lauantai 9. huhtikuuta 2016

Messutuliaisia


Vanhat, hyvin palvelleet pihasaappaat olivat niin rikki, että meinasin heittää ne roskiin. En sitten heittänyt, vaan kiikutin kellariin. Meinaan, jos niistä kesällä valaisi vaikka betonisaappaat. Uudet oli tilalle hommattava ja pitkällisen harkinnan jälkeen kaupasta mukaan lähtivät runsaalla 20 eurolla pinkit halpissaappaat. Halvempiakin olisi ollut, mutta ei sopivia kokoja. Minun pihakäytössäni saappaat joutuvat niin kovalle koetukselle, että on ihan turha investoida suuria summia. Kokemuksesta tiedän, etteivät ne kalliit kestä yhtään sen kauempaa kuin halvatkaan.


Saappaita en tietenkään messuilta ostanut, mutta vaakakuva sopi hyvin postauksen aloitukseksi. Paremmin, kuin nämä pystykuvat. 

Ihmettelen vieläkin, miten saatoin messuilla pysyä niin maltillisena runsaiden kukkapunttien ja sipulipöytien äärellä. Hollantilaiselta kauppiaalta ostin yhden pussillisen Dark Blue -iristä. Olivat muuten aika komeita juurakoita.


Sysitumman iriksen kaveriksi valitsin valkoista punatähkää. Pussissa on kymmenen palluraa ja jokaisessa jo pientä itua esillä.


Joku aika sitten löysin lähikaupasta keltaisia begonian mukuloita. Messuilla oli tarjolla valkoista riippuvaa begoniaa, jota olen joskus ostanut esikasvatettuna kotikylän kasvihuoneelta. Puutarha on kasvattanut kevättä kohden vain jokusen yksilön ja tuurilla olen joinankin keväinä osannut ajoissa itselleni pari amppelia käydä varaamassa. Viime keväänä onni ei minua suosinut. Kun nyt näitä messuilla osui eteen, päätin ostaa ja kokeilla kasvattaa niitä itse. 

Onnistuessaan tällainen riippabegonia on oivallinen kesäkukka varjoiseen paikkaan. Kukkii runsaasti ja vaivatta koko kesän. Viime keväänä löysin pinkkiä begoniaa, mutta ostin niitä vain kaksi pussia ja yhdessä pussissa oli kaksi mukulaa/juurakkoa-mitä lie. Puutarhalta ostamassani amppelissa on ollut ainakin kolme mukulaa. Lisäksi olin liian hellämielinen, enkä raaskinut alkuvaiheessa latvoa begoniaa riittävästi, jotta se olisi haaroittunut enemmän.


Kuvan anemonen mukulat - tai miksi noita nyt kutsutaankaan - eivät ole messutuliaisia. Ostin ne muutama viikko sitten naapurikylän puutarhakaupasta, mutta meinasin unohtaa autotallin perukoille. Ajattelin niitä hetken liottaa ja laittaa multaan ja purkin sitten autotalliin odottamaan lämpimämpiä kelejä. Tokihan ne ehtivät ulkomultaankaan ajallaan istutettuina kesällä kukkimaan, mutta näin nopeutan kasvua ja kukintaa.

Kurjet matkaavat pohjoisemmaksi

Päivä kului kellarissa, sillä yllättäen siellä talvehtineet daaliat, begoniat, japanin ihmekukat, ja lukinliljat ovat alkaneet pukata uutta kasvua. Istutin ne multaan, kunhan ensin löysin kaikille sopivat purkit. Useimmat mukulat päätyivät kellariin väliaikaisiin muoviruukkuihin, joista kelien lämmettyä ja kasvuun lähdettyään siirrän ne keraamisiin ulkoruukkuihin. 

Ja ihan vain itselleni syksyä varten vinkisi: olisi kyllä huomattavasti helpompaa kevättä ajatellen, jos niille mukuloille laittaisi edes jonkinsorttisia nimikilpiä. Meni jokunen tovi niiden äärellä ihmetellessä, että mitä mikäkin on. Ja taatusti on yllätyksiä vielä tiedossa.

36 kommenttia:

  1. Aika maltillista tosiaan! Itse ostin vain Tommolan tilalta, oikeastaan se on lähes ainoa syy, miksi Helsingin messuille kannattaa edes mennä... Nyt oli kyllä tosi kiva blogkylä myös! Tommolalla on aina jotakin erikoisperennaa, nyt mukaan tarttui kirjavalehtinen raunioyrtti, juuri olin ehtinyt ihastua sellaiseen yhdessä kirjassa, sattui sopivasti!
    Ihanan väriset saappaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tommolalla oli kivoja taimia ja aikani niitä siellä kuolasinkin. Kuten parissa muussakin paikassa. Ongelma on, missä taimet säilyttää istutukseen saakka ja toisekseen, kalat piti saada rahdattua junalla Kauniaisten junaparkkiin jättämääni autoon. Ensi kerralla ajan auton messuhallin parkkitaloon. 12 eurolla olisi saanut auton sinne koko päiväksi. Nyt meni junamatkoihin 11 euroa + automatkat.

      Blogikylä ja yleiskoristelualue olivat ihan kivat. Varmaan paljon muutakin pientä kivaa, mutta loppua kohden puhti aina loppuu.

      Saappaissa saa olla väriä. Löytyvät paremmin.

      Poista
  2. Maltilliset hankinnat. Minä en ole vielä hankkinut mitään mukuloita enkä juurakoita. En ehkä tällä kertaa hankikaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ei pitänyt mitään ostaa, mutta aikani houkutusten parissa pyörittyäni sorruin taas. Helposti sitä innostuu, kun ihanuuksia on tarjolla.

      Poista
  3. Kivan väriset saappaat, pinkit olisin minäkin ottanut jos väri olis ratkaissut saappaan oston. Aika mahtavan värinen iris tuo "Dark Blue".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkit saappaat olivat niin herkulliset, ettei päätös ollut kovin vaikea.
      Toivottavasti paketista kuoriutuu aikanaan kuvan kaltainen iris. Nämä messuostokset ovat toisinaan arpapeliä.

      Poista
  4. Minulla oli tuollaiset pinkit saappaat, tosin kierrätyksestä ostetut. Kestivät muutaman vuoden ja nyt rikkinäisenä tarjosin niitä Roskalava-ryhmässä betonitöihin ja sinne menivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelliset halpissaappaat kestivät monen monta vuotta, vaikka käytin niitä pari kertaa jopa pesukoneessa. Pääasia, että pitävät vettä, eivätkä hierrä tai purista. Iloinen väri on lisäplussaa.
      Vanhat saappaat saattavat hyvinkin päästä betoni töihin tulevana kesänä. Ei tarvitse kirpparilta etsiä.

      Poista
  5. Saappaat ovat ihan parhaimmat kesäkengät :D Ja tietysti yhtä pinkkiä kuin kukatkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saappaat on helppo sujauttaa jalkaan ja kelpaavat pihamaalla touhuun kuin touhuun. Iloinen väri keventää askelta.

      Poista
  6. Pinkit ne olla pitää, on ne niin pirtsakat vetäistä jalkaan mustiin verrattuna :) Aika erikoisen n
    Värinen iiris, tuo valkoinen punatähkä sopii tosiaan hyvin sille kaveriksi. Mistään en nykyään tahdo löytää begonian mukuloita, onkohan siihen joku syy kun ne kaupat missä niitä on aina ennen ollut, eivät enää niitä kuulemma saa. En tiedä. Ja sama on mustanmerenruusulla, niitäkin täytyy oikein etsimällä etsiä. Ihanat oli teillä messuilut, itse en päässyt/mennyt tänä vuonna mutta kiva oli katsoa bloggareiden postauksia sieltä :)
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle Between.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä, tuleeko kriiseistä todellakin noin musta.
      Begonia ei taida olla muotikasvi. Eikä ilmeisesti mustanmerenruusukaan. Kasveissakin trendit näkyvät niiden tarjonnassa, mikä sinänsä on sääli. Kyllä maailmaan kukkia mahtuu.

      Aika moni on messuilla käynyt ja niistä onneksi myös postaa. Se on melkein, kuin itse olisi mukana. Innolla odotan loppukuusta Tukholman messujen postauksia. Sinne olisi kiva mennä, mutta pääseepä edes virtuaalimatkalle.

      Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
    2. Siis iiriksistä, ei kriiseistä, tuleeko niistä kuvan värisiä.

      Poista
  7. Jotain pientä on messuilta aina tuotava. Messut ovat epäonnistuneet jos ei mitään mieluista löydä.
    Mustan ja valkean kukan liitto on varmaan onnistunut.
    Minäkin noista begonioista pidän olivat sitten muotikasveja tai ei. Joka tapauksessa ne ovat helppohoitoisia ja näyttäviä.

    VastaaPoista
  8. Tänään siivoilin kasvimaalla, kumppari olivat tapeen. Minäkin laitoin itselleni puutarhakalenteriin merkinnän: Jokaiseen talvehtivaan ruukkuun nimilappu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä muka syksyllä on niin kiire - vai laiskotustako se on? Väsymystä kaikista kesän puuhailuista.

      Poista
  9. Toivottelen onnea iiriksillesi! Meikäläinen pääsee messuilemaan vasta ensi viikonloppuna, mitään suurta en ole ajatellut hankkia. Joskus tosin tupsahtaa ajattelematonta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut minullakaan ostosuunnitelmia. Ajattelemattomuuksia sitten tupsahti, mutta ihan kivoja nekin.

      Poista
  10. Valkoinen punatähkä on suloinen, ja muutkin oikein mainioita hankintoja!

    Minun kumisaappaat ovat myös hajonneet, pitäisi hankkia uudet. Käytän niitä aika lailla läpi vuoden, joten en yhtään ihmettele, että eivät ole kestäneet pidempään. Hankkimasi pinkit näyttävät pirteiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihatöissä kumisaappaat ovat kyllä melkeinpä pakolliset. Ainakin minä tykkään, kun jalat pysyy puhtaina ja kuivina, eikä tarvitse varoa, mihin astuu.

      Poista
  11. Ihana väriset saappaat ja mukuloitakin sait mukaasi:)

    VastaaPoista
  12. Tuo latvonta ja hellämielisyys on harvinaisen totta. Kostautuu taatusti. Tässä kohtaa kukilla ei niin väliä, joten sakset kehiin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ottaa sellainen asenne, että "kuka saksia säästää, se kasvia kurittaa". Tai että "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Mikä ihmeen sanontaputki minut nyt yllätti!!!

      Poista
  13. Minulla on ihan yhtä pinkit saappaat! Heitin vanhat juuri syksyllä pois. Ei tullut mieleen betonisaappaoden valaminen, sehän olisi ollut haiska idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet ovat niitä betonisaappaita tehnyt. Näin messuilla betonisaappaat, joissa oli kolo kukkaistutukselle. Sellaista vähän tuumailin.

      Poista
  14. Sysitumma Iiris näyttää ruhtinaalliselle!
    Messut olisi ollut kiva nähdä, mutta onneksi niin moni kuvasi parhaat palat ja pääsin niiden matkassa tunnelmaan!
    Kivat kumpparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat postanneet kivoja juttuja messuilta, joten hyvin pääsee tunnelmaan niidenkin avulla.

      Poista
  15. Kiitos muistutuksesta, nimittäin ne daaliat. Omani olen autuaasti unohtanut kylmäkellarin perukoille. Täytyykin käydä huomenna penkomassa, mahtaako niissä olla enää laisinkaan eloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin saan aina hyviä muistutuksia toisten tekemisistä. Muuten unohtuisi yksi jos toinenkin juttu.

      Poista
  16. Ihanat pinkit kumpparit! Kivoja messuostoksia olet tehnyt. Tuo begonia on tosi muodikas nyt, olet ihan trendien aallonharjalla!Minä pääsen tänään sinne messuille sinun lipullasi, voi kiitos kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, enpä tiennytkään, että begonia on nyt muotia. Kerrankin olen ajallaan siellä aallonharjalla.
      Hauskaa, että saamistani ylimääräisistä messulipuista on iloa ja hyötyä.

      Poista
  17. Upeat iirikset olet löytänyt. Unohdin täysin hankkia messuilta begonian mukuloita, ääh! Siellä oli niin paljon nähtävää, että menin ihan sekaisin. Ihanat pinkit saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla tosiaan unohtui moni asia. Aiemmillakin kerroilla olen todennut, että ellei heti ota jotain haluamaansa, sitä ei välttämättä enää ennen lähtöä muista. Tai löydä.

      Poista
  18. Onpa erikoisen värinen Iiris.
    Kiva postaus. Onnea kasvatuksiin. ♥ ♥

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!