On vain yksi Hector

Monet entiset nuoret kokivat lauantaina upean elämyksen Hectorin 50-juhlakiertueen päätöskonsertissa Helsingin Hartwall Areenalla. Veljenvaimon houkuttelemana sain tilaisuuden olla yksi niistä 10 000, jotka seisten taputtivat kiitokset artistille niin pitkästä urasta kuin loistavasta konsertistakin.

Musiikin suhteen olen aina ollut aika kaikkiruokainen. Kuuntelen sujuvasti monenlaista musiikkia ja välillä joku musiikinlaji tai artisti on noussut voimakkaammin framille. Väittäisin, etten inhoa oikeastaan mitään musiikkia, vaan jokaisesta ryhmästä saattaa nousta yksittäisiä helmiä, jotka tavalla tai toisella kiinnostavat. Tästä hyvänä esimerkkinä oli konsertissa esiintyneet rap-artistit Mikael Gabriel ja Elastinen. Mikael Gabriel esitti Vain elämää -ohjelmaa varten tehdyn tulkintansa Lumi teki enkelin eteiseen -laulusta. Elastinen taasen lauloi Hectorin kanssa tekemänsä Helsinki-aiheisen kappaleen Stadi on niin snadi, josta tykkäsin tosi paljon.

Nuorena tulee musiikkia kuunneltua ja siihen liittyviä ilmiöitä seurattua ehkä aktiivisimmin. Siksi kenties ne omaan nuoruuteen liittyvät kipaleet tuntuvat meistä jokaisesta kaikkein nostalgisimmilta. 

Hector on aina kuulunut kotimaisiin lempiartisteihini ja hänen julkaisujaan tuli ahkerasti vielä 2000-luvun alkupuolellakin kerättyä. Hectorin LP-levyjä minulla on vain kolme, kasetteja sen sijaan sitäkin enemmän ja cd-levyjäkin hankin paljon, kunnes tekniikka ja aika on ajanut niidenkin ohi.

Konsertissa kuultiin lukuisia tuttuja kipaleita Hectorin koko kaudelta. Monet biisit oli sovitettu hieman uudella tavalla, mikä yllätti positiivisesti. Bändi oli taitava ja sen jäsenet saivat mukavasti omia soolo-osuuksiaan esille. Hartwall Areena on jäähalli, eikä mikään loistava konserttipaikka. Hector otti kuitenkin yleisönsä niin tehokkaasti, että ympäristön pienet puutteet unohtuivat oitis. Kaikenlainen pönötys puuttui tästä konsertista kokonaan.

LP-levyjen ja vielä kasettien ja osittain cd-levyjenkin aikaan laulujen sanat oppi kuuntelemalla ahkerasti musiikkia. Toisiin levykansiin sanat oli painettu valmiiksi, mutta paljon oli niitä levyjä, joista sanat piti onkia laittamalla levy pyörimään yhä uudelleen, kunnes sanat oli saatu talteen. Konsertin nostattamassa tunnehuumassa innostuin etsimään teini-iän ja nuoruuden kansiota, johon olen kerännyt runoja ja aforismeja, mutta myös laulujen sanoja. Löysin sen ja sieltä monta Hectorin biisiä, joita ystäväni kanssa tavattiin yhdessä laulaa. 

Konsertti oli kuin paluu nuoruuteen. Sellaisiin aikoihin ja tapahtumiin, joita harvemmin tulee edes muisteltua. Monet Hectorin laulut nostivat ihania muistikuvia, mutta myös nuoruuden kipukohtia. Tunteellinen tilaisuus niin minulle kuin varmasti monille muillekin läsnä olleille.

Konsertin jälkeen

Varjoyrtti on vihreä tähänkin aikaan vuodesta, kuva otettu eilen.

Erinomainen hetki postata puutaheinää näin sunnuntaiaamun varhaistakin varhaisemmassa hetkessä. Tästä isänpäivästä tulee oikea tuskien taival, sillä en ole nukkunut eilisillan jälkeen silmäystäkään. Oma vika. Kuka käski kitata kahvia liikaa ja vieläpä aivan liian myöhään. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Kuva kopsatty lipusta

Veljeni vaimo oli hankkinut minulle ja äidille liput "Laulaja Olavi Virta" -konserttiin Savoy-teatteriin. Konsertissa esiintyivät baritoni Hannu Lehtonen ja tangokuninkaallinen Amadeus Lundberg sekä Susanna Haavisto. Esiintymislavan takaseinälle heijastettiin kuvia Olavi Virran elämäntaipaleelta ja esiintyjät kertoivat laulajan elämästä ja kohtalosta muodostaen siten kronologisen tarinan hienojen musiikkiesitysten lomassa.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta Olavi Virran syntymästä ja se on huomioitu ympäri maan lukuisten eri konserttien merkeissä. En varsinaisesti ole tällaisen vanhan tanssimusiikin suurkuluttaja, mutta hyvin esitetty elävä musiikki kyllä uppoaa aina, oli genre mikä tahansa. Hannu Lehtonen on minulle vieras nimi, mutta kyllä miehestä ääntä lähtee ja komeasti lähteekin. 

Myös Amadeus Lundbergilla on upea ääni, mutta mikä lie miestä kiukuttanut, kun oli koko esiintymisen ajan kuin myrkyn niellyt. Hartiat lysyssä, katse lattiassa, eikä esiintyjän kropassa näyttänyt ääntä lukuunottamatta olevan mitään liikettä. Luulisi, ettei laulaja edes pystyisi esiintymään ilman, että jokin paikka edes vähän väpättäisi, mutta ei Amadeuksella. Kontrasti Hannu Lehtoseen ja Susanna Haavistoon oli melkoinen. Oli kuin valo olisi sammunut koko lavalta, kun oli Amadeuksen vuoro laulaa mikrofoniin. Olipa kummallinen kokemus.

Ennen konserttiin lähtöä joimme tietenkin vanhempieni luona isänpäiväkahvit. Käly oli varannut meille myös väliaikatarjoilun konserttiin ja kahviahan oli sielläkin. Ajattelin, että eihän se unijukka yhtä kahvikupillista pelästy, mutta väärin oli ajateltu. Lisäksi yöpöydällä oli meneillään kolmas Jussi Adler-Olsenin dekkari ja vieläpä loppuratkaisun hetket, joten ihan pikkiriikkinenkin unihiekan rippunen kaikkosi sen siliän tien. Nyt on dekkarin takakansi suljettu ja kello lähentelee aamukuutta. Juuso makaa keskellä työpöytää. Hyvä, ettei näppikselle tipahda rapsutuksia kerjätessään.

Josko sittenkin lähtisi vielä hetkeksi omaan lämpöiseen sänkyyn. Ehkä Nukkumatti huomaa poiketa meidänkin puolelle, sillä naapurin yötyöhuki saattaa jo olla päättymässä ja silloinhan näillä seuduin tarvitaan joka tapauksessa unihiekkaa.