Suomalainen snow-how

Eilen saimme luvatun lumimyräkän. Keli oli karmea, mutta onneksi autoilijat ajoivat maltillisesti ja liikennettä näytti jopa olevan tavanomaista vähemmän. Sen verran monia vuosia olen liikenteessä talvisinkin suhaillut, ettei eilen mitenkään poikkeuksellinen talvikeli ollut. Liukasta ja lumista ilman muuta, mutta sellaistahan se tuppaa talvella näillä leveysasteilla olemaan. 

Olin liikkeellä niin aamulla kuin ruuhka-aikaankin. Koko päivän aikana näin yhden ainokaisen aura-auton ja silläkin aura oli ylhäällä, mutta peräpäästä auto kylvi suolaa koko päivän sataneeseen hankeen. Seurauksena oli hirvittävä möhnä, josta muodostui tien pintaan polanteita. Ajaminen oli, kuin perunapellossa poukkoilua. Eikö olisi ollut järkevämpää aurata ensin tien pinnasta ylimääräinen lumi pois ja sitten suolata? Jos suola vielä olisi ollut tarpeen?

Bussipysäkit oli täysin auraamatta. Samoin isommatkin kadut, joissa on runsaasti liikennettä. Moottoritiellä en käynyt. Kenties kaikki aurat ajoivat siellä peräkanaa.

Radiossa on tänään haastateltu teiden kunnossapidosta vastaavia henkilöitä. Jokainen on väittänyt koko kaluston olleen liikenteessä, mutta ei kuitenkaan ruuhka-aikaan. Silloin on kuulemma vaikea aurata, kun autoja on niin paljon. Lukuisat eilen liikenteessä olleet ihmiset ja ammattiautoilijat soittivat radioon ja sanoivat, etteivät olleet nähneet aura-autoja sen enempää aamuvarhaisella kuin iltamyöhälläkään.

Suomessa on aina ollut talvisia kelejä ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Meillä luulisi olevan lumiosaamista, snow-howta vaikka toisille kaupattavaksi. Kaipa Suomessakin mennään vähitellen siihen, että lumisateen sattuessa ihmiset joutuvat jäämään pois töistä ja kouluista ja koko maa sulkeutuu odottamaan sään paranemista. Toivottavasti näin ei sentään käy.

Pääsin ihan turvallisesti kotiin. Mieli olisi tehnyt ottaa matkan varrella muutama lumikuva, mutta keskelle tietä ei voinut autoa pysäyttää ja penkoille ei auraamattomuuden vuoksi ollut menemistä. Niinpä nappasin oman kylän kaupalle päästyäni yhden kuvan. Yhden vain, sillä lumisade oli muuttumassa märäksi loskaksi ja kotiinkin oli jo kiire.

Turhaan kiirehdin kotiin, sillä pian sisälle päästyäni sähköt alkoivat räpsimään ja lopulta tienoo pimeni kokonaan. Pimeyttä kestikin sitten kolme tuntia. Vähän ennen kahdeksaa kyllästyin kutomaan otsalampun ja kynttilöiden valossa. Lähdin ulos jatkamaan Ukkokullan aloittamia lumitöitä ja ravistelemaan painavaa lunta pihan puista. Kauaa en pihalla lunta ehtinyt kolaamaan, kun valot jo palasivatkin. Sen jälkeen pitikin kiertää talo niin ulkoa kuin sisältäkin, sillä jouluvalojen ajastimet oli säädettävä uudelleen.

Sähköttömyys ei tuntunut niin läpitunkevan pimeältä, kun joulun läheisyyden vuoksi kynttilät olivat valmiina sytytettäviksi ja patterilla toimivia valojakin oli siellä täällä. Monet niistä ajastimilla varustettuina syttyivät sopivasti ihan itsestään valaisemaan pimeyttä.  

Myrskytuulen työntämänä kotimatkalle

Näin on enomiestä muisteltu ja hänet saateltu haudan lepoon. Miten saattaakin aina hautajaisissa olla niin mahdottoman kylmä. Aamuvarhaisella kotimittarimme näytti -14 pakkasastetta, mutta matkallamme kohti Euraa, auton mittari näytti enimmillään jopa -22 pakkasta. Vielä Forssassa aurinko paistoi, mutta länttä kohti ajaessamme pilvisyys vain lisääntyi ja perillä olikin jo aivan harmaata. Tuuli puhalsi ilkeästi pohjoisesta saattaessamme arkkua kirkosta hautausmaalle. Vaikka istuimme hyvän tovin seurakuntatalossa nauttimassa höyryävää lihakeittoa ja kakkukahvit omaisten ja läheisten kesken, vielä kotimatkalle lähtiessäkin tuntui varpaissa hyytävä muisto aamupäivän kylmyydestä.

Mielessäni olin ajatellut ulkoiluttaa samalla reissulla kameraa ja ottaa kuvia syntymäseuduiltani. Koskaan ei nähtävästi pitäisi suunnitella samalle reissulle useita eri tarkoituksia, koska aikataulu mättää joka kerta. Nytkin aikaa kului kaikenlaiseen odotteluun ja päivystämiseen, joten mitään kuvaussessiota ei voinut ajatellakaan. Jos siinä vielä jonkun kuvattavan kohteen keksikin, jäätävä ilma ja liukkaudessaan ylittämätön tienoo esti suuremmat ideanpoikaset. Kuinka ollakaan, säätiedotus oli luvannut myös varsinaista myräkkää alkavaksi iltapäivällä. Myrsky etenisi länsirannikon yli kohti Uuttamaata ja kelin ennustettiin menevän todella huonoksi.

Pääsimme kotimatkalle kolmelta iltapäivällä ja silloin taivaalta tuli jo pakkashiutaleita rivakkaan tahtiin. Asfalttitiet olivat kuitenkin kuivat ja liikenne varsin vähäistä. Matka tuntui etenevän takatuulen voimalla ja lumipyry aiheutti lähinnä näkyvyysongelmia tien pinnassa. Humppilassa kävimme taukokahvilla ja sieltä lähtiessä autoa pitikin jo putsata lumesta. Hetkittäin matkalla oli tiellä sen verran runsaasti tuulen pyörittämää lunta, että katsoin parhaaksi laittaa sumuvalot päälle. En nimittäin tahtonut nähdä edellä ajavan auton valoja, joten totesin olevan parempi ainakin oman kotteroni näkyvän. 

Vihdin kohdalla olimme näköjään jättäneet myrskyn taaksemme. Espooseen päästyämme oli toki aika harmaata ja ilmassa vähän pakkaslunta, mutta minkäänlaisia keliongelmia liikenteessä ei ollut. Saatettuani vanhempani kotiinsa, palasin iltakuuden maissa omaan kotiini. Vasta kahdeksan jälkeen katsahdin seuraavan kerran ulos ikkunasta ja hämmästyksekseni silloin lunta oli ehtinyt sataa jo melkoisen paljon. 

Aamu sitten valkenikin sanan mukaisesti valkeana. Lunta oli kotiinpaluuni jälkeen, illalla ja yön aikana tullut aivan älyttömästi. Lumiauran käydessä portillamme oli lunta kasassa yli puolen metrin. Vaikka helmikuun lopun keväiset auringonpaistepäivät olivatkin hangen pintaa madaltaneet, on pihassa jälleen lunta niin paljon, että ongelmana on sen sijoittaminen pois kulkuväyliltä. Onneksi poika oli viikonloppusaunassa ja lähtikin aamulla lumihommiin niin, että saatoin itse jäädä muihin askareisiin. Muutaman kuvan kävin pihamaalla räpsäisemässä ja tein nuo kollaasit, joissa vasemmalla tilanne pe 1.3. ja oikealla tänään 3.3.

No, niin. Tätähän se meidän keväämme on. Juuri kun on ehtinyt innostua auringosta, lämmöstä ja vienosta kevättuulesta, iskee pahainen takatalvi jäätävine pakkasineen ja lumikinoksineen. Vaan mitäpä tuosta; eilen ehdittiin hautajaismatkaltamme kotiin myrskypuhurin puhaltamina vikkelästi alta pahimman myräkän ja tänään jo aurinko paistaa tuolta metsänreunasta suoraan minun taimipotteihini. Tomaatin ja pelakuun sirkkalehtiä tuijottaessa on mukava kevättä ja lisää noita taimi-ihmeitä odotella.

Aurinkoista viikon alkua meikäläisen kaltaisille kevätidiooteille ja ihan kaikille muillekin!