perjantai 24. helmikuuta 2017

Perusteellinen lumityöjumppa


Minä idiootti menin muutama päivä sitten ääneen sanomaan, ettei tänä talvena ole pahemmin tarvinnut lumitöitä tehdä. Nyt sitten tehtiin yhtenä päivän varmasti keskivertotalven kuukauden satsi kerralla. Keskiviikkoiltana tuuli ujelsi nurkissa ja lunta satoi vaakatasossa. Fiksu ihminen olisi mennyt jo illalla tekemään ensimmäiset lumityöt, kun mittari oli muutaman asteen pakkasella. Olisi ollut kevyempää. Minä en ilmeisesti ole kovin fiksu, sillä istuin kutimineni sohvalla ja ajattelin, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Totisesti ehtii, mutta torstai-aamuna mittari oli miltei nollassa ja lumi äärimmäisen raskasta. Ja sitä lunta oli paljon.


Silloin, kun lunta sataa kerralla paljon, suurin ongelma on se, mihin kaiken lumen saa kohtuudella työnnettyä. Painavaa lunta on työlästä kuljettaa kolassa pitkiä matkoja ja vielä työläämpää lykätä kolaa jo valmiiksi korkeiden kinosten harjalle. Vuosikaudet olemme pärjännneet käsivempaimilla eli kolalla ja lapiolla. Kun kunta rakentaa alueemme tiestön uuteen malliin, tulee meidän tonttimme osuudelle jalkakäytävä. Avo-ojat poistuvat ja niinollen myös tila, johon talvisin on voinut lumen kolata. Taitaa olla aika miettiä jonkinlaisen moottoroidun lumilingon hankintaa, sillä tieremppa alkaa toukokuussa. Lumilingolla lumen saisi heitettyä pidemmälle ja massan hajaantumaan laajemmalle alueelle.


Pihan puolella lumelle on säilytystilaa, sillä kolaamme käytäväalueiden lumet alapihalle johtavien portaiden päälle. Siinä lumi tiivistyy todella tiukkaan ja niinpä portaiden alapäässä on keväisin pihan viimeiset lumet, vaikka paikka on lämmin ja aurinkoinen. Runsaslumisina talvina portaiden yläpäähän muodostuu kolatusta lumesta laaja tasanne, jota kutsumme helikopterikentäksi.

Pihaa ja puutarhaa suunnitellessa kannattaa jo ennakkoon huomioida lumen tarvitsema tila. Lumityöt ovat sitä raskaampia, mitä hankalampaan paikkaan lumi täytyy sijoittaa. Ja keväällä takuulla harmittaa, jos lumikolalla tai painavaa lunta varastoimalla on vaurioittanut arkoja kasveja.


Alapihalla vastasatanut lumi muodosti pehmeäpiirteisiä kumpuja sinne tänne. Aamulla lumella ei ollut ainuttakaan pupujussin, peuran tai muunkaan elukan jälkiä. Kasvimaalaatikot uinuvat ruususen untaan. Vähän piti tuota valkeaa kauneutta käydä rikkomassa, sillä oli pakko pudottaa lumet kasvarin katolta. Kennokasvari on aika heppoista tekoa ja lumi nyt todella raskasta.

Juuso odottaa pääsyä sisälle.
 
Juuso ei lumessa viihdy. Pissareissut ovat varsinaisia pikavisiittejä ulkosalle. Pari päivää sitten Juusolla oli kuitenkin selvästi kevättä mielessä ja se olisi halunnut nuuskia ja tiirailla ympäriinsä. Mammalla oli kuitenkin kiire muihin hommiin, joten kissa sai luvan jäädä juoksunaruunsa ulkoilemaan. Hetken päästä vilkaisin työhuoneen ikkunasta ja siellä Juuso viestitti, että tule nyt äkkiä hakemaan minut täältä pois. Hainhan minä.


Kun turkki oli pesty ja polkuanturat lämmitetty ikkunalaudalla, maistuikin taas päiväunet sohvalla.

38 kommenttia:

  1. Marraskuun pakkaslunta työnteli mielellään, nyt oli monta kertaa painavampaa :)
    Ihanat kuvat Juusosta!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli totisesti painavaa ja kun sitä oli myös paljon. Tiesi tehneensä töitä, kun urakan jälkeen tuli sisälle.
      Juuso on sellainen köllykkä.

      Poista
  2. Nyt on lunta tullut aika reippaasti ja parhaillaankin sataa. Sinne sekaan täytyy tästä lähteä.
    Meillä on etupihalla sen verran ahdasta, että runsaslumisina talvina on tilattava kuljetus lumen viemiseen.
    Kohta alkaa Juusollakin mukavat ajat, kaikkine ihanine tuoksuineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sää on vaihdellut auringosta lumipyryyn. Onneksi lunta ei kuitenkaan ole tullut paljoa.
      Taitaa tulla aika kalliiksi siirrättää lunta pihasta muualle, luulisin.

      Poista
  3. Juuri kun kuvittelin kevään alkavan, talvi palasi takaisin yhdessä yössä. Ei muuta kuin kolat ja lapiot takaisin varastosta ja hommiin pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapiot ja kolat kannattaa pitää ulkosalla kevääseen saakka. Sillä on sama vaikutus, kuin sateenvarjolla. Jos sontikka on mukana, ei tule sadetta. Tai sitten tulee.

      Poista
  4. Meillekin lunta tuli, mutta ei ihan tolkuttomasti kuitenkaan. Aika helposti sain lumet kolattua. Voi Juusoa! Vai ei lumesta tykkää. Minä tulin juuri meidän koiran kanssa metsälenkiltä. Koira nautti. Ja minä myös. Metsässä on ihana kävellä. Saisi se kevät silti tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä onkin tosi mukava liikkua. En ole lumisateen jälkeen lähimetsässä käynyt, mutta tuskin siellä rämpimään joutuu.

      Poista
  5. Täälläkin on lunta tullut viimeisen vuorokauden aikana reilusti lisää. Itse asiassa tälläkin hetkellä sataa lunta. Meillä lumet kerätään talon päätyyn isoksi kasaksi, joka toimii lähtöpaikkana koko rinnetonttimme pituiselle pulkkamäelle. Siinä saa hyvät vauhdit itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pulkkamäki kotipihassa onkin ylellisyyttä. Aikanaan meilläkin laskettiin niin pulkalla kuin suksillakin yläpihalta alapihalle.

      Poista
  6. Lunta saatu täälläkin, mutta ei ihan noin runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki-Vantaalla mitattiin 18 cm ja varmaan saman verran satoi meillä. Nyt ne on kolattu ja toivotaan, ettei tänä talvena enää runsaita lumimääriä tulisi.

      Poista
  7. Juusolla on ihan pöllöilme!
    Voi miten siististi lumi on näissä kuvissa. Täällä tuuli painaa sitä kinoksiksi, on ihan turha tehdä lumitöitä, kun kohta se on taas kinoksina niissä tietyissä kohdissa, joihin se kertyy dyynimäisiksi muodostelmiksi. Taas pyryttää, neljättä päivää peräkkäin, perhana. Hiihtoloma, todellakin. Hiihtäköön jengi nyt sitten, kun sitä lunta kerta tuli, ihanaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, silmät pöllönpyöreinä se minua tapitti aikomuksenaan selvästikin hypnotisoida minut täydelliseksi orjakseen. Ja sehän minä jo olenkin.

      Tässä vaiheessa alkaa jo tuo lumi tympiä. Talvi alkoi marraskuussa, joten jo olisi kevään aika.

      Poista
  8. Meillä lunta tuli myös toissayönä ihan tajuttomasti ja todella kovan tuulen saattelemana. Siellä täällä pihaa olikin sitten aamulla paksun lumikerroksen lisäksi isoja kinoksia odottamassa kolaamista. Lumi oli täälläkin raskasta nollan vaiheilla keikkuvan lämpötilan johdosta, mutta pienoisena pelastuksena oli lumen alla oleva jääkerros, jossa kola tässä tapauksessa luisti melko kevyesti.
    Meillä isoillekin lumimassoille on onneksi tilaa tontillamme, joten se helpottaa suuresti lumitöitä, joita teemme lähes pelkästään kolan avulla. Voin sanoa, että ihan kivasti hiki minullakin irtosi ja suihkun jälkeen kahvi maistui tavanomaista paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumityöt onkin hyvä ottaa kuntoiluna. Tähän saakka en ole koskaan kummempia vempaimia kaivannut, mutta kadunpuolen ojien ja sen myötä lumitilan poistuminen muuttaneet tilannetta.

      Poista
  9. Vajaat 15 senttiä pakkaslunta on jo tullut - lisää tupruttaa. Meillä hyvin tavanomaisesti kevättalven kuukaudet on ne lumisimmat. Kevääseen on vielä pitkästi matkaa. Rapsutukset Juusolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa suurimmat lumimäärät täälläkin on usein tulleet helmi-maaliskuussa. Vielä ei siis ollenkaan olla selvillä vesillä.

      Poista
  10. Voi Juusoa söpöläistä ♡ Tuli ihan mieleeni edellinen elämäni, missä omakotitalon lumitöitä tein. Melkoinen jumppa sulla oli, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumityöt ovat todellakin kunnon jumppaa. Toisaalta, viime talvet ovat olleet lumitöiden kannalta varsin kevyitä.

      Poista
  11. Sitä lunta tuli todella järkyttävästi!!!! Toivottavasti ensimmäisen ja ainoan kerran tänä talvena. Minulla on lumilinko, mutta se ei toimi (en saa sitä käyntiin). Pari talvea sitten huomasin, että pakkaslunta on helppo lingota, mutta tuo painava nuoskalumi ei tahtonut lentää toivotulla tavalla. Kapeat polut onnistuivat, mutta leveä etupiha (ja talon ikkunat reunalla) olikin hankalampi juttu. Odotan silti, että saisin lumilingon kuntoon, se helpottaa elämää niiiiiiin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumilingon hankinta on varmaan meilläkin edessä. Täytyy vain tutustua niiden ominaisuuksiin, sillä sen nuoskalumen siirtäminen on kaikkein työläintä. Kevyttä pakkaslunta kolaa helposti pidemmällekin.

      Poista
  12. Tuossa taas voi todeta, että kyllä pihatyöt - ja puutarhatyöt - ovat todellista punnerrusta. Kasvimaalaatikkoalue on kaunis, noin siitä on iloa talvellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, nyt tuli se kuntosaliharjoittelu talvisessa muodossa. Tuppaan liikaakin asioita marmattamaan ja olihan se tosi raskasta, mutta oikealla asenteella homma kuin homma sujuu.

      Poista
  13. Minä tein tänään tämän talven ensimmäiset lumityöt. Lumityöt ovat ihan mukavaa kuntoilua, kun sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Nyt olin oikein tyytyväinen kuntoiluun raittiissa ilmassa. Täällä on tällä viikolla tullut lunta n. 30 cm lumettoman tammi-ja helmikuun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin pääsääntöisesti lumitöistä tykkään. Nyt vain tuntui, että lunta riitti ja riitti. Ja se oli äärimmäisen raskasta.

      Poista
  14. Pelottaa aina sanoa tämä, mutta lienen sittenkin olevani talvi-ihminen, niin paljon ilahduin tuosta lumentulosta! Helmikuu on ollut jo muutamina vuosina se kuukausi, jolloin tuntuu tulevan koko talven lumet kerralla, ja minulla on silloin kahden pihan talkkarihommat, eli nytkin kaksi pihaa kolattu - ja vielä iloitsen. Outo ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastojen mukaan helmi-maaliskuu ovat lumisateiden kannalta runsassateisimpia. Lunta siis saattaa tulla vielä ensi kuussakin. En ole talvi-ihminen ja odotan kovasti kevättä ja kesää. Silti olen sitä mieltä, että kaikilla vuodenajoilla on paikkansa.

      Poista
  15. Olen miettinyt, että Lapissa pitää varmaan pihaan suunnitella lumenkaatopaikat. Kävin kolaamassa naapurin pihan ja hankalaa oli, kun on niin ahdas. En tietänyt oikein mihin lumen lykkäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten oli useampi runsasluminen talvi peräkkäin. Silloin mietin, mihin pienen pihan ihmiset kaikki lumet lykkäävät, kun ei mitenkään enää jaksanut korkeille kinoksille sitä lunta heittää.

      Poista
  16. Voi tuota Juusoa! <3 Lunta on tosiaan tuprutellut parissa päivässä paljon. Vähän turhankin paljon jos minulta kysytään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sitä tässä vaiheessa talvea jo toivoisi lumen pikemminkin vähenevän.

      Poista
  17. Teil onkin tullut reippaasti lunta, on ihan kolata asti, toisaalta nyt on sitten arat kasvit suojassa ahavalta. Juusolle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen näkökulma on nyt tarpeen. Kasvit tosiaankin kiittävät. Ja varmaan myös pohjavesivaranto.

      Poista
  18. Lumityöt ovat mukavaa liikuntaa, jos kyseessä on kevyt pakkaslumi. Viime viikolla tulleen märän ja raskaan lumen kanssa joutuu kuitenkin raatamaan kunnolla. Tosin tänän talvena en ole tehnyt kertaakaan lumitöitä kilppariongelmien takia, joten mitähän minä tiedän :) Mies on joutunut urheilemaan oikein kahden edestä.
    Tänään ajattelin kuitenkin uskaltautua pitkästä aikaa lumitöihin, koska takapihalle pitäisi vielä tehdä käytävät kasvihuoneelle ja puuvajalle. Siellä on ainakin hieno ilma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumityöt ovat oivallista kuntoilua ja ulkoilua. Kiireessä painavan lumen kolaaminen sen sijaan ei ole parasta mahdollista ajankulua.

      Poista
  19. Jep, lunta tuli. Enää ei tarvitsisi tullakaan. Ihana Juuso!

    VastaaPoista
  20. Onpas lunta! Meillä onneksi koirat tamppaavat tehokkaasti pihaa...varmaan pari kertaa jouduttu kolaamaan =).

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!