keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lokakuun alkua

Clematis Ville de Lyon

Lokakuun puolelle on vihdoin päästy ja edelleen syksy näyttäytyy aurinkoisena ja lämpimänäkin. Odottelen, joskaan en kovin innolla, luvattuja kylmiä öitä. Ne varmasti muuttavat maisemia puutarhassa melkoisesti. Viime päivien myrskytuulet ovat pudottaneet puista lehtiä kiihtyvällä tahdilla ja monet perennatkin ovat käyneet kukkapenkkeihin makaamaan. Se tietää sitä, että pian puutarhan siivoamisessa on laitettava uusi vaihde päälle.

Clematis Ville de Lyon

Osa kärhöistä kukkii vielä runsaasti. Ville de Lyonissa on paljon avautumattomia nuppuja. Saapa nähdä, kuinka niille käy, jos luvatut yöpakkaset vihdoin saapuvat.


Löysin myös yhden nupun syysvuokoksi epäilemästäni kasvista. Näitä mahdollisia syysvuokkoja on kaksi, toinen paljon isompi ja sitten tämä pieni, jossa ainokainen nuppu nyt on. Eivät ole kukkineet ja luulinkin niiden viime talveen menehtyneen. Yllättäen ovat kesän aikana mullasta nousseet.


Näistä purkkihortensioista (tuo vihreä kuvan keskellä) olen aiemminkin kertonut. Loppukesästä olen kesän ruukussa viettäneitä syyshortensioita laittanut pariin kukkapenkkiin ja kyllä ovatkin tänä kesänä komeiksi kasvaneet. Hortensiapenkissä näitä on kolme, kaksi tuolla toisella puolella. Yksi niistä on viime kesänä istutettu ja toiset kaksi ovat talvehtineet jo parin talven yli. Yksi kukkikin viime kesänä. Tänä kesänä ovat tyytyneet kasvattamaan kokoa ja lehtiä.


Tottahan olisi hienoa, jos nämä hortensiat myös kukkisivat, mutta en ala heitä painostamaan. Tykkään kovasti niiden rehevästä kasvutavasta ja terveen vihreistä lehdistä. Eivät näemmä ole etanoita ja kotiloitakaan houkutelleet.

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

Kaikkien kasvien suhteen kukka ei todellakaan ole se tärkein pointti. Hopeatäpläpeippi on toki nätti myös kukkiessaan, mutta eniten tässäkin kasvissa pidän sen lehdistä. Ne luovat jännää valoa vähän hämärämpäänkin paikkaan puutarhassa.

Picea pungens Glauca Compacta

Sain kuukausi sitten kuvassa olevan hopeasävyisen pikkukuusen. Se on jokin hopeakuusen kääpiökokoinen versio, mutta enpä ole löytänyt juuri mitään kunnollista tietoa kasvista. Glauca clobosa on pallomaisesti kasvava kääpiohopeakuusi, mutta mikä tämä on? Havu oli pakko laittaa maahan. Paikka saattaa vielä muuttua riippuen, millainen on sen kasvutapa ja tulevat mittasuhteet. Hidaskasvuinen se varmaan on, mutta soisin sille löytyvän sopivan kasvupaikan puutarhastani.

Sadepisaroita sinivaleunikon karvaisilla lehdillä

Löysin taas pari uutta kivaa blogia, mutta miten ihmeessä niitä pääsee seuraamaan omilla tunnuksillaan? Blogger mahdollistaa vain ja ainoastaan seuraamisen nimellä, ei siis nimimerkillä. Välillä nämä bloggerin uudistukset raivostuttavat, kun niihin ei tahdo millään löytyä toimintaohjeita. Eivätkä ne välttämättä muutenkaan aina ole kovin ymmärrettäviä. Muistan jonkun jokin aika sitten kysyneen tätä samaa, mutta löytyikö siihen ratkaisu? Kerro, jos tiedät, miten selätit pulman.

Clematis Ville de Lyon

Aurinkoisia päiviä viikkoonne!

32 kommenttia:

  1. Meillä oli jälleen pakkasyö ja maa on edelleen toisin paikoin kuurasta valkeana, mutta päivän edetessä minäkin lähden puutarhahommiin. Auringonpaisteella onkin ilo työskennellä pihatöissä.
    Ihanaa päivän jatkoa Sinulle, Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Parina aamuna on saanut auton ikkunat rapsuttaa kevyestä jäätä ja tänään laitoin sähköpatterilämmityksen päälle.

      Poista
  2. Ihanat kärhöt ja pikkuinen syysvuokon nuppu. Mulla on tuo uudistus jäänyt huomaamatta, mutta ihan lähipäivinä normisti pääsin seuraamaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko liittynyt lähipäivinä uusien blogien lukijaksi ja kommentoijaksi? Silloin ainakin uudistuksen muutos näkyy.

      Poista
  3. Täytyypä kurkata tarkemmin kukkapenkkiin, josko syysvuokot olisivat sittenkin säästyneet talven tuhoilta kuten sulla. Bloggerin kanssa olen itsekin välillä sormi suussa tai oikeastaan Google+:kanssa. Ne kai yhdistyivät mun käsittääkseni. Tein Google-tilin siinä luulossa, että sitä voisi helposti myöhemmin muutella, mutta enpä ole onnistunut. Jos siis haluat esiintyä vain nimimerkillä, niin laita se Google-tiliin. Silloin mun ymmärtääkseni pystyt seuraaamaan nimimerkillä. Kommentit tulee eri profiililla, mulla ainakin. Pystyisiköhän sen sitten vaihtamaan Bloggerissa, jos on valinnut Bloggerin asetukset käytöön? Luulisin niin. Itse värkkäilin noita asetuksia kuukausi sitten kun aloitin oman blogin. Tervetuloa vierailulle nimellä tai ilman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin tuossa alempana Pirjolle eli näyttää siltä, ettei uusiin blogeihin voi blogger-profiililla kommentoida, ellei muuta myös Google+ -profiiliin samaa nimimerkkiä. Se ei taas käy, jos on esimerkiksi sähköposti omalla nimellä, sillä muutos tulee kaikkiin google-palveluihin. Ehkä asian voi kiertää, mutta en tiefä, miten.

      Poista
    2. Luen jo blogiasi, mutta kommentointi ei toistaiseksi onnistu. Haluaisin jatkossakin käyttää blogger-profiiliani, mutta nyt se onnistuu vain niissä blogeissa, joita olen alkanut seuraamaan ennen uudistusta. Tutkin asiaa ja koitan löytää ratkaisun. Tai jospa joku muu löytää.

      Poista
  4. Enpä osaa neuvoa kun itsekin välillä sekoilen tämän bloggerin kanssa, muuten kuin laittamalla uuden blogin omaan seurattavien blogien linkkilistaan. Jostain syystä ne eivät taas siinä nosta päivitystä ylös kun kyseinen blogi on päivitetty. Jos taas blogit on siinä aakkosjärjestyksessä niin ei se haittaa. Itse aikoinaan yritin väiställä tuota google + palvelua kun se tunki esille joka kerta. Jotenkin onnistuin sen ohittamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tulin juuri kertomaan että yritin liittyä uuden blogin lukijaksi ja tosiaan se tarjosi siihen koko nimeäni. Onpa tylsä muutos. siihen avautuneessa ikkunassa menin siihen muokkaustilaan ja poistin sukunimeni. Se muuttaa sen kaikissa tileissä niin. Sekin on huono homma sillä tavallinen s.postini on gmailissa. Elikkäs en voi siinä muokkaustilassa lisätä mitään tietoa blogini nimestä.
      Liittymääni blogin lukijat osassa ei näy profiilikuvani vain joku anomyymi kuva, jonka linkin takaa näkyy lukemani blogit, ei omaa sivuani. Sekin tylsää...pöh, mitä uudistuksia

      Poista
    2. Tutkin asiaa pitkään ja ohjeista löysin tiedon, jonka mukaan kommentointi nimimerkillä jatkuu niissä blogeissa, joiden lukijaksi on liittynyt ennen uudistusta ja uudistuksen jälkeen sitten omalla nimellä tai sillä nimellä, jolla on luonut Google+ -profiilin. Google+ -profiilin muutos tulee taas kaikkiin google-palveluihin eli vaikeaksi menee, jos on vaikka spostiodoute omalla nimellä. Kuten totesitkin. Uudistus johtuu bloggerin ja Google+:n yhdistymisestä. Aiemminkin blogger on ollut googletuote, mutta ovat nyt yhdistäneet toimintoja. Ainakaan toistaiseksi en keksinyt tapaa kiertää tätä nimi- ja profiiliasiaa. Tyhmä juttu. Sinänsä minulla ei ole mitään salattavaa, mutta haluaisin kuitenkin itse päättää, miten paljon nimeäni ja henkilötietojani netissä jaan. Kyse ei ole pelkästään minusta, vaan myös perheestäni ja läheisistäni.

      Poista
    3. Lukuluetteloon uusia blogeja voi edelleenkin lisätä, mutta luettavan blogiin ei voi itseään seuraajaksi lisätä nimimerkillä, eikä myöskään kommentoida.

      Poista
    4. Totta, eipä minullakaan ole sinänsä mitään salattavaa, mutta kuten sanoit haluan itse päättää missä koko nimeni näkyy.
      Luulen että voi kyllä kommentoida uusia blogeja edelleen nimimerkillä? vai eikö sittenkään ;) Äh, näitä muutoksia

      Poista
  5. Tuo peipin lehdet ovat niin upean näköisiä, ihan kuin ne olisi spreijattu hopealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja etenkin varjossa lehdet luovat valoa.

      Poista
  6. Tässä vaiheessa syksyä sitä alkaa kummasti arvostamaan mitä tahansa vihreää pihalla :). Hortensialla on tosiaan kauniit lehdetin, samoin peipillä. Rehevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai värejä ylipäätään, sillä kylmät yöt ja lähestyvä talvi muuttaa vähitellen väriskaalan harmasksi ja ruskeaksi.

      Poista
  7. Tuo havusi näyttää ihan Picea pungens Glauga Globosalta. Olisiko nimeämisessä kenties tapahtunut virhe? Tuota compactaa ei ole aiemmin tullut vastaan.
    Toivotaan, että kärhöt vielä saisivat hieman aikaa kukoistaa ennen pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-raudasta ostetun kasvin nimilappu on tallella. Havu näyttää olevan kotoisin Puolasta. Löysin netistä yhden kuvan, jonka perusteella tuo compacta kasvaisi noin kolmimetriseksi, eikä siitä tule pallomaista, kuten globosa. En taida siirtää sinne, minne ensin suunnittelin, sillä olisi kyllä liian suuri toiseen paikkaan.

      Poista
  8. Sulla on vielä runsaasti koreita kukkasia. Aurinkopäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viimeistä yötä on kyllä tehnyt tepposiaan kukkivien joukossa. Kärhöt eivät ole toistaiseksi piitaneet yöpakkasista.

      Poista
  9. Paljon kaikkea ihanaa sinulla vielä puutarhassa tähän aikaan. :) Aikas kylmä oli tänä aamuna jo. Hrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viimeisen yön aikana on mennyt pakkasen puolelle, mutta kärhöt vielä tappelevat kylmyyttä vastaan kukkimalla.

      Poista
  10. Minulla se onnistui niin, että kävin muuttamassa googlen palvelussa nimeni. Minulla oli bloggerissa Sussi, google+:ssa susanne k (koska sama nimi ei kelvannut molempiin). Nyt nimenä on Sussi K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Vaihdoin googlessa nimeni nimimerkiksi ja liittyminen onnistui. Mietin nyt, mitä muita google-palveluita käytän, sillä nimenmuutos vaikuttaa kaikkiin niihin. No, aika näyttää.

      Poista
  11. Palasin vielä tänne kommentteihin kun huomasin sinun liittyneen lukijakseni. Tosi kiva, tervetuloa! Sekin oli kiva kuulla, että olit vieraillut jo aiemminkin. Toivottavasti voin ilahduttaa sinua jutuillani ja kuvillani jatkossakin :) On nuo kemuraisia nuo Googlen kuviot. Huoh! Onneksi sait ongelman ratkaistua. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivassa blogissasi olen tosiaankin käynyt vierailulla jo jonkin aikaa ja lisännyt sen omaan lukuluettelooni, mutta kommentointi ei ole onnistunut, kun en ole keksinyt, miten saisin tämän blogini nimimerkin siihen mukaan. Kaikenlaisen suhmuroinnin jälkeen nyt onnistuin.
      Kiitos sinulle kommenteistasi ja että olet liittynyt blogini lukijaksi. Kommenttiesi avulla blogiisi löysinkin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  12. Meillä on pakkasta ollu jo useaan otteeseen..kukat alkaa olemaan mennyttä. Laittelen jo puutarha talven teloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tosiaan olla puutarhan talvisäilön aika. Olen silpunnut kaatuneita perennoja kukkapenkkeihin. Ja sitä riittää.

      Poista
  13. Viellä on vähän väriä puutarhassa kauniita ovat sinulla Nyt on syksyn viimeisiä töitä menossa on paljon leikkelemistä pensaita ja kukkineita kukkasia
    Hyvää viikon loppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, samoin sinulle hyvää viikonloppua!
      Leikkaamista ja siivoamista riittää, mutta kiva on raittiissa ulkoilmassa puuhata.

      Poista
  14. Googlen tekemät muutokset ovat rasittavia. Ilmeisesti Google+ tilin alle voi perustaa erilaisia sivuja Google My Business -palvelun kautta, valitsemalla kirjautumisen jälkeen alasivun tyypiksi "Brand". En tiedä miten toi toimii blogikommenteissa tai lukijaksi liittyessä - voiko tällöin esim. valita, kommentoiko omalla nimellä vai "brändillä" eli blogin Google+ sivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa mennä monimutkaiseksi. Jotenkin sitä haluaisi käyttää energiansa blogin sisältöön, eikä jatkuvasti muuttuviin teknisiin kysymyksiin. Onnistuin tuossa kirjautumisessa muuttamalla Google+:n profiilini samaksi, kuin bloggerissa. Se oli yksinkertaisinta ja minun tapauksessani mahdollista, kun ei ole esimerkiksi googlen sähköpostia omalla nimellä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!