sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kukkaisia mietteitä


Nyt on äänestetty ja samalla tehty kahden tunnin kävelyreissu pitkin kylän raitteja. Kamera killui kaulassa, mutta kuvasaalis jäi aika vähäiseksi. Joka paikassa oli niin hillttömän paljon roskia, että aina olisi pitänyt ensin siivota saadakseen roskattomia kuvia. Valkovuokot aloittavat kukintaansa. Tämän lähemmäksi en päässyt, kun olisi pitänyt mennä miltei vieressä olevan talon pihaan.


Meidän talon toisessa päädyssä on tällainen ongelmapaikka. Aiemmin tuossa multaläiskässä kasvoi japanin- tai jättitatarta. Tiedä häntä, kumpi, mutta varsin rasittava kasvi kuitenkin. Sen hävitysoperaatio on nyt tällä paikalla kolmatta vuotta meneillään ja toivottomalta tuntuu. Olen jo kaivanut ihan käsittämättömän valtaisia juurakoita, mutta silti kasvi tunkee itsensä aina vain yhtä terhakkaana ylös. Eikä suinkaan vain yhdestä paikasta, vaan milloin mistäkin. Tuntuu, että se tunkee juuriaan satojen metrien päähän. Älkää missään nimessä istuttako moista kasvia, jos ette ole takuuvarma siitä, että haluatte sitä katsella loppuelämänne. Ja vähän seuraavassakin elämässä. Kasvi on nykyisin luokiteltu myös haitalliseksi lajiksi.

Purppuraomenapuu - Malus 'Aamurusko' (kuva netistä)

Suunnittelen tuolle ongelmapaikalle jonkin pienen puun istuttamista. Ruskeat metallipylväät ovat naapurin aitatolppia. Hän purki pari kesää sitten tonttiemme välissä kulkevaa vanhaa puuaitaa sieltä täältä, mutta tolpat jäivät. Naapuri on jutellut, että kunhan kotitiemme perusparannus alkaa, he myös laittavat pihaa vähän parempaan kuntoon. Ainakin heidän tonttinsa sisääntulo siirtyy aivan meidän rajallemme. 

Korkeusero tonttiemme välillä on myös hiukan hankala. Aiemmin tontit olivat samassa tasossa, mutta edellinen asukas rakensi autokatoksen aivan tuohon tonttien rajalle ja sitä varten ajatti paikalle täyttömaata. Tähän mennessä naapurit eivät ole pahemmin pihamaahan panostaneet. Jokainen asukoon, miten haluaa. Asia ei minua niin kovin häiritse. Joskus vain ajattelen, että mitä ideaa on asua omakotitalossa, jollei pihapuuhat laisinkaan kiinnosta.

Purppuraomenapuu - Malus 'Hopa' (kuva netistä)

Meidän puolella tuossa kasvaa kesällä Kallionauhusta ja jokunen Vuorenkilven rahjus sekä maanpeitteenä Pikkutalviota. Paikan ongelmallisuutta lisää se, että siihen täytyy talvella kolata lumia käytävältä. Muualle lumen työntämisessä tulee liian pitkä matka, eikä sitä loputtomiin sinne pidemmällekään mahdu. Myös naapuri kolaa pihaltaan lumia rinteeseen, josta ne sitten valuvat meidän puolelle. 

Purppuraomenapuu - Malus 'Makamik' (kuva netistä)

Tatarin hävittäminen on vienyt mehut paikan ideoinnin suhteen jo muutaman kesän ajan, mutta näin keväällä tällaiseenkin vielä riittää virtaa. Ajattelin, että jos istuttaisin tuohon kaikesta huolimatta vaikka jonkun yllä esitellyistä koristeomenapuista ja kattaisin maata sen ympäriltä siten, ettei tatar pääsisi valoon. Vaikkapa mustalla muovilla, jonka päälle laittaisin oksahaketta. Tatar tulee puskemaan ylös muualta, mutta kiskon taimet pieninä niin kauan, että jonain päivänä olen voittaja. Sitä odotellessa paikka on väkisinkin enemmän tai vähemmän keskeneräinen.

Koristekirsikka 'Kevätsuudelma' - Prunus ´Accolade´ (kuva netistä)

Myös koristekirsikkaa olen pitkään havitellut pihamaallemme. Sille taitaisi löytyä sopiva paikka Pikkupuutarhasta. Meillä oli jossain vaiheessa alapihalla kirsikkapuu, joka teki parina vuonna mukavasti hedelmääkin. Sitten eräänä talvena jänöjussi pääsi järsimään sitä pahan kerran, eikä se siitä enää toipunut. Olen ihastellut kuvia Kevätsuudelma -koristekirsikasta, ehkä hankin sellaisen. 

Ruusuorapihlaja - Crataegus x media 'Paul's Scarlet

Myös ruusuorapihlaja voisi olla sopiva kaunistus vaikkapa Pikkupuutarhaan.

Omenaruusu - Rosa rubiginosa

Pari ruusupensastakin olisi tarkoitus tänä kesänä hankkia. Omenaruususta olen pitkään haaveillut, mutta sitä on vaikea mistään saada. En edes tunne ketään, jolla kasvaisi omenaruusu omassa pihassaan, puhumattakaan sellaista henkilöä, jonka puutarhasta liikenisi taimi minulle.

Teresanruusu - Rosa 'Therese Bugnet' (kuva netistä)

Monissa blogeissa on kehuttu kovasti Louise Bugnet -ruusua. Se voisi olla yksi vaihtoehto ja toinen Teresanruusu. 

Rosa rugosa 'Louise Bugnet' (kuva netistä)

Näitä puutarhajuttuja on niin mukava suunnitella. Yhtenä päivänä selitin Ukkokullalle, että saatan aamulla herätessäni ensimmäisenä silmäni aukaistuani ryhtyä suunnittelemaan, mitä teen jollekin tietylle paikalle. Mielessäni istutan ja siirrän ja kaivan ja kuopsutan. Vaikka juuri sinä päivänä ei olisi edes aikaa mennä pihapuuhiin. Ukkokulta ei oikein tainnut ymmärtää, mutta se annettakoon hänelle anteeksi. Vaikka olemme eläneet yhdessä yli 30 vuotta, hän ei edelleenkään aina tajua aivoituksiani. 

Totesin, että kokoamalla kuvat ja tiedot toivekasveistaan, saa ajatukset päässä jonkinlaiseen järjestykseen ja koko idea alkaa hahmottua selkeämmäksi. Samalla putoaa pois kasvit, jotka eivät ehkä ole sopivia omaan pihaan.

Vanha puutarha kävelylenkkimme varrella

Seuraavaksi aionkin keskittyä suunnittelemaan tulevan kesän kesäkukkaistutuksia. Joka vuosi päätän suunnitella kaikki etukäteen ja mennä puutarhalle listan kanssa. No, onhan minulla aina jonkinlainen suunnitelma ja ostoslistakin mukana. Mutta astuessani kukkia tulvillaan olevaan kasvihuoneeseen, unohtuvat kaikki hyvät ideat siinä silmänräpäyksessä ja mukaan lähtee kaikenlaista sellaista, jota en ole laisinkaan ruukkuihini ajatellut. Kun tarjolla on joka kerran niin paljon uutta ja kaunista. Siinä menee täysin mykäksi ja pikkaisen ehkä mopo jälleen karkaa käsistä.

Sen verran tiedän tulevista kesäkukistani, että pihaan ilmestyy toukokuun puolen välin jälkeen ainakin 20 pelargoniaa. Paikallinen yrittäjä mainosti facebookia myöten mahdollisuutta, jossa asiakas maksaa etukäteen 19 euroa yrityksen tilille ja saa tilausnumerolla varustettua arvoseteliä vastaan 20 pelargoniaa. Saapa nähdä, millaisia pelaguita silloin on tarjolla. Olen siis ottanut 20 euron riskin ja aika näyttää, mitä sillä saa.

Työpöydän valloittaja

Jahas, eräs karvainen kaveri tulla tömäytti työpöydälle makaamaan. Kohta on taas näyttö täynnä sähköisiä kissankarvoja - ja meikäläisen naama myös, kun välillä pitää vähän mammaa puskea keskelle naamaa.

Viettäkää mukava sunnuntai - vielä ehtii äänestämäänkin!
 

22 kommenttia:

  1. Ihana Juuso! Kaikkine karvoinensa. :) Kansalaisvelvollisuus on täytetty jo ennakkoon. :) Mukavia kasvipohdintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin äänestämässä jo ennakkoon, mutta piti vielä Ukkokulta saattaa äänestysuurnien ääreen.

      Poista
  2. Toivottavasti pääsette voitolle tuon tatarin kanssa!! Olen kullut, että aikaa ja hermoja se kyllä vaatii. Ihania koristeomenapuita ja ruusuja olet ajatellut, myös ruusuorapihlaja on kukkiessaan lumoava! Tosi tuttua muuten tuo, että mielessään pohtii, millon mitäkin operaatiota. Olen niin hassu, että saatan välillä keskellä yötäkin saada ahaa-elämyksiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, samoin minä välillä yöllä johonkin herätessäni ryhdyn pohtimaan puutarhajuttuja ja lopulta on pakko nousta kirjaamaan ne ylös, jottei aamuun mennessä unohdu. Toisinaan on kyllä aamulla sitten vähän huvittanut ne yölliset pohdinnat.

      Poista
  3. Voi miten upea tarjous onkin siellä noista pelargonioista. 3 euroa saa meillä pulittaa / kpl.
    Kiva se onkin pohtia hankintoja, ainakin kuvia on nyt ja tietoa netissä saatavana.
    Nyt pitääkin alkaa katella vaalituloksia ja jännittäää....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan, millaisia pelaguita puutarhalla on toukokuussa tarjolla. Vaan 20 euroa oli sen verran pieni sijoitus, ettei se ihan vikaan voi mennä.

      Poista
  4. Mun listalla on purppuraomenapuu Marjatta ja ruusuorapihlaja. Koristekirsikallekin on paikka mutta lajia en osaa päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjattaakin mietin ja monia muita. On se välillä vaikea päättää näiden kaikkien ihanuuksien kesken.

      Poista
  5. Voi että. Tsemppiä tuon tattaren hävitykseen! meillä on sama prosessi aluillaan. Niiden juuret tosiaan menee jonnekin parin metrin syvyyteen ja jos olet saanut yhden juurakon ylös, huomaatkin että se jatkuu jonnekin maan uumeniin. Onneksi meille tulee kohta sorakuorma. Laitan tattarien kohdalle peitekankaan ja vaikka metrin soraa. Kumma jos sieltä nousee. Tuosta teidän alueesta tulee tosi kaunis noilla ruusuilla, ihanan romanttinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se metri soraa hautaa tatarin lopullisesti. En kyllä kenellekään suosittele moista kasvia, vaikka ihan nätti kasvaessaan onkin.

      Poista
  6. Siellä jo valkovuokkoja, ei meillä vielä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisilla paikoilla valkovuokkoja on jo enemmänkin, mutta kyllä ne teillekin ajallaan tulevat.

      Poista
  7. Kukkivat puut ovat aivan ihania ja vanhat ruusut! Meilläkin käydään taistoa tatarin kanssa, joskin ei kovin suuressa määrin, onneksi! Mukava pelakuutarjous...kunnon täky! Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella kuuluu olevan tatarsota meneillään. Täytyy kyllä jatkossa miettiä kaksikin kertaa, jos jonkun kasvin kohdalla lukee "helposti leviävä". Tosin sain tatarin tuttavalta, eikä silloin sen enempää tullut mietittyä.

      Poista
  8. Oletko kokeillut alueen peittämistä paksulla, mustalla muovilla? Se on kuulemma paras tapa hävittää ei-toivotut kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimpien tatarkohtien päällä on mustaa muovia ja maata, mutta kummasti uusia taimi putkahtelee jopa metrien päästä. Välillä tuntuu suorastaan epätoivoiselta löytää taas uusia esiintymiä. Niitä olen säännöllisin väliajoin käynyt nyppimässä ja kaivamassa pois toivoen, että vähitellen voima niissä vähenee.

      Poista
  9. Minä ainakin lämpimästi suosittelen Teresanruusua;siinä on kauniin väriset varret lehdettömänä aikana,kukkii runsaasti ja melko pitkäänkin,jos jaksaa nyppiä vanhoja kukkia pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Teresanruusu todennäköisesti tähän pihaan tulee. Sille on jo paikkakin pihassa katsottuna.

      Poista
  10. Nuo kaikki esittelemäsi kukkivat puut ottaisin mielelläni mökille, mutta sopivaa paikkaa ei taida kovin helpolla löytyä. Täytyy kuitenkin pitää mielessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haluttujen kasvien määrä ei näytä loppuvan milloinkaan. Ennen loppuu tila, kuin toiveet.

      Poista
  11. Ihania suunnitelmia, kannatetaan! Kukkapuut ihania ja helppoja. Kurtturuusuista en itse oikein tykkää (leviävät), vaikka niissä onkin kaunis kukinto. Hei jos et ole aivan ehdoton torjunta-aineiden käytön suhteen niin miten olisi se suoraan kasviin käsin levitettävä torjunta-aine, joka tappaa kasvin juurineen muttei vahingoita muita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurtturuusuissa on myös vähemmän juuriversoja tekeviä lajeja. Minulla ruusupensaat kasvavat penkissä, jota ympäröi nurmikko. Näin saan ajettua ylimääräiset versot leikkurilla, eikä niistä ole ollut haittaa. Oikeastaan enemmän haittaa on kriikunasta, joka yrittää putkahdella milloin mistäkin ja siinä vasta onkin kaivamista.
      En ole erityisen innokas käyttämään myrkkyjä puutarhassani, mutta tunnustan, että viime kesänä ostin roundupia tatarin hävittämiseen. Ei kyllä tehonnut kovin hyvin sekään. Tatarin juurakko on aivan mielettömän suuri ja menee syvälle ja leviää pitkälle. Tämä näyttää olevan pitkäaikainen kaksintaistelu, mutta en kyllä meinaa luovuttaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!