lauantai 9. joulukuuta 2023

Joulukortit postiin

 
Joulukortit on nyt askarreltu ja viety postilaatikkoon. Jostain syystä tänä vuonna ei millään tahtonut idealamppu syttyä edes omien laatikoiden inventoinnin jälkeen. Tarkoitus on käyttää mahdollisimman paljon olemassa olevia materiaaleja. Vuosi vuodelta varastot hupenevat, kun takavuosina vallalla ollut askarteluinnostus on vahvasti hiipumassa. Jotain tarvikkeita oli haettava kaupasta, jotta sain yli 40 korttia ajoissa liikkeelle.

Kaksipuolisia kartonkipohjia löytyi, samoin talviaiheisia skräbbipapereita ja ääriviivatarroja. Vanhoja joulukortteja, joista voisi leikata kuvia, oli sen sijaan vaatimaton määrä. Niinpä ostin kaupasta pyöreitä kuvia, jotka sopivat hyvin skräbbipaperin talvimaisemaan.

Kortin sisäpuolelle liimasin tulostetun runon joulun ja uudenvuoden toivotuksineen. Kirjekuoriakin löytyi omasta takaa. Samoin postimerkkejä, jotka tosin eivät ole joulumerkkejä. Eivät edes jouluisia. Minulla on runsas valikoima vuosien varrella ilmestyneitä ikimerkkejä, jotka ovat yhä voimassa. Postia tulee ympäri vuoden lähetettyä entistä vähemmän, joten katsoin parhaaksi käyttää postimerkit joulukortteihin. 


Amaryllis avautui sopivasti itsenäisyyspäiväksi. Tämän pitäisi olla kaksivanainen, mutta toisesta vanasta ei toistaiseksi näy pilkahdustakaan. Annettakoon kaunokaiselle mahdollisuus pukata kukkavanansa myöhemmin. 

Mieli on tehnyt toistakin amaryllistä. Kuin myös muita joulukukkia. Kauppareissut ovat sattuneet siten, että ostokukka olisi joutunut olemaan autossa liian pitkään. Näillä pakkasilla sellaista kohtaloa ei sovi järjestää joulukukkasille - eikä millekään muullekaan kasville. Aion tehdä täsmäreissun kukkakauppaan, kunhan tästä kerkeän.

Kaksi viikkoa jouluun, enkä ole saanut käännettyä joulunvalmisteluvaihdetta päälle. Perinteisen sinapin sentään valmistin ja purkitin. Sainhan minä myös laadittua joulupöydän antimista listan edellisvuosien pohjaa apuna käyttäen. Tällaisen listan olen todennut käteväksi, sillä se toimii hyvin ostoslistana ruokakauppaan mennessä. Osan tuotteista voi hankkia hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Eikä kaikkea tarvitse tänä päivänä valmistaa alusta alkaen itse. Kaupasta saa monemoista, joista voi tuunata omaan pöytään sopivaa. 

Pienelle porukalle on turha tehdä kahden kilon lanttulaatikkoa tai paistaa 10 kilon kinkkua. Lapsuudenkodissa aattopöydässä oli aina lipeäkalaa valkokastikkeineen ja jälkiruokana väskynäsoppaa, jonka satakunnassa syntynyt äitini teki luumujen sijaan rusinoista. Omat muksut eivät lapsinakaan syöneet lipeäkalaa. Vielä vähemmän aikuisina. On siitä paljon aikaa, kun itsekään olen lipeäkalaa syönyt.

Perhoangervo
 

Olkaapa kilttejä, sillä tontut kurkkivat parhaillaan ikkunoiden takana. Mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta kaikille!


21 kommenttia:

  1. Ai niin, hyvä muistutus tuo tonttujen hiippailu!
    Teitpä todella kauniita kortteja, ihanasti sopivat pyöreät kuvat taustan maisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet ollut kiltti koko vuoden ja siksi tontut ohittavat ikkunasi sisään kurkkimatta. Tai uteliaisuuttaan sentään haluavat katsoa, mitä kissoille kuuluu. Oletkin varmaan huomannut, kuinka Musti tai Ransu toisinaan nostaa ihmetellen katseensa kohti ikkunaa.
      Minäkin tykkäsin tämän vuoden korttien ulkoasusta. Seesteisiä väritykseltään.

      Poista
  2. Hieno määrä itse tehtyjä kauniita kortteja. Minäkin olen tavannut tehdä muutamia omia kortteja, mutta tänä vuonna en ole tehnyt vielä ainoatakaan.
    Onpa kaunis amaryllis. 🌲🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin yksilöllisiä kortteja ei kymmeniä jaksa tehdä. Loppuisi ideat muutaman ensimmäisen jälkeen.
      Eikö olekin kaunis amaryllis. Vähän erilainen väritykseltään. Nyt sen ensimmäisen vanan kaikki nuput ovat aukia.

      Poista
  3. Kauniit kortit. Oletkin ahkeroinut kortteja aikamoisen määrän. Meillä oli eilen lasten kanssa pieni korttiaskartelupaja. Kumpikin teki omille kavereilleen kortit lähempänä joulua annettaviksi ja minä tein pari siistimpää sukulaisille annettaviksi. Askartelumateriaaleja kaapista kaivaessani löysin myös aiempina vuosina tehtyjä kortteja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet antamatta eteenpäin. Ehkä joskus on tullut tehtyä varmuuden vuoksi ylimääräisiä kappaleita. Nekin pääsevät tänä jouluna uusiin koteihin. Postin kautta menee kaukaisemmille sukulaisille ihan vain ostokortit, mutta läheisimmät saavat korttipajan lopputuloksia.
    Nätti amaryllis. Eiköhän sieltä pian ala pilkistellä toinenkin kukkavana ja ehkä myös kolmas.
    Jouluvalmistelut ovat aivan kesken täälläkin, vaikka olen sujauttanut lasten joulukalenteriin joka päivälle jotain jouluista puuhaa. Tänään aarteenetsintäleikistä paljastui muutama kynttelikkö, jotka tuovat varmasti reilun lisän jouluisuutta kunhan saadaan ne laitettua paikoilleen. Kuinkahan saisi muun perheen innostumaan joulusiivouksesta?
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi tulee tehtyä muutama ylimääräinen kaiken varalta. Ne jäävät sitten pyörimään laatikkoon, kun samanlaista ei viitsi peräkkäisinä vuosina kenellekään lähettää. Lasten kanssa on kiva askarrella joulukortteja. Muksuilla on sellaisiakin ideoita, joita aikuinen ei tule ajatelleeksi.
      Kyselin torstaina kukkakaupasta kerrottua vaaleanpunaista amaryllistä, mutta heillä ei ollut. Sellaisen Rosettan haluaisin. Saa nähdä, löytyykö seuraavista ehdolla olevista kukkakaupoista.
      Näppärästi keksitty piilottaa joulukalenteriin lapsille tehtäviä. Lasten levottomuus lisääntyy joulun lähetessä. Silloin aktiviteeteillä saa edes vähän purettua heidän energiaansa.
      Jos keksit hyvän perheenjäsenten joulusiivoukseen aktivoivan keinon, hae sille oitis patentti. Täällä olisi tarvetta sille kikalle.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Sait aikaiseksi kunnon satsin kauniita kortteja! Tietysti niitä on tehtävä sen verran, kuin tarve vaatii :) Minulta lähti 26 korttia. Osa jäi vielä ensi vuodelle säästöön. Olen vähentänyt jonkin verran vuosien varrella.
    Tykkään myös tehdä noita suunnittelulistoja. Ne jotenkin selkeyttävät ruokatilannetta ja myös kauppaostoja. Tänä vuonna olenkin vapaalla aattona, eli "joudun" osallistumaan ruuanlaittoon enemmän, kuin viime vuosina, jolloin olen saapunut aamuvuorosta kotiin lähes valmiiseen pöytään, jonka mieheni on järjestellyt :)
    En muuten tiennytkään, että nuo aiemman postauksen raidalliset purkit, joita lapsuudenkodissanikin oli, ovat syntymävuodeltani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, en tiedä, miten nimeni ei näy, vaikka olen kirjautuneena. No Sartsa tässä kuitenkin.

      Poista
    2. Blogger on viime aikoina kiukutellut sillä tavoin, että kommentit näkyvät anonyymeinä kirjautumisesta huolimatta. Jospa se muiden riesojen tavoin poistuu ajallaan, toivon.
      Paljon sinäkin lähetät joulukortteja. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät lähetä kortin korttia. Eivät nyt eivätkä aiemminkaan. Joulukortti on kiva tapa muistaa sellaisiakin ihmisiä, joihin ei muuten tule aktiivisesti pidettyä yhteyttä. Joka vuosi tuo minunkin lähetettyjen korttipino ohenee.
      Olen todennut suunnittelulistat toimiviksi asiassa kuin asiassa. Niiden avulla saa järjestykseen niin päänsä kuin kaappinsa. Helpompi mennä kauppaankin, kun tietää, mitä sieltä hakee. Sitten vain ruksimaan listalta jo hankittuja.
      Mitähän meillä olisi aattopöydässä, jos se jäisi Ukkokullan kontolle? Keitettyjä perunoita ja muutama eineslaatikko suoraan uunista pöytään nostettuna, kenties. Jossain takavuosien unelmissa elättelin aattoaamupäivää, jolloin yhdessä puuhaisimme keittiössä jouluruokia valmistamassa ja pöytään kattamassa. Onneksi älysin tiputtaa moiset päiväunelmat äkkiä pois, koska käytännössä minähän siellä keittiössä puuhaan. Apua saan, jos pyydän. Usein totean, että helpommalla pääsen, kun ylimääräiset ihmiset pysyvät poissa jaloista.
      Toivottavasti muutama purkki lapsuudenkodista on siirtynyt sinulle muistoksi ja käyttöesineeksi. En tiedä, mihin saakka niitä on valmistettu. Kirpparilla varsinkin punaisia näkee silloin tällöin.

      Poista
  5. Kauniita kortteja olet askarrellut! Minä tein tänä vuonna lähipiirille joulukirjeet, joihin liimailin vanhoista joululehdistä leikattuja kuvia. Mitään ei tarvinnut kaupasta ostaa, mikä on aina plussaa. Kiva kun saa askartelusälää käytettyä.
    Ihana tuo valkoinen amaryllis! Pakkaset ovat tosiaan olleet niin paukkuvia, että ei ole tullut vielä yhtään joulukukkaa ostettua. Amaryllis tai jouluruusu ovat ehdottomasti hankintalistalla kuitenkin.
    Rauhallista toista adventtia ja iloa joulunodotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, itse tehty joulukirje kuulostaa hyvin kauniilta, kuin lahja jo sellaisenaan. Askartelu on parasta silloin, kun tarpeet löytyvät omista varastoista. Tarvikkeiden hupeneminen on erinomainen plussa.
      Tässä on onneksi jouluun vielä sopivasti aikaa ja ehdit hankkia joulukukan. Minäkin kävin jo kukkakaupassa ostamassa joulutähden ja vaaleanpunaisen amarylliksen. Ehdin iloita niistä ennen jouluakin.
      Kiitos, samoin sinulle iloista joulunalusaikaa!

      Poista
  6. Kauniit kortit teit. Ihailin tuota ylempää kuurakuvaa, kuin kultaa ja hopeaa oksilla! Lohen puolikkaan olen paistanut valmiiksi pakkaseen joulua varten , siinä ruokavalmistelut :) Suunnittelulistoista on taatusti apua mm kauppareissuilla ja muutenkin. Me taidetaan olla ainakin aatto ja ehkäpä joulupäiväkin kahdestaan. Ei tarvita isoja valmisteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Luontoäiti koristeli kasvit kauniisti pakkasta apuna käyttäen. Osuin kameran kanssa sopivasti paikalle kauneutta ikuistamaan.
      Tykkään järjestellä ja suunnitella asioita etukäteen silloinkin, kun ollaan Ukkokullan kanssa kaksin. Lapset ovat tulossa aattona syömään, joten saan syyn suunnitella ja valmistella tavallista enemmän.

      Poista
  7. Ihania kortteja olet askarrellut kiitos omastani olin todella iloinen . Kortteja itse en lähetä kuin muutamalle vanhalle ihmiselle . Näin se vaan on mennyt joskus minäkin lähetin paljon mutta vuosi vuodelta on harventunut.
    Koskaan en tosin ole askarrellut kortteja itse kaikki on ollut ostettuja .
    Minullakin on lista joulu ruuan suhteen ollut jo vuosia . Me teemme voi sanoa kaikki itse savustettua kalkkunaa lukuunottamatta ja silloin teen listan mitä teemme minäkin päivänä .Olen jo ostanut muutamia mitä tarvitsen valmistuksissa kuten smetanaa ja kylmäsavuporoa siivuina 4 pakettia . Joskus loppui smetana kaupoista onneksi oli jo jääkaapissa .Kalat on tilattu ja samoin kalkkuna hakupäivät ylhäällä .
    Kukkia minäkin yritän ostaa jopa tänään jotain mikä säilyy aattoon ja pyhiin asti ja jos näyttää ettei säily ostan uudet . Nyt pitää olla sisällä kaikkea kaunista ja kukkia ostan joka tapauksessa pari päivää ennen lisää . Amaryllikset ostan leikkona nykyään mutta anopille lähetämme joka joulu kolmen vanan sipulin lisukkeineen . Oikein hyvää joulun odotusta teille voi olla että puhelimesi soi vielä piakkoin täältä käsin 🎄😀 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kortti tuli jo perille. En ole viime vuosina käyttänyt sitä punaista kuorta, kun pulleita omatekemiä kortteja ei siihen kuitenkaan montaa mahdu. Aikanaan minäkin lähetin valmiita kortteja. Sitten jossain vaiheessa innostuin askartelemaan. Nyt tulee "pyyhkeitä", jos uskallan lähettää kaupan kortin. Ihmiset ovat niin tottuneita omatekoisiin.
      Monia jouluruokia voi ostaa ajoissa ja monia myös valmistaa kokonaan tai puolivalmiiksi. Ei tarvitse viime minuuteilla hikipäässä ahertaa. Smetana kuuluu meilläkin joulupöydän antimiin muodossa tai toisessa. Olisipa tylsää, jos se loppuisi kaupasta. Eilen metsästin Nummelan kaupoissa kivetöntä taatelia. Cittarissa myyjä sanoi yhden asiakkaan ostaneen perjantaina koko heidän varastonsa.
      Joulun kukkakausi on aloitettava ajoissa, jotta niistä ehtii nauttia itsekin. Nykyisin tavaraa on kaupat, myös kukkakaupat pullollaan. Kyllä niitä riittää aattonakin haettavaksi.

      Poista
  8. Hyvin on sinulla joulu lähtenyt käyntiin, kun kortit on askarreltu ja ovat jo postissa. Minä en taaskaan saanut itse tehtyä joulukortteja, ja aina ajattelen, että ensi vuonna. Milloinkohan se vuosi tulee? Kortit ovat nyt kuitenkin postissa. Osa lahjoista on ostettu, paketoimisintoa vielä odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaja ilahtuu, oli kortti kaupasta ostettu tai itse tehty. Itse asiassa hyvän mielen saa myös lähettämisestä, ainakin minä.
      Sinullakin joulujärjestelyt ovat jo hyvällä mallilla. Moni ryntää lahjaostoksille viime metreillä. Lahjakassit ovat oiva pelastus paketoimisessa. Olin teininä kaupassa jouluapulaisena. Kauppias opetti minulle erilaisia pakkaamisniksejä, mutta silti niiden pyöreiden esineiden pakkaamisesta jäi kammo.

      Poista
  9. Minulta taitaa jäädä tänä vuonan kortit lähettämättä. Ne on tekemättä, ei ole vaan millään ehtinyt. Kukat taidan hankkia vasta jouluviikolla, tällä kertaa vain leikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkokukat on hyvä vaihtoehto joulutähdille ja amarylliksille. Juttelin tänään kukkakauppiaan kanssa, joka kertoi korkeiden sähkökustannusten vaikuttaneen myös joulukkatarjonnan kaventumiseen.

      Poista
  10. Arvostan, että jaksat tehdä itse joulukorttisi. Oma joulumuistamisten lähetys hiipui, kun mummoni nukkui pois,. Saajia oli enää niin vähän, että omien kuvakorttien painattaminen tuntui turhalta. Nykyään saatan lähettää kortin tai pari, jos muistan ja löydän sopivat kortit. Tänään selasin kahdessakin paikassa kortteja ja löysin täydellisiä – itselleni lähetettäväksi. :D Yhtään en ostanut, mutta pitänee tutkia vielä tarjontaa, sillä onhan se nykyään ihan juhlaa, kun kortti kilahtaa postilaatikkoon. Enkä tarkoita sähköpostilaatikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Meillä on vielä useita iäkkäitä, joille joulukortti merkitsee paljon. Tänä vuonna oli jo hilkulla, etten siirtynyt ostokortteihin. Määräkin vähenee vuosi vuodelta. Oletko harkinnut teettävästi kortteja omista valokuvista? Olet taitava ja persoonallinen valokuvaaja. Sellaisen kortin vastaanottaisin mielelläni muulloinkin kuin jouluna.
      Joulukortin - tai kortin ylipäätään - kilahtaminen postilaatikkoon on iso ilo ja myös yhä harvinaisempi. Se kannustaa jatkamaan joulukorttiperinnettä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!