Hyvin hommat etenee ja Hauskaa Vappua!

Tämän kevään suurimmat urakat on hyvässä putkessa. Vesialtaan kaivoin muutama päivä sitten ylös olopihan puolelta. Oli muuten tymäkkä tuoksu talven aikana altaaseen kertyneessä vedessä. Tällä kertaa ei sentään yhtään kuollutta hiirulaista, mutta marinoituja kastematoja runsain mitoin. Kannoin altaan alapihan lehtikompostin viereen peseytymään kevätsateissa. En aio sitä hävittää, sillä varmasti heti sen jälkeen keksisin sille käyttöä. Raahaan altaan jossain vaiheessa kellariin odottamaan uusia ideoita tai uutta kotia.

Vasemalla näkyy hiukan köynnöskaarta, joka puhkiruostuneena on saanut lähtökäskyn.

Myös Pikkupuutarhan yksi polkuhaara on levennetty. Se on nyt vähän pöntön näköinen kaikessa paljaudessaan, mutta näkymä paranee, kunhan kasvillisuus valtaa reunustat. Kädet taas venyivät kuin apinalla kaivamisesta ja kivituhkan kärräämisestä. Minä en näköjään opi mitään millään muulla keinolla, kuin kantapään kautta kokemalla. Olisi nimittäin kannattanut heti alkuunsa aikanaan tehdä polusta sen verran leveä, että sitä saattaa normiharavalla siistiä ja että myös kottikärryjen kanssa pääsee kulkemaan. Alkoi jo rasittaa ainainen ämpäreiden ja muiden väliaikaisratkaisujen raijaaminen Pikkupuutarhaan.

Alapihan rinteenkulman tuin muutama vuosi sitten turveharkoilla. Aika hyvin ne näköjään kestävät aikaa ja osa niistä on edelleen kuvan oikeassa alanurkassa vuorenkilpien alla. Nyt kaivoin tuosta päädystä turveharkot pois ja tein siihen porrastusta tyttären pihasta poistuneilla unikivillä. Kiviä olisi tulossa lisääkin, kunhan ehdimme hakea. Silloin voisin poistaa loputkin turveharkot. Kivetyksen funktio on lähinnä erottaa rinteen alaosa nurmialueesta ja siten helpottaa reunan siistinä pitämistä. 

Ukkokulta muurasi muutama vuosi sitten harkoista rinteen molempiin päätyihin tukimuurin, sillä maan valuminen oli ainainen riesa. Sittemmin olen täyttänyt ja tasannut rinnepäätyjä haravointi- ym. puutarhatuotoksilla ja vähitellen se alkaa olla hyvin tiivistynyt. Eli kohtapuoliin voi jo ryhtyä miettimään kasvillisuuden vakinaistamista. Kuvan kohta tulee siis vielä muuttumaan, mutta kivet ovat tässä vaiheessa huomattavasti siistimmät, kuin turveharkot.

Kärräys- ja kaivupäivien iltana olo on hiukan jäykkä. Talven aikana unholaan jääneet lihakset löytyvät jälleen. Ulkona on ollut aika kalsaa, mutta mikäli ei sada, kylmyydessä jaksaa paremmin ahertaa. Ei myöskään ole niin paljon houkutuksia kulkea ympäriinsä pällistelemässä mullasta nousevia piippoja, kun kasvu on ollut aika hidasta. Aika tulee siis käytettyä juurikin niihin kärräykseen, joita varten on itsensä pihalle tällännyt.

Iloista Vappua kaikille!

 

Ei ne kestä

Pikkupuutarhan alppikärhö kiipeilee vihreässä, kevytmetallisessa köynnöskaaressa. Niitä saa monista kaupoista vajaalla kympillä. Meillä kaari on jo toinen, enkä silti asiasta ole näköjään mitään oppinut.

Puutarhaportti 2.4.2016

Aiemmin samanlainen köynnöskaari oli alapihalle johtavien portaiden yläpäässä. Eräänä päivänä pihalla ollessani ihmettelin, miksi kaari näytti niin kummalliselta. Se oli ruostunut maanrajasta ja kaaressa kasvanut painava humala oli romahtamispisteessä.

Ukkokulta rakensi puusta uuden portin, joka upotettiin maahan metallisten tolppakenkien avulla. Hyvin on pysynyt pystyssä jo useita vuosia. Humala siitä lähti toissa kesänä, sillä se oli aina täynnä kirvoja ja muutenkin tuossa aurinkoisessa paikassa meni aina ihan harmaaksi. Lisäksi kotiväki marmatti minulle tappajaköynnöksestä, kun humala tarttui ohikulkijoiden hiuksiin karheilla oksillaan.

Tässä yhtenä päivänä sitten totesin alppikärhön kiipeilykaaren kohdanneen saman kohtalon. Se on ruostunut puhki, eikä vain alaosastaan, vaan pitkin matkaa. Mieli tekisi samanlaista puista porttia, kuin olopihan puolella. Mutta sen toimitusaika taitaa venyä hamaan tulevaisuuteen, sillä Ukkokullan päällimmäinen projekti on rakentaa katettu pergola. Homma on jo aloitettu, mistä kovasti iloitsen. Eipä noilta miehiltä voi mahdottomia vaatia, joten luultavasti tässä tulee kauppareissu, sillä minusta ei timpuriksi tai puusepäksi ole. Se on jo nähty ja koettu. Honkkarissa näin vähän vahvemman oloisen köynnösportin, jonka hinta sopisi vielä omalle kukkarolle. 

Juuso tarkastaa pergolatarpeita

Saattaa olla, että kaarihärpäke pysyisi pystyssä syksyyn saakka, mutta siinä kasvavan alppikärhön ja Rouge Cardinalin kannalta voisi olla hyvä saada uusi tuki tässä vaiheessa paikalle, kun Rougesta ei näy vielä mitään. Alppikärhön saisin varovasti laskettua vieressä kasvavan vuorimännyn latvuksiin uuden tuen pystyttämisen ajaksi. Ja sitten alppikärhö saisi koko kesän parannella mahdollisia haavojaan ja Rouge taasen kasvaa ja kukkia syksyyn saakka häiriöttä. Näin minä varmaankin menettelen.
 

Cisionin huhtikuun 2016 blogilistaus

Cisionin huhtikuun blogilistaus tarjoilee inspiraatiota kotipuutarhureille. Viimevuotiseen tapaan Suomen suosituimman puutarhablogin tittelin vei nimiinsä Kukkaiselämää-blogi. Tässä kympin ryhmä:

1. Kukkaiselämää
2. Saaripalsta
3. Rikkaruohoelämää
4. Förmaaki ja puutarha
5. Kanelia ja kardemummaa
6. Mielen lumoa
7. Puutarhan lumo
8. Versoja Vaahteramäeltä
9. Ruusunmekko
10. Hernepensaskujamme

 Kiitän ja kumarran, lämpimästi ja syvään!

Suurin kiitos kuuluu teille kaikille, ihanat puutarhaystäväni. 

Ilman lukijoita, seuraajia ja kommentoijia ei taitaisi olla blogiakaan. 

Ei ainakaan tässä muodossa.

Lämpimät onnitteluni myös kaikille muille listaan päässeille blogeille! 

Mysteerikasvi

Pari viikkoa sitten postasin teresanruusun kupeeseen ilmestyneestä kasvista, jota en tunnista. Paikalla kasvoi aiemmin lewisiaa, jonka kukka on saman värinen. Niinpä oletin, että lewisiasta on siirrettäessä jäänyt elämää ko. paikkaan. Ei saanut lewisia kannatusta, mutta sen sijaan Inka Auringo*n ihanat -blogista ehdotti Himalajanesikkoa ja lähetti jopa kuvan omasta esikostaan.

Inkan lähettämä kuva hänen Himalajanesikostaan

Onhan tuo aivan samanlainen, kuin mysteerikasvini. Kysymys kuuluukin, mistä kummasta minun pihaani on himalajanesikkoa tullut, kun en ole sellaista tietoisesti mistään ostanut ja multaan laittanut? 

Joka kevättalvi ostan kotiin kevätesikoita ja elän suuressa toivossa, että saisin edes jonkun niistä elämään ulkoistutusvaiheeseen saakka. Vuosi sitten sain yhden sinisen jollain kumman tekohengityksellä kitumaan huhtikuun loppuun saakka ja sen laitoin teresanruusun kupeeseen. Mitään en tietenkään mihinkään kirjannut. Usein olen laittanut multaan myös ne esikot, joissa ei juurikaan elämää näy. Ainahan siellä juurissa saattaa joku elonkipinä olla, vaikka se ei mullan pinnalla pahemmin näykään. 

Hortensiapenkistä löytynyt esikonalku

Olisiko käynyt niin, että sinisen esikon viereen on päässyt hengettömältä näyttänyt kasviruipelo, joka viime kesän rauhassa lepäiltyään onkin päättänyt tänä keväänä minua ilahduttaa?

Oletusta tukee se, että tänään löysin alapihan Hortensiapenkistä samanlaisia esikonalkuja. Sinne muistan viime keväänä tyrkänneeni sisällä kukinnan lopettaneen ja varsin surkean näköisen kevätesikkona ostetun kasvin jäänteet.  

Himalajanesikko - Primula rosea (kuva netistä)

Mitä tästä opimme? 

Ensinnäkin sen, että kaikenlainen muistiinkirjaaminen kannattaa. Ainakin välttää myöhemmin eteentulevat pähkäilyt. Ja mahdolliset manailut, kun ryhtyy kaivamaan paikassa, johon onkin jo aiemmin jotain istuttanut.

Toiseksi, kaupasta taitaa kevätesikoiden nimellä kotiin saapua jos jonkinlaista esikkoa. Sama varmaan pätee moneen muuhunkin kasviin. 

Ja kolmanneksi, kysyvä ei tieltä eksy, tässäkään tapauksessa. Inkan avustuksella mysteerikasvi sai nimen. Kiitos siis hänelle.

Vielä neljänneksi, multaan kannattaa tosiaankin tyrkätä ne vähemmänkin eloisat multapaakut, joita on yrittänyt kevättalven sisällä tekohengittää. Esimerkiksi juurikin esikot ja jouluruusut. Jollei juurissa ole eloa, maatuuhan se multapaakku sinne kuitenkin.

Sen sijaan, että kokisin itseni tyhmäksi esitellessäni julkisesti tietämättömyyttäni, koen oppineeni taas monenlaisia uusia asioita. Hyvältä tuntuu.
 

Minäpä sain Kevätsuudelman

Koristekirsikka 'Kevätsuudelma' - Prunus accolade

Prunus accolade eli koristekirsikka 'Kevätsuudelma' on ollut toivelistallani pidemmän aikaan. Viime keväänä nopeimmat ehtivät lähitaimistoille ennen minua ja jäin nuolemaan näppejäni. Varmasti sen olisi kauempaa saanut, mutta jätin asian hautumaan.

Nyt porukka on postannut aivan ihastuttavia kirsikkapilviä Tukholman Kungsträdgårdenista käydessään sikäläisillä puutarhamessuilla. Upeiden kuvien myötä myös haaveeni omasta Kevätsuudelmasta heräsi entistä voimallisemmin eloon ja projekti sen saamiseksi lähti etenemään hurjaa vauhtia.

Tsekkasin netistä, missä lähitaimistoilla olisi accoladea tarjolla ja yksi osuikin Ukkokullan tämänpäiväisen asiointireitin varrelle. Ehdotin, että saisin äitienpäivälahjaksi koristekirsikan ja kirjoitin vielä Ukkokullalle aamuksi lapun tarkkoine nimineen. 

Olin pihalla jo lopettelemassa päivän hommia Ukkokullan saapuessa painavan pakettinsa kanssa. Lapio ja kottikärryt olivat vieressä, joten kaivoin heti kirsikalle kuopan Pikkupuutarhaan ja siellä sillä on nyt uusi asuinpaikkansa. Eihän meillä tietenkään ollut sopivia tukia tai sidontalankaa puuta varten, mutta pari vanhaa harjanvartta saa toimittaa tuen virkaa ja väliaikainen sidontavirityskin löytyi.
 

Puussa on paljon nuppuja. Osa tietenkin varisi Ukkokullan autoon. Sen verran matala puu vielä tässä vaiheessa on, ettei se kunnolla näy talon ikkunoista. Saadessaan vähän enemmän mittaa se näkyy niin tiellä kulkijoille kuin meille sisäänkin. Pikkupuutarhassa sillä on mukavan suojaisa paikka ja kuitenkin se saa siellä valoa osakseen.

Ukkokultaa kiitellessäni hän totesi, ettei minulla vielä mitään koristekirsikkaa ole, kun äitienpäiväkin on vasta puolentoista viikon kuluttua. Oli puun omistusoikeus tässä vaiheessa sitten kellä tahansa, siellä se seisoo tukevasti mullassa meidän Pikkupuutarhassa. Oi, oi, olenpa onnellinen Kevätsuudelmastani.

Ahvenlampi huhtikuussa

Älkää nyt hermostuko tähän Ahvenlampi-hehkutukseeni. Paikka on niin terapeuttinen, oikea rauhansatama kaikenlaisen hulinan keskellä, että sinne on pakko mennä vähintäänkin muutaman kerran vuodessa. Ja joka kerran yhtä lumoutuneena erämaalammen miljööstä on ihan pakko kirjata kuvat tänne muistiin.

Ajattelimme, että lammella saattaa nähdä keväisiä lintuja, joten Ukkokulta varustautui kiikarilla. Vähäinen oli lintujen määrä. Sorsapariskunta ja muutama telkkä.

Joka käynnillä ihastelen lammen rannan ruohotuppaita. Edelleenkin olen sitä mieltä, että metsän peikot ja mitkä lie haltijattaret siellä uinuvat hiukset vain ihmisten näkösällä.

Aurinkoisena päivänä lammen tumma vesi heijasti taivaan sinen. Suopursut olivat vielä talven jäljiltä ruskeita ja risuisia, mutta tuoksu niissä on lujasti tallella.

Samainen lampeen romahtanut kelo täytyy kuvata joka kerran. Nyt se kertaantui lammen pinnasta kuvajaisena.

Eteläinen ranta oli vielä osittain jäässä, sillä aurinko ei ehdi tuonne paistaa vielä kovin pitkään.

Jään pinta oli silmin nähden haperoa ja siihen oli muodostunut mielenkiintoisia kuvioita.

Eipä tehnyt mieli mennä kokeilemaan, kantaisiko jää. Olisi tullut kylmä kylpy ja nopeasti.

Sulakohtaan taivaan pilvet heijastuivat, kuin valkoiset lampaat tai puuvilla.

Metsä on täynnä toinen toistaan hienompia käkkyrämäntyjä. Pohdimme, mikä saa männyn mutkistumaan noinkin voimakkaasti.

Joku tuulinen sää tai syysmyrsky oli romauttanut jälleen uuden männyn pitkin pituuttaan maahan. 

Tämä maahinen on painunut piiloon maan sisään keskelle polkua. Hiukset vain näkyvät. Meitäkö pelästyi, vaikka hiljaisuudesta ihastuneina puhuimme miltei kuiskaten?

Ojien ja purojen yli joskus tehdyt puusillat alkavat monin paikoin olla kunnostuksen tarpeessa. Hyvin vielä yli pääsi, kun katsoi, mihin askeleensa sijoittaa.

Polulla risteilee lukemattomia juuria. Päällekkäin, allekkain, sinne tänne. Tuossahan olisi voinut pelata vaikka kivien avulla ristinollaa.

Juuret ovat kuvauksellisia ja välillä niin hienoja, ettei niiden päälle edes raaski astua. Tulee hypeltyä, kuin rusakko konsanaan, juurien yli ja välillä vähän sivuunkin.

Kenties nämä ovat puiden sormia, joilla ne tarttuvat maahan kiinni pysyäkseen pystyssä.

Tämä puu on jo osin romahtanut lammen pohjaan. Rannalle on jäänyt rungonosia, jotka aikaa myöten lahoavat kokonaan.

Näille peikkotädeille on tullut niin kiire, että vain pelkät hiukset ovat jääneet rannalle. Sen verran maa tuossa upotti, etten mennyt tarkastamaan, ovatko peikot kenties hyisessä lammessa uimassa vai näkyisikö kalju pää ja pimeydessä vilkkuvat silmät tuonne koloon kurkistaessa.

Sinne se taas jäi, Ahvenlampi. Vaan älä huoli, tulemme pian uudelleen.
 

Älä osta pilalle hemmoteltua taimea

Törmäsin netissä erikoistutkija Taina Pennasen haastatteluun (Metsäradio 21.10.2015), joka käsitteli lähinnä puiden ja erityisesti kuusen taimien kasvatusta ja istutusta. Juttu on mielenkiintoinen ja mielestäni osin pätee varmasti myös muihin kasveihin. Omaan puutarhaan istutetun taimen kuolemalle tulee yleensä etsittyä syytä omista toimenpiteistä, mutta syy voi olla myös muualla. 

Tässä tuo juttu lyhennettynä ja ilman kuvia.

Älä osta pilalle hemmoteltua taimea

Suomessa istutetaan sata miljoonaa kuusen tainta vuodessa. Niistä arvellaan kuolevan jopa parikymmentä prosenttia. Joskus syy taimien huonoon alkumenestykseen voi olla huonokuntoisessa juuristossa. 

Ihmeitä ei taimen kasvatuksessa vaadita, siihen riittää muutama maalaisjärkinen lasten kasvatuksestakin tuttu periaate. Tietä ei saisi tasoittaa liikaa, ja olosuhteiden pitäisi muistuttaa oikeaa maailmaa taimitarhassakin. 

Pilalle hemmoteltu puu ei panosta juuriin

 

Kuusen taimia kasvatetaan tehokkaissa taimitarhoissa. Osa tarhoista keskittyy laadukkaaseen taimien tuotantoon ja hyödyntää uudet tutkimustulokset kehitystyössään, mutta vaihtelua taimien laadussa saattaa kuitenkin olla.

Erikoistutkija Taina Pennasen tutkimuksista on selvinnyt, että ravinteita ei saisi olla liikaa tarjolla. Lisäksi ne pitäisi saada samassa muodossa, jossa ne saadaan metsässäkin. Jos ravinteet saadaan liian vaivattomasti, ei puu panosta juurien kasvatukseen, koska tarhassa siitä ei ole hyötyä. 

Karuun ympäristöön pitäisi sopeutua pikku hiljaa

 

Normaalisti kasvit pysyvät koko loppuelämänsä siinä, missä siemen on sattunut itämään. Sen sijaan tarhassa kasvanut taimi siirretään luonnon vastaisesti lopulliseen kasvupaikkaansa ja istutetaan maahan koneellisesti. 

Jos juuret ovat pienet, ei niillä selätetä eteen tulevia vaikeuksia. Taimi voi jäädä osittain maan päälle, tai kuivuus voi yllättää. Varsinkin alkukesän pitkä kuivuuskausi koituu monen pienen puun kohtaloksi. 

Paikallaan pysyville kasveille ei ole kehittynyt strategioita vastata nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

Ilman kumppaneita ei kovassa paikassa selviä

 

Menestymisen ehtona karussa metsässä on myös kumppaneiden löytyminen. Niitä ovat sienijuuret. 

Normaalisti metsänpohjassa kiemurtelee valtava sienirihmasto, joka elää symbioosissa puun kanssa.

Puun ohuimpien juurien ympärille kietoutuvat symbionttiset juuristosienet eli mykorritsasienet hajottavat ravinteita maahan pudonneista ja hajonneista neulasista ja oksista ja luovuttavat niitä isäntäpuulleen. 

 

Kukin sienilaji on erikoistunut hajottamiseen omalla tavallaan, jolloin ravinteet saadaan tehokkaaseen käyttöön kaikkialta metsämaasta. 

Puu puolestaan luovuttaa sienelle yhteyttämisessä syntyneitä sokereita. Mutta jos tarhassa ravinteita on liikaa tai ne ovat liian helpossa muodossa, puu ei jaa sokereita, vaan käyttää ne kaikki omaan kasvuunsa. Se ei panosta sienijuurten kasvattamiseen, koska tarhassa tämä on tarpeetonta. Karussa metsässä sienijuuret ovat kuitenkin elinehto. 

Tulevaisuudessa sienirihmaston syntyä juuriin voidaan auttaa keinotekoisesti. Kehitteillä on kasvatusliuos, ymppi, jota taimitarhat voisivat lisätä juuriin ja varmistaa symbioosin syntyä.
Mutta sienirihmastojen saamiseksi on luonnollisempikin keino, ymppien valmistusta ei tarvitse odotella. Sieni-itiöitä leijjuu kaikkialla, ja jos taimen annetaan kasvaa riittävän hitaasti riittävän niukalla ravinteiden saannilla, sienirihmastot kasvavat puiden juuriin kuin itsestään.

Myrkytetty taimi ei kehitä torjuntakeinoja

 

Tarhoilla taimia käsitellään myös tuholaistorjunta-aineilla. Mutta metsässä taimi on uuden ongelman edessä, kun tuholaisistakin pitäisi selvitä itse. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että myrkytetty taimi ei kehitä omia torjuntakeinojaan yhtä paljon kuin luonnontaimi. Sellainen maistuu myyrille paremmin, ja on helppo kohde myös hyönteisille.

Katse juuriin, ei näkyvään versoon

 

Vaikka kuusentaimesta näkyy tarhalla vain maanpäällinen osa, voi juuresta tehdä päätelmiä. Jos taimen nostaa ilmaan, juuripaakku ei saa hajota käsiin. Tiheä juuristo pitää paakun kasassa, kiinteänä. 

Myös paksu tyvi kertoo kehittyneestä juuristosta. Sen sijaan pitkä ja hontelo maanpäällinen verso sekä käsiin mureneva juuripaakku ovat huonoin yhdistelmä. 

Taimien alkutaivalta helpottaa myös nopea istutus hakkuiden jälkeen. Sienirihmastot säilyvät maaperässä jonkin aikaa ilman isäntäpuitaan, jolloin uudet taimet pystyvät liittoutumaan niiden kanssa. 

Lunta, räntää ja rakeita - mänttiä

Pari vuotta sitten siirsin työhuoneessani pöydän siten, että istun selkä ikkunaa vasten. Hyvä niin, sillä ainakaan ei nyt tarvitse tuijottaa sitä ikävää näkyä, joka ulkona avautuu. Sataa lunta. Ei enää mitään räntää tai rakeita, kuten aamulla, vaan jättikokoisia lumihiutaleita tiiviisti ja tappavaan tahtiin.

Olkoon lumi miten ihanaa tahansa, mutta viikkoa ennen vappua täällä eteläisessä Suomessa sitä en kaipaa laisinkaan. En yhtään sentin senttiä. En milliäkään. Niin paljon nyt ottaa pattiin, että nuo todistekuvatkin räppäsin ikkunan läpi. Ja käänsin näkymälle selkäni.

Viime yönä oli täyskuun aika ja usein silloin on kylmää. Josko laskeva kuu vähitellen toisi mukanaan lämpöä ja kevään edistymistä. Nyt kaikki ihmiset, ei auta muu, kuin puhkua ja puhista moiset lumisateet aina pohjoisnavalle saakka. Puuhh!
 

Kykkimistä, konttaamista ja linnunlaulua

Kevätesikko - Primula veris

Ulos tekisi mieli, kun ikkunasta pihalle vilkaisee. Vaan, kun saa kamppeet ylleen ja itsensä pihalle, tuleekin taivaalta vettä, rakeita ja räntää. Yhdessä ja erikseen. Ja heti auringon mennessä pilveen voisi kuvitella seisovansa napajäätiköllä. Sen verran kalsaa ulkona nyt on.

Suikeroesikko - Primula Pruhoniciana-ryhmä 'Wanda'

Tilasimme naapurin kanssa suursäkit multaa ja kivituhkaa. Lasti on luvattu toimitettavan välillä keskiviikko-lauantai, joten nyt pitää odotella, milloin kuski soittaa, jotta pääsen näyttämään säkkien pudotuspaikat. Liike lupasi toimituksen ilman kuljetusmaksua, koska autoa ei tarvitse säkkejä purettaessa siirtää. Kunhan kuski kääntää hiabin tien toiselle puolelle naapurin säkkien pudotusta varten. Pakko olla vahtaamassa tilannetta, ettei kuski kuitenkin pudota kaikkia säkkejä jomman kumman puolelle. Aika vaikea on 1000 kilon nyssyköitä itse jälkikäteen tontilta toiselle kuskata.

Kevätesikko - Primula veris

Aika veikeää tämä puutarhahörhön elämä. Ensin minulla ei ollut esikon esikkoa omalla pihalla. Sitten joku jossain laittaa pari kuvaa ja kertoilee omista esikoistaan. Ja hupsis, olen saanut sellaisen esikkotartunnan, ettei se parane ilman omaa pientä esikkokasvustoa. 

No, totuuden nimissä sanottakoon, että keltainen kevätesikko on ollut pihallamme jo useamman vuoden ja ilokseni se on alkanut monistautua useampaan paikkaan. Muutama päivä sitten löysin taas uuden pienen esikkoesiintymän. Muut ovat sitten tartunnan aikaansaaman innostuksen lapsia, joiden soisin kasvavan ja viihtyvän puutarhassamme.

Taponlehti - Asarum europaeum

Taponlehteä meillä alkaa olla vähän joka nurkalla. Se näköjään leviää helposti mm. haravoinnin seurauksena ja myös muurahaiset kuljettavat sen siemeniä uusiin paikkoihin. Taponlehti on mukava kasvi, enkä sen leviämistä ota laisinkaan pahana. Se on helppo kaivaa pois paikasta, jossa sitä ei halua olevan. Talven jäljiltä se on usein vähän raaskun näköinen, kuten tuossa yläkuvassa. Pahimmassa tapauksessa siinä ei kevään tullen ole lehden lehteä.

 
Kuten tästä lähikuvasta näkee, uusia lehtiä on jo runsaasti tulossa. Hauskan näköisiä pikkuruisia kääröjä on valmiina avautumaan kiiltävän vihreiksi lehdiksi. Taponlehti kasvaa ehkä kauneimmaksi varjoisemmassa paikassa, mutta kyllä se menestyy auringossakin. Meillä taponlehteä on vuosien varrella ilmestynyt hyvin paahteisiinkin paikkoihin.

Lupasin taponlehteä kylässä käyneelle puutarhaystävälle. Kirjaan tämän tänne siksikin, että julkisesti annettu lupaus on kenties helpompi muistaa. Kesän mittaan tulee taponlehteä karsittua sieltä täältä ja mielelläni purkitan niitä muille jaettavaksi.

Kohta parin viikon ajan olen kummastellut metsiköstä kuuluvaa monipolvista ja kirkasta linnunlaulua. Lopulta kaivoin esiin Linnut äänessä -kirjan löytääkseni äänen omistajalle nimen. Ääninäytteet kirjassa ovat monen linnun osalta aika lyhyitä, joten tunnistaminen ei ole kovin helppoa. Tänään tepastelin alapihalla ja näin vihdoin oudon laulajan korkean kuusen latvassa. Pakko oli hakea kiikari saadakseni laulajasta enemmän tietoa.

Ihan 100-prosenttisen varma en edelleenkään ole, mutta epäilen linnun olevan kulorastas. Luontoportti -sivustolta löytyy yllättävän paljon tietoa ja tunnistusapua näihin lintuongelmiinkin. Siellä voi mm. kuunnella lintujen ääniä. 

Minikokoisia krookuksia, kylmyyden vuoksi enimmäkseen nuput suljettuina

Aika huonosti tunnistan lintuja, mutta vähitellen ainakin tavallisimmat pihapiirin linnut alkavat tulla tutuiksi. Joku lintu kun useamman kerran marjakuusen alla pomppii maata nokkimassa, on pakko hakea lintukirja ja ryhtyä etsimään linnulle nimeä. Muutamana päivänä olen seurannut, kuinka mustarastas, peipponen ja orava ruokailevat miltei rinnakkain talven aikana maahan varisseita siemeniä. Tänään joukkoon liittyi harakka saaden muut kipittämään pikaisesti sivuun odottamaan, kunnes harakka lehahti pois. 

Sinivuokkomätäs torstain auringonpaisteessa

En ole muistanut tarkkailla puihin ripustamiani linnunpönttöjä. Aamulla pihalla kiikaroidessani huomasin sinitiaisen lentelevän useamman kerran rajamäntypönttöön. Välillä se jäi pidemmäksi ajaksi pöntön suuaukolle nokka sisäpuolelle. Olisiko sillä jo poikasia pöntössä?

Mustaherukka 'Pohjanjätti'

Näin kevään paljaudessa on pakko syventyä tarkkailemaan pieniä ilmiöitä. On kumarruttava alas ja mahdollisimman lähelle nähdäkseen paljon ja kaunista. Kumartuminen ja lähelle katsominen kannattaa, sillä siten voi nähdä yksityiskohtia, joita ei muuten milloinkaan kohtaisi. Kun on aikansa kontannut ja ryöminyt, voikin vähitellen kohottautua aste asteelta ylemmäs. Siinä vaiheessa, kun voi jo astella suorin jaloin ja selin, maailma on vihertynyt. Voimme jälleen ihastella kesän kukkijoita ja ulottaa katseemme laajemmalle.

Sitä odotellessa kontataan ja kykitään. Ja kuunnellaan mustarastaan laulua. Ja nautitaan keväästä. Iloa ja kauneutta elämäänne, ystävät!
 

Tuoreimmat käsityötuotokset

Vaikka illat pitenevät, on usein vielä sen verran viileää, ettei pihamaalla kovin myöhään tule touhuttua. Niinpä puikot suihkii ajankuluksi ja sukkia valmistuu.

Kuvassa fuksianpunaiset palmikkopolvarit 7-veikasta.

Harmaasävyiset nilkkasukat 7-veikan vaaleanharmaasta ja Raidasta.

Resorit valepalmikkoa.

Oranssisävyiset polvisukat hiukan leveämmälle jalalle.

7-veikan oranssi ja valkoinen sekä Nostalgia.

Vihreäsävyiset polvisukat pöllökuviolla. Resoreissa valepalmikkoa.

Lankana 7-veikan tumman ja vaalean vihreää. 

Kudoin pöllökuvion vain eteen, sillä helmien pujotteleminen silmiksi vaatii oman keskittymisensä. En myöskään laittanut pöllökuviota jalkapöydän päälle, koska minusta pienetkin helmet silminä saattavat painaa kengässä.

Ihan perussukat 7-veikan Raidasta, jossa on mukavan maanläheiset värit. Ehkä kuvassa hiukan kirkkaammat, kuin mitä todellisuudessa ovat.

 Vasta toinen sukka valmiina näitä Sirkka-sukkia.

Malli on todella helppo ja sen ohje löytyy alimmaisesta kuvasta.

Ensimmäisen Sirkan jouduin purkamaan, sillä aloitin ohjeen lukemisen vasemmasta ylänurkasta. Niinhän sitä yleensä lukeminen meidän teksteissämme aloitetaan. Vaan ei neuleohjeissa, miten sen nyt olin unohtanut?

Aikani ihmettelin, miten ihmeessä homma voi olla niin vaikeaa 

ja miksi kuviosta tulee aivan erilainen, mitä näin muiden tehneen.

Sitten vain purkamaan ja uusi aloitus ja nyt tulikin ihan erilaista jälkeä. On tuolla jokunen virhe, kun kutoessa pitää telkkua katsella ja jääkaapillakin välillä kipaista. Vaan se ei ole niin vaarallista. Aitoihin itämaisiin mattoihinkin kuulemma kudotaan ihan tarkoituksella pieni virhe, jotta ne olisivat taatusti yksilöllisiä kukin.