maanantai 31. tammikuuta 2022

Valtteri piti lupauksensa

La 29.1.2022 aamupäivä
 
Sieltä se Valtteri-niminen lumimyräkkä on tulossa. Kerää vielä lauantai-aamupäivällä taivaanrannassa itseensä puhtia, jotta jaksaa pitää lupauksensa. Tässä vaiheessa ei vielä tuule ja aurinkokin yrittää hetkittäin kurkistaa pilvimassan välistä.

Lauantain aamupäivää eletään tässäkin kuvassa. Alareunan verkkojen tarkoitus on kertoa peuroille, että tästä heiltä on kulku kielletty. Melko hyvin ne ovat kieltomerkkini ymmärtäneet ja kulkevat kiltisti verkon reunaa puiston puolelle. Toivon niin tapahtuvan jatkossakin.

Välillä vetistä räntää suoraan ikkunaan.
 
Myräkkä alkoi luvatusti lauantai iltapäivällä kahden jälkeen. Ikkunasta katsoen tuuli pyöritti sakeana satavaa lunta ympäriinsä. -1℃ asteen pakkasesta huolimatta ikkunaan osuva lumi oli vetistä.

Tällä kertaa tuuli puhalsi pohjoisesta, jolloin suurin lumimassa satoi talon sisäänkäynnin puolelle ja toiseen päätyyn. Tuuli oli kasannut varaston ovelle paksun kinoksen, eikä ovea meinannut sunnuntaiaamuna saada auki. Oli kiire lumitöihin, eikä tilanteiden ikuistaminen kameralla käynyt mielessä. Jälkikäteen kuvasin tiiliseinään tarttuneen lumen. 

Sisäänkäynti alkaa olla auki.


Vilkaisin keittiön ikkunasta ulos puoli kahdeksan aikaan, jolloin aura oli ehtinyt jo käydä meidän tiellämme. Lunta oli satanut todella paljon. Olin varautunut lumitöihin, mutta pari kertaa piti hieraista silmiä nähdessäni sisäänkäynnin lumivallin. Tuossa tuija-aidan edessä on samanlainen kasa, jonka kolasin pois sisäänkäynnistä mahdollistaakseni pihasta pois pääsyn. Samoissa hommissa oli muutkin naapurit kotitien varrella.

Kotitie sisäänkäynnistä katsottuna toiseen suuntaan.

Tuija-aidan viereinen oja on täynnä lunta. Traktori auraa ensin tiealueelta lumen jalkakäytävälle ja seuraavaksi jalkakäytävältä reunaan. Tällöin sisäänkäyntiin tulee korkea valli, jossa lumi on tiukkaan pakkautunutta ja näin ollen hyvin painavaa. Ellei sitä käy kolaamassa pois mahdollisimman nopeasti, se kovettuu ja jäätyy entisestään. Sitten tarvitaankin jo järeämpiä työkaluja vallin pois saamiseksi.

Aiempi urakoitsija osasi käyttää traktoriaan taitavasti, eikä aurannut talojen sisäänkäynteihin korkeita valleja. Nykyinen kunnan kilpailuttama urakoitsija paahtaa vain ja ainostaan suoraan eteenpäin. Ehkei heidän traktorissaan ole käännettävää auraa. 

Kunta pudottaa vuosittain postilaatikoihin lappuja, joissa asukkaita kielletään kolaamasta lumia yhteisille alueille. Meidän tonttimme rajoittuu puistoalueeseen. Piha-alueen lumet mahtuvat omalle tontille. Sen sijaan sisäänkäynnistä kolaan lumet puistoalueelle, koska tuohon tien viereen ei vaan mahdu. Eikä korkean kasan päälle jaksa kolalla lisää lunta työntää. 

Puistopäätyyn lunta pyrytti vähemmän
 
Ymmärrän, ettei puistoalueet ole yksittäisten asukkaiden lumenkaatopaikkoja. En kuitenkaan usko, että koiranpissan maustamasta lumesta on kovin suurta haittaa puistoalueen väljästi hoidetulle nurmikolle. Minähän sitä haravoin ja leikkaankin monen metrin alueelta. Eikös kunta ole yhtä kuin me kunnan asukkaat? Jos kunnan edustaja tulee minulle asiasta valittamaan, pyydän häntä kertomaan, millä keinolla erotan kunnan lumet oman tontin lumista. Tai lopettamaan yhteisten alueiden lumen auraamisen meidän tontille.

Bermudasta näkyi vielä pari päivää sitten kurjenpolvet ja muutama talventörröttäjä. Nyt törröttää lähinnä valtaisa kasa lunta. Lisää tuohon vielä lykitään, sillä aamun kolauskierroksen jälkeen lumisade on jatkunut. Sääennusteiden mukaan lunta tulee seuraavinakin päivinä. Ennen alueen kunnostusta Bermudassa lumi suli viimeisten joukossa. Nyt aurinko pääsee paistamaan ja sulattamaan lunta tässäkin kohtaa mukavasti. Nukkukoon kurjenpolvet vielä hetken rauhassa.

Uusi arktinen kanerva kenties.


Sunnuntain aamupäivä meni rattoisasti lumihommissa. Kaikissa asioissa on hyvät puolensa. Tämän lumimyräkän positiivinen puoli oli se, että se osui viikonlopulle. Oli aikaa kaikessa rauhassa työntää lunta paikasta toiseen annos kerrallaan. Askelmittari unohtui sisälle, mutta eiköhän kolmessa tunnissa muutama kilometri lihasjumpalla lisättynä kertynyt. Onni oli myös siinä, ettei tarvinnut autolla mihinkään lähteä. Sen hangesta kaivaminenkin vaati aikansa. Sitten kun reitti pihasta ajotielle oli putsattu.

Pikkupuutarha on tuolla jossain.


Omassa pihassa en ole lumensyvyyttä mitannut. Riittää, että siirrän käytäviltä ja pysäköintipaikalta lunta sivuun, jotta pääsen kulkemaan. Ilmatieteenlaitoksen mukaan Nuuksiossa lumensyvyys on 56 cm. Pari päivää sitten se oli 32 cm. Meillä lukemat lienevät samaa luokkaa. Tässä Nuuksion naapurissahan me asumme.


Pihabongaus jäi tältä viikonlopulta suorittamatta. Lauantaina linnut olivat menneet myräkältä piiloon. Sunnuntaina katselin ruokailun ohessa keittiön ikkunasta, kuinka mustarastaat leikkivät Bermudassa kukkulankuningasta. Joukossa oli myös keltasirkkuja, pari viherpeippoa, yksi punatulkku, yksi pikkuvarpunen ja runsain määrin sini- ja talitiaisia.

On meillä olopihalla lunta ollut joskus enemmänkin.

Lumiurakan jälkeen oli tarkoitus vielä käydä tarkastamassa puiden ja pensaiden tilanne. En vain enää jaksanut. Maanantaina siis ravistelemaan oksilta suurimpia lumimassoja, ettei tule vahinkoja.

Lumesta voi ja saa tykätä tai sitten ei. Siitä mukavia nämä lumimyräkät ja helleaallot ovat, että niistä riittää puheenaihetta ja muisteltavaa pitkään.

Huomenna alkaa helmikuu. Sehän on lähtölaukaus kohti kevättä.
Mukavaa tammikuun viimeistä päivää!


16 kommenttia:

  1. Lunta on lykitty meilläkin. On ajoittain vaikea keksiä, minne lunta kasaa,kun sitä tulee kerralla paljon. Onneksi nyt tosiaan oli viikonloppu ja ohjelmaton sellainen. Vielä on kadut ja jalkakäytävät sellaista pöperöä, että täytyy varata kunnolla aikaa, kun liikkeelle lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun runsaslumisina aikoina ei enää tiedä, mihin kaiken lykkäisi. Päätän aina ensimmäisiä lumia luodessani viedä ne mahdollisimman pitkälle, jotta myöhemmille lasteille riittää tilaa. Silti se tila loppuu kesken.
      Meillä on auraus tänä talvena hoitunut kiitettävästi.

      Poista
  2. Kyllä riitti lunta täälläkin,illalla oli vielä meidän ohi menevä tie auraamatta meidän päästä, toisesta päästä oli joku yksityinen aukaissut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lähitienne on jo aurattu. Traktoreilla on riittänyt töitä ja riittää varmasti vielä seuraavinakin päivinä.

      Poista
  3. Valtteri tosiaankin piti sen mitä lupasi. Lunta saatiin ja paljon. Tänäänkin yhdet lumityöt ovat jo tehtyinä ja katsotaan joutuuko illalla vielä tarttumaan kolan kahvaan. ❄️❄️🌧

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin teimme aamulla kunnon lumityöt. Nyt ei sada ja pakkastakin on -6. Hyvin jo riittäisi tämäkin lumimäärä.

      Poista
  4. Kyllä saatiin viikonlopuksi kaikille avoin kuntosali! Meillä vielä lauantaipäivä oli iltakuuteen asti hyvää säätä, ehdittiin mukava hiihtolenkkikin tehdä. Pahin myräkkä osui myöhäisiltaan ja yöhön ja aamulla sitten jo olikin aikaa ihmetellä ja kolata koko päivä! On niitä lumisempiakin talvia ollut, nyt vaan tuli niin paljon kerralla. Aidan ulkopuolelle kolailen joka talvi naapurin lapsille pulkkamäen, ei ole etupihalla paikkaa kaikelle lumelle, vaan eipä siitä ole sakkoja langennut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntosalitreenin kannalta lumityöt kannattaakin ottaa. Kunhan vain keksii, mihin kaiken lumen työntää. Lunta on ollut paljon enemmänkin. Pyry kasasi lunta joihinkin paikkoihin hurjat määrät ja toisaalle taas varsin maltillisesti.
      Meidän kunta taitaa tykätä ukaasien lähettämisestä. En ole kuullut kenenkään saaneen yhteydenottoja. Katualueille ulottuvista puun oksia sen sijaan on kunta käynyt leikkaamassa.

      Poista
  5. On sitä lunta näköjään tullut sinnekin ;)
    Lumenauraus puhututtaa yleisestikin joka talvi. Johonkin se lumi on lykättävä pihalta ja tienvarresta, ei kaikilla ole niin suurta pihaa, että sinne mahtuis. Vallit tosiaan nousee korkeiksi, harva jaksaa kammeta täyttä kolaa korkean lumikasan päälle! Ja aurakuskeissa on tosiaan eroja ja siinä jäljessä!!
    No, onneks nämä sulaa ennen juhannusta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme kunnon lumiannoksen, jotta oikea talvi ei pääse tässä ilmastomuutoksessa unohtumaan.
      Moni vanha ihminen on helisemässä lumitöidensä kanssa. Eräällä naapurilla on todella vähän lumenkasauspaikkoja ja nekin vähän ylämäkeen. Onneksi tämä on poistuva ilmiö. Eipä taida juhannuksena enää kasoja missään olla.

      Poista
  6. No jopas on ollut teillä Valtteri vallan villinä. Meille sillä ei energiaa sitten riittänytkään ja ihan hyvä niin, lunta on jo aivan tarpeeksi. Hyvä juttu tosiaan tuo, ettei osunut arkiaamuun noin massiiviset lumityöt.
    Varmasti saa taajama-alueella miettiä mihin lumensa varastoisi, siellä kun tosiaan tulee naapurin tai kunnan raja äkkiä vastaan.
    Olin viikolla muutaman päivän kaupungissa opiskelijaboksissa pänttäämässä ja siellä näki hyvin kuinka äärimmilleen kiristetyn kilpailutuksen takia lumet ehtivät tamppaantua ennenkuin niitä ehditään jollain puskukoneella työntelemään vähän syrjemmäs. Sitten on polanteita ja valleja ja kulkeminen todella vaikeaa. Juttelin koiranpissityslenkillä yhden rollamummon kanssa joka harmitteli kun ei meinannut päästä kadun yli. Auttelin hänet siitä turvallisesti yli ja kieltämättä oli mummon eteneminen raskasta. Hän kaiholla muisteli vanhoja hyviä aikoja (muutaman vuoden takaa) jolloin taloyhtiön piha oli huoltomiehen toimesta kolattu jo aamulla ja jalkakäytäville pääsi hyvin, hän silloin oli hoitanut pyörätuolissa liikkunutta puolisoaan. Sanoi, ettei näillä talvihoidoilla pääsisi viikkokausiin mihinkään. Surullista.

    Nyt on hiphei helmikuu ja kevät melkein haistettavissa jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtteri järjesti tasa-arvon kohdilleen. Uutisten mukaan nyt myös täällä etelässä on yhtä reippaasti lunta, kuin monin paikoin muuallakin maassa. En pidä lumitöitä kaikkein hauskimpana liikuntamuotona, mutta aina niistä on selvitty. Luontoilmiöiden kanssa on turha mieltään musertaa.

      Ilmeisesti kunnat ja kaupungin kilpailuttavat lumityöt minimin mukaan ja luottavat ilmastomuutoksen järjestävän leutoja talvia. Aikanaan Hesan Ullanlinnassa asuessamme kadut oli jo töihin lähtiessä aurattu, enkä muista pohkeita myöten kaduilla kahlanneeni. Viime vuosina näin on tapahtunut. Samoin Espoossa asuessa huoltomies oli lapioinut vähintäänkin jalan kuljettavan väylän portailta eteenpäin ja jatkoi sitten isommalla vehkeellä. Viime talvena äitiä hoivakotiin muuttaessani juuttui pyörätuoli lumeen. Muuttoautokin jäi kauaksi portaasta, sillä niin pieniä koneita aurausfirmalla ei ollut, että riittävän lähelle taloa olisi päässyt. Lapiomiehistä he eivät ole varmaan kuulleetkaan. Kännykällä kai lumityötkin tänä päivänä pitäisi saada hoitumaan.

      Päivä on pidentynyt merkittävästi. Yksikin plussakeli, niin tintit aloittavat titityynsä. Kevät on melkein haistettavissa, ainakin ensimmäisissä kylvöpurkeissa.

      Poista
  7. Eiköhän sinne puistoon aika hyvin maastoudu ne teidän kolaamat lumet.
    Kävin tänään työntelemässä samoja Valtterin lumia kolmatta kertaa, kun tuuli työnsi ne eilen toista kertaa pellolta pihatielle. Jospa nyt tavara olisi jo niin painavaa ja tuuli heikkoa, että lumi pysyisi paikallaan siellä minne sen laitoin... Positiivista on se, että näillä kakkos- ja kolmoskierroksilla lunta ei enää tule taivaalta, joten ison tien aura ei enää tee vallia pihatielle. Ne eivät ole edes kuulleet kääntyvistä auroista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin lumet ovat kaikki nämä vuodet maastoutuneet ja sulaneet puiston puolelle.
      Valtterin jälkeisten lumien kolaaminen olikin leikkiä verrattuna sunnuntaiaamun aherrukseen. Lunta tuli kerralla vähän ja huomattavasti keveämpänä. Eikä tosiaan sitä valliakaan portille muodostunut. Ehkä niissä aura-autoissa on kääntyvät aurat, mutta jäykkäkätiset kuskit...

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!