maanantai 18. huhtikuuta 2022

Ihan oikea kevät vihdoin täällä!


Viikkojen tuskailun ja epätoivoisen odottamisen jälkeen kevät on vihdoin läsnä. Pihamaan jäätiköt hapertuvat ja kolatut kinokset madaltuvat. Osa kulkuväylistä on kuivahtanut ja pälvialueet laajenevat ihan silmissä. Kasvit ovat tarkkailleet tilannetta periskoopeillaan ja nyt säiden lämmettyä, ponkaisevat joukolla ylös mullasta.

Vielä joutuu pitkään arvuuttelemaan, mikä nousee mistäkin. Vai jääkö kokonaan nousematta? Onneksi kasvit eivät piittaa ihmisen aikatauluista. Eivät harmittele mennyttä maaliskuuta, eivätkä sure liian nopeasti lähestyvää vappua. Niiden omat lämpömittarit ja aurinkoanturit kertovat, että juuri nyt on aika ryhtyä kukkimaan ja kasvamaan. Kaikki tapahtuu jälleen kerran melkoisella voimalla ja vauhdilla. Puutarhaihminen ei joka paikkaan kameransa kanssa ehdi.

Syringa vulgaris Andenken an 'Ludwig Späth'

Syreeneissä silmut ovat olleet lähtövalmiina jo pitkään. Viime keväänä peura kävi popsimassa Ludwig Späthin latvat, joten eipä tullut kukkiakaan. Nyt suojasin vielä matalan syreenin varjostusverkolla, kun muunlaisia verkkoja ei enää ollut. Ei ainakaan peura pääse maistelemaan mahdollisia nuppuja.

Flore Pleno -lumikellot ovat matalia ja päätään nuokuttavia, joten maassa makaamallakaan ei kukasta tahdo saada kuvia. Tosin en märkään maahan mahalleni käynytkään. Otin kukan varovasti sormiini ja laukaisin kuvan yhden käden otteella.

Ficaria verna - Mukulaleinikki

Mukulaleinikki tunkee lehtiään ylös mullasta sellaisella innolla, että melkein ihminenkin kasvun kohinan kuulee. Vielä menee hetki nuppujen ilmestymiseen.

Latvottujen pelaguiden taimista osa teki vesilasissa juuret, osa ei. Laitoin kaikki pistokkaat multaan. Joskus olen onnistunut saamaan juurettomat pelaguupistokkaat kasvuun suoraan multaan tökättyinä. Katsotaan, kuinka nyt käy.

Pääsiäisnoidan lennellessä luudallaan, minä levitin talven tuhkat alapihan nurmialueille. Osa nurmikosta on jo päässyt lumen ikeestä. Tuhkaisissa kohdissa sulaminen on selvästi kiihtynyt. 

Pari päivää sitten kannoin kuusi multasäkkiä alapihalta kellariin, jotta multa lämpiäisi. Sen se tekikin, joten sunnuntaina uurastin pitkän tovin siirtämällä tomaatit ja paprikat astioihin, joissa ne saavat jatkaa kasvuaan aikanaan kasvihuoneessa. Kurkut saavat vielä hetken odottaa, sillä niiden koulimisesta on vasta viikko. Taimet saavat jatkaa kasvuaan kellarissa kasvivalojen alla niin kauan, kunnes lämpötila sallii niiden siirtämisen kasvihuoneeseen.

 
Tilasin viime keväiseen tapaan lavallisen multasäkkejä. Vuosi sitten ajattelin, että johan nyt 65 säkkiä riittää pariksi vuodeksi. Ei näköjään riitä. Kasvihuoneessa on vielä yksi säkki ja alapihalla viisi säkkiä. Moni hyötykasvitaimi tarvitsee multa-annoksensa, samoin kesäkukat ja kaikki nekin, joita en vielä tiedä edes ostavani. Helpompi tilata pihaan tuotuna lavallinen säkkejä, kuin kiikuttaa niitä ruokakauppareissuilla muutama säkki kerrallaan.

Nokkonenkin herää jo

Istutusruljanssin jälkeen oli tarkoitus kiertää tutkimassa ja kuvaamassa puutarhassa. Jokin kummallinen väsymys iski ja kierros jäi. Ehkä intensiivinen kevätilmojen odottaminen ja mielessä pyörivä valmistautuminen tuleviin puutarhakoitoksiin yllättäen uuvutti. Huomenna on päivä uus eli toisena pääsiäispäivänä ylös ulos ja puutarhaan!

Punarinnatkin ovat ilmestyneet pihapiiriin, samoin nokkosperhoset. Kaksi viikkoa vappuun. Tankatkaamme valoa, sillä nyt sitä riittää!


45 kommenttia:

  1. Ihania keväisiä kuulumisia <3 Eilinen aurinkoinen päivä ilahdutti. Luntahan täällä on vielä ihan tolkuttomasti. Tiet ovat sulat ja asvaltti kutsuu pyöräilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä keleillä lumi alkaa sulamaan vauhdilla. Meillä mittari näytti päivällä +15, mutta saattoi kyllä asteen pari liioitella. Lämmintä oli.
      Kiva, että teilläkin aurinko on näyttäytynyt. Piristää kummasti.

      Poista
  2. Nyt kevät varmaan ottaakin kunnon harppauksen eteenpäin luvattujen aurinkoisten ja lämpimien säiden myötä. Täällä meilläkin pälvipaikat ovat ilahduttavasti laajenneet, vaikka lunta onkin osin vielä runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisnäkymä on edelleen varsin valkoinen, mutta näillä säillä sulamista tapahtuu ihan silmissä. Hyvältä näyttää säätiedotus eteenpäinkin.

      Poista
  3. On se ihana tutkia kevään tuloa puutarhassa. Varmaan kohta kukkii upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kevätpäivät saavat mielen iloiseksi. Ihan varmasti kukkien määrä lisääntyy päivä päivältä.

      Poista
  4. Ny on tapahtunu vauhrilla. Lumet sulaa ja piippoja ja nuppuja nousoo päivittäin. Kerranki näinkipäi, ettei tartte orotella routien sulamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että hitaus on vihdoin ohi ja taas tapahtuu. Johan tällaisia päiviä on kaivattu. Sormet syyhyää monenlaisiin hommiin, mutta hetki vielä on odotettava, että loputkin lumet sulavat ja maa kuivuu.

      Poista
  5. Voi että, mahtavaa kuulla ja nähdä kevään edistyvän viimeinkin kunnolla! Kyllä nämä silmut ja nuput ovat kauan ja hartaasti odotettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luonto totisesti antaa kuulua itsestään. Aamulla pihalle mennessä ympärillä on kunnon konsertti menossa. Ehdottomasti vuoden parhaimmat hetket taas käsillä.

      Poista
  6. Nyt tosiaan kevään edistymisen melkein kuulee;) Lumet sulavat melkein silmissä ja joka päivä kukkapenkeistä löytää uusia piippoja.
    Tosin osa kukkapenkeistä on vielä reilun lumipeitteen alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa penkeistä on meilläkin vielä lumessa ja jäässä. Pitää olla erityisen varovainen, ettei vaan astu minkään tärkeän päälle. Toisaalta lumiraja pakenee joka paikassa melkeinpä silmin nähden. Näitä hetkiä on odotettu ja nyt nautitaan.

      Poista
  7. Ihania pieniä alkuja! Lumi sulaa hitaasti, mutta sulaa kuitenkin. Ja valon määrä on nyt todellakin suuri, kun maa on vielä osin valkoinen. Iloa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kaunista pilkistää maasta heti lumen sulaessa. Ihmeellistä, millaisella voimalla kasvit itsensä mullasta ponkaisevat.
      Nautihan sinäkin näistä hienoista kevätpäivistä!

      Poista
  8. Kuvasi näyttävät, että siellä ovat kasvit tosiaan pistäneet töpinäksi. Onneksi niillä on aikataulut hallussa ja etenevät heti kun on mahdollisuus. Sinä sait urakan tehtyä kellarissa, kun siirsit kasveja isompiin ruukkuihin. Hienoa! Minä totesin, että olisi pitänyt muistaa hankkia laatikoihin sopivaa multaa jo ennen pääsiäistä, mutta ehkä huomenna sitten. On kyllä järkevää ottaa multaa isommissa annoksissa kerrallaan, kummasti sitä kuluu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piippoja katsellessa tuntuu, kuin ne olisivat olleet lähtövalmiina jo pitkän aikaa. Ehkä ovatkin, vain lumi ja jää ovat olleet esteenä.
      Melkoinen tovi meni taimien siirtämisessä. Toin jo syksyllä osan multasäkeistä kellariin valmiiksi. Oli edellisvuosista muistissa, kuinka jäisiä ne saattavat talven jäljiltä ulkona olla.
      Minulla on vielä suursäkissä yleismultaa, mutta halusin myös parempaa säkkimultaa. Kyllä sitä kuluu. Helpompi hakea tontin reunalta säkki, kuin lähteä naapurikylään ostoksille.

      Poista
  9. Ihana nähdä, että kevät etene 😊 Hitaasti tämä etenee, mutta etenee kuitenkin!
    Minä varmaan tilaan mullan ihan kuorma-autolla tänä vuonna 🤭 sain paikallisen multatoimittajan tiedot, niin tulee edullisemmaksi kuin pussit, kun kerran tilaakin on mihin kipata 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut todella hidas kevät, mutta nyt tuntuu jo huomattavasti normaalimmalta. Auringon ja lämmön myötä heräsi usko siihen, ettei kevät ole meitä unohtanut.
      Ennen minäkin tilasin multaa kuorma-autolla. Nykyisin ei enää ole sopivaa paikkaa, johon sitä kipata ja säilöä. Niinpä olen viime vuosina tilannut multaa sekä suursäkeissä että myös lavallisen säkkimultaa. Kalliimpaahan se näin on, mutta menköön mukavan harrastuksen piikkiin.

      Poista
  10. Kevät etenee nyt vauhdikkaasti. Täytyy itsekin pysyä liikkeessä, että ehtii bongaamaan kaikki muutokset puutarhassa. Teillä näyttää olevan jo vaikka mitä ihania keväänmerkkejä. Minä olin päivällä kyläreissussa ja kun palasin, krookukset olivat kasvaneet hurjasti aamuiseen puutarhakierrokseeni verrattuna. Tiedä vaikka osa nupuista olisi ollut jo auki päivän auringonpaisteessa. Valitettavasti kotiin palattuani oli pilvistä ja satoikin vähän, joten nuput pysyivät kiinni. Ajattelin huomenna mennä vaihteeksi ihan toimistolle töihin, mutta taidan kuitenkin pitää etätyöpäivän, jotta voin tehdä pihakierroksia pitkin päivää. Sääennusteet lupaavat lämpöä ja auringonpaistetta, mahtavaa! Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihmiselle kevätkiire on jokavuotinen ilmiö. Kohta on käsillä ne hetket, jolloin yksi kierros päivässä ei edes riitä. Tapahtuu niin paljon niin nopeasti.
      Harmi, että krookuksen nuppusi olivat kiinni. Toisaalta vesisadekin tekee hyvää ja edistää lumen ja roudan sulamista. Kunhan ei sada viikkotolkulla putkeen.
      Kuulostaa hyvältä idealta pitää etätyöpäivä ja käydä töiden lomassa kiertämässä pihaa. Sääennusteet ovat lupaavia niin meille kuin puutarhoillemme.
      Sinulle myös mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  11. Mukavaa, että kevät on saapunut teillekin. Keväällä riittää jännittävää seurattavaa ja paljon iloa mullasta nousevien parissa.
    Pääsiäismaanantai on jo illassa. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Multasäkkilavan hinta oli noussut melkoisen reilusti, taidan kytätä tuleeko alennukseen, jos ei tule niin rahtaan autolla pienissä erissä aina kun käyn kaupungissa. Eipä säästy puutarhatuotteetkaan hintojen nousulta. Pieniä alkuja putkahtelee kiihtyvään tahtiin. Täällä huuti jo kurkia, ihmettelen mistä saavat ruokansa kun pellot ovat vielä lumen peitossa.
    Eiköhän varjostusverkkokin toimi ja estä peurojen syömäpidot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin, ettei säkkilavan hinta ollut 9 euroa enempää noussut. Kuljetuskustannuksetkin ovat nousseet enemmän. Mullan hinnat tulevat nousemaan mm. turvesäännösten kiristymisen myötä. Edullisinta olisi hankkia multa pihaan kipattuna kuormana, mutta kun ei enää ole kippauspaikkaa.
      Meiltä katosi mustarastaat pihasta. Lähimetsissä on jo sulaa, joten kaipa ne menivät sinne pesän tekoon.
      Varjostusverkko on toiminut hyvin, kun kiinnitin sen aitaan siten, ettei tuuli ole vienyt mennessään. Kampaajani asuu muutaman kilometrin päässä. Hän kertoi nähneensä viime viikolla kotitiellään 23 peuran lauman. Naapurikin oli tullut kummastelemaan ja häätämään peuroja pois pihalta.

      Poista
  13. Siellä on alkanut jo kasvien kasvuspurtit. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla vauhti päällä. Niin pihassa kuin puutarhurissa. Kävin äsken pilkkomassa jäätä pihalta ja siirtämässä lunta kukkapenkissä. Kannatti olla varovainen, sillä piipot ovat lähtövalmiina heti lumen alla.

      Poista
  14. Kevät poksahti ihan yhtäkkiä ja siellä onkin jo vaikka mitä lupauksia valmiina puhkeamaan kukkaan. Hyönteisten ja pikkulintujen kevätkiireet tekevät onnelliseksi, mitä olisikaan puutarha ilman näitäkin sulostuttajia. Iloa ja voimia kevätpuhteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätpoksahdus oli eilen melkeinpä kesäpoksahdus, kun lämpömittari kipusi yli +18. Pörriäiset ja linnut ovat innostavia ja ilahduttavia vieraita siinä, missä kukatkin.
      Iloa ja voimia riittää. Aurinkoa sinun päiviisi!

      Poista
  15. Minulla on onneksi nämä jalosyyrenit puutarhan puolella ja turvassa. Silmut olivat sielläkin pullistuneet jo kivasti näissä ja muissakin.
    Mukavan näköiset pelakuun alut. Saa nähdä miten minun on onnistunut kasvattamaan juuria. Jätin ne mökille viikonloppuna sitten nään onko jo nuutumista tapahtunut. Vaihdoin kahteen isoon pelakuuhun mullat ja niihin upposi yhteensä melkein kuusikymmentä litraa multaa.
    Ensiviikonloppuna toivottavasti pääsee jo hieman ulko hommia tekemään. Leikkasin kyllä komeamaksaruohon kuivuneita versoja tulppaanien edestä mutta siihen se sitten jäikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreeneissä on kuulemma kukkasilmut valmiina, joten ei tee mieli syöttää niitä peuroille. Kunhan syreenit kasvavat, eivät peurat toivon mukaan niitä ylety popsimaan.
      Näyttää siltä, että pelaguut lähtevät kaikki kasvuun. Nekin, joihin ei tullut vesilasissa juuria. Otin suurimman osan lehdistä pois, jotta eivät vie turhaan energiaa juurtumiselta.
      Huh, mikä määrä multaa kahteen pelaguuhun. Siis melkein puolitoista multasäkkiä, kun yhdessä on 45 l.
      Aika vähän pihalla on päässyt mitään tekemään. Jos lumi onkin sulanut, on edelleen hyvin märkää. Eiköhän tilanne parane päivä päivältä.

      Poista
  16. Näyttää niin ihanan lupaavalta!
    Lämmin kiitos aivan ihanasta pääsiäiskortista! Se lämmitti suunnattomasti mun mieltä. Nykyisin kortteja ei oikeastaan paljon saa. Ne tuntuvat erityisen arvokkailta.
    Kaunista ja aurinkoista pääsiäisen jälkeistä viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivien paiste ja lämpö on palauttanut uskon kevääseen. Hyvältä tuntuu.
      Kiva, että tykkäsit. Sinulle on ilo lähettää kortteja. Tänä vuonna oli askarteluideat hiukan kadoksissa. Yhä harvempi lähettää kortteja, vaikka kaikki niiden saamisesta tykkäävät. Sääli, sillä vaikka kuvalliset tekstiviestit ovat mukavia, kortti postilaatikossa tuntuu erityiseltä.
      Kiitos, sinulle myös ihania huhtikuun päiviä ja vapun odotusta!

      Poista
  17. Ihanaa nähdä, että teillä on kevät jo noin pitkällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä päivältä näkymät vain paranevat. Että voikin kauan kaivattu kevät tuntua mukavalta.

      Poista
  18. Yhyy, meillä on vielä puoli metriä lunta. Mutta nopeaan se sitten hupenee, kun alkuun herahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi sulaa näillä säillä hurjaa vauhtia. Taitaa teilläkin kohta puoli metriä olla "edellisen talven lumia". Toivon niin.

      Poista
  19. Ensimmäiset piipot ja nuput saavat ihan pakahtumaan ja siitä se kevään ilo vain kasvaa! Tuhkan voimalla täälläkin yritän lumipenkkoja sulatella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisen jäljiltä on suorastaan raittiin ilman myrkytys ja yleinen jäykkyys koko kropassa. Vaatii hetken tottua ulkoilma-ahertamiseen. Vaan on se niin mukavaa.
      Tuhkassa on voimaa, mutta niin on auringollakin.

      Poista
  20. Keväinen ilma huumaa ja uuvuttaa, ulkona soi lintujen konsertti myöhään iltaan saakka, onneksi jo tuntuu siltä, että kevät on jo täällä eli sen huomaa muustakin kuin taimia tursuavista ikkunalaudoista!

    Lämmin kiitos ihanasta Pääsiäiskortista!

    Hiljalleen piha alkaa kukkimaan ja päästään nauttimaan pitkään odotetusta pihatouhuilusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona ahkerointi ja kevään taivastelu käy kuntosalijumpasta. Ainakin niin kroppani nyt sanoo. Vihdoin kevät on saapunut myös ikkunalautojen ulkopuolelle. Johan sitä ehdittiin odottaakin.
      Voi, miten olen sinun postauksiasi kaivannut. Olet ilmeisesti siirtynyt Instan puolelle, kuten niin moni muukin.

      Poista
  21. Nyt tosiaan tapahtuu taas vauhdilla. Meilläkin iltapäivisin alkaa kuulua ihan lirinää hangista kun sulavat niin vauhdilla. Enkä ihmettelisi, vaikka huimaa vauhtia nousevista piipoistakin voisi kuulla jonkinsorttista ääntä. Meillä ne eivät malta edes odotella maan paljastumista, vaan puskevat lumen seasta esiin. Ihan noin isoja nuppuja ei vielä krookuksissa näy, mutta ensimmäinen pieni kärki jo pilkisti eilen illalla lehtien välistä. Jännittäviä aikoja on edessä kun tutkii, mitä kaikkea mullasta nouseekaan.
    Muistaakseni jossain suositeltiinkin pelakuille suoraan mullassa juurruttamista, vaikka moni suosii vesilasijuurrutusta. Itse olen juurruttanut yleensä kaikki pistokkaat mullassa. Toivottavasti viimeisetkin pelakuun pistokkaasi kasvattavat juuret ja lähtevät reippaasti kasvuun.
    Multaa pitäisi todellakin hankkia jo syksyllä varastoon sen verran, että pääsee keväällä hyvin alkuun. Olen yrittänyt jo pari kertaa käydä hakemassa hyväksi havaitsemaani kesäkukkamultaa mutta sitä ei ole ollut vielä myymälässä. Piti kuulemma tulla jo parin viikon takaisessa kuormassa mutta sen tilalle oli tullut jotain väärää sorttia eivätkä ole saaneet vieläkään muuta kuin 10 litran pussikokoa. Niin kiire minulla tai kasveillani ei ole, että alkaisin pikkusäkeissä multaa kotiin kantaa. Nyt odotellaan loppuviikosta tulevaa uutta kuormaa. Muutamasta muustakin paikasta kävin kyselemässä mutta ei joko kuulu valikoimiin tai tulee myyntiin vasta kun kesäpiha aukeaa. Kaikenlaiset riesat sitä voivatkin hidastaa puutarhaharrastajan keväistä vauhtia!
    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on vähänkään samanlaiset säät, kuin täällä, taitaa lumet kadota pikavauhtia ja krookukset avata kukkansa. Kevät kirii vauhdilla eteenpäin.
      Hämärästi muistan lukeneeni pelaguiden pistokkaille suositeltavan samaa menetelmää kuin SaintPaulioille. Tekemisen tiimellyksessä hyvät tiedot unohtuvat ja homma etenee mututuntumalla. Näyttää siltä, että sekä vesilasissa juurensa kehittäneet ja suoraan multaan tökätyt pelaguut jatkavat kasvuaan hyvässä sovussa.
      Olen viime vuosina ihmetellyt, miksi kaupat heräävät kovin myöhään erilaisten puutarhatarvikkeiden hankinnassa. Kuitenkin niiden markkinointi aloitetaan heti joulun jälkeen, mutta sitten myydäänkin eioota. Mullan suhteen ymmärrän, koska sitä ei välttämättä varastoida suuria määriä talveksi. Osasin viime syksynä kerrankin olla kaukoviisas, kun säästin multaa ja kannoin monta säkkiä jo valmiiksi kellariin. Edellisenä keväänä vaati pitkäpinnaisuutta odottaa oman mullan sulamista ja kiikuttaa lisää multaa kaupasta.

      Poista
  22. Nyt on ollut aivan ihania kevätpäiviä ja lumet ovat huvenneet silmissä! Se taas tarkoittaa sitä, että puutarha puhkeaa kukkaan ja kasvuun ennen kuin ihminen huomaakaan ja kohta huomaan taas olevani myöhässä ;) Mutta aivan ihania kevätkuvia jo sinulla. Itse huomasin tänään ensimmäset lumikellot tuijan juurella ja raastoin pois nokkosen pintajuuria, joita se oli levitellyt pensashanhikkien väliin.
    Multaostoksille lähdöstä olen jo parina päivänä miestäni "varoittanut". Olisi järkevä tilata lavallinen, mutta ei ole oikein säilytystilaa, koska ihan noin isoille määrille ei ole kesässä tarvetta.
    Kauniita kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  23. Between, meillä on täällä Suomen Tahitilla sekä nuppuisia köynnöshortensioita että scilloja, siellä, missä ei ole lunta.

    Upeinta on, että terassihortensiat ovat myöhäänkin ruukuista maahan istuttuina silmuilla.

    Sain viime vuonna vihdoinkin lumikelloja, kun olin aidannut atsaleoita, joiden juurella niitä kasvoi. Tuo kerrottu on kuin Kesälumipisara, yhtä ihana♥ Minä makaan maassa kuvaamassa mustan jätesäkin päällä. Niin on otettu mm. omasta mielestäni blogini paras kukkakuva.

    Mukavia puutarhatouhuja sinulle♥♥ Tänään sulattelen havujen juuristoja. Sen jälkeen puput ja kauriit eivät niihin koske. Kumma juttu sekin...

    ♥♥.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!