Törsäämässä

Aurinko paistoi ja lumi kimalsi kutsuvasti. Minä se paistoin keittiössä laskiaispullia, silitin pyykkiä ja pesin taimipurkkeja. Kunpa edes yhden kerran muistaisin pestä ne purkit jo syksyllä valmiiksi kevättä varten. Auringonpaisteessa ja syystuulessa purkkien peseminen saattaisi olla huomattavasti mukavampaa ja siistimpää, kuin talvisessa keittiössä.

Takana aurinko, edessä lumipyry

Taimipurkkeja pestessäni kävin itseni kanssa henkistä painia siitä, lähdenkö kävelylenkille vai huristanko autolla ostoksille. En ole erityisen innostunut kiertämään kauppoja viikonloppuisin, ellei ole pakko. Eikä nytkään ollut tarkoitus moneen kauppaan mennä. Yhteen tehtaanmyymälään vain ostamaan uusi pöytäliina keittiön pöydälle. Pitkäksi venyneen flunssan vuoksi olen viettänyt kotona ylenmäärin aikaa, joten tällä kertaa kauppareissu veti pidemmän korren. Suuntasin siis auton nokan kohti Lohjaa.

Nyt on keittiönpöydällä uusi kerniliina, jonka nimi on Omenankukka. Nämä nykyiset vahakankaat ovat jotain aivan muuta, kuin ne vanhanajan paksut ja kiiltävät kernit, joita esimerkiksi äitini aikoinaan harrasti. Vahakankaan voi huoletta pestä pesukoneessa, sitä voi pyyhkiä ja silittää nurjalta puolelta. Pinta sekä tuntuu että näyttää kankaalta. 

Tykkään käyttää keittiön pöydällä liinaa, mutta niiden silittämisestä en sitten tykkääkään. Jostain kumman syystä kankainen pöytäliina on kuin kahvimagneetti. Oitis, kun puhtaan liinan olen pöydälle levittänyt, siihen on jo kahvi läikkynyt tai etikkapunajuuri pudonnut. Ei muu auta, kuin liina pesukoneeseen. Siksi olen iloinen näistä kauniista ja käytännöllisistä vahakankaista, joita nykyisin löytyy myös jokaiselta design-kankaan valmistajalta.

Pinkit heinäpaalit

Palasin ostosmatkaltani kiertotietä, jotta ei tarvitse ajaa lumesta pöllyävällä moottoritiellä. Matkan varrelle osui parttikauppa, jossa tapaan ohikulkiessani käydä tsekkaamassa tarjonnan. Harvoin sieltä mitään järkevää mukaan tarttuu, mutta mielenkiinnosta täytyy kuitenkin käydä vilkaisemassa. Varsinkin kun edellisestä kerrasta lienee kulunut jo vuosi.

  
Kamaa oli lattiasta kattoon ja valtaosa sellaista, jollaista en tarvitse. Kassojen luona oli kasapäin laatikoita, joissa oli yksittäispakattuja jätskitikkuja. Ensin menin ohi naureskellen, että kuka nyt tarvitsee 1000 kappaletta jätskitikkuja. Äkkiä nauru hyytyi ja idealamppu kerrankin syttyi päässäni ajallaan. Siinähän on erinomaisia taimitikkuja. Tussilla teksti puiseen pintaan ja kun tikkua ei enää tarvitse, sen voi polttaa. Tarkistin vielä hinnan myyjältä ja niin tulin ostaneeksi 1000 kpl jätskitikkuja 2 eurolla.

Kotimatkalla pysähdyin pari kertaa nappaamaan kuvia. Sää oli jotenkin taianomainen, sillä välillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja välillä taas ilma oli sakeanaan pakkasilmassa kimaltavia lumihiutaleita.

Naapurin antama kissasnruoho itkee itäessään.

Kotona hiukan mietin, mitä teen niillä 1000 taimitikulla, kun oikein mikään tähän mennessä kylvämäni ei tahdo kunnolla itää. Vähänhän niitä kylvöjä vielä on tullut tehtyä. Maaliskuun puolella ajattelin aloittaa ihan tosimielessä. Mutta hupsis vain, maaliskuuhan on jo ihan kohta. Vielä ei ole kevät, mutta maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi kuitenkin. Jippii!

Leikkauspuuhia

Aroniapensaat

Rikkaruohoja ei vielä pääse puutarhassa kitkemään, eikä kukkiakaan istuttamaan. Tumput suorana pihassa ei kuitenkaan enää tarvitse seisoa, vaan monenlaisia huoltohommia voi aikansa kuluksi tehdä. 

Aroniapensas kaipaa välillä kohentamista. Vapaana kasvaessaan siitä tulee helposti risuinen ja se leviää suurelle alalle. Pari vuotta sitten leikkasin rinteen ylälaidassa kasvavat aroniat matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja se kestää hyvin leikkaamista. Matalaksi leikkaamista seuraavana vuotena menetetään kukinta ja marjat, mutta toisaalta leikkaaminen saattaa parantaa marjomista myöhemmin. 

Hyvä leikkausaika aronialle on kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Koska aronia kasvaa reippaasti vielä loppukesänkin aikana, enkä halua tallustella kukkapenkeissä, olen ajoittanut aronian vuosileikkaamisen kevättalveen. 

Jos nyt saisin päättää, mitä tuohon rinteen yläreunaan istuttaisin, en todellakaan laittaisi siihen voimakaskasvuista aroniaa. Kasvin ja sen huoltotöiden kannalta olisi huomattavasti parempi miettiä etukäteen kasvuominaisuudet ja valita istutuspaikat sen pohjalta, kuin yrittää myöhemmin muokata kasveja halutun oloisiksi. Hiukan käy sääliksi, kun aroniat eivät saa olla villejä ja vapaita. No, muutama aroniapensas rinteen toisessa päässä saa sentään kasvaa ihan omaan tahtiinsa.

Talvileikkauksen etuna on se, että voi rauhassa tallustella lumen alla uinuvien muiden kasvien päällä. Viime talvena jätin oksanpätkät hankeen odottamaan kevättä. Nyt oli niin kaunis auringonpaiste, että hain haravan ja aloin kasata oksanpätkiä rinteen alaosaan viedäkseni ne sieltä kompostin päälle. Kyllä taas riitti kauempana kulkevilla koiranpissattajilla ihmettelemistä, kun minä haravoin lumivalkeaa hankea. Eiväthän ne oksanpätkät pitkälle näkyneet. Vain haravan kanssa valkealla hangella huitova eukko. 

Ruhjottua hangenpintaa katsellessani tuli mieleen eräs tuttava, jonka mielestä kotipihassakin hanki tulee olla sileää ja kaunista. Ehkä olisi pitänyt heittäytyä selälleen ja tehdä vaikkapa lumienkeleitä hankea kaunistamaan.

Myös kuusiaita sai kevyen kevätleikkauksen. Minimaalisen kokoisessa aidassa ei paljon leikattavaa ole, mutta pienenä se on niidenkin kouluttaminen aloitettava. Istutin kuuset kesällä 2012. Silloin ne olivat sellaisia pikkuruisia ruipeloita. Hitaasti nuo kasvavat, osa vielä muitakin hitaammin. Itse asiassa nyt suorastaan huvittaa ajatus siitä, että tuossa olisi joskus kunnollinen kuusiaita. Luultavasti kasvan itse koiranputkea silloin, kun noita voi kuusiaidaksi kutsua. Ajoittain mietin, josko siirtäisin pikkupuut toiseen paikkaan ja istuttaisin tilalle vaikka tuijia. Keväällä 2009 tien puolelle istutetut tuijat ovat jo talon korkuisia ja hoitavat tehtävänsä näkö-, tuuli- ja pölyesteenä erinomaisesti.

Kunhan tästä päästään maaliskuuhun, jatkan leikkuuhommia tuija-aidan parissa.

Kiemurapenkissä kimaltaa.

Hiihtolomaviikko on ainakin sään puolesta parasta a-luokkaa. Aurinko paistaa (postaus tehty tiistaina 21.2. ennen viimeisintä lumikaaosta ja kiristyneitä yöpakkasia) ja etelän puolella vesi tippuu räystäiltä. Varjossa on kuitenkin pari astetta pakkasta ja alapihan hangella kimaltaa lumitimantit. Nautiskellaan!

Perusteellinen lumityöjumppa

Minä idiootti menin muutama päivä sitten ääneen sanomaan, ettei tänä talvena ole pahemmin tarvinnut lumitöitä tehdä. Nyt sitten tehtiin yhtenä päivän varmasti keskivertotalven kuukauden satsi kerralla. Keskiviikkoiltana tuuli ujelsi nurkissa ja lunta satoi vaakatasossa. Fiksu ihminen olisi mennyt jo illalla tekemään ensimmäiset lumityöt, kun mittari oli muutaman asteen pakkasella. Olisi ollut kevyempää. Minä en ilmeisesti ole kovin fiksu, sillä istuin kutimineni sohvalla ja ajattelin, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Totisesti ehtii, mutta torstai-aamuna mittari oli miltei nollassa ja lumi äärimmäisen raskasta. Ja sitä lunta oli paljon.

Silloin, kun lunta sataa kerralla paljon, suurin ongelma on se, mihin kaiken lumen saa kohtuudella työnnettyä. Painavaa lunta on työlästä kuljettaa kolassa pitkiä matkoja ja vielä työläämpää lykätä kolaa jo valmiiksi korkeiden kinosten harjalle. Vuosikaudet olemme pärjännneet käsivempaimilla eli kolalla ja lapiolla. Kun kunta rakentaa alueemme tiestön uuteen malliin, tulee meidän tonttimme osuudelle jalkakäytävä. Avo-ojat poistuvat ja niinollen myös tila, johon talvisin on voinut lumen kolata. Taitaa olla aika miettiä jonkinlaisen moottoroidun lumilingon hankintaa, sillä tieremppa alkaa toukokuussa. Lumilingolla lumen saisi heitettyä pidemmälle ja massan hajaantumaan laajemmalle alueelle.

Pihan puolella lumelle on säilytystilaa, sillä kolaamme käytäväalueiden lumet alapihalle johtavien portaiden päälle. Siinä lumi tiivistyy todella tiukkaan ja niinpä portaiden alapäässä on keväisin pihan viimeiset lumet, vaikka paikka on lämmin ja aurinkoinen. Runsaslumisina talvina portaiden yläpäähän muodostuu kolatusta lumesta laaja tasanne, jota kutsumme helikopterikentäksi.

Pihaa ja puutarhaa suunnitellessa kannattaa jo ennakkoon huomioida lumen tarvitsema tila. Lumityöt ovat sitä raskaampia, mitä hankalampaan paikkaan lumi täytyy sijoittaa. Ja keväällä takuulla harmittaa, jos lumikolalla tai painavaa lunta varastoimalla on vaurioittanut arkoja kasveja.

Alapihalla vastasatanut lumi muodosti pehmeäpiirteisiä kumpuja sinne tänne. Aamulla lumella ei ollut ainuttakaan pupujussin, peuran tai muunkaan elukan jälkiä. Kasvimaalaatikot uinuvat ruususen untaan. Vähän piti tuota valkeaa kauneutta käydä rikkomassa, sillä oli pakko pudottaa lumet kasvarin katolta. Kennokasvari on aika heppoista tekoa ja lumi nyt todella raskasta.

Juuso odottaa pääsyä sisälle.

 
Juuso ei lumessa viihdy. Pissareissut ovat varsinaisia pikavisiittejä ulkosalle. Pari päivää sitten Juusolla oli kuitenkin selvästi kevättä mielessä ja se olisi halunnut nuuskia ja tiirailla ympäriinsä. Mammalla oli kuitenkin kiire muihin hommiin, joten kissa sai luvan jäädä juoksunaruunsa ulkoilemaan. Hetken päästä vilkaisin työhuoneen ikkunasta ja siellä Juuso viestitti, että tule nyt äkkiä hakemaan minut täältä pois. Hainhan minä.

Kun turkki oli pesty ja polkuanturat lämmitetty ikkunalaudalla, maistuikin taas päiväunet sohvalla.

Körttisukat

Tein ensimmäiset Keski-Pohjanmaan perinnemallin mukaiset Körttisukkani. Miellyin mallineuleeseen kovasti, sillä se on helppo ja nopea. Värejä vaihtamalla mallia voi varioida loputtomiin. Nämä naapurimiehelle synttärilahjaksi tarkoitetut sukat tein tumman- ja vaaleansinisestä 7-veikasta.

 

 

Oheinen ohje löytyi netistä ja sitä noudatin. Edelleen minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tarkoittaa tuo ohjeen toinen lause: "Tee aluksi ja lopuksi kairaa....". Mikä ihmeen kaira? Tarkoitetaanko sillä tässä yhteydessä joustinta? 

Lapsenkokoiset Körtit tein pinkistä 7-veikasta, johon yhdistin 7-veikan Polka-langan. Kudoin tuon mallineuleen jalkaterässäkin ympäri, jonka vuoksi jalkapohjaan ei tullut raitoja. Kuten kuvasta näkyy, jatkuvasti vaihtuvien värisävyjen Polka-lanka ei nosta samalla tavoin Körttisukkiin kuuluvaa kuviointia esiin. Ihan kivat silti. Jatkossa aion kuitenkin käyttää Körttisukkiin yksivärisiä lankoja. Kiva malli joka tapauksessa, suosittelen.

Puutarhatavaroiden säilytyspaikat

Lähistöllä olevan talon kiviaita - hieno!

Katja Päivänpesän elämää -blogista pohti postauksessaan, missä säilyttää puutarhatarvikkeita talon sisällä ja miten järjestää niiden logistiikka. Samaa olen usein itsekin pohdiskellut, mutta aihe unohtuu tismalleen silloin, kun se ei enää ole ajankohtainen. Niinpä kaikki tavarat ovat vuodesta toiseen samoilla paikoillaan.

Kellarin puutarhatarvikenurkkaus

Meillä on kellarissa runsaasti tilaa. Se on pääasiassa Ukkokullan valtakuntaa, joten siellä en mieleni mukaan pääse huseeraamaan. Armosta ja silkasta käytännön tarpeesta olen saanut nurkkauksen puutarhatarvikkeille. Jotenkin tuo alue näyttää vuosi vuodelta laajenevan, kun purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista työvälinettä aina vaan kertyy. 

Viime kesänä raahasin vuosia tarpeettomana olleen halpislipaston purnukkahyllyn kupeeseen ja lajittelin sen laatikoihin kaikki pienet työvälineet, sidontalangat ja muun tilpehöörin, joka aiemmin oli seikkaillut epämääräisissä koloissa hyllyillä.

Siirtäisin kaikki kasveihin liittyvät touhut mielelläni kokonaan kellariin, mutta siellä ei ole ikkunoita ja kellariin on kuljettava ulkokautta. Näin kevättalven peilijäillä pihan yli kipittäminen ei ole laisinkaan houkuttelevaa, vaikka kuinka kylväisi hiekoitussepeliä kulkuväylille. Kylmää vettä kellarissa on mahdollista saada, mutta sekin ehkä vaatisi hieman paremman vesiliittymän väsäämisen. Jotenkin kellariin on helppo viedä tavaraa, mutta toiseen suuntaan raahaaminen on aina työläämpää. Johtunee kenties jyrkistä rappusista.

Kevättalven kylvöihin ja esikasvatukseen liittyvät tavarat ovat pääasiassa autotallin hyllyssä. Ensin säilytin niitä kellarissa, mutta jotenkin tuntui työläältä ravata etsimässä ja hakemassa tavaroita yhtenään kellarista. Autotalli on ikkunallinen, mutta lämmittämätön. Sen vuoksi siellä ei voi talvettaa kasveja. Ihan ei ole tainnut pakkasen puolelle kylminäkään kausina mennä, mutta likelle kuitenkin.

Autotallissa säilytän ylimääräisiä suojaruukkuja ja lähinnä viherkasveihin liittyviä tavaroita. Kukka- ja taimimullatkin löytyvät autotallista, josta ne on helpompi muistaa nostaa lämpimään ennen käyttöä. Syksyllä sentään ensimmäisen kerran muistin ostaa multasäkkejä kellariin odottamaan kevään taimikasvatusta. Yleensä koulimisen hetkellä saan lähteä kauppaan ja ne isoimmat säkit ovat tietenkin siellä kaupan ulkopihalla täydessä jäässä. Jos niitä löytyy laisinkaan. Mullalle tulee aika lailla hintaa, jos sen ostaa kolmen tai kymmenenkin litran pikkupusseissa. Ja niitä pikkupusseja on ärsyttävää raahata. Paljon helpompi on kiikuttaa kerralla yksi 45 litran säkki, kuin lukuisa joukko pienempiä pusseja.

Autoa meillä ei ole enää vuosiin autotalliin ajettu. Tutkimusten mukaan auto ehtii siellä kyllä sulaa, mutta ei riittävästi kuivua, mikä lisää ruostumista. Kun Ukkokulta uskoo tutkimuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Kierrätyksen kannalta autotalli tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Hyllyssä on laatikot lasille, pienmetallille, kartongille, keräyspaperille ja nyt myös muoville. Kauppareissulle lähdettäessä nostetaan täysimmät laatikot autoon ja käydään tyhjentämässä kierrätyspisteessä. Kun biojätteet menevät kompostoriin, ei roska-auton keräämää sekajätettä kovin paljoa kahden aikuisen taloudessa synny. 

Ensimmäisten kylvöjen aikaan kylvömullat siirtyvät autotallin ja asunnon välissä sijaitsevan lämpimän varaston hyllyyn. Teen kylvöhommani varastossa sijaitsevan arkkupakastimen päällä. Se on riittävän korkea ja iso pinta, jotta siinä on hyvä työskennellä. Suojaan pakastimen kannen vanhalla kerniliinalla, joka on helppo ravistaa ja tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi säilytystä ja seuraavaa multasessiota varten.

Siemenet löytyvät työhuoneen hyllystä ympäri vuoden. Kesällä siemenlaatikot saattavat kulkea ulos ja sisälle, mutta pääsääntöisesti otan mukaani ne pussit, jotka kulloinkin ovat käsiteltävinä.

Kesällä taimien ruukutus ja kukkien hoito sujuu näppärästi puuvajassa, jonne siirsin vasemmalla näkyvän, vanhasta kaksialtaisesta tiskipöydästä rakennetun taimipöydän. Tarvittavat työvälineet roikkuvat vajan seinällä ja multapussin saa hyvin nostettua toiseen altaaseen. Toisessa altassa voi täyttää ruukkua. Selkä kiittää, kun työasento on hyvä. Kesäsateella on kiva touhuta puuvajan suojassa ja samalla kuitenkin ihan luonnon lomassa. 

Vajan takapäädyn yläkolmiossa kesää viettävät puiden jänisverkot. Puuvaja toimii polttopuille vain välivarastona, jossa niiden annetaan kuivua ennen kellariin siirtämistä. Enemmän vajalle löytyykin käyttöä kottikärryjen ja muiden puutarhavälineiden kesäisenä sijoituspaikkana. Talveksi suurin osa tarpeista siirretään kellariin. 

Köynnöshortensian verso kellarin seinällä. Lehdet muisto viime kesältä.

En juurikaan harrasta kuvatessa ympäristön somistamista. Siten saisi toki silmälle miellyttävämpiä kuvia, mutta mitäpä sitä totuutta muuttamaan. Varsinkaan, kun sitä ei kunnolla osaa. Purkkien ja purnukoiden säilyttämisestä ja usein myös noista multahommista on kauneus ja kuvauksellisuus kaukana. Olen perin juurin käytännöllinen ihminen, eikä värien ja muotojen sommittelu ole vahvuuksiani. Kaikkea kaunista rakastan, joten säästän panokseni kukkien ihailemiseen ja vähän niiden kuvaamiseenkin. Ja toki nautin tavattomasti monien taitavien sommittelijoiden kuvista heidän blogeissaan.

Mutta se pääpointti tässä postauksessa: "Missä sinä säilytät puutarhatavaroitasi? Riittääkö tila ja säilyykö järjestys?"

Hönkäyksiä, huppuja ja hiiriä

Chilikylvökset ovat möllöttäneet mustina runsaan viikon. Tänään löysin ensimmäiset mullasta työntyvät versot. Ehdin jo manata, etteikö yksikään siemen idä. Kenties se manaaminen auttoi. Täytyy jatkossa manata vähän lähempänä mullan pintaa, jos vaikka ylimääräiset hiilidioksidihönkäykset edesauttaisivat itämistä.

Eksyin netissä Chilivaarin sivuille tankkaamaan lisätietoa idätyslautan toiminnasta. Moni muukin on sitä kokeillut, joten pitihän minunkin. Vielä ei aiheesta sen enempää. Kokeilu on vasta aluillaan. 

Plantsussa kävin muutama päivä sitten etsimässä vermikuliittia. Ei kuulu heidän valikoimiinsa kuulemma. Tyhjin käsin en kaupasta lähtenyt, sillä muutama pikkuinen verenpisaran pistokas tarttui mukaan. Ne pitäisi pikimmiten istuttaa isompiin purkkeihin, mutta koska pari viikkoa kestänyt räkätauti on sotkenut ohjelmiston niin tehokkaasti, menee moni asia väkisinkin istutushommien ohi. Ja sen vermikuliitin sain Plantsun viereisestä rautakaupasta.

Ilokseni löysin toisesta kellarissa talvehtineesta verenpisarasta ihan uutta eloa. Toin verenpisarat sisälle ma 6.2. Toisessa oli jo silloin vähän vihertävää versoa, joka tosin kuivui parissa päivässä. Ajattelin joutuvani sanomaan hyvästit raaskuille, mutta saattaapi olla, että ainakin toinen selviää. Aika näyttää.

En ihan ehtinyt niiden aurinkoisten päivien aikaan varjostusverkkoja havuilleni laittamaan. Nyt on viisi viime kesänä istutettua tuijaa verkotettu. Samoin kaksi hiukan vanhempaa tuijaa ja kaksi runkotuijaa. Suojasin myös viime talven ankaruudesta hiukan kolhiintuneena selvinneen mahonian ja muutaman rhodon. Isompia tuijia en ole enää muutamaan vuoteen suojannut ja hyvin ovat selvinneet. Viime talvestakin, joka kuritti havujakin ihan kunnolla.

Leikkimökin päädyssä kasvavissa syreeneissä riippuu linnuille niin siemenautomaatti kuin talipallotelinekin. Ihmettelin lumeen ilmestyneitä pyöreitä reikiä, kunnes yhtenä päivänä työhuoneen ikkunasta katsellessani huomasin pikkuisen metsähiiren kulkevan hangen pinnalla pudonneita siemeniä keräten ja vikkelästi takaisin koloonsa vilahtaen. Ihmekös Juuso välillä ryntää suoraan varaston ovelta kohti leikkimökin nurkkaa. Olen nähnyt Juuson nappaavan likimain koskemattomasta hangesta kynsiinsä hiiren. Sen sijaan leikkimökin alle kipittäessään hiiret ovat turvassa. Juuso kun ei sinne mahdu.

Auton takaikkuna kukki yhtenä pakkasaamuna

Ulkona talitintit laulavat jo kovin keväisesti. Aurinkoisella säällä voisi jo kuvitella olevan maaliskuu. Tähän saakka talvea on jotenkin jaksanut. Ihan sama, onko helmikuussa pakkasta viisi vaiko kymmenen astetta, kun ei kevät kuitenkaan silloin tule. Valon lisääntyessä ja maaliskuun lähestyessä kärsimättömyys kasvaa. Kevään toivoisi alkavan juuri nyt. Maaliskuu on oikeastaan kamalin kuukausi, kun silloin kevättä odottaa kenties eniten ja kuitenkin minä aamuna tahansa maa saattaa olla ihan kunnolla valkoisenaan lumesta. Vaikka kieltämättä pakkasaamut huhti-toukokuussa viiltävät sydäntä vielä maaliskuutakin enemmän.

Kuvassa ei suinkaan ole viherpeippoja. Ei, sen kaikki huomaavat. Ilahduin vaan niin kovin bongatessani meidän pihassa ensimmäisen viherpeipponi. Kahdesti peräti. Eihän viherpeippo mikään harvinaisuus ole ja varmaan niitä meidän pihassa on aiemminkin ollut. En vain ole huomannut. Vaatimattomat ovat meikäläisen huvit. Ei haittaa.
 

Puutarhatyöt hyötyliikuntaa?

On tuo aurinko päivälläkin vielä aika alhaalla.

Kävin muutama päivä sitten terveydenhoitajan luona vuositarkastuksessa. Terkkari oli nuori ja innokkaan tuntuinen nainen, jonka kanssa käytiin läpi myös ravintoasiat ja liikuntamuodot. Kerroin liikuntani kesäaikaan käsittävän lähinnä puutarhailua. Toki myös kesällä tulee tehtyä kävelylenkkejä, mutta valtaosa liikunnasta syntyy erilaisten puutarhatouhujen parissa.

Joku saapuu illaksi kotiin

Terveydenhoitaja totesi, etteivät ne puutarhatyöt kyllä mitenkään riitä. Hänen mielestään minun tulisi ryhtyä harrastamaan kesälläkin jotain sykettä nostavaa ja hien pintaan synnyttävää liikuntaa. Jotain, joka vahvistaa lihaksia ja pitää nivelet tulevaisuudessakin liikkuvina. Mielellään siis jonkinlaista kuntosaliharjoittelua.

Tätä samaa keskustelua olen joutunut käymään kerran pari aiemminkin. Ja aion käydä vastedeskin, sillä olen lujasti sitä mieltä, että puutarhatöissä voi hyötyliikunnan muodossa saada sykkeen nousemaan, hien pintaan ja niveliä tukevat lihaksetkin tulee siinä ohessa laitettua töihin. 

Epäilen, että monilla on englantilaisten kartanopuutarhasarjojen luoma utuinen mielikuva puutarhatöistä. Sellainen, jossa hento aatelisneitokainen kulkee valkoiseen pitsipukuun sonnustautuneena puutarhassaan käsivarrellaan kori, johon hän sieltä täältä leikkaa ihastuttavan ruusun nuuhkaistuaan sitä hetken ennen koriin laittamista. Sen jälkeen matka jatkuu pitsistä päivänvarjoa pään päällä pitäen kohti kartanon avoinna olevia lasiovia, joiden takana näkyy palvelijoiden juuri kattama iltapäivätee pienine leivoksineen. Palvelija ottaa ruusukorin vastaan mennäkseen keittiöön asettelemaan kukat hopeamaljaan. Neito ravistaa pitsipuvulleen pudonneen ruusunlehden pois ja istahtaa pikkurilli ojossa nauttimaan hyvin ansaittua teetään. Päivän puutarhatyöt on tehty.

Minun puutarhatyöni ovat aivan jotain muuta, kuin valkeassa pitsipuvussa ruusupensaiden lomassa käyskentelyä. Nurmikonleikkuu alkaa yleensä toukokuussa ja kesästä riippuen sitä saa tehdä vähintäänkin lokakuulle saakka. Tykkään, että nurmi on hyvin hoidetun näköinen, joten parhaimmillaan nurmikko on leikattava kaksi kertaa viikossa. Pyrin tekemään yhden homman kerrallaan alusta loppuun, jos se suinkin on mahdollista. Niinpä nurmikonleikkuu merkitsee tunnin tasaista ja reipasta askellusta, jonka päätteeksi leikkuri on vielä putsattava pahimmista ruohosilpuista. Säästä riippuen tässäkin hommassa saa kunnon hien ihonpintaan.

Vaikka en yhtä ainutta uutta kukkapenkkiä rakentaisi tai vanhaa uudistaisi, lapioimista, kanttaamista ja kärräämistä riittää. Milloin on menossa multaa, kivituhkaa tai taimia, tulossa rikkaruohoja ja työvälineitä. Koska alapihallemme ei pääse autolla tai traktorilla, on tilattavat mullat ja muut maa-ainekset kipattava yläpihalle ja rahdattava lihasvoimalla alapihalle. Multa ei suinkaan ole sitä painavinta tavaraa, mutta sitäkin kärrätessä kädet venyvät viistämään maata kuin apinalla ja pohkeissa ylä-alamäkikärrääminen tuntuu vähintäänkin illalla.

Syksyllä haravoitavaa riittää ja on sitä yleensä keväälläkin. Hiekkakäytäviä täytyy harata ja haravoida pitkin kesää. Muuten rikkaruohot saavat niskaotteen ja tulevaisuudessa siintää entistä enemmän kitkettävää. Eikä se homma siihen jää, että syyslehdet haravoi kasaan. Ne on myös siirrettävä pois ja tavalla tai toisella sijoitettava jonnekin. Kaikki tämä merkitsee runsaasti kävelemistä, kumartelua, kyykistymistä, venymistä ja monenlaisia erilaisia liikkeitä.

Minun kesäni merkitsee puutarhatöiden kannalta usein jopa yhdeksän kuukauden aktiivista liikuntakautta. Elämä siirtyy ulos raittiiseen ilmaan ja lähes kaikkeen tekemiseen liittyy enemmän tai vähemmän jotain liikuntaa. Sääkään ei yleensä ole este, sillä ainoastaan kaatosade tai äärimmäinen helle saavat tahdin hidastumaan. 

Pidän puutarhatöistä, pidän ulkona olemisesta, ja viihdyn kesäaikaan erittäin hyvin omissa nurkissa ja kotipihassa. Osaan toki laiskotella, mutta kaikenlainen tekeminen on minusta mukavaa ja minulle sopiva olomuoto. Aina parempi, jos saan yhdistettyä huvin ja hyödyn eli jotain konkreettista valmistuu puutarhassa ja kroppa saa annoksen kuntoilua. 

Tulevana kesänä olen ajatellut ottaa vähintäänkin askelmittarin mukaani pihahommiin. Olisi hauska nähdä, miten paljon sitä tuleekaan kunnon puutarhapäivänä käveltyä. Pitäisikö kenties ryhtyä pitämään päiväkirjaa siitä, millaisia liikkeitä kunkin työrupeaman aikana on tehnyt, miten pitkään kutakin liikettä on harjoittanut ja mihin lihaksiin nuo liikkeet kohdistuvat? Siten olisi jotain konkreettista esitettävää, kun taas seuraavan kerran menee terkkariin keskustelemaan eri liikuntamuotojen hyödyllisyydestä.

Jokainen saa onneksi harrastaa itselleen mieluisinta liikuntaa ja kuntoilua. Toistaiseksi en ihan heti ole vaihtamassa puutarhakuntoilua mihinkään muuhun harrastukseen. Mikä sen ihanampi tunne, kun on kesäpäivän ahertanut omassa puutarhassa, työn päätteeksi käynyt suihkussa pesemässä mullat ja hiet pois ja puhtaat vaatteet puettuaan istahtaa katselemaan päivän aikaansaannoksia auringon vielä luodessa kesäillan lämpöisiä säteitään. Lihaksissa ja nvelissä tuntuu edelleen rankan päivän rasitukset, mutta mieli liitelee korkeuksissa.

Hyvää Ystävänpäivää!

Tulipa Groenland

Niinä aikoina,

kun minusta ei mitään kuulu,

olen omilla teilläni.

Mutta kuljen niin,

että polkuni toinen puoli

on aina varattu Sinulle

ystäväni.

Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille!

 

Pelaguuraaskut ja flunssaa

Kaiken aktiivisuuden ja jaksamisen taivaantuuliin lennättänyt lentsu jyllää sellaisella voimalla, että siitä riittäisi virustautia useammalle vuodelle. Olen perusterve ihminen. Äärimmäisen harvoin päätäni särkee tai vatsaani vääntää. Joka talvi joku flunssa tulee ja menee, mutta yleensä niin maltillisena, etten juurikaan sängyn pohjalle kaadu. Nyt olen niistänyt paketillisen nenäliinoja, köhinyt keuhkoni pihalle ja rintalihakseni helliksi. Harvoin käytössä ollut kuumemittari ei enää toiminut, enkä uuden hankintaa muistanut Ukkokullan kauppalistaan merkitä. Hurjien vilunväristysten ja vuorotellen hiestä märäksi käyneiden lakanoiden perusteella voisin kuvitella kuumettakin olleen.

Viikon lepäämiseen ja makaamiseen kyllästyneenä päätin käydä hakemassa kellarista loput sinne jääneistä talvetettavista. Jouduin tekemään kaksi reissua saadakseni kaikki ruppanat pelaguut sisälle. 14 pelaguusta kahdelle voisin vaikka heti jättää hyvästit. Osa keikkuu siinä rajalla, mutta onneksi muutama on ihan selvästi virkeä. Edellisvuosien kokemuksen perusteella annan tässä vaiheessa jokaiselle mahdollisuuden. On käynyt niinkin, että se kaikkein kurjimman näköinen on jostain kerännyt voimaa ja innostunut kasvamaan. Ja myös päinvastoin eli hyvinvoivan näköinen onkin luovuttanut.

Tässä vaiheessa en tehnyt pelaguille juuri mitään. Toki rapsin jo kellarissa kaikki kuivuneet lehdet pois. En käynyt mitään leikkaamaan, enkä myöskään vaihtamaan multaa tai ruukkuja. Muistan joskus aiempina vuosina saaneeni pyyhkeitä siitä, että heti sisälle tuotuani ryhdyin mullanvaihtoon ja ulkomuodon siistimiseen. Pitää kuulemma antaa kasveille ensin aikaa tottua valoon ja lämpöön ja vasta kasvun kunnolla alettua, on huoltotöiden vuoro. Kokeillaan nyt sitten tätä ohjetta. Mielelläni kuulen muiden kokemuksia ja vinkkejä.

Kävely pihan poikki kellariin ja pelaguiden kantaminen sisälle oli sellainen voimainponnistus, että pihisin pitkään sohvanpohjalla voipuneena. Voin hyvin kuvitella, miten jokin pitkä ja vakava sairaus vie ihmiseltä kaiken lihasvoiman ja saa pienenkin tekemisen tuntumaan ylivoimaiselta koetukselta. Kun jo pelkästään viikon raju flunssa on tehnyt minulle samoin. Eniten tässä taitaa harmittaa se, että flunssa tuli ja sotki aikatauluni ja suunnitelmani totaalisesti. Niin kuin se tietenkin tekee aina.

Vielä yksi amaryllisvana aikoo kukkia.

Olen seurannut flunssakeskustelua niin somessa kuin tuttavapiirissäkin. Kovasti tuntuu influenssa ja flunssa menevän sekaisin. Ja se, missä ja miten flunssa tarttuu ja leviää 

Sain jokin aika sitten kutsun nimipäiväkahville, jotka flunssan vuoksi peruutin. Tuttava soitti ja kysyi, olenko vielä kipeä. Ilmoitti sitten, ettei halua tautia minulta eli en ole hetkeen hänen luokseen tervetullut. En kyllä ollut menossakaan ja ymmärrän, ei kai kukaan vapaaehtoisesti halua edes räkätautia. Puhelun lopuksi tuttavani totesi lähtevänsä ajankulukseen kiertelemään kauppoihin. En viitsinyt sanoa, että marketeissa on ihan yhtä suuri mahdollisuus saada flunssatartunta, sillä flunssapotilas alkaa tartuttamaan toisia jo ennen oireiden alkamista. Kuka tahansa vastaantulija siis saattaa olla potentiaalinen flunssan tartuttaja. 

Lisätietoa mm. flunssan leviämisestä löytyy esim: Terveyskirjasto-Duodecim.

Viikon tulppukimppu on nyt hankkimatta, kun en ole päässyt kauppaan. Olen siis katsellut vanhoja leikkokukkakuvia, seurannut ikkunasta pilvien kulkua taivaalla ja tiiraillut lintulaudan elämää. Yleensä mustarastaat ruokailevat maassa, mutta toisinaan ne pyrähtävät puunoksalle. Yksi pullukka yksilö näyttää kököttävän pitkiäkin aikoja syreenissä. Ehkä se on mieltynyt syreeniin päiväunipaikkana.

Jotkut ovat jo kuulleet mustarastaan luritusta. Itse en. Mustarastaan laulu on yksi kevään saapumisen kauneimpia elementtejä. Sitä odotan innolla. Iloa viikkoonne!