tiistai 8. tammikuuta 2019

Helmet-lukuhaaste 2019


Innokkaana lukijana pohdn kovasti viime vuoden alussa Helmet-lukuhaasteeseen osallistumista. Joitakin lukemiani kirjoja kirjasin, mutta sitten jätin haasteen seuraamisen kesken. Luen paljon dekkareita ja jotenkin tuntui, ettei niitä saa mahdutettua haasteen otsikoiden alle. Toinen kynnys muodostui siitä, että kuvittelin jonkinlaisen pakon haasteen teemojen täyttämiseksi.


Anun puutarha -blogin Pioni postasi osallistumisestaan viime vuoden haasteeseen  5.1.2019. Hän on lukenut kiitettävän määrän kirjoja. Pionin postaus sai haastehormonit hyrräämään ja päätin lukuhaasteeseen osallistua. Tällä kertaa en edes tavoittele koko listan täyttymistä. Ajattelin ottaa haasteen vastaan kevyesti ja iloisin mielin. Lukeminenhan on vapaaehtoista ja todella mukavaa. 

Pionin viime vuoden aikana selättämää kirjalistaa selatessani löysin kirjoja, joita ajattelin kirjastosta lainata. Kun siis itse kukin kirjahaasteen omalla tavallaan selättää ja lukulistansa vuoden päästä täällä julkaisee, siitä saattaa löytyä lukuvinkkejä monelle muullekin.

Tämän vuoden aloitin Liza Marklundin 'Pimeys keskellämme' -dekkarilla ja lukemista jatkan Olli Jalosen Finlandia-voittajalla: Taivaanpallolla. Tulkaa mukaan kirjojen antoisaan maailmaan!

Helmet lukuhaaste 2019 löytyy täältä.

 


18 kommenttia:

  1. Tenttikirjoissa on niin paljon lukemista, että muiden kirjojen luku on minulla jäänyt hyvin vähiin. Mutta kiva haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinulle riittää tenttikirjoissa töitä. Kevyempää tekstiä ehdit lukea sitten aikanaan.

      Poista
  2. Minulla jäi kouluaikaan joku kammo kirjalistoja kohtaan, kun piti väkisin listalta valita erityyppisiä kirjoja ja lukea ne hirveässä kiireessä kaiken muun koulutyön ohella. Onneksi ei kuitenkaan jäänyt kammoa kirjoja kohtaan :D Ehkä tuollaiseen haasteeseen voisikin osallistua parin vuoden päästä, kun lapset ovat isompia ja pystyy enemmän keskittymään lukemiseen. Sinälläänhän tuo 50 kirjaa vuodessa ei ihan mahdoton pino kuitenkaan ole (paitsi jos valitsee 1000-sivuisia järkäleitä :D). Lukemisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkulapsielämässä ei kovin paljon romaaneille jää aikaa. Taidan vieläkin osata ulkoa joitakin lastenkirjoja, kun niitä suosituimpia sai lukea kerta toisensa jälkeen.
      Tuhatsivuisia järkäleitä ei onneksi ihan joka päivä vastaan tule. Lisäksi ne ovat painonsa vuoksi hankalia luettavia sängyssä.

      Poista
  3. Helmet-haaste on kiva, mutta en minäkään ota sitä sellaisen suorittamisen kannalta, että joka kohta pitäisi täyttää. Luen mitä haluan ja ehdin ja sitten mietin, mihin kohtaan kirja sopii. Ihan haasteen virallisilla sivuillakin sanotaan, että näinkin voi haasteeseen osallistua :-D Olen liittynyt haasteen facebook-ryhmään, mikä on mun kaltaiselle osallistujalle hyödytön, sillä siellä nimenomaan tuntuu suurin osa porukasta keskittyvän haasteen suorittamiseen.
    Mutta kun haasteen monet kohdat on hauskoja, ja lukeminen joka tapauksessa mukavaa, on tämä aika kiva tapa kirjata vuoden luetut (kaunokirjallisuuden osalta) muistiin, muuten sitä ei tulisi tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteista menee hauskuus, jos ne ottaa kirjaimellisesti haasteina eli suorittamisena. Tässähän voi venyttää omaa luovuttaan loputtomasti, kun sijoittaa lukemansas kirjat haateen otsakkeiden alle. En tiennytkään, että Helmet-haasteelle on oma Facebook-ryhmänsä. Ehkä jätän senkin väliin, jotta ei tule paineita noudattaa jotain kaavaa.

      Poista
  4. Kopsasin tuon linkin, jos aloittaisi katsella haasteen aiheita joskus. En ole ennen oikein jaksanut perehtyä noihin haasteisiin, vaikka luenkin melko paljon. Viime vuosi meni noin 78 kirjan parissa ja edellisenä luin 80 kirjaa. Nyt vähän verottaa lukemista tuo youtube, kun tulee sieltä katseltua aina kaikenlaista muuta. Pitää katsella miten siihen voisi osallistua, ei ole facebookia ainakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän luet aikamoisia määriä. Helmet-haasteen osallistumiseen ei facebookia tarvita. Siihen voi osallistua ihan itsekseen ja sinähän voit laittaa oman listasi vuodenvaihteessa blogiisi. Niin minä ajattelin tehdä.

      Poista
  5. Mä luin aikoinaan hirveesti kirjoja, nyt voi sanoa että melkein nollassa.
    En vain tiedä mist johtuu, no luenhan minä näitä blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiselämään kuuluu erilaisia vaiheita. Itsekin luin muutaman vuoden vähemmän, mutta nyt taas kirjoja kuluu.
      Blogien lukeminenkin on lukemista ja hyvää sellaista.

      Poista
  6. Lukeminen on erinomaista viihdettä. Meillä on 5 pitkää kirjahyllyä täynnä kirjoja. Mies on nopea lukija, minä hidas. Luen tällä hetkellä M. Obaman teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että vielä on kirjahyllykoteja. Meilläkin on kirjoja hyllytolkulla ja lisää tulee tasaista tahtia. Osa omiksi, osa kirjastosta. Usein perheissä mies ja vaimo lukevat hyvin erilaista kirjallisuutta. Meillä onneksi maku on samankaltainen ja sen vuoksi keskuteltavaa kirjoistakin riittää.

      Poista
  7. Minä kuulun niihin, jotka lukevat tosi harvoin. Tai kun mietin tässä, niin luenhan minä, mutta enemmänkin tietopuolisia kirjoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemista se tietokirjallisuuskin on, eikä laisinkaan huonoa. Itse pyrin sijoittamaan kaunokirjallisuuden väliin myös tietopuolisia teoksia. Usein se liittyy kasveihin ja puutarhaan.

      Poista
  8. Miulla kirjojen lukeminen on tuurittaista, nyt kävin lainoomassa kirjastosta ruusu- ja pelargoniakirjat. Pitkiks pyhiks lainoon ylleensä jonkun rompsun! On kyllä runsaasti luvettavoo tuossa haasteessa. Teille on tainnu lissee tupsauttoo lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausittaista lukeminen on ollut minullekin. Nyt on pitkään mennyt kirja poikinensa.
      Meille tuli parin päivän ajan lunta ihan kunnolla. Kuntoliikunnasta ei ole ollut puutetta. Ja maisema on nyt niin kaunis.

      Poista
  9. Kiitos Suvi!
    Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Lukeminen ei ole pakollista.

    VastaaPoista
  10. Minusta nämä ovat mukavia haasteita, tulee tutustuttua ehkä myös sellaisiin kirjailijoihin, jotka eivät ole entuudestaan itselle tuttuja. Facebookissa en ole, mutta toisinaan katson netistä, mitä muut ovat tiettyihin kohtiin lukeneet, ja jotkut kirjat nappaan sieltä lukulistalleni.
    Luen sen verran kun hyvältä tuntuu, joinain vuosina vähemmän, joskus enemmän. Nyt on aikaa, kun molemmat lapset ovat jo maailmalla:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!