kaatamalla. Pari kertaa olen ollut jo kameran kanssa menossa pihamaalle, kun vesisade saa palaamaan takaisin sisälle. Lisäksi ulkona on niin märkää, että pitäisi varmaan pukeutua kumipukuun välttyäkseen kastumiselta pensaiden lähellä kävellessä.

Messuilta ostetut Lukinliljat (Hymenocallis) avautuvat

Taukopäivät sateessa ovat mannaa sielulle. Eilenkin menin heti aamusta pihamaalle, sillä tehtävälista oli pitkä. Tarkoitus on tänä kesänä maalata punamultainen leikkimökki uudelleen ja siksi vanhalle pinnalle piti tehdä maalipesu. Pois seinien alaosiin roiskuneet kuravedet ja muut vuosien aikana kerääntyneet töhnät. Ensin tyhjensin koko mökin leluista ja kalusteista ja kannoin ne kellariin odottamaan, kunnes sisäosatkin on maalattu. Mökkiä pitää hiukan myös nostaa ja suoristaa, sillä se on vuosien saatossa jonkin verran toiselta sivulta notkahtanut.

Iris (Iris sibirica) -ystävyksillä taitaa olla juttu kesken

Kun kerran olin vesiletkun pihalle kellarista raahannut, päätin saman tien pestä terassit ja pation. Toki sateet olivat hiukkasen vieneet keltaista siitepölyä mennessään, mutta kunnon pesu pari kertaa kesässä on tarpeen. Pesuhommiin ei yleensä paljon aikaa kulu, mutta kaikkien kamojen siirtely pois ja takaisin ottaa oman tovinsa. Patio pitäisi myös öljytä, mutta sitä varten täytyy odottaa vähän pidempää poutakautta, jotta pinta ehtii hyvin kuivua.

Näillä kissankäpälillä (Antennaria dioica) ei taida olla kynsiä laisinkaan

Päivän päätteeksi huristin vielä nurmikon lyhyeksi ja kastelin kesäkukat. Kastelemiseen ei ole pahemmin tänä kesänä tarvinnut aikaansa tuhrata. Suojaisissa paikoissa olevat kesäkukat ovat toki tuulisissa säissä kuivuneet nopeasti, mutta enimmäkseen ne eivät kovin paljon nestettä haihduta, kun ei mitään helteitä ole ollut. Eivät myöskään rehota ja pullistele yli ruukkujen laitojen. Pikemminkin jurottavat kuin sanoakseen, että mitä meitä tänne koleaan kesään olet istuttanut. Pelaguut selvästikin inhoavat sateita ja porttiruukkuihin istutetuissa riippapelaguissa on jokunen nuppu homehtunut. Väärä kasvivalinta näille säille.


Ukkokulta rakentaa puuvajaa alapihan rinteen päätyyn. Tästä kuvasta se on jo vähän edistyneemmässä jamassa, sillä puolet katosta on saanut huopapeitteen. Homma jäi kesken, kun sade taas yllätti. Tarkoitus on antaa polttopuiden kuivahtaa vajassa ennen kellariin viemistä. Yläosaan tulee muutama poikkipuu, jotta sinne voi sijoittaa hedelmäpuiden suojaverkot kesän ajaksi. Lisäksi vajan etuosassa on tarkoitus säilyttää mm. ruohonleikkuria, jotta sitä ei joka käyttökerran jälkeen tarvitsisi kiikuttaa talon toiselle puolelle autotalliin - tai kellariin, joka vaatii jo vähän enemmän hartiavoimia. 

Tuohon vajan eteen ehdotin laitettavaksi jostain meille kulkeutuneita harmaita betonilaattoja. Laittaisin niiden päälle vanhasta tiskipöydästä tehdyn istutuspöydän, joka vaatii vielä vähän tuunausta.

Multi Blue -kärhö (Clematis 'Multi Blue') kiipeilee kriikunapuussa

Pikkuisen on väsynyt olo, sillä mamman ihana katti ei ole ollut öisin kovin ihana. Kahtena yönä sen on pitänyt päästä ihan liian varhain ulos pissalle. Niin käy, jollei muista ulkoiluttaa sitä illalla. Juuso on tarkka vessapaikoistaan, eikä se yleensä yläpihalla tee tarpeitaan mihinkään. Sen pitää päästä metsikköön tai alapihalle tiettyihin paikkoihin, joissa se pääsee sopivasti kuoppia kaivamaan ja tarpeensa peittämään. Puoli kolmelta on yölläkin tähän aikaan ihan valoisaa, mutta kukapa kesken uniensa haluaa lähteä kissaa pissattamaan. Mentävä on, jos kissa niin määrää. Juuso kun ei hiekkalaatikkoon tarpeitaan tee, vaikka sellainen sillä kodinhoitohuoneessa kaiken varalta on.


Hetki sitten ulos vilkaistessani huomasin pilvimassan vähentyneen oleellisesti ja aurinko paistaa. Siis AURINKO paistaa. Nyt on ihan pakko lähteä ulos tiirailemaan rankkasateen aiheuttamia vaurioita. Ainakin ikkunasta katsoen jotkut pensaat roikkuvat kosteudesta raskaina. Kunhan puutarhassa vähän kuivahtaa, pääsee taas miettimään käyttökelpoisia tukemisratkaisuja.

Jotkut sanovat keskiviikkoa pikkulauantaiksi. Niin tai näin, toivotan teille mukavaa loppuviikkoa!
 

25 kommenttia:

  1. Niin sataa täälläkin ja tullee niin, että lehdet vaan puista tippuu. Onkohan sitä pessimisti; ajattelin toissapäivänä että kannattaako e n ä ä tälle kesälle ostaa kesäkukkia pihalle? Siis haloo! Justiinhan vasta uskalsi tuoda taimia pihalle kasvarista. Onko nuo sateet niin kyllästänyt meikäläisen, että alkaa jo tuntua loppukesältä, vaikka se ei ole oikeastaan vielä alkanutkaan. Pitäisi muistaa että kesäkukat pysyy hyvinä helposti syys-lokakuulle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odottaa niin hartaasti kesää ja aurinkoa ja lämpöä, ja pettyy, kun niitä ei kuulukaan. Ei voi mitään, niin se näköjään on. Usein kesä on jatkunut pitkälle syksyyn, mutta kummasti sitä ei vaan osaa sinne saakka ajatella. Käy nyt hakemassa niitä kesäkukkia. Ainakin ilma on kohtalaisen lämmintä sateesta huolimatta. Katselin tänään naapurin pitkälle parvekkeelleen laittamia petunioita. Pitkään ne näyttivät jurovan, mutta viikon aikana ovat lähteneet upeasti kasvamaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa tupsahti sama vastaus tuplana. Poistin toisen.

      Poista
  3. Ei ole keleistä johtuen ollut itsellänikään oikein fiilistä laitella parveketta kesäkuntoon, suurin osa kasveista on edelleen jatkoistuttamatta kaupan muovipurkeista isompiin ruukkuihin. Ei vaan ole jaksanut lähteä töiden jälkeen parvekkeelle tuulen tuiverrettavaksi, kun niitä laseja ei parvekkeellani ole. Jotenkin se kesäkukkien istuttaminen on sellaista puuhaa, että siihen ikäänkuin kuuluu auringonpaiste ja linnunlaulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on kertonut, ettei ole hankkinut vielä kesäkukkia ollenkaan. Taitaa käydä niin, että jäävät monelta kokonaan ostamatta. Kävin tänään Honkkarissa ja siellä oli valtavat rullakot täynnä kaikensorttista kesäkukkaa. Sekin vähän kertoo siitä, ettei kauppa ole käynyt. Ei niistä kyllä jaksa nauttiakaan ikkunan läpi katsomalla. Siihen auringonpaisteeseen ja linnunlauluun nimittäin pitää lisätä vielä kukista iloitseminen ilman sadevarusteita. No, eiköhän se tästä vielä parane.

      Poista
  4. Juuso on söde. Näin tänään ihan kisun miirustamassa, melkein pentu, hopean kirja konna siis naaras, melko norskimainen turkki.
    Minä en ole yrittänyt kuvia pariin päivään. Joko sataa tai alkaa sataa...

    VastaaPoista
  5. Ei ole minulla vielä montaakaan kesäkukkaa ulkona, kun ei ole ollut oikein istutussäätäkään. Ja eihän niistä paljon iloa tuolla vesisateessa ole ollut. Ajattelin ensi viikonloppuna ajella puutarhalle niitä hakemaan, josko se oikea kesä sieltä tulisi. Ei ollut tähän aikaan viime vuonna tämän kummempaa, mutta silloin oli aikaisemmin keväällä niin lämmintä, että tuli hommattua kukat aikaisin.

    Kissoilla on kyllä omat omituiset tapansa ja niistä ne pitävät kiinni. Juusolle rapsutukset.

    VastaaPoista
  6. Minulla on kesäkukat (muutama itse kasvatettu pelargoni) kasvimökissä saamassa valoa ja lämpöä. Saapi nähdä jäävätkö sinne koko kesäksi, kun tuulee ja sataa vuorotellen. No, nyt välillä jo aurinkokin paistaa pilven välistä.

    VastaaPoista
  7. Juuso on sisäsiisti katti! :) Kuten.meijän koira. Tarpeet pitää tehä metsään ja sittenki paikka pitää ettiä tarkkaan, pihalle ei tee tarpeita. Sadetta, sitä on piisannu ja näyttää jatkossakin sateita, sillon pitäs juurikin hoksia nauttia niistä aurinkopäivistä. :)

    VastaaPoista
  8. Sadetta riittää täälläkin. Tuo lukinlilja on komee ja myös sun tassusi. Huomasin eilen, että ovat meillä kasvaneet ennätyspaljon, ompa olut vesi mieleen.

    VastaaPoista
  9. Between, kyllä olen ollut kiitollinen, että ei ole tarvinnut 3000 neliötä kastella. Nyt kun on istutettu paljon myös uusia puita, olisi käynyt kastelu voimille ja kukkarolle. Sen sijaan kotiloralli on nyt tietysti kiihtynyt, että sen verran pitävät liikkeessä. Uskon, että se kesäkesäkin sieltä vielä tulee. Komeita ovat laukat ja iirikset ainakin pitävät sateista.

    VastaaPoista
  10. Nuo kaatosateet eivät ole yhtään mukavia. Jospa nyt heinäkuussa alkaisi se oikea kesä.
    Mekun emme voi tuolle säälle mitään.
    Sinun allium on vähän tiiviimpi ja värikkäämpi kuin meidän.

    VastaaPoista
  11. Lukinlilja on jännän näköinen!
    Muistan myös tuon että pelakuu ei ole yhtään sateisen kesän kukka, eräänä kesänä homehtuivat kaikki. Vähän vaikeaa se on aina päättää mitä laittaa ruukkuihin ihan taivasalle.
    Juuso ajattelee että huomaat miten kauniita voivat kesäyöt olla, viisas kissa :)

    VastaaPoista
  12. Joo vähän tulee fiilis, että tätäkö on taas odotettu, Suomen kesä..!! Hauska tuttavuus tuo lukinlilja :)

    VastaaPoista
  13. Niinpä, kyllähän se kesä varsin lyhyksi jää kun vieläkin on näin koleaa...

    VastaaPoista
  14. Säälin kasviparkoja, ensin ne hytisevät kylmästä ja sitten ne luulevat, että ne yritetään hukuttaa.
    Onnistuit sentään ajamaan nurmikon, minä odottelen kuivaa kautta, jotta saisin sen tehtyä. Viime kesänä tähän aikaan oli myös koleaa, mutta kesä tuli kuitenkin, ehkä tänäkin kesänä saamme nauttia vielä helteistä.

    VastaaPoista
  15. Satanut on täälläkin ihan melkein riesaksi asti. Minullakin vielä istuttamatta ulos joitakin kesäkukkia ja kohta taas olemme täältä poissa ainakin viikon.
    Merkillisen oikukas tämä alkukesä on ollut, mutta ei auta kuin toivoa parempaa aikaa.
    Juuso on ihana kissa ja tuskin ainakaan pahuuttaan ulos pyytelee, se vain on kissan tapa sellainen, olla siisti ja säntillinen.

    VastaaPoista
  16. Kyllä minäkin sitä lämpöäjo niin odotan..en sellasta kärventävää hellettä kuitenkaan.
    Villasukat iltasella saa jalkaan vieläkin laittaa..heh

    VastaaPoista
  17. Lukinlilja on niin kaunis Minäkin ostin messuilta. täytyy vaan muistaa otaa suksyllä maasta viedä kellariin ei kestä kuulema meidän kylmää talvea. Iirkset ja laukat kauniita :)

    VastaaPoista
  18. Juuso on just paras! sateesta on tehty monta kaunista laulua, nyt yksi parhaimmista jäi soimaan päähäni luettuani otsikkosi;) tääl pari pientä poutajaksoa, juur sen verran et sain hiillostettua kymmenkunta aitatolppaa huomista riukuaidan tekoa varten. kissankäpälät on tosi kauniita, minulla oli aiemmin luonnonvaraisia pihamaalla, harmikseni kanta on taantunut. toivon niiden viel palaavan kuten tervakukkakin on palannut isännän raivattua pusikkoa pois entisestä lehmihaasta, mis kallio on hyvin lähellä maanpintaa.

    VastaaPoista
  19. Minua ei yleensä sade haittaa, mutta nyt on pakko myöntää, että jatkuvana se ei ole yhtään kivaa. Rikunkin joutuu pesemään joka ulkoilukerran jälkeen.

    VastaaPoista
  20. Kesäkuu on kyllä kulunut huomaamatta kesää odotellessa, ei ole vielä aurinkotuolissa päässyt loikoilemaan.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!