maanantai 3. elokuuta 2020

Hienostuneet kärhöherrat ja -rouvat

Clematis (Patens-ryhmä) 'Hagley Hybrid' - Loistokärhö

Puutarhaihmisellä riittää ihailtavaa keväästä syksyyn vaikka vain muutaman eri kasviryhmän edustajan istuttamalla. Keväällä tietenkin sipulikukat, sitten akileijat, unikot, pionit, ruusut, liljat ja nyt kärhöt. Taatusti jokaiselle löytyy joku mieleinen kaunotar kustakin ryhmästä. Ryhmän jos toisenkin voi jättää kokonaan hankkimatta, ellei omaan pihaan sovi tai ei itse tykkää. Saattaa kuitenkin käydä niin, että yhden kasvin hankkiminen johtaa toiseen ja kolmanteen, kunnes puutarha pullottaa ihanuuksia ja lisää tekisi mieli.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö

Kärhöt tykkäsivät viime kesästä ja hyvin ne näyttävät voivan tänäkin kesänä. Kirjoitin 6.7. kärhöistä, mutta niistähän riittää juttua enemmänkin. Alppikärhöt ovat  kukintansa kukkineet, joskin syksymmällä saattaa vielä olla kevättä vaatimattomampi kukinta. Moni kärhö on vasta aloittamassa. Tällainen on mm. tarhaviinikärhö Polish Spirit, joka availee ensimmäisiä kukkiaan ja saattaa kukkia pitkälle syyskylmiin saakka.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö

Polish Spiritin kanssa on hienoinen työmaa edessä. Itse asiassa tuossa "läjässä" on vähintään kaksi, mutta luultavimmin kolme eri kärhöä. Vasemmalla on tarhaviinikärhö Polish Spirit, oikealla tarha-alppikärhö Willy ja keskellä loistokärhö Dr. Ruppel. Keväällä jokaisen saattoi helposti erottaa toisistaan, mutta kesän myötä he ovat kietoutuneet varsin tehokkaasti toisiinsa. Sinänsä idioottimaista istuttaa kaksi voimakaskasvuista eli viini- ja alppikärhö samaan paikkaan. Idioottimaisuuden kruunaa loistokärhön laittaminen samaan rykelmään.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö

Seuraava toimenpide on rakentaa näille kärhöille kunnon tuki, riittävän leveä ja korkea. Saavat rehottaa tämän syksyn tuossa kasassa. Tarkoitus on laittaa tuki vielä ennen maan jäätymistä paikalleen, jotta kärhöt pääsevät heti keväällä tarttumaan siihen. En halua olla tallaamassa alueen muita kasveja kärhöjä avittaessani. Kärhöjä on tietenkin leikattava, jotta ne saa järkevästi kulkeutumaan tukeensa. Ehkä siinä tiimellyksessä joku porukasta muuttaa muualle.  

Kärhöjen tilanteen helpottamiseen liittyy myös niiden takana olevien syreenien karsinta. Aiemmin tontin rajalla kasvaneen metsikön vuoksi kaikki kasvit ovat vieläkin kallellaan pihaa päin, koska ne suuntasivat kasvunsa tarjolla olevaa valoa kohti. Metsikön kaatumisen jälkeen syreenitkin ovat alkaneet rehevöityä etenkin toiselta puolelta, mutta ylipäätään kaikkialta. Nyt on aika ottaa muutama vanhin runko pois, jotta valoa ja tilaa riittää niille jatkossakin.

Clematis viticella 'Purpurea Plena Elegans' - Tarhaviinikärhö

Purpurea Plena Elegans vietti kesän 2017 isossa ruukussa, josta siirsin sen syksyllä Pionipolun päähän. 2018 ja 2019 se kukki kohtalaisesti, mutta tänä kesänä PPE alkaa näyttää parhaat puolensa. Nuppuja ja avautuneita kukkia on paljon. Yksittäisen kukan pienestä koosta huolimatta suuri määrä takaa näkyvyyden ja näyttävyyden kauempaakin katsottuna.

Sisäänkäyntiä vastapäätä kasvaa toinen Purpurea Plena Elegans, jonka siirsin syksyllä 2018 maahan. Viime kesänä se ei kukkinut ollenkaan. Tänä kesänä luulin kärhön jo kuolleen, vaan sieltä se on ponnistanut ilmoille. Vaikka kärhöjen sanotaan viihtyvän paremmin, jos niiden tyveä on suojaamassa muita kasveja, ei tiheäkasvuinen pikkutalvio ole paras mahdollinen kärhökumppani. Se on liian tunkeileva. Tarvitsisin kaivurin saadakseni pikkutalvion alueelta pois, joten tyydyin kitkemään ympyrän muotoisen alueen. Jatkossa on huolehdittava, että pikkutalvio myös pysyy poissa ihan kärhön tyveltä.

Clematis (Jackmannii-ryhmä) 'Rouge Cardinal' - Loistokärhö

Kiertelimme Ukkokullan kanssa katsastamassa kärhöjen tukitarpeita. Aluksi ajattelin, että Rouge Cardinal ja sen takana oleva Multi Blue pärjäävät 150 senttisillä metallituilla. Kun nyt kerran ryhdytään parempia tukia pystyttämään, saakoon nämäkin uudet. Rouge Gardinal vyöryy yläosastaan jo aktiivisesti maata kohti, joten potentiaalia kunnon kiipeilytelineelle on selvästi olemassa.

Clematis intergrifolia 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö

Piti oikein tarkistaa, miten kauan Aljonushka on puutarhassani asunut. Tämä on sen viides kesä. Tosin Ruusupenkissä sille tulee neljäs vuosi, sillä ensimmäisen kesän se asui Vasenrinteessä. Se kasvaa vuosi vuodelta muhkeammaksi siitäkin huolimatta, että se uudistuu joka vuosi lähes kokonaan. 

Aljonushkalle on myös luvassa uusi ja toivon mukaan parempi tukisysteemi. Koska se ei kiipeile ja tartu kärhillä (joita siis tällä kärhöllä ei ole), se tarvitsee jonkinlaisen lieriön voidakseen riittävän korkeaksi kasvettuaan vyöryä sen reunojen yli.  Ajattelin ympyräksi tai ovaaliksi kieputettua, vähän tukevampaa aitaverkkomateriaalia. Tällöin versot ja kukat pääsisivät ujuttautumaan myös aukkojen kautta ulos, jolloin kärhö valloittaisi ja naamioisi tuen kesäksi.

Clematis intergrifolia 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö

Tänä kesänä Aljonushkan katseleminen tuottaa jopa vähän tuskaa. Sade ja tuuli on piiskannut sen olemusta, kun sillä ei ole riittävän korkeaa tukea ympärillään. Se on likimain kaksin kerroin ja kukkivat versot roikkuvat kohta maassa. Tässä vaiheessa kärhön auttaminen merkitsisi versojen katkeamista, joten ohi kulkiessani toivotan hänelle jaksamista ja kerron helpotusta olevan tulossa.

Clematis (Jackmannii-ryhmä) Warszawska Nike' - Loistokärhö

Melkoinen kärhökuume vallitsi tällä pihalla useampana kesänä. Ostin tarjouskärhöjä ja istutin ne kesäksi isoihin ruukkuihin. Näin tein kesällä 2018 myös Warszawska Nikelle. Miellyin siihen kovasti, vaan sepä ei enää keväällä 2019 noussutkaan puutarhamullasta, johon olin sen syksyllä istuttanut. Puutarha Tahvosilta löysin elokuussa uuden Warszawska Niken, jonka istutin Bermudankolmioon vastapäätä sisäänkäyntiä. Sieltä se nousi tänä vuonna hitaasti, mutta nousipa hyvinkin. Ja on jo kukkinutkin kahdella kukalla.

Clematis viticella 'Madame Julia Correvon' - Tarhaviinikärhö

Warszawska Niken kanssa keväällä 2018 kaupasta lähti mukaan Madame Julia Correvon, joka hänkin vietti ko. kesän ruukussa ja pääsi syksyllä multaan Olopihan Syreenipolun päähän. Keväällä 2019 siitä ei näkynyt vilaustakaan ja ajattellin madamen lähteneen kimpsuineen ja kampsuineen Pariisiin. Joidenkin päähänpinttymien yli on vaikea päästä, joten ostinpa uuden madamen. Sen istutin Bermudankolmioon, sillä halusin tarjota talon sisäänkäynnin puolellekin enemmän väriä.

Ilmeisesti kesän 2018 Madame Julia Correvon ei viihtynyt Pariisissa, vaan päätti tänä keväänä jälleen nousta pihallani uuteen kukoistukseen. Siellä se kukkii Pionipolun päässä samalla, kun sen uudempi versio kukkii talon toisella puolella. Sanonta kaksi ilman komatta jääköön tässä tapauksessa toteuttamatta. Enköhän pärjää kahden madamen kanssa riittävän hyvin.

Clematis (Patens-ryhmä) 'Multi Blue' - Loistokärhö

Jokin kummallinen kahden kärhön syndrooma minulla ilmeisesti on, sillä Multi Bluetakin on kaksi. Vanhemman olen istuttanut 2012 Pikkupuutarhan kriikunaan kiipeilemään. Toisen istutin vuotta myöhemmin alapihan Päivänliljapenkin toiseen päähän Rouge Cardinalin toiselle puolelle. Värit eivät taida olla toisiinsa sointuvat, mutta ei se minua häiritse. Kumpikin näkyy omiin suuntiinsa. Alapihan Multi Blue kukki ensin muutaman kukan voimin ja nyt se pukkaa voimalla uusia nuppuja. Ehkä sen on vallannut kilpailuvietti vieraiden ihastellessa Rouge Cardinalin muhkeaa kukintaa.

Clematis 'Pink Fantasy' - Loistokärhö

Pink Fantasy on ollut tänä kesänä hiukan  myöhäisherännäinen. Vihdoin kasvuun päästyään se on alkanut kukkia mukavan reippaasti. Pink Fantasy asuu Pikkupuutarhan kärhökaaren vasemmalla puolella. Huomasin, että se on joutunut turhan paljon varjoon lähellä kasvavien metsäruusun ja rusopajuangervon korkeuden vuoksi. 

Ensihätään madalsin osan kärhön lähellä kasvavista oksista, mutta syksyllä aion laittaa kaikki pajuangervot ja metsäruusun matalaksi. Kumpikin kestää sen hyvin ja leikkaamisen jälkeen kasvu on alhaalta saakka tuuheampaa ja tasaisempaa. Edellisestä kerrasta on jo monen monta vuotta, joten ei ihme, että nurkkauksen kasvit ovat alhaalta paljaat latvusten keikkuessa vehreinä. Kilpailu valosta on kiihkeää.

Clematis - vaan kuka?

Tämä kärhö on minulle arvoitus. Olen ostanut sen tarhalyhtykärhö Dianana, vaan takuuvarmasti tämä ei mikään Diana ole. Olen tälle nimeä ennenkin etsinyt, mutta en ole löytänyt. Tämä kärhö kasvaa alapihalla Kiemurapenkin päässä olevan tuijan vierellä. Kärhöllä on puoliympyrän muotoinen, 150 cm korkuinen metallituki, jonka se kesän mittaan jättää kirkkaasti jälkeensä. Kärhö kiipeää tuijaa pitkin, mutta takertuu onneksi tuijaan aika lempeästi. Siitä huolimatta aion tällekin kärhölle kunnon tuen laittaa, ettei tuijan tarvitse moista parasiittia vuodesta toiseen oksillaan sietää.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Alppikärhö

Lumikärhöstä olen jutellut jo monessa postauksessa, joten jätettäköön hänet tällä kertaa rauhaan. Lumikärhö on myös ainut kärhö pihassani, jonka tuki on mittojensa puolesta asianmukainen.

Clematis (Patens-ryhmä) 'Hagley Hybrid' - Loistokärhö

Parin kärhön kanssa on tänä kesänä ollut ongelmia. Toinen kahdesta Hagley Hybridistäni nousi keväällä varhain ja kasvoi reippaasti melko korkeaksi. Se aukaisi kaksi kukkaakin. Yhtäkkiä huomasin avautuneiden kukkien kuihtuvan ennätysajassa, samoin kävi isoille nupuille. Pian myös koko kärhö muuttui ruskeaksi ja kuihtui. Leikkasin sen alhaalta matalaksi ja seuraan, herääkö se enää ollenkaan. Tuliko siihen kenties lakastumisstauti?

Nimetön kärhö

Talon toiselle puolelle istutin viime elokuussa Puutarha Tahvosilta ostetun Zoprikan. Jännäsin keväällä sen heräämistä ja olin ylen onnellinen versojen viimein tullessa esiin. Vaan yhtenä päivänä Zoprika alkoi nahistumaan ja lopulta se kuihtui. Leikkasin sen matalaksi ja annoin olla. Jonkin aikaa sitten huomasin Zoprikan heränneen uudelleen eloon. Siinä on jälleen tervettä kasvua vajaan metrin verran. Putsasin sen tyveltä kaikki muut kasvit pois sopivalta etäisyydeltä, jotta kärhö saisi ilmaa.

Clematis (Jackmannii-ryhmä) 'Rouge Cardinal' - Loistokärhö

Hagley Hybridin olen ehkä istuttanut väärään paikkaan. Alkukesästä se saa paljon valoa, mutta muun kasvillisuuden kasvaessa varjoa tulee enemmän. Jos kärhö vielä herää, harkitsen sille muuttoa. Sen sijaan Zoprikan suhteen epäilen enemmän kotiloita. Niitä on kärhön läheisyydessä runsaasti, sillä pikkutalvio on oivallinen piilopaikka kotiloille. 

Aion laittaa Zoprikalle hiukan mullan pinnan yläpuolelle nousevan muovireunuksen, jotta pikkutalvio ei pääse liian lähelle. Kotiloita reunus ei tietenkään estä, mutta reunuksen sisään on helpompi ripotella Ferramolia kotiloiden kohtaloksi. Samoin kotiloiden kerääminen sujuu paremmin, kun niille ei ole kasvimetsää piiloutumiseen. Versojen ja reunuksen välin voi täyttää lecasoralla tai hiekalla kasvin tyven eristämiseksi mullasta. Näin neuvotaan tekemään myös lakastumistaudin ehkäisemiseksi. Istuttaessa pohjaton ämpäri on hyvä keino, mutta näin jälkikäteen ämpäriä ei enää maahan saada, vaikka kuinka olisi pohjaton.


Nyt on kärhöjä ihasteltu, vaan puutarhurin onnenhetket eivät tähän pääty. Monta kaunista kasvajaa ja kukkijaa on vielä tarjolla. Niitä odotellessa nautiskellaan elokuisista päivistä!



32 kommenttia:

  1. Sinulla on hyvä valikoima klematiksia. Minunkin täytyy hankkia tänne uuteen kotiin niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien suhteen taidan olla aika holtiton. Sinulla onkin upea tilaisuus luoda ihan omanlainen puutarha. Kärhöjä kannattaa hankkia. Niiden avulla saa kauneutta "yläilmoihin".

      Poista
  2. Ihana kärhöpostaus tarinoineen! Hyvä, ettei Madame jäänyt Pariisiin, vaan päätti palata puutarhaasi. Heitin sinulle haasteen, käyhän kurkkaamassa! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Oli tosi kiva, että Madame päätti palata takaisin. Tykkään hänestä kovasti.
      Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan.
      Samoin sinulle mukavaa viikoa!

      Poista
  3. Ihana postaus kärhöistä. Monta erlaista siulla onkin! Hieno suku on nämä kärhöt, kukan väri, muoto, korkeus ym. antaa pelivarroo ehtii aina sopiva kasvupaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Kärhöissä on niin paljon erilaisia, että jokaiselle löytyy mieleinen. Siinä saattaa käydä, kuten minulle. Ei riitä yksi eikä kaksi...

      Poista
  4. Huikea määrä kauniita kärhöjä sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Lisääkin sopii, mutta ehkä tässä vaiheessa nämä riittävät.

      Poista
  5. Paljon kauniita kärhöjä on kotiutunut hienosti puutarhaasi. Näyttää siltä, että kärhöt eivät ole vieneet sinultakaan pelkästään pikkusormea vaan kahmaisseet koko käden. Kärhöt vievät herkästi mennessään, eikä paluuta taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vaan kättä, vaan molemmat kourat. Kiitos sinun, olen saanut varmuutta kärhöjen hoitamisessa ja siksi olen uskaltanut hankkia niitä lisää.

      Poista
  6. Tämä postaus oli taas kuvineen bensaa liekkeihin kärhökuumeessa. Olipa hyvä, että Mme Julia Correvon palasi Pariisin visiitiltään takaisin. Sinua ei voi syyttää millään muotoa ahtaasti istutetuista kärhöistä; yleensä kärhöjen istutusohjeissa sanotaan, että kärhöt pitävät toistensa seurasta ja niitä kannattaa istuttaa lähekkäin. Missään lapuissa ei mainita kuin kasvukorkeus. Ilman puutarhablogien kuvia ja kokemuksia, olisi vaikea hahmottaa kärhöjen kasvuvoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on tämän blogimaailman suola ja sokeri, kun voi ammentaa innostusta toisten juttuja lukemalla.
      Minulle olikin uusi asia, että kärhöjä suositellaan istutettavaksi toistensa seuraan. Siinä mielessä olen siis toiminut joissain paikoissa suositusten mukaan, sillä niitä on tosiaankin kaksi tai kolme hyvin lähekkäin. Eipä todellakaan kasvilapuissa ole mainittu korkeutta. Kasvukorkeus näköjään myös vaihtelee. Yhtenä kesänä joku jalokärhö kiipeää korkealle ja leviääkin, kun taas toisena kesänä sama yksilö juroo lilliputtina. Parempi kuitenkin varata mieluummin liikaa kuin liian vähän tilaa. Harvemmin ne tyvestä kovin suuria ovat.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Niin kärhöjen kasvattajana kuin kuvaajanakin alan vähitellen kehittyä.

      Poista
  8. Minua kiehtoo blogikirjoituksissasi se kun puhuttelet kukkiasi niiden oikeilla nimillä ja tietenkin upeat kuvat. Nauttikaamme tänään kärhöjen suvusta!😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Myttynen! Postausten kirjoittaminen on minulle samalla kasvitietouden opettelemista ja kasvattamista. Oikeita nimiä käyttämällä ne juurtuvat paremmin omaan päähän.
      Nautitaan! Minusta on ihanaa, kun koko kesä on yhtä kukkien juhlaa. Jokainen saa osansa vuorollaan.

      Poista
  9. Ihania kärhöjä! Kärhöjä pitäisi istuttaa enemmän omaankin puutarhaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kokemukseni on, että mitä enemmän kärhöjä istuttaa ja niihin tutustuu, sen paremmin niiden kanssa pärjää.

      Poista
  10. Oletko koskaan laskenut, kuinka monta erilaista kasvia pihallasi on. Ei taitaisi vuorokausi riittää jos jokaista ihailisit minuutin :D Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Ukkokulta kysyi muutama päivä sitten samaa. En ole laskenut, vaikka minulla on kyllä kaikki kasvit listalla. Toisaalta samaa kasvia on monessa paikassa. Luultavasti vietän enemmän aikaa kasveja ihailemalla, kuin Ukkokullan kanssa - jos häneltä kysyy.

      Poista
  11. Vau, mikä määrä kärhöjä! Muutama meiltäkin tuttu siellä vilahteli kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on vielä aika pieniä, mutta toivottavasti kasvavat ja kukkivat tulevina vuosina komeasti.

      Poista
  12. Kärhöjesi määrä on huikea ja upeaa on niiden kukintakin! Tuota yllättävää lakastumista on nähty täälläkin, samoin paluuta muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Oikukkaita ovat nämä kärhökaunottaret! Minulla on Arabellan kanssa sama ongelma ja suunnitelmat kuin sinulla tuon Aljonuskan kanssa, ei tartu itse vaan tarvitsee kapean tötterön versojensa tukemiseen. Viimeistään ensi keväänä sellainen on meille hankittu! Mukavia elokuun päiviä, nautitaan kärhöistä ja muista puutarhan kaunottarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakastuminen on minun kärhöjeni kohdalla uusia ilmiö. Tulipa siihenkin tutustuttua. Oikukkaita ovat tai ainakin kaipaavat erityistä hellimistä.
      Enpä tiennytkään, ettei Arabellassakaan ole tarttumiskärhiä. Sellainen ominaisuus on hyvä tietää, jotta osaa tarvittaessa suunnitella istutuspaikankin oikein.
      Ehdottomasti nautitaan elokuusta ja puutarhojemme kaunottarista!

      Poista
  13. Sulla on ihan valtava määrä kärhöjä ja upeita sellaisia! <3
    Itse olen huomannut sellaisen virheen, että olen istuttanut johonkin kohtaan sekä alppikärhöä että loistokärhöä. Kun ne kieputtuvat toisiinsa kiinni, loistokärhön leikkaus on hankalaa. Kaunista tosin on, että toinen kukkii alkukesästä ja toinen loppukesästä, mutta leikkauksesta ei kyllä tule mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostit esiin tärkeän pointin. Muutenkin loistokärhöjen ja alppikärhöjen kasvutapa on erilainen, joten jatkossa en istuta niitä yhteen nippuun.

      Poista
  14. Wau, mikä upea kärhökokoelma. Minä vasta harjoittelen parilla :)
    Tuo tukemisjuttu on hankala, pitäisi olla kunnon rakennelmat, ennen kuin menee kärhökauppaan. Yleensä toimin juuripäinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin minäkin olen toiminut kaikkien muiden kärhöjen kohdalla, paitsi lumikärhön. Ensin tulee kärhö, sitten vasta tuki. Tähän saakka tuetkin ovat olleet heppoisia, mutta kyllä niilläkin alkuun pääsee. Osa kärhöistäni on riehaantunut kasvuun vasta kunnolla kotiuduttuaan, mikä joidenkin kohdalla on tarkoittanut kahta-kolmeakin vuotta.

      Poista
  15. Upeita! Kuinka olet toteuttanut kärhöjen siirron? Minun pitäisi siirtää Pink Fantasy pois liian kuivasta ja varjoisesta paikasta. Onko parempi tehdä nyt kun siinä on kasvua vai varhain keväällä? Tukien tekoa on täälläkin edessä kunhan kärhöt kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kärhöjä siirtänyt muuten, kuin ruukusta maahan. Sen teen elokuun lopussa tai syyskuun alkupuolella, jotta ehtivät juurtua ennen pakkasia.

      Poista
  16. Kauniita ovat kärhöt pihallasi <3 eloisaa elokuuta sinulle :)

    VastaaPoista
  17. Voi ihanuus, kuinka upeasti kärhösi kukkivat 🤍 Ja lajeja vaikka kuinka paljon 🤍
    Kiitos, sain taas muutaman vinkin myös itselleni 😊
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!