lauantai 16. kesäkuuta 2018

Pionikukinta alkaa

Kiinanpioni - Paeonia lactiflora 'Festiva Maxima'

Ensimmäinen kiinanpionini on avautunut. Uumoilin Sarah B:n olevan ykkönen, vaan Festiva Maxima oli kiireisempi. Seuraavasta tilasta Sarahin kanssa kilpailevat punainen Karl Rosenfield ja pinkki Louis van Houtte. Coral Charm tulee ihan perässä. Yleensä kiinanpionini kukkivat heinäkuussa. Nyt nekin ovat liittyneet tämän kesäiseen pikavauhtiin.

Lukinlilja - Hymenocallis festalis

Kolme lukinliljan sipulia ostin muutama vuosi sitten kevätmessuilta. Hyvin ovat talvehtineet kellarissa ja joka kesä olen saanut ne kukkimaan. Jakosipuleita kolmoset eivät ole tehneet (tekevätkö ollenkaan, en tiedä), joten kukkien määrä on pysynyt samana. Lidlistä ostin huhtikuussa vanhoille lukinliljoille toisen kolmen sipulin pakkauksen ja pian nekin avaavat kukkansa. 

Tykkään kovasti lukinliljan hauskasta ja erikoisesta ulkonäöstä. Tuoksukin on hyvä. Kukinnan jälkeen lehdet pysyvät kauan tanakoina ja vihreinä ja olenkin antanut niiden olla esillä siihen saakka, kun syksyllä on aika siirtää sipulit kellariin. 

Clematis 'Pink Fantasy'

Maahan istutetuista jalokärhöistä ensimmäisenä nuppunsa aukaisi Pink Fantasy. Tämä kärhö on viettänyt kesän 2016 isossa ruukussa ja syksyllä olen istuttanut sen Pikkupuutarhan köynnöskaaren kupeeseen. Viime kesänä se teki muutaman nupun ja samoin näyttää käyvän nytkin. Haaveena olisi, että jonain kesänä käynnöskaari täyttyisi pinkkinä kauas loistavista isoista kukista.

Harjaneilikka - Dianthus barbatus

Harjaneilikatkin aloittavat kukintaansa. Niillä on hauskan hidastettu avautumisrytmi. Ensin nuppurykelmästä yksi kukka, sitten toinen ja muut perässä. Olen idättänyt harjaneilikkani mix-siemenpusseista, joten nimiä näille kavereille ei ole. Jostain kumman syystä en ole onnistunut idättämään ostamiani tummia lajeja. Ehkä nämä eri sävyiset punaiset ovat voimakkaampia yksilöitä.

Idänunikko - Papaver orientale

Idänunikoiden kukinta on ollut harvinaisen pitkäjänteistä. Nuppuvaihe kesti pitkään ja nyt kukatkin jaksavat iltaisin sulkeutua ja aamuisin avautua päivä toisensa jälkeen. Luulisi, että auringonpaahteessa silkkipaperimaiset terälehdet kuivuisivat ja putoaisivat nopeasti pois, vaan ei. Hyvä niin, sillä tykkään näistä kovasti.

Iris - vaan kuka ja mikä?

Hortensiapenkissä kasvaa lilasävyinen, tavallista irista matalakasvuisempi iris. Tämän olen ostanut nettikaupasta Pink Parfaitina, joka kerrottuine, voimakkaan vaaleanpunaisine kukkineen muistuttaa melkeinpä ruusua. Alkuun vähän harmitti huomata, että penkistä nousee jotain aivan muuta, mitä on tilannut ja saanut. Harmitus on haihtunut, sillä tämä on sievä ja ansaitsee asua kukkapenkissäni.

Isotähtihyasintti - Camassialeichtinii Caerulea

Keittiön ikkunan alla on melko varjoisa paikka, jossa kasvaa kotkansiipeä ja kuunliljaa. Varjoisuuden vuoksi kasvit nousevat hitaammin. Tänä kesänä tässä paikassa kasvavat kuunliljat viihtyvät varjoisuuden vuoksi parhaiten. Muutama päivä sitten ohi kävellessäni silmäkulmaan pisti jotain outoa ja palasin takaisin katsomaan. Ei kai kuunlilja voi kukkia jo ennen juhannusta? Ei kuki kuunlilja, vaan sen lehtien lomasta ylös nousee syksyllä istutettu isotähtihyasintti. Olopihalla tätä korkeahkoa kukkaa on valkoisena. Olin tyystin unohtanut istuttaneeni sitä keittiöpenkkiin sinisenä.


Luvassa on aurinkoinen ja lämmin viikonloppu. Olkoon tässä järvellinen virkistävää vettä kaikille kuivuudesta kärsiville puutarhoille. Leppoisaa viikonloppua teille!
 

41 kommenttia:

  1. Pioniaika alkoi, ihanaa. Kohta taas meilläkin. Todella aikainen on myös jalokärhösi. Avautuvia kukkia tulee taas paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kaikki kukkii ennätysaikaisin ja -vauhtia. Pionit ja kärhöt ovat ihania kukkimisajankohtaan katsomatta.
      Ehkä juhannusvikolle luvattu koleus vähän hidastaa kukinnan edistymistä, mutta iloisena odotan kartoilla näkyviä sateita. Ai, että luonto vettä kaipaa ja siitä kiittää.

      Poista
  2. Ihanat kuvat Between.
    Meilläkin pionit aloittivat kukinnan. Illalla pitää itsekin ottaa kamera käteen ja ottaa kuvia niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkaassa auringonvalossa kuvaaminen on hankalaa ja valo liian kova. Äsken kävin itsekin puutarhassa kiertämässä. Hyviä pionikuvia sinulle!

      Poista
  3. Minun Festiva Maxima osoittautui ihan joksikin muuksi... Lukinlilja on erikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se muu pioni on kuitenkin kaunis ja lunastaa paikkansa. Minullakin kasvaa yksi pioni, jonka nimi on hukassa. Tykkään siitä silti.
      Lukinlilja on tosiaan erikoinen kaveri.

      Poista
  4. Noita hehkuvia idänunikkoja pitäsikin hankkia puutarhaan muutama. Olen sen unohtanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hujoppimaiset idänunikot ovat kauniita. Ja värejä löytyy muitakin. Tykkään ehkä eniten unikoiden nupuista.

      Poista
  5. Hienoja kukkijoita! Tuo Festiva Maxima olisi kiva hankkia omaankin puutarhaani muiden pionien kaveriksi.
    Minun silmääni tuo sinun Pink Parfaitina ostamasi kurjenmiekka näyttää siperiankurjenmiekalta. Niitäkin on montaa lajiketta ja toisistaan poikkeavaa kantaa. Ja varsinkin näin kuivana alkukesänä se on voinut jäädä tavallista pienempikasvuisemmaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Festival Maximan kukka on kaunis ja sitä kannattaa ihailla myös läheltä. Viininpunaiset raidat ja "täplät" sisemmällä olevissa terälehdissä ovat ihastuttavia.
      Voi hyvinkin olla siperiankurjenmiekka. Tuon korkeammaksi se ei ole aiemminkaan kasvanut. Täytyykin etsiä sille nimeä toisesta ryhmästä. Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Minullakin Festiva aloitteli tänään kukintaa. Eilen oli vielä nupulla, mutta tänään avasi ensimmäisen kukan. Muita saa vielä hiukan odotella.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin mm. Sarahit ovat vielä nupulla. Hyvä, etteivät kaikki kuki kerralla ohi. Näin lämpimällä kukinta muutenkin etenee hurjaa vauhtia.
      Kiitos, samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihana pioniaika alkaa! Festiva Maxima on yksi parhaimman tuoksuisista pioneista minusta. Minun pioneissani alkaa jo pikkuisen väriä näkyä, eli ovat ihan normaalissa aikataulussaan. Saat nauttia tänä vuonna todella kauan kärhöjen kukinnasta, kun jo nyt on ensimmäinen kukka auki. Laitahan paljon kuvia tänne :) Kaunis iiris, lajiketta en tunnista. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienien nuppuja täytyy nyt vahtia intensiivisesti, sillä aukeaminen tapahtuu salakavalan nopeasti. Coral Carmkin avasi jo kukkansa, vaikka eilen se oli tiukasti kiinni.
      Hienoa, jos kärhöt kukkivat hyvin tänäkin kesänä. Myös viime vuosi oli kärhöjen kannalta hyvä. Ilman muuta kuvaan kärhöjäni ja julkaisen kuvia.
      Mukavaa lauantai-iltaa ja sunnuntaita sinulle!

      Poista
  8. Minä pitelin kädesssäni pussillista lukinliljoja ja jätin kauppaan kun arvelin, etten ehkä saisi niitä kukkimaan. Ensi vuonna kyllä ostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet niin taitava kasvattaja, että varmasti onnistut lukinliljojen kanssa. Minä tyrkkään ne aina multaan ja sieltä ne nousevat. Aina kannattaa kokeilla.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Iriksen väri on luonnossa lilampi ja vielä kauniimpi.

      Poista
  10. Kaikki kunnia ja kunnioitus paikallisille puutarhayrittäjille, mutta joskus on hauskaa/uskaliasta kokeilla näitä lidliläisiä. Mitättömiltä näyttäneet tomaatitkin ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Lukinlilja, minulle uusi tuttavuus, painan mieleen kevättä varten. Harjaneilikassa on jotakin erityisen kiehtovaa, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vuosia rientänyt rohmuamaan Lidlin kasvipussukoita ja onnistunut niiden kanssa yhtä menestykkäästi, kuin muualta hankittujenkin. Eiköhän monet jälleenmyyjät käy ostoksilla samoissa tukkukaupoissa ja länttää sitten pakettien päälle omat tunnuksensa.
      Lidlin lukinliljat ovat tulossa kukkaan. Syksyllä laitan kaikki lukinliljan sipulit samaan paikkaan, ja jatkossa en enää tiedä, mistä kukin on ostettu.
      Harjaneilikoista minäkin tykkään ja iloitsen, että olen saanut ne lopulta viihtymään.

      Poista
  11. Ai niin, unikot; oma idänunikkoni on tätä samaa kuin Sinullakin, oletko saanut juuri tämän "vaeltamaan"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut vaeltamaan. Haluaisin niiden kasvavan tietyssä paikassa ja olen niitä siihen siirtänytkin. Silti valtaosa on hivuttautunut kasvamaan pionien taakse, aroniapensaiden tyvelle. Ovat ilmeisesti kovin ujoja kukkia.

      Poista
  12. Meillä pioneja joutuu vielä hetken odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuulostaakin ihan hyvälle, sillä ehtii pioneja ihailla juhannuksen jälkeenkin. Normikesänä näin tehdään, mutta tämä ei taida olla millään tavoin normikesä.
      Mukavaa lauantai-iltaa ja sunnuntaita sinulle!

      Poista
  13. Ihanaa pionin aikaa.Saadaankin nautia usemmista lajeista.Kauniita kukkia on sinulla jo kukkimassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat puutarhan kaunottaria. Hienoa, ettei kuivuus ole niiden kukkimista juurikaan rajoittanut.

      Poista
  14. Lämmintä on ollut. Pionien aika on parhaimpia aikoja puutarhassa, meillä taitaa joutua odottelemaan kiinanpioneja vielä muutaman päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että on ollut lämmintä. Alkavalla juhannusviikolla sitten taidetaan palata tavanomaiseen suomalaiseen kesäsäähän. Koleudesta en niin välitä, mutta sade on tervetullutta.

      Poista
  15. Ihanat kukat.
    Pionit ovat meillä täydessä kukassa ja toiset on jo kuihtuneet.
    On hauska nähdä niitä täällä. Sinun kuvasi ovat niin hyviä.
    Hyvää pyhäpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Olenkin käynyt blogissasi ihailemassa kasviesi runsasta ja kaunista kukintaa.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  16. Tuo lukinlilja on hieno! Meidän taloyhtiömme pihan pionit ovat jo pitkälti ohikukkineita - ne aloittivat huomattavan varhain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onpa tämä erikoisen aikainen ja vauhdikas kesä. Harvoin pionit sentään ennen juhannusta ovat jo kukintansa lopettaneet.
      Lukinliljassa on särmää!

      Poista
  17. Kiitos Between, järvellinen vettä tekisi nyt terää! Maa on niin kuivaa jo, että se jopa hylkii vettä!

    Pionit ovat ihania, rakkaitani, etenkin 'Sarah B'. Kiinanpionit tulevat aika reipasta tahtia luonnonlajikkeiden ja hybridien jälkeen. Sarah B aika etunenässä, ei kuitenkaan ensimmäisenä. 'Coral Charm' on tosi ihana, persikkainen ruohovartinen hybridi, joka kuitenkin malttaa tälläkin kelillä avata kukkansa hiukan myöhemmin, vaikkakin pionit ovat niin etuajassa kuin olla ja voi! Toivottavaa olisi, että moninuppuiset kiinanpionit avaisivat kaikki kukkansa, jotta kukinta-aikaa saataisiin enemmän.

    Upea tuo lukinlilja, niin ihana, että hankintalistalle meni oitis! Harjaneilikka kuuluu lapsuuskukkiini. Mulla on pari pussia siemeniä ja käyn illalla ennen sadetta huiskasemassa pussilliset harjaneilikkakasvustoon toivoen, että mukana olisi sitä ihanaa samettisen tummakukkaista. Samalla huiskaisen muutaman muun siemenpussin niin tuonne kiviaidalle kuin lehtopuutarhaankin.

    Tänään on ollut niin seisova kuuma ilma, pakko tulla välillä sisälle jäähylle. Saa nähdä millaista säätä saadaan ensi viikolla, toivottavasti armollista!

    Mukavaa Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvellinen vettä olisi nyt tarpeen vähän joka puutarhassa. Kunpa luvattu sadetta olisi edes alkuun maltillista, jotta se pehmittäisi koppuraisen maan vastaanottamaan lisää vettä. Ja kumoa se sade tulisi. Enpä muista, koska olisin näin kovasti odottanut ja toivonut sadetta. Hyvin jaksan ruukkukukille vettä lorottaa, mutta miten kastella koko puutarha ja ympäröivä luonto? Ei mitenkään ilman sadetta.

      Sarah B on varmaan yksi suosituimmista pioneista. Sen olen itsekin ensimmäisenä istuttanut. Viime vuosina pionien kirjo tai pikemminkin tietoisuus niistä on valtavasti lisääntynyt ja se asettaa jatkuvia houkutuksia. Toivotaan tosiaan, että kaikki nuput avautuisivat. Joinakin vuosina pienimmät nuput kuivuvat tai eivät vain jaksa aueta.

      Minäkin tyhjensin eilen siemenpusseja puutarhaan. Kylvin myös perennoja purkkeihin. Niin olen tehnyt joka kesä ja siten lisännyt perennavalikoimaa. Kylvin harjaneilikoitakin (tummaa Nigraa) sekä suoraan maahan että purkkeihin.

      Ensi viikoksi on luvassa viileämpää ja sateisempaa. Ulkoilijoita ja mökki-ihmisiä se ei varmaan viehätä. Jotenkin kylmään ja tihkusateiseen juhannukseen on niin tottunut, että jokin muu sää tuntuisi ihan oudolta. Kesä on kesä ja juhannus juhannus, vaikka rakeita sataisi.

      Nautitaan ja iloitaan juhannusviikosta ja erityisesti kauniista kukista ympärillämme!

      Poista
  18. Oi, sinulla kukkii jo kärhökin! Mulla taitaa olla vasta ilmestynyt joku yksittäinen nuppu. Vaan eipä tuo kesä vielä kovin pitkällä ole, hyvin ehtii kukat vielä kukkimaan. :) Onneksi nyt pääsee ihailemaan blogeista muiden puutarhojen kukintaa, kun omassa kukkii vain muutamat lajit. Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhötkin tuntuvat olevan nyt aikaisessa, mutta pääkukinta on vielä edessä. Ei siis huolta sinullakaan. Ja siinä olet oikeassa, että iloksemme pääsemme pidentämään kukkaihanuuksia, kun voimme katsella niiden kuvia toisten blogeissa.
      Mukavaa juhannuksen odotusta sinulle!

      Poista
  19. Beautiful flowers. The colour of the Dianthus barbatus is amazing.
    Have a nice Sunday
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Maria! Dianthus barbatus is really great even in nature.
      Nice summer days for you!

      Poista
  20. Heips!
    Laitoin sinulle haasteen, käytkö kurkkaamassa . .

    VastaaPoista
  21. Maxmimus kauneus pioni. Niin hieno tuo väri ja häivähdys punertavaa. Lukinliljat on komeita, oikeita taideteoksia.

    Harjaneilikoita olen koittanut puutarhaan kaikin tavoin, vaan eivät suostu meillä elämään. Tykkään niistä kovasti.

    Hyvää uutta viikkoa 😘

    VastaaPoista
  22. Pioniaika = sadeaika! Viikonloppuna avautuivat ensimmäiset ja jo tänään tuli vettä reippaasti niskaan. Mutta enpä jaksa harmitella, kun tuo kuivuus on niin paha, että sille on uhrattava muutama pioninkukkanen! Mutta aikaisessa ovat monet lajit. Ihana Festiva!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!