torstai 16. kesäkuuta 2016

Ruusuisia hetkiä

Juhannusruusu - Rosa pimpnellifolia

Aamuyöllä alkoi sade. Alkuun satunnaisina kuuroina, mutta sen jälkeen taukoamattomana rummutuksena. Tarpeeseen sataa, joten ei siitä sen enempää mutinaa. Kunhan ei sada viikkotolkulla putkeen, eikä edes päivätolkulla. 


Juhannusruusut ovat kukkineet ihanasti ja runsaasti. Minunkin pensaani, vaikka ovat menneen talven jäljiltä aika rujossa kunnossa. Onneksi kävin eilen juhannusruusujani kuvaamassa, sillä tämän päivän rankkasateiden jälkeen kukat saattavat olla mennyttä.

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Punalehtiruusu on vasta aloittamassa ja nuppuja on paljon odottamassa aukeamistaan. Malttaisivat nyt pysyä piilossa, kunnes sadesää on ohi ja aurinko jälleen ilmaantuu näkyviin.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Tove Janssonin kukinta meinasi mennä ihan sivu suun, sillä en ole ehtinyt Pikkupuutarhassa käymään muutamaan päivään. Pikkuinen ruusupensas on kyllä tarmokas kukkija ja samettisen punaiset kukat aivan hurmaavia.

Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis 'Tornedal'

Tornionlaaksonruusussa on runsaasti samanaikaisia nuppuja ja avoimia kukkia. Pitäisi ehtiä leikkaamaan lakastuneet kukat pois, mutta sinne jäävät, kun millään ei joka paikkaan kerkeä. Kirvoista ja muista ötököistä huolimatta kukat avautuvat kauniisti, vaikka ruusujen lehdistössä on kirvakannibaalien jälkiä melkoisesti.

Metsäruusu - Rosa majalis

Metsäruusu on aivan täynnä nuppuja ja avoimia kukkia. Pensas on kasvanut valtavaksi ja kukinnan mentyä sitä onkin vähän leikattava, sillä kohta sen ympäri ei enää pääse kiertämään, eikä sen läheltä ruohoa leikkaamaan. Metsäruusu tekee runsaasti juurivesoja, joten ruohonleikkurilla on voitava pitää se kurissa. 


Auringon paistaessa pensaan lähistöllä tuoksuu ihanasti ja kimalaisten pörinä on korvia huumaavaa. Kimalaiset ovat hullaantuneita metsäruusuun ja samassa kukassa saattaa möyriä useampi kimalainen samanaikaisesti. Metsäruusun yksittäinen kukka ei pitkään kestä, mutta kun kukkia on yhtä aikaa runsaasti ja jatkuvasti niitä aukeaa lisää, on se kyllä todella hurmaava pensas. 


Seuraavana taitaakin kukintansa aloittaa valamonruusu. Myös viime kesänä istutetussa hurdalissa on jo runsaasti nuppuja. Aika ihania ja ruusuntäyteisiä hetkiä siis odotettavissa.

53 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja! Huomaan, että kyllä mä ruusuista kuitenkin tykkään, vaikka toisin blogissani väitin hetki sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja kaikista kukista voi tykätä, vaikka niitä ei omaan pihaan haluaisikaan.

      Poista
  2. Täälläkin satelee =(. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Hurmaavia ruusunkukkia. Sain viime kesänä muutaman ruusun juurakon, kaikki niistä selvisivät talven yli hengissä. Yksi juurakko osoittautui "Tove Jansson" ruusuksi kukintansa perusteella. Miten kukka voikin olla niin punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin syvän punainen. Läheltä katsottuna kuin samettia. Sen punasävyä on vaikea kuvaan tallentaa.

      Poista
  4. Between, oletko varma, että metsäruusuis ei ole Ristinummiruusu, jonak ruususeura pelasti ristinummen aseman asfaltoinnin yhteydessä. He vähän myöhästyivät ja niinpä rusu alkoi kasvaa niistä aploista juuria mitä jäljelle jäi. Se kulki kädestä käteen ja sain omani puutarhakuvaajalta, joka kävi kuvaamassa meillä Viherpiha-lehteen. Se on valtava ja leviää, siät halutaan minulta jakoina, se kukkii viikon kauemmin kuin hujannusruusu, sen kukat ovat yksinkertaiset ja suuret. Me perheen kanssa kutsumme sitä villiruusuksi.

    Siunattu sade alkoi aamuyöstä. Olen ihan euforiassa, sillä 1,5 kuukauteen ei ole satanut meillä, muualla kylläkin. Sateet kiertävät saartamme ja se vie voimat näin ison puutarhan kanssa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satavarma ruusustani en ole, mutta ei siihen oikein ristinummen tiedot sovi. Metsäruusun kuvaukset vastaavat paremmin ruusuani, jonka olen tuonut taimena lähellä olevalta tontilta tietyötyömaan alta vuosia sitten.

      Sade tulee tosiaankin tarpeeseen. Aika kuivaa alkoi olla.

      Poista
    2. Kuvasin tänään uusia kuvia sateessa Ristinummestamme, sitten näet miten samannäköisiä ovat. Tosin olen kyllä kuullut puhuttavan metsäruususta, mutta kun en tiedä, mistä tuo ruusu on alunperin Ristinummen asemalle tullut. Ruususeurqlaiset sen nimesivät tietääkseni, kun olivat sen pelastaneet.

      Nyt on satanut, Luojalle kiitos!, ja saa vielä vähän jatkuakin.

      <3

      Poista
  5. Valloittavat ruusukuvat, kaikki mutta erityisesti juhannusruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusu on kyllä todella kaunis ja usein siihen liittyy myös hyvin paljon tunteita.

      Poista
  6. Ruusut on kyllä sanoinkuvaamattoman kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Metsäruusunkin kukka on varsin yksinkertainen, mutta silti aivan hurmaava.

      Poista
  7. Ihanat ja sinulla on monta erilaista ihanuutta vieläpä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli vain muutama ruusu, mutta pari vuotta sitten iski ruusupensasinnostus ja uusia on ilmestynyt tasaiseen tahtiin.

      Poista
  8. Metsäruusu on yksikertaisuudessaan kaunis. Semmosen haluaisin, tulee mummola mieleen kyseisestä ruususta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, meiltä noita metsäruusun taimia liikenee, kunhan ehdin niitä kaivaa ja purkittaa. Varmaan loppukesästä olisi sinullekin antaa.

      Poista
  9. Oi ruusujen aikaa. Kylläpä ovat kauniita. Jospa meillä juhannusruusu kukkisi oikeaan aikaan. Nuput ovat jo melko isoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, jos juhannusruususi on nyt nuppuvaiheessa, mahdollisuudet juhannuskukintaan ovat oivalliset.

      Poista
  10. Minulla näyttää tuolla ruusupusikossa kukkivan Torniolaakson ruusu. Ei ole kukkinut koskaan ennen ja luulin sen olevan jo mennyttä kalua... Taimivaihdossa minipienenä saatu.

    Ruusun tuoksua sulle vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Kyllä tuota metsäruusua onkin tuoksuteltu. Paitsi tänään, kun vettä on satanut kaatamalla koko päivän.
      Kivoja tuollaiset yllätykset. Tornionlaaksonruusu on kaunis ruusu.

      Poista
  11. Ihania ruusuja, juhannusruusu kaikkein kauneimpana. Sade tuli tarpeeseen, mutta nyt sade jo riittäisi tältä erää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennusteiden mukaan vettä riittäisi vielä huomiselle ja lauantaillekin. Tänään on tullut niin paljon, että hyvin jo riittäisi. Jatkoksi sitten aurinkoa ja lämpöä, niin enempää ei voi toivoa. Toivottavasti sade ei ole hakannut kukkivia pionejasi ihan lakoon.

      Poista
    2. Olen laittanut sateenvarjot suojaamaan pioneja sateelta, joten kaatosadekaan ei tuhonnut pionikukkia :)

      Poista
    3. Olen laittanut sateenvarjot suojaamaan pioneja sateelta, joten kaatosadekaan ei tuhonnut pionikukkia :)

      Poista
  12. Ihania ruusuja! Täälläkin mittailen ruusunnuppujen kokoa päivittäin, joissakin jo näkyy terälehtien väriä, nuppu hieman raottuu... juhannus ja Tove toki siis kukassa täälläkin, mutta monet muut vielä. On juhlaviikot taas edessä, ruusut ja pionit.
    Mulla sade ei edes rummuttanut, oli hienoa mutta onneksi kesti pitkään. Silti juhannusruusun kukat menivät aika rusehtaviksi ja terälehtiä on maassa pensaan juurella - viehättävän näköistä sekin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sadetta sitten kuitenkin tuli sinnekin. Hienoa. Täällä vettä on tullut jo niin paljon, että seuraavaksi voisikin vaihteeksi paistaa lämpimästi. Ennusteessa ensi viikolla aika mukvia ilmoja onkin luvassa. Harvinaista, jos juhannuksena on aurinkoista ja lämmintä. Viime jussina taidettiin vetäytyä lyhyen yrityksen jälkeen sisälle, kun oli niin jäätävän kylmää.
      Juhannusruusujen kukinnan sade ja tuuli veivät, mutta onneksi siitä ehdittiin nauttia riittävästi.

      Poista
  13. Upeaa ruusujen kukintaa.
    Tuosta punalehtiruususta ja tornionlaaksoruususta olen haaveillut hankkivani puutarhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punalehtiruusu on kyllä kaunis lehtikasvinakin. Katsoin hetki sitten ikkunasta ja ihastelin punalehtiruusua, jonka korkealla heiluvassa latvuksessa kukat ovat avautuneet.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Silkkaa juhlaa tämä kesäaika. Nyt ovat ruusut aloittaneet ja piakkoin meidän pihalla myös pionit.

      Poista
  15. Ahmin näitä ruusukirjoituksia aina ilolla. Ihanat ruususet! Edelliset postaukset luin samalla ja nauratti kovasti tuo mitä kirjoitit Vakka-taimen miehestä "latinalaiset nimet nousivat korkeuksiin". Ihanasti kirjoitettu. Olikohan tomaattisotkun paikka KK? Kävin siellä viime kesänä ja hihittelimme kovasti miehen kanssa kun kyltissä luki isolla CAFÈ emmekä nähneet edes kahvinkeitintä...jostain juuri luin hänestä, ettei olisi minkäänlaista puutarhakoulutustakaan, keksinyt vain tälläisen erikoisen bisnesidean. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuriselta tulvi latinankielisiä nimiä kasveille sellaista vauhtia, että siellä isojen puiden alla kulkiessa tunsin niiden nimien konkreettisesti katoavan latvuksiin.

      KK juurikin. Ja totta, en kyllä nähnyt minäkään missään edes sitä kahvinkeitintä. Enkä kyllä olisi jäänyt kahville, vaikka olisin nähnytkin. Olin ja olen yhä todella tympiintynyt koko KK:n touhuun. Enkä ole ainoa. Onneksi saa itse päättää, mistä kurkkunsa hommaa. Jatkossa taitavat kasvaa vanhaan tapaan ikkunalaudalla.

      Poista
  16. Kauniita ruusuja. Joskus muillakin on siis sen verran muuta tekemistä, että ei ehdi joka paikka puutarhastaan /pihastaan kiertää joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika useinkin on hetkiä ja päiviä, jolloin puutarhaan ei ehdi. Niistä päivistä vain harvemmin tulee kirjoitettua.

      Poista
  17. Ihania ruusuja, ihania tuoksuja!
    Meillä vielä odotellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kukat kukkivat hieman eri tahtiin. Kun omat jo kuihtuvat, saa nauttia toisten kukkakuvista.

      Poista
  18. On ne ruusut ihania ja se tuoksu! Tove Janssonin hommasin nyt tänä keväänä. Upean väriset kukat siinä on, ei saa kameraan vangittua oikean värisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, sitä samettisen syvää punaa ei saa vangittua kuviin. Se on luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa.

      Poista
  19. Ruusu on ruusu on ruusu. Minäkin kävin eilen illalla kuvaamassa ruusuja ja pioneja, sateen jälkeen ei tiedä mitä kukista on jäljellä. Sade on kuitenkin erittäin tervetullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun maa on kunnolla kasteltu, voisikin jälleen aurinko paistaa. Siitä tykkäisivät niin kasvit kuin ihmiset.

      Poista
  20. Ihania ruusuja, voin melkein aistia niiden tuoksun. Tuo metsäruusu on yksinkertaisuudessaan todella kaunis. Yksi lemppareistani on neilikkaruusu, joka risteytyi mummuni pihalla kaksiväriseksi erikoisuudeksi. Toivottavasti saat vielä nauttia ruusuistasi sateesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ruusuista ei ole vielä kuninkaansa aloittanut, joten eiköhän niistä iloa ole vielä tulossa. Neilikkaruusu onkin kaunis. Omani kärsi talvesta. Saapa nähdä, jaksaako se kukkia.

      Poista
  21. Hianosti jo ruusut kukkii. Mulla suviruusu alootteloo ja juhannusruususki o palio nuppuja. Toivottavasti tämä saret ei niitä märännytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain toivotaan aurinkoa, niin juhannusruususi pääsee avaamaan nuppunsa. Minun suviruusuni on huonossa kunnossa talven jäljiltä. Mahtaako kukkia laisinkaan.

      Poista
  22. Paljon ihania ruusuja!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Sade on nyt vähän hakannut ruusuja, joten hyvä oli kuvata niiden kukkimista ennen sadetta.

      Poista
  23. Ihana ruusupostaus!

    Rankka sade on vienyt meillä jo juhannusruusun kukkaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateen tauottua iltapäivällä kävin toteamassa saman eli juhannusruusun kukinta taitaa olla ohi tältä kesältä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!