perjantai 26. lokakuuta 2018

Vähenee ennen kuin loppuu kokonaan


Siis mikä vähenee ennen loppumista? No, syystyöt tietenkin. Puut ja valtaosa pensaista alkaa olla jo aivan paljaita. Norjanangervo vielä sinnittelee otettaan lehdistä, samoin herukat ja kärhöt. Tuskin niitä enää edes haravoin, sillä pudotkoon kasvien tyveen suojaksi.

Jänisverkotkin sain vihdoin paikoilleen. Eipä siinäkään kauan nenä tuhissut. Jotenkin vain moni homma etukäteen tuntuu työläämmältä, kuin sitten onkaan. Ehkä ne tekemättöminä kasvavat mielessä mittaansa suuremmiksi. 


Muutamana yönä ja aamuna on ollut jokunen aste pakkasta. Auton ikkunoita on jo päässyt skrapaamaan. Tapanani on ollut aloittaa lintujen ruokinta sitten, kun maa on jäässä. Yöpakkasista huolimatta multa ei ole edes kohmeessa, niitä aamuja lukuunottamatta. 

Tintit pyörivät ikkunalaudoilla niin ahkerasti, että ripustin pihapiiriin kolme talipallotelinettä. Hyvin on tieto ruokinnan aloittamisesta kiirinyt ympäristössä ja monenlaisia lintuja olen jo päässyt ikkunasta tiirailemaan. Tali- ja sinitiaisia tienkin, mutta myös punatulkkuja, mustarastaita ja närhiä. Pari harakkaa pyörii pihassa ahkeraan ja yksi oravakin yrittää marakatin lailla oksalta käsin tavoitella talipallotelinettä. 


Syksyn saapuessa sitä tulee ihmetelleeksi, mitä tekemistä enää on, kun puutarha vaipuu talviuneen. Mukavasti ajan saa kulumaan pelkästään tinttien touhuja seuratessa. Kerran jos toisenkin on puurot meinanneet jäädä sekoittamatta, kun kauhan valtija unohtuu tuijottamaan ikkunasta mustarastaiden oksilla taiteilua.

Tähtiputki - Astrantia major 'Sunningdale variegated'
  
Aika sinnikkäitä nämä puutarhan kasvit ovat. Tai sitten ne yrittävät nyt tehdä sen, mikä helteessä ja kuivuudessa jäi hoitamatta eli kukkivat. Kirjavalehtinen tähtiputki ei kasvanut eikä kukkinut koko kesänä. Ajattelin jo, että mennyttä on koko kasvi. Niin vain on loppukesän ja alkusyksyn aikana kasvattanut matalia versojaan ja vihdoin alkanut jopa kukkia.

Koristemansikka - Fragaria x roxea 'Pink Panda'

Koristemansikka Pink Panda on hissukseen kukkinut koko kesän, mutta kuivuuden hellitettyä se on kiihdyttänyt nuppujen kehittymistä ja avautumista oikein vauhdilla. Aika sympaattinen pikkukasvi, joka ryömii muiden perennojen joukossa, mutta ei kuitenkaan muodostu riesaksi. Alkuperäisestä istutuspaikasta olen jo hiukan siirtänyt koristemansikkaa toiseen kukkapenkkiin. Taidanpa ensi kesänä tuoda sitä myös yläpihalle.

Kerrottu kurjenkello - Campanula 'La Belle'

Kerrottu kurjenkello 'La Belle' on asunut puutarhassani kolme vuotta. Se on pysynyt aika matalana ja väriltään lähes valkoisena. Ostin sen kuvien perusteella ja niissä väri oli aika syvän sininen. Kooltaan tämän kurjenkellon piti olla noin 60-80 cm. Ei ole kasvanut edes 50 senttiseksi. Tämänkin suhteen olin varma, että hyvästit on heitetty, mutta niin vain sekin loppukesästä työnsi versot mullasta ja nyt ryhtyi kukkimaan. Ehkä pikkuiselle kurjenkellolle voisi miettiä uutta kasvupaikkaa jonkun penkin reunassa. Silloin se pääsisi paremmin oikeuksiinsa.


Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

Hopeatäpläpeippi jaksaa joka vuosi kukkia myöhäiseen syksyyn, säistä riippuen. Tänä kesänä se ei ole kovin paljon kukkinut. Sinänsä sen kukat eivät ole kovin näyttäviä ja enemmän pidän tämän kasvin lehdistä. Ne tuovat kivasti valon tunnetta muiden kasvien lomaan. Hopeatäpläpeippi on aika hyvä leviämään, mutta se on helppo pitää kurissa.


Kesän ulkona viettäneistä viidestä lehtikaktuksesta neljä on täynnä nuppuja. Kirkkaanpunainen jo avannutkin ensimmäiset kukkansa. Myös valkoisen ensimmäiset kukat ovat viittä vaille avoinna. Kaksi muuta kaktusta ovat vaaleanpunaisia. Nuputtoman väristä en ole varma. Luultavasti sekin vielä kukkii. 

Vanhin ja suurin vaaleanpunainen oli aika repsahtaneen näköinen tuodessani sen syyskuussa sisälle. Hetken jo ajattelin sen kärsineen liikaa hellekesästä, vaikka ei ihan suorassa auringonpaisteessa ollutkaan. Hyvin se on piristynyt ja värikin palannut kauniin vihreäksi.

Komeamaksaruoho - Sedum 'Herbstfreude'

Lunta on tänne etelärannikolle lupailtu ja joka kerran lupaus on peruttu. Viime vuonna ensimmäinen lumi satoi 27.10. ja silloin märkää lunta tulikin ihan kunnolla. Pihassa piti tehdä lumitöitä, jotta pääsi kulkemaan. Märkä lumimassa katkaisi ruusuorapihlajastani ison oksan repäisten runkoon pahan kolon. Laitoin vauriokohtaan haavansuoja-ainetta ja puu näyttää selvinneen vauriosta. Kukkikin kesällä kauniisti.

Eiköhän sitä pian siirrytä lumi- ja pakkasaikaan. Kunhan sää nyt perinteisesti aikansa keikkuu.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

45 kommenttia:

  1. Kivoja pieniä kukkailoja vielä löytyy teiltä puutarhasta! Leppoisaa lokakuun viimeistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei suuren suurta loistoa, vaan pieniä ilopilkkuja.
      Mukavaa lokakuun loppua myös sinulle!

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua myös Sinulle !

    VastaaPoista
  3. Mun piti heti tämän luettuani mennä katsomaan, miten mun lehtikaktukset jakselee. Nekin olivat kesän ulkona. Ja vau, yhdessä on nuput jo tosi suuria! Minäkin kirjoitin tänään lintujen ruokinnasta, melkein on samat lajit meidän pihoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinunkin lehtikaktuksesi alkavat kukkimaan. Mukavaa piristystä pimeneviin iltoihin.
      Kävinkin lukemassa postauksesi, mutta en vielä ehtinyt kommentoimaan. Tänään meidän ruokintapaikalle ilmestyi myös käpytikka. Se onkin tavallinen vierailija ja ehdin jo ihmettelemään, mihin se nyt on mennyt.

      Poista
  4. Jotenkin niin todella hellyttäviä ovat nämä viime hetken kukkijat, jotka ehkä näin haluavat viestittää olemassaolostaan kasvattajalleen.
    Meillä aloitettiin myös lintujen ruokinta ja aivan mahdoton vilske onkin käynyt ruokinta- automaateilla. Niin suuresti viime talvena kaipaamiani punatulkkuja olen ilokseni myös bongannut ruokintapaikalla.
    Ulkona vietetty kesä takaa lähes varmasti lehtikaktusten virittäytymisen kukintaan.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä viime hetken pienet kukkijat ilahduttavat yhtä paljon, kuin kevään ensimmäiset.
      Kova vilske on tosiaan lintujen ruokintapaikoilla. Vuosiin en nähnyt meidän pihalla punatulkkuja ja nyt ne vihdoin ovat tännekin löytäneet. Kaunis ja tervetullut vierailija.
      Kyllä kannattaa kaktukset viedä kesäksi pihalle. Joka vuosi kiittävät kukinnalla sisälle päästyään.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Meillä tuli tänään ensilumi. Nyt sulanut suurin osa jo pois. Taitolaji saada nuo kaktukset kukkimaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen työkaveri kertoi soittaessaan Lahdessa olevan ensilumi. Talvi lähestyy ja pian varmaan on lunta täälläkin. Ehkä jo tänään, sillä kovin on pilvistä, pimeää ja kylmää.
      Minä olen huono huonekasvien kanssa, mutta lehtikaktukset olen saanut joka vuosi kukkimaan pitämällä niitä kesän ulkona. Tottakai myös lannoitan niitä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Jännää että kukintaa vielä on ,minä olen leikannut melkein kaikki perennat alas, jotain vielä mökillä pitää huomenna leikata. Lehtikaktuksen toin sisälle eilen kotona ,saa nähdä kukkiiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekin löytäessäni vielä kukkijoita. Valtaosan pidemmistä perennoista olen jo leikannut. Meidän pihalle pyryttää sen verran hyvin lunta, ettei juuri mikään jää talventörröttäjäksi.
      Toivotaan sinunkin lehtikaktuksesi kukkivan. Kesäloma pihalla näyttää auttavan hyvin kukinnassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Minä olen nauttinut tänään sataneesta ensilumesta ja hengittänyt raitista ilmaa ulkona. Nautin myös siitä, että lumi peitti tekemättömät työt! Tosin sieltä ne taitavat paljastua, kun lumet viimeistään ensi viikolla sulavat!

    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle. Ja äläkä nyt polta puuroja pohjaan niitä lintuja tuijotellessasi! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jännätään, ehtiikö ensilumi sataa vielä lokakuussa vai meneekö marraskuun puolelle. Harvoin se maahan ennen vuodenvaihdetta jää. Olisi toki valoisampaa, jos maassa olisi lunta ja pieni pakkanen.
      Ostin kaksiosaisen puurokattilan eli nyt ei enää puurot pala pohjaan, vaikka hämmentäminen lintujen tiirailun vuoksi unohtuisikin. Erinomainen ostos.
      Leppoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Syksyn viimeiset kukkjat ovat yhtä ilahduttavia kuin kevään ensimmäiset. Olen huomannut saman, että tekemätön työ kasvaa mittaansa suuremmaksi jos sitä siirtää pitkään.
    Iloista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä eli viimeisten syyskukkijoiden löytäminen oli yhtä riemastuttavaa, kuin kevään piippojen vahtiminen.
      Kaikki tekemättömät työt kasvavat mielessä vuoren korkuisiksi, kunnes niihin vihdoin tarttuu. Ihme juttu ja vielä ihmeellisempää, ettei koskaan opi, että toteutukseen menee merkittävästi vähemmän aikaa.
      Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Meille satoi niin piristävän valostuttava ensilumi, joka viipyilee maassa varamaan ensi viikon loppupuolen lämpöaaltoon asti. Mutta tämä valoisuus kirkastaa kyllä lokakuun lopun ihanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi valaisee maailman ja mielen. Viime päivinä on ollut aika harmaata, kuten niin usein tähän aikaan vuodesta. Nyt on sopiva aika sytytellä kynttilöitä ja muita valoja.
      Valoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Totta turiset, muruseni, aloittaminen on usein se työn hankalin vaihe, varsinkin kun sää ei suosi pihatöitä, mutta kun aloittaa niin homma on taputeltu vartissa tai parissa.
    Sinulla on pihalla vielä monta kukkaa piristämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Ei noiden verkkojen virittämiseen puolta tuntia pidempään mennyt. Ihan nauratti saatuani verkot paikalleen, kun ajattelin turhaa ennakkotuskailua. Viime päivien pihatössä olen kastunut ja kuraantunut niin, että vaatteiden lisäksi koko muija on joutanut pesuun sisälle palattua.
      Yksi syysmyrkkylilja näkyy jopa työhuoneen ikkunasta katsoessani. Tietäisipä Waterlily, miten hänen pinkistä olemuksestaan iloitsen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Miulla tul ermielisyys tinttien kanssa. Rupesivat grillin huppuu repimään, laitettiin matto piälle, jotta eivät piäse siihen. Ikkunoista kurkkiivat ja ruokinta alotettiin. Meillä ihan kevyttä lunta sato muan valakoseks viimeyönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tinttien vihjailu oli jo aika selkeää; grilliruokaa tarjolle ja äkkiä. Meillä koputtivat keittiön ikkunaan ja tanssivat ikkunalaudalla. Vikkelästi talipallot katoavat. Kohta täytyy käydä pari palloa kuhunkin telineeseen lisäämässä.
      Aika moni on jo saanut ensilumen pihaan. Täällä vielä odotellaan. Ehkä hetki on lähellä, sillä parhaillaan tuulee pohjoisesta todella kylmästi.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Sinulta löytyy vielä paljon ihania syksyn viimeisiä kukkijoita. Minun puutarhastani niitä ei enää löydä. Lintujen seuraaminen on sitten koukuttavaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset kukkijat ihastuttavat etenkin siksi, että kesä oli puutarhassani kuivuuden vuoksi niin lohduton. Nyt tuntuu, etten sittenkään ehkä niin paljon kasveja menettänyt.
      Totta, lintujen seuraaminen on koukuttavaa. Väkisinkin ihan unohtuu katselemaan lintulaudan kuhinaa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Muutaman päivän syysloma on vienyt minutkin pihatöihin ja paljon saa aikaan, kun oikein hommiin ryhtyy. Jänisverkkojen laittoon ei todella mennyt kauaa aikaa, mutta enemmin kului aikaa suunnitteluun, että homma pitäisi tehdä. Täältä ei löydy enää muita kukkia kuin pikkuiset orvokit, viimeisiä kukkijoita katselee samalla ilolla kuin kevään ensimmäisiä. Mukavia syyspäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tuskailin ensi alkuun verkkojen kanssa miettiessäni, minkä niistä laitan millekin puulle tai pensaalle. Ehkä pitäisi keväällä merkitä verkot jotenkin. Se helpottaisi syksyn hommaa.
      Orvokkeja minullakin kukkii mustilanhortensian kupeessa. Itse ovat sinne tänä kesänä kasvaneet, varmaan jonkun kesäkukka-asetelman seurauksena.
      Kiitos, samoin sinulle leppoisia syyspäiviä!

      Poista
  14. Syksyn pihatyöt ehkä vähenee, mutta muita vuodenajasta riippumattomia pihatöitä olisi vielä liuta jäljellä. Ja valoisa aika työpäivän jälkeen alkaa olla olemattoman lyhyt. Lintujen ruokinta on täälläkin aloitettu. Melkoinen vilske on, joten ruoka kelpaa. Täälläkin moni perenna on alkanut kukkimaan sateiden tultua. Ei voi kukkaloistosta puhua, mutta yksittäisiä kukkia kuitenkin sielä täällä. Pientä piristystä syksyiseen puutarhaan, nyt kun ruskakin näyttäisi olevan jo kaikonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemistä pihalla riittää ihan lumen tuloon ja lumitöitä sen jälkeen. Kun pakolliset hommat on tehty, voi vaikka kantata kukkapenkkejä - ellei maa ole jäässä. Viime vuonna kanttasin vielä marraskuussa. Mukavaa ulkoilua ja hyötyliikuntaa sekin.
      Varmasti sateet ja syksyinen lämpö on saanut kukat innostumaan. Iloisia yllätyksiä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Lunta ei täällä saimaan rannalla vielä ole eikä pakkastakaan kun nyt viime yönä on ollut muutama aste, viimeiset samettikukat on menneet nyt. Jännä kesä kun useimmat kesäkukat alkoivatkin kukkia uudestaan. Kävin välillä kurkkaamassa pihalla ja olihan tuolla vielä hyvissä voimissa olevia leijonankitoja. Meitä kyllä lämmittää tuo lähellä oleva vesistö ja pihallani on suotuisa pienilmasto.Hyvää viikonvaihdetta sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leijonankitojakin vielä! Mennyt kesä ja syksykin on ollut aika merkillinen. Kasvit ovat vähän sekaisin ja ymmällään. Toivotaan nyt, että lunta tulee sopivasta suojaamaan kasveja ankaran kesän jälkeen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Ihania viimeisiä kukkijoita, lunta ei täällä ole vielä satanut. Mukavaa viikonloppua.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti viimeiset kukkijat ovat kestäneet muutaman pakkasyönkin. Piristystä lyheneviin ja pimeneviin syyspäiviin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  17. Aloitin lintujen ruokinnan, mutta unohdin talipallot. Tekisin kookospähkinäkakun, mutta kun kuulemma luvassa on ensi viikolla +10 astetta: Voiko olla tottakaan...

    Täällä lehtikaktuksissa ihan sama meno kuin sinulla eli kukkivat nyt sisälle tuotunuina. Terassihortensiat vain sinnittelevät.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itsekin, että tulevalle viikolle luvataan +10 asteen lämpötiloja. Saapa nähdä, toteutuuko.
      Tänään on ihana ulkoiluilma. Lenkille siis.

      Poista
  18. Ihania viimeisä kukkioita sinulla viellä. Minä en ol aloittanut lintujen ruokintaa, mutta täytyy piakkoin alkaa. Linnut ovat ihania, niitä on kivaa seurata. Hyvää lauantai-iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset sinnittelijäkukkijat ilahduttavat erityisen paljon.
      Ei kai lintujen ruokinnalla vielä kiire ole, mutta niitä on nyt pörrännyt paljon pihalla, joten päätinpä jo aloittaa.

      Poista
  19. Voi, unohdin ostaa kaupasta tänään talipalloja! Minunkin oli aikomukseni aloittaa jo lintujen ruokinta, mutta unohdin pallot kokonaan. Pitää huomenna käydä hakemassa. Kauniisti kukkii vielä sinun puutarhassasi. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi viime talvisesta ruokinnasta talipalloja ja siemeniä, joten vielä ei tarvitse linnunruokaa ostaa. Pitää varmaan lisätä kauppalistapohjaan linnunruoka, sillä muuten se helposti unohtuu.

      Poista
  20. Aina sitä ihmettelee, mistä linnut tietävät tulla paikalle laitettuani lintulaudan? Hetken päästä siellä on yksi ja pian monta. Meillä norjanangervon lehdet jo pudonneet ja suurimman osan niistä jo haravoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin ihmettelen, miten tehokas viestintäsysteemi linnuilla onkaan. Äkkiä niitä on lauma talipalloja napostelemassa, kun sellaisia ripustaa.

      Poista
  21. Mukava seurata syystöiden lomassa miten monet kasvit tekevät muutamia kukkia ihan pakkasiin asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla lailla sitä näköjään syksyllä puutarhassa pieniäkin kasveja tarkkailee, kuin keväälläkin. Mukavaa puuhaa.

      Poista
  22. Ompas sulla viälä monta herkkua kukkimas. Mullon aika useen joku mörköhomma orottamas ja sitä suuremmaksi mörkö kasvaa, mitä kauemmin aloottamista lykkää. Jäläkehenpäi melekee naurattaa, ettoliki helappo homma. Sullonki lehtikaktukset kukkinu aina hyvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörköhomma on hyvä nimi kaikille tekemättömille töille. Jälkeenpäin tosiaan joka kerran ihmettelee, että miksi kummassa tätäkin etukäteen hermoilin ja vuorta suuremmaksi kasvatin.
      Ehkä vihdoin vuosien harjoittelun jälkeen olen päässyt lehtikaktusten kaveriksi.

      Poista
  23. Meille ensilumi tuli tosiaan torstaina. Se pysynee muutaman päivän, mutta sitten ollaan ennusteen mukaan paljon plussan puolella.
    Joo, ja pitihän linnuille talipallot jo laittaa täälläkin :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!