torstai 12. joulukuuta 2013

Hiukan vielä pimeyttä - mutta kohta taas valkenee


Tällaisena pimeänä päivänä voi kirjoittaa pimeistä asioista. Kuva on viime viikolta, jolloin kävimme reippailemassa kylässämme olevien järvien välisellä kannaksella. Samaisella kannaksella kulkee myös Helsinki-Turku -moottoritie eli siis tuon yläkuvan koivikon takana. Nämä koivut ovat läpi vuoden yhtä surullisen näköisiä. Seisovat kosteikossa jalat märkinä ja useimmat jo täysin lehdettöminä. Joihinkin koivuihin tulee muutamia lehtiä keväisin, mutta suurin osa kesäajan viherryksestä syntyy lähinnä pensaikosta. Runsaiden sateiden jälkeen vettä tuolla alueella on runsaasti, kuten nyt, mutta kuivaa siellä ei taida olla milloinkaan. Joka kerran ohi kulkiessani ja pystyyn kuolleita ja kuolevia koivuja katsellessani mietin, mikä saa ne kärsimään. Tuleeko moottoritieltä jotain puita tuhoavaa ainesta vai onko moottoritien rakentaminen muuttanut koivikkoalueen maaperää?


Alueella kasvaa myös kanukkaa, mm. korallikanukkaa. Esiintyykö sitä Suomessa luonnonvaraisena vai onko se jossain vaiheessa karannut läheisten talojen pihamaalta? 


Moottoritien kupeessa on muutamia asuintaloja. Osa vanhoja, rakennettu kenties aikoinaan kesämökkikäyttöön, mutta otettu myöhemmin ympärivuotiseen asumiseen. Erään talon pihassa kasvavat kuuset on leikattu pehmeän muotoisiksi. Hiukan ovat alaosastaan harvoja, mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet leikkauksen, on siitä jo muutama vuosi, kun huomasin ne leikatuiksi.


Kuten Saaripalstan Sailakin omassa blogissaan totesi, tätä pimeyttä kestää enää pari viikkoa ja sitten ryhdytään reippaasti etenemään kohti kevättä. Täällä etelässä onkin ollut todella harmaata, vetistä räntää tai silkkaa vettä on satanut. Viime viikonvaihteessa satanut kevyt lumipeite ja parin päivän pikkupakkanen on sanan varsinaisessa merkityksessä menneen talven lumia. Jonkinlainen loskakerros pihallamme edelleen lilluu, maaperä on ilmeisesti sen verran jo kohmeessa, ettei vesi ihan heti imeydy vaan pysyy maan pinnalla milloin tahansa valmiina jäätymään liukkaaksi pääkallokelipihaksi.


Juuso ei viihdy laisinkaan pihalla. Kunhan käy pikaisesti tarpeillaan ja haluaa heti takaisin sisälle köllöttelemään. Iltaisin sillä on taas ollut hellyyspuuskia ja se tulee ihan oma-aloitteisesti syliini vartiksi puoleksi tunniksi rapsutettavaksi.

Innostuin vaihteeksi virkkaamaan isoäidinneliöitä, mikä ei sinänsä ole kovin hyvä juttu. Jostain syystä hartiani eivät laisinkaan tykkää virkkuukoukkuhommista ja koko ajan tuntuu, että olisin kypsä kunnon hierontaan. Juuso sen sijaa tykkää todella paljon tuosta 7veljestä lanka-kerästä ja valmiista neliöistä. Tarvikekori on sille aivan liian pieni, mutta sinne se vain itsensä tunkee pörhistelemään käsitöitäni ja pelmuttamaan tuota lankakerää. Lopuksi se asettuu matolle vahtimaan, ettei kerä vain katoa huomaamatta minnekään.


Joulu on jo aivan oven takana, mutta minä en kyllä ole vielä ihan valmis sitä vastaanottamaan. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, kuin valmistellut joulua. Ajatellut, että ehtiihän sitä. Jouluvaloja olen laittanut niin sisälle kuin uloskin - tai siis sisustusvaloja pimeyttä tuhoamaan. Martat neuvoivat radiossa välttämättään turhaa hössötystä ja turhan siivoamisen aiheuttamaa stressiä. "Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, ei komeropita tarvitse juuri jouluksi siivota", oli minusta aika vinkeä ja varteenotettava neuvo. En aio viettää jouluani kaapissa. Älkää tekään!

15 kommenttia:

  1. Nämä ilmatko ne sen tekee, ettei ole vielä yhtään joulutunnelmassa. En tiedä. Joulukortit sain just just tehtyä( ja postiin), eikä niihinkään mitään intoa ollut.
    Pitäähän sitä siivotakin vielä, vaikka en minäkään vietä joulua kaapissa. Sauna pitää ainakin pestä ja raivata olohuoneeseen tilaa kuuselle. Jospa se joutunnelma vielä löytyy :) silloin viimeistään kun kinkku otetaan uunista. Eikös se Hyvä Tuomas tuo joulun ja samalla alkaa valoinen aika lisääntyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittain varmasti ilmoilla on vaikutusta, mutta kaipa tämä aikuisuus ja pienten lasten puute myös vaikuttaa joulujärjestelyihin. Tavallisesti pääsen joidenkin alkuvaikeuksien jälkeen joulujärjestelyjen vauhtiin, vaan tänä vuonna ei näytä onnistuvan. Ei ole stressiä, eikä niin kiirettäkään. En vain saa aikaan mitään merkittävää. Eiköhän se tästä.

      Poista
  2. En ole minääkän senkummemmin joulu siivouksia tehnyt viellähän sitä kerkiää. joulu valoja on laitettu ulos ja sisälle joulukuusen laitoimme ulko oven viereen ja patiolle, niissä on joulu valot. Meillä oli niin ihana
    lumi peitto maassa ja puut olivat kauniin valkoiset, mutta nyt niin pimeää ja märkää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin valkoinen lumivaippa saattaisi parantaa tunnelmaa. Märkää on ja ensi yöksi taas luvassa kunnon myrsky.

      Poista
  3. Minäkin teen vain perussiivouksen. Meille joulu syntyy pienistä asioista, hyvästä mielestä ja yhdessäolosta. Meillä on tiet hurjan liukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noista asioista joulun pitäisikin syntyä: hyvästä mielestä ja yhdessäolosta. No, kunhan päästään ensi viikkoon, eiköhän se siitä.
      Liukasta varmaan tulee täälläkin, kun vetiset tienpinnat jäätyvät. Olkaa siellä varovaisia!

      Poista
  4. Hiukan vielä pimeyttä - mutta kohta taas valkenee!!
    Osaisinko myös minä ajatella näin, täällä on tosi pimeää ja märkää. Toivottavasti edes pieni lumipeite olisi maassa ja kaikki tuntuisi paljon mukavammalta.
    Juusolle taas rapsutukset ja kissalle on terapiaa hieman mamman lankakoria ja - keriä pöhistellä, sehän on juuri kilttien kisujen tehtävä.?!

    VastaaPoista
  5. Kyllä talvikelit muuttu taas niin harmilliseksi. Kovaa myrskyä mutta pian se hellittää. Hyvää torstaita.

    VastaaPoista
  6. Hetken verran oli jo valoisampaa, kun oli vähän lunta maassa, mutta nyt on taas niin mustaa. Tylsää, mutta onneksi kohta alkaa päivät pitenemään ja pääsee taas puutarhaan piristymään... Valoisaa joulunodotusta!!!!

    VastaaPoista
  7. Tuli mieleen tuosta ylimmästä kuvasta, kun lapsena kerran mentiin luistelemaan vastaavanlaiseen paikkaan. Meidän lähellä tehtiin valtatietä, ja syksyllä vesi tulvi suon kohdalla juuri samanlailla metsikköön ja jäätyi sitten pakkasella meidän luisteluradaksi:) Mukavia joulunalus päiviä Juuson kanssa!

    VastaaPoista
  8. Aika vähissä on joulun laittaminen täälläkin. Kaksi aikuista taloudessa, ja isäntä ei kotimaassaan Hollannissa juurikaan joulua viettänyt. Siellä on vähän erilainen perinne, Sinterklaas-juhla joulukuun alussa. Vähän toki pitää siivoilla ja kynttilöitä haalia, ja hyvää syömistä. Ja töihin tonttulakki päässä joulunajaksi:)

    VastaaPoista
  9. Kanukan on pakko olla puutarhakarkulaisia, en ainakaan muista, että se kuuluisi Suomen alkuperäisiin kasveihin.

    VastaaPoista
  10. Valoisampia aikoja odotellessa...tai no edes,että tulisi lumi maahan. On arki-iltaisin aika ankeaa heposen kanssa köpötellä pimeillä teillä ja poluilla otsalampun varassa.
    Pikkuhiljaa tässä joulua valmistellaan. En jaksa hössöttää...

    VastaaPoista
  11. Koivikko näyttää aika surulliselta!
    Luulisin että linnut levittävät aika tehokkaasti kannukkaa, sitä näkyy täälläkin metsissä.
    Oikein pelästyin kun älysin että joulu on noin lähellä :)
    Martat puhuvat viisaita ja ovat kai luvanneet senkin että valmislaatikoita saa jatkaa, kermalla ja siirapilla jne. :)

    VastaaPoista
  12. Nuo palleroiseksi leikatut kuuset näyttävät hauskoilta. Haluaisin, mutta en uskalla, leikata alapihan uusia kuusia. Leikkauksella niistä ei kasvaisi liian isoja. Ehkäpä ensi keväänä...

    Kyllä se joulu tulee ja menee, tekipä sitten hartiavoimin hommia tai ei. Itse en tee. :D

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!