lauantai 14. syyskuuta 2019

Valmistautumista kasvimaan kohennukseen

Oranssi daalia kukkii korkeuksissa.

Lehtien lööppeihin päässyt ainutlaatuinen syyshelle kesti kokonaisen päivän. Mukavaltahan se tuntui tepastella paljain jaloin sandaaleissa ja t-paitasillaan. Keskiviikkona lämpötila putosi alle 20 asteen, mutta kovasta tuulesta huolimatta ilma ei tuntunut kovin kylmältä. Sen sijaan vettä tuli koko päivän enemmän tai vähemmän, enimmäkseen enemmän. Keskiviikon jälkeen aurinko on lähinnä pilkahtanut satunnaisesti ja muun ajan on satanut. Ensi viikon ennusteiden mukaan päivälämpötilat putoavat merkittävästi. Kaipa tässä vähitellen täytyy kesä hyvästellä.


Oli tarkoitus aloittaa pienimpien sipulien multaan kätkeminen, mutta innostuinkin ihan muuta tekemään. Ennen sateiden alkamista siistin istutusalueiden kanttausurat. Kävin läpi alapihan kaikki urat ja samalla siistin muutenkin istutusalueita. Lähinnä leikkasin joitakin ruskeaksi käyneitä perennoja, keräsin siemeniä ja kitkin rikkaruohoja. Olen yhä edelleen erittäin tyytyväinen, että muutama vuosi sitten lähdin kanttaamaan kaikki istutusalueet. Siistiä on ja mulloksesta on helppo nyhtää sinne eksyneet rikat pois. Eikä niitä rikkoja kovin paljon enää edes eksy, kun säännöllisesti käy alueet läpi.

  
Keräsin siemeniä alppipiikkiputkesta, pallerokiurunkukasta, pioniunikoista, maurinmalvasta, kesämalvikista, varjoliljoista sekä sormustinkukista. Puutarhakausi-ohjelman tiistaisessa osassa Johnilla oli jännä "mylly", jolla hän erotti siemenkodista siemenet liki puhtaina pussitettaviksi tai kylvettäviksi. Mistähän sellaisia saisi? Ehkä hän on tuonut sen Englannista. 

Kurgaani

Kaivoin Kurgaanista pikkusydämen juuret pois. Pahoin pelkään, että juurenpalasia jäi multaan. Niinpä jätän pikkusydänten osuuden mullokselle ja katson, mitä keväällä nousee. Kaivan sitten ylös nousevat pois, siirrän ne muualle ja teen toisen putsauskieroksen. Tässä on talvi aikaa pohtia, mitä tilalle istuttaisin. Kivoja ideoita sain teiltä lukuisia, kiitos niistä.



Lähipäivinä on tarkoitus aloittaa kasvimaan uudistus. Olen tyhjentänyt viljelylaatikoista vihanneksia ja kukkia pois. Kurpitsat ovat vielä paikoillaan, samoin parsat. Ja muutama samettikukka ja kosmokset.


Viljelylaatikot on laitettu suoraan vanhan kasvimaan päälle. Ainoastaan käytävien pohjalle olin laittanut maanrakennuskankaan kivituhkapinnoitteen alle. Vadelmat alkoivat versoa niitä lähinnä oleviin kahteen laatikkoon. Ukkokullan keväällä 2012 tekemät laatikot ovat alkaneet lahota kulmistaan ja alaosistaan. Uudet laatikot on jo hankittu ja ne vuorataan patolevyllä, jotta multa ei ole kosketuksissa suoraan puun kanssa.

Nyt on siis tarkoitus purkaa lahoavat laatikot ja siirtää käyttökelpoiset laatikot sivuun odottamaan. Koko alue perustetaan uudelleen. Aloitan työn tyhjentämällä mullat pois laatikoista nurmikolle levitettävän pressun päälle. Aion käyttää osan vanhasta mullasta lisäämällä siihen uutta multaa ja kompostia.


Sinänsä työllä ei ole kiire, kunhan sen tekee ennen pakkasia. Haluan kasvimaan olevan kevääksi valmis, jotta pääsen heti maan lämmettyä kylvämään laatikoihin. Mullan lapioiminen pois ja takaisin on raskasta, mutta sujuu vikkelästi. Sen sijaan laatikoiden alustan ja välien pinnoittamiseksi tarvittavan kivituhkan lapioiminen ja kärrääminen yläpihalla sijaitsevasta suursäkistä alapihan kauimmaiseen nurkkaan tietää käsien venymistä ja selän kipeytymistä. Olen valmis, kunhan sateet taukoavat.


Ennen keskiviikon kaatosadetta kiersin puutarhassa tsekkaamassa kasvien tilannetta. Viime vuonna asterit kukkivat upeasti. Nyt vasta pieni osa niistä on avannut nuppunsa. Ehtivätkö kukkimaan, saa nähdä.


Myös komeamaksaruoho on vielä enimmäkseen nuppuvaiheessa. Näin ne vuodet vaihtelevat. Yhtenä kesänä loistavat ruusut, toisena taasen pionit. Jokaisella on vuoronsa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


31 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta kanttauksesta! Minäkään en siitä enää luovu; selkeyttää niin paljon yleisilmettä ja helpottaa hoitoa. Minulla on tuo homma vielä kokonaan edessä. Täällä on myös sadellut, mutta sademäärä on jäänyt pieneksi - edelleen tuntuu pilvet kiertävän meidän tontin. Sinulla on iso työ kasvimaan kanssa odottamassa, mutta varmasti se on järkevää tehdä syksyllä. Keväällä on iso ilo uusiutuneesta kasvimaasta! Ilmassa on kyllä vahvasti syksyn tuntua, onneksi kauniita kukkia on vielä kukassa ilahduttamassa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttauksen aloittaminen on hiukan työlästä, mutta kun urat saa mallilleen, niiden ylläpito on helppoa.
      Tänään aloitimme kasvimaan uudistuksen lapioimalla multaa vanhoista kasvilaatikoista ja purkamalla niitä. Puolet saatiin tehtyä, kun alkoi taas sataa taivaan täydeltä, eikä loppua näkynyt. Ehkä oli hyväkin keskeyttää hommat ja pitää loppupäivä välillä vapaata.
      Tänään tuntui erityisen syksyiseltä aamulla, kun mittari näytti +6. Syksy tuli kuin kertaheitolla ja piha on taas täynnä puista putoilevia lehtiä.
      Toivottavasti tekin saatte sateita. Runsaista sateista huolimatta multa on yllättävän kuivaa pintaa syvemmältä.

      Poista
  2. Täällä nyt paistaa vaihteeksi aurinko. Aamulla oli mittarissa +6 astetta.Pelargoniat ja ruusu ovat vielä kuistilla, kohta kai nekin pitää ottaa sisälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mittari näytti aamulla samaa. Tuntui aika kolealta. Aurinko paistoi aamulla ja menimme ulkohommiin. Yhden aikaan alkoi sade ja sitä on riittänyt, mutta nyt illansuussa taas paistaa.
      Mietin samaa noiden pelaguiden suhteen, kun yölämpötilat menevät kovin alas. Pitänee kantaa ne sisälle.

      Poista
  3. Ihanan näköistä, kun on siististi kantattu. Ihan puistomainen, viihtyisä ja silmää miellyttävä puutarha. Upea sanalla sanoen! Tuossa jos missä näkee kätten työn ja pitkäjänteisyyden tuloksen. Miten palkitsevaa!
    Nyt alkaa olla todella kylmä. Meillä saaristossa ei sinä hellepäivänäkään kyllä t-paidassa tarennut, kun tuuli niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Todellakin palkitsevaa katsella kättensä jälkiä ja nauttia rikkaruohojen vähenemisestä istutuksissa. Jääpä enemmän aikaa monelle muulle hommalle.
      Kylmäksi on vetänyt. Toissapäivänä makkarin ikkuna oli koko päivän auki ja täysikuun aikaan nukkumaan mennessä mittari näytti +16. Peiton alla oli kuitenkin ihan lämmintä. Villasukissa saa nyt tepastella. Toisaalta ulkona hommat luistaa, kun aurinko ei porota helteisesti.

      Poista
  4. Olisipa itselläkin se oma puutarha ♡ ihanat kuvat ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarha on kyllä elämän suola. Ainakin minulle.

      Poista
  5. Kanttauksella saa puutarhaan siistin ilmeen ja muutoinkin hoito helpottuu ihan oleellisesti. Meillä robottileikkurin ohjauslanka kulkee lähellä penkin reunaa ja kanttausta ei voi siksi tehdä, koska leikkurin takia reunan täytyy olla melko tasainen. Onneksi pihamme penkeistä suurin osa on muurikivipenkkejä, joten ihan hirveän paljon ei jää käsin kitkettävää.
    Meilläkin on satanut vähän väliä ja meneillään oleva pihaprojekti on sen myötä hidastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihastellut blogissasi muurikivipenkkejä. Ne ovat hyvä vaihtoehto kanttaamiselle.
      Täällä myös sataa harva se päivä ja tänään koko päivän. Moni työ seisoo, kun ei viitsi sateessa työskennellä.

      Poista
  6. Sinulla on kunnon kuntosali edessä kasvimaan parissa, toivottavasti saat hyviä kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen aloitettiin kasvimaan kohennus ja kuntosalista se kyllä kävi. Sateen vuoksi homma jäi kesken, joten punnerrus jatkuu heti tilaisuuden tullen. On se vaan kivaa nähdä työn edistyminen ja toteuttaa pitkään suunniteltuja projekteja.

      Poista
  7. Siistille näyttää!
    Minäkin uudistin hieman kasvimaalla. Purin yhden tiilireunuksisen lavan ja korotin tiileillä toista, joka oli alunperin liian matala. Siirsin myös kasvihuoneen luota pois yhden lavan kasvimaalle muiden luo. Olisin tuonut toisenkin pois kasvihuoneen luota, mutta se mahtunut kasvimaalle. Ihan käytännön syy, sillä näitä kasvihuoneen luona olevia oli ärsyttävä mennä erikseen kastelemaan. Parempi keskittää kaikki samaan paikkaan, ja tiukan paikan tullen vaikka sadettimella kastella. Ajatuksissa olisi postauksen teko tästäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelun kannalta keskittäminen on tärkeää. Sitä kuvittelee, että kyllä minä jaksan kastelukannun kanssa puutarhaa edestakaisin ravata. Vaan kunnon helteiden jatkuessa väsähdys vie helposti voiton.
      Teepä postaus kasvimaan muutoksista. Toisten kuvista ja kertomuksista saa aina hyviä vinkkejä itsellekin.

      Poista
  8. Kantatut reunat ovat kaunista katseltavaa, mulla on se puuha tekemättä vielä tälle syksylle, mutta ehkäpä sen vielä ehtii.
    Kiitos myös puutarhaohjelmavinkistä, se oli mennyt multa nyt ihan sivu suun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttaamista ehtii tehdä niin kauan, kuin maa ei ole jäässä. Viime vuonna siistin kanttaukset marraskuisessa tihkusateessa.
      Ruotsalainen Puutarhakausi on tullut useampana vuotena. Nyt taitaa olla viimeiset jaksot tältä vuodelta käsillä. Kiva ohjelma ja sen voi katsoa myös Yle Areenasta.

      Poista
  9. Minullakin on komeamaksaruoho vasta nupulla, saapa nähdä ehtiikö kukkia tänä vuonna. Kanttaukset todella siistii puutarhan istutukset. Näin saman laitteen ohjelmassa ja ihastelin sitä itsekin, luulisi että maailmalta saa ostaa sellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivälämpötilat ovat edelleen ihan kohtuulliset, joten toivotaan komeamaksaruohojen ja astereiden vielä avaavan nuppunsa.
      Varmaan maailmalta puutarhaohjelmassa nähdyn vempaimen saisi, mutta millähän nimellä sitä lähtisi etsimään. Ehkä voisi käydä jonkun brittiläisen puutarhatarvikesivuston tsekkaamassa.

      Poista
  10. Kauniilta näyttää, kun istutukset on kantattu ja kitketty viimeisen päälle. Sinulla nuo nurmialueetkin kiemurtelevat siellä väleissä niin houkuttelevasti ja kutsuvat kiertelemään puutarhassasi. Sinulla on kova urakka kasvimaan uudistamisessa. Minä suunnittelin pitäväni tänään puutarhapäivän, sillä isännällä oli vapaata ja hän olisi voinut viihdyttää lapsia vaikka koko päivän. Satoi kuitenkin vettä, joten neljän seinän sisällä piti nyhjöttää. Tulipahan käytyä läpi lasten välikausivaatevarasto. Piti etsiä jo lämpimämpää vaatetta päivähoitoon, sillä alkavalle viikolle on luvattu joka päivälle ainoastaan 5-10 astetta lämmintä. Viime yönä oli käynyt 2 asteessa. Onneksi nostin pelakuut sisälle illalla. Muut olivat patiolla kaksinkertaisen harson alla. Toivottavasti ensi viikonloppuna olisi parempi sää, niin pääsisi kukkapenkkiin. Ehkä kasvimaakin kaipaisi huommiota. Nyt kuitenkin taidan katsoa sen Puutarhakauden jakson Areenasta ennen nukkumaan menoa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olan tarkoituksella tehnyt istutusalueet nurmikkoa pilkkomalla ja siten, että nurmikko kiertelee ja kaartelee istutusten välissä.
      Kasvimaan uudistuksessa on tosiaan kova urakka. Sateiden välissä olemme rynnänneet alapihalle työhön ja hitaasti homma etenee. Vanhan purkaminen on aina kaikkein työläintä. Uutta on mukavampi rakentaa.
      Minäkin nostin eilen pelaguut sisäslle, kun yöt ovat jo niin kylmiä. Samoin tein syysvaateinventaarion ja pakkasin kierrätyskeskukseen menevää tavaraa pusseihin.
      Tässä vaiheessa syksyä on usein vähän paniikki sen suhteen, ehtiikö kaikki hommat tehdä. Yleensä ehtii, joten turha näköjään panikoida.

      Poista
  11. Siistit on kanttaukset, on siinä hommoo ! Kommiit kurpitsat oot kasvattanu,
    miulla ei nyt ollukkaaan kasvamassa. Komeamaksaruohot ja syysasteri on samalla asteeella tiälläkin. Siirrelly oon jo kasveja pois sateesta ja kyymästä, muuttu tuo ilima ihan kauhiin kylymäks. Jospa se vielä siitä selekiis. Puinnit on kesken ja miullakin kukkasipulit istuttamatta, ei vielä tilatut oo tullukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttauksissa ei enää ole niin paljon hommaa, kun niitä on hoitanut muutaman vuoden. Ensimmäinen kesä oli vaikein, kun kanttauksia piti huoltaa enemmän. Nyt pärjäävät jo pidempään omillaan.
      Ilma meni ihan yhtäkkiä koleaksi ja sateiseksi. Siirryttiin kertaheitolla kesästä syksyyn. Uskon, että vielä ehtii hyvin sipulit istuttaa ja muita normaaleja syystöitä tehdä. Kunhan nyt sateet vähän vähenisivät.

      Poista
  12. Upeat kanttaukset sinulla ja kurpitsat. Kova homma sinulla vielä kasvilaatikoiden kanssa on mutta onhan vielä aikaa. Minä yritän tässä näitä kasvi siirtoja tehdä mutta ei onnistu kun koko ajan sataa. Maksaruohot on meillä samassa pisteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuvat sateet haittaavat täälläkin syystöitä. Kaatosateessa ei ole kiva touhuta. Jonkun verran minäkin olen kasveja siirtänyt. Se sujuu nyt hyvin, kun maa on kosteaa ja lisäkastelu hoituu taivaalta.

      Poista
  13. Kauniilta ja siistiltä näytää puutarhassasi. Kanttauksella saa kyllä ryhdikkään ja tyylikkään ilmeen istutusalueisiin. Suosin sitä itsekin. Sinulla on valtava urakka kasvimaan kanssa! Tsemppiä sen pariin! Toivotaan, että sateet pian lakkaavat, että pääset homman kanssa vauhtiin. Minuakin syyhyttäisi jo pikkusipuleiden istuttaminen, mutta odotan sateiden vähenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateet sinänsä tulevat ihan tarpeeseen, kun uutistenkin mukaan pohjavesi on kovin alhaalla. Mukavaa olisi, jos olisi kokonaan sateettomia päiviä välissä. Nyt hommat keskeytyvät ikävästi, jos pääsevät edes alkuun.
      Muutaman pikkusipulin kävin jo viikonloppuna istuttamassa. Ei siinä kauaa mene, kunhan alkuun pääsee. Toivotaan viikonlopuksi viimeistään sateettomia päiviä, että kaikki pääsemme pihatöihin.

      Poista
  14. olet suunnitellut itsellesi melkoisen "kuntokoulun" syksyksi;) totta, kanttaukset tekevät istutusalueet niin huolitellun näköisiksi ja sopivat erinomaisesti nurmikon ympäröimiin penkkeihin. jännittävää nähdä keväällä mitä olet suunnitellut Kurgaanin varalle. meillä isot maksaruohot availevat myös vasta kukintojaan, syysasterissakin vain muutamia kukintoja näkyvissä. toivotaan, et pakkaset eivät ehdi tulla, ennen kuin puutarhan myöhäisemmätkin kukkijat ehtisivät kukoistamaan iloksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle syksylle tuli tosiaan melkoinen työputki. Kasvimaa on kaivannut kohennusta jo pari kesää ja nyt se sitten toteutuu. Puolivälissä ollaan sen suhteen.
      Viime yö on ollut kylmä, sillä kello lähenee puoli yhdeksää ja mittarissa on +3. Toivotaan, ettei vielä tule pakkasia. Soisin astereiden ja komeamaksaruohojen kukkivan ja sipulien pääsevän ajallaan maahan.

      Poista
  15. Todella kauniin ja siistin näköistä! Nuo kanttaukset tekevät huolitellun ilmeen. Täälläkin on satanut lähes päivittäin. Kasvimaan ja kasvihuoneen ympäryksen kohennusta olisi minullakin vielä luvassa, jos ehdin sitä aloittaa. Jos en, niin aloitan siitä sitten keväällä ensimmäisenä. Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Kanttaaminen on minusta vaivan arvoista. Alkuun työtä on enemmän, mutta aikaa myöten helpottaa merkittävästi.
      Tuntuu, että kesä vaihtui yhdessä yössä syksyksi. Tehdään se, mitä ehditään ja toiste loput.
      Kauniita syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  16. Nimeni on AndersMaria Tukholmasta, Ruotsista. Tämä on erittäin riemukas päivä elämästäni, koska Dr.Oduduwa antoi minulle apua, auttaen minua palauttamaan rakkauden ja luottamuksen entisen aviomieheni kanssa taikuudensa ja loitsunsa kanssa.
    Olin naimisissa 6 vuotta ja se oli niin kauheaa, koska aviomieheni todella petti minua ja haki avioeroa, mutta kun törmäsin Dr.Oduduwan sähköpostiin sähköpostitse kuinka hän auttoi niin monia ihmisiä saamaan entisen takaisin ja auttaa korjaamaan suhde.ja tee ihmiset onnelliseksi suhteessaan. Lähetän viestin sähköpostiosoitteeseen {dr.oduduwaspellcaster@gmail.com} selitin aviomieheni tilanteen hänelle ja etsin sitten hänen apuaan, mutta yllätyksekseni Oduduwa kertoi minulle, että hän auttaisi minua tapauksessani ja juhlin nyt täällä, koska mieheni on täysin rakastava ja välittävä ikuisesti.
    Mieheni Anderson haluaa aina olla kanssani eikä voi tehdä mitään esittämättä minua. Nautin avioliitostani äskettäin loitsulounaan jälkeen, ja kaikki toimii hyvin minulle ja aviomiehelle, mikä on upea juhla. Jatkan Internetissä tätä todistusta kaikille täällä ja haen myös apua perheen palauttamiseen tänään tunnustaen, että Dr.Oduduwa on todellakin todellinen paetaloitsu. Tarvitset apua YHTEYS ACIK Akobe NYT sähköpostitse (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com). Tässä on ainoa vastaus perheesi ongelmiin ja tuntea olosi onnelliseksi suhteessasi. Ja se on täydellinen myös SPELL LOVE, WIN EX BACK, RAKASTUSRUOKAT, SPELL PROMOTION, SPELL PROTECTION, SPELL BUSINESS, HYVIN SPELL TYÖ, SPELL LOTTERY ja SPELL CASE CURTAIN suhteen. . ota myös yhteyttä hänen suoraan numeroonsa
    Vain WhatsApp: +79268011965

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!