tiistai 7. tammikuuta 2020

Ylös alas Andalusiassa eli patikointi Caminito del Reyllä

 

Ennen matkalle lähtöä etsin aktiivisesti tietoa kohteestamme ja mahdollisista kiinnostavista paikoista kohtuullisella etäisyydellä. Törmäsin useammassakin yhteydessä Caminito del Reyhin eli Kuninkaan polkuun - reitti nimettiin Kuninkaan poluksi vuonna 1921, kun Espanjan hallitsija Alfonso XIII kulki sitä pitkin padon avajaisiin. Caminito del Reystä en ollut aiemmin kuullutkaan. Pelkästään kuvat paikasta nostivat tutustumisinnon korkeuksiin, jossa ne sitten koko retken ajan pysyivätkin. Konkreettisesti.


Caminito del Rey (alempana lisää faktaa, paikan viralliset kotisivut täällä) on patikointireitti jylhissä maisemissa, kahden kanjonin läpi kallioisen vuoren kyljessä kulkien. Onneksi en kärsi korkean paikan kammosta. Muuten retki olisi jäänyt tekemättä.

Alkuun tarkoituksemme oli ajaa autolla El Chorroon ja aloittaa retki omatoimisesti. Suunnitelma muuttui autonvuokrausongelmien vuoksi ja lopulta päädyimme hotellista ostettuun valmispakettiin, mikä ei ollut laisinkaan hullu idea. Paketti maksoi 45 €/hlö ja se sisälsi bussikuljetuksen, sisäänpääsyliput ja opastuksen. Polulle päästäkseen liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen. Samalla kannattaa ostaa myös lippu bussiin, jolla pääsee takaisin aloituspaikkaan, jonne oma auto on jäänyt. Itse polku maksaa 10 €/hlö ja bussilippu päälle 1,50 € eli ei ole kallista. Sisäänpääsy- ja bussilipun voi tulostaa varaussivuilta.

Ardales, kylä 445 metrin korkeudessa

Lähdimme hotellilta puoli kahdeksalta (meidän aikaa puoli seitsemältä, sillä Espanjassa kello on tunnin jäljessä). Lähtiessä oli vielä pimeää, mutta matkan aikana päivä nousi ja valostui. Itse ajomatka Malagan seudulta kestää noin tunnin, mutta meillä kesti pidempään, koska kiersimme Benalmadenan, Torremolinoksen ja muiden paikkojen hotellien edustoilta poimimassa lisää porukkaa. Lopulta bussi oli täynnä ja matka kohti vuoria alkoi.Kuskinamme oli Rafael ja oppaana Fernando.


Ardelasissa oli lyhyt tauko, jolloin saattoi käydä kahvilassa ja vessassa. Sen jälkeen bussi vei meidät kolmen kilometrin päähän, jossa jalkauduimme polulle.

Noin 50 henkilön ryhmässä oli edustettuina monia kieliä. Opas jakoi meille radiot, joista saatoimme valita viidestä kielestä sopivimman. Valitsimme englannin, mutta radio rätisi ja enimmäkseen kuulimme oppaan puuskutusta ja saksaa. Meiltä meni ohi tieto, että ensin kävelemme runsaan kilometrin ripeää tahtia päästäksemme Kuninkaan polun lähtöportille.


Retken ensiaskeleet menivät siis minulta muutaman kiukustuneen kommentin merkeissä. Olisin halunnut ottaa kuvia, mutta ne muutamatkin johtivat juoksuaskeliin, jotta sain pitkälle edenneen ryhmän kiinni. Kerrottakoon, että kiukku laimeni oitis, kun pääsin itse kohteeseen.


Retkelle kehotettiin varustautumaan hyvin jalkinein. Korkokengissä sinne ei olisi edes päässyt. Lämmintä oli myös hyvä ottaa mukaan, sillä korkeuksissa saattaa olla viileää. Huonolla säällä, sateella ja tuulella Caminito del Reylle ei pääse. Meitä onnisti, sillä päivästä tuli aurinkoinen ja lämmin. Takki vilahti jo alkumatkasta reppuun.


Erilaisia havupuita oli alkumatkasta rinteissä runsaasti. Onnistuin myös kuvaamaan iriksen, jollaisia kasvoi pitkin vuoren rinnettä lukuisia. Suurin osa oli jo kukkimisensa loppusuoralla. Ylipäätään pyörittelin koko matkan ajan päätäni väkkärän lailla nähdäkseni kaikki oudot ja upeat kasvit. Harmittelin, etten ottanut matkalle mukaan jotain Välimeren alueen kasvistoa käsittelevää kirjaa.


Vihdoin saavuimme lähtöportille, jossa oli tilaisuus käydä vessassa ja ostaa juotavaa. Opas jakoi kaikille kypärän turvaksemme. Kallioilta saattaa pudota kiviä ja lisäksi paikoin kulku oli ahdasta ja pään kolauttaminen mahdollista. Lisäksi jokainen portista kulkija laskettiin, jotta sama määrä ihmisiä saadaan myös pois reitiltä.


Caminito del Rey on Espanjassa, Andalusian itsehallintoalueella olevassa Malagan maakunnassa sijaitseva vaellusreitti. Se tunnettiin aiemmin maailman vaarallisimpana vaellusreittinä. Reitti kulkee vuoren seinään tehtyjä polkuja pitkin, korkeimmillaan sata metriä rotkon pohjalla virtaavan Guadalhorce-joen yläpuolella. Caminito del Rey suljettiin reitin rapistumisen ja siellä tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi. Reitti avattiin kunnostettuna keväällä 2015 kymmenen vuoden tauon jälkeen. Reitin kokonaispituus on noin seitsemän kilometriä, ja sille pääsy on rajoitettu 600 henkilöön vuorokaudessa. Lisäsi reitille pääsylle on säävaraus.

Caminito del Reyn rakensivat 1900-luvun alussa patotyömaan työtekijät El Chorron kylän ja rakennettavan El Chorron padon välille. Tätä polkua käyttivät myös naiset ja lapset ylittämään Gaitanesin rotkon, vaikka polulla ei ollut paikoin edes kaiteita. Polku kulkee kolmen kunnan Áloran, Antequeran ja Ardalesin alueilla. Kunnat päättivät maakunnan avustuksella jälleenrakentaa polun matkailunähtävyydeksi. Lähde: Wikipedia


Caminito del Rey on maisemiltaan enimmäkseen hyvin kallioinen ja karu paikka. Siitä huolimatta kasvit ovat työntäneet juurensa pieneenkin koloon muodostuneeseen multatilaan. Kuten kuvan narsissi.


Kuljimme pitkänä letkana kallion seinämää reunustamaa reittiä. Edellä ja perässä oli muita ryhmiä ja ajoittain joku reippaili ohitsemme. Rakennettu kulkuväylä oli sen verran leveä, että ohitukset olivat mahdollisia, eikä kovin ahdasta tullut missään. Siellä täällä oli myös levennyksiä, joissa opas kertoi paikasta, sen historiasta ja monia mielenkiintoisia tarinoita.


Reitin kokonaispituus on noin seitsemän kilometriä, josta runsas kilometri meni alkupään polkua kohti aloituspistettä reippaillessa. Lopussa on myös kilometrin osuus Kuninkaan polun ja pysäköintipaikan välillä. Kuljimme siten vuorenrinteessä vajaan viiden kilometrin matkan.


Kahden kanjonin välissä oli hieman matalampi osuus, jossa kulku tapahtui maapohjaista polkua pitkin. Korkeuserotkaan eivät siellä olleet yhtä jyrkät ja korkeat, kuin esimerkiksi tässä kuvan alkupään osuudessa.


Kuvassa oikealla, keskivaiheilla näkyy ihmisiä pieninä pisteinä. Sinne mekin olimme matkalla.


Kulku vuoren seinämän vieressä tuntui kaiken aikaa ihan turvalliselta. Kaiteet olivat vankkaa teräsvaijeria. Paikoin tukivaijeri kulki myös oikealla puolella. Ohitimme jossain vaiheessa ilmeisesti isän ja tyttären, jotka kulkivat melkeinpä selkä rotkoon päin kaksin käsin oikean puoleisesta tukivaijerista kiinni pidellen. En päässyt selville, kumpi pelkäsi enemmän, kumpi tuki toistaan. Viisi kilometriä on pitkä matka kulkea pelosta jäykkänä.


Monessa paikassa oli yhä näkyvissä vanhempi kulkuväylä, jota käyttäen moni oli kohdannut kohtalonsa. Pelkkä ajatuskin kaiteettomalla, kapoisella kivitasanteella kulkemisesta heikotti.


Innokkaana kuvaajana ymmärrän ihmisiä, jotka pysähtyvät alituiseen räpsimään kuvia näkemästään. Niin teen minäkin. Koitin kuitenkin huomioida muut ihmiset, etten olisi kenenkään tukkeena kapealla reitillä. Kulku pysähtyi kaiken aikaa pitkälti sen vuoksi, että osa porukasta otti joka nurkalla selfieitä itsestään, matkakumppaneistaan ja taas itsestään. Selfiekepit oli polulla kielletty, joten kättä venytettiin kännykän ulottuvuuden lisäämiseksi. Alkumatkasta selfieporukat eivät häirinneet, mutta loppumatkasta väsymys ja hiki saivat toivomaan ripeämpää etenemistä.


Yhteen paikkaan polulle oli rakennettu levennys, jossa lattia oli lasia. Siinä seisoessa saattoi katsella allaan olevaa pudotusta syvyyksiin. Lasilevennys täyttyi hetkessä selfieporukasta, joka kuvasi ja kuvasi ja kuvasi. Totesin, ettei lasin päällä seisominen ole niin ainutlaatuista, että sen vuoksi jaksaisin iäisyyden odotella. Jatkoimme matkaa.


Sinänsä kulku kaitein varustetuilla, tukevilla puusilloilla oli helppoa ja turvallisen tuntuista. Oikeastaan missään vaiheessa ei pelottanut. Muutamia innokkaiden kuvaajien aiheuttamia tungoksia lukuunottamatta väylällä oli tilavan tuntuista ja enimmäkseen saattoi kulkea omassa tahdissa. Kiireen tuntu tuli vasta aivan lopussa, kun huomasimme ison osan porukasta ja astuvan bussiin.


Caminito del Reylle on kahdeksan vuoden ikäraja. Pienten lasten kanssa reitillä kulkeminen olisikin vaikeaa, joten ikäraja on ihan ymmärrettävä. Reitti on ainoastaan yksisuuntainen, joten ainoa tapa päästä sieltä pois, on laittaa tossua toisen eteen. Muuta keinoa ei ole.


Alku- ja loppuosan välillä oli matalampi osuus, jossa kuljettiin maavaraista polkua. Ylhäällä silloinkin ymmärsi olevansa, mutta huikeimmat maisemat ja korkeusero oli sekä alussa että lopussa. Voimakas mutka kallioiden väliin ennen loppuosan riippusillalle saapumista oli unohtumaton kokemus.


Opas paimensi ryhmäänsä kiitettävästi. Myös henkilökuntaa oli siellä täällä katsomassa, että kaikki sujuu hyvin. Paikoin näin myös kameroita eli turvallisuuteen on kyllä panostettu.





Kallion seinämässä oli myös ammoniittejä. Yksi niistä ihan kulkuväylältä hyvin nähtävissä. Osa vhän korkeammalla, jolloin opas osoitti niitä valokynällä. Aika historiallisilla paikoilla kuljettiin.
 
Ammoniitit ilmestyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten siluuri- ja devonikausien vaihteessa ja hävisivät sukupuuttoon liitukauden lopun joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten. Koska ammoniitit olivat hyvin yleisiä ja evoluutio tuotti muutaman miljoonan vuoden välein uusia lajeja edellisten kuollessa sukupuuttoon, ammoniittilajin määrittämisellä voidaan arvioida fossiilikerrostuman ikä.

Ammoniitit olivat nilviäisten pääjaksoon ja siinä pääjalkaisten luokkaan luettuja muinaisia merieläimiä, joiden lähimpiä nykysukulaisia lienevät helmiveneet. Ammoniiteillä oli spiraalimainen hieman pässinsarvea muistuttava kuori, ja ne ovat säilyneet hyvin fossiilikerrostumissa. Lähde: Wikipedia




Riippusilta on reitin loppupäässä. Tässä riippusillassa ei ollut mitään pelättävää. Se huojui vähän, mutta sen kesti hyvin. Sillalle suositeltiin yhtäaikaisesti kymmentä henkilöä. Silta on metallirakenteinen ja hyvin vankan tuntuinen


Kuvassa ihmiset ovat jo loppusuoralla. Vaikka nuo kallioseinämän reunalla olevat portaat eivät korkeita olleetkaan ja lisäksi ne oli jaettu tasanteilla, tunsi portaita noustessaan kuitenkin voimiensa ehtyneen reissun aikana. Myös korvien ajoittaisesta lukkoon menemisestä tajusi olevansa korkealla. 

Edessä näkyvä vihreä metallirakenne on junasilta. Juna kulkee siinä mm. Malagasta Rondaan ja Sevillaan. 


Reitin päässä oli jälleen mahdollisuus käydä vessassa. Vessoihin ei ollut pitkiä jonoja, mutta paperi oli tietenkin loppu. Matkan päässä oli myös muutamia matkamuistokojuja ja mahdollisuus ostaa juotavaa. Läheltä lähti myös julkisen liikenteen bussi. Meitä odotti oma bussimme, joka kuljetti meidät jonkin matkan päässä sijaitsevan kylän ravintolaan. Siellä saatoimme tilata syötävää ja juotavaa sekä levähtää jonkin aikaa ennen paluumatkaa.


Paluumatka bussilla alas vuorilta läpi kylien täplittämän maaseudun sujui reippaasti. Opas Fernando kertoi joidenkin paikkojen nimiä. Bussin ikkunasta näimme appelsiini- ja sitruunaviljelmiä sekä oliivilehtoja. Aamulla näin, kuinka appelsiineja poimittiin laatikoihin ja koottiin traktorin peräkärryyn.


Caminito del Reyhin ei ole ylettömän vaikeaa mennä omatoimisestikaan. Järjestetyssä retkessä on hyvinä puolina tietynlainen huolettomuus. Ei tarvitse pähkäillä outojen yksityiskohtien kanssa ja lisäksi hyvän oppaan kohdalle osuessa saa paljon faktatietoa. Vaikka retken alkuosassa opastus meni meidän osalta vähän pieleen, itse polulla opas osoittautui mainioksi ja ammattitaitoiseksi kaveriksi. Hänellä oli aikaa vastata yksittäisen ihmisen kysymyksiin ja hän oli selvästi itsekin innoissaan paikasta. Lopussa hän kertoi minulle ja Ukkokullalle, että oppaallekin retki on sen verran rankka, ettei niitä yhtä enempää päivässä pysty tekemään. Eikä kyllä ajallisestikaan se olisi mahdollista, sillä retkiä tehdään vain valoisaan aikaan ja reitin läpi kulkeminen vei aikaa noin viisi tuntia.


Olen todella iloinen ja tyytyväinen, että Caminito del Reyn patikkaretki tuli tehtyä. Maisemat olivat huikeat ja kokemus tulee jäämään unohtumattomaksi. Koko lomamme oli hyvin onnistunut ja mielestäni Kuninkaanpolun kulkeminen jää matkan kohokohdaksi.

Reportaasi jatkuu ja puutarhaakin on tulossa...


sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Joulu appelsiinipuiden katveessa


Olen viettänyt uusia kokemuksia ja mielen lepoa tarjonneen kahden viikon loman appelsiinipuiden katveessa, Espanjan Aurinkorannikolla. Kaipasimme Ukkokullan kanssa irtiottoa arkisiin asioihin ja etäisyyttä perinteiseen jouluhössötykseen. Halusimme myös valoa ja hivenen enemmän lämpöä. Manner-Euroopan lämpimin paikka joulukuussa on Espanjan Aurinkorannikko - sinne siis. Siellä emme ole aiemmin käyneet. 


Vaikka matka-ajatus oli muhinut jo pidempään, käytännön toteutus jäi turhan myöhäiseksi. Varauksia tehdessämme törmäsimme "loppuunmyyty" -sanaan liiankin usein. Tilaa kyllä oli, mutta vähän jouduimme tinkimään paikasta. Lentokoneessakin jouduimme eri riville, mutta pääsimme sentään peräkkäisille paikoille.

Fuengirola oli oivallinen valinta siinä mielessä, että sieltä on erinomainen junayhteys mm. Malagaan. Parasta, että suhteellisen lyhyen matkan päässä on lukuisia mielenkiintoisia paikkoja. Majoituimme apartementos-hotelliin. Käytössämme oli makuuhuone, keittiö-olohuone, kylpyhuone ja huoneiston levyinen parveke. 


Lento Malagaan oli elämäni ryskyttävin kokemus. Turbulenssiä oli lähes koko matkan ja hetken jo ajattelin ruuvien irtoavan koneesta. Laskeutuessa alla näkyi vain silmänkantamattomiin merta. Sukeluslomako tästä oli tulossa, mietin. Maa oli koneen etualalla, joten se tuli näkyviin koneen ollessa jo hyvin alhaalla. Kone laskeutui kovassa sivutuulessa ja heilahti pelottavasti sivulle. Pääsimme ihan turvallisesti maahan. Ei siis pidä katsoa liikaa Lentoturmatutkintaa, joka saa ajatukset liitelemään väärille poluille.



Saapumispäivänä taivas oli pilvessä ja vettä tihkutti. Myös seuraavana päivänä satoi välillä ja tuuli navakasti. Sen jälkeen aurinko paistoi lähes joka päivä ja vaikka olisi ollut pilvistäkin, ei satanut. Lämpötila vaihteli +15 ja +23 asteen välillä. Aamuisin ennen auringonnousua oli viileämpää, noin +12...+13 astetta. Samoin illalla auringonlaskun jälkeen ulkosalla istuessa kaipasi pitkähihaista.


Malagan Calle Margues de Larios sunnuntaina 22.12. asteita +22

Ennen matkalle lähtöä olin seurannut Espanjan säätiedotuksia. Pakkasin mukaan vaatteita, joita käytän kesällä vastaavissa lämpötiloissa. Paikalliset kulkivat toppatakeissa ja karvavuorisissa saapikkaissa. Näinpä joillakin pipoja ja käsineitäkin. Turistin erotti helposti kevyemmistä vaatteista. Britit varsinkin kulkivat shortseissa. Ymmärrän, että jos on tottunut +40 lähenteleviin lukemiiin, vajaa +20 tuntuu kylmältä. Lämminverisenä ihmisenä kuorin villatakkini reppuun harva se päivä ja pitkälahkeiset housut tuntuivat ihan liialta. Loppulomaa kohden huomasin alkavani pukeutua paikallisten tapaan. Niin se seura tekee kaltaisekseen.


C-1 linjan juna kulkee Malagan ja Fuengirolan välillä.

Malagan lentokentältä pääsee näppärästi junalla kaikkiin kohteisiin Malagan keskustan ja Fuengirolan välillä. C-1 -linja kattaa neljä vyöhykettä ja samalla lipulla voi matkustaa myös neljä vyöhykettä kattavalla C-2 -linjalla, joka kulkee Malagan keskustan ja Aloran (Malagasta hieman pohjoiseen) välillä. Vaunuissa olevilta näytöiltä on helppo seurata seuraavia pysähdyspaikkoja. Ne myös kuulutetaan espanjaksi ja englanniksi.



Lippujärjestemä on uudistettu syksyllä. Automaateissa oli mahdollisuus valita kieleksi myös englanti, mutta jonkun verran lippujen ostaminen vaati sähellystä. Järjestelmä näytti olevan outo vielä paikallisillekin. Isommilla asemilla on myös henkiökohtainen lipunmyynti (jos se vain on auki). Yleensä asemilla oli keltaiseen liiviin pukeutunut henkilö, joka hyvin ystävällisesti neuvoi ja auttoi. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta sen puuttuessa taluttivat ihan henkilökohtaisesti oikeaan paikkaan. Ostettua lippua ei kannata rypistää tai heittää pois. Se leimataan myös junasta poistuessa eli lippu avaa portit asemalaiturilta ulos. Lippuun voi myös ladata uutta rahaa, jolloin säästää 0,50 €.


Myös Fuengirolan kaupunkibusseilla tuli ajeltua useamman kerran. Lomamatkoilla tulee muutenkin käveltyä enemmän kuin tarpeeksi, joten joskus on helpompaa ajaa tutuiksi tulleet matkat julkisilla. Bussilla ja junalla matkustaminen oli edullista. Bussimatka maksoi 1,15 €. Pysäkkejä oli tiheästi ja ahtaisiin katuihin nähden bussit kulkivat yllättävän nopeasti.

Vuorille menossa

Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton päästäksemme liikkumaan laajemmalle omin voimin. Auton vuokraamiseksi jouduimme tekemään vähän enemmän töitä, sillä vapaita vuokra-autoja ei vain ollut. llmeisesti joulun aikaan sekä paikalliset että turistit liikkuvat enemmän. Lopulta saimme hotellimme kautta auton ihan kohtuulliseen hintaankin.

Yksi lukuisista liikenneympyröistä.

Espanjassa on samat liikennesäännöt kuin meilläkin. Alkuun tuntui, että silmät pitää olla niin selässä kuin olkapäilläkin. Liikenneympyröitä on paljon ja mm. niissä on vain rohkeasti tungettava autonsa muiden joukkoon. Suojateillä liikkujia väistetään hyvin. Valtateillä liittymissä ei ollut laisinkaan kiihdytyskaistaa ja usein liikenteen mukaan haluavat tunkivat itsensä väkisin kiihkeään liikennevirtaan unohtaen pakollisen väistämisvelvollisuutensa. Kaupunkien kapeilla kaduilla ja kiemuraisilla vuoristoteillä pieni auto oli näppärä. Pysäköiminen on oma operaationsa ja vapaata paikkaa joutui välillä etsimään. Bensan hinta oli vähän suomalaista halvempaa, dieselissä ero oli suurempi.


Pikkuteiden lisäksi ajoimme jonkin verran isoilla valtateillä, jotka meillä vastaavat ehkä moottoriliikenneteitä. Niillä ajaessa kannatti olla tarkkana, ettei jossain kohdin vahingossa siirtynyt moottoritielle. Moottoritiet ovat hyväkuntoisia ja nopeudet niillä korkeampia. Ne ovat kuitenkin maksullisia, eivätkä tarjoa paljon nähtävää. Yhden kerran jouduimme vahingossa moottoritielle ja pois päästäksemme oli ajettava useampi kilometri sopivan liittymän löytääksemme. Selvisimme 2,90 eurolla.



Vaikka huoneistossamme oli keittiö riittävine välineineen, emme paria kertaa lukuunottamatta tehneet itse ruokaa. Hotellin aamiainen oli runsas ja edullinen. Kaupasta haimme lähinnä juotavaa, hedelmiä ja pikkupurtavaa. Ruokakaupoissa hinnat olivat selvästi suomalaista edullisempia. Varsinkin hedelmissä, vihanneksissa ja kaloissa valikoima oli todella runsas. Miksi ihmeessä unohdin kuvata kalatiskien erikoisuuksia.




Ruokapaikkoja oli joillakin kaduilla ja aukioilla vieri vieressä. Jouluna rantakatujen ravintoloista moni oli kiinni. Halusimme tutustua espanjalaiseen keittiöön ja niinpä mm. tapakset, paella ja andalusialainen erikoisuus gazpacho eli kylmä tomaattikeitto tulivat kokeilluiksi. Gazpachon maku ja koostumus vaihteli kokin mukaan. Parhaimmillaan se on samettisen pehmeää ja makuaisteja hivelevää herkkua.

Gastrobar Don Julian, Fuengirola

Kuvan Don Julianissa söimme todella herkullisen paellan, jonka esillepano ja tarjoilu oli hieno kokemus sekin. Paellaa söimme toisessakin paikassa ja siellä se taisi olla pakasteesta sulatettu. Sellaistakin kuulemma on tarjolla.

Ravintoloissa syöminen ei ole Espanjassa kallista, mutta kyllä sielläkin kalliita paikkoja löytyy. Kaikki pikaruoka- ja kahvilaketjutkin oli hyvin edustettuina. Palvelu ravintoloissa oli ystävällistä ja aika nopeaakin. Usein ruokalistat oli myös englannin kielellä.



Kahteen viikkoon mahtuu niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, etten edes yritä tunkea kaikkea yhteen postaukseen. Kiva, jos jaksoit kahlata tämän loppuun. Lisää on tulossa.

PS. Iso kiitos kaikille ahkerille kommentoijille. Yritin palattuani vastata jättämiinne kommentteihin. Teidän blogeissanne en sen sijaan ole vielä ehtinyt vierailla. Matkalla netin käyttö jäi välttämättömään, sillä hotellin wi-fi oli täysin onneton ja tarkoitukseni oli viettää myös somelomaa.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2020 teille kaikille!

torstai 2. tammikuuta 2020

Helmet -lukuhaaste 2019


Vuoden vaihteessa ajattelin osallistua Helmet 2019 -lukuhaasteeseen, kuten ajattelin edellisenäkin vuotena. Ajatus oli hyvä, mutta toteutus ei mennyt ihan nappiin. Ostan jonkun verran kirjoja itselleni ja paljon käyn kirjastossa. Kirjakaupassa vajaa 30 € tuntuu usein liian korkealta ja kirjastosta taasen uutuuksia harvemmin saa ihan heti. Kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta tekee edullisesti hyviä löytöjä. Kirja menettää nopeasti rahallisen arvonsa, mutta hyvä tarina on ennallaan, oli kirja vanha tai uusi.

Edelliset seikat eivät ole minkäänlainen este lukemiselle. Kirjan lumo ei vanhene ja uutuuskirja on lukijalleen uusi kymmenen vuotta julkaisun jälkeenkin. Lukuhaaste on oivallinen idea aktivoida vähemmän lukevia innostumaan kirjoista. Koska lukeminen on aina kuulunut olennaisena osana elämääni, päätin lukuhaasteen toimivan lähinnä mahdollisena osviittana valinnoilleni.


Alkuun yritin sovittaa lukemiani kirjoja lukuhaasteeseen. Kirjaston hyllyjen äärellä unohdin tyystin lukuhaasteen otsikot ja valitsin, mitä mielenkiintoista sattui kulloinkin löytymään. Alla vuoden 2019 lukuhaasteen teemaotsikot, joihin olisin voinut ostamiani tai lainaamiani kirjoja sijoittaa. 
 

                           Helmet-lukuhaaste 2019                          

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi  

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset 

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja 

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

36. Kirjassa ollaan yksin37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua 
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Vuodesta 1981 olen kirjannut kaikki lukemani kirjat. No, joku sieltä ehkä syystä tai toisesta on jäänyt kirjaamatta, mutta ei kovin moni. Aluksi en merkinnyt lukemieni kirjojen sivumäärää, myöhemmin lisäsin senkin. Lukemani kirjat löytyvät sekä aakkostettuna luettelona että kuukausittain kirjattuina lukulistoina. Ruutuvihko riittää hyvin tietojen kirjaamiseen. Myöhemmin siirrän vihkosta tiedot tietokoneelle.
 
Kirjan nimen jälkeinen lukema on sivumäärä.
Erikoismerkit kirjailijoiden nimistä puuttuvat.

Vuoden 2019 aikana luin 47 kirjaa jakautuen siten, että tammikuussa luin 11 kirjaa ja joulukuussa vain yhden. Muina kuukausina lukumäärä vaihteli. Sivuja luetuista kirjoista kertyi kaikkiaan 17.574, mikä kuukausille tasaisesti jaettuna olisi noin 1464 sivua. Luen yleensä nukkumaan mennessäni jonkin aikaa. Kesällä luin myös helteisimpinä päivinä joko sisällä tai puutarhakeinussa silloin, kun se vielä oli varjossa. Harvoin minulla on aikaa lukea päivällä. Yöllä luen, jos käsissä on jännittävä tarina tai jollen jostain syystä saa unta.

Pokkareita ostan tarjouksista. Toisinaan niitä saa kolme kympillä. Pokkarit ovat käteviä matkoilla, sillä ne eivät paina paljoa. Tarkoitus on lukea pokkari reissussa ja mahdollisesti jättää se hotelliin muiden luettavaksi. Harvoin esimerkiksi dekkari on sellainen, jonka haluaa lukea toistamiseen. Dekkarissa tärkein on lopun ratkaisu. Jos sen tietää etukäteen, kirjan taika on poissa.


Pääasiassa luen dekkareita; kotimaisia ja skandinaavisia, mutta toki myös muista maista. Dekkarit ovat tänä päivänä päässeet hyvän kirjallisuuden seuraan. Ne eivät enää ole b-luokan viihdekirjallisuutta. Hyvässä dekkarissa tarina on taitavasti rakennettu ja kieli monipuolista ja miellyttävää luettavaa. Skandinaavisissa dekkareissa yhteiskunta hyvine ja huonoine puolineen on hyvin samanlainen, kuin meillä Suomessa.

Mielelläni luen myös kotimaista proosaa. Jostain syystä vuonna 2019 tavallista vähemmän. Toukokuun 2018 kaatumisen aiheuttama aivovamma näkyy lukuvalinnoissa ihmisen mieltä käsittelevinä kirjoina.


Puutarha- ja muita asiapitoisia kirjoja en välttämättä merkitse lukemieni kirjojen luetteloon. Jos kirjassa on johdonmukainen tarina, silloin kyllä. Muutoin selaan kirjaa edestakaisin, alusta loppuun ja lopusta alkuun, välillä siellä täällä hypellen ja kuvia maistellen. Vaikea siinä on mihinkään tarkkaa sivumäärää kirjata.


Kirjat ja lukeminen on minulle tärkeä elementti. Sen olen sanonut aiemminkin. Olen yrittänyt siirtää lukemisen kulttuurin lapsilleni. Kävimme paljon kirjastossa ja luin lapsille niin iltaisin kuin muulloinkin. Ostin heille lahjaksi kirjoja. Pojasta on kehkeytynyt kirjojen suurkuluttaja, tytär lukee vähemmän. Viimeisimmän PISA-tutkimuksen mukaan kaksi kolmannesta pojista lukee vain, jos on pakko. Se on huolestuttavaa, sillä ne, joita lukeminen ei kiinnosta, ovat taipuvaisia menestymään huonosti.

Aion tutustua uuteenkin lukuhaasteeseen, kunhan sen saan käsiini. Oli siinä teemat mitä tahansa, askeleeni kulkevat takuuvarmasti kirjastoon ja vaihtuva kirjapino yöpöydälläni on vakio. Lukutaito on kiistaton rikkaus ja kirjojen maailma tarjoaa ehtymättömän määrän elämää iloa ja väriä tuovia tarinoita.


Lopuksi vielä lämmin kiitos hyville kirjabloggaajille. Heitä on toki enemmänkin, mutta aktiivisesti seuraan Kirjojen kuisketta -blogia ja Leena Lumi -blogia, joista kummastakin olen löytänyt monia mielenkiintoisia vinkkejä. Käykääpä kurkkaamassa, jos lukeminen kiinnostaa. Toki muutenkin.

 

tiistai 31. joulukuuta 2019

Hyvää Uutta Vuotta 2020!


Uusi vuosi edessäsi,  
kuin avautuva kirja.  
Emme tunne tarinaa,  
emme tiedä juonta.  
Vain lukemalla sivu sivulta,  
vain elämällä päivä päivältä,  
tarina vie mukanaan seikkailuihin,  
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,  
alati vaihtuviin kuin itse elämä.


Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta
ja
Paljon onnea teille kaikille vuodelle 2020!