torstai 5. helmikuuta 2015

Ensimmäiset kylvökset


Kylvökausi on avattu. Maanantaina laitoin multaan pelargonian siemeniä. Sekoitin kylvömultaan perliittiä. Olen säästänyt noita rypälerasioita tätä keväistä siemensessiota varten. Niissä on sopivasti tilaa ja reikiä tuossa kannessa. Ovat kuin pienoiskasvihuoneita.


Kahteen rasiaan kylvin lohenpunaista 'Inspire Salmon' :ia ja yhteen rasiaan 'Summertime Lilac' -riippapelargoniaa. Enempää en sitten rasioita tarvinnutkaan, koska siemeniä oli toisessa pussissa 6 ja toisessa 12. Toivottavasti kylvökset onnistuvat.


Jouluisen amarylliksen kukinta alkaa vähitellen lähetä loppua. Toisesta sipulista nousi vielä kolmaskin vana, mutta se kaatui ihan nuppuvaiheessa. Leikkasin vanan ja laitoin sen maljakkoon, jossa se on vähitellen avannut kukintojaan. Yksi on vielä nupulla. Onpa ollut harvinaisen ihana ja pitkäänkukkiva amaryllis. Kiitos vain äidille tästä ihanuudesta.


Lunta onkin viime aikoina satanut ihan yli oman tarpeen. Alkuviikon lumi oli todella painavaa, oikeaa tykkylunta.


Tiistaivastaisena yönä oli runsas ja painava lumi taivuttanut korkean lepän kumartumaan meidän omenapuidemme lomaan. Tuosta se tuskin enää nousee. Onneksi se taipui juuri sopivasti Punakanelin ja Kriikunan väliin, eikä sen oksat tehneet vahinkoa hedelmäpuille.


Myös leikkimökin päädyn syreenipuskissa oli tykkylumi tehnyt vahinkoa repäisemällä ison oksan miltei irti. 


Syreeniressukka, mutta onneksi se on aika kestävä ja nopeakasvuinen. Oksa repesi vanhimmasta rungosta, jonka olisin lähivuosina ehkä muutenkin madaltanut. Kukat kun alkavat noissa pensaissa keikkua jo liian korkealla latvustossa.


Lupauksista huolimatta auringosta ei ole näkynyt pilkahdustakaan. Eilen illalla kävin törsäämässä joululahjaksi saamaani hierontalahjakorttia ja hierojan parkkipaikalla piti pysähtyä kuvaamaan hiljaista tietä. Lumikuvia kun on hyvä ottaa talteen riittävästi ja monenlaisista paikoista, ettei sitten parin vuoden kuluttua tarvitse ilman todisteita kinata, miten lumista oli helmikuun alussa armon vuonna 2015.

Kahvinkeitin porisee ja pöydällä odottavat Runebergintortut. Ihan kaupasta hain, kun en ole ehtinyt itse juurikaan keittiössä kokkaamaan. Kaikille siis oikein herkullista Runebergin päivää ja lähestyvää viikonvaihdetta!
 

34 kommenttia:

  1. Kylvin viime vuonna 'Inspire Salmon':ia, kaikki siemenet itivät ja lisävalossa niistä kasvoi tanakoita taimia ja kukkivat ihanasti mökillä lohenpunaisina myöhään talven kynnykselle. Yritän talvettaa niitä mökillä. Vielä niissä pari viikkoa sitten ne viimeksi nähdessäni pihisi henkeä. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aiemmin ollut Inspire Pinkiä, mutta sitä en nyt löytänyt. Kellarissa on kyllä viimekesäiset pelaguut, mutta saapa nähdä, selviävätkö kesään saakka.

      Poista
  2. Ompa hyvä idea nuo rypälerasiat. Meilläkin painava lumi on tehnyt vahinkoa kun unohdin katajista rapistella lumet alas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on lunta tullut niin tiheään tahtiin, ettei aina edes ehdi riittävän usein puita ravistelemaan. Nyt oli kyllä harvinaisen raskasta lunta.

      Poista
  3. Kevät on siellä edempänä. Täälä ei voi kyllä haaveillakaan kylvöistä ja kun energiatkin tahtoo mennä muuhun.. Hyvä idea tuo rypälerasia, harmi vaan kun oon pistäny kaikki roskiin. Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi omat kylvökset eivät ole mitenkään pakollisia, ei niistä kannata stressiä ottaa.
      Tuota muoviroskaa tulee ihan älyttömästi, joten hyvä, jos jotain siitä voi hyödyntää.

      Poista
  4. Täällä kylvin viime lauantaina 4 eri pussukan siemeniä ja tänään ensimmäiset itivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vikkeliä siemeniä. Minulla ei vielä ole minkäänlaista eloa, mutta hiljaa hyvää tulee.

      Poista
  5. Mahtava idea tuo rypälerasiat! Roskiin on meilläkin kaikki menneet, mutta jos seuraavat muistais säästää :) Lohenpunainen pelargonia kuulostaa ja näyttää hyvältä.

    Lumi tekee tuhoa valitettavasti, kun sitä on paljon ja se on painavaa, onneksi sinun omenapuut säästyivät :) Meillä on pysynyt toistaiseksi pakkasella, eikä ole lumikuormaakaan noin paljoa puissa, vaikka lunta muuten on kyllä oikein reilusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuo sää sahaa plussasta miinukseen ja takaisin. Kohta pitää varmaan ryhtyä pudottamaan lunta talon katolta, kun se muuttuu vetiseksi ja sitä myöden myös painavammaksi.

      Poista
  6. Meilläkin on rypälerasiat käytössä 😉 ihania pelakuita kylvettyinä. En ole itse ikinä kylvänyt. Runsas lumi on kaunista, mutta ikävä kyllä siitä on joskus haittaakin. Meillä on katkeillut joskus vuorimännyistä isoja oksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsaalle muovijätteelle on hyvä keksiä uusiokäyttöä. Sitä kun tulee ihan tolkuttomasti.

      Poista
  7. Minun pelargonini ovat vielä siemenkaupassa. Kohta taitaa olla myöhäistä niitä tilata. Lunta on tosiaan tullut ihan riittävästi. Puutarha on todella kaunis lumivaipan alla. Toivottavasti viikonloppuna edes hieman aurinko pilkahtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna en tilannut siemeniä postitse laisinkaan, vaan ostin parista eri kaupasta. Valikoimat ovat parantuneet huomattavasti.

      Poista
  8. Onnittelut ensimmäisistä kylvöksistä, tästä se taas alkaa.
    Nyt taitaa olla niin, että minä en tänä vuonna kylvä oikeastaan mitään tai ainakin hyvin vähän. Kylvin viime vuonna palakuita ja kyllähän ne itivät, kasvoivat ja kukkivat, mutta oli niiden kanssa aika puljaaminen, otin "rasiat" maalle mukaan ja tas tänne takaisin ym,ym muuta järjestelyä.
    Mutta katsotaan sitten kun saan muuten tämän huushollini normaalin päiväjärjestykseen.....
    Tuollaiset isommat reikärasiat ilman kantta ( persikka, luumu, nektariini ) olen käyttänyt kylvösten kantena ja toista pohjana jonka reijät olen kevyesti tukkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on varmaan ihan riittävästi hommaa vesivahingon kanssa, joten ei kannata ottaa lisävaivoja siemenkylvöistä. Ehtiihän sitä tulevina keväinä.

      Poista
  9. Onnea ensimäisiin kylvöihin ,en ole viellä minä mitään kylvänyt, enkä ostanut edes siemeniä.
    mutta lähi aikoina kyllä meinaan jotain kylvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä vielä ole laisinkaan kiire. Usein tulee laitettua kaikkea ihan liian aikaisin.

      Poista
  10. Siitä se alkaa. Me ei vielä olla mitään kylvetty.
    Ihanat talviset kuvat. Kiitos ja
    Mukavaa Runebergin iltaa sinne teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Runeberginpäivä juhlittu ja seuraavaksi onkin sitten laskiainen.

      Poista
  11. Onnea puutarhurille!
    Hyvä idea nämä pienoiskasvihuoneet, eipä ole tullut mieleenkään.
    Kuljeskelin tänään tuolla luonnossa ja huomasin miten paljon pahaa lumen paino oli tehnyt. Kaunistahan se on katsella mutta vahinkoja syntyy!
    Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa ja katselemassa hienoja kuviasi.

      Poista
  12. Minäkin olen säästellyt rypälerasioita jo monena vuonna. Ne on tosi käyttökelpoisia.
    Eilen Runebergin torttujen pakkauksiakin katselin sillä silmällä, mutta niiden säästämiseen mies tokaisi painavasti; nyt laitat kyllä roskiin ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä mietin, voisiko Runebergintorttu-rasiat hyödyntää, mutta heitin kuitenkin pois. Ehkä niissä on liian vähän multatilaa.

      Poista
  13. Siitä se kevät alkaa, ensimmäisistä kylvöistä! Mun pari viikkoa sitten kylvetty jättiverbenakylvös pääsee tänään jääkaappiin kuukaudeksi. Sen jälkeen odotellaan, alkaako näkyä mitään vihreää. Sun pelakuut varmaan itää jo ensi viikolla :) Pelakuita on risuverstaalla talvehtimassa jo niin iso joukko, että uusia en enää uskalla kylvää.....
    Niin kaunista on ulkona ollut, vahinkoa tosin on lumikuorma saanut aikaan, nyt tuuli jo pudottelekiin lunta puiden oksilta, aurinkokin jo valaisee puiden latvuksia!
    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minullakin jokunen pelaguu kellarissa, mutta epäilen niiden selviämistä kevääseen saakka. Meillä on liian lämmintä ja pimeää. Muutamissa on vielä eloa, mutta osa näyttää huolestuttavan huonovointisilta. Viime talvena sain osan pysymään hengissä. Aina kannattaa yrittää.

      Poista
  14. Siemenkylvöt ovat varma kevääntulon merkki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuntui ulkonakin keväältä, kun mittari nousi plussalle, aurinko paistoi hetken ja räystäiltä kuului veden tippuminen.

      Poista
  15. Hyvää kasvua kylvöksille ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska. Tästä se tosiaan alkaa. Niin kylvöt kuin viikonloppukin.

      Poista
  16. Siitä se lähtee, kasvukausi!
    Pitihän minunkin noita pelakuun siemeniä hankkia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin jo lukemassa postauksesi. Olipa huippunopeita siemeniä sinulla.

      Poista
  17. Onnea kylvöihin! Tästä se alkaa;)

    VastaaPoista
  18. Mulla meni chilit ja paprikat multiin viinirypäle ja tomaattirasioihin, ja nyt sitten vaan odotellaan...
    Siitä se lähtee kevät käyntiin:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!