Hölmö helmikuu

 
Harmaan ja lumettoman maiseman vastapainoksi ostin kaupasta kerrotun tulilatvan. Kukat ovat kuin pikkuisia ruusuja. Netissä kerrotaan, että tulilatvoja myydään lyhyen aikaa säilytettävänä ruukkukukkana. En ole saanut aiempia tulilatvoja kovin pitkään menestymään. Silti joka kerran vakaa aikomukseni on nauttia kasvista pitkään ja saada se jopa kukkimaan uudelleen. Jo ajatuskin lyhyen aikaa säilytettävästä ruukkukukasta ei tunnu kovin mukavalta.

Ensimmäiset kelloköynnökset on koulittu. Kylvin 16.1. viime vuotisista kelloköynnöksistä ottamiani siemeniä ja muutaman kaupan siemenen. Yhteensä 16 siementä. 13 on koulittu. Yksi on vielä niin pieni, että koulin sen myöhemmin. Kaksi ei ole itänyt - ainakaan vielä. Aika hyvä tulos.

Myös paprikoista koulin 2 Zazua, 4 punaista California Wonderia ja 3 keltaista California Wonderia. Muutama paprika saa vielä hiukan kasvaa ennen koulimista. Zazut harmittavat, sillä kylvin kaksi pussillista eli 8 siementä. Niistä vain kaksi on itänyt ja koulittu. Saapa nähdä, tuleeko lopuista kuudesta mitään. Muutama paprika on tarkoitus antaa pojalle.

Toin koulitut taimet takkahuoneeseen, jossa ne saavat jatkaa kasvua kasvilampun alla. Samassa paikassa ovat kylvökset jatkamassa heräämistään. Maaliskuussa kylvöt lisääntyvät. Silloin "avaan" kellarikasvattamon tehokkaine kasvivalaisimineen.

Kevätkurjenmiekat Kurgaanissa

Piippoja on sitten edellisen kuvauskierroksen (31.1.) noussut lisää. Kurgaanissa kurkkii muutama kevätkurjenmiekka. Todennäköisesti nämä ovat Katharine Hodgkineja, mutta myös muita olen tuohon paikkaan istuttanut. Laitoin näille verkon.

Vapaapenkissä on joukko kultasahrami Romanceja. Näillekin laitoin verkon, koska jänisten reitti kulkee tästä yli. Peurakin oli kiertänyt pihaa tiistai-aamuna, jolloin maassa oli yön aikana satanut hento lumipeite. Seurasin jälkiä nähdäkseni, mistä peura oli pihallemme tullut. Uskokaa pois. Se oli ryöminyt verkkoviritelmäni ali. Laitoin verkkoa alemmas, vaikka nyt vaarana on, että peurat loikkaavat yli. 

 
Kiersin suihkuttamassa TricoGardenia tuijiin ja myös verkkoihin. Jospa haju saisi sorkkajalat kääntymään takaisin puiston puolelle.

Ostin loppukesästä kunnon paineruiskun nimenomaan TricoGardenia varten. Pieniin sumutinpulloihin mahtuu nestettä vähän ja toimivatkin usein aika satunnaisesti.

Istutin toissa kesänä Huvitus-omenan alle Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatuja esikoita. Siellä ne pukkaavat maailmaan uusia lehtiä. Menkäähän nyt takaisin nukkumaan! Ei vielä ole soipiva aika herätä.

Jouluruusujen nuput eivät yllätä, mutta ilahduttavat sitäkin enemmän. Oikeassa yläkulmassa näkyvä tummapunainen pötkylä lienee jouluruusu 'Anna's Red'in ilmoille pyrkivä lehtikäärö. Tuollaisia se teki viime keväänäkin.

Nämä ovat minun talventörröttäjiäni. Ovat lumien, sateiden ja pakkasten maahan vaivuttamia komeamaksaruohoja. Yleensä leikkaan komeamaksaruohot syksyllä lyhyeksi. Nyt jäi tekemättä.

Lähempi tarkastelu osoittaa, että tyvestä on nousemassa pieniä suukkosuita. Tällaiset löydöt saavat puutarhaihmisen sydämen lepattamaan näkemisen ilosta. Pakko komentaa itseään rauhoittumaan. Niin kivoja kuin nämä heräämiset ovatkin, saattavat ne koitua pikkuisten hengenmenoksi. Kasvattajana komennan suukkosuut malttamaan, etteivät jäädy helmikuisiin pakkasiin.

Niinikään Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu pystykiurunkannus 'Craigton Blue' on Vattupenkissä terhakkaana. Vesipisarat kimaltavat timantteina sen hennoilla lehdillä. Tosi kiva, että ovat hengissä. Jaksakaa, jaksakaa ja kukkikaa sinisinä kevään tullen.

Lilakukkainen tarhakylmänkukka Vasenrinteen alareunassa on sekin ymmärtänyt leudot talvipäivät ihan väärin kurkkiessaan kuivien varsien välistä. Aikooko se olla nimensä veroinen eli kylmänkukka ihan sanan varsinaisessa merkityksessä? Onhan se toki kevään ensimmäisiä kukkijoita. Ei siis mikään arkajalka.

Tuurenpihlajakin on  kasvattanut isot lehtikääröt. Saattaa olla, että se tekee niin joka vuosi. En ole tullut sitä aiempina vuosina tähän aikaan tarkkaileeksi. Alapihalla on yleensä lunta vähintäänkin sen verran, että kuomat hörpäävät lunta helposti.

Tuumasin, että kun maa on kerran paljaana, voi hyvinkin tehdä jotain hyödyllistä puutarhan eteen. Hain kellarista tammikuussa huolletut kunnon oksasakset ja ryhdyin metsäruusun juurakoita pilkkomaan. Turhaa äheltämistä. Muutamat yöpakkaset ovat jähmettäneet sateiden kastaman mullan, eivätkä juurakot liikahtaneet mihinkään. Pari juurenpätkää laitoin säkkiin ja lopetin urakan siihen. Jatkukoon myöhemmin keväällä.

Alapihan iso vaahtera on karistanut lukuisia käpyjä maahan. Onko sillä menossa lajinvaihdos? Vaahterasta yhdistetyksi kuuseksi ja männyksi? Ei tietenkään. Veikkaan tikan kuskanneen puuhun käpyjä nokittavaksi. Vaahterassahan se koputtelee harva se päivä. 

Käpyjä on ympäriinsä puun alla. Hetken jo mietin, hakisinko haravan ja siivoaisin kalutut kävyt pois. Mitäpä sitä helmikuussa maata rapsuttelemaan. Todennäköisesti haravan heiluttaminen ei olisi jäänyt tähän kohtaan. Itseni tuntien olisi kohta kiertänyt koko alapihan tuulen sinne tänne riepottelemia oksia ja roskia siivoillen.

 
Tikkoja näkee meidän pihan talipötköissä päivittäin. Pihalle mennessä niitä näkee nakuttelemassa myös tontin puistorajan isoissa puissa. Tammikuun viimeisen viikonlopun BirdLifen pihapongauksessa näin tunnin aikana peräti neljä käpytikkaa. Harmaapäätikka vierailee silloin tällöin, eikä pikkutikkakaan harvinainen vieras meillä ole.

Valtaosa tämän postauksen kuvista on otettu perjantaina, jolloin päivällä oli edelleen plussaa. Sen jälkeen onkin sitten siirrytty muutaman asteen miinuskauteen. 

Tuosta puiston puolella olevasta koppuraisesta lumikasasta hain rautalapiolla ämpärillisen lunta. Sitä hienonsin käsissä ja ripottelin kasvihuoneeseen siirtämieni talvikylvösten päälle, etteivät kuivu. Siitä ei taida olla pelkoa, kun aurinko pysyy jatkuvasti pilvien takana.

Ensimmäiset lumikellot kurkkivat Huvitus-omenan alla. Nekin saivat verkon suojakseen, kun jänikset loikkivat jatkuvasti puun alla syötävää etsimässä. 

Runeberginpäivä on jo ohi, mutta mikään laki ei kiellä syömästä torttuja vaikka koko viikon. Ainakaan vielä. Vaan eihän sitä tiedä, mitä yksi tötteröhuuli valtameren toisella puolella päänmenoksemme keksii. 

Viettäkäähän mukava viikonloppu.

Lunta, lunta, lunta.....

Jollei kevät muuten tule, niin käy ostamassa nippu ihanan raikkaita tulppaaneja. Näistä oransseista kukista tuli melkeinpä auringonpaistetta olohuoneeseen. Viime viikkoina olen suorastaan törsännyt rahaa kukkiin: tulilatvoja, esikoita, tulppaaneja. 80-90 -luvulla olin töissä paikassa, jonka pääovelle saapui pakettiautosta kukkia ja vihanneksia myyvä kaveri kerran viikossa. Keskus soitti tietyille henkilöille ilmoittaen, että "kukkapoika" on paikalla. Niin me valitut sitten levitimme tietoa kukin omassa kerroksessamme, jonka jälkeen hissit suhisten ihmiset lähtivät ostoksille firman ulko-ovelle. Kukkapojan ansiosta työpöydälläni oli usein kukkia ja tulipa niitä ostettua kotiinkin. Jos kukkakauppa ei satu arkipäivän kulkureiteille, ei sinne juurikaan tule huvikseen erikseen lähdettyä. Markettikukat ovat kuitenkin nykyisin sen verran hyviä ja kestäviä sekä edullisia, että niitä kyllä raaskii omaksi ilokseen ostaa.

Esikoita ostin kotiin kokeillakseni, saanko ne säilymään elossa siihen saakka, kunnes lumi sulaa ja voin istuttaa kukat oman pihan multaan. Kerran aiemmin olen siinä onnistunut, mutta enpä kyllä ole sen jälkeen samaa juttua kokeillutkaan. Tuo aikoinaan ruukusta pihaan istutettu esikko on alkanut elää omaa elämäänsä ja jopa hiukan levinnyt.
Ostin eri värejä nähdäkseni, onko niistä joku kenties toistaan vahvempi ja kestävämpi. Keltaisiakin löytyy keittiön ikkunalta.

 Tänään tuolla ulkosalla liikkuessani tuli mieleeni oheinen, jossain vaiheessa sähköpostiviihdykkeenä levinnyt kuvitteellinen lumitarina. Eilen ukkokulta teki kaksi tuntia lumitöitä ja lisää lunta on luvassa. Vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että tällainen luminen talvi on kaikin puolin kaunis ja toivottava, riittäisi olemassa oleva lumi minulle erinomaisen hyvin. Joko aura-autot on jossain todella kiireisissä tehtävissä tai sitten niiden käyttäminen on liian kallista, eipä niitä juurikaan tien päällä näe. Kevyen liikenteen raitit ja risteykset ovat yhtä lumimössöä, johon auton renkaat jäävät pyörimään ja jalankulkijat lentävät pyrstölleen. Mutta ihan ensiksi tämä kuvitteellinen päiväkirjatarina:
                        

Rakas päiväkirja,

Tammikuu 2.
Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä katsomassa hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämässä puun oksia. Todella kaunista.

Tammikuu 15.
Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen kaapu. Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta. Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin taas auki.

Tammikuu 17.
Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta. Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata.

Tammikuu 18.
Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sääennustus lupasi lisää lunta.

Tammikuu 20.
Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän pääsisi töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat autot ovat aivan suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään. Se perkeleen aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.

Tammikuu 21.
10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut. Sähköt oli poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpiminä kynttilöillä ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon. Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta sain toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat. Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja hajosi lunastuskuntoon.

Tammikuu 22.
Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki perkeleen vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä sydämen rinnasta. Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa, kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa.

Tammikuu 23.
Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää ja vitun jäätä, ja herra yksin tietää mitä paskaa sitä taivaasta viime yönä tuli. Yritin osua aura-auton kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi pakoon. Vaimo jätti minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman purevaksi. Perkele, muutan Espanjaan. Vituttaa niin perkeleesti! Saatanan lumi ja koko vitun talvi.