torstai 4. lokakuuta 2012

Haaste: Anna hyvän kiertää!



Otan vastaan Saraheinän haasteen, jossa on tarkoitus laittaa hyvä kiertämään sanoin ja teoin.Säännöt ovat tälläiset:
  • laita hyvä kiertämään sanoin ja teoin
  • kolme ensimmäistä kommentoijaa voi osallistua haasteeseen
  • jokainen heistä saa minulta jouluun mennessä pienen yllätyspaketin
  • jatka haastetta omassa blogissa eteenpäin

Haaste on kiertänyt eri aiheisissa blogeissa ja facebookissa. Usein yllätyspaketissa on ollut jotain omaneulomaa. Kaikki eivät tietenkään neulo, joten paketissa voi olla jotain muuta itse tehtyä.


Ystävällisyyttä on vaikea antaa pois, sillä sen saa useimmiten takaisin.

- Mark Ortman -


Eilen tuli väsättyä oikein urakalla vaahteranlehtiruusuja ja kransseja. Yhden vein Lapselle käydessäni ruokkimassa hänen kissojaan. Ruusuja on ollut todella hauska tehdä, koska pienellä vaivalla ja täysin ilman kustannuksia on mahdollista saada jotain niin kaunista. Oli ihan pakko jakaa onnistumisen iloa muiden kanssa ja niinpä vein yhden kranssin myös mukavalle naapurille. Tein myös "ruusukimpun" naapurin uudelle lapsenlapselle, runsas viikko sitten syntyneelle pienelle tytöntyllerölle. 


Tänään olen ollut kahden vaiheilla, jatkanko ruusujen tekemistä. Ainakin keltaisia olisi nyt helppo tehdä, kun omasta vaahterasta leijailee leiskuvia lehtiä yhtenään. Meninkin pihalle aikomuksenani kerätä askartelutarpeita, mutta tartuinkin haravaan ja rapsuttelin vähän aikaa maahanleijailleita lehtiä kompostiin. Aurinko on pari kertaa vain tiirannut pilvien raosta ja palannut sitten paistamaan muille maille, mutta lämmintä on kyllä ollut. +12 astetta tähän aikaan ei liene ihan tavallista. Illaksi ja huomiseksi päiväksi on luvassa jälleen sadetta, joten täytynee sitten vaikka vaihteeksi imuroida.

Sipulien istutus odottaa yhä hetkeä parempaa. Itse asiassa olin tyystin unohtanut, mitä tarkalleen ottaen olen tilannut. Tänään kävin läpi sipulilaskun palauttaakseni mieleeni tilaamani tuotteet ja samalla tein ajatuksissani pienoista istutussuunnitelmaa. Tulisi nyt yksi kokonaan aurinkoinen päivä, jotta saisin innostusta myös noihin istutus- ja lapiohommiin.

Flunssakin alkaa jo olla voiton puolella; limaa on rööreissä edelleen ja yskittää, mutta niin vain elämä taas voittaa. Mikäs sen mukavampaa!!!

 

23 kommenttia:

  1. Hei, satuinhan juuri sopivasti koneelle, kun ensimmäisenä (?) haasteesi bongasin. Kuulostaa tosi kivalta, otan haasteen mielelläni vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiva Marietta! Laitahan yhteystietosi s-postiin: betweenland@gmail.com. Saat jouluun mennessä pienen paketin.

      Poista
  2. Kauniit nuo ruusukranssit! Minullakin on kymmenen vaahteranlehtiruusua valmiina, kranssia vaan en ole saanut aikaiseksi. Käy kurkkaamassa blogini sivupalkista sposti osoitteeni, johon voit lähettää osoitetietosi, niin että pääsen kokoamaan pakettia :). En osallistu uudestaan haasteeseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Innostuin noiden vaahteraruusujen tekemisestä, olivat sen verran helppoja, että meikäläinen poropeukalokin onnistui.
      Laitoin yhteystietoni sinulle.

      Poista
  3. Olen niin tylsä tyyppi, että taidan jättää tuon haasteen väliin. En millään keksi kolmelle jotain omaa tekemää. En osaa neuloa, taulut ovat liian työläitä ja isoja ja muuhun askarteluun en oikein taivu. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, haasteeseen osallistuminen on ihan vapaaehtoista, eikä siitä kieltäytyminen merkitse minkäänlaista tylsyyttä. Hyvää voi toki laittaa eteenpäin ilman materiaalista panostusta. Ja taulusi ovat kyllä kaikkea muuta kuin tylsän ihmisen tekemiä.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Upeita ja värikylläisiä vaahteraruusuja ja asetelmia. Ihailen suuresti kättesi töitä. Jätän haasteesi väliin.

    Syysterveisin: Kruunuvuokko Puutarhan Lumosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Ja samoin sinulle syksyisiä terveisiä.

      Poista
  5. Nuo ruusut ovat kyllä upeita! Minä tuossa töistä tullessa kurkin ihmisten pihoihin, suunnittelin vaahteranlehtien näpistämistä ja hiippailua naapuruston nurkissa... Meillä ei kasva omalla tontilla vaahteraa, naapurissa kyllä. Sinne ei ole kuin sata metriä, joten ei kaukaa tarvitsisi lähteä keräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessäni kuvittelin, kuinka käyt napsimassa naapureilta maahan pudonneita puunlehtiä - hassu mielikuva. Tuskin naapurit yhtään harmittelevat, vaikka menisit lupaakin pyytämään.
      Tosin tunsin itseni hieman hölmöksi kerätessin tuolla kylillä tien varresta muovikassiin vaahteranlehtiä. Yhdelle nuorelle äidille sanoinkin, että kranssitarpeita minä tässä vaan kerään.

      Poista
  6. Kivannäköisiä koristeita, varsinkin tuo sydämenmuotoinen!
    En kehdannut ensin kommentoida tänne, kun olen saamaton tuollaisten haasteiden toteuttamisessa, joten niihin ei pidä minun sotkeutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ei kommentointi edellytä haasteeseen osallistumista. Onhan ihan ymmärrettävää, etteivät kaikki halua tai voi osallistua. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Ihania kransseja! Haastessa olenkin jo mukana ja odottelen jotain hauskaa Sun mun meitin-blogin Matonkuteelta:)

    VastaaPoista
  8. Piipahdapa blogissani. Siellä on sinulle jotain...

    VastaaPoista
  9. Aivan ihastuttavia nuo vaahteranlehti ruusut... taidampa lähteä metsästämään jonnekkin vaahteran lehtiä... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karolina, noita vaahteranlehtiruusuja oli vieläpä hauska tehdä. Vaikka päätin, etten enää lisää tarvitse, taidan sittenkin vielä muutaman kimpun rustata.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!