tiistai 14. toukokuuta 2019

Tämän kauden tomaattini


Tomaatit kukkivat ja varkaitakin pitäisi nyppiä.

Tomaattien, kurkkujen ja chilipaprikoiden taimet odottavat kellarissa innokkaasti pääsyä kasvihuoneeseen. Joka päivä katson sääennusteet, erityisesti yöksi luvatut lämpöasteet. Tähän saakka öisin on ollut koleaa, jopa pakkasia. En ole uskaltanut taimiani kasvariin vielä viedä. Kennokasvari on hatara, eikä valopetroolilla toimiva lämmitin kovin tehokkaasti lämpöä kasveille tarjoa. Joko pian uskaltaisi? Yölämmön pitäisi hissukseen pysytellä +5 asteessa tai lämpimämpänä. 

Ajastan tämän postauksen, joten julkaisun aikaan tomaattini saattavat olla jo kasvarissa.

Kohta syödään kellarissa kasvatettuja kurkkuja.

Tein yhteenvedon tämän vuoden tomaateistani. Joka vuosi on ollut tarkoitus yhteenveto tehdä, mutta tähän saakka toteutus on jäänyt vaillinaiseksi. Lähinnä syksyllä olen kertonut kasvarikasvatuksen tuloksista. 

Lainasin tomaattien, kurkkujen ja Hungarian Blackin kuvat sekä tekstit siemenkauppiaiden sivuilta havainnollisuuden lisäämiseksi.


TOMAATIT


Ensimmäiset tomaatit kylvin 3.3. Itäminen oli hidasta ja niinpä varmistin onnistumista kylvämällä toisen satsin 12.3. ja vielä muutaman lajin 18.3. Jokunen siemen jäi itämättä, mutta jälleen kerran taimia tuli yli oman tarpeen. Parempi niin, kuin ei taimia ollenkaan. Ylimääräisille on jo löytynyt uusi koti.

Päätin keskittyä kirsikkatomaatteihin, sillä ne ehtivät varmimmin kypsyä kennokasvarissa viilempänäkin kesänä. Tietysti toiveissa olisi samanlainen tomaattien unelmakesä, kuin viime vuonna. Pitää kuitenkin olla realisti ja varautua toisenlaisiin olosuhteisiin.

Ahkerasti ammensin teidän kaikkien tomaattiyhteenvedoistanne kokemuksia ja suosituksia. Sungold, Rosella ja Bumble Bee pääsivät kehujen perusteella kokeiltaviksi. Promyk oli myös uutena mukana, mutta se iti huonosti ja vain yksi taimi keikkuu nipinnapin elämän rajamailla. Siksi en laske sen varaan mitään.

Hundreds and Thousands on pikkuinen tomaatti, jota suositellaan mm. amppeleihin. Istutin sen taimet isoon ruukkuun, jonka voi tarvittaessa nostaa vaikka terassin nurkkapöydälle.


Kirsikkatomaatti Sungold, 3 kpl

Monen suosikkikirsikkatomaatti. Kasvutapa vähän ’villi’, siksi tukeminen tärkeää. Viljely kuitenkin kannattaa, koska 10-15 g painavat oranssinpunaiset tomaatit ovat supermakeita. Viljellään joko kasvihuoneessa tai lämpimällä seinustalla. Antaa satoa myöhään syksyyn. 


Kirsikkatomaatti Supersweet, 3 kpl

Erittäin runsassatoinen lajike kasvihuoneeseen, ulkokasvatukseen todella suojaisessa paikassa. Viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Kastele säännöllisesti. Korjaa satoa vähitellen, hedelmät ovat n.4 cm. 



Kirsikkatomaatti Rosella, 3 kpl

Erikoisen värinen tummanroosa kirsikkatomaatti. Ohutkuorisen, makean hedelmän malto on vihertävä. Satoisa ja viljelyvarma runkotomaatti, soveltuu kasvihuoneeseen, lasitetulle parvekkeelle tai lämpimälle seinustalle.

Kirsikkatomaatti Bumble Bee, 3 kpl

Valtavasti erittäin makeita ja hyvänmakuisia, kullankeltaisia hedelmiä, joissa on oranssinpunaisia raitoja. Halkaisija 2–3 cm. Satoisa. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle ulos. Sido taimet tukeen. 




Kirsikkatomaatti Hundreds and Thousands, 2 kpl

Tällaista kirsikkatomaattia et ole varmasti ennen nähnyt. Nimensä mukaisesti se tuottaa satoja ja jopa tuhansia makeita ja mehukkaita suupaloiksi sopia pikkutomaatteja. Soveltuu amppelikasvatukseen ja ruukkuviljelyyn. Pitkä sadonkorjuuaika. 


Päärynätomaatti Yellow pearshaped, 3 kpl

Päärynätomaatti ’Yellow Pearshaped’. Esikasvatettava. Keltaiset, päärynänmuotoiset hedelmät pienehköjä, 2–3 cm läpimitaltaan, makean maukkaita. 

 

Kirsikkatomaatti Gardener’s delight, 3 kpl

Yksi maukkaimmista ja makeimmista kirsikkatomaateista. Kasvuaika n. 68vrk. Pienet, kirkkaanpunaiset tomaatit tertuissa. Paino n. 20-25g/kpl. Kasvutapa rehevä. Kookas, tuettava reilusti. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Huom, siemenet pieniä!


Runkotomaatti Tigerella, 2 kpl

Tunnetaan myös nimellä ’Mr. STRIPEY’. Aikainen englantilainen runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle ja suojaisalle seinustalle. Kasvuaika n. 70vrk. Hedelmän ulkonäkö erikoisen kaunis: punaisella pohjalla oranssit raidat. Tasakokoisia, painavat n. 80-90 g/kpl. Maku erinomainen. Terve ja suurisatoinen. 

 
KURKUT 


Myös kurkuista tuli viime vuonna aikaisin alkanut ja hyvä sato. Pysyimme koko kesän omissa kurkuissa. Nyt kokeilen uusina Sherpaa ja Cordobaa.


Sherpa, 2 kpl

Partenokarppinen lajike, joka tekee hedelmiä ilman pölytystä ja jolta puuttuvat hedekukat. Aivan sileät, 15-25 cm pitkät hedelmät, joissa on murea malto ja pieni siemenkota. Säilyy hyvin. Erittäin laadukas lajike tuoreena syötäväksi, säilöttäväksi jne. Sopii avomaalle ja kasvihuoneeseen.




Beth Alpha, 3 kpl

Mehukas ja murea lajike. Käytetään tuoreena tai säilöntään. Tummanvihreät, 17-20 cm pitkät hedelmät. Pitkä korjuuaika. Avomaalle tai kasvihuoneeseen. 




Cordoba, 2 kpl

Partenokarppinen (itsepölytteinen) pitkäkurkku kasvihuoneeseen. Mureissa, tummanvihreissä, noin 30 cm pitkissä, hiukan uurteisissa hedelmissä on pienet siemenkodat. Hyvänmakuinen. Aikainen ja satoisa. Erittäin pitkä korjuuaika. Terve ja kasvuvoimainen ammattilaislajike harrastajaviljelyyn. Härmänkestävä.



CHILIPAPRIKA HUNGARIAN BLACK, 4 kpl

Chilipaprika ‘Hungarian Black’ Raikas ja mehukas n. 5 cm pitkä hedelmä. Väri on raakana mustaliila ja kypsänä syvänpunainen. Keskivahva.



Tomaatti kukkii kasvarissa 24.5.2018

Pieni kasvarini täyttyy tomaateista ja kurkuista. Niiden lisäksi kokeilen tänä vuonna chilipaprikaa. Luultavasti kasvariin kulkeutuu kesän mittaan muutakin. Tomaatteja on sen verran paljon, että kokemuksesta tiedän joutuvani niiden sekaan sulloutumaan. Mikäs sen mukavampaa, kuin istua kasvarin rauhassa ja lämmössä varkaita nyppimässä. Sitä jo kovasti odotan.

22 kommenttia:

  1. Noissa uusissa tomaattilajikkeissa on toinen toistaan kauniimmat hedelmät! Aivan ihania. Viime yö oli niin kylmä, täälläkin kävi nollassa mittari, että tuskin ovat vieläkään muuttaneet kasvihuoneeseen. Toivottavasti pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva, että tomaatti on myös ulkoisesti kaunis hyvän maun lisäksi. On se vaan ilo seurata tomaattien kehittymistä kukasta raakileen kautta upeaksi hedelmäksi.
      Nyt on sentään päivällä lämmintä, mutta öisin lämpötila laskee pariin kolmeen asteeseen, välillä pakkasen puolelle. Liian kylmää edelleen tomaateille. Mahtuvat olemaan kellarissa, mutta ehkä niiden mielenterveydelle olisi parempi päästä luonnonvaloon.

      Poista
  2. Toivottavasti saat pian ne vietyä kasvihuoneeseen. Kiva valikoima sinulla onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sentään ennen syksyä. Leikki leikkinä. Tuskin tässä enää kovin kauan menee, kun tomaatit pääsevät kasvariin.

      Poista
  3. Kasvihuoneeseen pääsyä minunkin taimet odottavat, tila uhkaa loppua kesken sisällä. Sungoldia minulla on joka kesä ja nyt ensimmäistä kertaa on tulossa Rosellaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minulla on taimet kellarissa. Ikkunalautatila olisi jo ajat sitten loppunut.
      Sungoldia ja Rosellaa on kumpaakin kehuttu, joten pitäähän niitä kokeilla. Sitten näkee, mikä omaan valikoimaan jatkossa sopii.

      Poista
  4. Minullakin on tomaatin taimet vielä siirtämättä kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti yöt lämpenevät pian. Viime yönä oli yksi aste lämmintä. Tomaatit palelisivat, joten olkoot vielä hetken sisällä.

      Poista
  5. Sungold, Rosella, Zlatava, Goldene Königin... karkasi homma hallinnasta, 9 lajiketta, esikasvatus kerrostaloasunnossa, kesäkodissa 40 kilometrin päässä muovikasvari toista kesää, sainkohan liian ruusuisen kuvan tomaatinkasvatuksesta 2018 hellekesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua tuo homman karkaaminen. Toisaalta, mitään ei opikaan, ellei rohkeasti kokeile. Viime kesä oli harvinaisen hyvä tomaattikesä. Laitoin tomaatit 5.5. kasvariin ja hyvin kasvoivat. Nyt olen ihan ymmälläni, kun kylmät yöt vaan jatkuvat, eikä tomaatteja voi kasvariin viedä. Eli viime kesän poikkeuksellisuus taisi jäädä minunkin takaraivooni.
      Minullakin on muuovikasvari, jossa lämpö ei pitkään pysy. Ihan kohtuullisesti siellä on tomaatit kypsyneet, eikä koskaan ole ainuttakaan tainta keväällä/alkukesällä paleltunut. Syksyllä yleensä joutuu osan tuomaan sisälle kypsymään, mutta se ei haittaa, kunhan satoa saa aikansa kasvaristakin.
      Toivotan pitkää ja lämmintä kesää tomaateillesi. Varmasti pääset niitä kesän mittaan maistelemaan.

      Poista
  6. Hyviä lajikkeita. Viikonloppuna ajattelin laittaa omia taimia kasvihuoneeseen, suojaan sitten harsolla jos tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, josko perjantaina laittaisin tomaatit kasvariin. Öiden pitäisi lämmetä. Aion varautua harsoilla ja todennäköisesti myös öljylämmittimellä.

      Poista
  7. Sisällä huojuvat hontelot taimet täälläkin. Daalioiden juurakot ovat jo kasvarissa, mutta jos ukaa pakkasilla, on nekin kiikutettava takisin lämpimään. Samoja lajikkeita löytyy minultakin, samoin päätin, että kirikkatomaatit ovat minulle sopivimpa kasvatettavia, suurista luovuin ainakin täksi kesäksi. Kurkuntaimiostoksille pitäisi vielä mennä. Kasvarikausi on ihan nurkilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on daaliat kasvarissa harsojen suojassa. Osa ei ole edes lähtenyt kasvuun, mikä johtunee juurakoiden huonosta talvehtimisesta. Yritän saada kaikki mahtumaan sulassa sovussa nyt alkuun. Ehkä perjantaina, kuten tuossa Katjalle sanoin.
      Kasvarikausi on aluillaan. Nyt on niin lämmintä, että päivällä pitää jo aukaista ovikin.

      Poista
  8. hyvä idea tämä listaus, se helpottaa varmaan seuraavana vuonna lajikkeiden valintaa. minulla viime viikolla laitetut kurkut ja kurpitsat vasta sirkkataimella! pari tomaatintainta ostin, ne riittää hyvin, kun emme oikein itse voi syödä tomaattia paljonkaan. mul on sellainen iensairaus, et tomaatti, puhumattakkaan chilistä, ei sovi ruokavaliooni.
    yöt ovat olleet todella kylmiä, joten kasvariin ei kannata taimia viel yöksi jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin yhteenvedon auttavan omia valintoja seuraavana vuonna. Ehkä tästä ajan mittaan tulee myös vertailtavaa tietoa.
      Kurpitsani ovat jo itäneet ja kasvavat hurjaa vauhtia. Ei olisi ollut niiden kanssa mikään kiire, kun on ollut niin koleaa. Toivottavasti nyt lämpenee.
      Harmillisia tuollaiset vaivat, mutta onneksi on paljon muuta hyvää syötävää.

      Poista
  9. Hyvä postaus lajikkeita, kiitos! Minulla on itsekasvatetuissa samoja ja kasvihuoneelta pitäisi vielä jokunen taimi hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain jännätään, milloin tomaatit saa kasvihuoneeseen. Ehkä perjantaina, kuten tuossa ylempänä Katjalle totesin. Kurkkuni tekevät kellarissa jo hedelmää, joten toivon pikaista öiden lämpenemistä.
      Yhden kerran olen ostanut kurkuntaimia. Ehkä on parempikin, etten mene hyötytaimiostoksille. Saattaisi tulla isomman kasvihuoneen hankinta eteen.

      Poista
  10. Hieno valikoima. Ne ovat varmasti jo kasvihuoneessa. Aurinkoista toukokuuta toivottelen sinulle☀️☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Tomaatit ovat edelleen kellarissa. Viime yönä kasvarissa oli ollut vajaa kolme astetta lämmintä. Edelleen liian kylmää. Odottelen vielä muutaman päivän ja seuraan yölämpötiloja.

      Poista
  11. Mahtava lajivalikoima. Itse päädyin ostamaan vain yhden tomaatintaimen aikaisempien vuosien kahden sijaan. Korvasin toisen ksavihuonekurkulla. Jännä nähdä miten ensikertalaiselta kurkun kasvatus sujuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kanssa meinasi mopo karata tyystin. Enemmänkin lajeja oli hankittuna, mutta tila ei vaan veny yhtään enempää.
      Olen kokenut kurkut tosi helpoiksi ja satoisiksi. Itse kasvatettu kurkku on niin hyvää. Toivotan onnea kurkullesi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!