maanantai 12. kesäkuuta 2023

Maaginen 10.6. ohitettu onnistuneesti

 
Vanha kansan ohjeen mukaan ennen kesäkuun 10. päivää ei kannata laittaa kesäkukkia. Tuota ohjetta en ole noudattanut ikikausiin. Toukokuu on ollut meidän nurkilla useimmiten niin lämmin, että jo äitienpäivän aikaan kesäkukat ovat pärjänneet kaikkein arimpia lukuunottamatta ulkona hyvin. Ja hyötykasvitkin selvinneet lämmittämättömässä kasvarissa toukokuun viimeisestä viikosta lähtien ongelmitta. Tänä keväänä lämpöä on saatu hidastetusti. Etenkin öisin on ollut koleaa. Lauantaivastaisena yönä meidän alapihalla mittari painui alimmillaan +1.5 asteeseen.

Vihdoin maaginen kesäkuun 10. on ohitettu. Jokohan voisi huokaista helpotuksesta ja siirtyä ihan käytännössä kesään.

Prunus serrulata 'Royal Burgundy' - Japaninkirsikka


Kuluneella viikolla minusta tuli onnellinen japaninkirsikan omistaja. Olen ihastellut sitä jo edellisenäkin kesänä Saaripalstan Sailan blogissa. Kävin läpi lähiseudun taimimyymälöiden tarjontaa, ettei tarvitse turhan päiten pitkin pääkaupunkiseutua ajaa. Espoon puolelta kaunotar löytyi. Myyjä sanoi sen olevan heidän viimeisensä. Ensin ei meinannut edes löytyä, kun tuuli oli kaatanut ainokaisen muiden kasvien joukkoon. Sieltä sen pelastin ja kotiin kuskasin.

Magnolia stellata 'Susan' - Tarhamagnolia
 
Kuten tavallista, yhden uuden kasvin ostaminen johtaa pihalla "tuolileikkiin". Jonkun on muutettava uuden alta toisaalle. Niin kävi nytkin. Liian kuivassa paikassa ja varmaan siitä syystä huonossa hapessa elelevä magnolia Susan sai lähtökäskyn Pikkupuutarhan Kriikunapenkistä ja tilalle muutti Royal Burdungy. 

Saila totesi postauksensa kommenttiketjussa magnolian kaipaavan Kiinan vuoriston alarinteiden olosuhteita. Sellaisia paikkoja ei meidän pihalta löydy, mutta kuvittelen ja toivon alapihan Kaivoruusupenkin tarjoavan Kriikunapenkin paahteisuutta viileämmän asuinsijan magnolialle. Magnolia jää penkin itä-kaakkopuolelle ja saa osakseen enemmän aamuaurinkoa. Päivällä ja iltapäivällä se saa varjoa ja tuulensuojaa isoksi venähtäneistä juhannus- ja punalehtiruususta.

Corylus maxima purprea - Veripähkinäpensas


Ehdin istuttaa toukokuussa Kriikunapenkkiin, magnolian lähelle ostamani veripähkinäpensaan. Se on vielä aivan pikkuinen, niukin naukin 30-senttinen rääpäle. Saattaa olla hidaskasvuinen, mutta aikuisena se on 3-5 metrinen. Eli japaninkirsikan kaveriksi se ei käy. Lapio kouraan ja puskamuutto käyntiin. 

Veripähkinän uusi asuinsija on Vasenrinteen yläosassa. Paikka on lämmin ja siinä on veripähkinällä tilaa kasvaa joka suuntaan. Tuuli saattaa osua vähän liikaa, eikä kosteuttakaan taida olla riittävästi. Meidän tonttimme tarjoaa yhä enemmän kasville kuin kasville kuivuutta ja tuulta. Kaipa tässä on hissukseen valmistauduttava aavikko-olosuhteisiin ja hankittava kameli ja pari taatelipalmua.

Saxifraga - Patjarikko?


Istutin vuosi sitten syysomenan alle Niltalta saatua patjarikkoa. Selvästikään ei ollut rikoille suotuisa paikka monestakin syystä. Niinpä kaivoin ne ylös, jaoin ja istutin Pikkupuutarhan Kivipenkin reunaan riviin. Tilaa on enemmän tarjolla, multatila syvempi, eikä kasvit ole samalla tavoin vaarassa tulla tallotuiksi, kuten omenapuun tyvellä.

Rikkojen suhteen olen vähän ulalla. Minulta menevät sekaisin patjarikot, varjorikot, posliinirikot ja ihan kaikki rikot. Ehkä ehdin jossain välissä syventyä rikkojen elämään syvemmin. Nyt toivon puutarhani rikkojen viihtyvän uudessa paikassa. Oli nimi mikä tahansa.

Helleborus spp. 'Anna's red' - Jouluruusu


Kirjavalehtisen jouluruusun istutin Kriikunapenkkiin jo kuukausi sitten. Se sujahti kätevästi oikealla puolella jo pidempään asuneen jouluruusu Double Ellenin viereen. Taimi oli kivan kokoinen jo nettikaupasta saapuessaan. Se näyttää kotiutuneen hyvin, sillä uusia lehtiä on alkanut nousta tyvestä. Nuppuja ei ole näkyvissä, mutta hyvää kannattaa ilman muuta odottaa.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki

Tommolan tilalta tilaamani mantelityräkitkin on nyt istutettu Pikkupuutarhan Harkkokäytävän varrelle, pallohortensioiden lähelle. Kuvassa mantelityräkit ovat vielä poteissaan odottamassa istutusta. Kasvit oli todella hyvin pakattu ja saapuivat hyväkuntoisina. Kävin hakemassa ne heti postista, kun saapumisilmoitus tuli.

Toivottavasti nämä kaksi uutta kaverusta kotiutuvat puutarhaani ja viihtyvät monia vuosia. Mitä lie mokasin, kun edelliset mantelityräkit eivät selvinneet siirrosta alapihalta Pikkupuutarhaan? Tykkäsin niistä sen verran paljon, että olin valmis tekemään töitä uusia saadakseni. Pelkäsin jo, että on lähdettävä ajelemaan Leivonmäelle saakka. Ei tarvinnut, asia hoitui postitse.

Dodecatheon meadia - Vuorijumaltenkukka

Viime kuussa hihkuin täällä blogissa Vasenrinteen vuorijumaltenkukan onnistuneesta talven yli selviytymisestä. Nyt saan hihkua toistamiseen, sillä kadonneeksi luulemani vanhempi vuorijumaltenkukka ilmestyi Hortensiapenkissä kukkimaan. Missä lienee luurannut pari edellistä vuotta?

Popcorn 7.6.


Viime kesänä kylvin isoon piharuukkuun popcornia. Iti ja kasvoi hyvin, vaikka alussa oli vähän vahtimista. Linnut nimittäin kävivät nokkimassa popcorneja mullasta ja levittivät samalla multaa ja lehtisilppua pitkin patiota. Nyt laitoin heti aluksi harson ruukun päälle. Sen suojissa popcornit pääsivät itämään.

Popcorn 9.6.

7.6. otetun kuvan jälkeen totesin, että eiköhän popcornit jo pärjää ilman harsoakin. Tuskin linnut enää ovat kovin kiinnostuneita, kun taimet ovat jo mukavasti kasvussa. Harsoa oli nokittu ja riivitty hahtuviksi pitkin terassia, joten purkki näytti minusta paljon paremmalta ilman harsoa. Korvasin harson varmuuden vuoksi verkolla, joka ei ihan koko ruukun ympäri ylettynyt.

Perjantaiaamuna näkymä oli sitten aika surkea, kuten kuvasta näkyy. Illalla sohvalla istuessani näin harakan olevan ruukun kimpussa.

Popcorn 10.6.


Lakaisin mullat pois patiolta, mutta jätin ruukun myöhemmin siivottavaksi. Harakoilla taisi olla perjantai-iltana leffailta tiedossa, kun viimeisetkin popcornit oli käyty napsimassa. Lauantaiaamuna terassille menijä kohtasi myllätyn mullan ja viimeisetkin versot pitkin lattiaa nakeltuina.

Popcorn-pussissa on edelleen runsaasti jyviä kylvettäväksi. Jääköön tältä kesältä popcorn-istutukset tekemättä. Harakat saavat keksiä muuta huvia ja pureskeltavaa leffailtoihinsa. Minun popcorn-paistopisteeni sulkeutui.

Allium ursinum - Karhunlaukka

Kesällä 2020 Makkaripenkkiin istutettu karhunlaukka on edelleen elossa ja hyvävointinen. Parhaillaan se lykkää nuppuja. Kuten jo aiemmin totesin, tontillamme varjopaikkoja ei juuri ole. Makkaripenkki on niitä harvoja paikkoja, joissa voin edes kuvitella jonkun varjokasvin voivan menestyä. Aina ohi kulkiessani olen syystäkin hyvin iloinen nähdessäni karhunlaukan ja muut alueelle keräämäni varjokasvit.

Papaver orientale - Idänunikko


Kesän etenemisen huomaa selvimmin eri kukkaryhmien vauhdilla avautuvista nupuista. Sipulikukkien aikaan tuntuu, että vielä on ikuisuus perennojen heräämiseen. Hups vain ja siellä sipulikukkien seassa nousee unikko jos toinenkin. Yhtä vikkelästi niiden palluraiset nuput nousevat pitkien varsien päihin nuokkumaan. Ja sitten voikin tarkasti kuunnellen havaita pientä poksahtelua, kun nupuista esiin työntyvät silkkipaperin ohuet terälehdet suoristavat ryppyjään.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Molemmat tuurenpihlajani, alapihan Syyspenkissä ja yläpihan huoltopihalla asuva, ovat aloittaneet kukinnan. Kukat ovat ruokalautasen kokoisia ja tänä vuonna niitä on entistä enemmän. Kesällä 2019 istutetut puut ovat saaneet pituutta ja leveyttä kivasti. Minusta puu on aika nopeakasvuinen.

Tuurenpihlajaa ei syyttä kutsuta Pohjolan palmuksi. Sen oksat suurikokoisine ja siroine lehtineen taipuvat kauniisti ihmisen pään ylle. Parasta tuurenpihlajassa on sen loistava oranssinpunainen ruskaväri. Sen lisäksi tämä puu ansaitsee tulla ihailluksi koko kasvukauden.

Syringa vulgaris - Pihasyreeni

Jatkamme kesäkuun merkeissä. Kivaa viikkoa kaikille!

 

24 kommenttia:

  1. Tämä vuosi on tosiaankin näyttänyt, että kesäkuun 10. päivän sääntö pätee edelleen. Nyt onneksi on lämpimämpään päin, ehkä jopa liiaksikin.
    Jopa on popparit lintujen mieleen. Hyvä kun varoitit, pitäisi vielä istuttaa muutama maissintaimi pihaan. Täytynee suojata hyvin, täällä kun on myös kovin innokkaita lintuja. Unikkokuvastasi tuli kova pioniunikoiden kaipuu, en tullut kylväneeksi niitä tänä vuonna. Jospa vielä ehtisivät?
    Toivotaan menestystä kaikille uusille istutuksillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kylmää kevättä ja kesää en muista aikoihin. Kaupan päälle näyttää tulleen vielä kunnon kuivuus. Lämpöä on viikolle luvassa riittävästi. Kunpa se jakautuisi koko vuorokaudelle eikä vaan päivälle.
      Kannattaa ehdottomasti suojata maissin alkutaival. Kunhan se saa enemmän korkeutta, linnut eivät enää niitä noki. Tosin meidän pihalla on parhaillaan kolmen harakanpoikasen porukka, jolta ei säästy mikään. Olivat löytäneet jostain ison hiivaleivän kantin, josta riitelivät hetki sitten äänekkäästi. Täytyy käydä tutkimassa, söivätkö leivän vai onko se jossain kukkapuskassa.
      Pioniunikot saattavat vielä ehtiä. Vastahan kesä on alussa. Omatkin ovat vielä kylvämättä ja olen kahden vaiheilla, kylvänkö vaiko en.
      Tuoreet hankintani kiittävät. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Meillä oli lauantain vastaisena yönä -2 asteen pakkanen usean tunnin ajan, tämä oli juuri nipin napin tuon vanhan kansan päivämäärän sisällä. Huh. Onneksi harsojen alla kaikki säilyivät, vähän harmiakin tuli.
    Ihanalta näyttää japaninkirsikka, onnea ja menestystä sille! Ja toivottavasti magnolia viihtyy paremmin uudessa paikassaan.
    Voihan harakat, mahtoi niillä olla bileet, näyttää siltä, kun kuvaasi katsoo.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan oli kylmää teilläkin. Tuntuu, ettei kesä pääse nyt ollenkaan vauhtin. Pohdin tässä, joko ottaisin harsot pois kasvarista? Ehkä annan niiden olla vielä päivän pari.
      Japaninkirsikkani ja magnoliani kiittävät rohkaisevista toivotuksista. Tänään on taas kasteltava niitä ja muitakin, kun on niin äärimmäisen kuivaa.
      Kolme harakkalasta mellastaa pihallamme urakalla. Toivottavasti oppivat pian lentämään kunnolla ja vaihtavat maisemaa.

      Poista
  3. Tänä vuonna tuo vanha viisaus päti hyvin. Onneksi meillä ei halla sentään vieraillut.
    Jumaltenkukat ovat kyllä hyvin kauniita. Minullakin se kukkii parhaillaan.
    Nyt on luvassa kovia helteitä ja taas kotipuutarhurit saavat tarttua usein kastelukannun kahvaan. Huoh…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän ja lämpimien säiden odottaminen on välillä tuskastuttanut, kun kesä on meillä muutenkin aika lyhyt. Jospa tilanne nyt muuttuisi myös öiden osalta.
      Kastelukannulla riittää töitä - ja kastelijalla. Laiton alkuillasta sadettimen töihin, kun kasvimaa näytti rutikuivalta.

      Poista
  4. Nyt on tosiaan ollut viileää ja on etenkin, öisin. Tuulikin tuntuu todella kylmältä - no, meri on vasta noin kymmenasteinen. Toisaalta on saanut ihastella tulppaanien kukintaa erittäin pitkään, harvoin enää näin kesäkuun puolivälin lähestyessä niitä kukkii yhä siellä sun täällä. Teillä on kyllä ollut hyvin kylmiä öitä. Meillä on pysynyt aika tasaisesti neljässä asteessa, siis yön minimi. Johtuu ehkä siitä merestä sekin, että on niin tasaista.
    Jouluruusullasi on aivan super-upeat lehdet! Harmittaa, kun päätin säästää enkä tilannut sitä itsellenikin. Toisaalta säästötoimenpiteet olivat tarpeen, kun tilasin paneelikuorman vanhan helmipontin mukaan höylättyä taloni ulkoseinien yläosaan, ja vanhan mallin mukaan höylätyt ikkunalistat siihen päälle. Tuollainen on kallista lystiä ja talven mittaan piti säästää kaikesta mahdollisesta, että keväällä on rahaa maksaa. Ihastelen myös tuurenpihlajasi kookasta kukintoa, teillähän on kaikki suurta kuin Ameriikassa ;-)
    Voi apua, tunnen olevani vastuussa magnoliastasi. Toivottavasti se viihtyy uudella paikallaan. Kuulostaa kyllä täydelliseltä. Susan ei ole helppo, se on talvenarimpia magnolioita, joita meillä myydään. Melkoinen rulettipyörä sinulle tuli noiden taimien kanssa, mutta pähkinällekin paikka, jossa se mahtuu levittämään oksansa, kuulostaa oikein mainiolta. Eiköhän kaikki mene hyvin. Toivottavasti sekä Royal Burgundy että Susan kukkivat heti ensi keväänä!
    Harakoita on jotenkin nykyisin paljon, olen kiinnittänyt jo useana vuotena huomiota. Minun huussin ulkoseinän saippuaa ne käyvät nokkimassa, ja kun se käy riittävän pieneksi, ne vievät palat - tai pudottavat - jonnekin, mistä en saippuaa enää löydä. En tykkää nestesaippuoista muovipullojen takia, mutta olen siirtynyt ulko-käsipesupisteissä niihin. En ollut muistanut ostaa uutta nyt kevääksi, joten kun avasin ulkopesupisteet, niin palasaippuat niihin menivät. Ovat vielä tallella, mutta aika lovettuja :-D Tämä on pieni harmi kasvatettuihin kasveihin nähden kyllä, maissista olisi tullut kaunis ruukullinen! Ärsyttävää. Toivottavasti keksit koristeeksi jotain muuta, joka ei harakan nokkaan sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin hetki sitten Nummelasta, jossa eräässä pihassa tulppaanit ja muutama narsissikin kukkivat täysillä. Ei ihan tavallista tähän aikaan kesästä. Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Kunpa vain oppisi useammin kääntämään katseensa sinne optimismin puolelle.
      Pähkäilin Anna´s redin kanssa tosi kauan, kunnes tajusin, että pitkittäessäni päätöstä saatan jäädä kokonaan ilman. Tunnen itseni ja tiedän, kuinka sitten harmittaa. Budjetti on asia, jonka kanssa ei yleensä neuvotella. Valitettavan usein joutuu pää kipeänä miettimään hankintojen tärkeysjärjestystä. Toivon, että Anna´s rediä on kaupan jatkossakin. Talon korjaaminen on ymmärrettävästi niin tärkeä asia, ettei sitä voi loputtomiin lykätä. Onneksi sinulla on suuri määrä upeita kasviherkkuja, eikä tyhjää puutarhaa tarvitse ulkoseinää korjatessa katsoa.
      Älä yhtään kanna vastuuta magnoliani kohtalosta. Päin vastoin, ohjeesi olivat paikallaan, ne selkeyttivät magnolian olosuhdevaatimuksia ja auttoivat siirtopäätöksessä. Olin jo pitkään murehtinut magnolian tilannetta ja tiennyt, että jotain sille on tehtävä. Veikkaan, että ilman siirtoa se olisi heittänyt henkensä. Nyt annoin sille toivon mukaan uuden mahdollisuuden. Minulla on ollut tähän saakka pelkkiä onnistumisia koristepuiden kanssa. Toivon tuurin jatkuvan myös Royal Burgundyn kanssa.
      Kävin äsken laittamassa kasvihuoneen oven kiinni. Kolme esiteini-ikäistä harakkaa pomppi pitkin lavakauluksia niiden äidin kiljuessa vaahterassa. Aikamoisia raggareita. En ole löytänyt aamulla niiden nokassa näkemääni leivänkanttia missään, joten ilmeisesti popsivat sen. Palasaippua olisi ekologisempi vaihtoehto, mutta sisällä aika sotkuinen. Meillä on vessoissa keraamisia pumppuastioita, joihin ostan nestesaippuan isompina erinä. Niitä löytyy myös kierrätettävissä pakkauksissa, joten muovia voi sillä tavoin vähentää. Eniten taloudessa syntyy tänä päivänä muovi- ja kartonkiroskaa, vaikka kuinka yrittäisi tehdä valintoja. Vastuullisuus aiheuttaa toisinaan suorastaan päänkivistystä. Meidän on sentään helppo kuskata pakkausmateriaalia kierrätyspisteisiin. Voin hyvin kuvitella, miten hankalaa sinun on täyttää auto roskalla, kun tarvitset tilaa kaikelle tarpeellisellekin.
      Nummelan Cittarissa oli isokokoisia terassihortensioita 5 eurolla. Ehkä ne eivät kelpaa harakoille.

      Poista
  5. Kivan ja mukaansa tempaavan tarinan kirjoitit popcorn-kokemuksestasi. Jouluruusuja on siis myös 'Anna's red' - merkkinen. Suorastaan velvollisuuteni on niitä etsiä pihalleni :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt jo naurattaa popcorn-seikkailu, mutta lauantaiaamuna sotkun näkeminen "kiristi otsaa". Ehkä Anna´s rediä myydään muuallakin, mutta itse löysin sen Viherpeukaloilta. Tilasin sen jo keväällä, kun olin muutaman päivän käynyt kuvaa netissä ihastelemassa.

      Poista
  6. Harmilliset harakat! Mutta niin ihania nuo muut kasvisi jälleen ja hienoa, että vuorijumaltenkukka ilmestyi jälleen ilahduttamaan. Minusta on hauskaa joka kesä bongailla, mitä uutta puutarhasta löytyy tai mihin tutut kasvit ovat vaeltaneet. Parhaillaan jännitän liljapenkistä noussutta reilusti muita pidempää ja lehdistöltään erilaisen väristä liljaa - kukka kertonee, mikä lilja on kyseessä. PlantNet -sovellus veikkasi lehtien perusteella niin montaa erilaista, että arvailuksi jäi.
    Nautitaan nyt näistä lämpimistä kesäpäivistä ja toivottavasti myös öistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakkalapset ovat vähän villiintyneet. Eiköhän ne lähde kauemmas pihasta opittuaan lentämään.
      Kasvibongailu onkin mainio harrastus. Se alkaa heti lumien sulattua ja jatkuu seuraavien lumien saapumiseen. Usein kynnenaluset ovat siksikin mustina, kun tulee tutkimusretkillä tulee pöllytettyä multaa mahdollisten versojen löytämiseksi.
      Liljojen erottaminen lehtien perusteella on kyllä vaikeaa. Monilla on hyvin samanlaiset lehdet. Kukka kyllä kertoo aikanaan. Sinulla on jännittävät ajat edessä.
      Nautitaan, ehdottomasti. Rakastan aurinkoa ja lämpöä.

      Poista
  7. 10.6. piti tänä vuonna erityisen hyvin paikkansa. Olisinpa tuon tiennyt jo helmi-maaliskuussa, niin en olisi (ehkä) hoppuillut silloin niin paljon kylvöjä tekemään. Toukokuun lopun kylmät säät nyt ymmärtää ja jollain lailla niitä osaa odottaakin mutta kyllä kesäkuussa jo pitäisi olla sen verran lämmintä, ettei tarvitse ihan joka ikistä kasvia sisätiloihin takaisin kiikuttaa. Tai sitten harmitella sitä, että puutarhasta paleltui yhtä sun toista. Vaikka vein basilikat kylmältä suojaan ulkovarastoon, niin onnistuin silti palelluttamaan ne. Ilmeisesti siis varastossakin lämpötila putosi liian pitkäksi aikaa alle kymmenen asteen. Jouduinkin kylvämään eilen uudet basilikat.
    Minusta tuo rikkosi näyttää varjorikolta. Minulla on samannäköistä kasvia, jota olen pitänyt varjorikkona. Posliinirikosta ei ole mitään käsitystä mutta patjarikko on selvästi matalampaa, vähän niin kuin isolehtistä sammalta, josta nousee kukkia 10-15 sentin korkeudelle. Sitä tuo kasvisi ei varmuudella ole.
    No johan oli popparinnälkäisiä harakoita teillä! Melkoista sotkua saivat aikaiseksi, olisivat edes vähän siistimmin syöneet.
    Aurinkoista ja lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin harmittelin, ettei kevään kylmyydestä ollut mitään viitettä. Monia kylvöjä olisi voinut siirtää vähän eteenpäin. Toisaalta vuoden alussa on joka kerta valtava tarve päästä kylvämään ja kasvattamaan, että järkihän siinä jää toiseksi.
      Minullakin basilika on aivan henkitoreissaan. Ajattelin ostaa kaupasta basilikan yrttinä ja laittaa se maahan. Niin tein viime vuonna ja se toimi hyvin.
      Olen huomannut, että sinulla on runsaasti erinomaista ja tärkeää kasvitietoa. Kiitos näistä rikkotiedoista, jotka poistavat epätietoisuutta. Seikkailin hetken netissä ja varjorikko vaikuttaa oikealta. Itse asiassa minulla on muualla patjarikko, joka on juuri kuvauksesi mukainen. Toivottavasti uusi asuinpaikka ei ole varjorikoille liian aurinkoinen. Taaempana kasvavat isot perennat luovat hiukan varjoa.
      Harakkalapset ovat aikamoisia huligaaneja. Olisi varmaan pitänyt tarjota niille cocista popcornien kyytipojaksi. Toivottavasti oppivat pian kunnolla lentämään, jos vaikka pihaelämä sitten vähän rauhoittuu.
      Kiitos, lämpöä ja aurinkoa on luvassa. Toivottavasti sitä riittää teillekin.

      Poista
  8. Rikoista en mitään tiedä mutta kovasti näyttää samalta kuin viime vuonna istuttamani varjorikko. Minä jouduin tekemään hernekylvöt kahteen kertaan. Joku lintu kävi nokkimassa herneet ja itäneet alut maasta. Toisen kylvön jälkeen laitoin harson kylvöjen päälle ja nyt on saaneet olla rauhassa. Sama on sipulien kanssa, ilman harsoa kaikki nypitään pois yön aikana.
    Harakkalapsia näkyy meilläkin, höpsöjä raakkujia jotka räpistelevät oksalta toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon kasvini olevan varjorikko. Hiidenkiven puutarhan Minnakin sanoi samaa.
      Ai, ne nokkivat herneet ja sipulitkin? Laitan yleensä kasvimaalle harson heti kylvöjen päälle, joten siellä en ole lintujen mellastukseen törmännyt. Olen lähinnä ajatellut, että siemenillä on lämpimämpää itää. Tiedänpä tulevina keväinä harsottamalla estäväni myös höpsöjen harakkalasten buffetruokailun.

      Poista
  9. Tänä vuonna juuri kylmien öiden takia en kiirehtinyt kesäkukkien istuttamisen kanssa. Harmi, että harakka päätti tehdä kylvöksistäsi uuden asetelman. Vaikka jonkin verran itse esikasvatan, ostin tänä vuonna muutaman maissin valmiiksi esikasvatettuna, niistä en edes odota satoa. Ovatpahan hienot koristeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi harmitti joka aamu siivota multasotkua terassilta ja katsella hupenevia versoja. Nyt jo naurattaa. Eläimillä on omat kommervenkkinsa. Varmasti niitä harmittaa meidän ihmisten asettamat esteet.
      Eihän noista popcorn-taimista mitään tähkämaissia ehdi kasvaa. Ideana onkin saada kiva viherkasvi kesäksi. Nyt on kaikki sopivat ruukut laitettu muille kasveille, joten jääköön popcornit tältä vuodelta.

      Poista
  10. Minäkin ennen noudatin aika tarkasti tuota vanhaa hyvää päivämäärää kesäkukkien istutukselle, mutta totta on, että toukokuussa alkaa jo niin lämpimiä ilmoja, että iskee ahneus ja kaipuukin kukkiin. Saipas sitten palellutettua kesädaaliani :( No, koko kasvit eivät kärsineet, joten toivoa vielä on.
    Ompas siellä harakat "kunnostautuneet" tuhoamiseen. Voi turkanen sentään! Meillä naakat ovat pitäneet hirveetä meteliä katolla, kun ne yrittivät repiä (ilmeisesti) savupiipun päälle laitettua verkkoa pois. Olis niin kiva tehdä pesä sinne... Ihanat petuniat aloituskuvassa :) Niin ja arvelisin tuon olevan isorikkoa. Patjarikossa on ihan erilaiset lehdet ja kukat matalammalla. Kaunis on joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meteorologien mukaan nykyisin on kuulemma parempi seurata sääennustuksia kuin vanhan kansan sanontoja. Niin olen jo tehnyt lukuisina aiempina vuosina, mutta tänä vuonna oli vain kylmää tarjolla. No, nyt näyttää tilanne muuttuneen. Mittari näyttää tälläkin kellonlyömällä +24.
      Voi kesädaalioitasi. Toivoa on yhä, kun kesäkin on vasta alussa.
      Harakkalapsilla on näköjään käyttäytymiskoulutus vielä kesken. Tänään ne ovat olleet rauhallisempia. Ehkä siirtyivät jonkun naapurin siemeniä napsimaan ja multaa levittämään.
      Varjorikoksi useimmat kasvini nimesivät. Isorikossa taitaa olla valkoinen kukka, kun nämä minun kukkivat vaaleanpunaisina. Patjarikko se ei tosiaankaan ole, siinä olet oikeassa. Kävin hetki sitten katsomatta rikkojani. Kukkivat kauniisti ja ovat hyvinvoivan näköisiä. Kastella niitä nyt pitää, kun eivät ole vielä kunnolla juurtuneet.

      Poista
  11. Ihanaa kukkaloistoa sinulla. Minä ratkaisin hallayöt niin, että kiikutin hallanarat kukkani sisälle yöksi. Hautojen laittopäivä täällä on aina ollut tuo maaginen 10.6.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lämpö laittaa kukkimiseen vauhtia. Minullakin kasvatettavat kesäkukat olivat aika pitkään kellarissa. Tomaateilla oli niin paljon jo kokoa, että otin riskin ja siirsin ne kellarista kasvihuoneeseen. Kannatti suojata harsoilla. Nyt vaara on ohi.
      Täällä kesäkukat laitetaan haudoille kesäkuun alussa. Tänä vuonna vasta viime viikon lopulla.

      Poista
  12. Mukavaa kuulla että rikot kasvaa . Minulla on samanlaista ongelmaa rikkojen kanssa . Minulla on vielä vähän korkeampaa ja lehdissä on vaaleampaa väriä muuten ihan samanlainen kukinta. Se ei vielä kuki kuten tämä toinen . Tuurenpihlajan meinasin jo ostaa keväällä mustilasta kun tultiin anoppilasta .Ei mahtunut enää kyytiin oli niin korkeita . No vielä kerkiää . Karhunlaukkaa on minulla kahdessa paikassa keskuspenkissä on ihan auringossa ja hyvin on tähän mennessä kasvanut mutta siementaimia ei ole tehnyt . Sinä olet tehnyt taas kalliita ostoksia toivottavasti viihtyvät .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkojen pelastaminen ensimmäisestä paikasta oli tarpeen. Nyt näyttävät voivan paremmin, mutta aika näyttää. Kuivuus edellyttää jatkuvaa kastelua.
      Seikkailin netissä noita rikkoja katselemassa. Isorikossa kukka on valkoinen. Saattaa noita varjorikkoja olla vaaleampanakin. Varmaan paikallakin on vaikutusta lehtien ja kukan väriin ja kokonn.
      Yritän etsiä kasveille niille ominaisia istutuspaikkoja. Aina se ei ole mahdollista, joten muunkinlaista paikkaa kannattaa kokeilla. Karhunlaukka viihtyy kuulemma varjossa tai puolivarjossa.
      Japaninkirsikka maksoi vähän yli 50 euroa eli se oli tyyris. Muuten tämän kevään ostokset ovat oikeastaan aika vähäisiä. Magnolia on toissa vuoden ostos. Toivottavasti viihtyvät. Joskus halvallakin ostetun kasvin menetys riipaisee.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!