Hiukan äksyilyä

Murr ja äyskis ja kiukkuinen puhina. Ulkoinen kovalevy hajosi. Ja tämä oli jo toinen. Eivät ole näköjään erityisen luotettava paikka säilyttää valokuvia. Enpä ole luottanut pelkästään yhteen paikkaan ja kuvia kamerasta siirtäessäni tallennan ne myös rompuille. Tänään on ollut kuitenkin varsinainen epäonnen päivä. Hajonneen kovalevyn lisäksi olin ostanut kaupasta vääränlaisia dvd-romppuja. Yleensä ostan rw- tai w-romppuja, mutta nyt tuon ärrän jälkeen oli vielä dl, mikä Ukkokullan selvitysten jälkeen osoittautui kaksitasoiseksi rompuksi, joka vaatii oman erityisen polttolaitteensa. Ihmekös, kun en onnistunut saamaan kameran kuvia poltetuksi tietokoneellani niille rompuile. Alkoi jo höyry hissukseen nousta päästä.

Nyt viimeisimmät kuvat ovat ainoastaan omalla koneellani, josta kohta saan ne tallennetuiksi myös oikeanlaisille rompuille. Ukkokullan varastosta onneksi sellaisia löytyi, ettei tarvinnut tässä helteessä lähteä sunnuntaikaupoille. Kamerassa en halua suuria määriä kuvia säilyttää, sillä ne vievät tilaa ja ovat aivan yhtä suuressa vaarassa tuhoutua vaikkapa vain kameran tai muistikortin särkyessä syystä tai toisesta. Lähiaikoina on siis jälleen kerran kopioitava monen vuoden kuva-arkisto rompuilta johonkin toiseen tallennussysteemiin. En mitenkään luota siihen, että kuvat säilyisivät yhteen ainokaiseen paikkaan tallennettuina.

Niin hienoa kuin tämä nykypäivän tekniikka onkin, ei se näytä olevan erityisen kestävää tai luotettavaa. Hetkessä saattaa tuhoutua kokonainen muistojen kirjo, kun jokin äärimmäisen pieni osanen rikkoontuu. Tietoja on liki mahdoton pelastaa, eikä tuon tiedon tallentamiseen tarvittavaa laitetta voi mitenkään korjata. Siitä tulee silmänräpäyksessä jätettä kaiken muun jätteen jatkoksi. Jälleen kerran on aloitettava alusta sen selvittäminen, mikä olisikaan parempi vaihtoehto, mistä sen saa hankittua ja mihin hintaan. Turhauttavaa.

Helle jatkuu. Ja siitä syystä jatkuu myös tekemättömyyden aika. Olen aika surkea laiskottelija, koska tykkään kaikenlaisesta tekemisestä. Hetken jaksan vain olla möllöttää, mutta silloinkin ajatuksissani suunnittelen ja pohdin kaikenlaista. Sitten onkin jo päästävä toteuttamaan suunnitelmia ja saamaan jotain näkyvää aikaan. Helteessä puurtaminen on sen verran hikistä ja työlästä, ettei se onnistu ainakaan minulta. Sen sijaan lista tekemättömistä töistä sen kun pitenee ja levenee. 

Pikkupuutarhassa en ollut käynyt hetkeen ja viime viikolla totesin luonnon jälleen ottaneen omansa. Eli polut olivat kasvamassa umpeen ja kulku pysähtyi yhtenään kasvoille lyöviin oksiin ja jalkoihin takertuviin kevätkaihonkukkiin. Terästäydyin hetkeksi ja sain raivatuksi yltäkylläiseen kasvuun rehevöityneitä töyhtöangervoja ja metsäruusun oksistoja. Nyt on taas mahdollista käydä katsomassa, miten Ville de Lyon kukkii alppikärhön kupeessa.

Olo on hetkittäin myös hiukan haikea, sillä kesä on kääntynyt elokuuksi ja väkisinkin siitä tulee syksy mieleen. Pitkään jatkunut helle on nopeuttanut monen kasvin kukintaa ja tuonut loppukesän tunnelmia ilmaan. Terassi on alituiseen täynnä koivun siemeniä. Niitä kulkeutuu jaloissa sisälle ja luultavasti niitä on tullut useampi gramma myös syötyä, kun aamutkin jo aloitetaan syömällä puuro pihapöydän ääressä. Kaurapuuroa koivunsiemenillä höystettynä, sopisi hyvin ajan henkeen.

Kasvihuoneessa on ensimmäinen kesä kääntymässä lopuilleen. Enpä voi hurrata näillä kokemuksilla, mutta ensi vuonna tiedän ainakin, mitä ei pidä tehdä. Tomaateissa on paljon raakileita, mutta ei yhtään punerruksen häivääkään. Kurkuista on kypsynyt yksi ainokainen. Jostain syystä kurkut kasvavat parisenttisiksi ja sen jälkeen kuihtuvat ja putoavat. Ukkokullan paprikat ja chilit sen sijaan rehottavat ja ilmeisesti meillä syödään ensi talvena paprikaa chilillä ja chiliä paprikalla. Kasvimaalaatikoissa sen sijaan punajuuret ja porkkanat näyttävät kasvavan hyvin, herneitä on jo maisteltu ja tilli on komeaa. Lehtikaalista tein shipsejä, jotka olivat suussa sulavan herkullisia. Laitanko ensi vuonna kaikki laatikot täyteen pelkkää lehtikaalia? Kenties.

Kurkku kukkii

 

Pioniunikoista tämä lila on todella helppo ja kiitollinen. Kylvin sitä keväällä jonkin verran ja sen lisäksi se on viime kesänä kylväytynyt ihan omin päin kukkapenkkiin. Joitakin minimaalisen pieniä taimia on innostunut kasvamaan ja kukkimaan jopa pihakäytävällä. Taidan siirtää niitä kukkapenkkiin. Osa pioniunikon kukista on ollut valtavan kokoisia.

Jos on tämä päivä ollut epäonninen ja alavireinen, on niitä ilonaiheita kuitenkin enemmän. Ihan joka ikinen päivä. Aamulla muistin jälleen ihastella viime kesänä siemenestä kasvattamaani pelargoniaa, jonka onnistuin pitämään talven yli hengissä ja joka nytkin kukkii pirteästi ja kauniisti. Sitä ei hetkauta helteet eikä tuulet. Kunhan se saa vähän vettä ja lannoitetta, ei muuta tarvita. Eiköhän tuo minunkin päiväni tästä vielä kohene, kun ryhdyn keittämään iltapäiväkahvia.