keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Puutarhapähkäilystä neulomuksiin


Lumimaisemat ovat tältä erää mennyttä aikaa. Ulkona on nyt märkää, loskaista, liukasta ja tylsän harmaata, joten eipä juurikaan innosta lähteä kuvaamaan. Jos elettäisiin helmikuun loppua, olisin kovastikin innostunut. Mutta kun meneillään on vasta tammikuun viimeiset päivät, tuntuu epätodennäköiseltä, että tästä vielä kevät urkenisi. Niin ihanaa, kuin se olisikin, en siihen usko.

Pupujen talloma polku metsikössä

Monet puutarhabloggaajat ovat julkaisseet kesäisiä kuvia ja toiveita herättäviä postauksia. Niitä on ihana katsella ja niistä kerään kovasti energiaa. Tuntuu, että päässä pyörii tuhansia ajatuksia, mutta niiden ulos saaminen on ollut hiukan työlästä. Edelleen odotan jotain sysäystä, joka laittaisi kevään minussa liikkeelle.


Iltaisin sänkyyn mentyäni mielessä muhii ajatukset, miten seuraavana päivänä pureudun edelliskesän kuviin ja ryhdyn suunnittelemaan tulevia juttuja. Päivät kuluvat kuitenkin kaikenlaisessa tähdellisessä tekemisessä, ja konkreettinen puutarhaan pureutuminen siirtyy ja siirtyy. Kohta kaikki muiden blogeista saadut ideat ja inspiraation lähteet täyttävät pään niin tehokkaasti, että se pamahtaa ja lentää taivaan tuuliin. 


Iltaisin en kovin pitkään jaksa koneen äärellä istua, vaan silloin puikot suihkii käsissä. Tämän vuoden puolella on valmistunut jo muutamat sukat. Pitkästä aikaa löysin kaupasta vihreäsävyisiä lankoja, joista syntyi kuvan nilkkasukat. Yleensä yritän täsmätä raidat kumpaankin sukkaan identtisesti, mutta nyt niin jäi tekemättä. Haitanneeko tuo kovin paljoa?


Harmaasävyiset polvisukatkin valmistuivat vihdoin viimein, vaikka jouluinen olkapääkipu teki kovasti mutkia matkaan. Kädenjälki ei ole parasta mahdollista, sillä yritin näitä tikuttaa alkuun särkyisenä ja vaivaisena. Ei olisi pitänyt, mutta purkamaankaan en ryhtynyt.


Rohmusin loppuvuodesta kirkkaanpunaista villalankaa useita keriä. Tykkään kirkkaanpunaisesta väristä ja ylipäätään olen sitä mieltä, että villalangoissa tulisi perusvärit olla tuotannossa ja myynnissä ympäri vuoden muotivirtauksista huolimatta. Punaista on välillä kesäaikaan tosi vaikea löytää. Kauppiaat taitavat tilata sitä myyntiin yleisemmin jouluaikaan. 

Varren raitaväriyhdistelmä ei sitten ollutkaan aivan sellainen, kuin kuvittelin. Jälleen kerran päätin antaa mennä, enkä ryhtynyt näitäkään purkamaan. Aina on joku, joka saattaa tykätä.


Toisetkin punaiset sukat valmistuivat samalla vauhdilla. Pidän kovasti tästä Suvikumpu -blogista (sekä sukkien että kuvioneuleen ohjeisiin pääset suoraan Suvikumpu-blogin oikeasta sivupalkista) löytämästäni kuvioneuleesta ja nappivarsisukista. Tällä ohjeella olen kutonut jo useita sukkia ja tulen kutomaan vastaisuudessakin. Tosin noiden nappien ompeleminen ei ole kovin mieluisaa puuhaa, mutta napit kuitenkin kruunaavat koko sukan. Nappilistan toteutin tällä kertaa ohjeesta poiketen tavallisena helmineuleena, enkä ulottanut sitä yläosan resoriin saakka. Kantapään toteutin ristiinvahvennettuna, koska tuo kuvio sopii minusta hyvin juuri tähän mallineuleeseen.


Pitkään mieleni on tehnyt kokeilla tumppujen kutomista. Edellisistä tumpuistani ehtikin kulua aikaa varmasti 30 vuotta, mutta hyvin homma sujui löytämiäni perusohjeita vilkaisemalla. Valitsin mallineuleeksi näihinkin Suvikummun Marjan ohjeen. Koska mallineule on kolmella jaollinen, otin tumppujen selkäpuolen puikoille kummallekin yhden silmukan etupuolen puikoilta.


Samalla vauhdilla valmistuivat myös toiset tumput keskisinisestä 7-veikasta. Olen huomannut, että kivat mallineuleet pysyvät paremmin muistissa, kun käyttää sitä useammassa työssä peräkkäin.


Tumput valmistuvat niin nopeasti, että samaan syssyyn päätin tehdä myös tällaiset kuplalapaset. Ajatuksena oli tehdä netissä näkemäni lammaslapaset, mutta en sitten tehnytkään, vaan annoin mennä vaaleanharmaalla ja tummanharmaalla kuplat alusta loppuun saakka.


Säätiedotuksessa luvattiin juuri äsken vesisateiden ja lämpöasteiden jatkuvan pitkälle eteenpäin. Ounasteltiin ainakin eteläisessä Suomessa lumien saavan kyytiä. Ihmisiä myös varoiteltiin kovaa vauhtia heikkenevistä jäistä. Varsinkin merellä virtaukset saattavat edistää jäiden haurastumista nopeastikin. Katselin jo eilen kotiin ajaessani läheisen järven jäällä lilluvaa vettä ja tuumasin, ettei siellä nyt luistella eikä hiihdetä.

Ladut järvenjäällä taitavat olla mennyttä

Jokohan sitä tämän postauksen jälkeen saisi itsensä siirrettyä kevätmoodiin? Ainakin jossain välissä meinaan kokeilla Katin 100%outdoor -blogissa vinkkaamaa kylmäkäsittelykikkaa. Käykääpä vilkaisemassa, jos ette ole innostuneita siementen jääkaappisäilytyksestä.


Ja nyt on ne pääkallokelit, joten olkaa varovaisia ja pysykää pystyssä.
Kevättä on mukavampi odotella ehjin luin.

51 kommenttia:

  1. Voi että miten monet olet saanut neulottua! Ja on kyllä kauniita malleja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Kutominen iltaisin tuntuu varsin rentouttavalta kaikkien päiväkiireiden jälkeen.

      Poista
  2. Huippukauniita sukkia! Vihreät näyttävät ihan identtisiltä, ei pieniä eroja raidoissa edes huomaa. Punaiset harmaaraidalliset ovat todella kauniit, en yhtään tajua miksi ne ei ole sinusta kauniit!
    Oi kun hyvältä kuulostaa vesikelin jatkuminen. Ens viikon alussa näyttää tosin lämpötila viilenevän muutamalla asteella, sittenhän se on juuri tuota pääkallokeliä, harmi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Minulla on usein jokin mielikuva valmiista työstä aloittaessani sitä tekemään ja usein lopputulos ei sitten mielikuvaa vastaakaan. Silloin mietin, että mitähän taas tuli väkerrettyä.
      Yhtään en pakkasia ja lumisateita kaipaa, mutta vesikelit ja pikkupakkanen öisin on inhottava yhdistelmä liikkumisen kannalta.

      Poista
  3. Aivan huikeita sukkia ja tumppuja! En näe niissä mitään moitittavaa, ihastuksesta vaan huokailen...
    Eilen illalla röntystin kävelylenkkini tuolla loskassa ja olin muutamaan otteeseen kaatua keikahtaa - nastoista huolimatta. Liian varovainen ei voi liukkauden suhteen olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nastat ovatkin nyt kova sana. Ilman niitä en lähde kävelylle enää laisinkaan. Sohjossa niistä ei taida paljon hyöytyä olla, joten koitetaan pysytellä pystyssä.

      Poista
  4. Siellähän on ahkeroitu oikein urakalla kauniita sukkia ja lapasia!
    Tosi kivoja väriyhdistelmiä kaikki, raitoineen päivineen. <3
    Täälläkin vettä ropisee ja mittari näyttää lämpöasteita. Minullakin on vähän vaikeuksia yhtäkkiä päästä kevätmoodiin. Vaikka jo joulun jälkeen keväästä riemuitsinkin. Mutta kyllä se sieltä tulee, aivan varmasti.
    Toivottavasti meidän kenenkään pää ei pamahda ja lennä taivaan tuuliin. :D Täälläkin on aistittavissa kovaa aivotyötä ja suunnitelmia, vaikkei mitään konkreettista vielä olekaan tapahtunut. Tai ostin minä tänään taimimultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan positiivista, jos päässä jotain kuhisee. Kevät ainakin minun päässäni, mutta näköjään ulostulo vie oman aikansa.
      Taimimullasta on hyvä aloittaa.

      Poista
  5. Ihania sukkia ja lapasia! Ukollasi on hyvät oltavat kun aina saa hienoja tumppuja käyttöön. Pitäisi minunkin opetella neulomaan kun meillä puoliso kulkee talvisin kamalat oranssit raksahanskat käsissä.

    Yllättävää ettei perusvärejä pidetä lankavalmistajien valikoimissa kesällä :O. Kyllähän muliinilankojakin aina löytyy vähintään ne pakollisimmat värit, ihme ettei langoissa ole sama juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta käyttää samoja harmaita sukkia vuodesta toiseen ja ulkona samoin ihan karmeita työhanskoja. Ei siis auta, vaikka eukko miten puikkojen kanssa suihkisi.
      Ihme tosiaan, ettei perusvärejä ole aina edes tuotannossa, puhumattakaan kaupoissa. Esimerkiksi keltainen on väri, jota valmistetaan jonkun kummallisen jaksotuksen mukaan.

      Poista
  6. Upeita neulomuksia kertakaikkiaan!! Voi kun saisi itsekin aikaiseksi vaikka virkata jotakin. En ole moneen vuoteen oikein päässyt käsityömoodiin:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta meni minullakin ilman minkäänlaista käsityöinnostusta. Sitten se tulla tupsahti ja nyt en osaa olla laisinkaan kädet sylissä.

      Poista
  7. Kylläpä on inspiroivia neulomuksia! Minua tuo puna-harmaa-oranssiraitainen sukkavarsi kiehtoo kovasti, joten olet onnistunut miellyttämään ainakin minua. :) Vieläköhän punaista lankaa löytyisi kaupasta, innostuin niin kovasti näistä tekeleistäsi että tekisi mieli (ehkä) aloittaa pitkästä aikaa neulominen. Edellisestä onkin jo aikaa!

    Sini K.
    Kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Espoon isoissa kaupoissa 7-veikan punaista on vielä ollut. Sitä saa myös nettilankakaupoista ja Novitan verkkokaupasta.
      Kutominen tai neuvominen, kuten kai pitäisi sanoa, on aika koukuttavaa. Netissä on pilvin pimein ihania malleja ohjeineen.

      Poista
  8. Kyllä sinä olet taitava; aivan ihania neulomuksia. Ja niin hienoja värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehut aina lämmittävät mieltä. Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on taitava jossain asiassa. Ja vaikka ei taitava olisikaan, tekemisen ilo on kaikille sallittua.

      Poista
  9. Voi miten paljon todella kauniita sukkia olet ahkeroinut. Siistiä työtä ja värit noissa kirjavissa sukissa niin hyvin toisiinsa sopivat. Punaiset nappisukat ovat oikea namu.
    Suvikummun Marjan selkeillä ohjeilla olen minäkin tehnyt muutamia sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjalla on niin selkeät ja kuvin varustellut ohjeet, joten niiden avulla on helppo edetä. Käsiala näyttää paranevan, mitä enemmän tekee. Harmaita kuvioneulesukkia tehdessä olkapää haittasi merkittävästi kutomista ja se näkyy työn jäljessä. Niistä sukista tuli ikään kuin työvoitto.

      Poista
  10. Oi, mieletöntä neulontasatoa! Punaiset sukat ovat todella söpöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo neulemalli onkin parhaimmillaan juuri yksivärisenä. Kohta puikkojen suhina hiljenee, kun alkaa pihakausi.

      Poista
  11. Oletpa ahkeroinut todella paljon niin kovin kauniita sukkia ja lapasia :)
    Tuo kuplaneule alkoi kiinnostamaan, seuraavaksi voisi alkaa sitä kokeilemaan. Voi että kun nätit nuo harmaasävyiset polvisukatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplaneule on itse asiassa tosi helppo ja nopeatekoinen. Suosittelen. Harmaat menivät vähän sinne päin, kun olkapää oli niin vietävän kipeänä. Viisas olisi tietenkin jättänyt kutomiset sikseen, vaan minä en taida ihan viisas ollakaan.

      Poista
  12. Ihania sukkia! Minusta nuo raitalangat ovat kivoja, saa värikkäitä sukkia, eikä tarvitse niin hirveästi päätellä ;) Tänä talvena ei ole (yllättävää kyllä) iskenyt neulomisvimma. No, kaikki aikanaan.
    Kevääseen on todellakin aikaa, vaikkakin metsälenkillä oli vähän maaliskuun tuntua. Talvi on vielä pitkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa on niin ihania lankoja, että niitä on vaikea vastustaa. Päätteleminen lienee keljuin osuus, joten raitalangoilla se jää vähäiseksi.
      Kävin äsken postilaatikolla ja totesin ulkona olevan varsinainen pääkallokeli edelleen. Täytynee huomenna hakea hiekoitussepeliä kulkuväylille.

      Poista
  13. Täältäkin ovat lumet sulaneet jo melkein kokonaan, puolet pihatiestä on ihan sula ja puolet veden peittämää jäätikköä, jossa ei pysy pystyssä millään. Vaikka paikoillaan seisoisi, jalat menevät alta!
    Eipä enää saa kylvöksiä kylmäkäsittelyyn hangen alle. Taidan turvautua edelleen jääkaappiin tai voihan ne kylvökset viedä kasvariinkiin. Siellä ovat suojassa sateelta, eivät jäädy maahan kiinni ja saavat kylmää sen mukaan kuin lämpötilat ulkona vaihtelevat.
    Tässä joskus jo mietinkin, että oletko ollenkaan saanut kudottua siltä olkapääkivultasi, mutta sinähän olet saanut aikaiseksi vaikka mitä!
    Kauniit nuo harmaasävyisetkin, anelmaisiksi taidetaan fb:n villasukkaryhmässä kaikkia pitkiä kirjoneulesukkia nykyään kutsua :)
    Tuo punaisten sukkien mallineule on tosi kiva, se käy niin sukkiin, lapasiin kuin pipoonkin. Voi tehdä vaikka setin :)
    Itsellä on sukankutimet edistyneet vähän hitaanlaisesti, kun aina täytyy koettaa kehitellä jotain uutta. Siinä tuhraantuu aikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sinä kehittelet uusia juttuja ja jäät vieläpä niitä meille muillekin. Ihan muutama päivä sitten kävin blogistasi julistamassa kurpitsasukkien ohjeen. Ihania malleja on niin runsaasti, että toteutus kulkee kaiken aikaa jälkijunassa. Harmaista piti tulla ensin anelmaiset, mutta sitten ekšyin omille poluilleni ja sävelsin loput kuviot käsityön edetessä. FB on pullollaan anelmaisia, toinen toistaan kauniimpia. Kaipa olen katsellut niitä kylliksi ja suurin into niiden tekemiseen on siinä laantunut. Olkapää oli vielä joulun jälkeenkin todella kipeä ja jouduin hakemaan toisen kortisonipiikin. Kutomiseen tuli pitkä tauko ja sitä patoumaa kai tässä on innostunut purkamaan. Kun vihdoin voi taas antaa puikkojen suihkia. Harmaisiin tuli kudottua kipu ja särky, joten en alkanut purkamaan, vaikka kädenjälki olikin kovin epätasaista. Eräs ystäväni niihin jo tykästyi ja sai omakseen.
      Minulla on muutamia syksyisiä kylvöksiä kasvarissa ja muutamia myös viljelylaatikoissa lumen alla. Katin vinkki innosti kuitenkin kylmäkäsittelyyn, sillä muussa tapauksessa olisin varmasti jättänyt sitä kaipaavien siementen kylvämisen taas syksyyn. Ulkona se hoitui niin kätevästi ja jääkaappi jää omaan käyttöönsä. Meidän alapihalla lunta vielä riittää, mutta yläpiha on muuttunut jäiseksi temppuradaksi. Miten sitä unohtaakaan, että nämä eteläisen Suomen talvet ovat aina tällaisia.
      Jaha, kaipa tässä täytyy lähteä sänkyä kohti...

      Poista
    2. Ja taas tuli sanakummajaisia vaikka toisille jakaa. Koita saada selvää...

      Poista
  14. Kivoja sukkia kaikki, pastelliset harmaat suosikkisukat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska! Mukavaa, kun nykyisin on niin upeita lankoja, että varmasti kaikille löytyy mielivärinsä.

      Poista
  15. Ulkona pyykkinarulla roikkuvien sukkien kuvat ovat ihastuttavia: kuura pyykkinarulla ja puinen pyykkipoika luovat tunnelmaa samoin kuin taustalla näkyvä talvimaisema :)
    Kiitos kylmäkäsittelyvinkin jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi enemmän panostaa neulomusten kuvaamisessa lavastamiseen, mutta usein käy niin, että kuvat on vaan räpsittävä pikaisesti ennen tuotteiden luovuttamista eteenpäin.

      Poista
  16. Oletpa ollut ahkerana! Vallan ihania nuo kaikki, niin herkullisia värejäkin =) Tuo kuplamalli on ollut kokeilulistalla jo pitkään, muttei ole vielä päätynyt toteutukseen asti, jospa saisin tästä innostuksen aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplamalli on tosi hauska ja helppo malli. Nopeakin.

      Poista
  17. Hienoja neulomuksia! Nuo punaiset nappisukat, on ihan NAM...
    Täällä vielä tippuu katolta lumia, pitää lähteä kohta lapioimaan jotta pääsis ulos ;) vielä ei ole piha sulanut, joten ei kai ole liukasta, paitsi tuolla auratuilla teillä voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä etelässä talvet tuntuvat nykyisin aina menevän tuollaisiksi jääkeleiksi. Meidän kotitie laskee taloa kohden ja kaikki vedet valuvat tieltä pihaan. Silloin luistimet taitaisivat olla paras mahdollinen liikkumisväline pihamaalla.

      Poista
  18. Upeita sukkia ja lapasia!!! Olet ollut todella ahkera neuloja. Minäkin olen tehnyt käsitöitä niin urakalla, etten ole ehtinyt tännekään viikkoon... Saati miettimään kesää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä innostuu johonkin hommaan niin, ettei muuta kerkeäkään. Mutta eikös olekin mukavaa, kun on niin monenlaisia kiinnostuksen kohteita. Ei tule elämä yksitoikkoiseksi.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Aina pitää näköjään olla joku homma työn alla.

      Poista
  20. Mulla tulee aina neulomisen himo, kun katselen näitä sinun upeita käsitöitäsi! Lankojen ohi koitan viilettää kaupassa nopeasti, etten tule haksahtaneeksi - lankoja on hirmumäärä varastossa, ja ne pitää neuloa ensin pois. Täytyisi vaan jostain taikoa päivään lisää tunteja... uhkasin töissä opettavani afgaanipojille sukkien kutomista, mutta he eivät oikein lämmenneet ajatukselle, vaikka kerroin että Suomessa pojatkin virkkaavat ja neulovat, ja se on jopa muodikasta...
    Minä en myöskään viitsi kylmäkäsitellä jääkaapissa, vaan vien kevätkylmillä kylvökset ulos, ellen ole simeniä laittanut jo syksyllä maahan - tänä vuonna olen kuitenkin ainakin toistaiseksi koittanut välttää myös siemenputiikkien kaikkia houkutuksia, kun mopo keulii niissä niin helposti..
    Tämä on kyllä kummaa tämä säämeininki... kevät ei kyllä millään voi tulla vaikka kuinka maa paljastusi, kun valoa vaan ei ole riittävästi, vaikka ulkona muuten oltaisiin valmiita. Mullakin on hieman käynnistysvaikeuksia, blogikin oli pitkään tauolla, mutta josko tämä tästä. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, kevät tulee ihan varmasti, ennemmin tai myöhemmin. Talvi saisi kyllä olla vielä tovin, mutta jos ei niin ei mahda mitään. Täytyy hankkia sitten kimppu tulppaaneja kotiin, ja esikoita, josko se auttaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset kerää kenkiä ja toiset lankoja. Lankahyllyn ohi on vaikea kulkea ja varsinkin tarjouksista tuppaa kerä toisensa jälkeen mukaan lähtemään. On tosi kiva, kun kotona on lankoja varastossa inspiraatiota varten, mutta jokin tolkku olisi hyvä siinäkin olla.
      Sama pätee siemenpussukoihin. Sitä ajattelee, että vielä tuo ja tuo ja tuo. Sitten niitä pussukoita on enemmän, kuin ehtii kylvää.
      Kävin kaupassa pitkän taistelun, ostanko tulppaaneja vai neilikoita. Vaihteeksi päädyin neilikoihin.

      Poista
  21. Aivan ihania sukkia ja lapasia <3 Kohta se kevätkin kurkistelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tammikuun viimeisiä viedään. Tästä on vain pikkuhyppy kevääseen.

      Poista
  22. Komiat nuo punaiset perussukat, vaikka napillisetkin on hauskat ja kauniit. Liukkaus on viheliäistä, piikit kenkiin, ei tässä muu auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman piikkejä ei edes pystyssä pysy. Tähän saakka olen selvinnyt lisäpiikeillä, mutta varsinaiset nastakengät ovat kyllä vakaassa harkinnassa.

      Poista
  23. Between, noissa harmaissa on ihania värejä. Minä olen sukissa muiden armoilla eli tilaan aina joltain bloggaajlta ennen joulua, mutta meillä on, että tyttären jalka on kokoa 36 ja minä 36, mutta meillä on sirot jalat, joten usein tulee lian leveät. Tänä vuonna tilasin facebookista, koska olen nyt shelttiyhidstyksessä, mustanharmaat lapaset, mutta sain vain vävylle, sillä Merin käden koko on niin pieni, että sitä ei tehty! Heillä on sheltti. Haluan aina perusharmaata, sitä ns. pässinpökkimää ja siihen jotkut kivat raidat. Tutut tekveät minulle usein harmaat vaalenapunaisilla raidoilla:) Nuo mustanharmaat vanttuut ovat kauniit.

    Olet sinä aika mestari kutomaan<3 Täytyy laittaa muistiin...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa Suvikummun Marja muistiin. Hänellä on aivan upeita sukkia ja hän on muutenkin erittäin taitava käsityöihminen. Myös Saaripalstan Saila tekee perusharmaita neuleita, joita hän myy Elsan lempituolissa.
      Mikään mestarikutoja en koe olevani, mutta innostusta löytyy sitäkin enemmän.

      Poista
  24. Olet todella taitava kutoja.
    Niinhän tuopakkanen pyllähti kuin kuvassasi naikkonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavuudesta en tiedä, mutta sinnikkyyttä ja intoa riittää senkin edestä.

      Poista
  25. Onpa hienoja neuloksia! Kuplalapaset olivt minun suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplia olikin hauska neuloa. Aiemmin olen tehnyt sillä mallilla vain sukkia, mutta hyvin tuo sopii myös lapasiin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!