Aarikan puuta ja Balken jäätä

 

Vietimme veljenvaimon kanssa kulttuuripitoisen talvipäivän. Kierros alkoi Helsingin Nervanderinkadulla sijaitsevasta Taidehallista, jossa on vielä tammikuun alkupäiville esillä Kaija Aarikan tuotantoa esittelevä näyttely.

Aivan ensimmäisenä meitä tervehti jättikokoinen pässi, joka on tehty vartavasten Taidehallin näyttelyyn. Oppaan mukaan se painaa tuhat kiloa ja se tuotiin saliin osina. Muuten kookas pässi ei olisi sisälle mahtunut.

Pässi on tunnetuimpia Aarikan töitä. Sitä on valmistettu vuodesta 1973. Pässi tehdään käsityönä mm. vaahterasta, männystä ja tammesta.

Aarikan Tuliainen-purkki suunniteltiin 1968 esimerkiksi kesämökkikeittiöihin suojaamaan jauhoja ja muita elintarvikkeita hiiriltä. Taaempana puolikuulla kuvioituja Tuliainen-purkkeja, etualalla on korkeampia ja matalampia sekä sirottimena Riemuraita-purkkeja, joita oli tuotannossa 1970-luvun alussa.

Kynttilänjalkoja näyttelyssä on lukuisia erilaisia. Monille tuttu Keisarinna on eräs suosituimpia. Myös lintuja Aarikan valikoimasta löytyy jos jonkinlaisia.

Aarikan mobilet olivat jossain vaiheessa suosittuja tuliaisia kylään mennessä. Esimerkiksi kuvan Joutsen-mobilea näkee yhä kotien ikkunoilla.

Pikkuiset joulunpunaiset puutontut ovat monille tuttuja. Näitä on valmistettu 40 vuoden ajan ja valmistetaan yhä. Useimpia tonttuja on saatavissa kolmea-neljää eri kokoa. S-koon tonttu maksaa 23 €, L-koko 45 €. Tonttuperheen kokoamiseksi tarvitset siis euron poikineen.

Puiset korut ovat minulle oikein tuttuja. Ostin asuihin väreiltään sopivia settejä, joihin parhaimmillaan kuului kaulanauha, rannekoru ja korvikset. Tein tässä joku aika sitten korulaatikossani inventaarin. Heitin pois useita parittomia korvakoruja. Jäljelle jäi kolme Aarikan puista korvakorua ja muutama puuhelmistä tehty kaulakoru. Hyvin ovat kestäneet aikaa, sillä korut ovat edelleen täysin käyttökelpoisia.

Omia Aarikan puukoruja

 
Aarikka suunnitteli myös lukuisia hopeakoruja. Niitäkin näyttelyssä oli kattavasti esillä vitriineissä. 

Aarikka valmisti myös useita pelejä ja lasten leluja. Kodistamme löytyy liikelahjana saatu Aarikan valmistama mylly-peli.

Sen sijaan en tiennyt, että Kaija Aarikka on suunnitellut myös lasiesineitä. Humppilan lasin valmistamat kasvikoristeiset lasilautaset tiedän kyllä. Mutta en sitä, että ne ovat Kaija Aarikan suunnittelemia.

Kaija Aarikka on ollut monipuolinen suunnittelija, joka tarttui myös tekstiilitöihin. Kuvan Aarikan suunnittelema ryijy on lainassa Someron seurakunnalta.

Somerolla 3.2.1929 (- 14.8.2014 Helsinki) syntynyt Kaija Aarikka perusti miehensä Erkki Ruohosen kanssa Aarikka Oy:n 1954. Kaija Aarikan tyttäret myivät yrityksen 2017 raisiolaiselle Martinex Oy:lle. 

Peder Balke (1804-1887) on norjalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti dramaattisista ja romanttisista Norjan luontoa käsittelevistä maisemamaalauksistaan.

Sinebrychoffin museossa on 14.1.2024 saakka esillä Peder Balken töitä esittelevä näyttely "Arktisen lumo". Mukana on myös Balken aikalaisten teoksia norjalaisista ja ruotsalaisista kokoelmista.

Peder Balke: Nordkapp (noin 1840)

Balke on selvästi viehättynyt valon maalaamiseen. Teoksia kannattaa katsoa myös ihan läheltä, sillä joissain tauluissa on hyvin pieniä yksityiskohtia. Ihmetytti, miten tarkasti hän on maalannut esimerkiksi lintujen parvia.

Vähän aikaa sitten katsoin televisiossa dokumenttia, joka käsitteli mm. Islannin ja Norjan jäätiköiden nopeaa pienenemistä. Balken maalausten jäätiköt ja vuorten jäiset huiput ovat kuin konkreettisia todisteita pian meille tämän päivän ihmisille menneestä maailmasta.

 
Bulevardilla sijaitsevasta Sinebrychoffin museosta jatkoimme jalkaisin kohti Espaa. Välissä poikettiin kahville ja teelle Bulevardi 24:ssä sijaitsevaan Chez Janet Gourmet & Gift'iin. Varsinkin teetä pienessä paikassa on tarjolla runsas valikoima. Myös makeita leivonnaisia vitriinissä oli kivasti. Paikan erikoisuus on herkulliset macaron-leivokset. Palvelu on erinomaista. Vielä parempaa, jos asiakas puhuu ranskaa tai englantia. Liian voimakas musiikki häiritsi. Olisin pyytänyt hiljentämistä, mutta rouva katosi jonnekin takahuoneeseen tuotuaan tarjoilut pöytäämme. Kahvila on pieni ja täynnä jos jonkinlaista blingblingiä.  

Näin joulun alla täytyy aina käydä katsomassa Espan jouluvalot. Ne ovat joka vuosi yhtä kauniit. Sää oli surkea kylmine tuulineen ja lumisateineen, mutta silti sain jonkun aikaa jonottaa päästäkseni napsaisemaan kuvan Runebergin patsaan ympäristön eläinhahmoista ilman ylimääräisiä ihmisiä.

Helsingissä liikkuessa kannattaa pitää silmät auki. Etenkin vanhemmissa rakennuksissa on runsaasti hienoja yksityskohtia. Mielelläni kurkistan myös sisäpihoille, jos se vain on mahdollista. Usein portit on kiinni, eikä pihoille ole pääsyä. Eräässä porttikongissa ovet oli auki. Pysähdyin kummastelemaan käytävän seinällä näkyviä juttuja. Ensin ajattelin, että onko kyseessä jonkun huoltoyhtiön Fiskars-välineiden (oranssit tangonpäät ja kuviot) varasto? Pyörätelineitä ne ovat.

Telineiden läheisyydessä näin kuvan, joka selitti vempainten tarkoituksen. Ensikertalaisena saattaisin tarvita henkilökohtaista opastusta tuon kuvallisen ohjeen lisäksi.

Jälkikäteen mietin, minkä rakennuksen porttikongista oikein oli kysymys? En tullut sitä kävellessäni tarkemmin katsoneeksi. Veikkaan toimistorakennusta, sillä Kluuvikadulla ei taida montaakaan asuintaloa olla. 

Kluuvikadun Fazerin ikkunoissa on aina kaunista katseltavaa. Niin myös näin joulun alla. Yhtenä jouluna tein tuollaisen "suklaakonvehtikuusen" Julia-karkeista. Liimasin pahvikartioon limittäin suklaakonvehteja alaosasta aloittaen. Yksi suklaarasiallinen ei riittänyt keskikokoisen kuusen täyttämiseksi. Olipa sitten sitäkin herkullisempaa jouluna syödä kuusi tyhjäksi.

Helsingin Aleksanterinkatu on aina ollut SE JOULUKATU. Nykyisin kadun taika ei tunnu enää yhtään niin maagiselta kuin lapsena. Tyhjien liikkeiden ja tylsien näyteikkunoiden vuoksi kadun jouluisuus on muisto vain. Lämmitetty kiveys näytti lumisateessa enemmänkin loskaiselta ja märältä, mitä se itse asiassa olikin.

Stockan jouluikkunan katsominen on jokavuotinen traditio. Jouluikkuna on somistettu lasten ja aikuisten iloksi vuodesta 1949 lähtien. Stockan tiedotteen mukaan "Tänä jouluna satuikkunoissa perinteet yhdistyvät moderneihin digitaalisiin toteutuksiin; tuttujen satu- ja eläinhahmojen rinnalla seikkailevat hologrammeilla ja projisoinneilla luodut eläimet." 

Lapsia oli jonkun verran jonossa lähempää katsomista varten rakennetulle korokkeelle. Niinpä nappasin kaeumpaa vain yksittäisen kuvan ikkunan näkymästä.

Jouluikkunan viereisen näyteikkunan somistus.

Itselläni on Stockan jouluikkunaan liittyvä lapsuudenmuisto. Isäni vei minut 3-vuotiaana katsomaan ikkunaa. Silloin ei ollut pienille rakennettua koroketta. Isä oli nostanut minut olkapäilleen, jotta näkisin paremmin muiden katselijoiden päiden yli. Isä oli aina tarkka siitä, että kylään tai muihin tilaisuuksiin mennessä pukeudutaan siististi. Niinpä minulla oli ylläni uusi takki, jonka hupun sisältä silloin vaaleat hiukseni pyrkivät ulos. Vieressä seisonut rouva oli todennut isälleni, että onpa teillä kaunis tytär. Voitte kuvitella, että isä oli monin verroin ylpeämpi tämän kuultuaan.

Tiistaina Helsingissä pyrytti lunta ja tuulikin kylmästi. Kadut oli kuitenkin yllättävän hyvin aurattu. Varovasti eteenpäin töpötellen vältimme kaatumista. Etenkin nupukiviset alueet ovat talvikeleissä todella liukkaita.Jouluvalot tsekattuamme suuntasimme Kamppiin, jossa kipaistiin pikaisesti ruokakaupassa ostamassa mausteita ja sinappijauhetta. Vielä kirjakauppaan ja sitten bussiin. Oli kiva reissu.

Kluuvikadun Fazerin jouluikkuna