lauantai 14. toukokuuta 2016

Lauantaipäivän huumaa

Koristeomenapuu - Malus purpurea ''Royalty'

Ulkona sataa, eikä harmita. Ei sitten yhtään. Kahden viikon aurinkoiset säät ovat kuivattaneet niin puutarhan kuin muunkin luonnon aika tehokkaasti. Sade hoitaa kastelun ja taatusti virkistää myös niitä kasveja, jotka ankaran talven jälkeen vielä miettivät, jaksaako sitä laisinkaan mullasta nousta. 

Omena 'Huvitus'

Aamupalan ja sanomalehtisession jälkeen lennätin matot ulos ja huristin imurilla huushollin siistiksi. Sitten vikkelästi naapurikylän rautakauppaan ostamaan kasvihuoneen lämmittimeen valopetroolia ja tarjousmultaa. Sain mullat lastattua autoon ja ehdin juuri ja juuri puutarhamyymälään sisälle, kun ulkona alkoi sataa kaatamalla.

Terttutulppaanit 

Paikallisessa rautakaupan piha- ja puutarhamyymälässä on tänään pihateema ja sen tiimoilta neuvoja oli antamassa maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Puutarhabloggarit tuntevat hänet ehkä paremmin hänen 100%outdoor -blgistaan. Katin olen tavannut ainakin kerran aiemminkin, mutta tuskin naamani on hänelle mieleen jäänyt. Oli ihan pakko mennä moikkaamaan, sillä jonkun blogia pitkään seuraaneena on sellainen olo, kuin olisi kyseisen blogin kirjoittajan pienen ikänsä tuntenut. 


Juttua olisi varmasti riittänyt yhden päivän mittaisesti, mutta täytyihän minun päästää Kati työnsä pariin ja toisaalta myös omat hommat kutsuivat jatkamaan. Katille lämmin kiitos hyvistä vinkeistä, sillä mukamas kiireisenä en ollut laisinkaan huomannut kaupan alelaaria, josta sipuli- ja mukulapussukat myytiin 50 %:n alennuksella. Tämän pakkauksen ostin noiden kuvassa oikealla olevien gladiolus callianthusten vuoksi. En ole ollut mitenkään innostunut gladiolusten kasvattaja, mutta Katin ehdottaessa mainittuja kasveja suunnittelemaani ruukkuistutukseen innostuin heti. 


Kun halvalla saa, kannattaa ottaa, vaikka ei olisi suunnitellutkaan. Eikös se Sulo Vilenin oppi niin mene. Nyt, kun talvituhojen jälkeen aukkopaikkoja puutarhassa löytyy, on mukava niitä myös edullisin hankinnoin hissukseen täyttää.


Olen tarmokkaasti etsinyt savesta valmistettua laakeaa ruukkua, johon istuttaisin tyttärelleni mehitähtiä. Itselläni sellainen ruukku jo onkin, mutta en mitenkään muista, mistä sen muutama vuosi sitten ostin. Mehitähdet odottavat kasvihuoneessa istuttamista ja niitä varten nappasin tänään puutarhamyymälästä keraamisen vadin. Sen pohjassa oli reikä, mutta kassajonossa seisoessani totesin, ettei se sittenkään vastaa toiveitani. Ja toiveita vastaamattomaksi se oli minusta aika kallis. Niinpä kipaisin vaihtamaan sen hyllystä kuvan puolet edullisempaan ruukkuun, josta tosin puuttuu ne pohjareiät. Tuo materiaali on ehkä lasikuitua tai jotain vastaavaa. Tuoteseloste ei materiaalia kertonut, mutta ruukun pitäisi kestää mm. pakkasta. Poraan siihen ehtiessäni pari reikää ja mehitähdet saavat siitä asuinpaikan.

Ruusuorapihlaja - Crataegus 'Paul's Secret'

Viime vuonna istutettu ruusuorapihlaja on lähtenyt pirteänä uuteen kasvukauteen. Siitä löytyy jo nuppujakin ja ilolla ja jännityksellä odotan niiden avautumista. Miten kummassa olen aiemmin pärjännyt ilman näitä ihastuttavia kukkivia koristepuita. Pääsin jo nauttimaan äitienpäivälahjaksi saamastani koristekirsikka Kevätsuudelman ihanista kukista ja kohta vuorossa ovat viime kesänä istutetut koristeomenapuut Aamurusko ja Royalty sekä ruusuorapihlaja.

Käykääpä muuten nuuskuttamassa ulkona, miten uskomattoman hienolta sateen raikastama puutarha tuoksuu.
 

34 kommenttia:

  1. Sade on tuntunut tänään kesäsateelta. Ihan uskomattoman ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä parasta, lämpötila ei pudonnut 10:n asteen alapuolelle, kuten usein sateiden jälkeen tapahtuu. Edelleen on ihan kesäistä.

      Poista
  2. Milenkiinnolla luin kirjoituksesi talvituhoitsa. Täälläkin oli lehdessä että viimeksi 80-luvulla oli yhtä pahat tuhot. Olin vähän yllättynyt ja sitten tajusin että no eipä ihme miksi niin moni viime vuonna istutettu ei ole noussut. Narsissinsipuleitakin laitoin kymmeniä ja vain muutama on tulossa. Ruusuja tuhoutui paljon.

    Positiivisena voi ajatella, että ne kasvit jotka selvisivät, tulevat selviämään jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvituhoissa ei vain tunnu olevan mitään logiikkaa. Joiltakin meni hyvin kestäviksi tunnettuja kasveja ja monet todella arat ovat selvinneet vaurioitta. Aikansa tämä taas puhuttaa ja sitten jatketaan entiseen malliin.

      Poista
  3. Edelliseen postaukseen viitaten talvituhoja on meidän mökilläkin näköjään, sydän syrjällään tässä odottelen, tuleeko vanhaan persikkapuuhun mitään elonmerkkejä. Kukkia ollaan yleensä jo tässä vaiheessa vinhasti sormipölytetty, nyt näyttää aika heikolta. Puun kuoleminen olisi todella suuri menetys, olen sen vuosia sitten saanut äidiltäni syntymäpäivälahjaksi ja se on ollut niin satoisa, että lähes joka kesä ollaan persikkapiirakka tai kaksi saatu valmistettua. Ps. Ei blogini uusimmat päivitykset julkistu edelleenkään lukijoiden lukulistoihin reaaliajassa, tämänpäiväisen tein jo päivällä, mutta tunninkaan päästä se ei näkynyt ja olen käynyt välillä päiväystä päivittämässäkin, mutta postaus ei silti ilmesty lukulistaan. Harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuollaisten merkityksellisten kasvien menetys harmittaa. Etenkin puiden ja pensaiden, joiden kasvuun kuluu vuosia. Perennojen korvaaminen on huomattavasti helpompaa. Toivotaan, että persikkasi selviää, vaikka hedelmissä pitäisikin välivuoden.

      Ihmeen hyvin blogger onkin pitkään toiminut. Jos se on kuormittunut ihmisten upeista pihauutisista. Olen viime aikoina käyttänyt jonkin verran postausten ajastamista, joten en ole kovin tarkkaan seurannut niiden lukulistoille ilmestymistä. Ilman muuta harmittaa, varsinkin, jos ei itse pysty asiaa mitenkään korjaamaan.

      Poista
  4. Sadetta kyllä kaivattiin. Nyt viimeistään loputkin kasvit heräävät talviunestaan. Tosin kaikkia ei edes lämmin kevät sade enää elvytä. Sinullapa oli mukava ostosreissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto vihertää taas aivan uudella tavalla. Toivottavasti huomenna ehtii tehdä kunnon tsekkauskierroksen.

      Poista
  5. Aiva huippu kuva tua ensimmääne! Kaikki tarioukset pitää käyttää hyväksi, varsinki kasvitarioukset. Munki istutukset saa ny sopivasti kastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällainen luonnollinen kastelu on kaikkein parasta. Tasapuolista ja eritoten selkäystävällistä.

      Poista
  6. Sade on tosiaan tuonut mukavasti tuoksuja esiin! Meillä myös omppupuun kukat samassa vaiheessa! Nappasin eilen samanlaisen kuvan kuin sinulla, tuo nupussa oleva punainen väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että myös lamppujen pölytys onnistuu. Ja toisena toiveena olkoon, ettei yhtään pihlajanmarjakoita tänä vuonna, kiitos.

      Poista
  7. Sade kyl tuli tarpeeseen ja vielä kun malttaa sataa tihuttamalla, niin on jotain hyötyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä tuli kyllä aivan kaatamalla vettä. Tosin se satoi märkään maahan, kun jo illalla tuli vettä. Niinpä varmaan imeytyi hyvin kasvien käytettäväksi.

      Poista
  8. Meilläkin on tänään pikkase tihuttanut vettä ja se on hyvä se!
    Nää talvituhot puutarhas on niin kenkkuja ett vetää mielen matalaksi mutta iloa on todella tiedossa kun ruusuorapihlajatkin kukkii..sitä odotellassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansa tuhot harmittava ja puhuttavat ja sitten taas mennään entiseen malliin.

      Poista
  9. Ihania alelöytöjä! Minullakin on auton perässä odottamassa pari kassillista uusia taimia talvituhopaikkojen täytteeksi. Toisaalta kivakin, että nyt on hyvä syy uudistaa kukkapenkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla asioilla on hyvät puolensa. Tai ellei ole, etsitään sellaiset.

      Poista
  10. Kyllä se sade viherrystä lisää, sitten kun aurinko taas paistaa, kaikki kasvuun kohahtaa...Tällä ei nyt sada, mutta on pilvistä. Ei ole juurikaan tullut ulkona nyt oltua, vaan raivattua rompetta sisällä, eilisen päivän... Hyvää Helluntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse! Olin Tanhuhovissa myymässä sukkiani, mutta eipä kauppa käynyt. Ei ollut liiemmin myyjiä, eikä asiakkaita. Taisivat pelätä sateita, vaan eipä juuri satanut.

      Poista
  11. Meillä on satanut niin tihuuttamalla kuin kaatamallkin vuoroin eilisestä saakka. Harmi että talvituhot tekivät reikiä kukkapenkkeihin, mutta onneksi aina voi hankkia ihania paikkauksia! Mukavia ostoksia teit ja varmaan oli mukavaa Katin kanssa vaihtaa ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sateet tulivat eilen ja viime yönä. Nyt taas paistaa aurinko ja aika lämmintä kun on. Pelkäsin jo, että kun kerran sateet alkavat, sitä kestää viikkotolkulla.
      Talvituhot on murehdittu ja nyt katse uusiin istutettaviin. Mitäpä sitä sellaista murehtii, jolle ei mitään voi.

      Poista
  12. Hienoja löytöjä olet tehnyt. Olipa hauska tuo kohtaaminen Katin kanssa. Mulla myös mehitähtiä odottamassa ruukkua, ehkä teen betonista jos en muuta keksi. Tuo talvenkestävä ruukku näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukku on aika laakea ja tummemman harmaa, mitä kuvassa näyttää. Itse asiassa se näyttää paljon paremmalta, kuin mitä kaupassa katselin. Reiät aion siihen porata, jotta vesi ei jää seisomaan. Saattaapa olla, että käyn hakemassa itselleni samanlaisen, sillä 14 euroa ei ole liikaa noin suuresta ruukusta. Etuna on myös kiveä keveämpi habitus. Helpompi siirrellä tarvittaessa.

      Poista
  13. Voi alelaarit on niin ihania paikkoja! Ja onnittelut vielä tuosta Top10 blogilistan kolmossijasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia!
      Ei sovi kulkea alelaarien ohi. Niissä on aina jotain kiinnostavaa.

      Poista
  14. Voi sadetta jo niin kovasti kaivattiinkin =) Näinkin facessa Katin ennakko buffin tuosta päivästä. Harmi - täällä ei olla yhtään ehditty puutarhakaupoille. Ehkäpä pitää nyt ryhdistäytyä ja lähteä tekemään ihania löytöjä. Mukavaa sadepäivää sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade tuli ja meni ja hienosti luontoa siinä ohessa.
      Nyt on niin hektiset ajat käsillä, ettei millään joka paikkaan ehdi. Jos sää vain sallii, tulee möyrittyä omassa puutarhassa. Olin jo etukäteen varannut lauantaipäivän sisällä siivoamiselle ja rautakauppareissulle, kun ulos luvattiin sadetta.

      Poista
  15. Oo, hyviä hankintoja! Ja valkoisen paketin daaliat näyttävät tosi symppiksiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kasvin saadakseen piti ostaa kolme. Nyt on keksittävä paikat ja purkit niillekin. Näin sitä järjestää itselleen hommia, eikä loppua näy.

      Poista
  16. Hienoja kuvia. Täälläkin on niin koriste- kuin tavallisissakin omenapuissa nuput hyvässä vauhdissa ja kohta varmaan ensimmäiset kukat jo avautuvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisade ja sen jälkeen jatkunut lämmin sää on ainakin täällä edistänyt ompunkukkien kasvua. Kunpa nyt pölytys onnistuisi, eikä tulisi pihlajanmarjakoita ja muita ällö-ötököitä.

      Poista
  17. Oli niin kiva nähdä! On tosiaan outoa, kun jonkun naama voi olla niin vieras,vaikka ihminen on ihan tuttu. Ja voihan alelaari. Ne juurakot ja sipulit olivat oikasti hyvässä kunnossa. Mä olin loppupäivästä ihan viluissani, mutten liian käydäkseni tyhjentämässä juurakoita, mukuloita ja sipuleita. Miten ne asiakkaat eivät niitä oikein tajunneet? En tajua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kiva oli nähdä. Kiitos vielä alelaarivinkistä. Tänään laitoin kaikki ostokset multaan ja nyt vain tuloksia odottelemaan. Olivat kaikki hyväkuntoisia ja joissakin jo vihreitä versoja alullaan. Eikä kyllä maksaneet paljon.

      Ehkä ihmiset eivät kiinnittäneet koko laariin huomiota ja ajattelivat, että ne ovat jotain syyssipuleita, joilla ei enää mitään tee. Tykkään tuollaisesta meiningistä kaupoissa, että laitetaan ns. kausituotteet reiluun alennukseen. Parempi myydä halvemmalla, kuin ei laisinkaan. Minulle jäi ainakin tosi hyvä mieli.

      Sitä vettä sitten tulikin ihan kunnolla, eikä siellä hallissa taatusti kovin lämmin olo ollut. Toivottavasti et vilustuttanut itseäsi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!