keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Vähempikin keikkuminen riittäisi

Corydalis solida 'Beth Evans' -Pystykiurunkannus
 

Kevät keikkuu nyt niin voimallisesti, että kohta alkaa päästäkin vipata. Tuulikellostakin katkesi naru ja koko klkuttava vempain löytyi pusikosta. Tiistaiaamuna heräsimme valkeuteen. Lunta oli tullut muutama sentti, eikä se edes aamupäivän aikana sulanut. Iltapäivällä sentään vanha maa alkoi taas olla vallitseva elementti, vaikka ajoittain lumihiutaleita on lennellyt vaakatasossa.

Iris Katherine Hodgkin - Kevätkurjenmiekka


Pikainen puutarhakierros riitti, sillä väripilkut olivat vähissä. Krookukset olivat käärineet nuppunsa tiukkaan suppuun ja talventähdetkin näyttivät enemmän keltaisilta palluroilta kuin pikkuisilta auringoilta. Näpit jäässä katselin tärkeimmät paikat. Tuuli ujelsi korvissa ja paukutti naapurin lipputangon narua niin, ettei toivoakaan mistään hentoisemmista äänielämyksistä.

Eranthis cicilica - Talventähti

En edes uskalla ääneen kehua näkemiäni kukkia, jottei nekin tule syödyiksi. Jänikset ovat papanakasoista päätellen istahtaneet kanttausuriini kuin ruokapöydän ääreen konsanaan. Onhan se mukava pitää kyynärpäitä pöydän reunalla samalla kun kiskoo helmililjoja ja scilloja ristihuuliinsa. Toistaiseksi talventähdet ja kevätkurjenmiekat on jätetty rauhaan.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' -Mustaherukka

Kasvien herääminen joka kevät on ihmeellisen innostavaa seurattavaa. Mustaherukkaa ei paljon viluta, vaan se on jo silmut pullollaan valmiina tuottamaan uutta satoa. Toivon mukaan saan taas loppukesästä kerätä mukavan kulhollisen näitä Pohjan Jättejä.

Rubus articus - Mesimarja


Lappalainen etelässä
-blogin Nila toi minulle viime kesänä kivoja kasveja. Joukossa oli myös mesimarjaa, jonka istutin yhteen lavakauluksista. Paikka on tälle kasville turhan lämmin ja aurinkoinen, mutta parempaakaan ei nyt ollut tarjolla. Enpä olisi uskonut, että se on näin varhainen herääjä. Viikko sitten mullan pinnalla oli vielä tuhti lumikerros. Ehkä suojaisan lumen alla oli lämmin paikka aloitella kasvua.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia


Safiirihortensia on ELOSSA! Jippii. Ei se kuollut edellisenäkään talvena, mutta aiheutin sille ylimääräisiä sydämentykytyksiä siirtämällä kasvin viime kesänä alapihan syysomenan lähelle. Ennen safiirihortensia asusti Pikkupuutarhassa, joka ei minusta ollut sille hyvä paikka. Pikkuinen puska on viettänyt talven verkon suojassa. Saa olla siellä vielä jonkin aikaa, kun jänikset näyttävät mellastavan sen läheisyydessä.

Ribes sanquineum - Ruusuherukka


Entäpä tämä punasilmuinen kaunotar! Hereillä hänkin, kuten toinenkin samaan aikaan ostamani ja istuttamani ruusuherukka. Minulla oli ruusuherukka aiemminkin, mutta sen sain kuolemaan istuttamalla sen ensin täysin väärään paikkan ja korjaamalla sitten erehdykseni kuolemaan johtaneella siirrolla. Tällä kertaa suunnittelin istutuspaikat huolellisemmin, ainakin niin vielä kuvittelen. Toivon näkeväni ruusuherukan kauniin kukinnan. Jollen tänä keväänä, niin ehkä sitten seuraavana.

Dicentra spectabilis - Särkynytsydän

Särkynytsydän kurkkii sekin jo Kiemurapenkin mullasta. Kuten kuvasta näkyy, en ole kukkapenkkejä siivonnut. Leikkasin lokakuun lopulla vieressä kasvavaa tuijaa ja roippeet ovat yhä paikallaan. Haravoimisen kaltaista rapsuttamista ei nyt kannata ajatellakaan. Tuuleen lentävät kaikki ajatusta keveämmät roskat.

Kaupasta tarttui mukaan kuvan kukkajuurakot tai sipuleita ne kai enemmän ovat. Tarhakriinumista tai keijunliljasta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Kuvissa näyttävät kauniilta ja jotain juttuja löysin netistä kummastakin. Taisin taas hankkia itselleni hoidettavia, sillä kumpikin kaipaa talvilepolämpötilaksi 10-15 astetta. Vinkkejä näiden kasvien elossa pitämiseksi saa vapaasti antaa.

 

Valoisat illat kutsuvat yhä enemmän ulkohommiin, mutta kutimetkin etsiytyvät käsiin. Vein isän hoivakodin kirpparille pinon sukkia, pipoja ja muutaman tumppuparin sekä mm. kynttilöitä. Kirpparimyynnillä on tarkoitus rahoittaa kotieläinpihan vierailu vanhusten iloksi. Aiemmin hoivakodissa on käynyt mm. laama, kanoja, pupuja, lammas ym. Toivottavasti rahaa kertyy ja eläinvierailu toteutuu. Hoivakodin vanhusten elämä on varsinkin näin korona-aikaan aika vaisua. Olen odottanut säiden lämpenemistä, jotta voin viedä isän ulos kävelemään. Lumisessa ja liukkaassa ympäristössä sokean kanssa käveleminen on hankalaa.

Pääsiäinen on vietetty. Pyhiksi ostamani keltaisten tulppaanien kimppu on edelleen kaunis ja hyväkuntoinen. Seuraava juhlimisen aihe onkin sitten vappu. Sitä ennen voi juhlistaa iloitsemalla kevään edistymistä vaikka joka ikinen päivä.


41 kommenttia:

  1. Melkoinen tiistaiyllätys on ollut. Kylmä oli, talvivaatteet eivät olleet yhtään liikaa tuulessa. Kauniit villasukat lahjoitit kirpparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyinen sää on jatkunut tänäänkin. Piti kaivaa pipo päähän ulos mennessä.
      Toivottavasti sukat kelpasivat, jotta rahaa kertyisi eläinvierailua varten.

      Poista
  2. Hoivan asukkaat varmaan arvuuttelevat laamaa, mutta pupuset taitavat olla tutumpia. Onko hoivakodissa omaa kissaa? Se kuulemma on ainakin meillä hyvin, hyvin rakastettu lemmikki eikä lämpimästä sylistä ole puute.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laama on ollut hoivakodin asukkaille suuri mielenkiinnon kohde. Sellaista ei ihan jokainen ole nähnyt kenties koskaan aiemmin. Isän hoivakodissa ei ole kissaa. Appiukon eläessä hänen hoivakodissaan oli kissa, joka oli kaikkien lemmikki. Varmasti riittäisi isänkin paikassa kissalle sylittelijöitä.

      Poista
  3. Näin keväällä jokainen aurinkoinen (ja lämmin) päivä on omanlaisensa juhlapäivä. Ilmeisesti näitä oikullisia ja tuulisia päiviä on luvassa kautta pitkän maamme. Täälläkin oli aamulla maassa valkoista höttöä, nyt se on jo sulanut pois.
    Ihania punaisia silmuja, aivan pian ne poksauttavat itsensä auki ja leväyttävät lehtensä kevään valoon. Ristihuulille menolippu ahteriin ja suunta kohti metsiä, liian hyvälle ovat tottuneet ihmisten rakentamissa noutopöydissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivinä on ollut todella tuulista. Kaatopaikkareissulla nähtiin useamman puun rymähtäneen tien viereen ja niitä oli sitten käyty pilkkomassa.
      Keväiset silmut näyttävät olevan energiaa täynnä. Voin kuvitella, kuinka silmun sisällä kihisee odotuksesta päästä poksauttamaan lehdet avoimiksi. Täytyy laittaa jäniksille buffetmaksuilmoitus portille. Sen verran korkea hinta, etteivät ainakaan joka päivä raaski käydä meillä syömässä.

      Poista
  4. Kovinpa talviselta taas tuntuu mutta kai se kevät sieltä kuitenkin tulee. Hyvää kevään odotusta! ��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät sieltä tulee, kunhan ensin koittelee meidän kärsivällisyyttä. Ollaan jo paremmalla puolella.
      Samoin sinulle, valoisia kevätpäiviä!

      Poista
  5. Kevät tulee tapansa mukaan keikkuen. Kauniita lahjoitussukkia. Hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan joka vuosi kevättä yhtä suurella innolla. Ja joka vuosi unohdan, kuinka pitkältä odottajan aika tuntuu.
      Toivottavasti sukat ovat tehneet kauppansa, jotta vanhukset saavat eläimet vierailulle kesän korvalla.

      Poista
  6. Kiitos Suvi!
    Valikoin eri värisiä sukkia, jotta ostajat löytäisivät itselleen mieluisia. Tuo keltainen tulppaanikimppu on tuonut koko pääsiäisen iloa. Nyt alkavat jo rupsahtaa.

    VastaaPoista
  7. Viime päivien kevätsää on keikuttanut ihan kunnolla. Samankin päivän aikana on voinut olla monenlaista säätä tarjolla. Kevät on varmuudella edistymässä kaikesta huolimatta.
    Sinulla löytyy monia ilonaiheita kasvuun lähteneiden joukossa, se on todella mukavaa ja nostaa mielen iloiseksi.
    Hieno idea järjestää kirpparimyynti, jolla voitaisiin toteuttaa tuollainen kotieläinten vierailu. Eläimet yleensä ovat todella mieleisiä palvelutalojen asukkaille, moni muistisairaskin reagoi eläimiin ilolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikkokin näyttää etenevän keikkumisen merkeissä. Sinänsä sää ei haittaa, kunhan ei ihan kaatamalla sada vettä. Tekemistä riittää sisälläkin, mutta into ulkohommiin polttaa takaraivossa. Monia ilonaiheita on jo löytynyt ja varmasti löytyy jatkuvasti lisää.
      Minustakin on hienoa, että hoivakodin palveluohjaaja jaksaa ideoida vanhusten elämän rikastuttamiseksi. Kaupungilta ei kuitenkaan ylimääräistä rahaa liikene. Jos laaman ja muiden eläinten vierailu toteutuu, aion hankkiutua isän seuraksi niitä katselemaan.

      Poista
  8. On tullut vettä, räntää, rakeita ja siltä väliltä! Mutta luotan vanhaan sanalaskuun: uusi lumi on vanhan surma :)
    Loistava ajatus ja toteutus, nuo eläinten vierailut. Kaunis lahjoitus tarpeeseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha sanonta pitää konkreettisesti paikkansa; vesi- ja lumisateet ovat saaneet talven jäät ja lumet kaikkoamaan.
      Eikö olekin kiva idea tuoda eläimet vanhusten luo. Laama on jopa kuskattu hissillä hoivakodin yläkerroksiin, jotta liikuntakyvyttömätkin ovat päässeet niitä katselemaan.

      Poista
  9. Oi, kiurunkannuksetkin jo noin pitkällä!

    Huumori tosiaan ollut vähän koetuksella, kun krookusten väriloistosta mennään takaisin valkoiseen maahan, mutta minkäs teet. Loppuviikosta näyttäisi taas lämpenevän, joten josko sitten pääsisi takaisin puutarhahommienkin pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beth Evans -kiurunkannus taitaa olla aikaista sorttia. Viime keväänäkin se aloitti kukinnan kilpaa sipulikukkien kanssa, kun nurmikolla kasvava lila kiurunkannus vasta nosti päätään.
      Onneksi nuo lumisateet ovat satunnaisia ja sulavat nopeasti vieden vanhaakin lunta mennessään. Hyvällä mallilla ollaan.

      Poista
  10. Minulla ei talventähteä ja kevätkurjenmiekkoja olekkaan. Kevätkurjenmiekkoja olen kyllä ajatellut mutta odotan että saan ne istutettua puutarhan puolelle juurikin syöntivaaran takia. Minulla on mesikka myös istutuslaatikossa ja hyvin on viihtynyt . Onpas punaiset silmut ruusuherukassa. Minun pitää oikein googlettaa että minkälainen kasvi se oikein on . Hyvin on sinulla lähtenyt särkynytsydän kasvuun. Minulla on valkoinen ja hyvin pieni oli viimevuonna nyt en tiedä onko se enää hengissä. Anopilla oli aikoinaan kriinumi vuosia ja ihan normihuoneissa sitä piti kesät talvet ja kukki tosi kauniisti .
    Upea idea tuo kirpputori ja paljon kauniita asioita olet sinne tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekat ja talventähdet ovat toistaiseksi ainoita sipulikasveja, jotka eivät ole kelvanneet jäniksille ja peuroille. Narsissit ovat vasta niin aluillaan, ettei niistä pysty sanomaan mitään.
      Punainen särkynytsydän on aina aikainen. Valkoinen minullakin nousee paljon myöhemmin, eikä sen puska meinaa runsastua millään. Ehkä on luonnostaan hidaskasvuisempi ja hennompi.
      Netin tietojen mukaan kriinumi taitaakin olla enempi huonekasvi. Voi sen kuulemma kesällä laittaa ulos, mutta niin voi monet muutkin huonekasvit. Kiva kuulla, että kriinumi on anopillasi myös kukkinut. Elän siis toivossa, että näen sen kukat itsekin.
      Piti tänään kysyä, miten kirpputorimyynti on edistynyt, mutta paikalla olleet iltapäivävuorolaiset eivät osanneet sanoa mitään.

      Poista
  11. Onpa teillä jo ns. kevät edellä. Mulla ei näy kukankukkaa missään.
    pikkunarsissit ovat sisällä kukassa ja helmililjakin :) :)
    Mahtava sukkakasa, kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät edistyy täällä keikkumisesta huolimatta. Tänä aamuna linnutkin lauloivat, kuin kesäaamuna konsanaan.
      Vein kirpparille sekalaisen seurakunnan sukkia ja pipoja, jotta moni löytäisi itselleen mieluisan.

      Poista
  12. Mahtava sukkalahjoitus! Kaikki ilahtuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Toivottavasti sukat menevät kaupaksi ja kartuttavat rahaa eläinvierailun toteuttamiseksi.

      Poista
  13. Minunkin Pohjan jäteissä on silmut mutta samaan aikaan istutetussa valkoherukassa ei ole mitään elon merkkiä. Tosi se saattaa olla myöhäisempi. Ruusuherukoiden kanssa kävi köpelösti ja jänikset söivät ne verkkojen päältä, ei ole kukintaa tiedossa tänä vuonna, onneksi sitä saa ihailla sentään blogienkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun valkoherukkani on kyllä hereillä, mutta selvästi jäljessä on Pohjan Jättiä myöhäisempi, kuten joka vuosi. Kyllä sinunkin valkoherukkasi vielä herää.
      Voi vietävä noita ristihuulia. Ovat tänä talvena kiertäneet ahkerasti kaikkien puutarhassa ruokailemassa.

      Poista
  14. Tuulista on ollu meillä ja ei satanu lunta lissee alakuviikosta. On entistäkin mitä sulattoo ja vähitellen ne hupenoo. Siellähän on jo paljon pullukuita silimuja. Ja kauniita kukkijia! Mukava kun ovat hoitokodissa järjestäneet kirpparimyyntii ja tuloilla vanhuksia ilahutettaan. Kauniita neulomuksii oot myytäväks tehny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen nopeasti tämän talven runsaat hanget hupenivat, kun alkuun pääsivät. Muutama pieni pläntti vielä varjoisista paikoista löytyy.
      Korona on vienyt hoivakodeista kaikki kivat virikkeet. Toivottavasti eläinten vierailu toteutuu.

      Poista
  15. Meillä lumisade jäi vähäiseksi, mutta katolta pudoneen lumen vuoksi koko puutarha on edelleen lumen peitossa. Lumi rikkoi vielä pensaita pahoin alas tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmilliset lumituhot. Toivottavasti mikään korvaamaton kasvi ei kuitenkaan vaurioitunut.

      Poista
  16. :)teille kevät tulee keikkuen ,meille h i t a a s t i..hipsutellen:)
    Kauniita neuleita olet tenhyt ja niin tärkeän asian eteen.
    Ihania on nuo keltaiset tulppaanit,oikein sydäntä lämmitti tuo kaunis kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Keltaiset tulppaanit kestivät hyvin koko pääsiäisen ja iso kimppu ilahdutti minuakin todella paljon.
      Toivottavasti neuleet menevät hyvin kaupaksi, jotta eläinvierailu vanhusten luokse toteutuu.

      Poista
  17. En meinaa ymmärtää, että noin paljon voi olla jo kukkia, vaikka on vielä luntakin maassa :O
    Kiva, jos voi jotenkin edesauttaa hoivakotien virkistystoimintaa.
    Vappuna on aina kiva soittofiilis, paitsi ei ole soittoja varmaan tänäkään vuonna, kuten ei viime vuonnakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaset ovat keränneet koko talven energiaa ja sen voimalla nyt ponnistavat mullasta esiin.
      Isän hoivakodissa on normaalitilanteessa runsasti ohjelmaa ja viriketoimintaa. Toivottavasti korona helpottaa ja he pääsevät taas entiseen tahtiin.
      Pahoin pelkää, ettei vielä vappuna paljon porukoille soitella. Toivottavasti kesällä jo vapautuu.

      Poista
  18. Joo, tää keikkuminen alkaa tosiaan tekemään suorastaan merisairaaksi.
    Toissapäivänä oli todella synkkää ja ankeaa. Eilen paistoi ihanasti aurinko ja tänään taas sataa puolestaan lunta.
    No, ehkä se talvi ja kevät taistelevat vielä herruudesta. Ja pakkohan sen kevään on voittaa kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa minä ajattelin, että merisairaaksi tässä keikkumisessa tulee. Eilen oli mukavan aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin päivä. Tänään tuulee niin kovaa, että nurkat natisevat. Taivaalta sataa vuoroin vettä, räntää ja lunta. Melkoinen taistelu kevään ja talven kesken. Ilman muuta kevät voittaa. Mihinkään muuhun ei edes uskota.

      Poista
  19. Ikävää, kun puutarhassa vierailevat eläimet eivät tyydy katselemaan kukkasia. Onneksi eivät ole päässeet ihan kaikkien kasvien kimppuun. Kannattaakin pitää verkot paikoillaan niin kauan, että ei-toivotut eläinvieraat kaikkoavat tai alkavat selvästi laiduntaa nurmella.
    Meille tuli viitisentoista senttiä lisää lunta jopa niille paikoille, jotka olivat jo ehtineet sulaa. Ihan kuin ei olisi ollut entisiäkin vielä jäljellä! Nyt on edelleen yön jäljiltä pakkasella ja tuulee, joten sulamiseen tuli selkeää takapakkia. Peippo kuitenkin kajautti eilen iltapäivällä niin komean säkeen naapurin koivun latvasta, että pakko on uskoa kevään sieltä tulevan. Missähän mustarastaat viivyttelevät? Ovat yleensä tulleet tänne ennen peippoja.
    Toivottavasti kirpparilla käy hyvin kauppa ja vanhukset saavat eläinvieraita ilahduttamaan arkeaan. Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole poistanut vielä verkkoja. Olkoon hetken aikaa paikallaan. Trico Gardenia suihkutin sinne tänne, kun kuulemma auttaa myös rusakoiden napostelluintoon.
      Huh, teillepä tuli ihan kunnolla uutta luntaan. Olkoon sitä kuuluisaa vanhan surmaa. Peipot ovat täälläkin laulaneet. Toivottavati eivät saa kurkkuansa kipeiksi kilpaillessaan tämän päivän myrskyäänien kanssa. Mustarastaat taitavat olla kaikki meidän pihalla. Enpä muista näin paljon mustiksia nähneeni, kuin tämän talven ja kevään aikana pihalla on tepastellut.
      Olisipa tosiaan kiva, että kirpparimyynti sujuu ja eläinten vierailu toteutuu.
      Aurinkoa minäkin toivon, niin sinulle kuin meillekin!

      Poista
  20. Kummasti kasvit o heränny, vaikka saavakki melekee joka toinen päivä lunta niskahansa. Tänään on taas lumen vuaro Yäk! Tulooki niin että nurkat nitajaa. Ei tartte pihalle mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kummallista vuoropäivinä lunta-räntää ja taas aurinkoa. Nurkat tosiaan nitajaa. Hyvä, että talo pysyy koossa tässä tuulessa ja myräkässä. Ei todellakaan tee pihalle mieli.

      Poista
  21. Kai se aurinko ja lämpö joskus tulee. :)

    VastaaPoista
  22. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoa teille, että olemme paikallinen yritys ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille toiminnan lisäämiseksi tai ostoksen tekemiseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Jos haluat lisätietoja, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsappilla.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com
    WhatsApp: +33752366330

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!